Elämä ilman parisuhdetta on kivaa! Miksi sinä olet parisuhteessa?

Hirvee rasite koko parisuhde. Mihin ihmeeseen tarvitsee toista jakamaan arkea. Perus arkiasioihin. Ihan turhaa. Ainut hyöty olisi jakaa rahalliset kulut. Puhumalla asioita voi jakaa muullakin tavalla kelle hyvänsä ihmiselle. Toinen tunkee kuitenkin omat ärsyttävät piirteensä ja tapansa jossain vaiheessa esille. Kun on yksin ei tarvii sietää ketään. Saa olla miten hyvänsä ja millainen hyvänsä. 

Koska rakastan miestäni, ja haluan jakaa elämäni hänen kanssaan.

Koska meillä on yhteinen perhe. 

Tuossa nyt ne oleellisimmat syyt 😀

Minä olen parisuhteessa, koska haluan kumppanuutta. Haluan, että minulla on kaveri, jonka kanssa voi tehdä asioita. Haluan, että saan jakaa asioita yhden parhaimman ystävän kanssa. Minä pidän sinusta huolta ja sinä pidät minusta huolta. Unelmani on, että molemmat ajattelevat, että kaveria ei jätetä. Nyt kun ikää on jo enemmän, niin on alkanut ajattelemaan kuinka tärkeää on, että saa vanheta yhdessä. Ehkä kaikista eniten nautin me-hengestä: että me olemme me. Tätä kumppanuutta ei kaverisuhteissa eikä edes ystävyyssuhteissa saa.

 

Olemme molemmat toisessa avioliitossa 10+ vuotta. Tapasimme toisemme vasta 45 ja 46 v.

Syvä molemminpuolinen rakkaus ja kunnioitus. Yhteiset mielenkiinnon kohteet. Halu olla toiselle hyvä ja ilahduttaa. Samanlainen huumorintaju. Ollaan oltu yhdessä 28 vuotta, naimisissa 25v. 3 lasta. Ihana elämä yhdessä. 

Tosin olen aina sanonut, että jos meille sattuisi jotain ja suhde päättyisi, en enää menisi yhteen kenenkään kanssa. En millään jaksaisi epävarmaa ihastumisvaihetta ja toiseen tutustumista. Aviomieheni on elämäni mies ja sellaiseksi jää. 

Vierailija kirjoitti:

Minä olen parisuhteessa, koska haluan kumppanuutta. Haluan, että minulla on kaveri, jonka kanssa voi tehdä asioita. Haluan, että saan jakaa asioita yhden parhaimman ystävän kanssa. Minä pidän sinusta huolta ja sinä pidät minusta huolta. Unelmani on, että molemmat ajattelevat, että kaveria ei jätetä. Nyt kun ikää on jo enemmän, niin on alkanut ajattelemaan kuinka tärkeää on, että saa vanheta yhdessä. Ehkä kaikista eniten nautin me-hengestä: että me olemme me. Tätä kumppanuutta ei kaverisuhteissa eikä edes ystävyyssuhteissa saa.

 

Olemme molemmat toisessa avioliitossa 10+ vuotta. Tapasimme toisemme vasta 45 ja 46 v.

Erittäin hyvin puettu sanoiksi. Juuri noin minä ajattelen kumppanistani ja siitä yhteisestä elämästä jonka olemme luoneet 20 vuoden aikana, mutta en ole koskaan osannut sitä tuolla tavoin pukea sanoiksi.

Minulla on tarve rakastaa ja tulla rakastetuksi. Olen kaikkein onnellisimmillani silloin kun nuo tarpeet täyttyvät rakastavassa parisuhteessa, ja kaikkein onnettomimmillani silloin kun elän yksin, ilman rakkautta, kosketusta ja kumppania jolle lahjoittaa omaa rakkautta. 

Koska se on kivaa! On seuraa ja seksiä.

53v.

Ap:n kysymys vain osoittaa sen, ettei hän tiedä, mitä parisuhde on parhaimmillaan.

No en kai mä olisi jos en olisi tavannut tätä ihmistä kenen kanssa haluan olla

Mene kysymään tuota juuri leskeksi jääneiltä.

Koska puolisoni kanssa elämän jakaminen on vielä kivempaa.

Koska hyvä parisuhde antaa niin hitosti enemmän kuin sinkkuus..

-talous, taloudellinen elämänlaatu en pystyisi sinkkuna tähän tasoon.

-Seksi, ei mitään mahdollisuutta saada näin hyvää seksiä sinkkuna. (Vaikka olen mies ja erittäin kokenut, parisuhde seksi on ihan eri asia kuin sinkku, tai seksisuhteet ilman tunteita).

- yksinäisyys.  Sinkkuna tuli paljon hetkiä et haluaisi vaan jonkun ottavan halauksen ja sanovan et kaikki on hyvin.. Kavereille juttelu jne ei korvaa henkistä yhteyttä mitä puolison kanssa on.

- Lomat, reissut ym. Vaimon kanssa paljon hauskempia kuin yksin/ kavereiden kanssa.

-Sinkkuna vaan eli, ei ollut haaveita nyt on

- Se kun tuut töistä kotiin, ruoka on valmista, vaimo hymyilee ja antaa halauksen.

-se kun pystyt joskus yllättämään puolison ja näet onnen hänestä..

Mä olin pitkään onnellinen sinkku. Sit tapasin vaimon ja tajunnut et aika kaukana onnellisuudesta olin.  Olin vaan unohtanut mitä parisuhde voi olla.

Ihmiset on erilaisia. Itsestäni olen oivaltanut että tykkään asua yhteisössä. Jos en olisi parisuhteessa, saattaisin muuttaa kimppakämppään/kommuuniin. Mutta moni, varsinkin suomalainen, tykkää asua yksin.

Olin pitkässä parisuhteessa 28 vuotta, yhteinen asunto ja lapsi jne. Se oli ihanaa aikaa ja kuvittelinkin, että yhdessä ollaan aina. Mies rakastui uuteen työkaveriin ja se oli siinä sitten. Surin ja kuvittelin, että vietän loppuelämäni yksin, mutta niin vain elämääni ilmestyi ihana mies. Ensimmäiset kuukaudet kyseessä oli pelkkä seksi suhde minulle, mutta nyt vuotta myöhemmin on pakko todeta, että näin oli tarkoitus tapahtua. Olemme 50+ vuotiaita ja juuri tällainen suhde, että molemmilla oma koti on todella hyvä. Välillä vietämme 10 päivää yhdessä ja välillä vietämme viikonloput yhdessä, minun luona, Hänen luona tai mökillä. Välillä on parin viikon taukokin että emme näe töiden takia. Tämä on juuri hyvä, lämpöä + läheisyyttä on, pirun hyvää seksiä ja se tunne että elämässä on se ihminen jolle olet tärkeä.

Saa olla oman elämänsä herra, eikä tarvi kuunnella nalkutusta eikä riidellä.