Lue keskustelun säännöt.
Uusperheelliset, priorisoitteko isoissa tai pienissä päätöksissä lapsenne vai uuden puolison tarpeet?
16.06.2021 |
Kysymys otsikossa. Esim.asuinpaikka, muutttaisitteko miehen/naisen takia, jos se merkitsisi lapsen koulun vaihtumista? Tai lomat, pitääkö lapsi pakottaa miehen sukulaisten luo, kun eivät ole hänen sukuaan eikä halua mennä? En itsekään halua mennä mutta jos olisin vain minä, voisin joustaa. (muuten joudun olemaan sukulaisten kanssa joista en erityisemmin pidä, ja sitten vielä kestämään lapsen valitusta)
Taustana, ollaan nyt seurusteltu muutama vuosi ja huomaan itse että on vaikea tai lähes mahdotonta priorisoida mies, jos miehen toive on lapsen edin vastainen (esim nyt vaikka tuo asuinpaikka). Kohta tulee varmaan ero, kun en pysty tekemään kompromissia missään asiassa.
Kommentit (150)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kyllä eri mieltä tässä ketjussa kommentoivien kanssa. Vähän epäilen, onko noilla lapsia tai miestä laisinkaan, saati nyt uusperhettä.
Ihminen - aikuinen sellainen - tekee koko ajan kompromisseja. Oma napa ei voi olla ainoa elämän ratkaisuja ohjaava asia.
Ja kyllä, jos olisin avo/avoliitossa ja puoliso esimerkiksi työllistyisi toisella paikkakunnalla, saattaisin kyllä muuttaa sinne lapsineni. Ei se lapsi mikään muutossa särkyvä kapine ole, monet perheet muuttavat muutenkin, joten miten se nyt oli seikka, jonka takia "lasta ajatellakseen" pitäisi hajottaa parisuhde, ettei herranen aika lapsi JOUDU vaihtamaan koulua???
Totta kai minä vanhempana myös huolehdin lapsen parhaasta, mutta aniharvoin se on niin, että vaihtoehdot sulkevat toisensa pois tyystin.
Jos mieheni menee vaikka äidilleen 80-vuotisjuhliin, niin totta kai menen mukaan ja kyllä, lapsenikin tulee mukaan. Mitään viikon lomailua nyksäni sukulaisilla hän ei joudu kokemaan, mutta kohtelias iltapäivän kestävä synttärivierailu pitää lapsen oppia kestämään, vaikkei se nyt olisikaan ihan Linnanmäki-käynnin kaltainen kesän kohokohta.
Pelkkä lapsen ehdoilla meneminenkin kuulostaa kammottavalta. Meidän on elämässä kumminkin hyvä oppia tekemään kompromisseja oman mukavuuden ja läheisimmille ihmisillemme tärkeiden asioiden välillä.
Jos vanhempi kasvattaa lapsestaan vain omaa mukavuuttaan ja mieltymyksiään noudattavan, se on karhunpalvelus. Kaikesta ei tartte ihquna tykätä, ja silti se tehdään. Monessa muussa asiassa kumminkin noudatetaan myös lapsen mielihaluja, muttei kaikessa.
Nämäkin ovat hyviä pointteja, eikä lapsi tosiaankaan saa kaikessa tahtoaan läpi.
Miehen sukulaiset asuvat noin 4h ajomatkan päässä, joten ihan iltapäivää viettämään sinne ei viitsi lähteä. On kyllä ollut mukana ns pakollisissa sukujuhlissa.
Meidän koulu, kaverit ja harrastukset sekä minun työni ovat tietyllä alueella. Ihmettelen olisitko todella valmis siihen että lapsen koko elämä menee uusiksi sinun uuden puolisosi työn takia?
ApLapsen KOKO elämä ei mene uusiksi, ystäväpiiri ja koulu kyllä. Kuten sanottua, monet ydinperheetkin muuttavat ja monet jopa useita kertoja,
Eikä se ole pelkästään "miehen työn takia" - vaan perheen yhdessä pysymisen ja taloudellisen hyvinvoinnin takia. Vaihtoehtonahan siis olisi työttömyys tai miehen muutto yksinään.
Tässä tapauksessa se mies ei kuulu lapsen ydinperheeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kyllä eri mieltä tässä ketjussa kommentoivien kanssa. Vähän epäilen, onko noilla lapsia tai miestä laisinkaan, saati nyt uusperhettä.
Ihminen - aikuinen sellainen - tekee koko ajan kompromisseja. Oma napa ei voi olla ainoa elämän ratkaisuja ohjaava asia.
Ja kyllä, jos olisin avo/avoliitossa ja puoliso esimerkiksi työllistyisi toisella paikkakunnalla, saattaisin kyllä muuttaa sinne lapsineni. Ei se lapsi mikään muutossa särkyvä kapine ole, monet perheet muuttavat muutenkin, joten miten se nyt oli seikka, jonka takia "lasta ajatellakseen" pitäisi hajottaa parisuhde, ettei herranen aika lapsi JOUDU vaihtamaan koulua???
Totta kai minä vanhempana myös huolehdin lapsen parhaasta, mutta aniharvoin se on niin, että vaihtoehdot sulkevat toisensa pois tyystin.
Jos mieheni menee vaikka äidilleen 80-vuotisjuhliin, niin totta kai menen mukaan ja kyllä, lapsenikin tulee mukaan. Mitään viikon lomailua nyksäni sukulaisilla hän ei joudu kokemaan, mutta kohtelias iltapäivän kestävä synttärivierailu pitää lapsen oppia kestämään, vaikkei se nyt olisikaan ihan Linnanmäki-käynnin kaltainen kesän kohokohta.
Pelkkä lapsen ehdoilla meneminenkin kuulostaa kammottavalta. Meidän on elämässä kumminkin hyvä oppia tekemään kompromisseja oman mukavuuden ja läheisimmille ihmisillemme tärkeiden asioiden välillä.
Jos vanhempi kasvattaa lapsestaan vain omaa mukavuuttaan ja mieltymyksiään noudattavan, se on karhunpalvelus. Kaikesta ei tartte ihquna tykätä, ja silti se tehdään. Monessa muussa asiassa kumminkin noudatetaan myös lapsen mielihaluja, muttei kaikessa.
Tässä tapauksessa mies käyttää ap:ta kainalosauvana kun ei itse ota vastuuta mistään. Jos ap ei itsekään viihdy miehen häiriintyneiden sukulaisten luona, ketä palvelee vielä lapsen raahaaminen mukaan? Täysin itsetuhoista toimintaa.
Miehellä psyykkisiä ongelmia ja vierittää vastuuta niiden "hoidosta" ap:lle. Ap kuvittelee, että kyseessä on joku vaihe joka menee ohi. Mikään ei viittaa siihen, että menisi ohi tai edes helpottaisi. Itsensä ja lapsensa ap voi vielä pelastaa.
Minkähän takia saan alapeukkua, kun sanon suoraan, ettei ap ole vastuussa miehen mielenterveydestä oman hyvinvoinnin kustannuksella? Ap, sinäkö alapeukutat?
Ihan oikeasti, mitä tuo suhde sinulle antaa? Miksi luulet, että miehen masennus on ohimenevä vaihe?
Minä alapeukutin, koska olet jumiutunut ap:n keissiin, etkä ymmärrä, että tässä moni vastaa ap:n kysymykseen - joka siis ei ollut, että "mitä tekisitte jos olisitte mä" tai "mitä mieltä ootte mun parisuhteesta?"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kyllä eri mieltä tässä ketjussa kommentoivien kanssa. Vähän epäilen, onko noilla lapsia tai miestä laisinkaan, saati nyt uusperhettä.
Ihminen - aikuinen sellainen - tekee koko ajan kompromisseja. Oma napa ei voi olla ainoa elämän ratkaisuja ohjaava asia.
Ja kyllä, jos olisin avo/avoliitossa ja puoliso esimerkiksi työllistyisi toisella paikkakunnalla, saattaisin kyllä muuttaa sinne lapsineni. Ei se lapsi mikään muutossa särkyvä kapine ole, monet perheet muuttavat muutenkin, joten miten se nyt oli seikka, jonka takia "lasta ajatellakseen" pitäisi hajottaa parisuhde, ettei herranen aika lapsi JOUDU vaihtamaan koulua???
Totta kai minä vanhempana myös huolehdin lapsen parhaasta, mutta aniharvoin se on niin, että vaihtoehdot sulkevat toisensa pois tyystin.
Jos mieheni menee vaikka äidilleen 80-vuotisjuhliin, niin totta kai menen mukaan ja kyllä, lapsenikin tulee mukaan. Mitään viikon lomailua nyksäni sukulaisilla hän ei joudu kokemaan, mutta kohtelias iltapäivän kestävä synttärivierailu pitää lapsen oppia kestämään, vaikkei se nyt olisikaan ihan Linnanmäki-käynnin kaltainen kesän kohokohta.
Pelkkä lapsen ehdoilla meneminenkin kuulostaa kammottavalta. Meidän on elämässä kumminkin hyvä oppia tekemään kompromisseja oman mukavuuden ja läheisimmille ihmisillemme tärkeiden asioiden välillä.
Jos vanhempi kasvattaa lapsestaan vain omaa mukavuuttaan ja mieltymyksiään noudattavan, se on karhunpalvelus. Kaikesta ei tartte ihquna tykätä, ja silti se tehdään. Monessa muussa asiassa kumminkin noudatetaan myös lapsen mielihaluja, muttei kaikessa.
Nämäkin ovat hyviä pointteja, eikä lapsi tosiaankaan saa kaikessa tahtoaan läpi.
Miehen sukulaiset asuvat noin 4h ajomatkan päässä, joten ihan iltapäivää viettämään sinne ei viitsi lähteä. On kyllä ollut mukana ns pakollisissa sukujuhlissa.
Meidän koulu, kaverit ja harrastukset sekä minun työni ovat tietyllä alueella. Ihmettelen olisitko todella valmis siihen että lapsen koko elämä menee uusiksi sinun uuden puolisosi työn takia?
ApLapsen KOKO elämä ei mene uusiksi, ystäväpiiri ja koulu kyllä. Kuten sanottua, monet ydinperheetkin muuttavat ja monet jopa useita kertoja,
Eikä se ole pelkästään "miehen työn takia" - vaan perheen yhdessä pysymisen ja taloudellisen hyvinvoinnin takia. Vaihtoehtonahan siis olisi työttömyys tai miehen muutto yksinään.
Tässä tapauksessa se mies ei kuulu lapsen ydinperheeseen.
No, minä en puhu sinusta ap - minä puhun yleisellä tasolla ja omastani. Mun nyksäni on ollut lapselle aika hemmetin tärkeä ihminen jo useamman vuoden - ja munkin onnellisuudellani on lapselle väliä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kyllä eri mieltä tässä ketjussa kommentoivien kanssa. Vähän epäilen, onko noilla lapsia tai miestä laisinkaan, saati nyt uusperhettä.
Ihminen - aikuinen sellainen - tekee koko ajan kompromisseja. Oma napa ei voi olla ainoa elämän ratkaisuja ohjaava asia.
Ja kyllä, jos olisin avo/avoliitossa ja puoliso esimerkiksi työllistyisi toisella paikkakunnalla, saattaisin kyllä muuttaa sinne lapsineni. Ei se lapsi mikään muutossa särkyvä kapine ole, monet perheet muuttavat muutenkin, joten miten se nyt oli seikka, jonka takia "lasta ajatellakseen" pitäisi hajottaa parisuhde, ettei herranen aika lapsi JOUDU vaihtamaan koulua???
Totta kai minä vanhempana myös huolehdin lapsen parhaasta, mutta aniharvoin se on niin, että vaihtoehdot sulkevat toisensa pois tyystin.
Jos mieheni menee vaikka äidilleen 80-vuotisjuhliin, niin totta kai menen mukaan ja kyllä, lapsenikin tulee mukaan. Mitään viikon lomailua nyksäni sukulaisilla hän ei joudu kokemaan, mutta kohtelias iltapäivän kestävä synttärivierailu pitää lapsen oppia kestämään, vaikkei se nyt olisikaan ihan Linnanmäki-käynnin kaltainen kesän kohokohta.
Pelkkä lapsen ehdoilla meneminenkin kuulostaa kammottavalta. Meidän on elämässä kumminkin hyvä oppia tekemään kompromisseja oman mukavuuden ja läheisimmille ihmisillemme tärkeiden asioiden välillä.
Jos vanhempi kasvattaa lapsestaan vain omaa mukavuuttaan ja mieltymyksiään noudattavan, se on karhunpalvelus. Kaikesta ei tartte ihquna tykätä, ja silti se tehdään. Monessa muussa asiassa kumminkin noudatetaan myös lapsen mielihaluja, muttei kaikessa.
Nämäkin ovat hyviä pointteja, eikä lapsi tosiaankaan saa kaikessa tahtoaan läpi.
Miehen sukulaiset asuvat noin 4h ajomatkan päässä, joten ihan iltapäivää viettämään sinne ei viitsi lähteä. On kyllä ollut mukana ns pakollisissa sukujuhlissa.
Meidän koulu, kaverit ja harrastukset sekä minun työni ovat tietyllä alueella. Ihmettelen olisitko todella valmis siihen että lapsen koko elämä menee uusiksi sinun uuden puolisosi työn takia?
ApLapsen KOKO elämä ei mene uusiksi, ystäväpiiri ja koulu kyllä. Kuten sanottua, monet ydinperheetkin muuttavat ja monet jopa useita kertoja,
Eikä se ole pelkästään "miehen työn takia" - vaan perheen yhdessä pysymisen ja taloudellisen hyvinvoinnin takia. Vaihtoehtonahan siis olisi työttömyys tai miehen muutto yksinään.
En usko, että normaalit perheet muuttaa yseun.
Saati, että nainen muuttaisi muehen kanssa kauas lasten ympäristöstä. Jos näin tekee, luultavasti oma elämä ei ole kunnossa ja tulee muuttamaan vielä usein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kyllä eri mieltä tässä ketjussa kommentoivien kanssa. Vähän epäilen, onko noilla lapsia tai miestä laisinkaan, saati nyt uusperhettä.
Ihminen - aikuinen sellainen - tekee koko ajan kompromisseja. Oma napa ei voi olla ainoa elämän ratkaisuja ohjaava asia.
Ja kyllä, jos olisin avo/avoliitossa ja puoliso esimerkiksi työllistyisi toisella paikkakunnalla, saattaisin kyllä muuttaa sinne lapsineni. Ei se lapsi mikään muutossa särkyvä kapine ole, monet perheet muuttavat muutenkin, joten miten se nyt oli seikka, jonka takia "lasta ajatellakseen" pitäisi hajottaa parisuhde, ettei herranen aika lapsi JOUDU vaihtamaan koulua???
Totta kai minä vanhempana myös huolehdin lapsen parhaasta, mutta aniharvoin se on niin, että vaihtoehdot sulkevat toisensa pois tyystin.
Jos mieheni menee vaikka äidilleen 80-vuotisjuhliin, niin totta kai menen mukaan ja kyllä, lapsenikin tulee mukaan. Mitään viikon lomailua nyksäni sukulaisilla hän ei joudu kokemaan, mutta kohtelias iltapäivän kestävä synttärivierailu pitää lapsen oppia kestämään, vaikkei se nyt olisikaan ihan Linnanmäki-käynnin kaltainen kesän kohokohta.
Pelkkä lapsen ehdoilla meneminenkin kuulostaa kammottavalta. Meidän on elämässä kumminkin hyvä oppia tekemään kompromisseja oman mukavuuden ja läheisimmille ihmisillemme tärkeiden asioiden välillä.
Jos vanhempi kasvattaa lapsestaan vain omaa mukavuuttaan ja mieltymyksiään noudattavan, se on karhunpalvelus. Kaikesta ei tartte ihquna tykätä, ja silti se tehdään. Monessa muussa asiassa kumminkin noudatetaan myös lapsen mielihaluja, muttei kaikessa.
Minulla on oma työ, jota en vaihtaisi muuttaakseni jonkun luo asumaan. Saati että erottaisin lapset omasta ympäristöstään.
En muuttaisi kyllä ydinperheenäkään.
No sinä et, mutta iso osa suomalaisista kyllä muuttaa työn perässä.
Edellinen juuri kommentoi että on oma työ, ja ei muuttaisi jonkun toisen työn perässä. Miten se naisen työ on vähempiarvoinen, että kunhan mies työllistyy niin pitäisi vaan perässä mennä ilman tietoa huomisesta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muutin yhteen, vaikka se merkitsi lasten koulun vaihtumista, saman kaupungin sisällä tosin. Kaikki on mennyt tosi hyvin ja lapset sai nopeasti uusia kavereita, mutta yhteydet vanhoihinkin säilyi. Harrastuksiin muutto ei tuonut muutoksia. Lasten isä ei vastustanut muuttoa ja olemme saaneet kuljetukset yms. sujumaan helposti.
En ole valmis uhraamaan kaikkia omia toiveitani lasten takia enkä taatusti halua opettaa lapsilleni uhrautumisen mallia tai toisaalta kasvattaa heistä pikkukuninkaallisia, jotka määrävät perheessä. Muutenkin vierastan kovasti tällaista ydinperheissäkin tapahtuvaa parisuhde-lapset priorisointiajattelua. Ei se ole joko-tai vaan pikemminkin kukin vuorollaan ja kaikille jotain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kyllä eri mieltä tässä ketjussa kommentoivien kanssa. Vähän epäilen, onko noilla lapsia tai miestä laisinkaan, saati nyt uusperhettä.
Ihminen - aikuinen sellainen - tekee koko ajan kompromisseja. Oma napa ei voi olla ainoa elämän ratkaisuja ohjaava asia.
Ja kyllä, jos olisin avo/avoliitossa ja puoliso esimerkiksi työllistyisi toisella paikkakunnalla, saattaisin kyllä muuttaa sinne lapsineni. Ei se lapsi mikään muutossa särkyvä kapine ole, monet perheet muuttavat muutenkin, joten miten se nyt oli seikka, jonka takia "lasta ajatellakseen" pitäisi hajottaa parisuhde, ettei herranen aika lapsi JOUDU vaihtamaan koulua???
Totta kai minä vanhempana myös huolehdin lapsen parhaasta, mutta aniharvoin se on niin, että vaihtoehdot sulkevat toisensa pois tyystin.
Jos mieheni menee vaikka äidilleen 80-vuotisjuhliin, niin totta kai menen mukaan ja kyllä, lapsenikin tulee mukaan. Mitään viikon lomailua nyksäni sukulaisilla hän ei joudu kokemaan, mutta kohtelias iltapäivän kestävä synttärivierailu pitää lapsen oppia kestämään, vaikkei se nyt olisikaan ihan Linnanmäki-käynnin kaltainen kesän kohokohta.
Pelkkä lapsen ehdoilla meneminenkin kuulostaa kammottavalta. Meidän on elämässä kumminkin hyvä oppia tekemään kompromisseja oman mukavuuden ja läheisimmille ihmisillemme tärkeiden asioiden välillä.
Jos vanhempi kasvattaa lapsestaan vain omaa mukavuuttaan ja mieltymyksiään noudattavan, se on karhunpalvelus. Kaikesta ei tartte ihquna tykätä, ja silti se tehdään. Monessa muussa asiassa kumminkin noudatetaan myös lapsen mielihaluja, muttei kaikessa.
Nämäkin ovat hyviä pointteja, eikä lapsi tosiaankaan saa kaikessa tahtoaan läpi.
Miehen sukulaiset asuvat noin 4h ajomatkan päässä, joten ihan iltapäivää viettämään sinne ei viitsi lähteä. On kyllä ollut mukana ns pakollisissa sukujuhlissa.
Meidän koulu, kaverit ja harrastukset sekä minun työni ovat tietyllä alueella. Ihmettelen olisitko todella valmis siihen että lapsen koko elämä menee uusiksi sinun uuden puolisosi työn takia?
ApLapsen KOKO elämä ei mene uusiksi, ystäväpiiri ja koulu kyllä. Kuten sanottua, monet ydinperheetkin muuttavat ja monet jopa useita kertoja,
Eikä se ole pelkästään "miehen työn takia" - vaan perheen yhdessä pysymisen ja taloudellisen hyvinvoinnin takia. Vaihtoehtonahan siis olisi työttömyys tai miehen muutto yksinään.
Lapsen koko elämä menee uusiksi. Koti, keben kanssa aduu, koulu, harrastukset, ystävät.
Ja muuttajan. Mies on työtön. Nainenkin tulee työttömäksi. Talous romahtaa.
Miksi kukaan lähtisi tähän?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsen etu ja lapsen mielen mukaan meneminen ovat ihan eri käsitteitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kyllä eri mieltä tässä ketjussa kommentoivien kanssa. Vähän epäilen, onko noilla lapsia tai miestä laisinkaan, saati nyt uusperhettä.
Ihminen - aikuinen sellainen - tekee koko ajan kompromisseja. Oma napa ei voi olla ainoa elämän ratkaisuja ohjaava asia.
Ja kyllä, jos olisin avo/avoliitossa ja puoliso esimerkiksi työllistyisi toisella paikkakunnalla, saattaisin kyllä muuttaa sinne lapsineni. Ei se lapsi mikään muutossa särkyvä kapine ole, monet perheet muuttavat muutenkin, joten miten se nyt oli seikka, jonka takia "lasta ajatellakseen" pitäisi hajottaa parisuhde, ettei herranen aika lapsi JOUDU vaihtamaan koulua???
Totta kai minä vanhempana myös huolehdin lapsen parhaasta, mutta aniharvoin se on niin, että vaihtoehdot sulkevat toisensa pois tyystin.
Jos mieheni menee vaikka äidilleen 80-vuotisjuhliin, niin totta kai menen mukaan ja kyllä, lapsenikin tulee mukaan. Mitään viikon lomailua nyksäni sukulaisilla hän ei joudu kokemaan, mutta kohtelias iltapäivän kestävä synttärivierailu pitää lapsen oppia kestämään, vaikkei se nyt olisikaan ihan Linnanmäki-käynnin kaltainen kesän kohokohta.
Pelkkä lapsen ehdoilla meneminenkin kuulostaa kammottavalta. Meidän on elämässä kumminkin hyvä oppia tekemään kompromisseja oman mukavuuden ja läheisimmille ihmisillemme tärkeiden asioiden välillä.
Jos vanhempi kasvattaa lapsestaan vain omaa mukavuuttaan ja mieltymyksiään noudattavan, se on karhunpalvelus. Kaikesta ei tartte ihquna tykätä, ja silti se tehdään. Monessa muussa asiassa kumminkin noudatetaan myös lapsen mielihaluja, muttei kaikessa.
Nämäkin ovat hyviä pointteja, eikä lapsi tosiaankaan saa kaikessa tahtoaan läpi.
Miehen sukulaiset asuvat noin 4h ajomatkan päässä, joten ihan iltapäivää viettämään sinne ei viitsi lähteä. On kyllä ollut mukana ns pakollisissa sukujuhlissa.
Meidän koulu, kaverit ja harrastukset sekä minun työni ovat tietyllä alueella. Ihmettelen olisitko todella valmis siihen että lapsen koko elämä menee uusiksi sinun uuden puolisosi työn takia?
ApLapsen KOKO elämä ei mene uusiksi, ystäväpiiri ja koulu kyllä. Kuten sanottua, monet ydinperheetkin muuttavat ja monet jopa useita kertoja,
Eikä se ole pelkästään "miehen työn takia" - vaan perheen yhdessä pysymisen ja taloudellisen hyvinvoinnin takia. Vaihtoehtonahan siis olisi työttömyys tai miehen muutto yksinään.
En usko, että normaalit perheet muuttaa yseun.
Saati, että nainen muuttaisi muehen kanssa kauas lasten ympäristöstä. Jos näin tekee, luultavasti oma elämä ei ole kunnossa ja tulee muuttamaan vielä usein.
No tuo on yksiselitteisesti höpö höpöä. Iso osa ihmisistä muuttaa paikkakuntaa useitakin kertoja elämässään. Mullakin lapsuudessani oli kolme muuttoa eri puolille maata ja juurikin isän työn takia.
Itse olen muuttanut kahdesti kauas kotoa ja olen ystäväpiirissäni harvinaisen vähän muuttanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsen etu ja lapsen mielen mukaan meneminen ovat ihan eri käsitteitä.
Juuri näin. Lapsi ei tietenkään päätä missä asumme eikä häneltä edes kysytä (liian suuri päätösvastuu alakoululsiselle joka ei vielä hahmota asioiden syy-seuraussuhteita kattavasti), mutta totta kai mietin kaikessa tekemisessäni aina myös hänen parastaan. Tiedän että monet mylläävät elämänsä uusiksi tasaisin väliajoin tai muuttavat joskus, mutta tässä meidän tapauksessa muutto ei olisi lapsen edun mukaista, meillä on kaikki asiat niin hyvin ja arki järjestyksessä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kyllä eri mieltä tässä ketjussa kommentoivien kanssa. Vähän epäilen, onko noilla lapsia tai miestä laisinkaan, saati nyt uusperhettä.
Ihminen - aikuinen sellainen - tekee koko ajan kompromisseja. Oma napa ei voi olla ainoa elämän ratkaisuja ohjaava asia.
Ja kyllä, jos olisin avo/avoliitossa ja puoliso esimerkiksi työllistyisi toisella paikkakunnalla, saattaisin kyllä muuttaa sinne lapsineni. Ei se lapsi mikään muutossa särkyvä kapine ole, monet perheet muuttavat muutenkin, joten miten se nyt oli seikka, jonka takia "lasta ajatellakseen" pitäisi hajottaa parisuhde, ettei herranen aika lapsi JOUDU vaihtamaan koulua???
Totta kai minä vanhempana myös huolehdin lapsen parhaasta, mutta aniharvoin se on niin, että vaihtoehdot sulkevat toisensa pois tyystin.
Jos mieheni menee vaikka äidilleen 80-vuotisjuhliin, niin totta kai menen mukaan ja kyllä, lapsenikin tulee mukaan. Mitään viikon lomailua nyksäni sukulaisilla hän ei joudu kokemaan, mutta kohtelias iltapäivän kestävä synttärivierailu pitää lapsen oppia kestämään, vaikkei se nyt olisikaan ihan Linnanmäki-käynnin kaltainen kesän kohokohta.
Pelkkä lapsen ehdoilla meneminenkin kuulostaa kammottavalta. Meidän on elämässä kumminkin hyvä oppia tekemään kompromisseja oman mukavuuden ja läheisimmille ihmisillemme tärkeiden asioiden välillä.
Jos vanhempi kasvattaa lapsestaan vain omaa mukavuuttaan ja mieltymyksiään noudattavan, se on karhunpalvelus. Kaikesta ei tartte ihquna tykätä, ja silti se tehdään. Monessa muussa asiassa kumminkin noudatetaan myös lapsen mielihaluja, muttei kaikessa.
Nämäkin ovat hyviä pointteja, eikä lapsi tosiaankaan saa kaikessa tahtoaan läpi.
Miehen sukulaiset asuvat noin 4h ajomatkan päässä, joten ihan iltapäivää viettämään sinne ei viitsi lähteä. On kyllä ollut mukana ns pakollisissa sukujuhlissa.
Meidän koulu, kaverit ja harrastukset sekä minun työni ovat tietyllä alueella. Ihmettelen olisitko todella valmis siihen että lapsen koko elämä menee uusiksi sinun uuden puolisosi työn takia?
ApLapsen KOKO elämä ei mene uusiksi, ystäväpiiri ja koulu kyllä. Kuten sanottua, monet ydinperheetkin muuttavat ja monet jopa useita kertoja,
Eikä se ole pelkästään "miehen työn takia" - vaan perheen yhdessä pysymisen ja taloudellisen hyvinvoinnin takia. Vaihtoehtonahan siis olisi työttömyys tai miehen muutto yksinään.
Lapsen koko elämä menee uusiksi. Koti, keben kanssa aduu, koulu, harrastukset, ystävät.
Ja muuttajan. Mies on työtön. Nainenkin tulee työttömäksi. Talous romahtaa.
Miksi kukaan lähtisi tähän?
No eikä mene. Perhe pysyy yhdessä, harrastukset voi hyvin pysyä samoina, kodin kalusteet ja kamat. Yhteyttä biologiseen isäänkään ei katkaista yleensä tuollaisissa ja vanhoja kavereitakin voi nähdä viikonloppuisin ja lomilla.
Totta kai muuttaessa vaimokin hakee uuden duunipaikan. Niin tehdään joka päivä eri puolilla Suomea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muutin yhteen, vaikka se merkitsi lasten koulun vaihtumista, saman kaupungin sisällä tosin. Kaikki on mennyt tosi hyvin ja lapset sai nopeasti uusia kavereita, mutta yhteydet vanhoihinkin säilyi. Harrastuksiin muutto ei tuonut muutoksia. Lasten isä ei vastustanut muuttoa ja olemme saaneet kuljetukset yms. sujumaan helposti.
En ole valmis uhraamaan kaikkia omia toiveitani lasten takia enkä taatusti halua opettaa lapsilleni uhrautumisen mallia tai toisaalta kasvattaa heistä pikkukuninkaallisia, jotka määrävät perheessä. Muutenkin vierastan kovasti tällaista ydinperheissäkin tapahtuvaa parisuhde-lapset priorisointiajattelua. Ei se ole joko-tai vaan pikemminkin kukin vuorollaan ja kaikille jotain.
No juuri näin!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kyllä eri mieltä tässä ketjussa kommentoivien kanssa. Vähän epäilen, onko noilla lapsia tai miestä laisinkaan, saati nyt uusperhettä.
Ihminen - aikuinen sellainen - tekee koko ajan kompromisseja. Oma napa ei voi olla ainoa elämän ratkaisuja ohjaava asia.
Ja kyllä, jos olisin avo/avoliitossa ja puoliso esimerkiksi työllistyisi toisella paikkakunnalla, saattaisin kyllä muuttaa sinne lapsineni. Ei se lapsi mikään muutossa särkyvä kapine ole, monet perheet muuttavat muutenkin, joten miten se nyt oli seikka, jonka takia "lasta ajatellakseen" pitäisi hajottaa parisuhde, ettei herranen aika lapsi JOUDU vaihtamaan koulua???
Totta kai minä vanhempana myös huolehdin lapsen parhaasta, mutta aniharvoin se on niin, että vaihtoehdot sulkevat toisensa pois tyystin.
Jos mieheni menee vaikka äidilleen 80-vuotisjuhliin, niin totta kai menen mukaan ja kyllä, lapsenikin tulee mukaan. Mitään viikon lomailua nyksäni sukulaisilla hän ei joudu kokemaan, mutta kohtelias iltapäivän kestävä synttärivierailu pitää lapsen oppia kestämään, vaikkei se nyt olisikaan ihan Linnanmäki-käynnin kaltainen kesän kohokohta.
Pelkkä lapsen ehdoilla meneminenkin kuulostaa kammottavalta. Meidän on elämässä kumminkin hyvä oppia tekemään kompromisseja oman mukavuuden ja läheisimmille ihmisillemme tärkeiden asioiden välillä.
Jos vanhempi kasvattaa lapsestaan vain omaa mukavuuttaan ja mieltymyksiään noudattavan, se on karhunpalvelus. Kaikesta ei tartte ihquna tykätä, ja silti se tehdään. Monessa muussa asiassa kumminkin noudatetaan myös lapsen mielihaluja, muttei kaikessa.
Minulla on oma työ, jota en vaihtaisi muuttaakseni jonkun luo asumaan. Saati että erottaisin lapset omasta ympäristöstään.
En muuttaisi kyllä ydinperheenäkään.
No sinä et, mutta iso osa suomalaisista kyllä muuttaa työn perässä.
Edellinen juuri kommentoi että on oma työ, ja ei muuttaisi jonkun toisen työn perässä. Miten se naisen työ on vähempiarvoinen, että kunhan mies työllistyy niin pitäisi vaan perässä mennä ilman tietoa huomisesta?
Meinaat, että sun työtä voi tehdä vain ja ainoastaan sun paikkakunnalla, missään muualla Suomessa et voi työllistyä?
No ok. Olet kyllä aika harvinainen lumihiutale siinä suhteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kyllä eri mieltä tässä ketjussa kommentoivien kanssa. Vähän epäilen, onko noilla lapsia tai miestä laisinkaan, saati nyt uusperhettä.
Ihminen - aikuinen sellainen - tekee koko ajan kompromisseja. Oma napa ei voi olla ainoa elämän ratkaisuja ohjaava asia.
Ja kyllä, jos olisin avo/avoliitossa ja puoliso esimerkiksi työllistyisi toisella paikkakunnalla, saattaisin kyllä muuttaa sinne lapsineni. Ei se lapsi mikään muutossa särkyvä kapine ole, monet perheet muuttavat muutenkin, joten miten se nyt oli seikka, jonka takia "lasta ajatellakseen" pitäisi hajottaa parisuhde, ettei herranen aika lapsi JOUDU vaihtamaan koulua???
Totta kai minä vanhempana myös huolehdin lapsen parhaasta, mutta aniharvoin se on niin, että vaihtoehdot sulkevat toisensa pois tyystin.
Jos mieheni menee vaikka äidilleen 80-vuotisjuhliin, niin totta kai menen mukaan ja kyllä, lapsenikin tulee mukaan. Mitään viikon lomailua nyksäni sukulaisilla hän ei joudu kokemaan, mutta kohtelias iltapäivän kestävä synttärivierailu pitää lapsen oppia kestämään, vaikkei se nyt olisikaan ihan Linnanmäki-käynnin kaltainen kesän kohokohta.
Pelkkä lapsen ehdoilla meneminenkin kuulostaa kammottavalta. Meidän on elämässä kumminkin hyvä oppia tekemään kompromisseja oman mukavuuden ja läheisimmille ihmisillemme tärkeiden asioiden välillä.
Jos vanhempi kasvattaa lapsestaan vain omaa mukavuuttaan ja mieltymyksiään noudattavan, se on karhunpalvelus. Kaikesta ei tartte ihquna tykätä, ja silti se tehdään. Monessa muussa asiassa kumminkin noudatetaan myös lapsen mielihaluja, muttei kaikessa.
Nämäkin ovat hyviä pointteja, eikä lapsi tosiaankaan saa kaikessa tahtoaan läpi.
Miehen sukulaiset asuvat noin 4h ajomatkan päässä, joten ihan iltapäivää viettämään sinne ei viitsi lähteä. On kyllä ollut mukana ns pakollisissa sukujuhlissa.
Meidän koulu, kaverit ja harrastukset sekä minun työni ovat tietyllä alueella. Ihmettelen olisitko todella valmis siihen että lapsen koko elämä menee uusiksi sinun uuden puolisosi työn takia?
ApLapsen KOKO elämä ei mene uusiksi, ystäväpiiri ja koulu kyllä. Kuten sanottua, monet ydinperheetkin muuttavat ja monet jopa useita kertoja,
Eikä se ole pelkästään "miehen työn takia" - vaan perheen yhdessä pysymisen ja taloudellisen hyvinvoinnin takia. Vaihtoehtonahan siis olisi työttömyys tai miehen muutto yksinään.
Lapsen koko elämä menee uusiksi. Koti, keben kanssa aduu, koulu, harrastukset, ystävät.
Ja muuttajan. Mies on työtön. Nainenkin tulee työttömäksi. Talous romahtaa.
Miksi kukaan lähtisi tähän?
"keben kanssa aduu"???
Tuossahan nimenomaan EI muutu se perhe, vaan se pysyy yhdessä, kun muutetaan yhdessä eikä vaan isä muuta.
Totta kai nainen hakee uuden työpaikan.
Vierailija kirjoitti:
Muutin yhteen, vaikka se merkitsi lasten koulun vaihtumista, saman kaupungin sisällä tosin. Kaikki on mennyt tosi hyvin ja lapset sai nopeasti uusia kavereita, mutta yhteydet vanhoihinkin säilyi. Harrastuksiin muutto ei tuonut muutoksia. Lasten isä ei vastustanut muuttoa ja olemme saaneet kuljetukset yms. sujumaan helposti.
En ole valmis uhraamaan kaikkia omia toiveitani lasten takia enkä taatusti halua opettaa lapsilleni uhrautumisen mallia tai toisaalta kasvattaa heistä pikkukuninkaallisia, jotka määrävät perheessä. Muutenkin vierastan kovasti tällaista ydinperheissäkin tapahtuvaa parisuhde-lapset priorisointiajattelua. Ei se ole joko-tai vaan pikemminkin kukin vuorollaan ja kaikille jotain.
Lisään vielä, että mieheni vanhemmat asuvat yli 5h ajomatkan päässä. Mun teini-ikäiset on lähdössä sinne aina innoissaan. Minä menen myös mielelläni. Mutta mun miehen sukulaiset ovatkin aivan ihania ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Muutin yhteen, vaikka se merkitsi lasten koulun vaihtumista, saman kaupungin sisällä tosin. Kaikki on mennyt tosi hyvin ja lapset sai nopeasti uusia kavereita, mutta yhteydet vanhoihinkin säilyi. Harrastuksiin muutto ei tuonut muutoksia. Lasten isä ei vastustanut muuttoa ja olemme saaneet kuljetukset yms. sujumaan helposti.
En ole valmis uhraamaan kaikkia omia toiveitani lasten takia enkä taatusti halua opettaa lapsilleni uhrautumisen mallia tai toisaalta kasvattaa heistä pikkukuninkaallisia, jotka määrävät perheessä. Muutenkin vierastan kovasti tällaista ydinperheissäkin tapahtuvaa parisuhde-lapset priorisointiajattelua. Ei se ole joko-tai vaan pikemminkin kukin vuorollaan ja kaikille jotain.
Aikuisten on täälläkin nyt ilmiselvästi usein vaikea erottaa sitä mikä on lapsen etu ja mikä taas lapsen mielivallan mukaan menemistä. Täysin eri juttuja kuten jo kirjoitin. On ihan tavallista muuttaa vapaaehtoisesti (eli ei pakon edessä vaan ns huvikseen) lasten kanssa jos asiat saadaan sovittua hyvin ja muutosta on kaikille iloa ja uusia kiinnostavia juttuja tulee elämään. Aikuinen tekee lapsia kuunnellen tilannearvion ja päätöksen ja kantaa vastuun asioista. Kun lapsi saa ilmaista kantansa muuttamiseen ja häntä tuetaan ja hän kokee että hänet on huomioitu päätöksessä, jatko menee luultavasti ihan hyvin eikä ainakaan nimenomaan muutosta aiheutuvia ongelmia tule.
On myös tavallista että aikuinen muuttaa uuden kumppanin luo vaikka asiasta ei ole lapsille mitään etua muuta kuin tuo mystinen "onnellinen vanhempi jonka onni lisää lapsen onnea" - miksei se lapsen onni ja ilo vakaasta elämästä lisää aikuisen onnea? Miksi se on lapsi joka joustaa ja joutuu asumaan itselleen vieraan ihmisen (tai ihmisten) luo vain siksi että vanhempi haluaa näin? Todella usein nää suhteet leviää riitaisasti ja lapselle ei siitä ole mitään hyötyä elämässä eikä tuollainen kokemus ole muuta kuin lapselle vaivaa ja kärsimystä ja turvattomuutta tuova.
Muuttakoon yhteen ken haluaa kenen kanssa haluaa, minä itse en muuta vaan säilytän lasteni elämän tuttuna ja turvallisena, en pakota lapsia olemaan kumppanini kanssa oman iloni tähden. En uhraa tässä mitään eikä lapsilta ole todellakaan kysytty että saako äiti nyt tehdä näin :D Vanhemmuus on juuri sitä tässä asiassa, että teen aikuisena arvion siitä mikä on mitenkin hyödyllistä kenellekin ja kyllä minusta on vastuullisuuden merkki että lapsia huomioidaan tässä erityisesti koska he eivät voi asioihin vielä vaikuttaa ja luottavat että minä järjestän ja pidän asiat niin että kaikilla on kotona tilaa, rauhaa ja hyvä olla. Tähän voi kuulua muutto joskus mutta tässä kaikessa on kyse siitä että KENEN TAKIA MUUTETAAN. Muuttaa saa mutta olisi jotenki helpompi puhua tästä jos edes myönnettäisiin että muutto johtuu puhtaasti aikuisen omasta halusta kuherrella ja olla oman rakkaansa kanssa, ei lasten edusta ja heidän elämänsä parantamisesta/laadun säilyttämisestä, johon aikuisen olisi hyvä pyrkiä.
Ei mulla muuta, menee taas ihan pelleilyksi tämä juttu kun puolet tekeytyy tyhmäksi ja puhuu ihan asian ohi.
Tietenkin lapset ovat etusijalla. Olen totaali-yh ja aina lasteni kanssa. Mies on puolet ajasta oman lapsensa kanssa. Kumpikin ymmärtää, että suurempia siirtoja elämässä voidaan tehdä vasta, kun lapset ovat omillaan eli 6-10 v kuluttua. Mies tulee luoksemme joka toisena viikonloppuna. Hänen lastaan en ole tavannut ja mies hoitaa myös itsenäisesti vierailut vanhempiensa luokse. Kerran hän on käynyt omien vanhempieni luona. Tämä kuvio toimii hyvin. Olemme seurusteleet 2,5 v.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kyllä eri mieltä tässä ketjussa kommentoivien kanssa. Vähän epäilen, onko noilla lapsia tai miestä laisinkaan, saati nyt uusperhettä.
Ihminen - aikuinen sellainen - tekee koko ajan kompromisseja. Oma napa ei voi olla ainoa elämän ratkaisuja ohjaava asia.
Ja kyllä, jos olisin avo/avoliitossa ja puoliso esimerkiksi työllistyisi toisella paikkakunnalla, saattaisin kyllä muuttaa sinne lapsineni. Ei se lapsi mikään muutossa särkyvä kapine ole, monet perheet muuttavat muutenkin, joten miten se nyt oli seikka, jonka takia "lasta ajatellakseen" pitäisi hajottaa parisuhde, ettei herranen aika lapsi JOUDU vaihtamaan koulua???
Totta kai minä vanhempana myös huolehdin lapsen parhaasta, mutta aniharvoin se on niin, että vaihtoehdot sulkevat toisensa pois tyystin.
Jos mieheni menee vaikka äidilleen 80-vuotisjuhliin, niin totta kai menen mukaan ja kyllä, lapsenikin tulee mukaan. Mitään viikon lomailua nyksäni sukulaisilla hän ei joudu kokemaan, mutta kohtelias iltapäivän kestävä synttärivierailu pitää lapsen oppia kestämään, vaikkei se nyt olisikaan ihan Linnanmäki-käynnin kaltainen kesän kohokohta.
Pelkkä lapsen ehdoilla meneminenkin kuulostaa kammottavalta. Meidän on elämässä kumminkin hyvä oppia tekemään kompromisseja oman mukavuuden ja läheisimmille ihmisillemme tärkeiden asioiden välillä.
Jos vanhempi kasvattaa lapsestaan vain omaa mukavuuttaan ja mieltymyksiään noudattavan, se on karhunpalvelus. Kaikesta ei tartte ihquna tykätä, ja silti se tehdään. Monessa muussa asiassa kumminkin noudatetaan myös lapsen mielihaluja, muttei kaikessa.
Minulla on oma työ, jota en vaihtaisi muuttaakseni jonkun luo asumaan. Saati että erottaisin lapset omasta ympäristöstään.
En muuttaisi kyllä ydinperheenäkään.
No sinä et, mutta iso osa suomalaisista kyllä muuttaa työn perässä.
Edellinen juuri kommentoi että on oma työ, ja ei muuttaisi jonkun toisen työn perässä. Miten se naisen työ on vähempiarvoinen, että kunhan mies työllistyy niin pitäisi vaan perässä mennä ilman tietoa huomisesta?
Meinaat, että sun työtä voi tehdä vain ja ainoastaan sun paikkakunnalla, missään muualla Suomessa et voi työllistyä?
No ok. Olet kyllä aika harvinainen lumihiutale siinä suhteessa.
Miksi pitäisi muuttaa miehen perässä ja prisoida se ykköseksi ohi oman työn ja lasten?
Esim. asuinpaikan suhteen lasten tarpeet menevät ehdottomasti edelle. Sen sijaan ihmettelen useita ketjun aikuislapsia, jotka ihmettelevät, miksi lasten pitäisi mennä tapaamaan ihmisiä, jotka eivät ole heille mitään sukua. Kohtuus toki tässäkin, mutta kyllä lapsille pitää peruskäytöstapoja ja ihmisten kohtaamista opettaa. Ihan yhtä lailla lapset joutuisivat kyläilemään tylsien naapureiden luo, jos naapurit kutsuisivat koko perheen, vaikka nämäkään eivät ole lapsille sukua. Lasten täytyy oppia tekemään muutakin kuin sitä mikä sattuu sillä hetkellä huvittamaan, olemaan kohteliaita ja kehittämään sosiaalisia taitojaan, tulemaan toimeen monenlaisten ihmisten kanssa. Mikäli tosiaan eletään uusperheessä (eikä kyseessä ole vain äipän heilastelu), niin äidin puolison sukulaisiin tutustuminen kuuluu aivan normaaleihin käytöstapoihin. En toki väitä, että ap:n lasten - tai edes ap:n - pitäisi tulla joka kyläilylle mukaan. On ymmärrettävää, että aika on kortilla ja niitä omiakin sukulaisia on tavattavaksi. Näitä monia vastauksia lukiessa en kuitenkaan ihmettele, miksi monet nykylapset ja nuoret ovat niin avuttomia vellihousuja. Uhmakkaat henkisesti teinit vanhemmat kasvattamassa.
En alapeukuta sinua. Tällä hetkellä suhde antaa lähinnä sen, etten ole aina ainoa aikuinen arjessa, mies kohtelee myös lastani upeasti. Ajattelen että masennus voi mennä ohi ja useimmiten kaiketi meneekin. Mies on nyt lopulta hakenut apua siihen. Ap