Nyt suuttui Pihla Viitala: En ole koskaan puhunut talosta tai lupa-asioista Sinnemäen kanssa. Lautakunta päätti asian, ei Sinnemäki.
"En ole kertaakaan keskustellut talosta ja siihen liittyvistä lupa-asioista Anni Sinnemäen kanssa, eivätkä ole muutkaan perheeni jäsenet. Mitään rikosta ei ole tapahtunut. Lautakunta päätti asiasta yksimielisesti, ei Anni Sinnemäki, Viitala kertoo MTV:lle."
Kommentit (577)
Kuinkahan suurta on ollut arvonnousu tuolla talolla? Jokin aivan suunnaton tietenkin, johtuen sijainnista?
Köyhät taiteilijat nälkäkurkina ilman koronarahaa...
Törkeää peliä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oho, sattumaa että tuli nyt julki tämäkin tapaus.
Aivan! Asia kun on ollut mediassa jo vuosi sitten. Nyt juuri vaalien alla uudestaan. Haiskahtaa pahasti. Syylliset esiin ja vastuuseen,kun selviää että epäilys aiheeton. Ei ollut ensimmäinen kerta kun turhaan syytetetään. Nyt meneekin Vihreille ääni tämän vuoksi.
Asia siirretty nyt syyteharkintaan, vuosi sitten aloitettu esitutkinta, vihreät olleet hipihiljaa asiasta.
Uutisista on luettavissa, että ovat asian halunneet salata poliisin tutkinnan osalta.
Mutta äänestä toki rikoksesta epäiltyä, se on sun oikeus.
Tuo talo ei sovi yhtään ympäristöönsä. Laatikkotalo voi olla miten kiva tahansa, mutta on käsittämätöntä, että noin ison kirkkaanpunaisen laatikon on saanut rakentaa juuri tuonne!
Sitten taas jossakin pelkkä rännin väri estää koko rakennuksen.
Vierailija kirjoitti:
Jos se on paritalo, niin siinähän kai asuu sitten joku toinenkin pariskunta?
Pihlan sisar.
Vierailija kirjoitti:
Tuo talo ei sovi yhtään ympäristöönsä. Laatikkotalo voi olla miten kiva tahansa, mutta on käsittämätöntä, että noin ison kirkkaanpunaisen laatikon on saanut rakentaa juuri tuonne!
Sitten taas jossakin pelkkä rännin väri estää koko rakennuksen.
Näyttää Neuvostoliiton ihannoinnilta.
Törkeää ja Sairasta kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tee mieli enää änestää vihreitä. Siellä on jo liikaa epärehellistä väkeä ... Hautala, Haavisto, Ohisalo, Sinnemäki ... jne.
Persut vielä pahempi,kuten aiemmassa kommentissa todetaan. Hyi helvata mitä sairasta menoa.
Kerro vielä, miten persut ovat voineet olla tietoisia ehdokkaan taustoista, kun ei se onnistu edes vihreiltä?
Pedonainen Lapista sai huseerata tuomionsa jälkeen vielä vuoden verran ja äänestettiin jopa uuteen luottamustoimeen tälle vuodelle.
Kukaan vihreissä ei ”tiennyt” hänen tuomiostaan/taustoistaan.
Vihreä korruptio se vaan on parempaa
Vierailija kirjoitti:
Ei tee mieli enää änestää vihreitä. Siellä on jo liikaa epärehellistä väkeä ... Hautala, Haavisto, Ohisalo, Sinnemäki ... jne.
Kaksinaamaista porukkaa. Ja jotkut hullut näitä äänestävät. Vihaavat kai omaa maataan, muuta syytä en keksi mikä kukaan näille äänensä antaa .
Vierailija kirjoitti:
Hienoa että Sinnemäen rikollinen ura tuli vihdoinkin julkisuuteen. Toivottavasti hän ei ryhtynyt rikolliseksi jotta pääsisi kaupunginjohtajaksi. Joka tapauksessa Vihreä Puolue on kokonaisuudessaan rikos suomalaista yhteiskuntaa vastaan ja tuon rikollisjärjestön jäsenet sekä kannattajat pitäisi karkottaa Suomesta Afrikkaan.
Juuri näin, siellä saisivat ihan rauhassa elää ihanne yhteiskunnassaan. Ja takaisin ei tulemista.
Löysin Ylen jutun parin vuoden takaa, asetelma on herättänyt ihmetystä jo silloin vaikka ei ollut mitään tietoa Sinnemäen läsnäolosta kokouksissa.
https://yle.fi/uutiset/3-10356267
(On tämä varmaan ollut jo ketjussa, mutta en lukenut koko ketjua.)
Samalla logiikalla vihreät ja vihreiden kaverit saavat varmaan rakentaa vaikka suojelualueelle, jos mistään muualta ei löydy mieleistä aluetta.
Törkeää peliä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oho, sattumaa että tuli nyt julki tämäkin tapaus.
Aivan! Asia kun on ollut mediassa jo vuosi sitten. Nyt juuri vaalien alla uudestaan. Haiskahtaa pahasti. Syylliset esiin ja vastuuseen,kun selviää että epäilys aiheeton. Ei ollut ensimmäinen kerta kun turhaan syytetetään. Nyt meneekin Vihreille ääni tämän vuoksi.
Aika erikoista, mutta omapa on asiasi. Suurin osa tuskin reagoi ihan noin. Minun ääneni olisi mennyt muualle joka tapauksessa.
Vierailija kirjoitti:
Kohtuu messevä kämppä näyttelijän tuloilla maksettavaksi.
No, tontti on ollut ilmainen, itse pytinki ei olekaan sitten kovin kalliin näköinen. Nätimmän olisi voinut rakentaa, mutta se olisi vaatinut juurikin sitä kahisevaa.
Vierailija kirjoitti:
Löysin Ylen jutun parin vuoden takaa, asetelma on herättänyt ihmetystä jo silloin vaikka ei ollut mitään tietoa Sinnemäen läsnäolosta kokouksissa.
https://yle.fi/uutiset/3-10356267
(On tämä varmaan ollut jo ketjussa, mutta en lukenut koko ketjua.)
Samalla logiikalla vihreät ja vihreiden kaverit saavat varmaan rakentaa vaikka suojelualueelle, jos mistään muualta ei löydy mieleistä aluetta.
Ei kyllä sinänsä ihme, että naapurustoa närästää, jos alueella on tuollaisia kauniita pitsihuviloita ja eräät rakennuttavat sinne karun näköisen punaisen kolhoosin ilmeisesti jonain lapsellisena protestina.
Vierailija kirjoitti:
No en tiedä onko nimenomaan Sinnemäki syyllistynyt johonkin, mutta IS:n jutun perusteella asukkaita ei ole kohdeltu tasavertaisesti tuolla alueella kyllä. Se näyttää ainakin ihan selvältä. Eikö noita asioita voi viedä johonkin oikeuteen, jos virkamiehet tai muut tahot selvästi suosivat joitakin henkilöitä toisten kustannuksella?
Siksihän tämä asia nyt on tuossa oikeusprosessissa! Esitutkinta melkein valmis, seuraavaksi siirtyy syyteharkinta.
Miksi ketään kiinnostaisi tämän ö-luokan näyttelijän suuttumiset?
Olen samaa mieltä. Nämä hommat on yleensä hoidettu ojentamalla kohtuulliset palkkiot lautakunnan jäsenille etukäteen.
Vierailija kirjoitti:
Outoa on, jos tuntevat toisensa ja vanhemmatkin, että talohankkeesta ei olisi puhuttu.
Sinnemäki on ainakin Hesarissa kertonut tienneensä taloprojektista ja arkkitehdinkin. Ja jos vanhemmat ovat tuttuja ja nämä naiset olleet saman miehen kanssa naimisissa, niin kulkeehan se sana muutenkin kuin että suoraan keskenään sopisivat.
Ja kohta varmaan rykäisee demla-aktiivi, laajan vihervasemmistolaisen tukiverkoston omaava valtakunnansyyttäjä, että poistukaa, täällä ei ole mitään nähtävää eikä syytettävää. Vihervasemmiston rakennusprojektit on vaan niitä parempia projekteja, get over it. Sitä paitsi tiilisaumoissa voi elää joku harvinainen sammal ja räystään alla Meilahden alueelle tyypillinen lepakkolaji.
Vierailija kirjoitti:
Huvittavin kohta Iltalehdessä oli, että joku naapuri ei saanut rakentaa edes 70 neliön autotallia, mutta nämä saivat rakentaa 280-neliöisen paritalon! Öö, 70 neliön autotalli, joka tulee asuinrakennuksen lisäksi? Onpa yllätys, että lupaa ei tullut tuollaiselle tarpeelliselle rakennukselle...
Ongelmana tässä taitaa olla mielivaltaisuus. Tosin vaikeaahan se on olla kaikesta yhteisiä sääntöjä, kun naapureilla tuskin on kellään yhteneväistä tilannetta, tonttia jne. Ehkä sääntöjä kuitenkin voisi vähän hellittää kaikilta (paitsi tuon jättiautotallin kohdalla harkita kauemmin). Turha nillitys pois ja maalaisjärkeä sekä ymmärtäväisyyttä lupa-asioihin. Tosin voihan se olla, että tehdyt päätökset ovat olleet ihan järkeviä, kun taustoja ei tunneta.
Tämähän on muutenkin jo vanha juttu, miksi nostettu esiin juuri nyt tässä valossa? Mistään salaamisesta ei voi olla kyse, kun uutisoitu jo aikoja sitten. Vaikuttaa halpamaiselta vaalitempulta.
Iltalehti näyttää täysin persulehdeltä juttuineen eli alkaa olla kommenttipalstansa mukainen. Sama kuin "SDP jakoi ohjeet ehdokkaille, miten puhua Marinin ateriakohusta: ”Pääministeri ei ole itse tehnyt hankintoja”" - juttu. Miten tuollainen voi olla edes uutinen? Kaikki puolueet tuntevat kriisiviestinnän tärkeyden ja jakavat neuvoja jäsenilleen.
Et taida paljon uutisia seurata. Yle tämän virkarikostutkinnan esiin toi eilen. Hesari uutisoinut tästä myös laajasti ja haastatellut eri ihmisiä.
Kohtuu messevä kämppä näyttelijän tuloilla maksettavaksi.