Mistä saatte syytä elää jatkossa? Ikää 36v ja tuntuu, että elämä ohi. Nuorena oli kaikki edessä, mieshommat, vauva jne

Sulla on asiat hyvin eli kyllä tuo ahdistus on nyt ihan sun oman pään sisältä peräisin. Kannattaisiko jutella jollekin terapeutille, ehkä siitä olisi apua?

En usko että miehesi on lähdössä mihinkään ellet itse työnnä häntä pois elämästäsi. Yleensä mies on avioeroissa isoin häviäjä joten harvemmin miehet hakevat eroa. Toki ihastusvaihe menee jossain vaiheessa ohi (joku sanoi että viimeistään noin kuudennen vuoden aikana seurustelun alkamisesta) mutta mitä sitten? Ei kai koko ajan voi olla sellaista sähinää, ei sitä jaksaisi kukaan. Hyvää peruselämää ja seksiä sen mukaan mikä tuntuu hyvältä.

Muuttakaa ulkomaille, täällä on ihanaa! Niin toisenlaista kun suomessa

Vierailija kirjoitti:

Muuttakaa ulkomaille, täällä on ihanaa! Niin toisenlaista kun suomessa

Siis mikä on toisenlaista? Ihmiset nyt pääsääntöisesti on samanlaisia pallopäitä kaikkialla - yhdessä asiassa ehkä "parempia" kuin keskivertosuomalainen, toisessa taas ei.  Parisuhde tuskin muuttuu toisenlaiseksi ympäristöä vaihtamalla.

Kai tuo on elämään kuuluvaa normaalia melankoliaa aina välillä.  Mutta kyllä se elämä tuo uusia asioita eteen koko ajan.

Vanhin lapsesi on siis 10 v.  Sulla on edessä lapsesi murrosikä ja saat olla onnellinen, jos sen saat läpi ilman suurempia harmeja.  Ja kaksi siellä vielä perässä, niin että tervemenoa vaan.  Pidä kiinni hyvästä aviolitostasi ja hyvästä suhteesta lapsiisi.  Se on se, mitä voit tehdä etukäteen tulevan varalle.  Ja ole onnellinen lapsistasi nyt kun he vielä on siinä turvallisesti kotona.

Minulla uusi elämä alkoi nelikymppisenä, kun nuo huolet viimein hellitti.  Kaiken lisäksi minusta tuli mummo jo 39 -vuotiaana.  Olin niin onnellinen, että olisin voinut puuhun kiivetä onneani julistamaan, lapsi oli niin ihana.  Yhteen aikaan se kulki mukanani joka paikassa, ulkomaita myöten.

Liityin muutamaan järjestöön ystävieni kautta, ja sen jälkeen elämä on ollut yhtä menoa.  Joskus tuntuu, että tällaisena tavallisena talliaisena olen kuitenkin saanut kokea kaikenlaista erilaista ja kivaa.  Melkein kaikki ulkomaan matkanikin on olleet muita kuin jotain tavallisia lomia.  Olen tehnyt yhtä ja toista ja nähnyt vaikka mitä, elämän kurjuuttakin, mutta sitten taas ystävällisiä ja iloisia tapaamisia ja yllätyksiä.

Olet ihan liian nuori kyllästymään elämääsi, sehän on paljolti vielä edessäsi!  Jos teillä on kolme lasta, niin kyllä niistä ainakin joku teistä vielä isovanhemmatkin tekee, ja silloin alkaa ihan uudenlainen elämän ulottuvuus.  

Ja tämän sanon vielä:  vaali itseäsi.  Tuossa iässä olet vielä kaunis nuori nainen.  Nykyään ihmiset ei vanhene samalla tavalla kuin ennen.  Sinulla on vielä ainakin 15 vuotta edessäsi, jolloin olet vielä nuori nainen ja pysyt aika lailla saman näköisenäkin.  Kun huolehdit itsestäsi, se voi jatkua vielä siitäkin eteenpäin hyvinkin pitkään.  

Ei elämä ole tylsää, ellei siitä sellaista tee.  

Mitään muuta syytä elää ei ole kuin pakko noiden jälkeläisten takia, etteivät ihan pikkuisina orvoksi jää.

Muuten kaikki tässä elämässä on "nähty jo" kymmeniä vuosia sitten.

Ja aivan turha saivarrella että etpä ole sitä ja tätä nähnyt. En ole niin, mutta ei se mitään muuta vaikka näkisinkin. Kaikki on maallista=ihan turhaa ..skaa.

Siitäkin huolimatta jeesustelijat ei kiinnosta.

Itse oon vanhempi ei mitään noista, paitsi opiskelen. Miehen kanssa yhteissovussa erottiin. Onnellinen oon kun ei oo ees lapsia. Nuoruus edessä. Itseasiassa harmittaa vähän sun puolesta elosi koska sulla on lapset tiellä jos etit joskus jotain uutta kumppania. Mutta toivotaan että löydät onnea asioistasi.

Mä oon 33v, ja elän ehdottomasti tähänastisen elämäni parasta aikaa. Lapset on 7v ja 5v, nuoruuden (oonhan mä vieläkin) epävarmuudet on jääneet taakse ja omassa kehossa ja päässä on hyvä olla.

Oletko sä masentunut?

Vierailija kirjoitti:

Itse oon vanhempi ei mitään noista, paitsi opiskelen. Miehen kanssa yhteissovussa erottiin. Onnellinen oon kun ei oo ees lapsia. Nuoruus edessä. Itseasiassa harmittaa vähän sun puolesta elosi koska sulla on lapset tiellä jos etit joskus jotain uutta kumppania. Mutta toivotaan että löydät onnea asioistasi.

Olipa harvinaisen typerä lause.

Vierailija kirjoitti:

Koittaisin itse asennoitua niin, että nyt panostaisin itseeni sillä vapautuvalla ajalla mikä jää kun lapset kasvaa ja itsenäistyy. Onko se jonkun asian/alan opiskelu? Joku harrastus, kokonaan uusi vai vanhan harrastuksen pariin paluu?

Onko mitään liikuntaharrastusta mihin vois hurahtaa? Nyt kun vielä saa kehonkuntoa "helposti" hoidettua. Mikä SINUA miellyttäis?

Oon törmännyt melankolisiin vanhempiin naisiin, jotka sanoo ettei elämässä ollu muuta hyvää ku lapset?!?!! Surettaa ajatus, että ei oo koskaan ollutkaan omaa itseä tai se on niin hukattu, että ainoo elämäntarkoitus pyörii kokonaan sen rakkauden löytymisellä tai vauvoilla ja sit elämä on ohi 40

No ole ikinä oikein harrastanut mitään. Kävelylenkkejä lähinnä ja lukemista silloin nuorena, arkisin, viikonloput meni yökerhoissa.

Nyt olen liian vanha yökerhoihin ja mitä järkeä edes mennä, kun on jo mies :D

Ap

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ei, nyt ei mene läpi tämä ylenpalttinen kurjuus. Vaihdoit sentään 35+ 36:ksi.

Niin? Oli vasta syntymäpäivä. Ap

Omaa onnellisuutta ei pidä ikinä perustaa toisen ihmisen varaan. Elämä itsessään on ihanaa, vieraisiin ihmisiin voi suhtautua potentiaalisina ystävinä, uusiin asioihin uteliaalla kiinnostuksella. Maailma on täynnä mielenkiintoista näkemistä ja kokemista. Miten elämän ilo voi olla siitä miehestä riippuvainen (ja ajatus jo valmiiksi että kyllähän se jättää). Eikä ne lapset mihinkään ole kadonneet. Jossain vaiheessa ehkä vuorollaan menevät naimisiin, hankkivat lapsia jne. Jos et jostain syystä pilaa välejäsi heihin, olet varmaan tärkeässä roolissa myös lastenlastesi elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Itse erosin kun olin 41. Aika välillä 41-50 on ollut tähän mennessä elämäni parasta aikaa. Vaurastuin huomattavasti, muutin välimerelle ja löysin upean naisen. Sinullakin voi olla vielä kaikki edessä, jos et pilaa sitä tyytymällä tai olemalla fatalisti. 

No olen eroa miettinyt, mutta miksi rikkoa lapsilta ydinperhe, vain koska itseä kyllästyttää? Ap

Ja, minä taasen nautin elämästä! Luin uuden ammatin ja aloitin uuden harrastuksen. Lapsetkin jo vähän isompia (15v. 11v. ja 5v.) niin jää enemmän vapautta tulla ja mennä kun ei olla ihan kiinni äidissä, toisin kuin vauva/taaperoaikoina. Parisuhdekin alkoi kukoistaa muutaman vaikeamman vuoden jälkeen.

N36

Vierailija kirjoitti:

Minä ajattelen että elämäsi on nyt hyvällä mallilla. Lapset jo isompia eivätkä sido niin paljon. Voi harrastaa jo omiakin juttuja ja aikaa ja voimia riittää itsensä kehittämiseen. Maailmassa on vaikka mitä kiinnostavia juttuja! Nyt vaan tutkimaan vaihtoehtoja

On vaikka mitä! Mutta mies ei suostu niihin!

Ap

Vierailija kirjoitti:

Miksi aloitit niin nuorena? Olen 31 ja tuntuu että elämä edessä. Opiskelen uuteen ammattiin, on mies, perheen perustaminen vasta tulevaisuudessa jos onnistuu. Jos ei onnistu, keksin kyllä kaikkea muutakin kivaa tekemistä elämässä, matkustelua ainakin. 

Niinpä! Virhe.

Olisi pitänyt tehdä 1. lapsi sitten kun täyttää 40v.

Nyt meni parhaat vuodet kakkaavaippoja vaihtaessa..

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kai tuo on elämään kuuluvaa normaalia melankoliaa aina välillä.  Mutta kyllä se elämä tuo uusia asioita eteen koko ajan.

Vanhin lapsesi on siis 10 v.  Sulla on edessä lapsesi murrosikä ja saat olla onnellinen, jos sen saat läpi ilman suurempia harmeja.  Ja kaksi siellä vielä perässä, niin että tervemenoa vaan.  Pidä kiinni hyvästä aviolitostasi ja hyvästä suhteesta lapsiisi.  Se on se, mitä voit tehdä etukäteen tulevan varalle.  Ja ole onnellinen lapsistasi nyt kun he vielä on siinä turvallisesti kotona.

Minulla uusi elämä alkoi nelikymppisenä, kun nuo huolet viimein hellitti.  Kaiken lisäksi minusta tuli mummo jo 39 -vuotiaana.  Olin niin onnellinen, että olisin voinut puuhun kiivetä onneani julistamaan, lapsi oli niin ihana.  Yhteen aikaan se kulki mukanani joka paikassa, ulkomaita myöten.

Liityin muutamaan järjestöön ystävieni kautta, ja sen jälkeen elämä on ollut yhtä menoa.  Joskus tuntuu, että tällaisena tavallisena talliaisena olen kuitenkin saanut kokea kaikenlaista erilaista ja kivaa.  Melkein kaikki ulkomaan matkanikin on olleet muita kuin jotain tavallisia lomia.  Olen tehnyt yhtä ja toista ja nähnyt vaikka mitä, elämän kurjuuttakin, mutta sitten taas ystävällisiä ja iloisia tapaamisia ja yllätyksiä.

Olet ihan liian nuori kyllästymään elämääsi, sehän on paljolti vielä edessäsi!  Jos teillä on kolme lasta, niin kyllä niistä ainakin joku teistä vielä isovanhemmatkin tekee, ja silloin alkaa ihan uudenlainen elämän ulottuvuus.  

Ja tämän sanon vielä:  vaali itseäsi.  Tuossa iässä olet vielä kaunis nuori nainen.  Nykyään ihmiset ei vanhene samalla tavalla kuin ennen.  Sinulla on vielä ainakin 15 vuotta edessäsi, jolloin olet vielä nuori nainen ja pysyt aika lailla saman näköisenäkin.  Kun huolehdit itsestäsi, se voi jatkua vielä siitäkin eteenpäin hyvinkin pitkään.  

Ei elämä ole tylsää, ellei siitä sellaista tee.  

Mitä väliä, jos pysyy samannäköisenä? On jo mies.

Välillä ahdistaa, haluaisin kokea alkuhuuman.

Yhtään ei auta, että 50% mun ystävistä on toisella kierroksella, elää joka toinen viikko lapsi vapaata, uusien miehien kanssa. Matkustelee kaksin jne.

Minä mätänen kotona lapsia hoitaen ja mies vahtaa puhelinta /pelaa pleikkaa. Jee.

Ap

Voithan sä jättää ne sun lapset sille sun miehelle, hankkia avioeron ja muuttaa vaikka Balille? Uuden rakkauden kyllä varmasti löytää kun pitää kropastaan huolta. Ei kaikki miehet halua lapsia, joten hedelmällisyyttä ei tarvii stressata.

Raskasta on elämä niille jotka eivät osaa arvostaa sitä mitä on, vaan aika uutta hamuaa...

Eli nuorena harrastit lukemista, kävelyä ja yökerhoilua ja nyt - et mitään?

Luulitko oikeasti, että miehen ja lasten saaminen olis joku täydellinen onnellisuuden tila ikuisesti. Arkea sekin on ja onnellisuus lähtee ihan susta itsestäsi.