Ällöttävintä mitä olet nähnyt kauppareissulla?
Tänään juhannusruuhkaisessa marketissa keski-ikäinen mies tutki naisten alusvaatehyllyä ja haisteli pikkuhousuja ja rintsikoita...
Kommentit (111)
Hyi yöks! En enää koskaan osta irtokarkkeja tai -kurkkuja. Hedelmiä ja vihanneksia on pakko ostaa, pesen ne kyllä aina mutta nyt vasta kuuraankin.
Eräs mies räkäisi leipäosastolla räkäisen klimpin suoraan leipäpussien päälle. Onneksi joutui vartijan pihteihin.
Toinen ällöttävä näky oli, kun eräs kehitysvammainen kumartui avonaisen salaattibaarivaunun päälle, työnsi päänsä oliiviastiaan ja alkoi nuolla oliiveja. Sen jälkeen en ole enää ottanut vastaavanlaisesta avokärrystä mitään...
Olin siivoojana kaupassa ja yhtäkkiä myymälän puolella siivotessani nenääni tunki todella voimakas paskanhaju. Meinasin jo sanoa työkaverilleni, että mistähän tuo paskanhaju tulee, kunnes tajusin, että hajun alkuperä oli eräs vanha mies. Yhdessä vaiheessa mies kulki ohitseni ja silloin piti todella pidätellä oksennusta. Myöhemmin työkaveri kertoi, että mies on kaupan vakioasiakkaita ja haisee aina käydessään kuselle ja paskalle. Alkoi siinä vaiheessa vanha mies säälittää. :(
Joskus näkee ihmisten ostavan marinoitua lihaa. Hyi.
Mammojen mielikuvitus taas tapissa :)
[quote author="Vierailija" time="19.06.2014 klo 22:30"]
Noin 5-vuotias lapsi isolla hädällä marketin rautaosaston esittelyvessanpytyllä, äiti vieressä vahtimassa huomaako henkilökunta. "kun se ei osaa pidätellä. Mitä haittaa tosta voi oikeesti olla?" Olin tuolloin töissä ja yllätin kyseisen parivaljakon.
Tää sama oli joskus amerikkailaisessa hauskat kotivideot ohjelmassa.
Eli puhut paskaa.
[/quote]
60+ nainen ihan pokkana kaivoi Turun Citymarketin vihannesosastolla mansikkapaketista mansikoita sieltä välistä ja söi. Sen dyykatun paketin laittoi takaisin hyllyyn. Ei rouvaa haitannut, vaikka useat ihmiset katsoivat. Eikä ollut olemuksen ja vaatteiden perusteella mikään persaukinen.
Tämä ketju on melkein yhtä iljettävä kuin uimahallin ihmeistä kertova keskustelu. Onneksi en ikinä osta irtokarkkeja tai -kurkkuja niistä sammioista.
[quote author="Vierailija" time="20.06.2014 klo 01:05"]
[quote author="Vierailija" time="19.06.2014 klo 23:32"]
[quote author="Vierailija" time="19.06.2014 klo 23:05"]
[quote author="Vierailija" time="19.06.2014 klo 22:46"]
[quote author="Vierailija" time="19.06.2014 klo 22:45"][quote author="Vierailija" time="19.06.2014 klo 22:32"]
[quote author="Vierailija" time="19.06.2014 klo 22:30"]Noin 5-vuotias lapsi isolla hädällä marketin rautaosaston esittelyvessanpytyllä, äiti vieressä vahtimassa huomaako henkilökunta. "kun se ei osaa pidätellä. Mitä haittaa tosta voi oikeesti olla?" Olin tuolloin töissä ja yllätin kyseisen parivaljakon.
[/quote]
Voi herranjestas.. mitä seurauksia tosta tuli?
[/quote]
Sinäkö ne lapsen tarpeet olisit siivonnut? Ihan normi rautakaupan myyjän päivää? Vaippa sille J-P:lle, jos ei kykene pidättelemään... Siinä esittely pöntössä, ei muuten juokse vesi eli ihan manuaalisesti siivotaan.
[/quote]
Ööm?? :D
[/quote]
No ööm, kun kaikki ei vaan tajua... Itse jos olisin myyjä, en haluaisi lisätöitä. Oikeastaan siivojallehan ne likaiset työt jäävät. Normimammaa se ei hetkauta?! T. Se, joka sanoi ettei vesi juokse esittely pöntössä... :)
[/quote]
Käytkö sä vähän hitaalla.. Juu, me kaikki ymmärsimme heti että pöntössä ei ole vettä, sä olet ainoa joka kokee saaneensa tästä jonkun ahaa-elämyksen.
[/quote]
Entäs sun kersa? Muistitko kertoa, oman ahaa-elämykses jälkeen?
Tästä oli videokin hauskoissa kotivideoissa. Mutta se oli amerikasta.
Eli huono provo.
[/quote]
ilmeisesti mt-potilas, nainen, kuset housuissa (en tiiä oliko omat vai kissan). Muistan sen kusen lemun edelleen, olin työntekijänä silloin ja tämä nainen kävi muutaman kerran viikossa. Sen haisti jo ovelta...
Miesasiakas kusi myymälämme lattialle. Ihmettelimme vähän työkaverini kanssa miestä, joka juuri ennen sulkemista kierteli hyllyjen takana osastolla, jossa myydään tuotteita vain naisille. Koitimme vähän seurata, että onko kyseessä kentien myymälävaras, ja mies lähti paikalta nopeasti. Työkaverini meni katsomaan, että oliko hyllystä hävinnyt mitään, ja hyllyn vieressä odotti keltainen lammikko. Kyllä harmitti kutsua siivooja paikalle. Onneksi tosiaan kauppa meni ihan heti sen jälkeen kiinni, niin kukaan asiakas ei ehtinyt näkemään kusilätäkköä.
- linnun paska melonin päällä (lentänyt kai varaston kautta sisään?)
- lapset&aikuiset tosiaan siellä irtokarkki hyllyllä. Ylipäätään kaikki syöminen ennen ruuan maksamista.
- vanhemmat ihmiset, jotka kopeloivat kaikki pussittomat leivokset ja leivät käsin läpi.
Kuvottavaa :/
Kerran näin, kun joku mies henkilö joi maitoa suoraan tölkistä kaupassa :x
[quote author="Vierailija" time="20.06.2014 klo 10:52"]
Mammojen mielikuvitus taas tapissa :)
[/quote]
.
[quote author="Vierailija" time="20.06.2014 klo 17:29"][quote author="Vierailija" time="20.06.2014 klo 10:52"]
Mammojen mielikuvitus taas tapissa :)
[/quote]
.
[/quote]
Ikävä kyllä, ei. Näitä tapahtuu oikeasti.
[quote author="Vierailija" time="20.06.2014 klo 15:01"]ilmeisesti mt-potilas, nainen, kuset housuissa (en tiiä oliko omat vai kissan). Muistan sen kusen lemun edelleen, olin työntekijänä silloin ja tämä nainen kävi muutaman kerran viikossa. Sen haisti jo ovelta...
[/quote]
Millaiset housut on kissalla?
[quote author="Vierailija" time="19.06.2014 klo 22:11"]Mustalaiset = kaalot = romaanit otti meikkaustuotteita (ei näytteitä) ja meikkas itseään. Kuvottavaa kun mietti että porukka ostaa noita eikä tiedä että joku toinen on käyttänyt..
[/quote]
Siksi tarkastan huolella meikeistä ja muista aina että sinetit ovat ehjät ja paikoillaan.
Todella käytetyn näköiset alushousut Sloggi pakkauksessa. Mitä enää uskaltaa koskea kaupassa? Kuvottavaa
[quote author="Vierailija" time="20.06.2014 klo 00:44"]Helsingin Lauttasaaressa yhdessä tietyssä ruokakaupassa on vakioasiakkaana joku "Ameliiiiii" ja tämän jäätävän laiska mutsi.
Pentu juoksee ympäri kauppaa, kapuaa mm. kurakengillä lihahyllyihin ja juoksee lihapakettien päällä- äiti ei välitä mitään vaan aivan pokkana valkkailee omia lihojaan ylemmiltä hyllyiltä. Kaikista ällöintä oli kun tämä "Amaliiiii" nuoli paprikoita! Siis aivan otti paprikoita käteen ja veti kielellä puoli paprikaa räkään, vaihtoi paprikaa ja sama uusiksi, eivätkä siis ostaneet näistä yhtäkään (tietenkään). Tässä paprikan lipomis-vaiheessa mutsi havahtui huutamaan lapsensa nimeä, mutta ei esimerkiksi mennyt puuttumaan nuoleskeluun saati edes kieltänyt, huuteli vaan toiselta puolelta hevi osastoa "Emeliiitänsä."
Samaisessa kaupassa on myös vakiasiakkaana mummo, joka kerää kaikki maahan vierineet ja joskus jopa kenkien tallomaksi joutuneet vihannekset sekä hedelmät takaisin laareihinsa. Oikein lajittelee että maassa pyörineet sipulit menee sipulilaariin ja tomaatit tomaattilaariin ja niin edelleen. Ja hän ei itseasiassa laita näitä edes päälimmäiseksi vain useimmiten vähän piiloittelee jonnekin kasan keskelle muutaman lajitoverin alle- mitä ja miksi?? :D :D
[/quote]
Oon nähny tän! Tosi vetelän laiska mutsi. Oli S-marketissa.