Naiseni ei tiedä että olen jättänyt hänet, miten kertoa?
Kävi siis niin, että petin naistani työkaverini kanssa muutama viikko sitten. En varsinaisesti kadu tekoani, mutta omatunto kolkuttaa silti sen verran, etten voi jatkaa suhdetta. En kuitenkaan voi kertoa pettämisestä naiselle, sillä se aiheuttaisi kummallekin vain turhaa mielipahaa - naiseni varmaan murtuisi täysin ja minä joutuisin kuuntelemaan raivoamista (jonka sinänsä olisin kyllä ansainnut). En halua satuttaa häntä tällä tiedolla, sillä hän on ollut minulle niin hyvä tyttöystävä kuin mahdollista.
Suurin ongelma tällä hetkellä on se, että olen jo tavallaan eronnut hänestä, mutta hän ei itse tiedä sitä vielä. Minulla luki aiemmin facebookissa että olen parisuhteessa, nyt siellä lukee että olen sinkku. Tyttöystäväni (tai siis oikeastaan ex) ei ole facessa eikä täten tiedä erostakaan. Tuntuu pahalta, että fb-kaverinikin perheen ja läheisten ystävien lisäksi tietävät ennen häntä, mutta en vain pysty kertomaan... Meidän olisi tarkoitus nähdä nyt parin päivän päästä kun hän tulee ulkomailta, mutten tiedä pystynkö silloinkaan paljastamaan mikä on tilanne. Osaatteko yhtään auttaa - mitä kerron ja miten? Yritänkö nyt vain kerätä rohkeutta ja soittaa tai laittaa viestiä heti, kerronko kasvotusten kun tapaamme vai mietinkö vielä? Ja mitä ihmettä voin keksiä eron syyksi, että se kuulostaisi uskottavalta, kun en voi oikeaa syytä paljastaa? Meillä on mennyt muuten niin hyvin enkä halua, että tyttöystäväni luulee, että hänessä olisi jotain vikaa. Hän ei olisi voinut tehdä mitään toisin.
Kyllä, tiedän että tein väärin ja että pitäisi kertoa pettämisestä, mutta asiat eivät aina ole niin mustavalkoisia. En siis kaipaa haukkuja vaan ihan oikeita käytännön neuvoja.
M34
Kommentit (541)
[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 17:01"]Olen nyt muokannut kirjettä hieman, onko tämä ok?:
”Hei Anna, olen päättänyt erota sinusta. Itse asiassa päätin sen jo jonkun aikaa sitten. Anteeksi, että kerron asiasta vasta nyt ja tällä tavalla, mutten halunnut pilata lomaasi. Olen viihtynyt suhteessamme ja olet ollut minulle upea kumppani, mutta minusta tuntuu, että kummallekin tekisi hyvää olla yksin. Minua on alkanut ahdistaa tämä suhde, varsinkin siksi kun niin innokkaasti, melkeinpä väkisin, olet muuttamassa luokseni. Mielestäni olisi parasta lopettaa suhde nyt ns. hyvässä vaiheessa, kun ei ole vielä ehtinyt tapahtua mitään ikävää, toisin sanoen kumpikaan ei ole ehtinyt pettää tai ihastua toiseen. Se olisi varmaan väistämättä edessä, kun suhteestamme on ainakin minun mielestäni tullut epätyydyttävä. Tulen kuitenkin aina pitämään sinua upeana ja ihanana ihmisenä, ja muista, ettet sinä olisi voinut tehdä mitään toisin. Mutta älä silti turhaan elättele toiveita yhteenpaluusta. PS. Niiden tavaroidesi siirtämisen kanssa ei ole kiire, voin auttaa sinua siirtämään ne milloin tahansa sinulle sopii.”
Lisäksi ajattelin koristella kirjettä jotenkin.
AP
[Quote/]
alkuon hyvä, mutta sitten menee metsään.
1. Älä syytä naistasi, että on liikaa tunkenut luoksesi. Vaan kirjoita mielummin neutraalisti, että tämä yhteenmuutto on sittenkin tullut mielestäsi liian nopeasti, etkä Ole siihen valmis
2. Älä nyt korosta sitä, ettei ihastumisia tai pettämisiä ole tapahtunut. Äläkä todellakaan sano, että pettäminen olisi ollut väistämätöntä ja edessä. Sehän vasta ikävältä tuntuu naisesta.
3. Viestisi on jotemkin ristiriitainen, sillä kehut kuinka hyvä sinulla on naisen kanssa ollut, mutta sitten toteat, että onkin ahdistanut vaan ja pettämäänki ajautuu ennemmin tai myöhemmin. Etkö voi vaan todeta, että tämä seurustelu on ollut ihanaa, mutta nyt alkoi tuntumaan, ettei sitoutuminen ole hyvä idea sinusta tällä hetkellä.
4. Poista tuo yhteenpaluu kohta. Kuulostaa tosi töykeältä puhua jo yhteenpaluusta kun eroakaan ei ole selvitty.. ja ylimieliseltä, entä jos nainen ei surun jälkeen edes haluaisi palata yhteen? Mutta olet jo olettanut että tietenkin haluaa kapsahtaa kaulaasi uudelleen. Mitä, jos jättäisit vain koko yhteenpaluu kokonaan käsittelemäti. Jos nainen joskus vaikuttaa siltä että haaveilee yhteenpaluusta, niin torppaa koko idea sitten vasta kun/jos se on ajankohtainen?
[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 18:59"]
Minusta linnut ja hileet ovat todella hyvä idea! Voisit myös piirtää muutaman kukan piristykseksi.
[/quote]
Olen samaa mieltä. Naiset tykkäävät näteistä asioista. Tavallinen valkoinen ruutupaperi tuo jotenkin vielä tylymmän vaikutelman, kun kyseessä on muutenkin harmillinen asia, eli ero.
Ap,jos tämä ei ole provo,miten ihmeessä olet jaksanut jauhaa samaa paskaa 11 sivua?Olet jo päättänyt olla raukkamainen luuseri ja mennä siitä mistä aita on matalin,sen sijaan että oikeasti vastaisit tekosin seurauksista. Olet saanut 11 sivun verran enemmän tai vähemmän fiksuja ja asiallisia vastauksia,ja vielä jaksat vänkyttää?
Okei,et halua tunnustaa oikeaa syytä ja valheesi ovat suoraan sanottuna naurettavia.Mitäpä jos vain kertoisit "naisellesi" että olet maailman munattomin luuseri ja hän ansaitsee miljoona kertaa paremman miehen?Sehän olisi totta eikä tarvitsisi mainita pettämistä?Voit vaikka kirjoittaa tämän kauniille paperille ja jättää kirjeen naisen kamojen kanssa eteiseen odottamaan hänen paluutaan?!
Unohtakaa se typerä kirje. Limanuljaskan pitää kertoa asia päin naamaa kuin mies.
[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 19:17"]
Unohtakaa se typerä kirje. Limanuljaskan pitää kertoa asia päin naamaa kuin mies.
[/quote]
Ei ap voi,koska ei ole mies.Hän on a)provo tai b)munaton luuseri.Oikea mies ei kyselisi mammapalstalla neuvoja näin yksinkertaiseen asiaan.Minua nauratti erityisesti kohta jossa ap selitti ettei halunnut pettää,mutta jotenkin "tilanne ajautui siihen".On se kauheaa kun pitää vain mennä minne muna vie! Ihminen siis eroaa muista lajeista siinä,että pystyy tietoisiin valintoihin,eikä ole viettiensä armoille.Olisi kiva tietää mitä lajia ap edustaa.
Minua kiinnosta mikä se eron (ja pettämisen) todellinen syy sitten on?
Osaatko laittaa sen sanoiksi edes näin anonyymisti, jollei tarvi välittää kenenkään loukkaantumisista?
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 15:54"]Missä AP nyt mennään?
[/quote]
(Ex)naiseni tulee kotiin noin kahdeksalta, kirje odottaa jo pöydällä. Alan olla jo aika kauhuissani, enkä osaa päättää että olenko jo valmiiksi eri huoneessa vai käynkö tervehtimässä ensin ja menen vasta sitten. Ja ahdistavaa kun en osaa ennustaa (ex)naiseni reaktiota muuta kuin sen verran, ettei hän ainakaan ilahdu.
AP
Älä nyt herrantähden mene piiloon huoneeseen odottamaan, ainakin kirjeluonnoksesi kuulosti sen verran itsemurhaviestiltä, että raukka säikähtää ihan alkuun, että olet itsesi tappanut eikä saa kirjettä alkuunkaan luettua.
Mua suorastaan oksettaa ap. Voiko olla mitään epäviehättävämpää kuin pettävä, jättävä (ja jättäminen hoidetaan ekana tietysti facebookin kautta) ja sen jälkeen vastuutaan pakoileva, tilanteesta luikerteleva ja paniikissa tekosyitä vauvapalstalla ruinaava mies?
AP tervehdi häntä, odota että hän saa takin päältään ja tarjoa lasillinen vaikka vettä. Pyydä häntä istumaan alas vaikka keittiön pöydän ääreen ja sano jotain mikä valmistaa huonoon uutiseen. Anna kirje ja ole paikalla kun hän lukee sen. Älä luimistele karkuun, ole mies.
Relaa! Vie huomiosi johonkin mielekkääseen ja hyödylliseen tekemiseen:) sun ihmisarvo ei määräydy yhdestä hairahduksesta, erityisesti jos osoitat koko ajan katumusta ja ymmärrät, että jatkossa noin ei voi tehdä. Teet varmasti vielä paljon hyvää muille ihmisille ja ympäristölle, jos niin haluat.
Hei Ap! Mielestäni kirje on ihan hyvä ajatus, itse pidin enemmän ensimmäisestä versiostasi. Se, että koristeletko kirjeen jotenkin, riippuu varmaan siitä, mistä ex-naisesi pitää. Eli koristeista vai ilman.
Mulla tuli mieleen, että ootko oikeasti varma siitä eroamisesta? Jos oikein oon käsittäny, niin teillä on mennyt muuten hyvin (se ahdistuminen naisen muutostakin tais olla vaan keksitty tekosyy?) ja aidosti pidät siitä naisesta, mutta pettämisen tuomien omantunnon tuskien takia et aio jatkaa suhdetta. Mitä jos kertoisitkin sille naiselle pettämisestä ja antaisit sen sitten itse päättää, että haluaako jatkaa teidän suhdetta vai ei? On olemassa mahdollisuus (ei välttämättä kovin suuri mutta kuitenkin), että se antaa anteeks ja haluaakin jatkaa.
367, ihan hyvä idea, voisin sittenkin yrittää toimia noin jos vain rohkeuteni riittää. Ja 368, kiitos viestistäsi, tuollaista rohkaisua kaipaankin ja olen samaa mieltä kanssasi.
AP
Muuta se kirje siten, että "en halua yhteenmuuttoa, haluan olla sinkku" (eli kerrot omista tunteistasi)
älä "haluat muuttaa yhteen" (syytät toista, vierität eron syyn hänelle)
Mietinkin tänään, että onko MEM0 keksinyt jonkun uuden trollauksen, mutta tätä samaa näköjään pyörittää vielä.
Olen kesälomalla. Mikä MEM0?
AP
[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 18:55"]
Älkää nyt tarttuko tuohon sivuhuomautukseen kirjeen koristelusta, se ei ollut asian ydin eikä tarvitse sen takia epäillä trolliksi. Heitin vain tuollaisen idean ilmaan, koska ajattelin, että kirje olisi ollut sillon kauniimpi ja lämpimämpi kuin ilman koristeita. Jos se on teistä huono idea, niin voin jättää koristelemattakin. Ja leimasimet kuulostavat kyllä aika lapsellisilta.
260, olen kyllä miettinyt syitä pettämisen salaamiseen. Olet oikeassa, etten halua kohdata tyttöystäväni pettymystä tai nähdä hänen itkevän, raivoavan tms. Ajattelen kyllä osittain itsekkäästi, että en sitten joudu kuuntelemaan haukkuja, huutamista, syytöksiä jne. Pääsyy on kuitenkin se (vaikka kukaan ei sitä tunnu uskovan) etten halua loukata häntä sillä asialla, koska ero on kuitenkin väistämätön. Mielestäni se olisi tällöin vain turha ja ylimääräinen tieto.
AP
[/quote]
Neljä vuotta yhdessä, etkä jaksa kuunnella hetkeä kun tyttöystäväsi joko raivostuu tai alkaa itkeä tai mykistyy ja lähtee. Ei hyvää päivää! Tässä nyt neuvo, kun niitä olet pyytänyt: Älä ole niin saatanan itsekäs. Opettele elämään tekojesi seurauksien kanssa.
Tyttöystäväsi ansaitsee tietää totuuden. Oikeasti mietin, että toivottavasti et ole tartuttanut mitään seksitautia häneen. Jotkut sukupuolitaudit voivat olla pitkäänkin oireettomia ja aiheuttaa lapsettomuutta, esim. klamydia. Selkärangattomuudellasi voi olla tuhoisia ja kauaskantoisia vaikutuksia.