Naiseni ei tiedä että olen jättänyt hänet, miten kertoa?
Kävi siis niin, että petin naistani työkaverini kanssa muutama viikko sitten. En varsinaisesti kadu tekoani, mutta omatunto kolkuttaa silti sen verran, etten voi jatkaa suhdetta. En kuitenkaan voi kertoa pettämisestä naiselle, sillä se aiheuttaisi kummallekin vain turhaa mielipahaa - naiseni varmaan murtuisi täysin ja minä joutuisin kuuntelemaan raivoamista (jonka sinänsä olisin kyllä ansainnut). En halua satuttaa häntä tällä tiedolla, sillä hän on ollut minulle niin hyvä tyttöystävä kuin mahdollista.
Suurin ongelma tällä hetkellä on se, että olen jo tavallaan eronnut hänestä, mutta hän ei itse tiedä sitä vielä. Minulla luki aiemmin facebookissa että olen parisuhteessa, nyt siellä lukee että olen sinkku. Tyttöystäväni (tai siis oikeastaan ex) ei ole facessa eikä täten tiedä erostakaan. Tuntuu pahalta, että fb-kaverinikin perheen ja läheisten ystävien lisäksi tietävät ennen häntä, mutta en vain pysty kertomaan... Meidän olisi tarkoitus nähdä nyt parin päivän päästä kun hän tulee ulkomailta, mutten tiedä pystynkö silloinkaan paljastamaan mikä on tilanne. Osaatteko yhtään auttaa - mitä kerron ja miten? Yritänkö nyt vain kerätä rohkeutta ja soittaa tai laittaa viestiä heti, kerronko kasvotusten kun tapaamme vai mietinkö vielä? Ja mitä ihmettä voin keksiä eron syyksi, että se kuulostaisi uskottavalta, kun en voi oikeaa syytä paljastaa? Meillä on mennyt muuten niin hyvin enkä halua, että tyttöystäväni luulee, että hänessä olisi jotain vikaa. Hän ei olisi voinut tehdä mitään toisin.
Kyllä, tiedän että tein väärin ja että pitäisi kertoa pettämisestä, mutta asiat eivät aina ole niin mustavalkoisia. En siis kaipaa haukkuja vaan ihan oikeita käytännön neuvoja.
M34
Kommentit (541)
[quote author="Vierailija" time="10.07.2014 klo 12:48"]no se nainen joka kirjoitti ton tekstin!
[/quote]
Onko siis jotenkin käynyt ilmi että ap on nainen? :O Multa on sitten mennyt ihan ohi.
kerro naiselles ettei vika ole hänessä vaan siinä että face status on sulla sinkku ja että hänen pitää tehdä nopeasti profiili jotta voitte olla molemmat sinkkuja...
Moneltako se tyttöystävä kotiutuu?
Ap:han ihan itse sanoi aikaisemmin jotain siihen suuntaan, että on pettänyt naisen luottamuksen jo aikaisemmin. Siihen tosin ei tainnut liittyä samanlaista pettämistä. (En jaksa kaivaa keskustelua läpi.)
Kyllä tahtoisin uskoa, että tässä ihmisessä on jotain hyvää, mutta pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja kantaa vastuu omista teoistaan.
Hyvä ap, että kerroit totuuden. Sinun olisi vain pitänyt tehdä se ilman, että ensin valehtelit ja yritit paeta vastuuta häntä koipien välistä. Uskon, että naisen suuttumusta lisäsi.
Lisäksi vaikuttaa viime viestien perusteella siltä, ettei ap ollut yhdessä oikean ihmisen kanssa, minkä puolesta pettäminen sitten tapahtui.
Aloittaja on mies. Miehille usein on loukkaavinta se, että naisensa on saanut seksiä joltain toiselta mieheltä.
Naiselle monesti se miehen sekstaaminen toisen kanssa on pienempi paha kuin se, että mies on jakanut jotain muuta itsestään toiselle naiselle.
Eli älä valehtele, ettet ole sekstannut. Tuntuu, että haluat vain kiillottaa omaa kuvaasi, josko käviskin niin, että myöhemmin haluaisit palata naisesi kanssa yhteen.
Jos yllätit oikeesti itsesikin, niin kerro, kerro ja kerro.
Ois kiva olla ap:n luona kärpäsenä katossa kun emäntä kotiutuu
Mun eksäni toimi hieman samoin kuin tuo AP. Tosin olin jo paljon aiemmin päätynyt ajatukseen, että hän on mua jättämässä ja ihmettelin, et mikä kestää.
No sitten kun hän sai asian kerrottua, niin eniten mua loukkasi se, että hän luuli jotenkin olevansa korvaamaton minulle. Kuvitteli, että romahtaisin yms. Ja mä olin oikeasti vapautuneen iloinen.
Ja sekin oli loukkaavaa, ettei hän voinut lyödä faktoja pöytään, etten pahoittaisi mieltäni. Todella alentavaa. No voihan olla, että heinäkuussa saamani tunne "hän on tavannut toisen" oli vain enne. Marraskuussa kertoi kun oltiin menossa nukkumaan, että vähän aikaa sitten olivat tavanneet.
Ei ka APllä ole sama ajatus, että hänen menetyksensä on naiselleen niin musertava, että sitä pitää pehmittää kaikin tavoin?
[quote author="Vierailija" time="19.06.2014 klo 00:44"]
No mitäs jos ap onkin ollut lähes täydellinen kumppani lukuun ottamatta tätä viimeaikaista pettämistä ja vauvapalstasekoilua? Jokaisessa on huonoja puolia, ehkä ne sattuvat ap:lla olemaan taipumus pakoilla vastuuta sekä tietynlainen avuttomuus. Jotain hyväähän ap:ssa on oltava, kun nainen on häntä 4 vuotta jaksanut.
[/quote]
On kamalaa, miten niin moni on alapeukuttanut sitä ajatusta, että jokaisesta ihmisestä löytyy jotain hyvääkin:s
[/quote]
Kaunis ajatushan se on,mutta ap:n kohdalla aika epätodennäköinen.Jos hän ei olekaan trolli,sääliksi käy hänen entisiä ja tulevia "naisiaan" vaikka ap:ssa sattuisikin olemaan "jotain hyvää". Yleensä kuitenkin ihmissuhteessa on tarkoitus olla enemmän hyvää kuin pahaa.
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 10:23"]
Moneltako se tyttöystävä kotiutuu?
[/quote]
Jos lento lähtee ajallaan, niin noin klo 20. Vähän kyllä jännittää jo. Olen saanut nyt kirjeen valmiiksi (en koristellut sitä), mutten tiedä haluanko kirjoittaa sitä tänne, kun te kuitenkin tyrmäisitte sen täysin.
AP
Kävin eilen illalla kahvilla naiseni kotona. Me luultavasti palaamme yhteen.
Ap
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 12:10"]
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 10:23"]
Moneltako se tyttöystävä kotiutuu?
[/quote]
Jos lento lähtee ajallaan, niin noin klo 20. Vähän kyllä jännittää jo. Olen saanut nyt kirjeen valmiiksi (en koristellut sitä), mutten tiedä haluanko kirjoittaa sitä tänne, kun te kuitenkin tyrmäisitte sen täysin.
AP
[/quote]
No ei sun pakko olekaan sitä tänne kirjoittaa. Hyvä, että sait valmiiksi.
[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 23:35"]
eikö mielestäsi olisi ollut järkevää erota jo ennen yhteenmuuttoa, jos sinulla on ollut kokoajan fiilis, että tulet pettämään naistasi jossain vaiheessa? Tai miksi jatkoit suhteessa vaikka tiedostit pettämisvietin mutta omien sanojesi mukaan et kuitenkaan halua loukata? Jos olisit pistänyt poikki aiemmin, ei olis tarvinnut täällä miettiä järjettömiä peitesyitä nyt jo tapahtuneelle petokselle..
off topic, mutta uteliaisuudesta
aiotko vielä mennä nyt sinkkuna paneskelemaan työkaveria?
Ja oletko ollut monessa vakavassa suhteessa? Oletko pettänyt niissäkin aiemmin? Jos et, miten olet silloin saanut pidettyä viettisi kurissa tiukan paikan tullen?
Ja puhuit tuolla, että avoin suhde olisi paras, muttet silti toivo että nainen saisi muita, niin eihän se ole mikään avoin suhde jos vain sinä pääset sen etuuksisya nauttimaan..
[/quote]
Kyllä, olisi varmaan ollut fiksua erota jo aiemmin, mutta olisi jotenkin tuntunut typerältä erota lähes täydellisestä naisesta, kun mitään ei ollut edes vielä tapahtunut. Toisin sanoen eroaminen ennen pettämistä olisi mielestäni ollut huono valinta, koska elättelin silti pieniä, naiivejakin toiveita siitä, että pystyisin hillitsemään itseni. Nyt jälkeenpäin ajatellen se tietysti olisi ollut paljon helpompi ja kivuttomampi valinta molemmille.
Voi olla, että päädyn työkaverini kanssa vielä sänkyyn, koska seksi oli tosiaankin todella hyvää. Minulla on ollut pari vakavampaa suhdetta ennen tätä. En ole niissäkään pystynyt täysin hillitsemään itseäni, mutta paremmin. Niissä en mennyt muiden naisten kanssa yhtä pitkälle kuin tässä suhteessa eli yhdyntää ei ollut muuta kuin silloisten tyttöystävien kanssa. Ne suhteet päättyivätkin sitten eroon ihan muista syistä.
AP
[quote author="Vierailija" time="19.06.2014 klo 12:37"]
Kävin eilen illalla kahvilla naiseni kotona. Me luultavasti palaamme yhteen.
Ap
[/quote]
...toivon todella ettet ole tosissasi tai että tämä ei ollut oikean ap:n kirjoittama.
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 00:25"]
Keskustelua seuranneena: minua kyllä kiinnostaa tämä oma ideologiasi ihan uskollisuuden kannalta. "Elät hetkessä", ja sinun oli vain saatava jakaa se hetki työkaverisi kanssa. Se olisi tapahtunut ennemmin tai myöhemmin kohtalon lailla. Tiedostat, että olisit soveltuvampi vapaaseen parisuhteeseen.
Tulevan exäsi luokittelet mitä ihanimmaksi ihmiseksi, etkä usko että hän koskaan olisi pettänyt sinua. Kun tätä kyseenalaistetaan, vetäydyt melko voimakkaasti naisen takuuvarman uskollisuuden taakse. Lisäksi epäilet, ettet välttämättä pystyisi hyväksymään kuin pakon edessä tulevan, kuvitteellisen naisesi syrjähypyt. Minusta tämä ristiriita on kummallinen, joskin melko klassinen: itselle sallitaan hairahduksia ja lipsahduksia, vedotaan fraasiin "kukaan ei ole täydellinen" ja perustellaan pettämistä itselle ja oikeastaan ihmisille ylipäätään luontaiseksi. Jostakin syystä taas petetyksi tuleminen on suurempi loukkaus kuin mikään, ellei jopa mahdoton ajatus.
*
Kaikki sanottava vinkkien suhteen on jo sanottu, joten mielenkiinnolla odotan päädytkö todella alkuperäiseen suunnitelmaasi.
Miksi se on niin kamala ajatus, että joutuisit kuulemaan kaiken sen huudon ja itkun ja raivon? Tietenkin väkivallan pelko on oma lukunsa ja vaatii ihan eri ratkaisut, mutta tässä tapauksessa tuntuu suurin pelkosi olevan kuitenkin se, että joudut kuulemaan kunniasi.
Tiedätkö, miksi tätä epäillään provoksi? Käytöksesi on todella omituisen kypsymätöntä tuon ikäiseksi mieheksi.
[/quote]
Ihan hyvää pohdintaa tästä aiheesta ja minustakin. Mutta minä en näe ristiriitaa tuossa, että itse olen mennyt pettämään mutta en usko (ex)naiseni tehneen niin tai siinä, että haluan seuraavassa suhteessa harrastella muidenkin naisten kanssa, mutten halua naiseni tekevän niin. (Ex)naiseni ei ihan oikeasti pettäisi ketään, tekin uskoisitte sen jos tuntisitte hänet. Lisäksi on kyllä olemassa sellaisia naisia, jotka sallivat miehensä harrastella muidenkin kanssa mutta eivät itse yksinkertaisesti halua tai koe tarvitsevansa muita miehiä. Ja kuten sanoin, jos nainen välttämättä haluaisi muitakin niin kyllä minä sen sallisin.
En ole ikinä vain tykännyt kuunnella itkua ja raivoa, sellainen on liian voimakasta tunteiden näyttämistä ja reagoimista minulle, enkä itsekään itke tai raivoa toisen edessä. Sitä paitsi riitatilanteessa tulee lähes aina puolin ja toisin sanottua jotain sellaista, mitä ei tarkoita ja mikä jää kaduttamaan, siksikin on parempi että asiat käsitellään joko rauhallisesti puhuen (mikä tässä tilanteessa tuskin onnistuisi) tai vaikkapa sen kirjeen avulla.
Tiedän, että olen tässä asiassa toiminut monella tavoin epäkypsästi mutta sitä en ymmärrä, miksi niin monesta on todella suuri synti, jos en paljasta pettämistä.
AP
[quote author="Vierailija" time="19.06.2014 klo 12:37"]Kävin eilen illalla kahvilla naiseni kotona. Me luultavasti palaamme yhteen.
Ap
[/quote]höpö,höpö,vie erosi loppuun asti kun kerran aloitit.anna eksällesi mahis etsiä kunnon mies.
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 12:46"]
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 00:25"]
Keskustelua seuranneena: minua kyllä kiinnostaa tämä oma ideologiasi ihan uskollisuuden kannalta. "Elät hetkessä", ja sinun oli vain saatava jakaa se hetki työkaverisi kanssa. Se olisi tapahtunut ennemmin tai myöhemmin kohtalon lailla. Tiedostat, että olisit soveltuvampi vapaaseen parisuhteeseen.
Tulevan exäsi luokittelet mitä ihanimmaksi ihmiseksi, etkä usko että hän koskaan olisi pettänyt sinua. Kun tätä kyseenalaistetaan, vetäydyt melko voimakkaasti naisen takuuvarman uskollisuuden taakse. Lisäksi epäilet, ettet välttämättä pystyisi hyväksymään kuin pakon edessä tulevan, kuvitteellisen naisesi syrjähypyt. Minusta tämä ristiriita on kummallinen, joskin melko klassinen: itselle sallitaan hairahduksia ja lipsahduksia, vedotaan fraasiin "kukaan ei ole täydellinen" ja perustellaan pettämistä itselle ja oikeastaan ihmisille ylipäätään luontaiseksi. Jostakin syystä taas petetyksi tuleminen on suurempi loukkaus kuin mikään, ellei jopa mahdoton ajatus.
*
Kaikki sanottava vinkkien suhteen on jo sanottu, joten mielenkiinnolla odotan päädytkö todella alkuperäiseen suunnitelmaasi.
Miksi se on niin kamala ajatus, että joutuisit kuulemaan kaiken sen huudon ja itkun ja raivon? Tietenkin väkivallan pelko on oma lukunsa ja vaatii ihan eri ratkaisut, mutta tässä tapauksessa tuntuu suurin pelkosi olevan kuitenkin se, että joudut kuulemaan kunniasi.
Tiedätkö, miksi tätä epäillään provoksi? Käytöksesi on todella omituisen kypsymätöntä tuon ikäiseksi mieheksi.
[/quote]
Ihan hyvää pohdintaa tästä aiheesta ja minustakin. Mutta minä en näe ristiriitaa tuossa, että itse olen mennyt pettämään mutta en usko (ex)naiseni tehneen niin tai siinä, että haluan seuraavassa suhteessa harrastella muidenkin naisten kanssa, mutten halua naiseni tekevän niin. (Ex)naiseni ei ihan oikeasti pettäisi ketään, tekin uskoisitte sen jos tuntisitte hänet. Lisäksi on kyllä olemassa sellaisia naisia, jotka sallivat miehensä harrastella muidenkin kanssa mutta eivät itse yksinkertaisesti halua tai koe tarvitsevansa muita miehiä. Ja kuten sanoin, jos nainen välttämättä haluaisi muitakin niin kyllä minä sen sallisin.
En ole ikinä vain tykännyt kuunnella itkua ja raivoa, sellainen on liian voimakasta tunteiden näyttämistä ja reagoimista minulle, enkä itsekään itke tai raivoa toisen edessä. Sitä paitsi riitatilanteessa tulee lähes aina puolin ja toisin sanottua jotain sellaista, mitä ei tarkoita ja mikä jää kaduttamaan, siksikin on parempi että asiat käsitellään joko rauhallisesti puhuen (mikä tässä tilanteessa tuskin onnistuisi) tai vaikkapa sen kirjeen avulla.
Tiedän, että olen tässä asiassa toiminut monella tavoin epäkypsästi mutta sitä en ymmärrä, miksi niin monesta on todella suuri synti, jos en paljasta pettämistä.
AP
[/quote]
Musta tuntuu, että sä oot päästäs vähän vinksallaan. Voi poikaraukkaa.. Hyvä vaan, että se naises pääsee susta eroon!
No mut kattokaas hyvä trolli meinasi kuukahtaa,kun ap sai vihdoin lempattua "naisensa".Niimpä ap:n "ex-nainen" tuli palstalle puolustemaan ap:ta ja nyt jo suunnitellaan yhteenpaluuta.Ap,teethän ketjulle jatko-osan meidän iloksemme?
"Naiseni ei tiedä että olen jo toisen kerran viikon sisällä jättänyt hänet,miten kerron?"
[quote author="Vierailija" time="19.06.2014 klo 13:06"]
No mut kattokaas hyvä trolli meinasi kuukahtaa,kun ap sai vihdoin lempattua "naisensa".Niimpä ap:n "ex-nainen" tuli palstalle puolustemaan ap:ta ja nyt jo suunnitellaan yhteenpaluuta.Ap,teethän ketjulle jatko-osan meidän iloksemme?
"Naiseni ei tiedä että olen jo toisen kerran viikon sisällä jättänyt hänet,miten kerron?"
[/quote]
Minä en kirjoittanut tuota "palaamme yhteen" -viestiä enkä tiedä yhtään, kuka täällä eilen esitti ex-naistani. Minä sen en ollut eikä varmasti se oikea ex-nainenkaan, kirjoitustyylistäkin huomaa että se oli vitsi (et ole ehkä huomannut, että aiemminkin tässä ketjussa joku/jotkut muut ovat tulleet tänne esittämään ap:ta eli minua). Minua ei haittaa vaikka tämä ketju ns. kuukahtaisikin, kun minulla ei tähän ole enää juuri annettavaakaan.
AP
Voi ap,eihän sillä ole merkitystä kuka täällä on kirjoittanut mitäkin.Ketju on mitä mainiointa viihdettä,ja "exän" ja "yhteenpalaamisen" myötä tämä draama vain saa uusia,jännittäviä käänteitä.Jos sinulla ei olisi "mitään annettavaa" ja ero olisi jo selvä,olisit varmasti jo jättänyt ketjun.Täytyyhän trollia ruokkia että se pysyy hengissä!
no se nainen joka kirjoitti ton tekstin!