Ystävä ei puhu ollenkaan lapsensa vakavasta sairaudesta, vaikka olen sanonut sata kertaa olevani tukena

Et ehkä ole saavuttanut hänen luottamustaan tai hän ei tarvitse apuasi.

Riittää kun kerrat sanot, että olet käytettävissä, jos hän haluaa puhua asiasta. Ei sataa kertaa.

Eivät kaikki halua puhua, purkautua ja analysoida ikäviä asioita. Kun menetin 2 läheistä vuoden sisään, en kokenut, että mitenkään olisi auttanut, vaikka olisin näistä asioista kaikille jauhanut.

Ei halua tai pysty puhua. Toiottavasi käy keskustelemassa jossakin.

Boithan sen ilmaista, että olet huolissasi ja toivot, että käy jossakin käsittelemässä asiaa, ettei jää yksin ajatuksineen.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostat aika pelottavalta ystäväksi ...

Onko jotenkin outoa nykypäivänä, että joku oikeasti välittää ja oikeasti on valmis auttamaan, jos toinen apua haluaa?

Tiedän kyllä, että kaikilla ihmisillä ei ole hyvät aikomukset, mutta hämmästelen monien kommentteja silti. Noin vähänkö te luotatte aitoon välittämiseen? Noin vähänkö teillä on todellisia ystäviä?

Itse en lähipiiriini sellaisia ihmisiä edes ota, joiden kanssa ei voi jakaa kipeitäkin asioita.

Aloittajalle: anna ystävän olla puhumatta. Hän puhuu asiasta sitten, kun haluaa tai pystyy. Voit heittää lyhyen kommentin hänelle siitä, että tiedäthän sinä minun olevan apuna aina sinulle ja siirtää sitten keskustelun ihan muihin asioihin.

Se on ystäväsi valinta, kenelle haluaa puhua asiasta. Ja sitä pitää kunnioittaa. Et voi pakottaa häntä siihen.

Ehkä hän toivoo ja odottaa sulta muuta läsnäoloa ja tukea. Puhua kanssasi arkisista asioista. Arvosta sitä.

Ehdota vielä tuhat kertaa lisää, vainoava hullu.

Itsekään en halua puhua asioistani muille. Eivät kaikki halua jakaa asioitaan kuin ihan lähipiirille.

Ehkä tapaamisenne on ystävälle taukoa raskaasta tilanteesta ja silloin on mukavampi jutella jostain muusta ja saada vähän muutakin ajateltavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostat aika pelottavalta ystäväksi ...

Onko jotenkin outoa nykypäivänä, että joku oikeasti välittää ja oikeasti on valmis auttamaan, jos toinen apua haluaa?

Tiedän kyllä, että kaikilla ihmisillä ei ole hyvät aikomukset, mutta hämmästelen monien kommentteja silti. Noin vähänkö te luotatte aitoon välittämiseen? Noin vähänkö teillä on todellisia ystäviä?

Itse en lähipiiriini sellaisia ihmisiä edes ota, joiden kanssa ei voi jakaa kipeitäkin asioita.

Aloittajalle: anna ystävän olla puhumatta. Hän puhuu asiasta sitten, kun haluaa tai pystyy. Voit heittää lyhyen kommentin hänelle siitä, että tiedäthän sinä minun olevan apuna aina sinulle ja siirtää sitten keskustelun ihan muihin asioihin.

Niin, jos toinen sitä apua haluaa.   Siitähän tässä näyttäisi olevan kyse, että ei halua.  Jos haluaisi, niin kyllä hän sen ilmaisisi.

Ja voi olla niinkin, että haluaa kyllä apua, mutta ei juuri tältä henkilöltä, joka sitä kovasti on tarjoamassa.  Näihin asioihin vaikuttaa paljon se, millaisista ihmisistä on kyse.  Kaikki ei luota kaikkiin.  

Tukija haluaa että häntä kuunnellaan ja otetaan neuvo vastaan sekä toteutetaan.

Itse asiassa ei välitä tippaakaan toisen tunteista.

Yksi joki kerran : minä haluan vain auttaa...

Aina pitää nostaa itsensä yläpuolelle= ongelmauhminen.

Tuppautuu auttamisen varjolla toisen elämään.

Laita itsesi tuohon tilanteeseen, haluaisitko selittää lapsen kuntoa jatkuvasti jokaiselle kaverille, kun sukulaisiakin voi olla useita kymmeniä kyselemässä koko ajan.

Taidat olla vaan utelias ja kaveri tietää sen.

Meistä sairaan lapsen vanhemmista on mukava puhua ihan muista asioista. Sairaalassa sen sairauden ympärillä saa elää muutenkin. Ei me siitä tarvita jatkuvaa muistuttelua.

Onhan tämä provo?

Jos ei, niin ap:n sosiaalinen älykkyys on sellaisella tasolla etten minäkään kertoisi. Kaverilla on varmaan ne fiksut ja luotetut ihmisille joille puhuu, ja ap ei kuulu niihin.

Puhuminen tapahtuu aina asianomistajan ehdoilla. Kaveri ei halua puhua ap:lle, ja siihen on varmasti syynsä. Ap:n täytyy antaa nyt koko aiheen olla, älä mainitse siitä ollenkaan jos tapaatte.

Miten tukisit ystävääsi? Lausuisitko latteita lohdutuslauseita tai surkeita aforismeja? Yleensä ne paljon tukeaan tarjoavat ystävät on just tällaisia keittiöpsykologeja, jotka on omasta mielestään ihan loistavia kuuntelijoita. Miksi se on sulla niin tärkeää, että ystävä avautuisi juuri sulle? Tukeminen on myös sitä, että toimitaan juuri niinkuin se ystävä siinä tilanteessa haluaa.

Hän ei ehkä pysty puhumaan. Anna aikaa. Joku käsittelee surua lyhyemmän ajan ja toinen useita vuosia kunnes avautuu.

Kerroin oman äitini vakavasta sairaudesta vain työpaikalla ja kahdelle lähimmälle kaverille juurikin siitä syystä, että sitä tilannetta ei jaksa vatvoa kaikkien ihmisten kanssa. Ystävällesi on todennäköisesti joku muu jonka kanssa puhuu, kun tarvii.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki eivät nyt vaan ole sellaisia joita kiinnnostaa puhua asioista.

Tekopyhä aloitus. Mitä tyrkytät, kun toinen ei tahdo apuasi. Taidat olla vaan utelias.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä hän myös haluaa seurassasi elää normaalia elämää eikä velloa sairauden aiheuttamissa tunteissa. Läsnäolo on tukemista vaikkei juuri siitä asiasta puhuttaisikaan.

Fiksusti ilmaistu lainatun tekstin sanat.

En mä ainakaan halunnut puhua meidän keskenmenoista ystävilleni, koska ei siitä olisi ollut mitään iloa. Ystävillä ei ole kokemusta tai tietämystä kyseisestä aiheesta, niin olisi ollut vain raskasta selittää asioita niin, että he olisivat ymmärtäneet, mitä käyn läpi. Mielummin keskustelin aiheesta ihmisen kanssa, joka tiesi oikeasti, mitä kävin läpi.

Ystävien kanssa oli kiva keskustella ihan muusta ja saada muuta ajateltavaa. Se sai tuntemaan, että elämä jatkuu jokatapauksessa.