Lue keskustelun säännöt.
Uusperheelliset, priorisoitteko isoissa tai pienissä päätöksissä lapsenne vai uuden puolison tarpeet?
16.06.2021 |
Kysymys otsikossa. Esim.asuinpaikka, muutttaisitteko miehen/naisen takia, jos se merkitsisi lapsen koulun vaihtumista? Tai lomat, pitääkö lapsi pakottaa miehen sukulaisten luo, kun eivät ole hänen sukuaan eikä halua mennä? En itsekään halua mennä mutta jos olisin vain minä, voisin joustaa. (muuten joudun olemaan sukulaisten kanssa joista en erityisemmin pidä, ja sitten vielä kestämään lapsen valitusta)
Taustana, ollaan nyt seurusteltu muutama vuosi ja huomaan itse että on vaikea tai lähes mahdotonta priorisoida mies, jos miehen toive on lapsen edin vastainen (esim nyt vaikka tuo asuinpaikka). Kohta tulee varmaan ero, kun en pysty tekemään kompromissia missään asiassa.
Kommentit (150)
Ja siis miehessä on PALJON hyviä puolia joiden vuoksi olen yhä hänen kanssaan. Toivon että tämä tarvitseva vaihe menisi pian ohi ja hänestä tulisi taas itsenäinen. Nyt tuntuu tarpeiden puolesta siltä kuin minulla olisi yksi lapsi lisää.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse olen kyllä heti alkuun tehnyt selväksi että asuinpaikkaa en tule vaihtamaan niin pitkään kuin lapset minulla asuu. Sehän on ihan selviö suurimmassa osassa tapauksia. Sukuloimiset ym pitää vaan kaikki sopia erikseen ja ennen yhteenmuuttoa. Siksi on hyvä tuntea toinen hyvin ennen näitä asioita.
T. Yh-äiti
Olen kyllä tehnyt tämän selväksi ihan alusta alkaen. Viihdyn tosi hyvin täällä missä asutaan enkä ole ikinä kaivannut pois ennen lastakaan. Mies ei jotenkin ymmärrä tai toivoo, että mulla muuttuu mieli. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esim. asuinpaikan suhteen lasten tarpeet menevät ehdottomasti edelle. Sen sijaan ihmettelen useita ketjun aikuislapsia, jotka ihmettelevät, miksi lasten pitäisi mennä tapaamaan ihmisiä, jotka eivät ole heille mitään sukua. Kohtuus toki tässäkin, mutta kyllä lapsille pitää peruskäytöstapoja ja ihmisten kohtaamista opettaa. Ihan yhtä lailla lapset joutuisivat kyläilemään tylsien naapureiden luo, jos naapurit kutsuisivat koko perheen, vaikka nämäkään eivät ole lapsille sukua. Lasten täytyy oppia tekemään muutakin kuin sitä mikä sattuu sillä hetkellä huvittamaan, olemaan kohteliaita ja kehittämään sosiaalisia taitojaan, tulemaan toimeen monenlaisten ihmisten kanssa. Mikäli tosiaan eletään uusperheessä (eikä kyseessä ole vain äipän heilastelu), niin äidin puolison sukulaisiin tutustuminen kuuluu aivan normaaleihin käytöstapoihin. En toki väitä, että ap:n lasten - tai edes ap:n - pitäisi tulla joka kyläilylle mukaan. On ymmärrettävää, että aika on kortilla ja niitä omiakin sukulaisia on tavattavaksi. Näitä monia vastauksia lukiessa en kuitenkaan ihmettele, miksi monet nykylapset ja nuoret ovat niin avuttomia vellihousuja. Uhmakkaat henkisesti teinit vanhemmat kasvattamassa.
Mikä pakko ne lapset on raahata sinne naapuriin kyläilemään jos eivät sinne halua? Mitä tapoja pakkokyläily opettaa?
Joustavuutta, mukautumista, kykyä jutella erilaisten ihmisten kanssa. Ihmisarkuus vähenee, kun mennään välillä omalle epämukavuusalueelle. Sosiaalinen pelisilmä kehittyy. Tällaiset ihmiset pärjäävät aikuisena paremmin elämässään. Erityisesti työelämässä tulee vastaan ihmisiä, joiden kanssa ei ole samalla aaltopituudella syystä tai toisesta. Toki tämä on osin synnynnäinen temperamenttikysymys. Pahinta on kuitenkin, jos toteaa, että tuo meidän Petriorvokki nyt vaan on tuollainen mulkoileva ja tuppisuinen mörkö, eikä edes yritä tukea lastaan sosiaalisessa kehityksessä. Ihmisiä on erilaisia, ja kaikkien ei tarvitse olla mitään sulavasti käyttäytyviä moottoriturpia, mutta vanhempi tekee lapselleen palveluksen, jos pyrkii hieman karaisemaan tätä elämää varten.
Mutta työjutut onkin ihan eri asia, ne nyt on hoidettava vaikkei olisikaan mitään yhteistä aallonpituutta. Herranjestas, aika mahdotonta jos pitäisi jotekin tuntea niitä muita työyhteisössä jotenkin, tai valita tiimi sen mukaan missä on kivoimmat kaverit.
Niin. Ja toiset pärjäävät paremmin kaikenlaisten ihmisten kanssa, toiset huonommin. Ne paremmin pärjäävät etenevät helpommin urallaan. Saavat jo opiskeluvaiheessa harjoittelupaikkoja helpommin.
Se on hassua, että huonommin pärjäävät usein luulevat, että paremmin pärjäävien pärjääminen johtuu vain luonteesta. Sosiaaliset taidot ovat taitoja siinä missä muutkin taidot. Niitä voi opetella ja opettaa. Kyläilyt ovat yksi hyvä tapa, jossa niitä voi lapselle opettaa.
T: Hyvin sosiaalisesti pärjäävä ja uralla edennut introvertti.
Sosiaalisesti taitava toinen intro kommentoi. Kenen etua palvelee, että lapset pakotetaan kylään mukaan? Ei ainakaan lasten. T. 3 aikuisen äiti
Joko sellainen kumppani jolla on jo alunpitäen samat intressit mm. asuinpaikan suhteen, tai sitten ilman kumppania.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No nyt meni provon puolelle. Muuten voin noin kauhean hoidettava mies edes ollakaan, ja joku muka vielä miettisi, että hoitaa miehen ennen kuin lapset.
Tai sitten on nainen jolla on kaikki rajat ja prioriteetit ja itsesuojrluvaisto ihan hukassa.
Kannattaa kokeilla olla kokonaan näkemättä pari viikkoa, ja kuulostella, vieläkö kiinnostaa. Kun se huuma vähän haihtuu päästä, ei äkkiä kiinnostakaan palvella tuollaista miestä.Omat rajat onkin olleet hakusessa parisuhteissa. Mitä tuohon näkemättömyyteen tulee, meille tulikin nyt tauko. Mies oli tässä meillä muutaman vuorokauden, säälistä otin kun hänellä oli niin paha olla yksin ja vinkui että voiko tulla yöksi. Seuraavana päivänä vinkui, että voiko jäädä vielä yöksi kun meidän kanssa niin hyvä mutta kotona paha olla jne.
Lopulta olin niin ärsyyntynyt tästä vinkumisesta (kuka aikuinen mies ei pysty olemaan yksin kotona?!?), että yksi aamu alkuviikosta raivostuin ihan silmittömästi jostain pikkuasiasta (sanoin haista *****) jolloin mies ilmoitti että häntä ei kohdella noin ja se on loppu nyt. Lähti sitten kotiinsa, lopulta. Päällimmäinen tunne oli ja on helpotus. Nyt toki laittaa viestejä että rakastaa ja kaipaa meitä, mutta mä en edes halua nähdä enää. En usko että tulee kahdessa viikossa ikävä.
Tajuan ettei tässä ole mitään järkeä. Ennen meidän suhde oli normaali, yökyläily oli kivaa, oli mukava nähdä ja tehdä asioita yhdessä jne mutta nyt siitä on pikkuhiljaa tullut tällainen ripustautumissuhde.
ApToi helpotuksen tunteesi ei ole hyvä merkki.
Mun mielestä se on oikein hyvä merkki. Siis siitä että suhde on nyt tainnut tulla päätökseensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä ei varsinaisesti ole uusperhettä koska miehen lapset asuvat äidillään suurimman osan ajasta, mutta kerronpa kuitenkin.
Meillä on ensin aina minun ja mieheni parisuhde. Se on se joka määrittelee isot kuviot, ja sitten lapset mukautuvat siihen. Jos lasten halu on mennä mökille viikoksi, ja meidän halu on viettää kahdenkesken, niin vietämme kahdenkesken. Tätä tietysti märittelee myös sovitut tapaamiset, ja sopimuksista pidetään kiinni. Mökkiesimerkki on siis sellainen että yhtäkkiä lapset vinkuisivat mökkiviikkoa juuri sille viikolle ns. "ylimääräisenä" aikana, kun me olemme sopineet kahden kesken olosta.
Jos yhdessä haluttaisiin muuttaa, niin muuttaisimme, ja lapset sopeutuisivat siihen. Jos vain toinen haluaisi muuttaa, ja toinen ei, niin pitäisi varmaan sitten viritellä kuviot niin että se olisi mahdollista. Toki jokin tulevaisuudensuunnitelma pitäisi olla siihenkin, ksoka jos toinen haluaa asua ivalossa ja toinen helsingissä, niin ehkä se parisuhde on sitten siinä.
Vierailija kirjoitti:
Ja siis miehessä on PALJON hyviä puolia joiden vuoksi olen yhä hänen kanssaan. Toivon että tämä tarvitseva vaihe menisi pian ohi ja hänestä tulisi taas itsenäinen. Nyt tuntuu tarpeiden puolesta siltä kuin minulla olisi yksi lapsi lisää.
Ap
Mitä mies saa suhteesta jos sä jaksat sitä vain silloin kun kaikki on mukavaa eikä mies tarvitse sua? Tuskin hän tarvitsee sua siinä vaiheessa kun ja jos itsenäistyy, et ollut hänen tukena silloin kun hän tarvitsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No nyt meni provon puolelle. Muuten voin noin kauhean hoidettava mies edes ollakaan, ja joku muka vielä miettisi, että hoitaa miehen ennen kuin lapset.
Tai sitten on nainen jolla on kaikki rajat ja prioriteetit ja itsesuojrluvaisto ihan hukassa.
Kannattaa kokeilla olla kokonaan näkemättä pari viikkoa, ja kuulostella, vieläkö kiinnostaa. Kun se huuma vähän haihtuu päästä, ei äkkiä kiinnostakaan palvella tuollaista miestä.Omat rajat onkin olleet hakusessa parisuhteissa. Mitä tuohon näkemättömyyteen tulee, meille tulikin nyt tauko. Mies oli tässä meillä muutaman vuorokauden, säälistä otin kun hänellä oli niin paha olla yksin ja vinkui että voiko tulla yöksi. Seuraavana päivänä vinkui, että voiko jäädä vielä yöksi kun meidän kanssa niin hyvä mutta kotona paha olla jne.
Lopulta olin niin ärsyyntynyt tästä vinkumisesta (kuka aikuinen mies ei pysty olemaan yksin kotona?!?), että yksi aamu alkuviikosta raivostuin ihan silmittömästi jostain pikkuasiasta (sanoin haista *****) jolloin mies ilmoitti että häntä ei kohdella noin ja se on loppu nyt. Lähti sitten kotiinsa, lopulta. Päällimmäinen tunne oli ja on helpotus. Nyt toki laittaa viestejä että rakastaa ja kaipaa meitä, mutta mä en edes halua nähdä enää. En usko että tulee kahdessa viikossa ikävä.
Tajuan ettei tässä ole mitään järkeä. Ennen meidän suhde oli normaali, yökyläily oli kivaa, oli mukava nähdä ja tehdä asioita yhdessä jne mutta nyt siitä on pikkuhiljaa tullut tällainen ripustautumissuhde.
ApToi helpotuksen tunteesi ei ole hyvä merkki.
Mun mielestä se on oikein hyvä merkki. Siis siitä että suhde on nyt tainnut tulla päätökseensä.
Tai sitten se tunne vain kertoo siitä, että parisuhteessa on käsiteltäviä asioita.
Jos suhteen haluaa jatkuvan, niin pariterapiaan. Jos ei, niin se on sitten siinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kyllä eri mieltä tässä ketjussa kommentoivien kanssa. Vähän epäilen, onko noilla lapsia tai miestä laisinkaan, saati nyt uusperhettä.
Ihminen - aikuinen sellainen - tekee koko ajan kompromisseja. Oma napa ei voi olla ainoa elämän ratkaisuja ohjaava asia.
Ja kyllä, jos olisin avo/avoliitossa ja puoliso esimerkiksi työllistyisi toisella paikkakunnalla, saattaisin kyllä muuttaa sinne lapsineni. Ei se lapsi mikään muutossa särkyvä kapine ole, monet perheet muuttavat muutenkin, joten miten se nyt oli seikka, jonka takia "lasta ajatellakseen" pitäisi hajottaa parisuhde, ettei herranen aika lapsi JOUDU vaihtamaan koulua???
Totta kai minä vanhempana myös huolehdin lapsen parhaasta, mutta aniharvoin se on niin, että vaihtoehdot sulkevat toisensa pois tyystin.
Jos mieheni menee vaikka äidilleen 80-vuotisjuhliin, niin totta kai menen mukaan ja kyllä, lapsenikin tulee mukaan. Mitään viikon lomailua nyksäni sukulaisilla hän ei joudu kokemaan, mutta kohtelias iltapäivän kestävä synttärivierailu pitää lapsen oppia kestämään, vaikkei se nyt olisikaan ihan Linnanmäki-käynnin kaltainen kesän kohokohta.
Pelkkä lapsen ehdoilla meneminenkin kuulostaa kammottavalta. Meidän on elämässä kumminkin hyvä oppia tekemään kompromisseja oman mukavuuden ja läheisimmille ihmisillemme tärkeiden asioiden välillä.
Jos vanhempi kasvattaa lapsestaan vain omaa mukavuuttaan ja mieltymyksiään noudattavan, se on karhunpalvelus. Kaikesta ei tartte ihquna tykätä, ja silti se tehdään. Monessa muussa asiassa kumminkin noudatetaan myös lapsen mielihaluja, muttei kaikessa.
Minulla on oma työ, jota en vaihtaisi muuttaakseni jonkun luo asumaan. Saati että erottaisin lapset omasta ympäristöstään.
En muuttaisi kyllä ydinperheenäkään.
No sinä et, mutta iso osa suomalaisista kyllä muuttaa työn perässä.
Edellinen juuri kommentoi että on oma työ, ja ei muuttaisi jonkun toisen työn perässä. Miten se naisen työ on vähempiarvoinen, että kunhan mies työllistyy niin pitäisi vaan perässä mennä ilman tietoa huomisesta?
Meinaat, että sun työtä voi tehdä vain ja ainoastaan sun paikkakunnalla, missään muualla Suomessa et voi työllistyä?
No ok. Olet kyllä aika harvinainen lumihiutale siinä suhteessa.
Jos kerran työllistyminen on niin helppoo, niin eikö se mies voi työllistyä samalle paikkakunnalle? Sehän se uniikki lumihiutale on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kyllä eri mieltä tässä ketjussa kommentoivien kanssa. Vähän epäilen, onko noilla lapsia tai miestä laisinkaan, saati nyt uusperhettä.
Ihminen - aikuinen sellainen - tekee koko ajan kompromisseja. Oma napa ei voi olla ainoa elämän ratkaisuja ohjaava asia.
Ja kyllä, jos olisin avo/avoliitossa ja puoliso esimerkiksi työllistyisi toisella paikkakunnalla, saattaisin kyllä muuttaa sinne lapsineni. Ei se lapsi mikään muutossa särkyvä kapine ole, monet perheet muuttavat muutenkin, joten miten se nyt oli seikka, jonka takia "lasta ajatellakseen" pitäisi hajottaa parisuhde, ettei herranen aika lapsi JOUDU vaihtamaan koulua???
Totta kai minä vanhempana myös huolehdin lapsen parhaasta, mutta aniharvoin se on niin, että vaihtoehdot sulkevat toisensa pois tyystin.
Jos mieheni menee vaikka äidilleen 80-vuotisjuhliin, niin totta kai menen mukaan ja kyllä, lapsenikin tulee mukaan. Mitään viikon lomailua nyksäni sukulaisilla hän ei joudu kokemaan, mutta kohtelias iltapäivän kestävä synttärivierailu pitää lapsen oppia kestämään, vaikkei se nyt olisikaan ihan Linnanmäki-käynnin kaltainen kesän kohokohta.
Pelkkä lapsen ehdoilla meneminenkin kuulostaa kammottavalta. Meidän on elämässä kumminkin hyvä oppia tekemään kompromisseja oman mukavuuden ja läheisimmille ihmisillemme tärkeiden asioiden välillä.
Jos vanhempi kasvattaa lapsestaan vain omaa mukavuuttaan ja mieltymyksiään noudattavan, se on karhunpalvelus. Kaikesta ei tartte ihquna tykätä, ja silti se tehdään. Monessa muussa asiassa kumminkin noudatetaan myös lapsen mielihaluja, muttei kaikessa.
Minulla on oma työ, jota en vaihtaisi muuttaakseni jonkun luo asumaan. Saati että erottaisin lapset omasta ympäristöstään.
En muuttaisi kyllä ydinperheenäkään.
No sinä et, mutta iso osa suomalaisista kyllä muuttaa työn perässä.
Edellinen juuri kommentoi että on oma työ, ja ei muuttaisi jonkun toisen työn perässä. Miten se naisen työ on vähempiarvoinen, että kunhan mies työllistyy niin pitäisi vaan perässä mennä ilman tietoa huomisesta?
Meinaat, että sun työtä voi tehdä vain ja ainoastaan sun paikkakunnalla, missään muualla Suomessa et voi työllistyä?
No ok. Olet kyllä aika harvinainen lumihiutale siinä suhteessa.
Jos kerran työllistyminen on niin helppoo, niin eikö se mies voi työllistyä samalle paikkakunnalle? Sehän se uniikki lumihiutale on.
Niin, miksi mies ei muuta? Hänhän on jo valmiiksi työtön.
Tietysti omat. Muija saa maksaa exänsä kanssa tekemiensä lasten elatuksen. Ei mulla ole siihen mitään velvollisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kyllä eri mieltä tässä ketjussa kommentoivien kanssa. Vähän epäilen, onko noilla lapsia tai miestä laisinkaan, saati nyt uusperhettä.
Ihminen - aikuinen sellainen - tekee koko ajan kompromisseja. Oma napa ei voi olla ainoa elämän ratkaisuja ohjaava asia.
Ja kyllä, jos olisin avo/avoliitossa ja puoliso esimerkiksi työllistyisi toisella paikkakunnalla, saattaisin kyllä muuttaa sinne lapsineni. Ei se lapsi mikään muutossa särkyvä kapine ole, monet perheet muuttavat muutenkin, joten miten se nyt oli seikka, jonka takia "lasta ajatellakseen" pitäisi hajottaa parisuhde, ettei herranen aika lapsi JOUDU vaihtamaan koulua???
Totta kai minä vanhempana myös huolehdin lapsen parhaasta, mutta aniharvoin se on niin, että vaihtoehdot sulkevat toisensa pois tyystin.
Jos mieheni menee vaikka äidilleen 80-vuotisjuhliin, niin totta kai menen mukaan ja kyllä, lapsenikin tulee mukaan. Mitään viikon lomailua nyksäni sukulaisilla hän ei joudu kokemaan, mutta kohtelias iltapäivän kestävä synttärivierailu pitää lapsen oppia kestämään, vaikkei se nyt olisikaan ihan Linnanmäki-käynnin kaltainen kesän kohokohta.
Pelkkä lapsen ehdoilla meneminenkin kuulostaa kammottavalta. Meidän on elämässä kumminkin hyvä oppia tekemään kompromisseja oman mukavuuden ja läheisimmille ihmisillemme tärkeiden asioiden välillä.
Jos vanhempi kasvattaa lapsestaan vain omaa mukavuuttaan ja mieltymyksiään noudattavan, se on karhunpalvelus. Kaikesta ei tartte ihquna tykätä, ja silti se tehdään. Monessa muussa asiassa kumminkin noudatetaan myös lapsen mielihaluja, muttei kaikessa.
Minulla on oma työ, jota en vaihtaisi muuttaakseni jonkun luo asumaan. Saati että erottaisin lapset omasta ympäristöstään.
En muuttaisi kyllä ydinperheenäkään.
No sinä et, mutta iso osa suomalaisista kyllä muuttaa työn perässä.
Edellinen juuri kommentoi että on oma työ, ja ei muuttaisi jonkun toisen työn perässä. Miten se naisen työ on vähempiarvoinen, että kunhan mies työllistyy niin pitäisi vaan perässä mennä ilman tietoa huomisesta?
Meinaat, että sun työtä voi tehdä vain ja ainoastaan sun paikkakunnalla, missään muualla Suomessa et voi työllistyä?
No ok. Olet kyllä aika harvinainen lumihiutale siinä suhteessa.
Jos kerran työllistyminen on niin helppoo, niin eikö se mies voi työllistyä samalle paikkakunnalle? Sehän se uniikki lumihiutale on.
Niin, miksi mies ei muuta? Hänhän on jo valmiiksi työtön.
Mihin hän tässä tapauksessa muuttaisi. Nainen ei jaksa katsella häntä montaa päivää omassa kodissaan.
En nyt ehtinyt lukea kaikkea, mutta ei kuulosta hyvältä.
Miehen puolustukseksi sanottakoon, että miehen reaktiot ja käytös ovat normaaleja liiasta yksinäisyydestä kärsivän ihmisen oireita (ja kaikkintietävät mitä korona on tälle asialle tehnyt). Jos ap sen sijaan, että tukisi kumppaniaan heniisesti, ärsyyntyy tähän niin rakkaus on varmaan kaluttu loppuun. Tuosta käytöksestä meinaan pääsee irti yhtä nopeasti kun se alkoikin, jos vaan tuntee jonkun välittävän, mutta jos se välittäjä pettää odotukset aina, tilanne jatkuu ja ehkä pahenee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kyllä eri mieltä tässä ketjussa kommentoivien kanssa. Vähän epäilen, onko noilla lapsia tai miestä laisinkaan, saati nyt uusperhettä.
Ihminen - aikuinen sellainen - tekee koko ajan kompromisseja. Oma napa ei voi olla ainoa elämän ratkaisuja ohjaava asia.
Ja kyllä, jos olisin avo/avoliitossa ja puoliso esimerkiksi työllistyisi toisella paikkakunnalla, saattaisin kyllä muuttaa sinne lapsineni. Ei se lapsi mikään muutossa särkyvä kapine ole, monet perheet muuttavat muutenkin, joten miten se nyt oli seikka, jonka takia "lasta ajatellakseen" pitäisi hajottaa parisuhde, ettei herranen aika lapsi JOUDU vaihtamaan koulua???
Totta kai minä vanhempana myös huolehdin lapsen parhaasta, mutta aniharvoin se on niin, että vaihtoehdot sulkevat toisensa pois tyystin.
Jos mieheni menee vaikka äidilleen 80-vuotisjuhliin, niin totta kai menen mukaan ja kyllä, lapsenikin tulee mukaan. Mitään viikon lomailua nyksäni sukulaisilla hän ei joudu kokemaan, mutta kohtelias iltapäivän kestävä synttärivierailu pitää lapsen oppia kestämään, vaikkei se nyt olisikaan ihan Linnanmäki-käynnin kaltainen kesän kohokohta.
Pelkkä lapsen ehdoilla meneminenkin kuulostaa kammottavalta. Meidän on elämässä kumminkin hyvä oppia tekemään kompromisseja oman mukavuuden ja läheisimmille ihmisillemme tärkeiden asioiden välillä.
Jos vanhempi kasvattaa lapsestaan vain omaa mukavuuttaan ja mieltymyksiään noudattavan, se on karhunpalvelus. Kaikesta ei tartte ihquna tykätä, ja silti se tehdään. Monessa muussa asiassa kumminkin noudatetaan myös lapsen mielihaluja, muttei kaikessa.
Minulla on oma työ, jota en vaihtaisi muuttaakseni jonkun luo asumaan. Saati että erottaisin lapset omasta ympäristöstään.
En muuttaisi kyllä ydinperheenäkään.
No sinä et, mutta iso osa suomalaisista kyllä muuttaa työn perässä.
Edellinen juuri kommentoi että on oma työ, ja ei muuttaisi jonkun toisen työn perässä. Miten se naisen työ on vähempiarvoinen, että kunhan mies työllistyy niin pitäisi vaan perässä mennä ilman tietoa huomisesta?
Meinaat, että sun työtä voi tehdä vain ja ainoastaan sun paikkakunnalla, missään muualla Suomessa et voi työllistyä?
No ok. Olet kyllä aika harvinainen lumihiutale siinä suhteessa.
Jos kerran työllistyminen on niin helppoo, niin eikö se mies voi työllistyä samalle paikkakunnalle? Sehän se uniikki lumihiutale on.
Niin, miksi mies ei muuta? Hänhän on jo valmiiksi työtön.
Mihin hän tässä tapauksessa muuttaisi. Nainen ei jaksa katsella häntä montaa päivää omassa kodissaan.
Mutta eihän työttömällä ole ”oikeutta” pyytää toista muuttamaan. Sen jälkeen on kaksi työtöntä. Työtön on aina se, joka on vapaa lähtemään. (En ota kantaa lapsiin, vaan yleensä).
Vierailija kirjoitti:
Ja siis miehessä on PALJON hyviä puolia joiden vuoksi olen yhä hänen kanssaan. Toivon että tämä tarvitseva vaihe menisi pian ohi ja hänestä tulisi taas itsenäinen. Nyt tuntuu tarpeiden puolesta siltä kuin minulla olisi yksi lapsi lisää.
Ap
Sun miehen tarpeet on aivan normaaleja ja samoista syistä ihmiset nyt ylipäätään seurustelee ja haluaa perustaa perheen. Ajan kanssa hänen tarpeensa ovat selvästi voimistunut ja huono elämäntilanne on vielä kärjistänyt tilannetta. Yleensä miehille sanotaa, että älä roikota suhteessa, mutta nyt sanoisin sinulle sen saman. Ole rehellinen miehelle, että et pysty hänen toivomaansa suhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kyllä eri mieltä tässä ketjussa kommentoivien kanssa. Vähän epäilen, onko noilla lapsia tai miestä laisinkaan, saati nyt uusperhettä.
Ihminen - aikuinen sellainen - tekee koko ajan kompromisseja. Oma napa ei voi olla ainoa elämän ratkaisuja ohjaava asia.
Ja kyllä, jos olisin avo/avoliitossa ja puoliso esimerkiksi työllistyisi toisella paikkakunnalla, saattaisin kyllä muuttaa sinne lapsineni. Ei se lapsi mikään muutossa särkyvä kapine ole, monet perheet muuttavat muutenkin, joten miten se nyt oli seikka, jonka takia "lasta ajatellakseen" pitäisi hajottaa parisuhde, ettei herranen aika lapsi JOUDU vaihtamaan koulua???
Totta kai minä vanhempana myös huolehdin lapsen parhaasta, mutta aniharvoin se on niin, että vaihtoehdot sulkevat toisensa pois tyystin.
Jos mieheni menee vaikka äidilleen 80-vuotisjuhliin, niin totta kai menen mukaan ja kyllä, lapsenikin tulee mukaan. Mitään viikon lomailua nyksäni sukulaisilla hän ei joudu kokemaan, mutta kohtelias iltapäivän kestävä synttärivierailu pitää lapsen oppia kestämään, vaikkei se nyt olisikaan ihan Linnanmäki-käynnin kaltainen kesän kohokohta.
Pelkkä lapsen ehdoilla meneminenkin kuulostaa kammottavalta. Meidän on elämässä kumminkin hyvä oppia tekemään kompromisseja oman mukavuuden ja läheisimmille ihmisillemme tärkeiden asioiden välillä.
Jos vanhempi kasvattaa lapsestaan vain omaa mukavuuttaan ja mieltymyksiään noudattavan, se on karhunpalvelus. Kaikesta ei tartte ihquna tykätä, ja silti se tehdään. Monessa muussa asiassa kumminkin noudatetaan myös lapsen mielihaluja, muttei kaikessa.
Minulla on oma työ, jota en vaihtaisi muuttaakseni jonkun luo asumaan. Saati että erottaisin lapset omasta ympäristöstään.
En muuttaisi kyllä ydinperheenäkään.
No sinä et, mutta iso osa suomalaisista kyllä muuttaa työn perässä.
Edellinen juuri kommentoi että on oma työ, ja ei muuttaisi jonkun toisen työn perässä. Miten se naisen työ on vähempiarvoinen, että kunhan mies työllistyy niin pitäisi vaan perässä mennä ilman tietoa huomisesta?
Meinaat, että sun työtä voi tehdä vain ja ainoastaan sun paikkakunnalla, missään muualla Suomessa et voi työllistyä?
No ok. Olet kyllä aika harvinainen lumihiutale siinä suhteessa.
Jos kerran työllistyminen on niin helppoo, niin eikö se mies voi työllistyä samalle paikkakunnalle? Sehän se uniikki lumihiutale on.
Niin, miksi mies ei muuta? Hänhän on jo valmiiksi työtön.
Mihin hän tässä tapauksessa muuttaisi. Nainen ei jaksa katsella häntä montaa päivää omassa kodissaan.
Mutta eihän työttömällä ole ”oikeutta” pyytää toista muuttamaan. Sen jälkeen on kaksi työtöntä. Työtön on aina se, joka on vapaa lähtemään. (En ota kantaa lapsiin, vaan yleensä).
Tässä keississä kummankaan ei kannata lähteä muuttamaan ainakaan saman katon alle.
Ap:n priorisoisin nyt ensin ne omat tarpeet. Onko hänellä ylipäätään tarve parisuhteeseen jossa asutaan yhdessä? Mitä asioita hän ensisijaisesti parisuhteessa tarvitsee? jne
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja siis miehessä on PALJON hyviä puolia joiden vuoksi olen yhä hänen kanssaan. Toivon että tämä tarvitseva vaihe menisi pian ohi ja hänestä tulisi taas itsenäinen. Nyt tuntuu tarpeiden puolesta siltä kuin minulla olisi yksi lapsi lisää.
ApMitä mies saa suhteesta jos sä jaksat sitä vain silloin kun kaikki on mukavaa eikä mies tarvitse sua? Tuskin hän tarvitsee sua siinä vaiheessa kun ja jos itsenäistyy, et ollut hänen tukena silloin kun hän tarvitsi.
Tämä takertumisvaihe on kestänyt kohta 3 vuotta, ja mennyt huonompaan suuntaan koko ajan. Nyt mies on kuitenkin onneksi hakenut apua. En ole psykiatrisen hoidon asiantuntija niin ottaa voimille. Ap
Tämä ketju on muuttunut aloituksesta. Sinun olisi pitänyt kysyä, miten pitää suhtautua masentuneeseen miesystävään ja miten pitää huolta omasta jaksamisesta.
Siinä tässä on kysymys. Ei uusperheestä tai priorisoinneista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja siis miehessä on PALJON hyviä puolia joiden vuoksi olen yhä hänen kanssaan. Toivon että tämä tarvitseva vaihe menisi pian ohi ja hänestä tulisi taas itsenäinen. Nyt tuntuu tarpeiden puolesta siltä kuin minulla olisi yksi lapsi lisää.
ApMitä mies saa suhteesta jos sä jaksat sitä vain silloin kun kaikki on mukavaa eikä mies tarvitse sua? Tuskin hän tarvitsee sua siinä vaiheessa kun ja jos itsenäistyy, et ollut hänen tukena silloin kun hän tarvitsi.
Tämä takertumisvaihe on kestänyt kohta 3 vuotta, ja mennyt huonompaan suuntaan koko ajan. Nyt mies on kuitenkin onneksi hakenut apua. En ole psykiatrisen hoidon asiantuntija niin ottaa voimille. Ap
Ehkä teidän olisi pitänyt mennä pariterapiaan tai lopettaa koko suhde.
Itse aikanani yritin korjata itseäni terapiassa ja viisi vuotta yritin taipua rusetille, aloin oireilla henkisesti ja kaikki loppui, kun tajusin lopettaa suhteen. Eihän huono suhde korjaudu sillä, että toisesta tehdään syyllinen, jota korjataan.
Ap kuulostaa tunnekylmältä tai minimissään välttelevästi kiintyneeltä.
Itse olen kyllä heti alkuun tehnyt selväksi että asuinpaikkaa en tule vaihtamaan niin pitkään kuin lapset minulla asuu. Sehän on ihan selviö suurimmassa osassa tapauksia. Sukuloimiset ym pitää vaan kaikki sopia erikseen ja ennen yhteenmuuttoa. Siksi on hyvä tuntea toinen hyvin ennen näitä asioita.
T. Yh-äiti