Lue keskustelun säännöt.
"Ylimielinen, nirso ja hiljanen"
13.06.2014 |
Miehen vanhempien ajatukset musta ekalta visiitiltä. Eikä oo muuten eka kerta kun jotain ylimielisyydestä puhutaan. Miks ei osata erottaa jännittyneisyyttä ja ujoutta jostain mulkkumaisuudesta! :'( Mies on ihan täysin mun puolella ja sano et ei olis halunnut kertoa ollenkaan noita kommentteja, vaan kertopa kuitenkin. Musta saa ihmiset usein ihan väärän kuvan! Jälkikäteen vasta kuulee muutenkin kommentteja, esimerkiks mun painosta sanoi entisen kumppanini äiti myöhemmin, että aika luurangoltahan se näytti kun ekaa kertaa tuli ja muutenkin luulin vaikeemmaks tyypiks. Onneks osottautu muuksi.
Miten voi aikuisissa ja oikeasti jotain elämääkin nähneissä ihmisissä olla noin ennakkoluulosia ja omia tulkintojaan vetäviä tapauksia? Ette voi uskoo kuin sattuu ja suututtaa samalla.
Kommentit (16)
"Miten voi aikuisissa ja oikeasti jotain elämääkin nähneissä ihmisissä olla noin ennakkoluulosia ja omia tulkintojaan vetäviä tapauksia? "
Niinpä. Tämä asia itseänikin ihmetyttää. Mieheni äiti on koulutukseltaan lääkäri ja arvostettu ihminen muutenkin yhteisössään. Mutta minuun hän on suhtautunut aina täysin asiattomasti, tavalla jolla itse en ikinä käyttäytyisi toista ihmistä kohtaan.
Hän ei ole kohta 15 vuoden avioliittomme aikana hyväksynyt sitä, että hänen poikansa otti minut, eikä jotain hänen mieleistään naista. Hänen puheissaan olen huora, leipäsusi, hänen poikansa elämän pilaaja, vamppi, hyväksikäyttäjä. Hän jankuttaa miehelleni aina sitä kuinka vielä olisi aikaa hylätä "se nainen" ja ottaa joku kunnollinen nainen. Minä en ole 12 vuoteen suostunut enää menemään haukuttavaksi hänen luokseen, mies saa käydä lasten kanssa. Nyt tämä akka on alkanut haukkua myös tytärtäni, mm. kommentoinut että tällä on "äidin elkeet, mutta onneksi poika on tullut isäänsä" :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.06.2014 klo 14:13"]
"Miten voi aikuisissa ja oikeasti jotain elämääkin nähneissä ihmisissä olla noin ennakkoluulosia ja omia tulkintojaan vetäviä tapauksia? "
Niinpä. Tämä asia itseänikin ihmetyttää. Mieheni äiti on koulutukseltaan lääkäri ja arvostettu ihminen muutenkin yhteisössään. Mutta minuun hän on suhtautunut aina täysin asiattomasti, tavalla jolla itse en ikinä käyttäytyisi toista ihmistä kohtaan.
Hän ei ole kohta 15 vuoden avioliittomme aikana hyväksynyt sitä, että hänen poikansa otti minut, eikä jotain hänen mieleistään naista. Hänen puheissaan olen huora, leipäsusi, hänen poikansa elämän pilaaja, vamppi, hyväksikäyttäjä. Hän jankuttaa miehelleni aina sitä kuinka vielä olisi aikaa hylätä "se nainen" ja ottaa joku kunnollinen nainen. Minä en ole 12 vuoteen suostunut enää menemään haukuttavaksi hänen luokseen, mies saa käydä lasten kanssa. Nyt tämä akka on alkanut haukkua myös tytärtäni, mm. kommentoinut että tällä on "äidin elkeet, mutta onneksi poika on tullut isäänsä" :(
[/quote]
Hyi! Kamala nainen! :( Voi sua raukkaa. Oletpa vahva kun jaksat tuollaista. Eihän siinä ole muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä, että selvä, minulla ei sitten anoppisuhdetta ole eikä tule. Hienoa kun mies on osannut tehdä päätöksen, kenen tukena seisoo ja kuka tai ketkä eniten merkitsee. Eli se oma ydinperhe. Voi että.
En ollut edes avannut koko ketjua, ja ajatus oli, että "kuulostaa vaan ujolta". Moni hiljaisempi ja ujompi on joskus avautunut mulle siitä, miten pelkäävät vaikuttavansa ylimielisiltä, ja on niitä niin ajattelevia ihmisiä ilmeisesti. Varmaan ne ovat (hehee, lokeroidaan lokeroijat) ihmisiä, jotka liittävät jotenkin aivan kaiken ympärillään tapahtuvan itseensä. Jos joku on hiljaa, se on selvästi loukkaus heitä kohtaan tai jotain. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hiljainen voi olla monella tapaa. Jos vaan nyrpeänä istuu eikä oikein virka juuta eikä jaata, ei kysele mitään, niin kyllä siitä helposti ylimielinen vaikutelma tulee.
Jos hymyilee aina välillä ja näyttää kiinnostuneelta, kun muut puhuu ja sanoo muutaman kohteliaisuuden tarjottavista tai muusta yleisestä, niin ei tule ylimielistä vaikutelmaa.
Etenkin jos menee ensimmäistä kertaa jonnekin kylään, niin luulisi ujonkin siihen sen verran valmistautuvan, että jonkun kysymyksen tai kommentin miettii vaikka etukäteen.
Ujous ei muuten mitenkään automaattisesti merkitse erityistä sympaattisuutta. Ujothan just on niitä itsekeskeisiä tyyppejä, jotka ajattelee, että on muiden tehtävä kannatella sosiaalisia tilanteita. Olisiko ap:lle tullut tervetullut olo, jos isäntäväki olisi vaan hymyttömänä tuijotellut seiniä eikä olisi sanonut juuri mitään? Olisit vaan ajatellut, että "onpa sympaattisen ujoja ihmisiä?"
Olen ap miettinyt ihan samaa. Olen aluksi ujo, ja tarkkailen tilannetta. Olen myös aivan liian herkkä vaistoamaan tunnelmia, ja jos vaistoan että minusta ei pidetä, menen enemmän lukkoon.
Minä kuitenkin vastaan aina kun kysytään, katson silmiin, kuuntelen, kiitän kahvista/ruoasta, sanon huomenta/päivää/iltaa jne. Yritän itse myös aloittaa keskustelua. Ja usein silti sama juttu: ylimielinen. Koppava. Lihavakin.
En jaksa. Huomenna on miehen sukulaisen hautajaiset ja olen kurkkua myöten täynnä niitä ihmisiä. En aio enää yrittää olla kohtelias.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muakin harmittaa kun vähän tivasinkin tota vastausta, että miten meni ja mitä ne sano. En vaan osaa avata suutani kun jännittää vieraita ihmisiä! Luulisi ton ikäisten tajuuvan.
Kysyin mistä toi nirso tuli koska kaks muuta ei ole mitään yllätyksiä mulle. Vihdoin sain selville, että siitä syystä kun se "anoppi" ei tykkää ruoan närppimisestä ja laitoin kakusta sivuun tuoreet omenalohkot (oon allerginen) enkä ottanut kakkua tai kahvia lisää ja kun vielä tuotiin rahkaa niin olin vaan niin täys etten jaksanu. Eli liikaa kieltäydyin sitten kaikesta. :( tekis mieli sanoo vaan, että tyhmä akka ja mä en ikinä aio olla tommonen mua jännittäville miniäkokelaille!
-ap
[quote author="Vierailija" time="13.06.2014 klo 14:30"]
Olen ap miettinyt ihan samaa. Olen aluksi ujo, ja tarkkailen tilannetta. Olen myös aivan liian herkkä vaistoamaan tunnelmia, ja jos vaistoan että minusta ei pidetä, menen enemmän lukkoon.
Minä kuitenkin vastaan aina kun kysytään, katson silmiin, kuuntelen, kiitän kahvista/ruoasta, sanon huomenta/päivää/iltaa jne. Yritän itse myös aloittaa keskustelua. Ja usein silti sama juttu: ylimielinen. Koppava. Lihavakin.
En jaksa. Huomenna on miehen sukulaisen hautajaiset ja olen kurkkua myöten täynnä niitä ihmisiä. En aio enää yrittää olla kohtelias.
[/quote]
Niinpä! Kun yrittää parhaansa jännityksestä huolimatta ja hymyillä ja nyökkäillä kun on vieraat jutut ja ihmiset. Sitten tekis mieli vaan luovuttaa kun tulee tällasta, että pitäkää kakkunne kun kuitenkin kiitin ja koitin tarkkailla itteeni koko ajan, että käyttäydynhän nyt ihan tavallisesti. Yritin sanookin johonkin väliin jotain, mut nää ihmiset oli niin kovia puhumaan että enhän mä nyt keskeyttääkään voi. Varsinkaan kun en tiedä mistä kyse. Mun mielestä heilläki joku vastuu käyttäytyä ystävällisesti kun uus ihminen kylässä eikä vaan tarkkailla sitä! :( Nyt kun näin noi ni ihmettelen, että mun mies on niin mukava. Mutta se ei oikein itekään tykkää omista vanhemmistaan.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuota, olettekohan te aina ihan oikeasssa noissa "vaistoan jos minusta ei pidetä". Ettette vaan itse ujot syyllistyisi noihin ihmetulkintoihin toisten käytöksestä, joista itse syytätte muita. Voihan sellainen kireä tunnelma tulla siitä, että se toinen yrittää epätoivoisesti ja hermostuneena kannatella tilannetta ja tulee negatiiviset fiilikset, jos toinen "vaan tarkkailee".
Minua ainakin rupeaa just hitosti stressaamaan, jos tulee olo, että toinen vaan hiljaa tuomitsee mun sanomisia ja käyttäytymistä. Toki koetan ajatella, että ehkä on vaan ujo tai että ei liity muhun, mutta kyllä siinä muuttuu se omakin oleminen vähän kulmikkaaksi. Eli voisko tuosta tulla niitä negatiivisia viboja, joita ehkä ujot aistii, eikä siitä "että byyyyyyy minusta ei pidetä, oon niiiiiin superherkkä ja VAISTOA näitä juttuja". Just tuota tarkoitan, että ujot on usein todella todella itseensä käpertyneitä ja kaikki pyörii sen oman "erityisherkän" navan ja tuntemusten ympärillä.
Mitäpä jos ensi kerralla menisitte uusiin tilanteisiin ihan sillä mielellä, että "mitä minä voisin tehdä, että noille toisille tulisi sellainen olo, että minusta on kiva olla heidän seurassa". Sen sijaan että niin hitosti mietitte sitä, miltä teistä ne tilanteet tuntuu. Ihan kaikilla ihmisillä on tunteet, ei vaan teillä ujoilla.
Kuulostaa siltä, että vika on anopin puolella. Koita olla ottamatta itseesi. :) Anna mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ajattele, että tuo oli yhtä järkevää kuin jos anoppi olisi väittänyt, että sulla on vihreä iho, eikä näin ollen oikeastaan edes koske sinua. Anoppi vaan projisoi sinuun omia ongelmiaan jotenkin.
Ota sellainen asenne, että riittää, kunhan naamakkain osaa jotenkin käyttäytyä, niin kaikki on hyvin. Suhtaudu itse anoppiin ystävällisesti, koska vihamielisyydestä ei seuraa mitään hyvää. Koita tavallaan nousta koko jutun yläpuolelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkut ujot antaa sellaisen vaikutelman että niitä ei vois pätkääkään kiinnostaa jutella tai tutustua muihin. Sitten kun niiden kanssa pääsee juttusille niin ovatkin ihan mukavia tuuppejä. joten sinänsä voin hyvin ymmärtää tuon ensivaikutelman kyllä.
Olisit myös voinut kertoa allergiastasi
No, nirsohan sinä siis olit, ei omenan palojen vuoksi, vaan siitä, että vajaan kakkupalan söit ja kupin kahvia vain joit, muuten olit jo ÄHKY???
Tuollaisessa hetkessä, ekalla kerralla olisi ehkä kannattanut tsempata ja sanoa, et joo, mä voisin ehkä ottaa vielä toisen kupillisen kahvia, ei taida juuri nyt mahtua enempää, nätisti ja hymyillen...
Valitettavasti ujot ihmiset ovat vieraina todella haastavia, kun ei kukaan voi tietää, onko ihminen ujo, ylimielinen vai suorastaan vihainen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aina tuosta ujoudesta lässytetään. Itseäni on kutsuttu ujoksi monet kerrat mut näin sanovat ne jotka eivät ole kuulleet introverteistä ihmisistä. Se on eriasia kuin ujo ja itse kuulunkin tähän ihmisryhmään. Itseäni on myös haukuttu ylimieliseksi ja nirsoksi ja tämä on muiden, tietämättömien, ihmisten putkimainen ajatus minusta ja muista kaltaisistani. Enään ei jaksa kiinnostaa mitä kukakin musta ajattelee, helpottaa kun itse tiedän että kuulun sentäs johonkin 'ryhmään' eli tässä tapauksessa introvertteihin. Googlettakaapas ihmiset vähän asioita ennen kuin puhutte 'vain' ujoista.
ugh. olen puhunut.
Mulla sama ongelma kuin ap:llä. Olen todella ihmisarka, ujo ja hiljainen, mutta kuitenkin aina ystävällinen, kohtelias ja hymyilevä. Menen lukkoon vähänkin vieraampien ihmisten seurassa. Vastaan kyllä, kun kysytään, mutta en osaa itse heittää mitään small talkia. Olen kärinyt tästävarsinkin työelämässä. Uudessa työpaikassani minut juuri leimattiin ylimieliseksi, kun en tunkenut muiden kanssa samaan aikaan kahvihuoneeseen, vaan söin evääni siellä hieman myöhemmin yksin. Syyni oli se, että minua jännitti. Muut taas ilmeisesti tulkitsivat, ettei minulle seura kelpaa. :(
Miten niin ennakkoluuloisia? Jos kerran sinusta tuli vaikutelma, että olet ylimielinen yms.
OT, miehes oli typerä kertoessaan! Niin paha moka, jota ei korjattua saa evö!