Naiseni ei tiedä että olen jättänyt hänet, miten kertoa?
Kävi siis niin, että petin naistani työkaverini kanssa muutama viikko sitten. En varsinaisesti kadu tekoani, mutta omatunto kolkuttaa silti sen verran, etten voi jatkaa suhdetta. En kuitenkaan voi kertoa pettämisestä naiselle, sillä se aiheuttaisi kummallekin vain turhaa mielipahaa - naiseni varmaan murtuisi täysin ja minä joutuisin kuuntelemaan raivoamista (jonka sinänsä olisin kyllä ansainnut). En halua satuttaa häntä tällä tiedolla, sillä hän on ollut minulle niin hyvä tyttöystävä kuin mahdollista.
Suurin ongelma tällä hetkellä on se, että olen jo tavallaan eronnut hänestä, mutta hän ei itse tiedä sitä vielä. Minulla luki aiemmin facebookissa että olen parisuhteessa, nyt siellä lukee että olen sinkku. Tyttöystäväni (tai siis oikeastaan ex) ei ole facessa eikä täten tiedä erostakaan. Tuntuu pahalta, että fb-kaverinikin perheen ja läheisten ystävien lisäksi tietävät ennen häntä, mutta en vain pysty kertomaan... Meidän olisi tarkoitus nähdä nyt parin päivän päästä kun hän tulee ulkomailta, mutten tiedä pystynkö silloinkaan paljastamaan mikä on tilanne. Osaatteko yhtään auttaa - mitä kerron ja miten? Yritänkö nyt vain kerätä rohkeutta ja soittaa tai laittaa viestiä heti, kerronko kasvotusten kun tapaamme vai mietinkö vielä? Ja mitä ihmettä voin keksiä eron syyksi, että se kuulostaisi uskottavalta, kun en voi oikeaa syytä paljastaa? Meillä on mennyt muuten niin hyvin enkä halua, että tyttöystäväni luulee, että hänessä olisi jotain vikaa. Hän ei olisi voinut tehdä mitään toisin.
Kyllä, tiedän että tein väärin ja että pitäisi kertoa pettämisestä, mutta asiat eivät aina ole niin mustavalkoisia. En siis kaipaa haukkuja vaan ihan oikeita käytännön neuvoja.
M34
Kommentit (541)
[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 15:01"]
[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 14:59"]
[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 14:51"]
Selkään sietäisit kyllä saadakkin.
[/quote]
Väkivalta ei ole mikään ratkaisu.
AP
[/quote]
Entä valehtelu ja tuo julkinen nöyryytys (jos sulla on toinen, koko facebook tietää sen mua ennen)?
[/quote]
Kyllä, valehtelu on tässä tapauksessa vähiten huono vaihtoehto. Kuten kirjoitin jo aiemmin, sen fb-statuksen olisin voinut muuttaa vähän myöhemmin, mutta sille ei voi nyt enää mitään.
Ja kiitos viestin nro 194 kirjoittajalle (olettaen että kirjoitit sen tosissasi), olet ensimmäinen joka ymmärtää minua täällä edes jotenkin. Ja olen samaa mieltä - olisi pitänyt jättää pettämättä, mutta se on nyt tehty ja sitä ei saa tekemättömäksi, täytyy nyt vain toimia tästä eteenpäin niin kuin parhaaksi näen. Kaikkea hyvää sinullekin!
AP
Oikeasti nyt, ap, älä enää väistele sen (ex)kumppanisi kohtaamista. Vaikka sitten nimittelisi, ei siihen kuole. Exäsi sitten voi itse päättää, kuinka monelle kertoo eronne oikean syyn. Se vasta loukkaavaa onkin, kun noin rankasti vähättelet hänen selviytymistaitojaan ja älyään, kun keksit näitä "syitä". Ole edes tämän kerran suoraselkäinen, siitä jää varmasti parempi muisto kuin noista täällä petaamistasi valmiista tarinoista, joiden oikea laita varmasti paljastuu ennemmin tai myöhemmin, usko pois. Tarkoituksesi varmaan onkin olla jossain kaukana, kun se tapahtuu, jotta et joutuisi kohtaamaan sen exäsi tunteita. Älä nyt mukaavuussyistä enää enempää tyri. -115
[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 15:07"]
Pidätkö tyttöystävösi niin yksinkertaisena, että hän tyytyisi esittämiisi valheisiin pätevinä eron syinä? Valehtelun haistaa aina vähintään alitajuisesti.
[/quote]
Jos keksin tarpeeksi uskottavan valheen, niin kyllä se menee läpi. Tuskin hänellä on mitään ihmeellistä ylimääräistä aistia valheiden havaitsemiseen.
AP
[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 15:15"][quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 15:01"]
[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 14:59"]
[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 14:51"]
Selkään sietäisit kyllä saadakkin.
[/quote]
Väkivalta ei ole mikään ratkaisu.
AP
[/quote]
Entä valehtelu ja tuo julkinen nöyryytys (jos sulla on toinen, koko facebook tietää sen mua ennen)?
[/quote]
Kyllä, valehtelu on tässä tapauksessa vähiten huono vaihtoehto. Kuten kirjoitin jo aiemmin, sen fb-statuksen olisin voinut muuttaa vähän myöhemmin, mutta sille ei voi nyt enää mitään.
Ja kiitos viestin nro 194 kirjoittajalle (olettaen että kirjoitit sen tosissasi), olet ensimmäinen joka ymmärtää minua täällä edes jotenkin. Ja olen samaa mieltä - olisi pitänyt jättää pettämättä, mutta se on nyt tehty ja sitä ei saa tekemättömäksi, täytyy nyt vain toimia tästä eteenpäin niin kuin parhaaksi näen. Kaikkea hyvää sinullekin!
AP
[/quote]
Kun virhe on jo tapahtunut, se on tunnustettava täysin, pyydettävä anteeksi ja sitten vain kannettava seuraukset. Ei ainakaan kannata lähteä peittelemään virhettä, selittelemään ja tekemään siten lisää virheitä.
Ap, mieti mieluummin oikeita syitä pettämisellesi, jotta ymmärtäisit edes itse toimintaasi ja voisit ottaa siitä opiksesi/kasvaa ihmisenä.. 4 vuoden seurustelun jälkeen suhde oli muuttumassa vakavammaksi (yhteen muuttaminen), ehkä alitajuisesti etsit vain syytä saada peruttua tämän askelen..(pettäminen)..Miksi sitten et ollutkaan valmis muuttamaan suhdetta vakavammaksi? Etkö sittenkään halua vielä luopua sinkkuudesta vai eikö kumppanisi vain ollut Se Oikea, pelkäätkö sitoutumista vai mitä.. Mielestäni totuuden kertominen olisi paras vaihtoehto, mutta jos et sitä halua tehdä, niin miksi et voisi vain sanoa, että nyt kun teillä oli tyttöystävän matkan vuoksi etäisyyttä toisistanne, olet ajatellut ja huomannut, että ajatus yhteen muuttamisesta ja suhteen muuttumisesta vakavammaksi ahdistaa/pelottaa..tai vain tuntuu väärältä, koska et todella rakasta häntä..olisi väärin myös hänen kannaltaa pitkittää suhdetta, jolla ei ole tulevaisuutta..(jos hän haluaa perustaa perheen tms). Mielestäni tämä tuntuu muutenkin aivan loogiselta selitykseltä toiminnallesi..tarvitsit jonkin konkreettisen syyn erota, jostakin syystä et osannut muuten suhteesta irrottautua.. Älä mieti vain mahdollisimman hyvää valhetta, vaan ajattele oikeasti tekojasi ja syitä niihin. Jos myöntäisit pettämisen, olisi helpompi puhua näistä syistä myös tyttöystävällesi, varmasti hänelläkin pyörii mielessä miksi-kysymys..
[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 15:15"]
[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 15:01"]
[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 14:59"]
[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 14:51"]
Selkään sietäisit kyllä saadakkin.
[/quote]
Väkivalta ei ole mikään ratkaisu.
AP
[/quote]
Entä valehtelu ja tuo julkinen nöyryytys (jos sulla on toinen, koko facebook tietää sen mua ennen)?
[/quote]
Kyllä, valehtelu on tässä tapauksessa vähiten huono vaihtoehto. Kuten kirjoitin jo aiemmin, sen fb-statuksen olisin voinut muuttaa vähän myöhemmin, mutta sille ei voi nyt enää mitään.
Ja kiitos viestin nro 194 kirjoittajalle (olettaen että kirjoitit sen tosissasi), olet ensimmäinen joka ymmärtää minua täällä edes jotenkin. Ja olen samaa mieltä - olisi pitänyt jättää pettämättä, mutta se on nyt tehty ja sitä ei saa tekemättömäksi, täytyy nyt vain toimia tästä eteenpäin niin kuin parhaaksi näen. Kaikkea hyvää sinullekin!
AP
[/quote]
Hyvä ap! Pidä lippu korkealla :)
Minustakaan sinun ei tarvitse katua pettämistä. Se vain tapahtui ja asia on niin. Nyt vain pitää hoitaa asia niin ettei sinun naisesi saisi ihan hirveää kohtausta noin mitättömästä asiasta. Ymmärrän hyvin, ettei huvita kuunnella hysteeristä naista kun ei se huuto sua mitenkään hyödytä vaan lähinnä rasittaa.
Parasta on kun vaan heität muistilapulla sille jonkin syyn eroon, ja jätät naisen silleen elämään asian kanssa. Ei sen syyn tarvi olla mitenkään kummoinen kun kuitenkin katkaiset häneen välit niin, ettei tarvi enää selitellä. Viskaat pihalle huutamasta ja jatkat elämääsi :)
Hyvin menee ap!! :)
AP! Tässä sulle tekosyy: voisit kertoa olevasi kuolemaisillas. Et halua, että tyttöystäväs joutuu tuhlaamaan aikaansa kuolevan rinnalla. Ajattele mikä ratkaisu: et pahottaisi liikaa tyttöystäväsi mieltä ja sun kasvot säilyis!
[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 15:18"]
[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 15:07"]
Pidätkö tyttöystävösi niin yksinkertaisena, että hän tyytyisi esittämiisi valheisiin pätevinä eron syinä? Valehtelun haistaa aina vähintään alitajuisesti.
[/quote]
Jos keksin tarpeeksi uskottavan valheen, niin kyllä se menee läpi. Tuskin hänellä on mitään ihmeellistä ylimääräistä aistia valheiden havaitsemiseen.
AP
[/quote]
Jep, eli pidät. Uskomatonta, miten joku voikin olla noin ääliö.
Kiitos taas teille joillekin asiallisista vastauksista (mm. nrot 202 ja 205), voitte olla oikeassa. En nyt tiedä enää ollenkaan mitä sanoa naiselle tai mitä tehdä, pää menee pyörälle omista ajatuksista ja näistä teidän kaikista näkemyksistänne, jotka nekin osittain poikkeavat toisistaan. Ehkä minä sitten pelkään sitoutumista ja uuden askeleen ottamista (muuttaminen) ja sanon sen syyksi.
AP
[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 15:36"]

No eikä poikkea läheskäämn niin paljon kuin luulet vai katsotaanko:
Kerro totuus, peukuta YLÖS
Valehtele jotain, paukuta ALAS

huomennako se eksä tulee "kotiin"?

+ kerrot lisäksi, että petit. Ja kyllä valheet vaan vaistoaa vaikka miten olis hyvä valhe.
Ap, hienosti toimittu! Nyt kaikki facebook-kaverisi ainakin tietävät, millainen nilviäinen olet. =)
Odottele vain vähän aikaa hissukseen, niin joku varmaan vinkkaa ex-tyttöystävällesi ja se onkin hän joka jättää sinut silmänräpäyksessä. Toivottavasti hän älyää juhlia sinusta eroon pääsemistä kylpyläpäivällä ja ravintolaillalla tyttöjen kanssa, siihen on nimittäin todellakin aihetta! Tähän astisessa toiminnassasi on se hyvä puoli että nyt ei ole vaaraa, että kukaan facebookissa tuttu nainen olisi enää kiinnostunut sinusta. =)
Mutta jatka vaan vastuunpakoilua ja valehtelemista, ja kuvittele ihan rauhassa että se kannattaa. Sinähän sen tiedät!
...ja karma is a bitch...
Todella mielenkiintoista olisi kuulla lopputulema tästä asiasta. Tiedä vaikka ap päätyisi naimisiin kun ei vaan saa sanotuksi mitä piti.
[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 15:38"]
huomennako se eksä tulee "kotiin"?
[/quote]
Kyllä. Voisitteko nyt auttaa sen kirjeen kirjoittamisessa, tässä tulee oikeasti kiire sen kanssa.
AP
[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 14:40"]En edelleenkään aio kertoa pettämisestä. Mikä näistä olisi paras tekosyy erolle:
1. ihastuin toiseen
2. tarvitsen omaa tilaa
3. olen alkanut epäillä seksuaalista suuntautumistani
4. harkitsen muuttoa toiselle paikkakunnalle ja siksi en voi jatkaa suhdetta
5. olen masentunut tai minulle on tapahtunut jotain muuta kamalaa, jonka vuoksi minun tarvitsee käsitellä asioita itsekseni enkä siksi kykene nyt suhteeseen
Onko näistä mikään hyvä, uskottava ja mahdollisimman vähän loukkaava?
AP
[/quote]
Valitse kohta 3.
[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 15:18"]
[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 15:07"]
Pidätkö tyttöystävösi niin yksinkertaisena, että hän tyytyisi esittämiisi valheisiin pätevinä eron syinä? Valehtelun haistaa aina vähintään alitajuisesti.
[/quote]
Jos keksin tarpeeksi uskottavan valheen, niin kyllä se menee läpi. Tuskin hänellä on mitään ihmeellistä ylimääräistä aistia valheiden havaitsemiseen.
AP
[/quote]
Jos naisystäväsi ilmoittaisi heti matkalta palauttuaan haluavansa etäisyyttä/ aikaa/ epäilevänsä olevansa homo, mitä luulet että edes keskivertoälykkyydellä varustetun miehen päässä risteilisi?
Siihen epäilyyn tarvitaan vain normaalit ihmisaivot ja ehkä hitunen elämänkokemusta, muttei ollenkaan ylimääräisiä aisteja.
[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 15:40"]
Tähän astisessa toiminnassasi on se hyvä puoli että nyt ei ole vaaraa, että kukaan facebookissa tuttu nainen olisi enää kiinnostunut sinusta. =)
[/quote]
Miten niin? Totta kai kaikki varmaan olettavat, että nainen on tietoinen erosta tai että erosta on jopa päätetty yhdessä, ja että olisin vasta sen jälkeen mennyt vaihtamaan parisuhdestatukseni.
AP
[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 15:04"]
[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 14:58"]
[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 14:49"]
[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 14:41"]
Mikä siinä on, että tosi moni mies suorastaan pelkää kun ääntä vähän korotetaan ja varsinkin aiheesta? Välttelevät, pimittävät tietoä ja valehtelevat ettei vain tulisi sanomista. Tuntuu että tämä on yleistäkin miesten kohdalla.
[/quote]
En haluaisi tulla kohdelluksi samalla tavalla, eikä minun ollut tarkoitus kohdella (ex)naistanikaan noin huonosti, siinä vain kävi niin. Yritän nyt minimoida vahingot siten, että hoidan tämän asian parhaaksi katsomallani tavalla eli vaikenemalla pettämisestä. Edelleenkin, jos nainen ei tiedä pettämisestä tai tästä "juonien punomisesta" niin se ei voi häntä satuttaakaan. En ymmärrä teitä, kyllähän nyt tieto erosta sattuu vähemmän kuin tieto erosta ja sen lisäksi vielä pettämisestä?
AP
[/quote]
Juu mutta valheet satuttaa vielä enemmän. Aina. Se on vaan omaa mukavuudenhaluasi.