Törkeä hääkutsu?
Ystäväpariskunta on menossa naimisiin. Olin paikalla vuosi sitten kun kosinta tapahtui ja itkin onnesta ystävieni puolesta.
Omassa elämässäni on sattunut tämän jälkeen paljon enkä ole vajaan vuoteen päässyt kyläilemään, mutta eipä ole nämäkään ystävät meillä käyneet. Nyt sain kuulla että molemmilla on ollu polttarit, mutta minua ja miestäni ei oltu kutsuttu kumpienkaan polttareihin. Vihkimistilaisuuteenkaan emme saaneet kutsua. Meitä ei ole myöskään kutsuttu juhlapaikalle.
Kuitenkin, saimme kutsut jatkoille. Ystävät ovat varanneet baarin yksityiskäyttöön ja haluavat tietenkin paikan täyteen jotta tilauspiikki täyttyy ja tilan vuokra tulee halvemmaksi. Häälahjat myös toimitetaan tänne yökerhoon, eli vaikka meitä ei ole kelpuutettu mihinkään muuhun kuin baariseuraksi niin meillä olisi "velvollisuus" tuoda häälahja. Baarikutsuun oli liitetty myös tilinumero, jos ei materialahjaa keksi..
Johtuuko tämä nyt vain minusta (oon häähullu ja rakastan hääjuhlia, itken onnesta kun katson vieraiden ihmisen häitä telkkarista), vai onko tämä vähän röyhkeää että oletetaan meidän menevän maksavaksi asiakkaaksi vielä materia- tai rahalahjan kanssa ilman että muuten ei olla tervetulleita mihinkään osaan juhlista?
Kommentit (108)
Toi kutsu olisi ok ilman lahjatoiveita. Lahjaa ei voi toivoa jos ei anna mitään tilalle eli ei näe vihkimistä tai nauti ilmaisista tarjottavista.
Onko tämä pariskunta ahneita?
[quote author="Vierailija" time="20.06.2014 klo 19:32"]
Toi kutsu olisi ok ilman lahjatoiveita. Lahjaa ei voi toivoa jos ei anna mitään tilalle eli ei näe vihkimistä tai nauti ilmaisista tarjottavista.
Onko tämä pariskunta ahneita?
[/quote]
Eikö lahja anneta sen takia, että nämä ihmiset menevät naimisiin? Eihän se lahja mikään pääsymaksu ole.
Ap, onko mahdollista että teidän kuoreen on laitettu vääränlainen kutsu?
Tämmöisiä ovat murheet vain paatuneilla av-mammoilla.
Tavikset olisivat onnellisia, että saivat kutsun. Joku olisi onnellinen, ettei tarvii niitä tylsiä osuuksia kestää, vaan pääsee suoraan juhlintaan mukaan.
He haluavat teidät kuitenkin paikalle. He haluavat nähdä teidät ja juhlia teidän kanssa, koska olittehan te vuosi sittenkin paikalla.
tuo on niin kyynistä, että teidät halutaan vaan baariin maksajiksi.. Tuliko se selväksi, etteivät itse maksa koko iltaa?
mene tai ole menemättä, mutta lopeta tuo luulottelu ja rivien välistä lukeminen.
[quote author="Vierailija" time="20.06.2014 klo 19:35"]
[quote author="Vierailija" time="20.06.2014 klo 19:32"]
Toi kutsu olisi ok ilman lahjatoiveita. Lahjaa ei voi toivoa jos ei anna mitään tilalle eli ei näe vihkimistä tai nauti ilmaisista tarjottavista.
Onko tämä pariskunta ahneita?
[/quote]
Eikö lahja anneta sen takia, että nämä ihmiset menevät naimisiin? Eihän se lahja mikään pääsymaksu ole.
[/quote]
Mietin ihan samaa, lahja on lahja eikä mikään vaihtokauppa.
[quote author="Vierailija" time="20.06.2014 klo 14:39"]
Se, että kirjoitit: "enkä ole vajaan vuoteen päässyt kyläilemään, mutta eipä ole nämäkään ystävät meillä käyneet. " kertoo sinusta sen, että haluat syyttää kaikesta kaveriasi. Kirjoituksesi on liian puolueellinen. Minusta vedät herneen nenään turhasta. Mene jatkoille jos haluat. Suutu hänelle jos haluat.
[/quote]
Juuri näin. Jos te ette ole pitäneet yhteyttä, hääpari on se, jonka päivää siellä vietetään. Kaikkein paras, ettet mene häihin tai jatkoillekaan, kun koet tilanteen itsellesi ikäväksi. Ei häihin kutsumatta jättäminen ole kenellekään mikään mielenosoitus. Jotenkin jää tästä ketjusta kuva, että haluat loukkaantua.
Hieman OT mutta ei kai kaaso ja bestman päätä polttarivieraita? Kaikki polttarit jotka tiedän on sulhanen ja morsian ilmoittanut vieraslistan.
Ihmiset ovat juuri tuollaisia: loukkaannutaan, ihmetellään ja kysellään muilta, mistä mahtaa olla kyse ja mitä nyt pitäisi ajatella. Mikset hyvä ihminen kysy suoraan morsiamelta tai kaasolta, jos kerran kumpikin on kaverisi? Kysy, onko kaverit kutsuttu pelkästään baariin jatkoille ja minkälaisia tilaisuuksia vihkiseremonia ja hääjuhla sitten ovat. Itse kysyisin ihan varmasti, onhan tuo sen verran erikoinen järjestely. Päätä sen jälkeen vasta, menetkö vai et.
No tuossa tapauksessa, kun kerta olette (tai ainakin olleet) läheisiä ystäviä, niin ehdottomasti sinuna kysyisin ihan suoraan hääparilta syytä näin omituiselle järjestelylle. Jospa takaa kuitenkin löytyy jokin loukkaantuminen, josta et ole tietoinen. Sittenpä tulisi asia selvitettyä parhaimmillaan. Todellakaan en menisi paikalle teeskentelemään, vaan pyrkisin ensin selvittämään asian.
Kysy ystävältäsi mikset saanut kutsua itse hääjuhlaan. Ihan hyvä ja normaali kysymys kun ystäviä olette olleet, ettekä kovin kaukaisia ystäviä kun kosinnan aikaankin olet ollut paikalla.
Ehkä joku on myrkyttänyt sun ja ystäväsi välit. Minulle on käynyt niin. Ihmettelin kun ystäväni lopetti yhteydenpidon, ajattelin vaan että on kiireinen mutta sitten kun en saanut kutsua häihin oli pakko kysyä suoraan kun oltiin sentään erittäin hyvät ystävät aina oltu niin eräs toinen yhteinen ystävämme jonka kanssa hän oli viettänyt enemmän aikaa oli puhunut hirvittävän kamalaa paskaa minusta siis tyyliin että olisin puhunut ystävästäni pahaa muille:(
Tilanne loppui erikoisesti eli ystäväni ei tiennyt mitä uskoa enkä ole sen jälkeen ottanut yhteyttä keneenkään näistä ystävistä.
Minä kysyisin varmaan kaasolta (tai morsiammelta), millaiset juhlat ovat ja sitten päättäisin menisinkö vai en. Ensin millaiset ne iltanbileet on ja sitten vähän, jos sopivalta tuntuu keitä kirkkoon / "ekoihin" juhliin on kutsuttu.
Jos kirkkoon on kutsuttu vain lähimmät ja ekaan juhlaan myös.
siis jos ette ole olleet vuoteen yhteydessä ku muutamia kertoja niin ette te kyllä kovin läheisiltä ystäviltä kuulosta vaikka miten päin vääntäis. Ja siis luinko oikein, että hääjuhla pidetään alle 100 neliön kämpässä? Eihän sellaiseen tilaan mahdu edes kovin monta ihmistä niin että kaikille löytyisi istuma- ja ruokailupaikka. Tuo määrä todellakin täyttyy sukulaisita ja niistä ystävistä joiden kanssa ollaan oltu yhteydessä useammin kuin muutaman kerran vuodessa. Kyllä ap:n pitäisi mun mielestä olla iloinen kutsusta. Sitä paitsi missä sanotaan ettei tuolla baarissa ole jonkinlaista tarjoilua morsiusparin piikkiin?
[quote author="Vierailija" time="20.06.2014 klo 23:19"]
siis jos ette ole olleet vuoteen yhteydessä ku muutamia kertoja niin ette te kyllä kovin läheisiltä ystäviltä kuulosta vaikka miten päin vääntäis. Ja siis luinko oikein, että hääjuhla pidetään alle 100 neliön kämpässä? Eihän sellaiseen tilaan mahdu edes kovin monta ihmistä niin että kaikille löytyisi istuma- ja ruokailupaikka. Tuo määrä todellakin täyttyy sukulaisita ja niistä ystävistä joiden kanssa ollaan oltu yhteydessä useammin kuin muutaman kerran vuodessa. Kyllä ap:n pitäisi mun mielestä olla iloinen kutsusta. Sitä paitsi missä sanotaan ettei tuolla baarissa ole jonkinlaista tarjoilua morsiusparin piikkiin?
[/quote]
Tuo lihavoitu kohta ei kyllä ole totta... ei se ihan noin mene. Minä olin parhaiden ystävieni kanssa jopa pari vuotta vähän etäisissä väleissä, siitä syystä, että elämässäni oli vaikeita asioita joita yritin selvitellä enkä mielestäni osannut olla hyvää seuraa kenellekään. En siis edes pahemmin kirjoitellut tai käynyt kahvilla, toisin kuin ap. Kun tilanne selvisi, pahoittelin sitä, että olin ollut niin pitkään etäinen, ja ystäväni vastasi siihen: "Ei tarvitse pyytää anteeksi. Tosiystävä ymmärtää kyllä."
Siitä se sitten jatkui kuten ennenkin, se tosiystävyys. Kaikki eivät toki ymmärtäneet, mutta ne oikeasti hyvät ymmärsivät.
Aika erikoista, että samalla hääparilla on 3 eri tilaisuutta ja 3 eri kutsua.
Mikä mahtaa olla syynä? Olisko joku uskonto tai muu syy, että ei kaikki mahdu samaan tilaisuuteen?
Ensinnäkin kirkkotilaisuudet ovat aina avoimia ilman eri kutsua, eli vaikka satunnaiset turistit voivat poiketa kirkkoon vihkimistilaisuuteen. Muut juhlat ovat sitten asia erikseen.
Mitään tilanteesta tietämättä veikkaisin, että ap:n yli äyräidensä vuotava (jokseenkin kirjaimellisesti) häähulluus voi olla se syy, jonka vuoksi häntä ei ole kutsuttu kyynelehtimään.
Koittakaa tottua, eurooppalaiset tavat saapuvat suomalaisiin häihinkin.
Tässä mun mielestä on ap:lle tehty törkeä temppu nimenomaan siinä, että ne lahjat on ohjeistettu tuomaan yökerhoon. Jos haluavat juhlia useammassa osassa niin mun mielestäni menisi kohteliaasti niin, että vain niille varsinaiseen juhlaan meneville olisi se lahjojen jättöohje. Yökerhoon jos muita kutsuvat, niin sitten sinne ei mitään lahjavelvoitetta.
[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 10:23"]
Tässä mun mielestä on ap:lle tehty törkeä temppu nimenomaan siinä, että ne lahjat on ohjeistettu tuomaan yökerhoon. Jos haluavat juhlia useammassa osassa niin mun mielestäni menisi kohteliaasti niin, että vain niille varsinaiseen juhlaan meneville olisi se lahjojen jättöohje. Yökerhoon jos muita kutsuvat, niin sitten sinne ei mitään lahjavelvoitetta.
[/quote]
no mutta eihän se lahjasta maininta mikään velvoite ole vaan tieto niille jotka lahjan haluavat tuoda. Jos sitä mainintaa ei olisi, niin mihin sitten ne, jotka on kutsuttu baariin ja haluavat antaa lahjan, pitäisi se lahja toimittaa? voi sitä tietysti erikseen kysyä morsiusparilta että mihin lahja tuodaan ja milloin, mutta samantienhän sen tiedon siihen kutsuun laittaa kun yleensä on tapana tehdä näin. ja useimmat haluavat sen lahjan kumminkin antaa, vaikka morsiuspari ei edes tarvitsisi/haluaisi mitään.
[quote author="Vierailija" time="20.06.2014 klo 15:49"]
Kiitos kaikille vastauksista, piristää kummasti juhannustunnelmaa kun tietää ettei ole yksin tämän mielipiteen kanssa, koska en missään nimessä haluaisi olla töykeä ja kieltäytyä menemästä baariin- mutta samalla taas en halua että minua ja miestäni kohdellaan siten että kelpaamme vain piikkiä lyhentämään ja tuomaan lahjan!
Kyseinen parikaan ei ole ilkeitä ihmisiä kumpikaan, mutta ilmeisesti he eivät ole ajatelleet asiaa loppuun! Aion itse kutsua parin häihimme sitten kun ne parin vuoden päästä ovat, en halua olla katkera mutten myöskään lähde hyväntekijäksi juhliin jonne meitä ei selkeästikään kaivata.
Isot halit ja hyvät juhannukset kaikille :)
[/quote]
Eikö teillä ollut jo lapsia? Minkä ikäisiä olette? Häät parin vuoden päästä?
Vaikuttaa ahneelta touhulta koska lahjat pitää tuoda baariin. Näin saadaan isio määrä lahjoja vaikka ei olla annettu vastinetta. Nythän te ette saa mitään, kun itse maksatte kaikki mitä syötte tai juotte.
En siis menisi.