Lue keskustelun säännöt.
Ystävä ei puhu ollenkaan lapsensa vakavasta sairaudesta, vaikka olen sanonut sata kertaa olevani tukena
Ilmoitti lähimmille ihmisille tästä sairaudesta, mm. siksi että joutuu perumaan sovittuja menoja sairaalajaksojen vuoksi.
Ei kuitenkaan puhu koskaan tästä sairaudesta enempää tai omista tunteistaan. Pelkään että hän "tukehtuu" kun pitää kaiken surun sisällään. Miten voisin helpottaa hänen oloaan?
Kommentit (52)
En ymmärrä, miksi tällaisesta aiheesta pitää trollata.
Oli syy tukemiseen mikä tahansa, tuen saaminen on subjektiivista: kukaan ei voisi pakottaa sinuakaan kokemaan saavasi tukea tavalla, jota et ajattele tukena. Esimerkiksi, jos sinuun ihastunut henkilö tahtoisi antaa sinulle joka päivä lahjaksi paketillisen Aurajuustoa, mutta et sattuisi pitämään siitä juustosta, ei auttasii että hän tunkisi juuston postilaatikkoosi koska pelkäisi, että muuten tukahdut oikeasti hyvän juuston puutteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko tässä se klassinen tilanne että ap haluaa auttaa ja autettavan kuuluisi olla siitä kiitollinen ja ottaa apu vastaan, vaikka ei sitä tarvitsekaan häneltä? Väkisellä auttajia on maailma pullollaan mutta vähän on niitä jotka oikeasti auttaa silloin kun autettava apua haluaa ja tarvitsee. Pitäisi ottaa apu vastaan silloin kun sinä sitä tarjoat eikä silloin kun hän sitä tarvitsee.
Voipi olla, että sun seurassa toinen pystyy kerrankin laittamaan ne ajatukset sivuun!
No sinä et selvästikään ole hänelle sellainen ihminen jonka kanssa hän haluaa asiasta keskustella.
Joku epäili trolliksi, mutta olen ollut juuri siinä tilanteessa, että oma lapsi on vakavasti sairas, ja yksi kaveri tyrkytti keskusteluapuaan ja neuvojaan yhä uudestaan ja uudestaan. Vaikka ystävällisesti aina vastasin, etten halua puhua aiheesta enkä tarvitse apua.
Oikeasti puhuin kyllä muiden kavereiden kanssa ja se tuntui hyvältä, mutta tämä yksi kaveri oli jatkuvine neuvoineen ja pohdintoineen niin ahdistava, että hänen kanssaan en halunnut puhua aiheesta enää mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ehkä hän juttelee asiasta muiden samassa tilanteessa olevien kanssa.
Näin minä toimin , en todellakaan halua jutella lapseni asioista henkilölle , joka ei Oikeasti ymmärrä tilannetta.
Olen läpeensä kyllästynyt ” asiantuntijoista”, jotka kuvittelevat tietävänsä !!!!
Yksi pahimpia kokemuksia oli fyssäri, joka ei ole lapsen hoitotiimissä mukana, mutta änkeytyi ”auttavaksi kädeksi”, hyi h***o.
.
Ymmärrän hyvin, että ihmisillä voi olla niin raskaita asioita, ettei niistä halua puhumaan. Joillekin on hyvin vaikeaa puhua vähänkin vaikeammista asioista. Tai jos puhuu, niin jollekulle, jonka kokee enpaattiseksi ja luotettavaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun oikeasti kohtaa jonkun niin vaikean asian, ei siitä puhuminen olekaan helppoa, vaan helpottaa kun voi puhua mitä milloinkin jaksaa. Vaikka niitä näitä, tai todeten asioita. Kun on vaikeasti sairas, sairaalassa jo tarjotaan keskusteluapua. Siellä kohtaa muita samassa tilanteessa olevia. Se on siellä puitu monta kertaa.
Vierailija kirjoitti:
Jumalauta mikä sekaantuja. Anna sen ”ystäväsi” olla ja mene leikkimään terapeuttia jonnekin muualle!
Noh noh. Nyt on törkeää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma lapseni sairastui vakavasti reilu vuosi sitten. Kerroin asiasta lyhyesti niin työkavereille kuin sukulaisille, osa kavereistani ei vieläkään tiedä (kiitos Koronan, koska ei olla nähty livenä eikä muutenkaan oltu tekemisissä).
Nopeasti tajusi ne ihmiset joiden kanssa asiasta kannattaa keskustella. Pari lähintä työkaveria oli sellaisia, varsinkin yksi jolla on myös lapsi sairastanut paljon plus ollut muutoinkin vaikeita aikoja elämässä. Ollaan tuettu toinen toisiamme. Yksi pitkäaikainen ystävä lähettää välillä sähköpostia tai viestejä, hän erityisesti kyselee miten minä voin. Hänen kanssaan on kiva ollut purkaa tuntoja kirjallisesti. Muuten asiasta olen puhunut lähinnä vertaistukiryhmässä ja ammattiauttajien kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Kun minulla oli rankkaa, tuntui siltä, että pari ihmistä halusi "olla tukenani" lähinnä uteliaisuutensa vuoksi. Soittelivat muutaman päivän välein ja halusivat ajantasaisen raportin tilanteesta. Oli outoa olla sosiaalip*rno-ohjelmanumero, joten lopulta lakkasin vastaamasta puhelimeen.
Sama kokemus. Kun heille sitten tuli vaikeuksia lapsensa kanssa, he eivät kertoneet siitä minulle. Silloin lopetin "avautumiseni" heidän suuntaansa.
Ap, ihan kuin kuvittelisit tietävän, millaista apua ystäväsi tarvitsee. Vähän ylimielinen asenne. Hän tietää itse, millaista apua tarvitsee, jos tarvitsee.