Uusperheelliset, priorisoitteko isoissa tai pienissä päätöksissä lapsenne vai uuden puolison tarpeet?

Vierailija kirjoitti:

Mä en muuten ota kantaa, mutta tapailin ihmistä, jolla oli lapsia. Kun lapset eivät olleet hällä hän halusi viettää omaa aikaa yksin, mutta olisi halunnut, että mä olen heidän arjessa mukana kun lapset ovat siinä. Mä taas haluan parisuhteelta sitä parisuhdeaikaa, enkä vaan semmoista perheaikaa tai et helpotan pelkästään toisen arkea. Me erottiin tän takia. Lapsissa ei ollut mitään vikaa, mutta toiveet parisuhteelta oli erilaisia.

Itsellä oli vähän sama kuvio. Tosin miehen oma aika yksin tarkoitti muita naisia. Minä olin se kiva tyttöystävä lapsiviikolla.

Mulle tuli mieleen, että miten tämä eroaa ydinperheestä?

Kyllä ydinperheessä tulee aivan samalla lailla valintatilanteita, joissa puoliso haluaa yhtä, lapset toista ja itse joutuu luovimaan siinä välisså. Ydinperheissäkin puoliso voi sairastua masennukseen.

Miksi sakki tuntuu jotenkin tässä ketjussa lähtevän siitä, että uusperheessä se puoliso on jotenkin evvk rukkanen, joka pitäå aina heittää mäkeen, jos tämä sairastuu ja olla aina "lapsen puolella" kaikissa valintatilanteissa?

Onko se mielestänne sama juttu ydinperheessä ja jos ei ole, niin miksi?

Ap:n kuvioon en ota mitään kantaa, koska hän ei varsinaisesti edes siitä kysy, vaan yleisellä tasolla ihmettelen tuota asennetta, että uusperheen puoliso, joka siis on ollut perheessä se toinen vanhempi jo vuosia, on joteniin tuosta vaan korvattavissa, eikä hänellä ole mitään merkitystä lapselle?

Ap ei kerro lapsen isästä, ainakaan en ole siitä huomannut mainintaa, mutta uusperheessä toki usein on se biologinen vanhempi, johon yhteyden pitäminen on tärkeää ja huomioitava lisäkompromissin syy. Se ei silti poista nyksän oikeuksia tulla huomioiduksi perheessä myös.

Tietenkään yksi ihminen ei voi perheessä sanella asioita yksin, kaikkien etua pyritään edistämään. Muttei se nyt siis niinkään mene, että uudessa parisuhteessa puoliso on joku pelkkä puppelipoika, jota siedetään vain niin kauan kuin hänestä on pelkkää iloa eikä laisinkaan vaivaa.

Vierailija kirjoitti:

Mulle tuli mieleen, että miten tämä eroaa ydinperheestä?

Kyllä ydinperheessä tulee aivan samalla lailla valintatilanteita, joissa puoliso haluaa yhtä, lapset toista ja itse joutuu luovimaan siinä välisså. Ydinperheissäkin puoliso voi sairastua masennukseen.

Miksi sakki tuntuu jotenkin tässä ketjussa lähtevän siitä, että uusperheessä se puoliso on jotenkin evvk rukkanen, joka pitäå aina heittää mäkeen, jos tämä sairastuu ja olla aina "lapsen puolella" kaikissa valintatilanteissa?

Onko se mielestänne sama juttu ydinperheessä ja jos ei ole, niin miksi?

Ap:n kuvioon en ota mitään kantaa, koska hän ei varsinaisesti edes siitä kysy, vaan yleisellä tasolla ihmettelen tuota asennetta, että uusperheen puoliso, joka siis on ollut perheessä se toinen vanhempi jo vuosia, on joteniin tuosta vaan korvattavissa, eikä hänellä ole mitään merkitystä lapselle?

Ap ei kerro lapsen isästä, ainakaan en ole siitä huomannut mainintaa, mutta uusperheessä toki usein on se biologinen vanhempi, johon yhteyden pitäminen on tärkeää ja huomioitava lisäkompromissin syy. Se ei silti poista nyksän oikeuksia tulla huomioiduksi perheessä myös.

Tietenkään yksi ihminen ei voi perheessä sanella asioita yksin, kaikkien etua pyritään edistämään. Muttei se nyt siis niinkään mene, että uudessa parisuhteessa puoliso on joku pelkkä puppelipoika, jota siedetään vain niin kauan kuin hänestä on pelkkää iloa eikä laisinkaan vaivaa.

Lapsi on isällään joka toinen vkl ja puolet lomista. Nyt asutaan lähekkäin, mikä tietysti helppoa kulkemisen kannalta. Nykyinen mies ollut kuvioissa jo vuosia, ei tosiaan ole tuosta vain heitettävissä pois meidän elämästä vaikka nyt onkin tosi vaikeaa. Tunnen myös syyllisyyttä siitä miten vähän pystyn joustamaan esim asuinpaikan suhteen. Jos olisi olemassa helppo ratkaisu, olisin valinnut jo sen. Ap

Epäselväksi on nyt jää, haluaako se masentunut mies muuttaa jonnekin työn vuoksi? Vai miettiikö ap nyt vain selitystä erotilanteeseen?

Up

Kinostaa.

En priorisoi miestä, enkä lapsia, vaan perheen.

Meillä on lapsia 2 + 3. Asuinpaikka valittiin kompromissina niin, että miehen lapset pystyvät asumaan vuoroviikoin meillä, mutta kuitenkin niin, ettei minun tarvinnut muuttaa kaupunkiin. Mun lapset vaihtoivat koulua, mutta muuttaahan ydinperheetkin... Ihan kivuttomasti sujui ja ovat sopeutuneet uudelle paikkakunnalle.

Mitä tulee sukulointiin, niin tottakai mentäisiin perheenä. Tässä elämässä nyt vaan on välillä tehtävä asioita, jotka ei ihan hotsita. Ihan vaan siksi, että on osa perhettä. Ja koska se perhe on rakas ja sen haluaa pitää jatkossakin kasassa.

Eihän tuohon voi mitään joko tai -vastausta antaa. Riippuu niin paljon asiasta.

Mä en muuta mihkään, kyllä se ukko saa kimpsunsa ja kampsunsa siirtää jos yhteistalouden tahtoo. Se o jämpti näi.

Joko ap jätti sen itsekkään sian?

Jos on tarkoitus olla pysyvässä parisuhteessa ja ehkä joskus muuttaa yhteen, niin siihen kuuluu kyllä se, että olet miehesi mukana ja tukena, kun käy vanhemmillaan.

Tuetta puolin ja toisin toisianne tietenkin. (vaikka lapsellasi olisi tylsää)

Mutta jos olette vain kavereita tarkoituksella ja sopimuksesta, niin sitten ei.

Eli sitoumuksenne laatu ratkaisee.