Kirja, joka ravisutti sisintäsi niin, että se jäi mieleesi pitkäksi aikaa? Joko hyvässä tai pahassa..

Vierailija kirjoitti:

Tulen nyt vähän takaperoisesti kertomaan mikä vastoin odotuksia EI koskettanut minua yhtään, vaikka se yleensä on tyyliin mainituin teos tällaisissa ketjuissa: Täällä Pohjantähden Alla-trilogia. Kahlasin sitkeästi läpi kannesta kanteen, mutta en olisi voinut vähempää välittää. En samaistunut, ei koskettanut, ei kiinnostanut. Kirjan maailma oli minulle vieras, henkilöhahmot olivat kaikki vain rasittavia, tunnelma ei vetänyt mukaansa. Ainoa joka pikkuisen tuntui oli Akselin pikkuveljien kohtalo.

Joo, kirjan inspiraationa ovat todelliset historialliset tapahtumat ja joo, se on yhteiskunnallisesti ja kulttuurisesti merkittävä teos. Mutta. Ihan kuin olisin jyrsinyt motillisen halkoja paljailla hampailla, ihan yhtä vetoava kokemus. Tuntemattomasta Sotilaasta pidän kyllä kovasti, eli ei Linna ole minulle mikään kirjallinen mörkö.

Olen ihan samaa mieltä eli Pohjantähden hehkutus ihmetyttää minuakin. Tylsistyin. Tuntematon on tosiaan ihan toista maata.

Stanislaw Lemin Solaris. Luin teininä ja jäi pitkäksi aikaa mieleen.

Jung Chang: Villijoutsenet

Olin lukutoukka lapsena ja luin kaiken mikä käsiini osui, tämän luin 10 vuotiaana ja vieläkin 30 vuotta myöhemmin muistan kolmen sukupolven naisten tarinat, järkyttäviä juttuja, esim. jalan sitomiset ym.

Decameronen luin 12 vuotiaana, se tuntui silloin "jännältä".

Veikko Huovisen romaanit sai teininä ulvomaan absurdiuden kokemuksesta.

Tämä on nyt turha kommetti, mutta ostin joskus kirppikseltä eurolla kirjan, koska kannen kuva oli niin upea. Sisällys oli kelvottoman huonoa. Kieli oli kliseistä ja töksähtelevää, päähenkilö erityisen epälooginen ja häntä olisi tehnyt mieli neivoa joka käänteessä. Luin kirjan loppuun vain siitä syystä, etten voinut uskoa kirjan olevan niin uskomattoman huono loppuun saakka. Kaikeksi onneksi olen unohtanut kirjan nimen, joten en voi suositella lukukärsimystä kenellekään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huumeasema zoo vaikutti ja vaikuttaa vieläkin vuosikymmenien jälkeen. En koske koviin aineisiin vaikka ilmaiseksi saisi. Suosittelen lukemaan sen kirjan. Tehokkaampaa kuin mikään huumevalistus.

Me luettiin yläasteella Ruohoa, lunta-kirja, jossa teinityttö alkaa käyttää huumeita. Sillä oli mulle sama vaikutus.

Itseänikin Ruohoa lunta säväytti esiteininä mutta myöhemmin sain kuulla että kyseessä olikin vain viisikymppisen mormoonimamman sepitys :(

Kerron sinulle nyt järisyttävän totuuden:  Tuo on ihan tavallinen juttu romaanien kohdalla eli kirjailija ei kirjoita itsestään, vaikka kirjoittaisikin minä-muodossa.

Se ei kuitenkaan vähennä, vaan usein jopa parantaa, kirjan laatua.

Kovin on pieni maailmasi, jos jonkun uskonto on sinulle määräävä tekijä. Etenkin ,kun et 99% varmuudella edes tunne koko uskonnon kirjoa.

Mitenköhän tuossa viitattiin uskonnon olevan se määräävä tekijä? Kirjalta putoaa pohja kun sepitettä on alkuun myyty tositapahtumiin perustuvana, jonkun toisen henkilön päiväkirjana. Joten ei parantanut laatua, päinvastoin.

Mutta mormonit kuten kaikki muutkin uskovaiset ovat höpöhöpö sakkia, jotka uskovat Raamatun kaltaisiin satukirjoihin.

liu cixin muistoja planeetta maasta-sarja.en odottanut kiinalaiselta scifikirjailijalta paljoa.mutta todella loistavaa scifiä.

Monia mieleenpainuvia.. Sinuhe, Okalinnut, Rebekka..viimeisimmistä Jamie Zeppan omaelämänkerrallinen matkakertomus Ylitse taivaan ja maan sai kiinnostumaan buddhalaisuudesta enemmänkin.

Teininä luettu Tuntematon Sotilas. Etenkin kohta rintamalle hylätyistä, vielä elossa olevista mutta vammautuneista tms. sotilaista, oli karmaiseva. 

Clavellin Shogun oli mannaa Japani-fanille. Itkin, kun eräs päähenkilöistä kuoli. 

Mulle viimeisin ravisuttaja oli Naiset, joita ajattelen öisin.

Osui ja upposi tähän neljänkympin kriisiin, kun lapset alkaa olla jo isoja ja nuoruus eletty, että mitäpä sitä elämällään vielä ehtisi tehdä...

Muita täällä mainittuja: Sinuhe, aika ajoin sen luen, Bim Mustakorva, meni ihan yli kun luin sen 11-v:nä. Sadan vuoden yksinäisyys oli upea, onhan noita.

Yuval Noah Harari: Sapiens. Ahaa-elämysten ilotulitusta. Kirja antoi minulle täyden varmuuden siitä, ettei jumalaa tai henkimaailmaa ole olemassa.

Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen. Miksi ihmiset toimivat niinkuin toimivat? Idealismi vs. realismi. Olen lukenut kirjan jo ties kuinka monta kertaa, mutta aina löydän ja oivallan jotain uutta.

Toinen Waltarin mestariteos on Johannes Angelos, joka kertoo eri ihmisten eri tavoista reagoida vääjäämättömästi lähestyvään katastrofiin. Miten sitä itse toimisi vastaavassa tilanteessa?

Pari erityisesti mieleen painunutta:

- Mette Newth: Pimeä valo. Kertoo nuoresta tytöstä, jolla on lepra. Karu ja kaunis teos. Kuolema on läsnä, mutta jotenkin muistan, että tässä oli myös toiveikkuutta mukana. Luin tämän viimeksi joskus lapsena, siksi muistikuvat ovat hatarat.

- Richard Adams: Ruohometsän kansa. Ei uskoisi, että kaniinikirja olisi näin riipivä ja koskettava. Todella elävä eläinten maailma, hurjan hyvin kirjoitettu.

- S.E. Hinton: Me kolme ja jengi. Teki vaikutuksen, kun seiskaluokkalaisena tämä oli "pakko" lukea äikäntunnille. Edelleen yksi lempikirjoistani. Rehellinen, karu, mutta tässäkin toivoa.

Poika raidallisessa pyjamassa

Natsiupseerin pojan ja juutalaispojan ystävyydestä

Palacio: ihme

Kasvoiltaan epämuodostuneen nuoren pojan elämää

Brotherus: Ainoa kotini

Vanhemmuudesta, anoreksiasta, tanssista

Haig: Keskiyön kirjasto

Miten elämä olisi mennyt jos olisi valinnut toisin? Päähenkilö pääsee kokeilemaan niitä muita, mahdollisia vaihtoehtoja

Russell: Vanessa

Nuoren tytön ja opettajan suhteesta

Lapsena Lassie palaa kotiin ja Uljas musta. Eläinrääkkäyksen kuvaukset järkyttivät, itkin kovasti.

Aikuisena Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin (Secret history, täällä mainittukin) ja Peter Hoegin Lumen taju löivät ilmat pihalle sekä tarinan imun että kirjailijoiden uskomattomien kertojanlahjojen takia.

James Herriotin Kaikenkarvaiset yatäväni. Sain kirjan seitsemän ikäisenä ja siitä lähtien ammatinvalintani oli selvä. Tosin se muokkautui lukion lopulla eläinlääkäristä lääkäriksi mutta kirjalla (ja sen jatko-osilla) oli siis iso vaikutus elämääni.

Marion Zimmer-Bradleyn Avalonin usvat. Kuningas Arthurin tarina vahvojen naisten ja kelttiperinteen näkökulmasta, seurauksena itselläni jo aiemmin herännyt kristinuskon kyseenalaistaminen ja silmien avautuminen. Sweep-kirjasarja (teinitytön herääminen perimäänsä wicca-uskoon). Tomorrow when the war began ja jatko-osat ( dystooppinen seikkailutarina australialaisnuorten vastarinnasta Australian vallannutta aasialaisvaltaa vastaan). Harry Potterit (viis veisaan kirjailijan väitetystä transfobiasta, minustakin naisia saa sanoa naisiksi eikä ihmisiksi, joilla on kuukautiset...) Maggie Stiefwaterin Shiver, Linger, Forever( ja Sinner) (uskomattoman kaunis ihmissusi-rakkaustarina) sekä oma tarinansa Scorpio Races (kelttiperinteisiin liittyvä tarina pienestä saaresta, jolla järjestetään vaarallisten vesihevosten laukkakisa vuosittain, rakkaustarina, kasvutarina, ihmisen ja eläimen suhde parhaimmillaan). Arn Temppeliritari -sarja.

Olen yli kuusikymmentä vuotta kestäneen elämäni aikana lukenut useita vaikuttavia kirjoja (parhaillaan nautiskelen Irene Vallejon Papyruksesta). Jostakin syystä mieleenpainuvimpia eivät kuitenkaan ole olleet Pienen elämän kaltaiset järkyttävät tarinat, vaan kaksi varsin vähäeleistä mutta erittäin taitavasti kirjoitettua teosta: Unelma vapaudesta (Fatima Mernissi) ja Kuudes mies (John Boyne). 

Sara Stridsberg: Rakkauden Antarktis. Aivan järkyttävä tarina (fiktiota, mutta perustuu 80-luvulla tapahtuneeseen prostituoidun paloittelumurhaan), päähenkilö kertoo kuolemansa jälkeen, mitä hänelle tapahtui. Uskomattoman hienoa kaunokirjallisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Jung Chang: Villijoutsenet

Olin lukutoukka lapsena ja luin kaiken mikä käsiini osui, tämän luin 10 vuotiaana ja vieläkin 30 vuotta myöhemmin muistan kolmen sukupolven naisten tarinat, järkyttäviä juttuja, esim. jalan sitomiset ym.

Decameronen luin 12 vuotiaana, se tuntui silloin "jännältä".

Veikko Huovisen romaanit sai teininä ulvomaan absurdiuden kokemuksesta.

Villijoutsenet todellakin on loistava kirja.  Kiinan historiaa naisten kautta useammassa sukupolvessa (ei silti mikään feministimöykkä).   Se avaa kyllä erinomaisesti näkemystä maasta ja tajuaa, miten nopeasti muutokset ovat tapahtuneet.   Suosittelen aina kaikille, jotka ovat matkustamassa Kiinaan.

Kukka Kumminkin.

Jose Saramagon Kertomus sokeudesta ja Emmanuel Carreren Valhe. Luin molemmat 11-12 vuotiaana, aina uudestaan ja uudestaan. Mutta kiitos tästä ketjusta, monta hyvää vinkkiä kirjastoreissulle!

Vierailija kirjoitti:

John Fowles: Jumalten naamiot

Ainoa kirja, jota lukiessa olen itkenyt. Siitä nyt on jo vuosikausia, mutta muistikuvaksi jäi, että hyvä kirja, mutta psyykkisesti otti koville.

Haruki Murakami: Kafka rannalla

Nerokas, omituinen ja pakotti kohtaamaan omat eettiset rajansa.

Todellakin, Kafka rannalla. Minua inhottaa Murakamissa hänen tapansa kirjoittaa naisista ulkokohtaisesti kuin he olisivat esineitä. Mutta Kafka rannalla -teoksessa se ei noussut silmiinpistäväksi piirteeksi. Romaani oli erikoinen, outo, hieno.