Olisiko sinulle ok, jos saisit tietää, ettet ole miehesi elämän suurin rakkaus?
Olisiko se sinulle ok, miksi olisi tai miksi ei olisi?
Kommentit (34)
Olen jo yhden miehen elämän suurin rakkaus eikä siitä mitään hyvää ole seurannut kun hän ei ole minun.
Ei ole miestä, mutta sen verra ymmärrystä elämän faktoista että mä tiedän etten ole tulevaisuudessakaan kenellekään rakas.
Miksi sellainen pitäisi kertoa toiselle?
Ei todellakaan olisi ok, jos mies tuollaista ääneen sanoa. Täys idiootti sellainen moukka.
Tässä parisuhteessa ja tässä elämäntilanteessa tuollanen tieto johtaisi väistämättä eroon.
Enhän minä ole ikinä ollut yhdellekään miehistäni mikään elämän suurin rakkaus ja ne on sen sanoneetkin, että lähinnä tyytymiskohde. He on kyllä laveasti kertoneet miten ihania nämä heidän elämänsä suurimmat rakkaudet on olleet ja ainutlaatuisia.
Tuskin.
Olen jo kuusikymppinen ja juuri eilen mieheni sanoi täysin spontaanisti, että olen hänen elämänsä tärkein aisa ja suuri rakkaus. Avioliittoa takan jo 40 vuotta.
Eihän avausviestissä sanota, että mies olisi niin ääneen naiselleen sanonut. Voihan asia tulla ilmi muuta kautta.
Olisi se ok. En ajattele rakkautta sellaisena määreenä, että sitä on molemmilla oltava aivan yhtä paljon ja kummatkin kokevat sen täysin samalla tavalla. Tietty aika törppöä olisi noin ilmoittaa kysymättä, ja itse olen tähän ikään oppinut, että en kysy kysymyksiä joiden rehellisiä vastauksia en välttämättä halua tietää, mutta jos se nyt vaikka jossain keskustelussa mulle kävisi ilmi, niin näin se sitten varmaan olisi.
Olin kerran naimisissa naisen kanssa, joka ei ollut suuri rakkaus. Erohan siitä tuli, ja se oli helpotus. Ikinä enää en mene naimisiin, jos en tunne rakkautta joka solulla.
Ei olisi. Tulisin surulliseksi. Minusta on ihanaa olla mieheni elämän suurin rakkaus. Hänkin on minun. Ja olisi sekin surullista, että hän ei eläisi elämänsä suurimman rakkauden kanssa.
Olisi se ok, koska mieskään ei ole minun suurin rakkauteni. Toisemme silti valitsimme, eikä miehen rakkautta ole koskaan tarvinnut epäillä.
Itse uskon sielunkumppanuuteen: jokaiselle on vastakappale, suuri rakkaus, mutta millä todennäköisyydellä tuon henkilön löytää.. huonot on todennäköisyydet. Toinen voi olla maailman toisella puolella, kuollut onnettomuudessa tai asuu heimonsa kanssa viidakossa.
Joten mies ei ole minun sielunkumppanini, enkä usko olevani hänen. Mutta meillä on hyvä yhdessä, niin eipä tuo asia haittaakaan.
Vierailija kirjoitti:
Melkoinen aisa!
😂😂😂 Asia. Sitä se teettää, kun ei oikolue. Sori. Mutta asia oli se tärkein.
Tiedän olevani mieheni tämän hetkinen (ja toivottavasti myös loppuelämän) suuri rakkaus.
Mutta aina välillä olutta ottaessa ja nuoruutta muistellessa hän palaa muisteloissaan teini-aikojen ensirakkauteensa ja kertoilee tästä silmät sumussa. Ai että ottaa pattiin. >_<
Tiedän etten ole. Jälkeen päin sain tietää etten ollut exänikään.
Miesystäväni kanssa tästä on puhuttu usein. Mies kyllä vakuuttaa rakkauttaan, mutta tiedän etten ole suuri rakkaus. Joskus on suustakin möläytellyt vaikka mitä. Ei hän pidä minua edes perheenjäsenenään. Itse ajattelen, että hän olisi perhettäni ja olen haaveillut avioliitostakin. Omat tunteeni ovat suuret.
Ehkä olen jotenkin tunnevammainen, mutta.. ei sillä ole mulle niin suurta merkitystä. Tärkeintä on, että meidän suhde ja elämä toimii, arki sujuu hyvin, meillä on samat tavoitteet ja lapsilla on hyvä olla. Meidän välillä on syvä ystävyys ja toki rakkauttakin, mutta ei mitään elämää suurempaa, eikä kovin intohimoista. Ei tarvetta riidellä ja elämä on oikealla tavalla tasaista.
Luulen, että aika moni ei ole, mutta asiaa ei sanota ääneen.