Nyt suuttui Pihla Viitala: En ole koskaan puhunut talosta tai lupa-asioista Sinnemäen kanssa. Lautakunta päätti asian, ei Sinnemäki.
"En ole kertaakaan keskustellut talosta ja siihen liittyvistä lupa-asioista Anni Sinnemäen kanssa, eivätkä ole muutkaan perheeni jäsenet. Mitään rikosta ei ole tapahtunut. Lautakunta päätti asiasta yksimielisesti, ei Anni Sinnemäki, Viitala kertoo MTV:lle."
Kommentit (577)
Vierailija kirjoitti:
Törkeää peliä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oho, sattumaa että tuli nyt julki tämäkin tapaus.
Aivan! Asia kun on ollut mediassa jo vuosi sitten. Nyt juuri vaalien alla uudestaan. Haiskahtaa pahasti. Syylliset esiin ja vastuuseen,kun selviää että epäilys aiheeton. Ei ollut ensimmäinen kerta kun turhaan syytetetään. Nyt meneekin Vihreille ääni tämän vuoksi.
Aika erikoista, mutta omapa on asiasi. Suurin osa tuskin reagoi ihan noin. Minun ääneni olisi mennyt muualle joka tapauksessa.
Vihreiden äänestäjät ovat yhtä kieroja kuin vihreät itse.
Tietty nyt voisi äkkiä oukata pystyyn jonkun mielenosoituksen tai tukikonsertin. Eihä nyt kulttuuri-ihmisiä näin voi kohdella! Saati vihreitä!
Vierailija kirjoitti:
Vanha uutinen, mutta persumedialle tärkeä osa kuntavaalikampanjaa.
Yle on nyt persumedia? 🤣🤣🤣
Ja btw, ensimmäistä kertaa julkisuuden uutisoitiin eilen tästä virkarikostutkinnasta. Sinäkin tietäisit sen jos lukisit uutisia.
Törkeää peliä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oho, sattumaa että tuli nyt julki tämäkin tapaus.
Aivan! Asia kun on ollut mediassa jo vuosi sitten. Nyt juuri vaalien alla uudestaan. Haiskahtaa pahasti. Syylliset esiin ja vastuuseen,kun selviää että epäilys aiheeton. Ei ollut ensimmäinen kerta kun turhaan syytetetään. Nyt meneekin Vihreille ääni tämän vuoksi.
Laitapa linkki viime vuodelta Sinnemäkeen kohdistuneesta tutkinnasta, niin saatan jopa uskoa.
Kerkko Koskinen oli vuosina 1996–2001 naimisissa kansanedustajan ja Ultra Bran sanoittajan Anni Sinnemäen kanssa. Vuosina 2004–2008 hän oli aviossa näyttelijä-laulaja Pihla Viitalan kanssa. Juu ihan sattumaa, että juuri Viitala sai poikkeusluvan rakentamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Jos se on paritalo, niin siinähän kai asuu sitten joku toinenkin pariskunta?
Sen sisko perheineen. Tosi kätevää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja kohta varmaan rykäisee demla-aktiivi, laajan vihervasemmistolaisen tukiverkoston omaava valtakunnansyyttäjä, että poistukaa, täällä ei ole mitään nähtävää eikä syytettävää. Vihervasemmiston rakennusprojektit on vaan niitä parempia projekteja, get over it. Sitä paitsi tiilisaumoissa voi elää joku harvinainen sammal ja räystään alla Meilahden alueelle tyypillinen lepakkolaji.
Jep, ja päivystävä entinen kommunisti, nykyinen professori, tulee kertomaan kuinka kaikki on ollut täysin laillista joten pulinat pois.
Toisaalta vihervassarit on keskenään jo tästä riidoissa. Pekka Sauri kertonut Twitterissä, että hänelle ei kerrottu tästä ja on kiukkuinen siitä. Se koomikko Iikka Kivi on kanssa aika kierroksilla Twitterissä. Samoin osa SDP:stä.
Vierailija kirjoitti:
Tietty nyt voisi äkkiä oukata pystyyn jonkun mielenosoituksen tai tukikonsertin. Eihä nyt kulttuuri-ihmisiä näin voi kohdella! Saati vihreitä!
Mutta kun hän ei tiennyt ystävänsä talohankkeesta tai siihen liittyvästä poikkeuslupakäsittelystä mitään, vaikka arkkitehdin tiesikin. Sitä paitsi, ei muista enää mitään eikä Helsingin kaupunkisuunnittelusta vastaavalla apulaiskaupunginjohtajalla muutenkaan ole ilmeisesti mitään vastuuta virkamiesten päätöksistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvinnut puhua, virkamiehet tiesi miten toimia että Sinnemäki on tyytyväinen
Silloinhan tutkintaan kuuluvat virkamiehet.
Jostain syystä siellä Sinnemäki on vielä kuukausien tutkinnan jälkeenkin epäiltyjen listalla. Ei tämä oikein voi muuta tarkoittaa kuin, että tutkinnassa on löytynyt jotain rikosepäilyä tukevaa tai tutkintaan ei panosteta yhtään. Yleensä tutkinta lopetetaan aika nopeasti, jos ei edes muutaman viikon tutkinnan jälkeen ole löytynyt mitään tutkinnan jatkamista puoltavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja kohta varmaan rykäisee demla-aktiivi, laajan vihervasemmistolaisen tukiverkoston omaava valtakunnansyyttäjä, että poistukaa, täällä ei ole mitään nähtävää eikä syytettävää. Vihervasemmiston rakennusprojektit on vaan niitä parempia projekteja, get over it. Sitä paitsi tiilisaumoissa voi elää joku harvinainen sammal ja räystään alla Meilahden alueelle tyypillinen lepakkolaji.
Jep, ja päivystävä entinen kommunisti, nykyinen professori, tulee kertomaan kuinka kaikki on ollut täysin laillista joten pulinat pois.
Toisaalta vihervassarit on keskenään jo tästä riidoissa. Pekka Sauri kertonut Twitterissä, että hänelle ei kerrottu tästä ja on kiukkuinen siitä. Se koomikko Iikka Kivi on kanssa aika kierroksilla Twitterissä. Samoin osa SDP:stä.
Mitäs ”koomikko” (kuuluu tässä tapauksessa laittaa lainausmerkkeihin) on ko. aiheesta avautunut?
Vierailija kirjoitti:
Törkeää peliä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oho, sattumaa että tuli nyt julki tämäkin tapaus.
Aivan! Asia kun on ollut mediassa jo vuosi sitten. Nyt juuri vaalien alla uudestaan. Haiskahtaa pahasti. Syylliset esiin ja vastuuseen,kun selviää että epäilys aiheeton. Ei ollut ensimmäinen kerta kun turhaan syytetetään. Nyt meneekin Vihreille ääni tämän vuoksi.
Laitapa linkki viime vuodelta Sinnemäkeen kohdistuneesta tutkinnasta, niin saatan jopa uskoa.
Niinpä! Yle on jo kertonut erikseen, että eilinen oli ensimmäinen kerta kun tästä rikostutkinnasta kerrottiin julkisuuteen. Vihreät ovat vahvistaneet saman parinkin henkilön voimin.
Täyttä valehtelua yrittää väittää, että tästä rikostutkinnasta olisi koskaan ennen eilistä Ylen uutista kerrottu julkisuuteen. Vihreät päättivät salata sen kun esitutkinta alkoi reilu vuosi sitten.
Kerkko ruiskannu mällit kaavan päälle jolloin Pihlan pytinki jäänyt mällin alle, kaavottajan kaihin vaivaama silmä ei erottanut mitään poikkeavaa.
Osaako kukaan kertoa, mistä Anni Sinne mäki Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestarina tosiasiallisesti vastaa?
Olisikohan vihreillekin (niin kuin demareiile) ollut sittenkin parempi, jos vaalit olisi pidetty ajallaan?
Vierailija kirjoitti:
Oho, sattumaa että tuli nyt julki tämäkin tapaus.
Niin erikoista että vasta nyt päivää ennen vaalia eikä 2 viikkoa sitten kun ennakkoäänestys alkoi. Pimitettiin sopivasti kun puolet äänistä oli jo annettu mutta kuitenki myöhään illalla edellisinä päivänä ennen varsinaista äänestyspäivää, jolloin voidaan sanoa että äänestäjillä oli tieto mahdollisesta lain rikkomisesta ennen vaaleja. Jos vasta vaalien jälkeen olisi tämä uutisoitu niin mediaahan olisi syytetty tietojen pimittämisestä ja pormestarivaaleihin osallistumisesta siten. Jossain on tietoisesti päätetty tällainen kompromossi julkaisuajankohdasta jolloin ennakkoäänillä ei ollut Sinnemäen/Vihreiden äänestäjiin vaikutusta mutta varsinaisena äänestyspäivänä äänestävillä oli mahdollisuus päättää vielä äänestääkö Sinnemäkeä/Vihreitä mikäli olivat uutisensa lukeneet asiasta.
Turha kitistä että miksi asia tuli julki vasta nyt. Vihreillä ja Sinnemäellä ollut vuosi aikaa tuoda asia julki.
Annihan itse sanoi että kävi kumpparikävelyllä kaavoittajan kanssa tontilla ja kertoi Viitaloiden tulevasta talosta. Tiesi arkkitehdinkin. Luulisi näyttelijän valehtelevan paremmin.
Meilahdessa LUULISI olevan kalliit tontit, onko ne vuokratontteja ts Hgin kaupungin. ????????
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja kohta varmaan rykäisee demla-aktiivi, laajan vihervasemmistolaisen tukiverkoston omaava valtakunnansyyttäjä, että poistukaa, täällä ei ole mitään nähtävää eikä syytettävää. Vihervasemmiston rakennusprojektit on vaan niitä parempia projekteja, get over it. Sitä paitsi tiilisaumoissa voi elää joku harvinainen sammal ja räystään alla Meilahden alueelle tyypillinen lepakkolaji.
Jep, ja päivystävä entinen kommunisti, nykyinen professori, tulee kertomaan kuinka kaikki on ollut täysin laillista joten pulinat pois.
Toisaalta vihervassarit on keskenään jo tästä riidoissa. Pekka Sauri kertonut Twitterissä, että hänelle ei kerrottu tästä ja on kiukkuinen siitä. Se koomikko Iikka Kivi on kanssa aika kierroksilla Twitterissä. Samoin osa SDP:stä.
Mitäs ”koomikko” (kuuluu tässä tapauksessa laittaa lainausmerkkeihin) on ko. aiheesta avautunut?
Se on mennyt ihan sekaisin. Tässä yksi twiitti:
"Olen nähnyt muutamankin kommentin, jossa täysin kirkkain silmin väitetään, että poliisi antoi tietoa Sinnemäestä nyt vaikuttaakseen vaaleihin.
Suomen poliisia siis syytetään vaalien manipuloinnista.
Onnittelut. Tähän folion määrään eivät ole kyenneet edes persut."
Ja toinen:
"Mikäli oikein Twitter-kuplaani luen, perussuomalaisten ehdokkaiden rikosepäilyt / rikostuomiot ovat ehdottoman tärkeä asia uutisoitavaksi, mutta vihreiden pormestariehdokkaan rikosepäilyn uutisointi epäreilua vaalipeliä.
Edes venäläiset pilkkijät eivät lähde noin ohuelle jäälle."
Ja lisää:
"Siihenkin kovasti vedotaan, että kun Sinnemäki on itse sanonut olevansa syytön.
Ottamatta mitenkään kantaa syyttömyyteen: onko joskus jossain ollut joku rikoksesta epäilty ihminen, joka on sanonut julkisesti, että hyvä että tutkitte, eihän nää mun hommat päivänvaloa kestä?"
Jep, ja päivystävä entinen kommunisti, nykyinen professori, tulee kertomaan kuinka kaikki on ollut täysin laillista joten pulinat pois.