Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Voiko olla vähän katkera, jos isovanhemmat eivät halua ollenkaan auttaa lastenhoidossa?
23.06.2021 |
Joo, tiedän että jokainen hoitaa itse lapsensa, mutta en kyllä voisi itse kuvitella, etten hoitaisi omia lastenlapsiani tai auttaisi omia lapsiani. Sanotaan tässä alkuun, että minä ja sisarukseni olimme lapsena todella paljon hoidossa omilla isovanhemmillani. Ennen lasten syntymää udeltiin jatkuvasti, milloin niitä lastenlapsia syntyy.
Meillä on kaksi päiväkoti-ikäistä lasta ja neljä tervettä isovanhempaa ja lisäksi kaksi "bonusisovanhempaa". He ovat kaikki noin 60-vuotiaita, työelämässä, mutta kukaan ei tee kovin kuormittavaa työtä. Puolisoni perhe asuu sen verran kaukana, että heitä emme näe kovin usein. Omat vanhempani käyvät kyllä meillä kerran pari viikossa kumpikin, mutta eivät halua jäädä lasten kanssa yksin. Ennen lapsia emme nähneet näin usein, ehkä kerran pariin viikkoon.
Kun ensimmäinen lapsi syntyi, isovanhemmat olivat ihastuneita uuteen vauvaan ja alkoivat käydä meillä useammin. Sain jatkuvasti kuulla, kuinka vieraille pitäisi olla kahvit keitettynä ja jotain tarjottavaa. Tästä jo vähän suutuin, koska olin väsynyt vieraiden passaamiseen pienen vauvan kanssa, ja ovat siitä lähtien hoitaneet omat kahvinsa. Samoin ilmoitin, että en jaksa valitusta kodinhoidosta. En nyt tiedä, ovatko he edelleenkin tästä loukkaantuneita. Meillä on vain pari sääntöä, joita lasten kanssa pitää noudattaa, ei jatkuvasti herkkuja, ja kiipeilevää taaperoa pitää seurata tarkasti, jotta hän ei satuta itseään.
Olen siis ollut esikoisen syntymän jälkeen tasan yhden illan pois kotoa yhtä aikaa puolisoni kanssa, tämä oli, kun nuorempi lapsi syntyi. Kerran kävimme yhdessä kävelyllä, kun lapset nukkuivat päiväunia mummon katsoessa telkkaria. Tässä kaikki lastenhoitoapu, jota olemme saaneet.
Onko mielestänne moraalinen velvollisuus edes joskus hoitaa lapsenlapsia? Erityisesti silloin, jos on saanut erityisen paljon apua omilta vanhemmiltaan. Kyllä me näinkin pärjätään, mutta ärsyttää.
Kommentit (67)
Voit myös pohtia sitä, oletko itse valmis hoitamaan vanhempiasi, kun he tulevat siihen ikään, että tarvitsevat hoivaasi. Sitten vaat kirjaat ylös kaikki tunnit, mitä lapsesi olivat vanhemmillasi yökyliä myöten ja tarjoat yhtä paljon hoitoa heille, kun aika tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokaisen pitäisi tehdä lapsia siitä lähtökohdasta, että ne hoidetaan itse, kaikki muu on pelkkää bonusta ja hoitoavun täytyy olla vapaaehtoista. Jos tähän ei tunne pystyvänsä, on parempi jättää lisääntyminen väliin.
Isovanhempien kanssa voi olla läheiset ja lämpimät välit ilman mitään hoitovelvollisuuksiakin. Olisiko jokin asia, jota lapsesi voisivat tehdä isovanhempien kanssa, esim. jokin sellainen, joka kiinnostaa molempia osapuolia?
Vierailija kirjoitti:
Minä hoidan vain vanhemman pojan lapsia. Tämä miniä oli alusta asti osa perhettä, hyväksyi sääntömme eikä yrittänyt niitä muuttaa. Jo ennen lapsia kyläilimme puolin ja toisin, autoimme toisiamme ja neuvoimme yhteisessä harrastuksessa. En tiedä, mitä hän selkäni takana minusta puhui, mutta ilkeitä puheita ei ainakaan korviini kantautunut.
Toisen pojan vaimo puolestaan teki jo ensimmäisellä tapaamiskerralla selväksi, että hän ei arvosta tapaamme elää ja antoi runsaasti ohjeita siitä, miten olla ja toimia niin, että hänkin sen hyväksyy. Onneksi näimme häntä ja näemme edelleen korkeintaan kerran kuukaudessa.
Toisen pojan vaimo muistaa jokaisella tapaamisella nostaa esille sen,miten olen aina rakastanut esikoista enemmän, antanut hänelle kaiken ja vihani kuopusta kohtaan näkyy siinä, että en hoida hänen lapsiaan. En jaksa moista, pysykööt poissa elämästäni. Monissa ihmissuhdeoppaissa neuvotaan, että luovu rasittavista ihmisistä ja minä teen juuri niin.
Voisin olla hyljeksitty miniänne. En hyväksynyt mm. sitä, miten kohtelitte lapsianne ja lastenlapsianne. Teidän sääntönne olivat väki-valtaa. Määräsin, ettei minun lapsiani "nipsautella" eikä heitä haukuta tai pakoteta syömään, mitä teitte omillenne. Lapsiani myös vahditaan, eikä soitella Ritvalle samalla kun ollaan heidän kanssaan rannalla. Vaikka teidän lapsenne selvisivät ilman (vakavia) onnettomuuksia, sama välinpitämättömyys ei ole sallittua meidän lastemme kanssa. Mutta en minäkään sinun seurastasi nauti, anoppi. Tapaaminen kerran kuukaudessa on liikaa, mutta esitän miehesi takia.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole oikeutettua nokatkeroitua. Isovanhemmat eivät ole velvollisia hoitamaa lapselapsiaan, he ovat tehtävänsä hoitaneet ja kasvattaneetomat lapsensa aikuisiksi. Isovanhempia on turha syyllistää. Heillä on vapaus tehdä mitä haluavat.
Mulla ei vanhemmat paljoa auttaneet noin vajaa 10 vuotta sitten, kun olivat vielä kunnossa. Aina talveksi lähtivät ulkomaille. Nyt ovat molemmat palvelutalossa. Kyllä jaksavat mussuttaa, kun alkaa olla kuukausi kulunut edellisestä käynnistä. "Tännekö meidät jätetty kuolemaan?"
Mutta huono omatunto unohtuu, kun muistaa, miten sai vittuilua, jos kysyi apua lapsien hoitoon.
Sinänsä vanhemmat aika epäreilua, kun minun ja sisarusten ollessa lapsia lähtivät itse vaikka etelän lomalle, ja mummo hoiti meitä lapsia sillä aikaa viikon. Eli ei siirry sukupolvelta toiselle tämä altruismi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
50-kymppiset vielä monesti jaksavat hoitaa työnsä ohessa pikkulapsia. Harvoin 60+v. Väsyy paljon helpommin ja monilla erilaisia vaivoja. Et sinä tiedä miten kenenkin työ kuormittaa. Haluat kostaa heille myöhemmin ? Tiedätkö että karma is a bitch. Katsotaan sitten kun olet itse 60v-> kuinka paljon jaksat. Sitten omat lapsesi toteaa, ei tota tarvitse vanhana hoitaa. Muistele sitä sitten yksinäisenä siellä vanhainkodissa vaipoissa.
Kyllä se näin on. Minä olen viisikymppinen ja mies kuusikymppinen. Kun miehen lapsen lapset ovat meillä, niin on se tuo mies poikki sen jälkeen. Minua ei niin väsytä, jos vaan saa nukkua yöllä, mutta mies on henkisesti ihan poikki viikonlopun jälkeen. Se pienten lasten läsnäolo on todella intensiivistä ja se tuntuu tulevan miehelle yhä edelleen yllätyksenä. Yhtään et voi herpaantua. Omien lasten kanssa ei ollut niin justiinsa, mutta lastenlapsepa eivät olekaan omia. Vastuu tuntuu paljon suuremmalta. Sä et vaan voi mokata niiden kanssa.
Ja minua rasittaa se jatkuva syömisen järjestäminen ja jälkien siivous… Näin vanhempana ei haittaa jos ruokaa on kolme kertaa päivässä, ja niistä vain yksi lämmin ateria. Mutta pikkuipanoille pitää olla evästä paljon useammin. Ja kellontarkasti ja yksi on vielä sormiruokailija, joten jessus sitä siivoamisen määrää. Meillä kun ei ole edes koiraa, joka hoitelisi lattian.
Nämä on asioita, joihin ei ole omassa arjessa tottunut, joten väsyttää ne. Ja stressaakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole oikeutettua nokatkeroitua. Isovanhemmat eivät ole velvollisia hoitamaa lapselapsiaan, he ovat tehtävänsä hoitaneet ja kasvattaneetomat lapsensa aikuisiksi. Isovanhempia on turha syyllistää. Heillä on vapaus tehdä mitä haluavat.
Mulla ei vanhemmat paljoa auttaneet noin vajaa 10 vuotta sitten, kun olivat vielä kunnossa. Aina talveksi lähtivät ulkomaille. Nyt ovat molemmat palvelutalossa. Kyllä jaksavat mussuttaa, kun alkaa olla kuukausi kulunut edellisestä käynnistä. "Tännekö meidät jätetty kuolemaan?"
Mutta huono omatunto unohtuu, kun muistaa, miten sai vittuilua, jos kysyi apua lapsien hoitoon.Sinänsä vanhemmat aika epäreilua, kun minun ja sisarusten ollessa lapsia lähtivät itse vaikka etelän lomalle, ja mummo hoiti meitä lapsia sillä aikaa viikon. Eli ei siirry sukupolvelta toiselle tämä altruismi.
Mulla on tuo sama, jos omatunto tai syyllisyys vähänkin vihlaisee kun kieltäytyy jälleen kerran vierailemasta anopilla (on tuetussa asumisessa tällä hetkellä), herää onneksi oikeudenmukaisuus. Kirkkaasti palaavat muistikuvat, joissa minua nöyryytti kun olisin apua lasten kanssa tarvinnut. Hiljenee syyllisyys. Lapsetkaan eivät hänen luonaan käy, miksi kävisivät, etäinen kiukkuinen ja henkisesti väkivaltainen mamma. Velvollisuusvisiitti suoritetaan max. kerran vuodessa, tunti ja kotiin. Siinäkin ajassa hän ehtii vi##uilla yllättävän paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä hoidan vain vanhemman pojan lapsia. Tämä miniä oli alusta asti osa perhettä, hyväksyi sääntömme eikä yrittänyt niitä muuttaa. Jo ennen lapsia kyläilimme puolin ja toisin, autoimme toisiamme ja neuvoimme yhteisessä harrastuksessa. En tiedä, mitä hän selkäni takana minusta puhui, mutta ilkeitä puheita ei ainakaan korviini kantautunut.
Toisen pojan vaimo puolestaan teki jo ensimmäisellä tapaamiskerralla selväksi, että hän ei arvosta tapaamme elää ja antoi runsaasti ohjeita siitä, miten olla ja toimia niin, että hänkin sen hyväksyy. Onneksi näimme häntä ja näemme edelleen korkeintaan kerran kuukaudessa.
Toisen pojan vaimo muistaa jokaisella tapaamisella nostaa esille sen,miten olen aina rakastanut esikoista enemmän, antanut hänelle kaiken ja vihani kuopusta kohtaan näkyy siinä, että en hoida hänen lapsiaan. En jaksa moista, pysykööt poissa elämästäni. Monissa ihmissuhdeoppaissa neuvotaan, että luovu rasittavista ihmisistä ja minä teen juuri niin.
Kostat lapsenlapsille sen, että et pidä miniästäsi?
Jokainen hoitakoon lapsensa, tai rahalla hoitaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
50-kymppiset vielä monesti jaksavat hoitaa työnsä ohessa pikkulapsia. Harvoin 60+v. Väsyy paljon helpommin ja monilla erilaisia vaivoja. Et sinä tiedä miten kenenkin työ kuormittaa. Haluat kostaa heille myöhemmin ? Tiedätkö että karma is a bitch. Katsotaan sitten kun olet itse 60v-> kuinka paljon jaksat. Sitten omat lapsesi toteaa, ei tota tarvitse vanhana hoitaa. Muistele sitä sitten yksinäisenä siellä vanhainkodissa vaipoissa.
Kyllä se näin on. Minä olen viisikymppinen ja mies kuusikymppinen. Kun miehen lapsen lapset ovat meillä, niin on se tuo mies poikki sen jälkeen. Minua ei niin väsytä, jos vaan saa nukkua yöllä, mutta mies on henkisesti ihan poikki viikonlopun jälkeen. Se pienten lasten läsnäolo on todella intensiivistä ja se tuntuu tulevan miehelle yhä edelleen yllätyksenä. Yhtään et voi herpaantua. Omien lasten kanssa ei ollut niin justiinsa, mutta lastenlapsepa eivät olekaan omia. Vastuu tuntuu paljon suuremmalta. Sä et vaan voi mokata niiden kanssa.
Ja minua rasittaa se jatkuva syömisen järjestäminen ja jälkien siivous… Näin vanhempana ei haittaa jos ruokaa on kolme kertaa päivässä, ja niistä vain yksi lämmin ateria. Mutta pikkuipanoille pitää olla evästä paljon useammin. Ja kellontarkasti ja yksi on vielä sormiruokailija, joten jessus sitä siivoamisen määrää. Meillä kun ei ole edes koiraa, joka hoitelisi lattian.
Nämä on asioita, joihin ei ole omassa arjessa tottunut, joten väsyttää ne. Ja stressaakin.
Hyi olkoon, koira joka hoitelisi lattian? Oletko oikeasti niin laiska nainen, ettet edes lattiaa saa siivotuksi itse, vaan koiran pitäisi nuolla?! se puhtaaksi. Yök, yök yök!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
50-kymppiset vielä monesti jaksavat hoitaa työnsä ohessa pikkulapsia. Harvoin 60+v. Väsyy paljon helpommin ja monilla erilaisia vaivoja. Et sinä tiedä miten kenenkin työ kuormittaa. Haluat kostaa heille myöhemmin ? Tiedätkö että karma is a bitch. Katsotaan sitten kun olet itse 60v-> kuinka paljon jaksat. Sitten omat lapsesi toteaa, ei tota tarvitse vanhana hoitaa. Muistele sitä sitten yksinäisenä siellä vanhainkodissa vaipoissa.
Kyllä se näin on. Minä olen viisikymppinen ja mies kuusikymppinen. Kun miehen lapsen lapset ovat meillä, niin on se tuo mies poikki sen jälkeen. Minua ei niin väsytä, jos vaan saa nukkua yöllä, mutta mies on henkisesti ihan poikki viikonlopun jälkeen. Se pienten lasten läsnäolo on todella intensiivistä ja se tuntuu tulevan miehelle yhä edelleen yllätyksenä. Yhtään et voi herpaantua. Omien lasten kanssa ei ollut niin justiinsa, mutta lastenlapsepa eivät olekaan omia. Vastuu tuntuu paljon suuremmalta. Sä et vaan voi mokata niiden kanssa.
Ja minua rasittaa se jatkuva syömisen järjestäminen ja jälkien siivous… Näin vanhempana ei haittaa jos ruokaa on kolme kertaa päivässä, ja niistä vain yksi lämmin ateria. Mutta pikkuipanoille pitää olla evästä paljon useammin. Ja kellontarkasti ja yksi on vielä sormiruokailija, joten jessus sitä siivoamisen määrää. Meillä kun ei ole edes koiraa, joka hoitelisi lattian.
Nämä on asioita, joihin ei ole omassa arjessa tottunut, joten väsyttää ne. Ja stressaakin.
Hyi olkoon, koira joka hoitelisi lattian? Oletko oikeasti niin laiska nainen, ettet edes lattiaa saa siivotuksi itse, vaan koiran pitäisi nuolla?! se puhtaaksi. Yök, yök yök!
Suksipa kuuseen. Mullahan ei nimenomaan ole sitä koiraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole oikeutettua nokatkeroitua. Isovanhemmat eivät ole velvollisia hoitamaa lapselapsiaan, he ovat tehtävänsä hoitaneet ja kasvattaneetomat lapsensa aikuisiksi. Isovanhempia on turha syyllistää. Heillä on vapaus tehdä mitä haluavat.
Mulla ei vanhemmat paljoa auttaneet noin vajaa 10 vuotta sitten, kun olivat vielä kunnossa. Aina talveksi lähtivät ulkomaille. Nyt ovat molemmat palvelutalossa. Kyllä jaksavat mussuttaa, kun alkaa olla kuukausi kulunut edellisestä käynnistä. "Tännekö meidät jätetty kuolemaan?"
Mutta huono omatunto unohtuu, kun muistaa, miten sai vittuilua, jos kysyi apua lapsien hoitoon.Sinänsä vanhemmat aika epäreilua, kun minun ja sisarusten ollessa lapsia lähtivät itse vaikka etelän lomalle, ja mummo hoiti meitä lapsia sillä aikaa viikon. Eli ei siirry sukupolvelta toiselle tämä altruismi.
Selvästi matkustelu on heidän juttunsa, eikä lastenhoito. Fiksua käyttää ainokainen elämä siihen mistä tykkää.
Lapset olisivat tietty voineet jättää tekemättä, mutta ennenhän sitä ei niin mietitty, kun ne "kuului tehdä.
Päin naamaa voit kikkailla omantuntopuheillasi, mutta myönnä nyt vaan anonyymisti, ettet kävisi heitä katsomassa tuntiakaan enenpää, vaikka olisivat olleet kanssasi 24/7.
Ei kannata katkeroitua mutta suoraan sanoen surullista.
Meillä on mummo joka hoitaa kaikkia kolmea lapsenlasta innoissaan vaikka yli 60 vuotias ja vähän jo kremppaa. On silti töissä ja kiireinen, kaikesta huolimatta lapsenlapsille riittää aina aikaa ja rakkautta. Ja nämä menevät mummille kiljuen hoitoon ja yökylään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eniten siis ärsyttää se, että meillä on lähes joka päivä joku isovanhempi kylässä, mutta istuvat vain sohvalla juomassa kahvia. Mikään ei-kiva ei onnistu lasten kanssa, esimerkiksi vaipanvaihto, voileivän voitelu, pienemmän perässä meno pihalla, niistäminen, lohduttaminen yms. Voivat ehkä hetken lukea jotain kirjaa, mutta sekin on tosi rankkaa. Ärsyttäisi paljon vähemmän, jos he kävisivät huomattavasti harvemmin.
Työssäkäyvät ihmiset joutavat teille joka päivä kahvittelemaan? Onpa todella outoa. Saatana pidä ovi lukossa, kyllä ne viikossa oppii, ettei sisälle pääse.
Kasvata itsellesi munat ja lopeta tuo kätinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
50-kymppiset vielä monesti jaksavat hoitaa työnsä ohessa pikkulapsia. Harvoin 60+v. Väsyy paljon helpommin ja monilla erilaisia vaivoja. Et sinä tiedä miten kenenkin työ kuormittaa. Haluat kostaa heille myöhemmin ? Tiedätkö että karma is a bitch. Katsotaan sitten kun olet itse 60v-> kuinka paljon jaksat. Sitten omat lapsesi toteaa, ei tota tarvitse vanhana hoitaa. Muistele sitä sitten yksinäisenä siellä vanhainkodissa vaipoissa.
Kyllä se näin on. Minä olen viisikymppinen ja mies kuusikymppinen. Kun miehen lapsen lapset ovat meillä, niin on se tuo mies poikki sen jälkeen. Minua ei niin väsytä, jos vaan saa nukkua yöllä, mutta mies on henkisesti ihan poikki viikonlopun jälkeen. Se pienten lasten läsnäolo on todella intensiivistä ja se tuntuu tulevan miehelle yhä edelleen yllätyksenä. Yhtään et voi herpaantua. Omien lasten kanssa ei ollut niin justiinsa, mutta lastenlapsepa eivät olekaan omia. Vastuu tuntuu paljon suuremmalta. Sä et vaan voi mokata niiden kanssa.
Ja minua rasittaa se jatkuva syömisen järjestäminen ja jälkien siivous… Näin vanhempana ei haittaa jos ruokaa on kolme kertaa päivässä, ja niistä vain yksi lämmin ateria. Mutta pikkuipanoille pitää olla evästä paljon useammin. Ja kellontarkasti ja yksi on vielä sormiruokailija, joten jessus sitä siivoamisen määrää. Meillä kun ei ole edes koiraa, joka hoitelisi lattian.
Nämä on asioita, joihin ei ole omassa arjessa tottunut, joten väsyttää ne. Ja stressaakin.
Hyi olkoon, koira joka hoitelisi lattian? Oletko oikeasti niin laiska nainen, ettet edes lattiaa saa siivotuksi itse, vaan koiran pitäisi nuolla?! se puhtaaksi. Yök, yök yök!
"Jos olisit fiksumpi, voisi sanoa tyhmäksi."
Juuri näille vanhemmille joita isovanhemmat hoitivat tulee omien vanhempien välinpitämättömyys yllätyksenä. Meilläkin aikoinaan sama, mutta isovanhemmat syntyneet 40 luvulla. Voin rehellisesti kirjottaa että jos todistuksia jaettaisiin mummona ja vaarina olosta niin luokalla olisivat jääneet. Itse olen 50 v. Ei ole lapsenlapsia. En voi vannoa ettenkö itsekin valikoisi sitä helpointa tietä isovanhemmuudessa jos joskus saisin lapsenlapsia. Mutta toivon että kykenisin olemaan mummo jota lapsenlapset ajattelisivat lämmöllä. Omille lapsilleni ovat isovanhemmat jääneet vieraiksi. Isovanhemmat ovat saaneet tehdä valintansa, ketään ei ole panostettu suuntaan eikä toiseen.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole oikeutettua katkeroitua. Isovanhemmat eivät ole velvollisia hoitamaa lapselapsiaan, he ovat tehtävänsä hoitaneet ja kasvattaneetomat lapsensa aikuisiksi. Isovanhempia on turha syyllistää. Heillä on vapaus tehdä mitä haluavat.
Puhu vain mummosta. Pappa ei ole pannut tikkua ristiin. Hän on pannut mummoa silloin kun edellistä sukupolvea tehtiin.
Evoluutio on järjestänyt asian niin, että miehet kuolevat nuorempina. Vanhoista miehistä ei nääs ole mitään hyötyä kenellekään. Seniili patu jorisee "elämänviisauksia" sillä aikaa kun vanhat naiset hoitavat kotityöt ja lastenlapset.
Kyllä minusta on itsestään selvää, että omia lapsia ja lapsenlapsia autetaan ja myös siis lapset auttaa vanhempia. Ei tietenkään siten että apu käy työstä ja on jatkuvaa, vaan että apu on saatavilla kun tarvii ja varsinkin, kun on joku hätätilanne. Esim satunnainen hoitoapu tai kauppa-apu vaikka kerran kuukaudessa.
Mua ihmetyttää aina se, että täällä nostetaan joku oikeudenmukaisuus, että en käy katsomassa, koska et hoitanut meidän lasta ja sit todetaan, että se olikin ihan hullu samaan hengenvetoon. Kuka semmosille lapsiaan antaa hoitoon?
Sit toinen. En mäkään hoida mun toisen veljen lapsia. Syy on yksinkertaisesti siinä, että mun luona ollaan vähän rennommin ja voidaan katsoa vähän telkkaa ja syödä vähän herkkuja. Tämä on mun toisen veljen perheelle ok, koska mä pidän lapsista huolta, puuhailen heidän kanssaan ja olen ihan normaalilla älyllä varustettu, joten tajuan kyllä, että sille lapselle ei anneta ihan mitä sattuu ja ihan miten paljon vaan ruuaksi. Kysyvät apua noin kerran, pari kuussa, joten ei mitään älyttömyyksiä. Toinen veli ja sen vaimo taas haluaa, että lapsien kanssa tehdään jotain älyllisesti kehittävää ja syödään vain ja ainoastaan terveellisesti. Ei sovi mulle, joten en hoida. Varmaan näyttää siltä, että suosin toista veljeäni, mutta he vetävät rajansa ja mä omani, joten ei siinä mitään nyt ei vaan löydy yhteistä maaperää.
Alue: Aihe vapaa
Aina on mahdollisuus olla katkera. Saat itse valita. Katkeruutesi tuskin muuttaa kenenkään muun kuin itsesi, lastesi ja miehesi elämää kurjempaan suuntaan, mutta jos se on sitä, mitä toivot, niin ole vaan. Kun itse aikanaan hankin lapset, hankin ne sitä silmälläpitäen, että isovanhemmilta on turha odottaa apuja. Kun he sitten toisinaan, ehdottivat (harvoin toki. Ehkä kerran vuoteen kun lapset oli yli 3 v), että voisivat ottaa lapset yökylään, olin kiitollinen ja ilahtunut. Koskapa lapset ovat omiani. Päätös hankkia lapsia oli omani, eivätkä lapseni ole vanhempieni tai appivanhempieni valinta.