Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Minulla ei ole ystäviä, enkä niitä kaipaa. Olenko outo?
22.08.2006 |
Minulle tällainen elämä on ihan hyvää ja normaalia. Mieheni on samanlainen, hänellä ei ole ystäviä, eikä hänkään niitä kaipaa.
Meillä ei koskaan käy ketään kylässä, ennekä mekään käy missään kylässä (missäs me käytäisiinkään, kun ei niitä kaiffareita ole ;D). Sukulaisia joskus yökylässä (asuvat kauempana) mutta ei ikinä piipahda kavereita kahvilla tms.
Mutta onko tämä outoa teidän mielestänne?
Kommentit (101)
Olen aina ollut n. yksinäinen susi ja viihdyn yksikseni vallan mainiosti ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En usko menettäväni yhtään mitään. Tämä on ikään kuin makuasia. Minun on turha selittää äidilleni, mitä ihanaa hän menettääkään kun ei pidä salmiakin suolaisen kirpakasta mausta huulillaan ja kielellään. Hän ei vain pidä siitä, eikä siten siis menetä yhtään mitään.
Ajattelen hyvin samoin kuin ap. Autan mielelläni tuntemattomiakin, en ole mikään tunnekylmä yksilö. En vain halua sitoutua ystäviin siten kuten ystäviin tavataan sitoutua. Ystävyys on kuitenkin vuorovaikutteinen suhde. Annetaan ja otetaan. Minusta tosiystävyyteen kuuluu esim. lohduttaa ystävää (esim. puhelimitse) vaikka olisi itse juuri silloin väsynyt ja haluaisi vaikka lukea. Minä en halua elämääni tämän tyyppisiä velvotteita enempää (lapsen ja miehen lisäksi).
Itsekästä? Toki, mutta itseäni vartenhan minä täällä elän.
30
En ikinä jaksaisi tuollaista, että joka päivä olisi kavereita kotona! Niin me ollaan erilaisia ihmiset :) Kuten sanoin, ihmiset vievät minulta energiaa, eivät anna sitä. Jos lähden vaikka illanviettoon ja olen sosiaalinen koko illan, tuntuu, että " takki on aivan tyhjä" . Kun taas saan olla yksin koko viikonlopun, olen ladattu energialla.
En myöskään koe tarvetta paineiden purkuun, en kaipaa kaveria, jonka kanssa puhua asioistani. Liika puhuminen tuntuu jotenkin turhalta.
Ja sinäpä sen sanoit, oikeiden ystävien seurassa ei tarvitse pingottaa. Sellaisia en ole monta elämässäni tavannut.
Tuo elämäsi kuulostaisi mukavalta, jos vain olisin sinun kaltaisesi, osaisin nauttia ihmisten seurasta. Mutta en voi itselleni mitään. Mukavaa sosiaalista elämää sinulle. Nauti minunkin puolestani :D
ap
Mulla on 3 hyvää ystävää. Kavereita ei pahemmin ole. Joitain hyvän päivän tuttuja. Mä huolisin vielä kavereitakin lisää.
Mutta ihan tyytyväinen olen nyttenkin. Mä en vois kuvitella että mun ainoat aikuiskontaktit ois vaan töissä, jos sielläkään. Ja vaikka mun mies onkin ihana ja rakas, niin ei se aina ymmärrä ns. tyttöjen juttuja.
Minä olen ihan kuin ap. Meillä on vain se tilanne, että mieheni kaipaa ystäviä ja hänellä niitä onkin. Hän saa pitää seuraa ystäviensä kanssa enkä kahlitse häntä. Itse haluan olla yksin tai siis lasteni kanssa. Sukulaisissa emme käy eikä meillä käy vieraita, paitsi lasten kavereita. Minulla ei ole ollut yhtään ystävää 22 vuoteen ja hyvä niin. On rasittavaa, jos joku yrittää ystävystyä, silloin " pakenen" . Mutta empatiakykyä minultakin löytyy, välillä ehkä liikaakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitäs 96 sitten sanoo sellaisista laumasieluista kuin skinheadit tai koulukiusaajat? Jospa lakattaisiin taas yleistämästä typerästi.
Ja mitä niihin peilisuhteisiin tulee, niin ensimmäinen ja tärkein on oma ensisijainen hoitaja, usein äiti ja sitten myös isä. Kaverisuhteet tulevat lapselle merkittäviksi pikkuhiljaa. On tärkeää, että erakon lapsilla on mahdollisuus tutustua toisiin lapsiin esim. päiväkodin, pihapiirin tai harrastusten kautta, mutta omakohtaisesti olen kokenut, että pakottautuminen pinnallisiin tuttavuuksiin vain lasten kaverisuhteiden vuoksi ei tuota hedelmää. Vanhemmat voivat kyllä näyttää mallia eri asioissa, mutta se, millaiseksi lapsi kehittyy ja kasvaa, jää kuitenkin arvailujen varaan. Vai olemmeko mielestämme täysin vanhempiemme kaltaisia ja haluammeko olla?
Ne ovat kaksi täysin eri ominaisuutta. Voi olla sekä seurallisia että " epäseurallisia" , joilla on hyvä tai huono itsetunto. Mitä sanotte esimerkiksi ihmisestä, joka viettää paljon aikaa juoruten tuttavapiirinsä kanssa poissaolevista henkilöistä tai vähätellen ja tuomiten kaiken, mikä poikkeaa omasta elämäntavasta, oli se sitten yksin viihtyvä ihminen, " vääränlainen" elämäntapa tai mitä ikinä. Onko hän terveen itsetunnon omaava sosiaalinen ihminen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että minulle oli aina helpotus, kun pääsin kavereista eroon ja sain olla yksin.
Niin, ja me ainakaan emme kyhjötä miehen kanssa koko ajan kaksistaan, vaikka meillä ei kavereita olekaan. Molemmat tarvitsemme omaa yksinäistä aikaa. Itse lataan akkuja luonnossa ja kädentaitoja harjoittaen.
Siteeraan tähän vielä viestistä nro 12 parin kirjoittajan lauseet, jotka summaavat kaiken täydellisesti.
Vierailija:
Vierailija:Olisihan se toisaalta mukava, että olisi ystäviä, mutta tunnen olevani liian erilainen toisten ihmisten kanssa. En osaa nauttia heidän seurastaan. Ihmisten tapaaminen vie energiaa eikä anna sitä.
ap
Yksinolo lataa mun akut, kun taas ihmisten tapaamisella on ihan päinvastainen vaikutus.
Tuota en ole koskaan käsittänyt.
En koe tarvitsevani rupattelua vaatteista, meikeistä ym. Tai sen vähän voin rupatella mieheni kanssa (joskin meikit ei häntä kiinnosta).
En koe tarvitsevani " tyttöystävää" miesten solvaamista varten. Solvaan miestäni ihan suoraan jos kiukuttaa :D
Naistenvaivojakaan minulla ei juuri ole.
Mitä siis ovat " tyttöjen jutut" ?
30
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ei ole ystäviä, miestä eikä lapsia. En käy edes " pakollisissa" sukutapaamisissa. Taidan olla tosi outo?
Minkäs teet. Ihmiset ovat aiheuttaneet minulle pelkkää tuskaa, joten mielestäni on erittäin luonnollista että karttelen heitä. Enhän ole masokisti!
Olen erittäin lämmin ja herkkä ihminen. Ehkä juuri siksi rasitunkin niin helposti ihmisten seurassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos mukavista sanoistasi. Netti on minun tyyliselleni ihmiselle helppo sosiaalisen kanssakäymisen muoto. Kenestäkään juttukaverista ei saa " takiaista" ja täällä tutustuu helpommin erilaisiin ihmisiin. Kuitenkin voi vaihtaa ajatuksia ja etsiä tietoa.
Monesti on käynyt mielessä, kun keskustelee jonkun ihmisen kanssa, vastaisiko se ihminen irl sitä mielikuvaa, jonka kirjoitusten perusteella saa? Kuinka usein intuitio ja todellisuus kohtaisivat?
Tälläkin palstalla olen joissakin ketjussa joutunut " sakin hivutukseen" jostakin mielipteestäni tai asiasta muuten. Silloin tekisi mieli ehdottaa sättijöiden kanssa tapaamista. Nenätysten voisi sitten todeta, kuka kukin on naisiaan, katsoa miten hyvin mielikuva vastaa kuvitelmia :D
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käydään samalla kahvilla ja rupatellaan vaikka niistä meikeistä ja menkoista, ihan mistä vaan. Miestä ei nämäkään asiat pahemmin kiinnosta. Se on vähän kuutamolla jos mä rupean selostamaan uusimmasta kesätuoksusta joka on Escadalta tullut, ja jonka mä haluaisin. Ei muakaan kiinnosta miehen moottoreihin liittyvät jutut ja onneksi jutteleekin sitten niistä kavereidensa kanssa. Saa sitten juttukummanin jota oikeesti kiinnostaa ja joka oikeesti kuuntelee.
Nää tälläiset on niitä miesten/naisten juttuja. Näin meillä.
Ja sen vuoksi en niitä kaipaakaan. Tuttuja on vaikka kuinka paljon mutta ne on suurimmaksi osaksi työtuttuja ja heitä ei huvita nähdä vapaa-aikana. Luottamus on mennyt elämänkokemuksen myötä. Hiljattain yksi kaveri ei hyväksynyt 5v poikaani kun hän ei pyytänyt anteeksi käytöstään kaverin 4v pojalta. No millä minä itsepäistä poikaa väkisin saan laulamaan. Ja mistä minä tiedän mitä kaiken takana oikeasti on...... vai onko kaiken takana kateus kun itselläni on useita lapsia ja hänellä yksi.
Vierailija:
Olisihan se toisaalta mukava, että olisi ystäviä, mutta tunnen olevani liian erilainen toisten ihmisten kanssa. En osaa nauttia heidän seurastaan. Ihmisten tapaaminen vie energiaa eikä anna sitä.
5, hmm....en osaa itseäni mieltää tylyksi tai kaikkitietäväksi. Kuvittelisin, että olen aika reilu ja empaattinen.
ap
on minulla hyvänpäiväntuttuja paljonkin, mutta en totta puhuen edes meinaa millään muistaa heidän nimiään. Kotonani haluan olla rauhassa, en ole kovin paljon kanssakäymisissä edes mieheni kahssa. Hänkään ei ymmärrä minua vaikka onkin " paras ystäväni" . Tunnen myös että olen erilainen kuin kaikki muut ihmiset. Aina jos yritän ilmaista mielipiteitäni tms, tulen torjutuksi ja tyrmätyksi. Siksipä löpisen ihmiselle vain hyvää päivää kirvesvartta ja pysyttelen sen verran kaukana ettei tarvi oikeasti itsestään mitään kertoa. Tuttava- ja sukulaisperheitä löytyy joita tavataan joskus mutta kyllä se on hitonmoista stressiä, päänsärky on viikko ennen ja viikko jälkeen :(
Referenssiksi kerrottakoon että olen ns epäjohdonmukainen: olen tiukkisuskova joka vastustaa homoja ja naispappeja ja eroamista ja pisaraakaan alkoholia käyttävä ei kelpaa minulle. Toisaalta olen sitä mieltä että veroissa ja liikennesäännöissä saa huijata ja terveellisyys ja säännöllisyys on huuhaata. En siedä kärpäsen tappamista enkä aborttia mutta sodat ja väkivallan ymmärrän. Lasten kuritus on tietyssä määrin ok, aikuisillekin pitäisi olla raipparangaistuksia. Toisaalta lapsilla täytyy olla mielestäni oikeus ilmaista itseään, en halua kasvattaa heistä " kilttejä" . Annan lasteni pelata väkivaltapelejä jo pienenä, arvostan kiihkomuslimeja heidän paneutumisestaan asiaansa (mutta olen sitä mieltä että he joutuvat helvettiin). Ja muuta semmoista ;)
Vierailija:
Käydään samalla kahvilla ja rupatellaan vaikka niistä meikeistä ja menkoista, ihan mistä vaan. Miestä ei nämäkään asiat pahemmin kiinnosta. Se on vähän kuutamolla jos mä rupean selostamaan uusimmasta kesätuoksusta joka on Escadalta tullut, ja jonka mä haluaisin. Ei muakaan kiinnosta miehen moottoreihin liittyvät jutut ja onneksi jutteleekin sitten niistä kavereidensa kanssa. Saa sitten juttukummanin jota oikeesti kiinnostaa ja joka oikeesti kuuntelee.
Nää tälläiset on niitä miesten/naisten juttuja. Näin meillä.
Mua ei kiinnosta minkäänlaiset tuoksut, en koskaan käy kampaajalla enkä osta vaatteita muualta kuin kirpputorilta. Rakastan kyllä kuljeskella kaupungilla ja istua kahviloissa, kutta ketään kälkättävää ämmää en kyllä sinne riesakseni halua! Enkä kyllä ketään muutakaan. Parempi yksin.
[/quote]
Mua ei kiinnosta minkäänlaiset tuoksut, en koskaan käy kampaajalla enkä osta vaatteita muualta kuin kirpputorilta. Rakastan kyllä kuljeskella kaupungilla ja istua kahviloissa, kutta ketään kälkättävää ämmää en kyllä sinne riesakseni halua! Enkä kyllä ketään muutakaan. Parempi yksin.
[/quote]
Siis! kälkättävä ämmä ja riesa! Hauskaa!!
Mä olen varmaan sitten sellainen?
Alue: Aihe vapaa
ahaa elämyksiä, niin psykoanalyysiin vain kipin kapin. Eihän meistä kukaan ole normaali, kun isonnuslasilla tarkastellaan. Kasvatuksen tulos ja luonteenpiirre on ap:sta tehnyt ystävättömän.