Mistä saatte syytä elää jatkossa? Ikää 36v ja tuntuu, että elämä ohi. Nuorena oli kaikki edessä, mieshommat, vauva jne

Työtä ja perhettä, sitten vanhuutta ja sairautta.

Sulla on kaikki. Mulla ei 40v ole kumppania eikä lapsia. Aika tyhjältä tuntuu tämä elämä. Täytän sitä harrastuksilla yms. Mutta kun katson yhdessä vaikka kauppaan tulleita pareja niin sydämeen sattuu. Olen mä joskus konenut parisuhteen ja tiedän mistä hyvästä jään paitsi. Oikeesti sinkkuelämä on yliarvostettua jollei ole erakko mutta näitä on varmaan promille ihmisistä.

Pari uutta vauvaa ehdit vielä hyvin hankkia :)

Ap, sulla tuntuu olevan paljon sellaista mistä toiset vain haaveilee.

Menneisyyttä et saa muutettua ja tulevaisuutta on turha murehtia, mutta siihen voit vielä itse vaikuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Yleisesti parisuhdetta ja nuoruutta korostetaan kovasti julkisuudessa ja sosiaalisessa mediassa. Muitakin asioita elämässä on kuten taide, aatteet, terveys, kyvykkyys ja kypsyys. Nämä jälkimmäiset sulla vielä odottaa että tartut niihin. Ainakin oma elämä on ollut vanhemmalla iällä tasapainoisempaa ja tyydyttävämpää. Ihmissuhteetkin syvenee.

Seksi on yksi tärkeimmistä jutuista mikä tuo elämään sisältöä. Helppoa, halpaa yms. 

Mutta ei sekään saa olla pääsisältö, pitää olla muutakin. Vähän sieltä sun täältä, niin ei jumahda johonkin tiettyyn kaavaan tai maneeriin elämässään. Ap:lta myös kysyisin, että eikö se puoliso ole sulle yhtään tärkeä tai läheinen, tai ne lapset? Koska sä puhut niistä kuin jostain esineistä ainakin tuossa tekstissä. Nehän on sun tärkeimmät ihmiset? 

Vierailija kirjoitti:

Joko on kaikki koettu? Onnekas. Moni olisi onnellinen edes murto-osaan tuosta.

Tämä! Kun mikään ei riitä.

No onhan tuossa hommaa sulla vielä ihan helvetisti. Täysin kesken jutut. Toista se on minulla kun on enää yksi teini ja muut aikuisia. Ikää päälle 40v ja täytyy sanoa, että kyllä siitä nauttii kun muutaman vuoden päästä on koko paska ohi. Ei ole edes miestä riesana niin teini on nytkin ollut jo pitkään isällään. Sinne päin kun antaa rahaa niin se pysyykin siellä.

No onhan tuossa sitten vielä avioero kokematta, eli sitä odotellessa? Olisit vain tyytyväinen perhe-elämään. Aina voi uusia haasteita etsiä jostain, opiskella, harrastaa, matkustaa.. Kotona ihmetellessä ei varmasti mitään koe.

Olen samanikäinen kuin sinä ja koen, että elämäni parhaat vuodet edessä vielä. Nuorin lapsi on 3 v vasta. Sitten on taas paremmin aikaa itselle, miehelle jne. Koetan liikkua ja huolehtia itsestä. Minulla on jotenkin rauhallinen olo, että kaikki kääntyy hyväksi.

Otin esim.

Kaksi viikkoa sitten loparit vakkarityöstä, kun olin sen takia onneton. Nyt olen taas määräaikainen uudessa työssä. Haaveilen opiskelusta ja että, mulla olisi enemmän aikaa kynsiä kukkapenkkejä. Kaikki me kipuillaan elämässä välillä. Ehkä sinun kannattaisi jutella jonkun ammattihenkilön kanssa . 36 v on nuori ihminen ja ehtii vaikka mitä.

Perusneljänkympinkriisi.

Tosin se kohta, että pelkää miehen jättävän, kuulosti omituiselta. On tosi vaikea kuvitella kovinkaan monen ajattelevan niin. Vai onko ap:n koko elämänsisältö ollut tähän asti mies ja ydinperhe? Se on niin heppoinen kenenkään elämäntavoitteena, että epäilen aloitusta melkeinpä provoksi.

Vierailija kirjoitti:

Perusneljänkympinkriisi.

Tosin se kohta, että pelkää miehen jättävän, kuulosti omituiselta. On tosi vaikea kuvitella kovinkaan monen ajattelevan niin. Vai onko ap:n koko elämänsisältö ollut tähän asti mies ja ydinperhe? Se on niin heppoinen kenenkään elämäntavoitteena, että epäilen aloitusta melkeinpä provoksi.

Tällainen aloitus on täällä vähän väliä.

Tuttuja tuntemuksia! Lasten kanssa puuhailusta saan kuitenkin paljon iloa. Sinunkin arkesi on lastesi lapsuus. On hyviä keskusteluja, voidaan harrastaa liikuntaa yhdessä jne.

Olen itse päättänyt, että jaksan nyt ainakin siihen asti, kun nuorimmainenkin on 18. Toivottavasti järjestävät pian lapsenlapsia, siitä saisi uutta iloa ja sisältöä elämään.

Iän mukana aineenvaihdunta hidastuu, se voi laskea mielialaa. Liikuntaa harrastamaan pyydä seuraa, ja pidä huoli monipuolisesta ruuasta. Auttaa ainakin vähän.

Vierailija kirjoitti:

Sulla on kaikki. Mulla ei 40v ole kumppania eikä lapsia. Aika tyhjältä tuntuu tämä elämä. Täytän sitä harrastuksilla yms. Mutta kun katson yhdessä vaikka kauppaan tulleita pareja niin sydämeen sattuu. Olen mä joskus konenut parisuhteen ja tiedän mistä hyvästä jään paitsi.

Parisuhteessa on muuten ihana elää, mutta näin nelikymppisenä en jaksaisi enää seksielämää. Siitä on tullut taakka, ja ahdistaa ajatella, että vuosikymmeniä pitäisi vielä jaksaa.

T: Toinen nelikymppinen, jolla samoja tunteita kuin ap:llä.

Se on se hiipivä keski-ikä. Oikeesti kuitenkaan ei oo elämä huonoo vaikka ikä alkais nelosella, vitosella tai kutosellakaan. Ikä on vain numero.

Vierailija kirjoitti:

Itse erosin kun olin 41. Aika välillä 41-50 on ollut tähän mennessä elämäni parasta aikaa. Vaurastuin huomattavasti, muutin välimerelle ja löysin upean naisen. Sinullakin voi olla vielä kaikki edessä, jos et pilaa sitä tyytymällä tai olemalla fatalisti. 

Siis suosittelet ap:lle samaa? Hylkää lapsensa ja puolisonsa, muuttaa Välimerelle ja ryhtyy viettämään ihanaa elämää uuden upean  kumppanin kanssa. Saa pitää omat rahat kun ei tarvii mukuloita elättää. Rikastuu. Tuosta vaan? Justiinsa.

Elämän onni lähtee hyvistä ihmissuhteista, jossa sinua arvostetaan, kuunnellaan ja koet itsesi tärkeäksi.

Olet jämähtänyt tylsyyden kierteeseen.

Itse sain myös elämäniloa löytämällä intohimon kohteen. Olen kuin pikkulapsi taas. Tutkin, löydän ja ihmettelen mitä kaikkea sitä on onkaan olemassa.

Vierailija kirjoitti:

Itsellä oli samaa pulmaa joitain vuosia sitten. Nelikymppisenä havahduin siihen että olen tehnyt ja saavuttanut kaiken mitä nuorempana halusin. Parikymmentä vuotta olin sen aktiivisesti työskennellyt kohti niitä omia toiveitani, ja jonkin aikaa oli aika tyhjä fiilis että "mitäs ihmettä nyt?". Sitten tajusin etten tarvitse mitään erityistä tavoitetta, vaan elän tätä elämääni jonka olen onnistunut rakentamaan. Sen jälkeen on ollut aika pirun kivaa, kun ei ole tarvinnut ponnistella kohti jotain päämäärää, vaan on voinut nauttia työn hedelmistä. 

Itse elän juuri tätä vaihetta, tänä keväänä tuli 40 vuotta täyteen.

Kaksi lasta (tosin eivät vielä kovin vanhoja, 4 ja 7, mutta eivät kuitenkaan enää aivan pieniä).

Omakotitalo, joka on remontoitu omannäköiseksi ja lainakin käytännössä melkein maksettu.

Kesämökki, jota on vielä remontoitava ja lainaa maksettavana, mutta kuitenkin oma ja mieleinen.

Vakituinen työpaikka - johon tosin saattaa parin vuoden kuluttua kohdistua uhkia, mutta kuitenkin edelleen vakituinen - ja ihan siedettävä.

Parisuhdekin on ihan kohtuullisella tolalla, lasten vielä vähän kasvaessa haluamme viettää entistä enemmän myös parisuhdeaikaa esimerkiksi retkeillen ja liikkuen.

Olen 90%-sesti terve: kärsin lähinnä uniongelmista, mutta vielä ei mitään fyysistä kremppaa ole ollut näköpiirissä.

Silti on tyhjä olo. Välillä kriiseilen pieniä asioita töissä, välillä yleisesti elämäntilannetta. Täytyisi vaan tyytyä siihen, että tässä on jo paljon asioita yhteen elämään, eikä tarvitsisi koko ajan tavoitella jotakin ihan uutta. 

Tiedän, että olennaista olisi nyt rauhoittua ja nauttia tästä kaikesta. Jos kriiseillessäni alan väkisin yrittää jotakin isoa muutosta elämään (uusi parisuhde, muutto, siirtyminen uudelle työuralle, tms iso asia), on iso todennäköisyys sille, että pilaan totaalisesti kaiken mitä minulla jo on. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sulla on kaikki. Mulla ei 40v ole kumppania eikä lapsia. Aika tyhjältä tuntuu tämä elämä. Täytän sitä harrastuksilla yms. Mutta kun katson yhdessä vaikka kauppaan tulleita pareja niin sydämeen sattuu. Olen mä joskus konenut parisuhteen ja tiedän mistä hyvästä jään paitsi.

Parisuhteessa on muuten ihana elää, mutta näin nelikymppisenä en jaksaisi enää seksielämää. Siitä on tullut taakka, ja ahdistaa ajatella, että vuosikymmeniä pitäisi vielä jaksaa.

T: Toinen nelikymppinen, jolla samoja tunteita kuin ap:llä.

Tuo on merkki siitä, että parisuhteesi on hyvä, mutta kipinä on jo sammunut.

Jos ihastuisit ja rakastuisit uudelleen, ei seksielämä tuntuisi todellakaan miltään taakalta, vaan päin vastoin voimavaralta. Yllättyisit itsekin.

Taas näitä 35+ provoja

0/5

Kai elämällä on muukin tarkoitus kuin lisääntyminen? Keksi itsellesi jotain mielekästä tekemistä. Ja pieniähän lapsesi vielä ovat.

Itse hoidin toista vauvaani sinun ikäisenäsi. Ei ahdistanut ollenkaan päinvastoin.