Millaista sairaalassa on synnytyksen jälkeen?

Ensimmäisen lapsen synnytyksen jälkeen vauvani vietiin matalien sokeriarvojen vuoksi toiselle osastolle. Öisin ahdisti ja itketti. Olin ihan pihalla kaikesta, elin kuin sumussa. Wc:ssä käynti kirveli ja sattui pitkään ja sänky tulvi maidosta. Mies vietti kanssani kaiken mahdollisen ajan ja vieraita kävi. Ruoat eivät maistuneet, herkut kyllä, ja hoitajat vittuilivat siitä. Lopulta vauvan sokeriarvot korjaantuivat rintamaidolla ja päästiin kotiin. Mieli oli suhteellisen hyvä ja tasainen, vaikken heti tuntenutkaan suuria rakkaudentunteita vauvaa kohtaan.

Kaksi vuotta myöhemmin syntyi toinen lapsi. Synnytyksessä kävi komplikaatio - vauva oli onneksi kunnossa mutta minä en. Mies hoiti vauvaa ja minua yritettiin saada kuntoon. Hb oli 70, en kyennyt edes vessaan itse ekoina päivinä. Sain lisäverta. Olin pelokas ja masentunut. Sairaalassa sain elämäni ensimmäiset paniikkikohtaukset, josta alkoi vuoden kestänyt helvetti. Itkeskelin koti-ikävää ja huolestuin kaikesta. Vauvaan olin täysin rakastunut ja hoidin häntä hyvin, vaikka päästäni olin täysin sekaisin. Aika pian kotiutumisen jälkeen diagnosoitiin synn.jälk.vakava masennus ja paniikkihäiriö + lääkitykset aloitettiin. Vielä tänä päivänä olen sitä mieltä, että traumatisoiduin komplikaatiosta ja kuolemaa lähellä käymisestä niin paljon, että sairastuin psyykkisesti.

Kaikesta on selvitty ja mulla on kaksi ihanaa ja tervettä kouluikäistä lasta.

[quote author="Vierailija" time="18.06.2014 klo 13:10"]

Sairaalassa olo on ihan ok, kunhan siellä saa nukkua riittävästi. Vauvaa syötellään, hoidetaan ja sitten yritetään saada nukkumaan. Aina ei onnistu ihan heti. Yöaikaan olen vienyt itkevän vauvan toisaalle ettei häiritä naapureita.

Olen ollut synnytysteni jälkeen pirteä ja hyväkuntoinen, paitsi viimeisellä kerralla. Syy ei ollut synnyksessä vaan juntissa, jonka sain huonekaveriksi vuorokausi myöhemmin.

Nainen lässytti taukoamatta vauvallensa, mies asui huoneessa ympäri vuorokauden ja sukulaiset ramppasivat hölöttämässä. Olin vielä siinä ensimmäisessä sängyssä, niin tosi kiva kun vielä naapurin junttisukulaisten seurue marssi huoneeseen tuijottaen minua, mutta kukaan ei voinut edes sanoa "hei" tms. Eikä tietenkään naapuri voinut viedä sukuansa yleisiin tiloihin, vaan sinne vaan huoneeseen hölöttämään turhanpäiväisyyksiä. Vieraita ravasi jatkuvasti. Kiitti vitusti. Olin aivan lopussa ja väsynyt. Meinasin jo itse hakeutua taukohuoneeseen nukkumaan.

Ensi kerralla jos tulee jotain samanlaista vastaan, pitää ottaa puheeksi hoitajien kanssa. Tuolloin olin niin pöyristynyt ylitsevuotavasta törppöydestä, etten saanut suutani auki. Olisi pitänyt.

[/quote]

Niin no tuollaisissa tapauksissa voi kyllä ihan sanoa, että sairaalan vuodeosastolla pitää antaa leporauha huonetovereille, joten voisitteko mennä taukohuoneeseen kälättämään.

Jos eivät olisi uskoneet, niin hoitaja paikalle ohjaamaan kaverit ulos.

Ja sama pätee kaikilla vuodeosastoilla, pitää antaa huonetovereille rauha. Viimeksi olin itse polven takia sairaalassa ja oli oikein mukavat huonetoverit, ystävällisesti kyselivät ennen vieraita, että sopiihan tämä huonetovereille.