Lue keskustelun säännöt.
Uusperheelliset, priorisoitteko isoissa tai pienissä päätöksissä lapsenne vai uuden puolison tarpeet?
16.06.2021 |
Kysymys otsikossa. Esim.asuinpaikka, muutttaisitteko miehen/naisen takia, jos se merkitsisi lapsen koulun vaihtumista? Tai lomat, pitääkö lapsi pakottaa miehen sukulaisten luo, kun eivät ole hänen sukuaan eikä halua mennä? En itsekään halua mennä mutta jos olisin vain minä, voisin joustaa. (muuten joudun olemaan sukulaisten kanssa joista en erityisemmin pidä, ja sitten vielä kestämään lapsen valitusta)
Taustana, ollaan nyt seurusteltu muutama vuosi ja huomaan itse että on vaikea tai lähes mahdotonta priorisoida mies, jos miehen toive on lapsen edin vastainen (esim nyt vaikka tuo asuinpaikka). Kohta tulee varmaan ero, kun en pysty tekemään kompromissia missään asiassa.
Kommentit (150)
Muistathan ap, että rakkaus ei vaadi mitään. Rakkaus vain pyytää, ja rakkaus antaa toiselle vapaan tahdon myös kieltäytyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi olet noin hukassa? Onko mies jotenkin vaativa ja sekoittanut ajatuksesi?
Tietenkin lapsi menee tärkeissä asioissa kaiken edelle. Kumppaniksi pitää myös valita sellainen ihminen, kenen kanssa natsaa niin asuinpaikkaan kuin vapaa-aikaan liittyvät kysymykset. Ymmärrän hyvin, että miesystäväsi haluaa viettää enemmän aikaa sinun kanssa ja, että olisit osa hänen sukua/perhettä, mutta jos et siihen pysty, niin on varmasti syytä keskustella teidän suhteen laadusta ja tilanteesta vakavasti.
No miehellä on sellainen tilanne että jäi muutama vuosi sitten työttömäksi eikä ole masennuksen takia päässyt palaamaan työelämään. Hänellä on kyllä ystäviä mutta heillä omat perheet, joten eivät voi nähdä joka päivä. On siksi tosi yksinäinen tällä hetkellä ja haluaisi viettää joka ikisen hetken meidän kanssa. Musta tällainen tarvitsevuus tuntuu raskaalta ja ripustautumiselta, mutta odotan että tämä vaihe menee ohi. Kun tapasimme, miehen elämä oli suht normaalia, kävi töissä, oli harrastuksia jne. Irtisanomisen myötä tuli sit masennus. Tämä nyt vähän sivuraiteena. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ei kannata ryhtyä uusperheeksi, jos ei ole kykyä hoitaa kaikkia osapuolia siitä. Kukaan ei voi toisen puolesta sanoa asioita sinun kannaltasi. Etkä edes kovin rakastuneelta kuulosta. Itse ainakin menen mielelläni uuden kumppanini perhettäkin moikkaamaan. Toki joskus hän menee itekseen, mutta on se joskus kiva mukanakin olla, sillä he ovat oman kumppanini tärkeitä ihmisiä.
Niin, rakastumisen alkuhuuma on todellakin ohi ja tuntuu ettei riitä voimat miehen huomioimiseen kaiken arjen pyörittämisen ohella. Esim lapsivapaina viikonloppuina vietän mieluiten aikaa yksin, jotta saan akut ladattua. Tai siis yleensä niin että lauantain oon miehen kanssa ja su sitten omaa aikaa. Mutta tästäkin mies vinkuu, että pitäisi jokainen lapsivapaa käyttää hänen huomioimiseensa. Tavallaan ymmärrän mutta voimat ei riitä siihen että vaan täytän jonkun tarpeita koko ajan. Tarvitsen itse myös yksin oloa voidakseni hyvin. Ap
Kuulostaa ihan helvetin ahdistavalta. Milloin mies sitten huomioi sinua jos sinun pitää käyttää hänen huomioimiseensa omaa vapaata aikaasi? Mulla kans on parisuhde miehen kans jolla on lapsia, itsellänikin on. Yhteistä aikaa on toki välillä odotettava pidempään kuin mukavaa olisi, mutta jos mies alkaisi VAATIA että viimein lapset mummolaan tms saatuani minun eka hommani olisi viihdyttää häntä, homma tyssäisi kyllä siihen. Omat ja lasteni tarpeet tulevat aina ensin, sitten jäljellä jäävä aika on miehen kanssa olemista varten. Onhan se välillä vähissä mutta en tiedä miten voisin oman hyvinvointini kustannuksella miellyttää kumppania? Itselläni ei ees ole lapsilla toista järkevää vanhempaa jonka kanssa jakaa hommia, apu on varsin vähissä. Miehellä lapset puoliksi eksän kanssa joten hänellä vapaata aikaa itseään varten on enemmän. Olemme yhdessä koska rakastamme toisiamme ja haluamme toisillemme hyvää, eikä se tarkoita todellakaan sitä että kaikki aika ja asiat jaetaan toisen oikkujen mukaan. Lisäksi ei tulisi mieleenkään viedä lapsiani miehen sukulaisiin, välillä näemme toistemme lapsia mutta lapsemme eivät toisiaan. Tavanneet ovat ja ei oikein ketään kiinnostanut se, aikuisten asiat ja suhteet erikseen ja lasten elämä ja arki mahdollisimman turvallista ja vakaata, lasten etua ajatellen. En ikinä muuttaisi tai toimisi muutenkaan miehen vaatimuksen mukaisesti, mutta mulla onkin mies joka ei koskaan edellyttäisi että minä taivun ja käytän energiaani hänen tahtiinsa. Hän on valmis antamaan tilaa ja toisaalta myös auttamaan ja tukemaan henkisesti kun mulla on paljon hommaa. Välitämme toisistamme ja haluamme hiukan vaativasta ja hankalasta ajasta huolimatta olla yhdessä. Sinun suhteesi kuulostaa kasalta vastentahtoisia kompromisseja ja melkein tekee mieli sanoa että kannattaa ehkä erota, aineksia parempaan ei välttämättä tuossa ole.
Lisään vielä että luonnollisesti tuen itse myös miestä ja pidämme päivittäin yhteyttä. Suhteen ei tarvitse olla jatkuvaa yhdessäoloa ja yhteys pysyy silti vahvana ja hyvänä. Elämässä ei voi laittaa omia mielihaluja lasten edelle jos lapsia on hankkinut - tai toki voi mutta siinä joko menettää lapsensa tai tuhoaa heidät/suhteensa heihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi olet noin hukassa? Onko mies jotenkin vaativa ja sekoittanut ajatuksesi?
Tietenkin lapsi menee tärkeissä asioissa kaiken edelle. Kumppaniksi pitää myös valita sellainen ihminen, kenen kanssa natsaa niin asuinpaikkaan kuin vapaa-aikaan liittyvät kysymykset. Ymmärrän hyvin, että miesystäväsi haluaa viettää enemmän aikaa sinun kanssa ja, että olisit osa hänen sukua/perhettä, mutta jos et siihen pysty, niin on varmasti syytä keskustella teidän suhteen laadusta ja tilanteesta vakavasti.
No miehellä on sellainen tilanne että jäi muutama vuosi sitten työttömäksi eikä ole masennuksen takia päässyt palaamaan työelämään. Hänellä on kyllä ystäviä mutta heillä omat perheet, joten eivät voi nähdä joka päivä. On siksi tosi yksinäinen tällä hetkellä ja haluaisi viettää joka ikisen hetken meidän kanssa. Musta tällainen tarvitsevuus tuntuu raskaalta ja ripustautumiselta, mutta odotan että tämä vaihe menee ohi. Kun tapasimme, miehen elämä oli suht normaalia, kävi töissä, oli harrastuksia jne. Irtisanomisen myötä tuli sit masennus. Tämä nyt vähän sivuraiteena. Ap
Eli olet kaiken lisäksi vastuussa miehen järjissään pysymisestä ja sosiaalisesta elämästä, joka on kokonaan sinun harteillasi. Varsinainen punaisten lippujen kuja tuossa. En ihmettele yhtään että ahdistaa ja väsyttää kun mies ei kanna vastuuta itsestään ja elämästään ja vaatii sinua paapomaan itseään.
Jos haluat suhteen jatkuvan, on aika tehdä rajasi täysin selväksi miehelle. Joko hänelle riittää se mitä voit tarjota tai sitten teidän on parempi mennä omia teitä.
Ymmärrän hyvin, että tarvitset myös omaa aikaa. Lapseni lähtevät tänään isälleen pariksi viikoksi lomailemaan, enkä suoraan sanottuna jaksa odottaa, että saan olla hetken yksin ja rentoutua. Meidän arki rullaa oikein mukavasti, mutta silti tarvitsen toisinaan aikaa vain itselleni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi olet noin hukassa? Onko mies jotenkin vaativa ja sekoittanut ajatuksesi?
Tietenkin lapsi menee tärkeissä asioissa kaiken edelle. Kumppaniksi pitää myös valita sellainen ihminen, kenen kanssa natsaa niin asuinpaikkaan kuin vapaa-aikaan liittyvät kysymykset. Ymmärrän hyvin, että miesystäväsi haluaa viettää enemmän aikaa sinun kanssa ja, että olisit osa hänen sukua/perhettä, mutta jos et siihen pysty, niin on varmasti syytä keskustella teidän suhteen laadusta ja tilanteesta vakavasti.
No miehellä on sellainen tilanne että jäi muutama vuosi sitten työttömäksi eikä ole masennuksen takia päässyt palaamaan työelämään. Hänellä on kyllä ystäviä mutta heillä omat perheet, joten eivät voi nähdä joka päivä. On siksi tosi yksinäinen tällä hetkellä ja haluaisi viettää joka ikisen hetken meidän kanssa. Musta tällainen tarvitsevuus tuntuu raskaalta ja ripustautumiselta, mutta odotan että tämä vaihe menee ohi. Kun tapasimme, miehen elämä oli suht normaalia, kävi töissä, oli harrastuksia jne. Irtisanomisen myötä tuli sit masennus. Tämä nyt vähän sivuraiteena. Ap
Eli olet kaiken lisäksi vastuussa miehen järjissään pysymisestä ja sosiaalisesta elämästä, joka on kokonaan sinun harteillasi. Varsinainen punaisten lippujen kuja tuossa. En ihmettele yhtään että ahdistaa ja väsyttää kun mies ei kanna vastuuta itsestään ja elämästään ja vaatii sinua paapomaan itseään.
Mitä punaisia lippuja, mistä asiasta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi olet noin hukassa? Onko mies jotenkin vaativa ja sekoittanut ajatuksesi?
Tietenkin lapsi menee tärkeissä asioissa kaiken edelle. Kumppaniksi pitää myös valita sellainen ihminen, kenen kanssa natsaa niin asuinpaikkaan kuin vapaa-aikaan liittyvät kysymykset. Ymmärrän hyvin, että miesystäväsi haluaa viettää enemmän aikaa sinun kanssa ja, että olisit osa hänen sukua/perhettä, mutta jos et siihen pysty, niin on varmasti syytä keskustella teidän suhteen laadusta ja tilanteesta vakavasti.
No miehellä on sellainen tilanne että jäi muutama vuosi sitten työttömäksi eikä ole masennuksen takia päässyt palaamaan työelämään. Hänellä on kyllä ystäviä mutta heillä omat perheet, joten eivät voi nähdä joka päivä. On siksi tosi yksinäinen tällä hetkellä ja haluaisi viettää joka ikisen hetken meidän kanssa. Musta tällainen tarvitsevuus tuntuu raskaalta ja ripustautumiselta, mutta odotan että tämä vaihe menee ohi. Kun tapasimme, miehen elämä oli suht normaalia, kävi töissä, oli harrastuksia jne. Irtisanomisen myötä tuli sit masennus. Tämä nyt vähän sivuraiteena. Ap
Ap, onko yhtään syytä roikkua suhteessa tuollaisen miehen kanssa? Et sinä ole kenenkään terapeutti. Tee itsellesi palvelus ja lopeta tuo suhde.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kyllä eri mieltä tässä ketjussa kommentoivien kanssa. Vähän epäilen, onko noilla lapsia tai miestä laisinkaan, saati nyt uusperhettä.
Ihminen - aikuinen sellainen - tekee koko ajan kompromisseja. Oma napa ei voi olla ainoa elämän ratkaisuja ohjaava asia.
Ja kyllä, jos olisin avo/avoliitossa ja puoliso esimerkiksi työllistyisi toisella paikkakunnalla, saattaisin kyllä muuttaa sinne lapsineni. Ei se lapsi mikään muutossa särkyvä kapine ole, monet perheet muuttavat muutenkin, joten miten se nyt oli seikka, jonka takia "lasta ajatellakseen" pitäisi hajottaa parisuhde, ettei herranen aika lapsi JOUDU vaihtamaan koulua???
Totta kai minä vanhempana myös huolehdin lapsen parhaasta, mutta aniharvoin se on niin, että vaihtoehdot sulkevat toisensa pois tyystin.
Jos mieheni menee vaikka äidilleen 80-vuotisjuhliin, niin totta kai menen mukaan ja kyllä, lapsenikin tulee mukaan. Mitään viikon lomailua nyksäni sukulaisilla hän ei joudu kokemaan, mutta kohtelias iltapäivän kestävä synttärivierailu pitää lapsen oppia kestämään, vaikkei se nyt olisikaan ihan Linnanmäki-käynnin kaltainen kesän kohokohta.
Pelkkä lapsen ehdoilla meneminenkin kuulostaa kammottavalta. Meidän on elämässä kumminkin hyvä oppia tekemään kompromisseja oman mukavuuden ja läheisimmille ihmisillemme tärkeiden asioiden välillä.
Jos vanhempi kasvattaa lapsestaan vain omaa mukavuuttaan ja mieltymyksiään noudattavan, se on karhunpalvelus. Kaikesta ei tartte ihquna tykätä, ja silti se tehdään. Monessa muussa asiassa kumminkin noudatetaan myös lapsen mielihaluja, muttei kaikessa.
Vierailija kirjoitti:
Jos haluat suhteen jatkuvan, on aika tehdä rajasi täysin selväksi miehelle. Joko hänelle riittää se mitä voit tarjota tai sitten teidän on parempi mennä omia teitä.
Ymmärrän hyvin, että tarvitset myös omaa aikaa. Lapseni lähtevät tänään isälleen pariksi viikoksi lomailemaan, enkä suoraan sanottuna jaksa odottaa, että saan olla hetken yksin ja rentoutua. Meidän arki rullaa oikein mukavasti, mutta silti tarvitsen toisinaan aikaa vain itselleni.
Ymmärrän sinua hyvin, on niin ihanaa kun kukaan ei tarvitse huomiota ja voi olla vain itselleen ja viettää aikaa kuten haluaa. Minun exäni ei koskaan ota lasta miuramaa päivää pidemmäksi ajaksi (viikonloput, juhlapyhät) ja se on ihan ok kun oon tottunut mutta mun mies haluaisi että joku olisi ikään kuin vain häntä varten tyyliin koko ajan. Tämä siis alkoi vasta kun masentui, ei ollut alussa näin tarvitseva. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pöh. Lapset menee aina edelle, oli suhdemuoto mikä hyvänsä, vaikka ydinperheessä. Ja nykyään asetan oman hyvinvointini miehen edelle joten en kykene nyt ymmärtämään miten joku edes pähkii tämmöisiä asioita noin.
Vierailija kirjoitti:
Olen kyllä eri mieltä tässä ketjussa kommentoivien kanssa. Vähän epäilen, onko noilla lapsia tai miestä laisinkaan, saati nyt uusperhettä.
Ihminen - aikuinen sellainen - tekee koko ajan kompromisseja. Oma napa ei voi olla ainoa elämän ratkaisuja ohjaava asia.
Ja kyllä, jos olisin avo/avoliitossa ja puoliso esimerkiksi työllistyisi toisella paikkakunnalla, saattaisin kyllä muuttaa sinne lapsineni. Ei se lapsi mikään muutossa särkyvä kapine ole, monet perheet muuttavat muutenkin, joten miten se nyt oli seikka, jonka takia "lasta ajatellakseen" pitäisi hajottaa parisuhde, ettei herranen aika lapsi JOUDU vaihtamaan koulua???
Totta kai minä vanhempana myös huolehdin lapsen parhaasta, mutta aniharvoin se on niin, että vaihtoehdot sulkevat toisensa pois tyystin.
Jos mieheni menee vaikka äidilleen 80-vuotisjuhliin, niin totta kai menen mukaan ja kyllä, lapsenikin tulee mukaan. Mitään viikon lomailua nyksäni sukulaisilla hän ei joudu kokemaan, mutta kohtelias iltapäivän kestävä synttärivierailu pitää lapsen oppia kestämään, vaikkei se nyt olisikaan ihan Linnanmäki-käynnin kaltainen kesän kohokohta.
Pelkkä lapsen ehdoilla meneminenkin kuulostaa kammottavalta. Meidän on elämässä kumminkin hyvä oppia tekemään kompromisseja oman mukavuuden ja läheisimmille ihmisillemme tärkeiden asioiden välillä.
Jos vanhempi kasvattaa lapsestaan vain omaa mukavuuttaan ja mieltymyksiään noudattavan, se on karhunpalvelus. Kaikesta ei tartte ihquna tykätä, ja silti se tehdään. Monessa muussa asiassa kumminkin noudatetaan myös lapsen mielihaluja, muttei kaikessa.
Tässä tapauksessa mies käyttää ap:ta kainalosauvana kun ei itse ota vastuuta mistään. Jos ap ei itsekään viihdy miehen häiriintyneiden sukulaisten luona, ketä palvelee vielä lapsen raahaaminen mukaan? Täysin itsetuhoista toimintaa.
Miehellä psyykkisiä ongelmia ja vierittää vastuuta niiden "hoidosta" ap:lle. Ap kuvittelee, että kyseessä on joku vaihe joka menee ohi. Mikään ei viittaa siihen, että menisi ohi tai edes helpottaisi. Itsensä ja lapsensa ap voi vielä pelastaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen kyllä eri mieltä tässä ketjussa kommentoivien kanssa. Vähän epäilen, onko noilla lapsia tai miestä laisinkaan, saati nyt uusperhettä.
Ihminen - aikuinen sellainen - tekee koko ajan kompromisseja. Oma napa ei voi olla ainoa elämän ratkaisuja ohjaava asia.
Ja kyllä, jos olisin avo/avoliitossa ja puoliso esimerkiksi työllistyisi toisella paikkakunnalla, saattaisin kyllä muuttaa sinne lapsineni. Ei se lapsi mikään muutossa särkyvä kapine ole, monet perheet muuttavat muutenkin, joten miten se nyt oli seikka, jonka takia "lasta ajatellakseen" pitäisi hajottaa parisuhde, ettei herranen aika lapsi JOUDU vaihtamaan koulua???
Totta kai minä vanhempana myös huolehdin lapsen parhaasta, mutta aniharvoin se on niin, että vaihtoehdot sulkevat toisensa pois tyystin.
Jos mieheni menee vaikka äidilleen 80-vuotisjuhliin, niin totta kai menen mukaan ja kyllä, lapsenikin tulee mukaan. Mitään viikon lomailua nyksäni sukulaisilla hän ei joudu kokemaan, mutta kohtelias iltapäivän kestävä synttärivierailu pitää lapsen oppia kestämään, vaikkei se nyt olisikaan ihan Linnanmäki-käynnin kaltainen kesän kohokohta.
Pelkkä lapsen ehdoilla meneminenkin kuulostaa kammottavalta. Meidän on elämässä kumminkin hyvä oppia tekemään kompromisseja oman mukavuuden ja läheisimmille ihmisillemme tärkeiden asioiden välillä.
Jos vanhempi kasvattaa lapsestaan vain omaa mukavuuttaan ja mieltymyksiään noudattavan, se on karhunpalvelus. Kaikesta ei tartte ihquna tykätä, ja silti se tehdään. Monessa muussa asiassa kumminkin noudatetaan myös lapsen mielihaluja, muttei kaikessa.
Nämäkin ovat hyviä pointteja, eikä lapsi tosiaankaan saa kaikessa tahtoaan läpi.
Miehen sukulaiset asuvat noin 4h ajomatkan päässä, joten ihan iltapäivää viettämään sinne ei viitsi lähteä. On kyllä ollut mukana ns pakollisissa sukujuhlissa.
Meidän koulu, kaverit ja harrastukset sekä minun työni ovat tietyllä alueella. Ihmettelen olisitko todella valmis siihen että lapsen koko elämä menee uusiksi sinun uuden puolisosi työn takia?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kyllä eri mieltä tässä ketjussa kommentoivien kanssa. Vähän epäilen, onko noilla lapsia tai miestä laisinkaan, saati nyt uusperhettä.
Ihminen - aikuinen sellainen - tekee koko ajan kompromisseja. Oma napa ei voi olla ainoa elämän ratkaisuja ohjaava asia.
Ja kyllä, jos olisin avo/avoliitossa ja puoliso esimerkiksi työllistyisi toisella paikkakunnalla, saattaisin kyllä muuttaa sinne lapsineni. Ei se lapsi mikään muutossa särkyvä kapine ole, monet perheet muuttavat muutenkin, joten miten se nyt oli seikka, jonka takia "lasta ajatellakseen" pitäisi hajottaa parisuhde, ettei herranen aika lapsi JOUDU vaihtamaan koulua???
Totta kai minä vanhempana myös huolehdin lapsen parhaasta, mutta aniharvoin se on niin, että vaihtoehdot sulkevat toisensa pois tyystin.
Jos mieheni menee vaikka äidilleen 80-vuotisjuhliin, niin totta kai menen mukaan ja kyllä, lapsenikin tulee mukaan. Mitään viikon lomailua nyksäni sukulaisilla hän ei joudu kokemaan, mutta kohtelias iltapäivän kestävä synttärivierailu pitää lapsen oppia kestämään, vaikkei se nyt olisikaan ihan Linnanmäki-käynnin kaltainen kesän kohokohta.
Pelkkä lapsen ehdoilla meneminenkin kuulostaa kammottavalta. Meidän on elämässä kumminkin hyvä oppia tekemään kompromisseja oman mukavuuden ja läheisimmille ihmisillemme tärkeiden asioiden välillä.
Jos vanhempi kasvattaa lapsestaan vain omaa mukavuuttaan ja mieltymyksiään noudattavan, se on karhunpalvelus. Kaikesta ei tartte ihquna tykätä, ja silti se tehdään. Monessa muussa asiassa kumminkin noudatetaan myös lapsen mielihaluja, muttei kaikessa.
Tässä tapauksessa mies käyttää ap:ta kainalosauvana kun ei itse ota vastuuta mistään. Jos ap ei itsekään viihdy miehen häiriintyneiden sukulaisten luona, ketä palvelee vielä lapsen raahaaminen mukaan? Täysin itsetuhoista toimintaa.
Miehellä psyykkisiä ongelmia ja vierittää vastuuta niiden "hoidosta" ap:lle. Ap kuvittelee, että kyseessä on joku vaihe joka menee ohi. Mikään ei viittaa siihen, että menisi ohi tai edes helpottaisi. Itsensä ja lapsensa ap voi vielä pelastaa.
Minkähän takia saan alapeukkua, kun sanon suoraan, ettei ap ole vastuussa miehen mielenterveydestä oman hyvinvoinnin kustannuksella? Ap, sinäkö alapeukutat?
Ihan oikeasti, mitä tuo suhde sinulle antaa? Miksi luulet, että miehen masennus on ohimenevä vaihe?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kyllä eri mieltä tässä ketjussa kommentoivien kanssa. Vähän epäilen, onko noilla lapsia tai miestä laisinkaan, saati nyt uusperhettä.
Ihminen - aikuinen sellainen - tekee koko ajan kompromisseja. Oma napa ei voi olla ainoa elämän ratkaisuja ohjaava asia.
Ja kyllä, jos olisin avo/avoliitossa ja puoliso esimerkiksi työllistyisi toisella paikkakunnalla, saattaisin kyllä muuttaa sinne lapsineni. Ei se lapsi mikään muutossa särkyvä kapine ole, monet perheet muuttavat muutenkin, joten miten se nyt oli seikka, jonka takia "lasta ajatellakseen" pitäisi hajottaa parisuhde, ettei herranen aika lapsi JOUDU vaihtamaan koulua???
Totta kai minä vanhempana myös huolehdin lapsen parhaasta, mutta aniharvoin se on niin, että vaihtoehdot sulkevat toisensa pois tyystin.
Jos mieheni menee vaikka äidilleen 80-vuotisjuhliin, niin totta kai menen mukaan ja kyllä, lapsenikin tulee mukaan. Mitään viikon lomailua nyksäni sukulaisilla hän ei joudu kokemaan, mutta kohtelias iltapäivän kestävä synttärivierailu pitää lapsen oppia kestämään, vaikkei se nyt olisikaan ihan Linnanmäki-käynnin kaltainen kesän kohokohta.
Pelkkä lapsen ehdoilla meneminenkin kuulostaa kammottavalta. Meidän on elämässä kumminkin hyvä oppia tekemään kompromisseja oman mukavuuden ja läheisimmille ihmisillemme tärkeiden asioiden välillä.
Jos vanhempi kasvattaa lapsestaan vain omaa mukavuuttaan ja mieltymyksiään noudattavan, se on karhunpalvelus. Kaikesta ei tartte ihquna tykätä, ja silti se tehdään. Monessa muussa asiassa kumminkin noudatetaan myös lapsen mielihaluja, muttei kaikessa.
Tässä tapauksessa mies käyttää ap:ta kainalosauvana kun ei itse ota vastuuta mistään. Jos ap ei itsekään viihdy miehen häiriintyneiden sukulaisten luona, ketä palvelee vielä lapsen raahaaminen mukaan? Täysin itsetuhoista toimintaa.
Miehellä psyykkisiä ongelmia ja vierittää vastuuta niiden "hoidosta" ap:lle. Ap kuvittelee, että kyseessä on joku vaihe joka menee ohi. Mikään ei viittaa siihen, että menisi ohi tai edes helpottaisi. Itsensä ja lapsensa ap voi vielä pelastaa.
En huomaa ap:n sanoneen, että mies vierittäisi psyykkisten ongelmiensa hoidosta vastuuta ap:lle. Kieltämättä miehen sukulaiset vaikuttavat ikäviltä, mutta otin kantaa lähinnä laajemmin asiaan, en ap:n tapaukseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kyllä eri mieltä tässä ketjussa kommentoivien kanssa. Vähän epäilen, onko noilla lapsia tai miestä laisinkaan, saati nyt uusperhettä.
Ihminen - aikuinen sellainen - tekee koko ajan kompromisseja. Oma napa ei voi olla ainoa elämän ratkaisuja ohjaava asia.
Ja kyllä, jos olisin avo/avoliitossa ja puoliso esimerkiksi työllistyisi toisella paikkakunnalla, saattaisin kyllä muuttaa sinne lapsineni. Ei se lapsi mikään muutossa särkyvä kapine ole, monet perheet muuttavat muutenkin, joten miten se nyt oli seikka, jonka takia "lasta ajatellakseen" pitäisi hajottaa parisuhde, ettei herranen aika lapsi JOUDU vaihtamaan koulua???
Totta kai minä vanhempana myös huolehdin lapsen parhaasta, mutta aniharvoin se on niin, että vaihtoehdot sulkevat toisensa pois tyystin.
Jos mieheni menee vaikka äidilleen 80-vuotisjuhliin, niin totta kai menen mukaan ja kyllä, lapsenikin tulee mukaan. Mitään viikon lomailua nyksäni sukulaisilla hän ei joudu kokemaan, mutta kohtelias iltapäivän kestävä synttärivierailu pitää lapsen oppia kestämään, vaikkei se nyt olisikaan ihan Linnanmäki-käynnin kaltainen kesän kohokohta.
Pelkkä lapsen ehdoilla meneminenkin kuulostaa kammottavalta. Meidän on elämässä kumminkin hyvä oppia tekemään kompromisseja oman mukavuuden ja läheisimmille ihmisillemme tärkeiden asioiden välillä.
Jos vanhempi kasvattaa lapsestaan vain omaa mukavuuttaan ja mieltymyksiään noudattavan, se on karhunpalvelus. Kaikesta ei tartte ihquna tykätä, ja silti se tehdään. Monessa muussa asiassa kumminkin noudatetaan myös lapsen mielihaluja, muttei kaikessa.
Nämäkin ovat hyviä pointteja, eikä lapsi tosiaankaan saa kaikessa tahtoaan läpi.
Miehen sukulaiset asuvat noin 4h ajomatkan päässä, joten ihan iltapäivää viettämään sinne ei viitsi lähteä. On kyllä ollut mukana ns pakollisissa sukujuhlissa.
Meidän koulu, kaverit ja harrastukset sekä minun työni ovat tietyllä alueella. Ihmettelen olisitko todella valmis siihen että lapsen koko elämä menee uusiksi sinun uuden puolisosi työn takia?
Ap
Minä en ainakaan olisi valmis. Pidä kiinni rajoistasi.
Vierailija kirjoitti:
Olen kyllä eri mieltä tässä ketjussa kommentoivien kanssa. Vähän epäilen, onko noilla lapsia tai miestä laisinkaan, saati nyt uusperhettä.
Ihminen - aikuinen sellainen - tekee koko ajan kompromisseja. Oma napa ei voi olla ainoa elämän ratkaisuja ohjaava asia.
Ja kyllä, jos olisin avo/avoliitossa ja puoliso esimerkiksi työllistyisi toisella paikkakunnalla, saattaisin kyllä muuttaa sinne lapsineni. Ei se lapsi mikään muutossa särkyvä kapine ole, monet perheet muuttavat muutenkin, joten miten se nyt oli seikka, jonka takia "lasta ajatellakseen" pitäisi hajottaa parisuhde, ettei herranen aika lapsi JOUDU vaihtamaan koulua???
Totta kai minä vanhempana myös huolehdin lapsen parhaasta, mutta aniharvoin se on niin, että vaihtoehdot sulkevat toisensa pois tyystin.
Jos mieheni menee vaikka äidilleen 80-vuotisjuhliin, niin totta kai menen mukaan ja kyllä, lapsenikin tulee mukaan. Mitään viikon lomailua nyksäni sukulaisilla hän ei joudu kokemaan, mutta kohtelias iltapäivän kestävä synttärivierailu pitää lapsen oppia kestämään, vaikkei se nyt olisikaan ihan Linnanmäki-käynnin kaltainen kesän kohokohta.
Pelkkä lapsen ehdoilla meneminenkin kuulostaa kammottavalta. Meidän on elämässä kumminkin hyvä oppia tekemään kompromisseja oman mukavuuden ja läheisimmille ihmisillemme tärkeiden asioiden välillä.
Jos vanhempi kasvattaa lapsestaan vain omaa mukavuuttaan ja mieltymyksiään noudattavan, se on karhunpalvelus. Kaikesta ei tartte ihquna tykätä, ja silti se tehdään. Monessa muussa asiassa kumminkin noudatetaan myös lapsen mielihaluja, muttei kaikessa.
Minulla on oma työ, jota en vaihtaisi muuttaakseni jonkun luo asumaan. Saati että erottaisin lapset omasta ympäristöstään.
En muuttaisi kyllä ydinperheenäkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kyllä eri mieltä tässä ketjussa kommentoivien kanssa. Vähän epäilen, onko noilla lapsia tai miestä laisinkaan, saati nyt uusperhettä.
Ihminen - aikuinen sellainen - tekee koko ajan kompromisseja. Oma napa ei voi olla ainoa elämän ratkaisuja ohjaava asia.
Ja kyllä, jos olisin avo/avoliitossa ja puoliso esimerkiksi työllistyisi toisella paikkakunnalla, saattaisin kyllä muuttaa sinne lapsineni. Ei se lapsi mikään muutossa särkyvä kapine ole, monet perheet muuttavat muutenkin, joten miten se nyt oli seikka, jonka takia "lasta ajatellakseen" pitäisi hajottaa parisuhde, ettei herranen aika lapsi JOUDU vaihtamaan koulua???
Totta kai minä vanhempana myös huolehdin lapsen parhaasta, mutta aniharvoin se on niin, että vaihtoehdot sulkevat toisensa pois tyystin.
Jos mieheni menee vaikka äidilleen 80-vuotisjuhliin, niin totta kai menen mukaan ja kyllä, lapsenikin tulee mukaan. Mitään viikon lomailua nyksäni sukulaisilla hän ei joudu kokemaan, mutta kohtelias iltapäivän kestävä synttärivierailu pitää lapsen oppia kestämään, vaikkei se nyt olisikaan ihan Linnanmäki-käynnin kaltainen kesän kohokohta.
Pelkkä lapsen ehdoilla meneminenkin kuulostaa kammottavalta. Meidän on elämässä kumminkin hyvä oppia tekemään kompromisseja oman mukavuuden ja läheisimmille ihmisillemme tärkeiden asioiden välillä.
Jos vanhempi kasvattaa lapsestaan vain omaa mukavuuttaan ja mieltymyksiään noudattavan, se on karhunpalvelus. Kaikesta ei tartte ihquna tykätä, ja silti se tehdään. Monessa muussa asiassa kumminkin noudatetaan myös lapsen mielihaluja, muttei kaikessa.
Nämäkin ovat hyviä pointteja, eikä lapsi tosiaankaan saa kaikessa tahtoaan läpi.
Miehen sukulaiset asuvat noin 4h ajomatkan päässä, joten ihan iltapäivää viettämään sinne ei viitsi lähteä. On kyllä ollut mukana ns pakollisissa sukujuhlissa.
Meidän koulu, kaverit ja harrastukset sekä minun työni ovat tietyllä alueella. Ihmettelen olisitko todella valmis siihen että lapsen koko elämä menee uusiksi sinun uuden puolisosi työn takia?
Ap
Lapsen KOKO elämä ei mene uusiksi, ystäväpiiri ja koulu kyllä. Kuten sanottua, monet ydinperheetkin muuttavat ja monet jopa useita kertoja,
Eikä se ole pelkästään "miehen työn takia" - vaan perheen yhdessä pysymisen ja taloudellisen hyvinvoinnin takia. Vaihtoehtonahan siis olisi työttömyys tai miehen muutto yksinään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kyllä eri mieltä tässä ketjussa kommentoivien kanssa. Vähän epäilen, onko noilla lapsia tai miestä laisinkaan, saati nyt uusperhettä.
Ihminen - aikuinen sellainen - tekee koko ajan kompromisseja. Oma napa ei voi olla ainoa elämän ratkaisuja ohjaava asia.
Ja kyllä, jos olisin avo/avoliitossa ja puoliso esimerkiksi työllistyisi toisella paikkakunnalla, saattaisin kyllä muuttaa sinne lapsineni. Ei se lapsi mikään muutossa särkyvä kapine ole, monet perheet muuttavat muutenkin, joten miten se nyt oli seikka, jonka takia "lasta ajatellakseen" pitäisi hajottaa parisuhde, ettei herranen aika lapsi JOUDU vaihtamaan koulua???
Totta kai minä vanhempana myös huolehdin lapsen parhaasta, mutta aniharvoin se on niin, että vaihtoehdot sulkevat toisensa pois tyystin.
Jos mieheni menee vaikka äidilleen 80-vuotisjuhliin, niin totta kai menen mukaan ja kyllä, lapsenikin tulee mukaan. Mitään viikon lomailua nyksäni sukulaisilla hän ei joudu kokemaan, mutta kohtelias iltapäivän kestävä synttärivierailu pitää lapsen oppia kestämään, vaikkei se nyt olisikaan ihan Linnanmäki-käynnin kaltainen kesän kohokohta.
Pelkkä lapsen ehdoilla meneminenkin kuulostaa kammottavalta. Meidän on elämässä kumminkin hyvä oppia tekemään kompromisseja oman mukavuuden ja läheisimmille ihmisillemme tärkeiden asioiden välillä.
Jos vanhempi kasvattaa lapsestaan vain omaa mukavuuttaan ja mieltymyksiään noudattavan, se on karhunpalvelus. Kaikesta ei tartte ihquna tykätä, ja silti se tehdään. Monessa muussa asiassa kumminkin noudatetaan myös lapsen mielihaluja, muttei kaikessa.
Minulla on oma työ, jota en vaihtaisi muuttaakseni jonkun luo asumaan. Saati että erottaisin lapset omasta ympäristöstään.
En muuttaisi kyllä ydinperheenäkään.
No sinä et, mutta iso osa suomalaisista kyllä muuttaa työn perässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kyllä eri mieltä tässä ketjussa kommentoivien kanssa. Vähän epäilen, onko noilla lapsia tai miestä laisinkaan, saati nyt uusperhettä.
Ihminen - aikuinen sellainen - tekee koko ajan kompromisseja. Oma napa ei voi olla ainoa elämän ratkaisuja ohjaava asia.
Ja kyllä, jos olisin avo/avoliitossa ja puoliso esimerkiksi työllistyisi toisella paikkakunnalla, saattaisin kyllä muuttaa sinne lapsineni. Ei se lapsi mikään muutossa särkyvä kapine ole, monet perheet muuttavat muutenkin, joten miten se nyt oli seikka, jonka takia "lasta ajatellakseen" pitäisi hajottaa parisuhde, ettei herranen aika lapsi JOUDU vaihtamaan koulua???
Totta kai minä vanhempana myös huolehdin lapsen parhaasta, mutta aniharvoin se on niin, että vaihtoehdot sulkevat toisensa pois tyystin.
Jos mieheni menee vaikka äidilleen 80-vuotisjuhliin, niin totta kai menen mukaan ja kyllä, lapsenikin tulee mukaan. Mitään viikon lomailua nyksäni sukulaisilla hän ei joudu kokemaan, mutta kohtelias iltapäivän kestävä synttärivierailu pitää lapsen oppia kestämään, vaikkei se nyt olisikaan ihan Linnanmäki-käynnin kaltainen kesän kohokohta.
Pelkkä lapsen ehdoilla meneminenkin kuulostaa kammottavalta. Meidän on elämässä kumminkin hyvä oppia tekemään kompromisseja oman mukavuuden ja läheisimmille ihmisillemme tärkeiden asioiden välillä.
Jos vanhempi kasvattaa lapsestaan vain omaa mukavuuttaan ja mieltymyksiään noudattavan, se on karhunpalvelus. Kaikesta ei tartte ihquna tykätä, ja silti se tehdään. Monessa muussa asiassa kumminkin noudatetaan myös lapsen mielihaluja, muttei kaikessa.
Tässä tapauksessa mies käyttää ap:ta kainalosauvana kun ei itse ota vastuuta mistään. Jos ap ei itsekään viihdy miehen häiriintyneiden sukulaisten luona, ketä palvelee vielä lapsen raahaaminen mukaan? Täysin itsetuhoista toimintaa.
Miehellä psyykkisiä ongelmia ja vierittää vastuuta niiden "hoidosta" ap:lle. Ap kuvittelee, että kyseessä on joku vaihe joka menee ohi. Mikään ei viittaa siihen, että menisi ohi tai edes helpottaisi. Itsensä ja lapsensa ap voi vielä pelastaa.
En huomaa ap:n sanoneen, että mies vierittäisi psyykkisten ongelmiensa hoidosta vastuuta ap:lle. Kieltämättä miehen sukulaiset vaikuttavat ikäviltä, mutta otin kantaa lähinnä laajemmin asiaan, en ap:n tapaukseen.
Ap kirjoitti, että mies tarttee ap:ta suunnilleen joka hetki eikä tykkää siitä, että tällä on omaa aikaa. Ikäville sukulaisvierailuille hän tarttee ap:n, koska on niin raskasta muuten. Todella itsekästä vaatia ap:ta lapsineen ongelmallisten ihmisten luokse oman hyvinvointinsa varjolla. Kuka huolehtii ap:n ja tämän lapsen hyvinvoinnista?
Kuulostaa ihan helvetin ahdistavalta. Milloin mies sitten huomioi sinua jos sinun pitää käyttää hänen huomioimiseensa omaa vapaata aikaasi? Mulla kans on parisuhde miehen kans jolla on lapsia, itsellänikin on. Yhteistä aikaa on toki välillä odotettava pidempään kuin mukavaa olisi, mutta jos mies alkaisi VAATIA että viimein lapset mummolaan tms saatuani minun eka hommani olisi viihdyttää häntä, homma tyssäisi kyllä siihen. Omat ja lasteni tarpeet tulevat aina ensin, sitten jäljellä jäävä aika on miehen kanssa olemista varten. Onhan se välillä vähissä mutta en tiedä miten voisin oman hyvinvointini kustannuksella miellyttää kumppania? Itselläni ei ees ole lapsilla toista järkevää vanhempaa jonka kanssa jakaa hommia, apu on varsin vähissä. Miehellä lapset puoliksi eksän kanssa joten hänellä vapaata aikaa itseään varten on enemmän. Olemme yhdessä koska rakastamme toisiamme ja haluamme toisillemme hyvää, eikä se tarkoita todellakaan sitä että kaikki aika ja asiat jaetaan toisen oikkujen mukaan. Lisäksi ei tulisi mieleenkään viedä lapsiani miehen sukulaisiin, välillä näemme toistemme lapsia mutta lapsemme eivät toisiaan. Tavanneet ovat ja ei oikein ketään kiinnostanut se, aikuisten asiat ja suhteet erikseen ja lasten elämä ja arki mahdollisimman turvallista ja vakaata, lasten etua ajatellen. En ikinä muuttaisi tai toimisi muutenkaan miehen vaatimuksen mukaisesti, mutta mulla onkin mies joka ei koskaan edellyttäisi että minä taivun ja käytän energiaani hänen tahtiinsa. Hän on valmis antamaan tilaa ja toisaalta myös auttamaan ja tukemaan henkisesti kun mulla on paljon hommaa. Välitämme toisistamme ja haluamme hiukan vaativasta ja hankalasta ajasta huolimatta olla yhdessä. Sinun suhteesi kuulostaa kasalta vastentahtoisia kompromisseja ja melkein tekee mieli sanoa että kannattaa ehkä erota, aineksia parempaan ei välttämättä tuossa ole.