Millaista sairaalassa on synnytyksen jälkeen?

haisee revähtänyt römpsä

Itse en ollut juurikaan kipeä kuin ehkä 1. pvänä synnytyksen jälkeen. Kätilöt vähän moittikin, että olin istunut liikaa molemmilla kankuilla, kun välilihaleikkaushaava oli mennyt mustelmaiseksi, Ihmettelin niitä isoja vaippoja, joita kätilöt tuputti laittamaan kaksi housuihin kerralla, itselle yksikin oli jo liikaa, olisin pärjännyt ihan perussiteellä. Väsytti toki, mutta ihan jaksoin kyllä seurustella vieraiden kanssa. Eniten hankaluuksia tuotti imetys, vauvalla oli ongelmia otteen jne kanssa alkuun ja se itseä ärsytti, kun vieraita lampsi tulemaan just silloin kun yritti saada vauvaa tissille. Onneksi meidän sairaalassa vieraat ei saaneet tulla huoneisiin.

Synnyttäneet kulkee zombeina ruokatarjottimet kädessä ja mulkkaa sitä ainoaa äitiä, joka näyttää voivan hyvin ja on meikannut. Minä olin 25v. saadessani ekan lapsen ja olin ihan eri sarjassa kuin muut äidit, jotka olivat vähintään 40v., naamat norsunvitulla.

Vauva nukkui sängyssään melkein koko ajan. Välillä kävi rinnalla syömässä. Lapsen isä vaihtoi vauvalle vaipat ja syötti lisämaidot. Kätilöt kävivät kyselemässä vointia useamman kerran päivässä, muutaman kanssa juttelimme pitkiäkin aikoja ihan niitä näitä. Vointi oli hyvä, vessassa käynti oli inhottavaa, mutta sujui. Suihkussa oli ihanaa istuskella pitkään kun isä vahti vauvaa. Isovanhemmat kävi katsomassa vauvaa myös... Eipä siellä kovin kummosia tehdä. Ollaan ja levätään... Ja kuunnellaan kun verhon takana toisen lapsensa pykännyt nuori äiti itkee kotiin, vaikka lapsellaan ei ollut kaikki hyvin.

No aika tuollaista kuvaamasi kaltaistaan se on. Tosin kun kyseessä on toinen tai kolmas jne. lapsi, kaikki on vähän helpompaa monesti kuin ekan kanssa.

Oloni oli, esikoisen kohdalla varsinkin, kuin olisin jossakin toisessa maailmassa. Euforinen, onnellinen, maailmanvalloittajafiilis. Luonnollinen, kaikki oli niinkuin "pitikin", minnekään muualle en kaivannut, kaikki oli siinä.

En vuotanut pahasti, normaalisti. Itse nousin 1h synnytyksestä suihkuun kun mies oli napanuoran leikannut ja kylvetti vauvaa. Toki tunsin sen että olin synnyttänyt ja iso sidehän se piti suihkun jälk pöksyihin pistää mutta niinhän se menee. En revennyt eikä tullut tikkejä kummallakaan kerralla.

Se oli ihanaa, muistelen lämmöllä ja hieman haikeudellakin.

Olin sairaalassa 4vrk. Sairaalan puolesta olisimme päässeet kotiin kolmantena päivänä,mutta itse pyysin vielä lisäyötä.

Eka päivä meni ihan tokkurassa, olin valvonut pitkään mutta silti ei nukuttanut ja kivut oli aikamoiset. Minulle leikattiin episiotomia, se oli ihan järkyttävän kipeä ja tämän lisäksi myös jälkisupistukset sattui (joskin ne supistuskivut helpotti kun otin 3 krt vuorokaudessa 800mg buranaa ja 1000mg panadolia). Kävely oli inhottavaa, pelkästään kyljen kääntäminen teki helvetin kipeää. Niinpä makoilin paljon sängyssä vauva vierelläni. Opettelin vauvanhoitoa, ihmettelin häntä ja pyörin paljon netissä puhelimella. Aika tylsää oli, mutta ihanaa kun tiesi että henkilökuntaa oli koko ajan lähellä. Kivut oli niin pahoja, että piti välillä pyytää hoitaja nostamaan vauva viereltäni jotta pääsisin itse ylös edes istuma-asentoon. Vauva oli koko ajan kanssani :)

Menetin paljon verta, olin aivan zombi, vessaan ei saanut mennä yksin, mutta kukaan ei myöskään ehtinyt auttamaan. Ruoka piti hakea itse, vaikka ylös ei olisi saanut nousta. Onneksi saimme lopulta perhehuoneen ja mies tuli auttamaan minua.

Lepäämistä ja imettämistähän se on.

Olitteko pahoinvoivia tai oksentelitteko? Ystäväni ei päässyt edes suihkuun koska oli oksentanut aina noustessaan ylös... miksi tälläistä?

Olen usean lapsen äiti ja oon voinu aina fyysisesi tosi hyvin ja toipunut nopeasti synnytyksistä (jo sairaalassa kävelly reippaasti jne.) MUTTA se henkinen puoli... Oon kaivannu tosi paljon kotiin! Varsinkin illat ja yöt ovat järkyttäviä ja ahdistavia sairaalassa eikä vaan siksi, että oma vauva ja naapurin vauva herättävät. Vaan siksi, että se koti-ikävä on jotain hirveetä!

Itse voin sairaalassa ihan hyvin, olisin voinut lähteä mielelläni kotiin jo seuraavana pvnä. Vauva söi ja nukkui mutta siellä oli joku politiikka että ensisynnyttäjän pitää olla siihen lääkärintarkastukseen asti. Inhosin olla sielä, kun jengi kuorsasi, ruoka oli pahaa ja hoitajat määkyi.. Ihanaa oli päästä kotiin vauvan kanssa kunnolla lepäämään ja ihailemaan pienokaista :)

[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 22:29"]

Synnyttäneet kulkee zombeina ruokatarjottimet kädessä ja mulkkaa sitä ainoaa äitiä, joka näyttää voivan hyvin ja on meikannut. Minä olin 25v. saadessani ekan lapsen ja olin ihan eri sarjassa kuin muut äidit, jotka olivat vähintään 40v., naamat norsunvitulla.

[/quote]

Sitä voi synnytyslaitoksella keskittyä maailman ihanimpaan ja tärkeimpään uuteen ihmiseen, tai sitten voi kytätä sitä miten muut muhun suhtautuu.

Huomaa että olet ollut nuorempana synnytyslaitoksella. Viisi vuotta ikää lisää, ja olisit tajunnut että ei siellä kukaan toisia kyttää vaan koettaa parhaansa mukaan toipua.

[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 23:00"][quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 22:29"]

Synnyttäneet kulkee zombeina ruokatarjottimet kädessä ja mulkkaa sitä ainoaa äitiä, joka näyttää voivan hyvin ja on meikannut. Minä olin 25v. saadessani ekan lapsen ja olin ihan eri sarjassa kuin muut äidit, jotka olivat vähintään 40v., naamat norsunvitulla.

[/quote]

Sitä voi synnytyslaitoksella keskittyä maailman ihanimpaan ja tärkeimpään uuteen ihmiseen, tai sitten voi kytätä sitä miten muut muhun suhtautuu.

Huomaa että olet ollut nuorempana synnytyslaitoksella. Viisi vuotta ikää lisää, ja olisit tajunnut että ei siellä kukaan toisia kyttää vaan koettaa parhaansa mukaan toipua.

[/quote]

Mä olin 21 esikoista synnyttäessä. Olin onnellinen ja keskityin mun omaan pieneen ihmeeseen. Mutta kyllä mun mielen pahoitti se, kun huonekaverin kuulin sanovan puhelimessa, että "samassa huoneessa oleva teiniäiti on varmaa ottanu kestoväriä kulmiin ja käyny kaikenmaailman kosmetologit ennen tänne tuloa.". Olin vessassa ja hän ilmeisesti luuli etten kuule. En ollut ottanut mitään väriä enkä käynyt missään, enkä ymmärtänyt miksi se olisi häntä haitannut. En tiedä minkä ikäinen hän oli, mutta joku häntä suututti minussa.

Synnytin toisen lapseni - mummoäitinä - elektiivisen sektion kautta. Pidin lastani sylissä ja kätilö tuli sisäään perhehuoneeseen. Kaiken nähnyt kätilö sanoi: Kun katson teitä, minulle tulee vielä vauvakuume. Olette niin ihanan näköisiä. Eli ei kaikki ole ihan kuin kirjoitit, ap. Ehkä ensimmäisen kanssa oli tuollaista. Mutta toisen kolmannen neljännen kanssa onkin toinen juttu. Mutta tämä oli vain yhden ihmisen kokemus. Synnytyksiä, ihmisiä, tilanteita on erilaisia. Älä vedä hätiköityjä johtopäätöksiä yhdestä!

25-vuotias synnyttäjä lisää vielä, että on synnyttänyt myös myöhemmin samalla fiiliksellä. En koe, että jaksaisin ihmetellä nukkuvaa lasta tunnista toiseen ympäri vuorokauden. Olisin tarvinnut ihmiskontakteja, mutta toiset äidit vetäytyivät vain zombiuteensa ja surkeuteensa. Kukaan ei puhunut toisilleen, eikä edes tervehdyksiin vastattu. Ehkä minä sitten olen poikkeava äiti, koska en ole tuntemut tarvetta koteloitua äitiyteeni, vaan olen halunnut ottaa maailman avosylin vastaan synnytyksestä huolimatta.

Kiitos kaikille vastauksista :) mutta se edelleen kiinnostaa että oliko teillä huono olo tai oksentelitteko?

[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 23:20"]Oloja on synnyttäneillä niin monia kuin synnyttäjiäkin :) Hyviä ja vähemmän hyviä.

Toivottavasti ystäväsi olo kohenee.

Kipuun lääkettä ja väsymykseen unta.

Menettikö paljon verta? Jos niin verta lisää kroppaan, ei siitä muuten kohene olo.

(Kokemuksesta tiedän, molemmissa synnytyksissäni meni noin 1l verta, aikas paljon siis. Sain sit molemmissa kaks pussia lisää).

[/quote]

Ei kyllä välttämättä tarvi lisäverta, vaikka vuotoa olis reilustikin. Oon vuotanu kahden synnytyksen jälkeen paljon (1200ml ja 1300ml), ja on korjaantunu syömisellä, juomisella ja lisäraudalla.

Itse kysymykseen: ekan jälkeen olin vähän sumussa, kipeä haava ja tikkejä. Tarvittiin imukuppia avuks ja väliliha leikattiin, repesin siitä 5cm sisäänpäin ja tuo 1200ml vuotoa.. Kaikki vähän uutta ja hämmentävää.. Huonekaveri oli tarkkailtavana junakolarin jäljiltä, oli rv30 paikkeilla ja oli käyrällä muutaman tunnin välein.. Mä odotin vain kotiin pääsyä. Vauvan hoito oli tuttua, imetys sujui heti..

Muitten synnytysten jälkeen oon kyllä osannu nauttia siitä, että saan keskittyä pari päivää toipumiseen ja vauvaan. Enkä niin sumussa oo muitten jälkeen ollukaan.. Tokan synnytyksen jälkeen huonekaveri ravas vessassa ja tuskaili, ku ei osaa kakata vieraassa paikassa, tuskaili maidon nousua, soitteli koko ajan jollekin..

Nyt seitsemännen jälkeen sain olla koko osastolla olo ajan yksin huoneessa. Lueskelin, soitin äidille ja anopille ja yks ystävä soitti. Selailin nettiä. Nukuin. Keskityin vauvaan, oli ihana olla pari päivää itsekseen ja saada valmis ruoka, hoitaa vauvaa ja levätä. Ja sit olikin tosi ihana tulla vauvan kans kotiin, ku vauvan sisarukset oli ottamassa vastaan vauvaa ja olivat innoissaan, ku äitikin on kotona.

En kokenu, että kukaa olis katsellu mua mitenkään erityisesti. Mä kyllä kiinnitin huomiota pariskuntaan, jotka tuli ilman vauvaa osastolle ja sydäntä riipi. Samoin isä, joka vähän itkuisena pikkuisensa kanssa odotti äitiä osastolle, kun äiti oli vielä paikkailtavana.. Mutta jokaisen tilanne on omanlaisensa ja suurin osa kyllä keskittyy eniten itseensä ja vauvaan.

Ite oon ollu kiitollinen siitä, että synnytykset on menneet hyvin, oon selvinny isolta osin vaurioitta ja oon saanu elävän, hyvävointisen vauvan vierihoitoon heti... Ei mulla oo ollu mielenkiintoa keskittyä jonkun mahdollisiin katsomisiin tai itsensä laittamisiin.

Olin sairaalassa 3pv. Normaali synnytys. Vauva kokoajan vierihoidossa. Oloni oli kuin kuplassa, olin hämmentynyt, kipeä, onnellinen, vähän kaikkea samaan aikaan. sairaalassa oli hässäkkää ja joka yön jouduin viettämään eri huoneessa, viimeisen tosin yksin lapsen kanssa lääkärin tyhjässä huoneessa, huonetoverit olivat todella mukavia. Lepäilin, otin pitkiä suihkuja, meikkasin joka päivä. Istumnen teki kipeää pitkään vielä kotiintulnkin jälkeen. Tykkäsin olla sairaalassa, kun oli itsenystävällinen hoitajille, he olivat sitä takaisin. 

Minusta siellä sairaalassa oli ihan hemmetin tylsää. Varsinkin yöt tuntui kauheen pitkiltä kun valvoi nälkäisen vauvan kanssa (maito ei ollut vielä noussut) ja sitten piti turvautua lisämaitoon. Ei ollut perhehuonetta, joten mies nukkui kotona ja mulla oli sitä ikävä kaiken aikaa. 

Vauva oli terve, kaunis ja ihana, toivuin spontaanista alatiesynnytyksestä hyvin eikä mitään kamalia vaivoja ollut, mutta kun sairaala-ajasta kysyttiin, niin eipä siitä erityisen hehkeät muistot ole. Hoito oli ihan hyvää, mutta tosi vähäistä. Hyvä jos kerran, kaksi päivässä joku hoitaja kävi kuulumisia kyselemässä ja imuotetta neuvomassa. 

Kotiin päästyä alkoi sitten se oikea vauva-arki. 

Mitä jos äiti ei imetä? Nukkuuko vauva vaan sitten koko ajan ja välillä lykätään maitoa pullosta?