Naiseni ei tiedä että olen jättänyt hänet, miten kertoa?
Kävi siis niin, että petin naistani työkaverini kanssa muutama viikko sitten. En varsinaisesti kadu tekoani, mutta omatunto kolkuttaa silti sen verran, etten voi jatkaa suhdetta. En kuitenkaan voi kertoa pettämisestä naiselle, sillä se aiheuttaisi kummallekin vain turhaa mielipahaa - naiseni varmaan murtuisi täysin ja minä joutuisin kuuntelemaan raivoamista (jonka sinänsä olisin kyllä ansainnut). En halua satuttaa häntä tällä tiedolla, sillä hän on ollut minulle niin hyvä tyttöystävä kuin mahdollista.
Suurin ongelma tällä hetkellä on se, että olen jo tavallaan eronnut hänestä, mutta hän ei itse tiedä sitä vielä. Minulla luki aiemmin facebookissa että olen parisuhteessa, nyt siellä lukee että olen sinkku. Tyttöystäväni (tai siis oikeastaan ex) ei ole facessa eikä täten tiedä erostakaan. Tuntuu pahalta, että fb-kaverinikin perheen ja läheisten ystävien lisäksi tietävät ennen häntä, mutta en vain pysty kertomaan... Meidän olisi tarkoitus nähdä nyt parin päivän päästä kun hän tulee ulkomailta, mutten tiedä pystynkö silloinkaan paljastamaan mikä on tilanne. Osaatteko yhtään auttaa - mitä kerron ja miten? Yritänkö nyt vain kerätä rohkeutta ja soittaa tai laittaa viestiä heti, kerronko kasvotusten kun tapaamme vai mietinkö vielä? Ja mitä ihmettä voin keksiä eron syyksi, että se kuulostaisi uskottavalta, kun en voi oikeaa syytä paljastaa? Meillä on mennyt muuten niin hyvin enkä halua, että tyttöystäväni luulee, että hänessä olisi jotain vikaa. Hän ei olisi voinut tehdä mitään toisin.
Kyllä, tiedän että tein väärin ja että pitäisi kertoa pettämisestä, mutta asiat eivät aina ole niin mustavalkoisia. En siis kaipaa haukkuja vaan ihan oikeita käytännön neuvoja.
M34
Kommentit (541)
[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 15:47"][quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 15:40"]
Tähän astisessa toiminnassasi on se hyvä puoli että nyt ei ole vaaraa, että kukaan facebookissa tuttu nainen olisi enää kiinnostunut sinusta. =)
[/quote]
Miten niin? Totta kai kaikki varmaan olettavat, että nainen on tietoinen erosta tai että erosta on jopa päätetty yhdessä, ja että olisin vasta sen jälkeen mennyt vaihtamaan parisuhdestatukseni.
AP
[/quote]
Sä vaan jatkat tuota parhain päin selittelyä itselles etkä huomaa metsää puilta. Tyhmä mikä tyhmä..
[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 15:46"]
[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 15:18"]
[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 15:07"]
Pidätkö tyttöystävösi niin yksinkertaisena, että hän tyytyisi esittämiisi valheisiin pätevinä eron syinä? Valehtelun haistaa aina vähintään alitajuisesti.
[/quote]
Jos keksin tarpeeksi uskottavan valheen, niin kyllä se menee läpi. Tuskin hänellä on mitään ihmeellistä ylimääräistä aistia valheiden havaitsemiseen.
AP
[/quote]
Jos naisystäväsi ilmoittaisi heti matkalta palauttuaan haluavansa etäisyyttä/ aikaa/ epäilevänsä olevansa homo, mitä luulet että edes keskivertoälykkyydellä varustetun miehen päässä risteilisi?
Siihen epäilyyn tarvitaan vain normaalit ihmisaivot ja ehkä hitunen elämänkokemusta, muttei ollenkaan ylimääräisiä aisteja.
[/quote]
Ymmärrän mitä tarkoitat, mutta tuo ei ole aivan verrattavissa, sillä minä en ole ollut matkoilla vaan (ex)naiseni. Jos tekisin tämän saman sen jälkeen kun itse olisin ollut matkoilla, niin kyllä nainen varmaan sitten tajuaisi että on tullut siellä petettyä. Mutta nyt minä olen ollut koko ajan vain kotona.
AP
[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 15:44"][quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 14:40"]En edelleenkään aio kertoa pettämisestä. Mikä näistä olisi paras tekosyy erolle:
1. ihastuin toiseen
2. tarvitsen omaa tilaa
3. olen alkanut epäillä seksuaalista suuntautumistani
4. harkitsen muuttoa toiselle paikkakunnalle ja siksi en voi jatkaa suhdetta
5. olen masentunut tai minulle on tapahtunut jotain muuta kamalaa, jonka vuoksi minun tarvitsee käsitellä asioita itsekseni enkä siksi kykene nyt suhteeseen
Onko näistä mikään hyvä, uskottava ja mahdollisimman vähän loukkaava?
AP
[/quote]
Valitse kohta 3.
[/quote]
Joo. En usko että siitä tulee huutoa.
Oon 194:n kirjoittaja ja ehdottomasti olin tosissani. Mua puistattaa tämä syyttely- ja haukkumiskulttuuri, kyllä virheistä muutenkin oppii ja koko ajanhan kerrot katuvasi. Erota voit sanomalla selkeästi että haluat päättää suhteen ja olet varma siitä. Kiität yhteisistä hetkistä ja ehkäpä heität pallon hänelle onko mitään kysyttävää ettei myöhemmin tarvitse puida. Eroja tapahtuu jatkuvasti ja elämä silti jatkuu!
[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 15:51"]

Ja jos olisit pitkään pois naisesi luota, ja hän imoittaisi ensitöikseen heti palattuasi että tarvitsee aikaa tms? Koska hän oli "vain" kotona et ollenkaan osasi edes epäillä mitään muuta selitystä.
Ihan sympaattista toisaalta.
Joo, kyllä me kaikki naiset tiedetään että jos miehen jättää pitämään taloa pystyssä, sillä ei mitenkään voi olla tilaisuuksia pettää. Matkoillahan sitä vaan petetään...ei ikinä työkaverien kanssa työajalla, ei sellaisesta ole ikinä kuultukaan.
Ap:lle ei voi toivottaa edes onnea, sillä Onnetarkin kuolisi uupumukseen yrittäessään auttaa ap:ta.
Unohda edes se uskottavien valheiden keksiminen. Et sinä vaan osaa valehdella, poikaseni. Et osaa. Etkä usko minua kun sanon ettet osaa. Et vielä moneen tuntiin.
Aika hakea popcornit, mammat!
[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 15:54"]
Oon 194:n kirjoittaja ja ehdottomasti olin tosissani. Mua puistattaa tämä syyttely- ja haukkumiskulttuuri, kyllä virheistä muutenkin oppii ja koko ajanhan kerrot katuvasi. Erota voit sanomalla selkeästi että haluat päättää suhteen ja olet varma siitä. Kiität yhteisistä hetkistä ja ehkäpä heität pallon hänelle onko mitään kysyttävää ettei myöhemmin tarvitse puida. Eroja tapahtuu jatkuvasti ja elämä silti jatkuu!
[/quote]
Virheistä oppii? Tää jätkä väittää olevansa 34 eikä 14 eli eiköhän toivo ole jo menetetty. Mikähän olisi oma suhtautumisesti jos olisit tämän petetyn asemassa?
Mitä jos vaan jättäisit sen facebook-profiilisi tietokoneelle auki kun nainen tulee kotiin, niin hän voi sitten ihan itse lukea sieltä että oletkin jo sinkku? Eikös tuo olisi aika lailla sun tyylinen tapa toimia?
[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 16:12"]
Mitä jos vaan jättäisit sen facebook-profiilisi tietokoneelle auki kun nainen tulee kotiin, niin hän voi sitten ihan itse lukea sieltä että oletkin jo sinkku? Eikös tuo olisi aika lailla sun tyylinen tapa toimia?
[/quote]
Tai heittäis nyt kesken loman tekstarilla ja laittais puhelimen vaan äänettömälle. Kunnioittais "naisensa" tunteita sillä että antaa aikaa sulatella rauhassa.
[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 15:54"]
Oon 194:n kirjoittaja ja ehdottomasti olin tosissani. Mua puistattaa tämä syyttely- ja haukkumiskulttuuri, kyllä virheistä muutenkin oppii ja koko ajanhan kerrot katuvasi. Erota voit sanomalla selkeästi että haluat päättää suhteen ja olet varma siitä. Kiität yhteisistä hetkistä ja ehkäpä heität pallon hänelle onko mitään kysyttävää ettei myöhemmin tarvitse puida. Eroja tapahtuu jatkuvasti ja elämä silti jatkuu!
[/quote]
Niin, ei syyttely ja haukkuminen varsinkaan ulkopuolisten toimesta auta mitään, eniten ajattelemisen aihetta ovat nytkin antaneet asialliset viestit asiattomien haukkumisviestien sijasta. Kiitos neuvoistasi.
AP
[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 14:55"]
[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 14:40"]
En edelleenkään aio kertoa pettämisestä. Mikä näistä olisi paras tekosyy erolle:
1. ihastuin toiseen
2. tarvitsen omaa tilaa
3. olen alkanut epäillä seksuaalista suuntautumistani
4. harkitsen muuttoa toiselle paikkakunnalle ja siksi en voi jatkaa suhdetta
5. olen masentunut tai minulle on tapahtunut jotain muuta kamalaa, jonka vuoksi minun tarvitsee käsitellä asioita itsekseni enkä siksi kykene nyt suhteeseen
Onko näistä mikään hyvä, uskottava ja mahdollisimman vähän loukkaava?
AP
[/quote]
Nytkö aiotkin alkaa valehdella että saatat olla homo?? Ei voi olla totta. Ja tuo 5. vaihtoehto on todella törkeä, se nainen turhaan huolestuisi sun puolesta ja tod.näk. herättelisi toiveita yhteenpaluusta, sitten kun oot päässyt sen "kamalan asian" yli. Lopeta nyt noiden tekosyiden keksiminen, mikään niistä ei todellakaan ole hyvä.
[/quote]
Tuo seksuaalisen suuntautumisen epäily 34 vuoden iässä on tietysti vähän kaukaa haettua. Jos kohta trendikästä. Saatko ketään miespuolista kaveria/tuttua esittämään uutta poikaystävää ?
Ethän sinä nyt tosissasi edes väitä että se pettäminen on eron syy?
Ilmeisesti olet jotenkin huumassa siitä kuinka naiset sinua haluaa ja seksiäkin riittää, eli se turvallinen tyttöystävä oli kuitenkin vain varalla.
Jollekin toiselle hän ei ole. Joten kerro asia niinkuin se on, etsit vielä jotain parempaa. Sen voi toki muotoilla kauniimmin. Voi hyvinkin olla ettet sitä löydä, mutta extyttöystävä todennäköisesti löytää.
Joo. Kun olet kerran mokannut niin kerrot miten asia on. Ihan turha ruikuttaa. Tehty mikä tehty. Tekemättömäksi et sitä saa. Pahaa mieltä? No sitä tulee. Mutta helpompi on kohdata itsesi ja hänet jatkossa, kun olet reilu. Ja tuo fb-löpötys on ihan pöhköä.fb- kaverit tietää sun muuta hömppää... Sinulla oli suhde. Nyt ei ole enää. Oikea ihmissuhde. Katso sitten miten käy, kun olet törttöilysi kertonut.
Kirjoittelee fb, mutta et puhu läheisillesi ...?? Puhu, kun hän tulee.Kärvistele siihen saakka. Veikkaan, että kenkää tulee. Ja jos joskus päädytty takaisin yhteen, niin se on tyhjältä pöydältä eikä kieroilulta.
Ole sitten uskollinen, kunlöydät itsellesi sellaisen naisen, jota osaat kunnioittaa. Opettele kunnioittamaan itseäsi, niin voit kunnioittaa toista ja sitten sinuun voi luottaa...sinä itse ja se toinen. Ehkä tosiaan on parasta olla nyt sinkku, kun et pysty olemaan lojaali etkä luotettava muille kuin fb - kaverille. Tärkeämmät suhteet kohtaat kasvokkain. Jos ne ei ne oikeet ihmiset merkitse nyt, niin anna toisenkin mennä ja löytää itselleen hyvä mies. Ja opettele. Mene käymään miesten talolla. Siellä voi luottamuksellisesti jutella miesten kanssa erilaisita asiniskaa
[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 15:56"]
[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 15:51"]
[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 15:46"]
[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 15:18"]
[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 15:07"]
Pidätkö tyttöystävösi niin yksinkertaisena, että hän tyytyisi esittämiisi valheisiin pätevinä eron syinä? Valehtelun haistaa aina vähintään alitajuisesti.
[/quote]
Jos keksin tarpeeksi uskottavan valheen, niin kyllä se menee läpi. Tuskin hänellä on mitään ihmeellistä ylimääräistä aistia valheiden havaitsemiseen.
AP
[/quote]
Jos naisystäväsi ilmoittaisi heti matkalta palauttuaan haluavansa etäisyyttä/ aikaa/ epäilevänsä olevansa homo, mitä luulet että edes keskivertoälykkyydellä varustetun miehen päässä risteilisi?
Siihen epäilyyn tarvitaan vain normaalit ihmisaivot ja ehkä hitunen elämänkokemusta, muttei ollenkaan ylimääräisiä aisteja.
[/quote]
Ymmärrän mitä tarkoitat, mutta tuo ei ole aivan verrattavissa, sillä minä en ole ollut matkoilla vaan (ex)naiseni. Jos tekisin tämän saman sen jälkeen kun itse olisin ollut matkoilla, niin kyllä nainen varmaan sitten tajuaisi että on tullut siellä petettyä. Mutta nyt minä olen ollut koko ajan vain kotona.
AP
[/quote]
Ja jos olisit pitkään pois naisesi luota, ja hän imoittaisi ensitöikseen heti palattuasi että tarvitsee aikaa tms? Koska hän oli "vain" kotona et ollenkaan osasi edes epäillä mitään muuta selitystä.
Ihan sympaattista toisaalta.
[/quote]
No varmaan minulla kävisi mielessä, että olikohan siinä nyt koko totuus. Mutta en minä väkisin alkaisi kuvitella ja kehitellä mitään pettämiskuviota eron todelliseksi syyksi, varsinkaan jos ei olisi mitään todisteita siitä. Mielestäni olisi vain vainoharhaista olettaa automaattisesti että on tapahtunut pettämistä.
AP
[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 16:30"]
Tuo seksuaalisen suuntautumisen epäily 34 vuoden iässä on tietysti vähän kaukaa haettua. Jos kohta trendikästä. Saatko ketään miespuolista kaveria/tuttua esittämään uutta poikaystävää ?
[/quote]
En haluaisi ihan noin pitkälle kuitenkaan mennä. Tuo ei olisi enää minunkaan mielestäni uskottavaa.
AP
AP, sanot olevasi homo. Nainen ei syytä siitä itseään.
[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 13:09"]
Aion jättää kirjeen pöydälle ja olla sillä aikaa eri huoneessa kun nainen tulee kotiin ja lukee sen, kuten joku ketjun alkupäässä ehdotti. Kyllä, yritän välttää konfliktia mutta mielestäni se on vain hyvä asia, silloin jokainen kärsii mahdollisimman vähän. Ja kirje ei poissulje keskustelun mahdollisuutta, pakkohan tätä on kasvokkainkin käsitellä, mutta mielestäni kirjeen antaminen on ns. lempeämpi aloitus kuin suoraan kertoa päin naamaa että olen jättänyt. Mielestäni tämä on paras vaihtoehto.
AP
[/quote]
Olet joko mielenkiintoinen trolli tai mielenkiintoisen kompleksinen ihminen. :) Pelkäät ilmeisesti tavattoman paljon konfliktia ja sitä, että saisit kaiken maailman haukut yllesi. Että saisit tilanteen hoidettua mahdollisimman sievästi. Harmi vain, että oma käytöksesi on ollut sellaista, joka ei oikein anna mahdollisuutta siistiin ratkaisuun.
Minusta on tavattoman hassuakin, kuinka moninaisia ratkaisuja olet suunnittelemassa, että väistäisit konfliktin. Masennus? Homous?
Kuten sanottu: tämä tekemäsi ratkaisu määrittelee kyllä aika pitkälle omaakin tulevaisuuttasi. Tämä konfliktinpelkosi ja - kyllä, ihan rehellinen vastuunpakoilusi tulee kyllä vastaan myös tulevissa suhteissasi. Kaipaat henkistä suhdetta, mutta sanoisin että tulet olemaan itse sen esteenä. Mutta hyvät jatkot, jään odottamaan tarinan kehittymistä, olipa tosi tahi ei. :)
[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 16:46"][quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 13:09"]

Tää on niin totta.
Mielenkiintoinen my ass. Umpihullu ja riehuu psykoosissa monessa ketjussa. Maagisesti palasi tänne vastaamaan samalla kun se raiskausketjukin pompahti pintaan. Ja tää sama trolli sanoo aina "naiseni" (YÖK).
[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 15:44"][quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 14:40"]En edelleenkään aio kertoa pettämisestä. Mikä näistä olisi paras tekosyy erolle:
1. ihastuin toiseen
2. tarvitsen omaa tilaa
3. olen alkanut epäillä seksuaalista suuntautumistani
4. harkitsen muuttoa toiselle paikkakunnalle ja siksi en voi jatkaa suhdetta
5. olen masentunut tai minulle on tapahtunut jotain muuta kamalaa, jonka vuoksi minun tarvitsee käsitellä asioita itsekseni enkä siksi kykene nyt suhteeseen
Onko näistä mikään hyvä, uskottava ja mahdollisimman vähän loukkaava?
AP
[/quote]
Valitse kohta 3.
[/quote]
Joo ehdottomasti kolme, kannatetaan! Teet itestäs ap vielä pellen kaiken lisäks. :DD