Rekan edessä törttöilystä rikostutkinta
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014061518409091_uu.shtml
Siitäs saat, Urpå
Videon tapahtumat kuvattiin perjantaina Hauholla, jossa henkilöauton kuljettaja ohitti rekan äärimmäisen täpärästi. Video on levinnyt kulovalkean tavoin sosiaalisessa mediassa.
Hämeen poliisilaitos sai tiedon videosta lauantaina ja päätti aloittaa tapauksesta omatoimisesti rikostutkinnan.
- Katsoimme, että tällainen toiminta on syytä selvittää, rikoskomisario Juha Pynttäri toteaa sunnuntaina.
Pynttäri kertoo, että tapausta tutkitaan alustavasti törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Rikoskomisarion mukaan auton rekisterinumero on poliisin tiedossa, mutta vielä on epäselvää, kuka ajoi autoa tapahtumahetkellä.
Jos rekan kuorma olisi ollut painavampi tai välimatka lyhyempi, henkilöauto olisi jyräytynyt rekan alle, rekankuljettaja Jukka-Pekka Tarkiainen kertoi lauantaina Iltalehdelle.
Rekkakuski joutui laittamaan koko ammattitaitonsa peliin, jotta törttöilijän henki säästyi.
- Videon julkaisin siitä syystä, että se on omiaan herättämään ihmiset miettimään, kuinka pienillä valinnoilla liikenteessä voi olla suuriakin vaikutuksia, Tarkiainen sanoi.
Rikostutkinnan aloittamisesta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.
- Katsoimme, että tällainen toiminta on syytä selvittää, rikoskomisario Juha Pynttäri toteaa
Kommentit (151)
Rekka ei kyllä yrittänyt ohi vaan väisti ettei aja päälle.
[quote author="Vierailija" time="15.06.2014 klo 22:50"]

[/quote]Ihan selkeesti lähti koukkaammaan ohi, kun olisi pitänyt vain jarruttaa. Ei tule selviämään tuokaan sakoitta tästä selkkauksesta.
Niin... No sehän on tosiaan täysin mahdoton ajatus, että tässäkin on sattunut jotain inhimillistä. Mä ainakin olisin säikähtänyt aivan järkyttävästi, jos olisin ollut törmätä vastaantulleeseen moottoripyörään. Olisin ehkä tajunnut siirtyä omalle kaistalle (koska selkärankaan on iskostunut oppi pysyä oikealla kaistalla), mutta saattanut myös samassa shokissa unohtaa, että takaa tulee ketään (vaikka olisinkin juuri ohittanut) ja vetänyt liinat kiinni. Sitten sekunti tästä tajunnut, että takaahan tuleekin joku ja yrittänyt väistää vastaantulijoiden kaistalle. Oletteko ikinä kävellyt suoraan jotain kohti ja juuri ennen törmäystä olette väistäneet samalle puolen ja sama on toistunut ehkä uudestaan toiseen suuntaan? Niinpä...
Ei, en tunne Skoda-kuskia, mutta en myöskään ajattele ensimmäisenä ihmisistä heidän tarkoittaneen epäselvissä tilanteissa pahaa. Videon kuvannut on tutun tuttu ja oon myös tukkikuskin vaimo, mutta en silti heittäydy huutelemaan ketään kusipääksi tällaisessa tilanteessa, missä shokki, järkytys, pelästyminen on ollut hyvinkin mahdollista.
[quote author="Vierailija" time="15.06.2014 klo 22:59"]

[/quote] Yritas itse jarruttaa rekkaa. Jos olisi oikealle vaistanyt niin ojassa olisi ollut rekka kuormineen nyt vaan nayttaa silta etta yritti ohi.
Ei se siitä tullut, että jarrutti rekan edessä vaan siitä, että ohitti vaarallisesti ja oli ihan hiuskarvan varassa, ettei tappanut moottoripyöräilijää. Sehän ohitti vaikka motoristi ajoi vastaan.
Tuollainen Skodan rotisko kun alkaisi itselle kettuilemaan niin äkkiäkös Skoda jäisi perävaloja katsomaan ;)
[quote author="Vierailija" time="15.06.2014 klo 23:10"]Ei se siitä tullut, että jarrutti rekan edessä vaan siitä, että ohitti vaarallisesti ja oli ihan hiuskarvan varassa, ettei tappanut moottoripyöräilijää. Sehän ohitti vaikka motoristi ajoi vastaan.
[/quote]
Ilman valoja!
Hei ihan oikeasti. Rekalla et voi lyödä liinoja kiinni täydestä vauhdista!! Ymmärrättekö te mitä voi tapahtua?? Kärry menee linkkuun vast.tulevienkaistalle,vaikka kuorma on sidottu, se VOI liikkua siitä huolimatta, rekka voi kaatua jne. Että ei ole vain "rekkakuskin kusipäisyyttä kun ei jarruta". Ja hänhän jarruttaa vahvasti ja joutuu vielä väistämään tätä kusipäätä. Katsokaa vielä millainen keli tuossa videolla on. Vesisade. se 60 000 yhistelmä on nurin ruumiiden kera jos tuosta väistät pientareelle tai jarrutat hätäjarrutuksen.
ja te jotka väitätte, että rekkakuski lähtee "ohittamaan" voi jumalauta, eihän teillä ole silmiä päässä tai ette todellakaan ole katsoneet tuota filmiä.
[quote author="Vierailija" time="15.06.2014 klo 22:24"]
[quote author="Vierailija" time="15.06.2014 klo 19:10"]
Bemarikuskien libido on selkeästi keskimääräistä korkeampi.
[/quote]
Ja pippeli lyhyempi.
[/quote]
Naurettavaa kun Suomessa esitetään autoilla ja ollaan niistä kateellisia, sivistysmaissa kuka vaan voi ostaa bemmin niin eipä ole mitään ihmeellistä kalliissa autossa
t. saksalainen
Skodan 100 heppasella dieselillä nyt ei kannata edes mopoa ohittaa :D
[quote author="Vierailija" time="15.06.2014 klo 23:07"]
[quote author="Vierailija" time="15.06.2014 klo 22:59"]
[quote author="Vierailija" time="15.06.2014 klo 22:50"]
Rekka ei kyllä yrittänyt ohi vaan väisti ettei aja päälle.
[/quote]Ihan selkeesti lähti koukkaammaan ohi, kun olisi pitänyt vain jarruttaa. Ei tule selviämään tuokaan sakoitta tästä selkkauksesta.
[/quote] Yritas itse jarruttaa rekkaa. Jos olisi oikealle vaistanyt niin ojassa olisi ollut rekka kuormineen nyt vaan nayttaa silta etta yritti ohi.
[/quote]Ja taas on rekat niin vaikeita hallittavia että niitä ei pitäisi päästää liikenteeseen lainkaan.
Jos skoda ehti pysähtyä paljon kovemmasta vauhdista, niin kyllä ton rekankin olisi jo siihen pitänyt pystyä. Vai oliko vitunmoinen ylikuorma päällä ja jarrut rikki kuten tavallisesti? Ei sille rekalle nyt ihan älyttömän paljon huonompaa hidastuvuutta sallita kuin henkilöautolle. Fysiikanlaithan tässä ei tule vastaan, sillä ajoneuvon paino ei vaikuta jarrutusmatkaan.
[quote author="Vierailija" time="15.06.2014 klo 23:15"][quote author="Vierailija" time="15.06.2014 klo 23:07"]
[quote author="Vierailija" time="15.06.2014 klo 22:59"]
[quote author="Vierailija" time="15.06.2014 klo 22:50"]
Rekka ei kyllä yrittänyt ohi vaan väisti ettei aja päälle.
[/quote]Ihan selkeesti lähti koukkaammaan ohi, kun olisi pitänyt vain jarruttaa. Ei tule selviämään tuokaan sakoitta tästä selkkauksesta.
[/quote] Yritas itse jarruttaa rekkaa. Jos olisi oikealle vaistanyt niin ojassa olisi ollut rekka kuormineen nyt vaan nayttaa silta etta yritti ohi.
[/quote]Ja taas on rekat niin vaikeita hallittavia että niitä ei pitäisi päästää liikenteeseen lainkaan.
Jos skoda ehti pysähtyä paljon kovemmasta vauhdista, niin kyllä ton rekankin olisi jo siihen pitänyt pystyä. Vai oliko vitunmoinen ylikuorma päällä ja jarrut rikki kuten tavallisesti? Ei sille rekalle nyt ihan älyttömän paljon huonompaa hidastuvuutta sallita kuin henkilöautolle. Fysiikanlaithan tässä ei tule vastaan, sillä ajoneuvon paino ei vaikuta jarrutusmatkaan.
[/quote]
siis sää et voi oikeasti olla nuin TYHMÄ, toivon todella ettet lisäänny tai esität vain..
[quote author="Vierailija" time="15.06.2014 klo 23:01"]
Niin... No sehän on tosiaan täysin mahdoton ajatus, että tässäkin on sattunut jotain inhimillistä. Mä ainakin olisin säikähtänyt aivan järkyttävästi, jos olisin ollut törmätä vastaantulleeseen moottoripyörään. Olisin ehkä tajunnut siirtyä omalle kaistalle (koska selkärankaan on iskostunut oppi pysyä oikealla kaistalla), mutta saattanut myös samassa shokissa unohtaa, että takaa tulee ketään (vaikka olisinkin juuri ohittanut) ja vetänyt liinat kiinni. Sitten sekunti tästä tajunnut, että takaahan tuleekin joku ja yrittänyt väistää vastaantulijoiden kaistalle. Oletteko ikinä kävellyt suoraan jotain kohti ja juuri ennen törmäystä olette väistäneet samalle puolen ja sama on toistunut ehkä uudestaan toiseen suuntaan? Niinpä...
Ei, en tunne Skoda-kuskia, mutta en myöskään ajattele ensimmäisenä ihmisistä heidän tarkoittaneen epäselvissä tilanteissa pahaa. Videon kuvannut on tutun tuttu ja oon myös tukkikuskin vaimo, mutta en silti heittäydy huutelemaan ketään kusipääksi tällaisessa tilanteessa, missä shokki, järkytys, pelästyminen on ollut hyvinkin mahdollista.
[/quote]
ihan oikeasti, toivottavasti et ole ratin takana tuolla liikeenteessä. Selityksesi kuulostaa sen verran naurettavalta ja typerältä. Jokaisen kuskin selkärangassa toivoisi olevan sen perusasian, ettei kesken ajon pysähdytä keskelle ajokaistaa.
[quote author="Vierailija" time="15.06.2014 klo 23:10"]
Ei se siitä tullut, että jarrutti rekan edessä vaan siitä, että ohitti vaarallisesti ja oli ihan hiuskarvan varassa, ettei tappanut moottoripyöräilijää. Sehän ohitti vaikka motoristi ajoi vastaan.
[/quote]Ei suomessa saa rangaistusta kun sanoo ettei nähnyt toista osapuolta ja sehän on tässä tapauksessa uskottavaa, koska on märkää ja motskari tulee vastaan ilman valoja.
[quote author="Vierailija" time="15.06.2014 klo 23:11"]
Hei ihan oikeasti. Rekalla et voi lyödä liinoja kiinni täydestä vauhdista!! Ymmärrättekö te mitä voi tapahtua?? Kärry menee linkkuun vast.tulevienkaistalle,vaikka kuorma on sidottu, se VOI liikkua siitä huolimatta, rekka voi kaatua jne. Että ei ole vain "rekkakuskin kusipäisyyttä kun ei jarruta". Ja hänhän jarruttaa vahvasti ja joutuu vielä väistämään tätä kusipäätä. Katsokaa vielä millainen keli tuossa videolla on. Vesisade. se 60 000 yhistelmä on nurin ruumiiden kera jos tuosta väistät pientareelle tai jarrutat hätäjarrutuksen.
ja te jotka väitätte, että rekkakuski lähtee "ohittamaan" voi jumalauta, eihän teillä ole silmiä päässä tai ette todellakaan ole katsoneet tuota filmiä.
[/quote]Vitut se rekkakuski mitään jarruta, painaa vaan töttiä. Nuppi nyökähtelee vasta kun se jarruttaa siinä vaiheessa jolloin skoda kiilaa eikä päästä ohittamaan.
[quote author="Vierailija" time="15.06.2014 klo 23:29"][quote author="Vierailija" time="15.06.2014 klo 23:11"]
Hei ihan oikeasti. Rekalla et voi lyödä liinoja kiinni täydestä vauhdista!! Ymmärrättekö te mitä voi tapahtua?? Kärry menee linkkuun vast.tulevienkaistalle,vaikka kuorma on sidottu, se VOI liikkua siitä huolimatta, rekka voi kaatua jne. Että ei ole vain "rekkakuskin kusipäisyyttä kun ei jarruta". Ja hänhän jarruttaa vahvasti ja joutuu vielä väistämään tätä kusipäätä. Katsokaa vielä millainen keli tuossa videolla on. Vesisade. se 60 000 yhistelmä on nurin ruumiiden kera jos tuosta väistät pientareelle tai jarrutat hätäjarrutuksen.
ja te jotka väitätte, että rekkakuski lähtee "ohittamaan" voi jumalauta, eihän teillä ole silmiä päässä tai ette todellakaan ole katsoneet tuota filmiä.
[/quote]Vitut se rekkakuski mitään jarruta, painaa vaan töttiä. Nuppi nyökähtelee vasta kun se jarruttaa siinä vaiheessa jolloin skoda kiilaa eikä päästä ohittamaan.
[/quote]
nuin tyhmän ihmisen kanssa on oikeasti turha edes väitellä, saati keskustella fiksusti. Mitä jos mietit hetken ennenkuin kirjoitat mitään tai ottaisit asioista selvää ihan faktapohjalta. Jookosta.
[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 06:51"]
Valottoman motoristin osuutta vähätellään, mutta kyllä tuossa tilanteessa hänessäkin on syytä. Rekasta motoristin näkee jo kaukaa, mutta todennäköisesti Skoda on ajanut liian lähellä rekkaa, sekä sen lisäksi rekasta näkee korkeammalta. Kaikkien osapuolien tekemisissä on tässä toivomisen varaa. Rekan tööttäily säikäyttää jo säikähtäneen autoilijan lisää, motoristin olisi pitänyt pitää valot päällä tai jättää lähtemättä jos ne on rikki. Tuossa kelissä huomaa kyllä, jos valot ei toimi. Skodan olisi pitänyt odottaa parempaa ohituspaikkaa.
Kyllä sillä muuten on automerkin kanssa tekemistä, kuka kiilaa. Itselläni on 1,4 litran moottorilla varustettu, pikkuauto, jolla ei rekasta kovin helposti pääse ohi. Kun olen rekan takana, odotan kiltisti seuraavaa suoraa toivoen, ettei vastaantulijoita ole. Osaan jo vakioreitilläni ulkoa paikat, missä on hyvä ohittaa rekka. Mutta aika usein käy niin, että ennen sitä suoraa tulee auto tai useampi, joka kiilaa ja minun ja rekan väliin eikä minulle usein jää enää ohitusaikaa, kun haluan pitää turvavälit. Joskus on pakko tehdä niin, että kun tietää sen suoran kohta tulevan, pitää sellaista väliä että pääsee itse ensin ohi. Järkevää tämä ei ole, mutta muuten saa pahimmillaan taas ajaa seuraavat 30 km odotellen seuraavaa ohituspaikkaa, kun vastaantuljoitakin on paljon. Yleisin kiilaaja viime aikoina on ollut isohkon Volvon kuski. Sitten tulee bemarit ja mersut ja Skodat tekevät samaa usein myös. Audikuskeissa on todella paljon myös ihan normaaleja rajoitusvauhteja ajavia. Ikinä ei ole kiilattu törkeästi esim. Ford Ka:lla tai pikkufiatilla, tosin näillä sitten tehdään muita tyhmyyksiä kuten kilometrikaupalla tappituntumassa ajaminen. Ihan kaikkien automerkkien ratteihin kuitenkin mahtuu sääntöjä noudattavia kuskeja sekä kuskeja, jotka eivät kuulu liikenteeseen.
[/quote]
Totta. Ja aremman ohituspaikan lisäksi satasen rajoitusta.
[quote author="Vierailija" time="15.06.2014 klo 23:17"][quote author="Vierailija" time="15.06.2014 klo 23:01"]
Niin... No sehän on tosiaan täysin mahdoton ajatus, että tässäkin on sattunut jotain inhimillistä. Mä ainakin olisin säikähtänyt aivan järkyttävästi, jos olisin ollut törmätä vastaantulleeseen moottoripyörään. Olisin ehkä tajunnut siirtyä omalle kaistalle (koska selkärankaan on iskostunut oppi pysyä oikealla kaistalla), mutta saattanut myös samassa shokissa unohtaa, että takaa tulee ketään (vaikka olisinkin juuri ohittanut) ja vetänyt liinat kiinni. Sitten sekunti tästä tajunnut, että takaahan tuleekin joku ja yrittänyt väistää vastaantulijoiden kaistalle. Oletteko ikinä kävellyt suoraan jotain kohti ja juuri ennen törmäystä olette väistäneet samalle puolen ja sama on toistunut ehkä uudestaan toiseen suuntaan? Niinpä...
Ei, en tunne Skoda-kuskia, mutta en myöskään ajattele ensimmäisenä ihmisistä heidän tarkoittaneen epäselvissä tilanteissa pahaa. Videon kuvannut on tutun tuttu ja oon myös tukkikuskin vaimo, mutta en silti heittäydy huutelemaan ketään kusipääksi tällaisessa tilanteessa, missä shokki, järkytys, pelästyminen on ollut hyvinkin mahdollista.
[/quote]
ihan oikeasti, toivottavasti et ole ratin takana tuolla liikeenteessä. Selityksesi kuulostaa sen verran naurettavalta ja typerältä. Jokaisen kuskin selkärangassa toivoisi olevan sen perusasian, ettei kesken ajon pysähdytä keskelle ajokaistaa.
[/quote]
Oletko koskaan joutunut shokkiin? Mielestäni kirjoitin myös "saattanut". En ole koskaan tuollaisessa tilanteessa ollut enkä tule olemaan, sillä vihaan ohittamista, koska se ei suju minulta kovin luontevasti. Eli hei, tiedostan omat vajavaisuuteni ja olet siis turvassa minulta! Tiedostatko itse omat heikkoutesi? Muutoin olen erinomainen kuski, vaikka olenkin nainen ja ajan Skodalla. :)
Eikö kukaan näistä, jotka väittävät että se rekka on lähdössä ohittamaan, huomaa niitä Skodan jarruvaloja? Videolta huomaa selvästi, että Skodakuski laittaa jarrut pohjaan ja rekka joutuu väistämään vastaantulijoiden kaistalle ettei aja päälle.
[quote author="Vierailija" time="15.06.2014 klo 11:05"]
Ohitus tapahtui myös keltaisilla viivoilla, joten ei ole mikään selitys, että ei ehkä nähnyt vastaan tulevaa moottoripyörää. Olen siis niin tyytyväinen, että kuskilla oli kamera. Noita vaan lisää , niin Se ehkä hillitsee noita täysin hulluja ihmisiä liikenteessä. Noita näen tosi usein ja joskus pelottaa Se millaisilla agressioilla ajetaan muiden seassa.
[/quote]Vitut ollu kelaista viivaa... katso se video uudestaa. Toiseen suuntaan oli, mutta nyt mennään toiseen suuntaan. Eikä rekka "västänyt" toiselle kaistalle, vaan yritti lähteä ohi hidastaneesta skodasta ja se tapahtui ohituskieltoalueella.