Lue keskustelun säännöt.
Kenelle saa kehua lapsiaan?
11.06.2021 |
Täällä palstalla saa usein lukea, että on typerää, noloa ja ärsyttävää, kun joku työkaveri, kaveri tai sukulainen kehuu omia lapsiaan tai kertoo näiden elämästä. Kenelle sitten lapsistaan saa puhua? Puolisolleen?
Esim. nyt haluaisin kauheasti näyttää jollekulle ihania kuvia lapseni viime viikolla olleista vanhojentansseista. En sitten ole näyttänyt, kun palstan mukaan ketään ei kiinnosta.
Kommentit (66)
Kehu sitä lastas sille lapselle itelleen. Miksi pitäisi kehua jollekin toiselle jotain toista? Ei järkeä. Kehut kerrotaan aina suoraan kehuttavalle itselleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma sisko, äiti, isä ja lapsen (läheinen) kummi, ehkä myös joku todella läheinen ystävä, ovat mielestäni ne ainoat ihmiset, jotka iloiten osallistuvat näihin lapsen elämän huippuhetkiin ja onnistumisiin. Lähes kaikkien muiden kanssa siinä on jotain nihkeää. Moni kuuntelee ihan mielellään jos on jotain mokailuja tms. mutta vain nuo mainitut ihmiset aidosti iloitsevat kanssasi.
Minua ei kiinnosta kenenkään lapset, jos ihan totta puhutaan. Katson minäkin kaikki kuvat mitä naamani eteen työnnetään, mutta en todellakaan tiedä, mitä voin jonkun vanhojentanssikuvasta tai kevättodistuksesta sanoa.
Itse kyllä mielelläni kuulen (vähän) tuttavieni kiinnostuksenkohteista. Oli ne sitten mehiläisiä tai hevosia tai muuta, josta en tiedä mitään.
Se, että henkilöllä on lapsia tai on lähisukulainen, ei välttämättä tarkoita että voisi lapsistaan intoilla. Minä esim. kuvittelin, että voisin puhua näistä vanhojentansseista (jotka olivat tyttärelle iso juttu) hyvälle työkaverilleni, jolla on saman ikäinen tytär. Yllätyksekseni työkaveri alkoi selitellä, miksi tyttärensä ei ole lukiossa ja että sekin on ihan ok ratkaisu. Tunnelma meni vaivautuneeksi. Minulla ei ole sisaruksia, mutta eipä noille miehen sisaruksille (tai heidän puolisoilleen) voi oikein lapsiamme hehkuttaa.
AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MInusta pieni osa ei ole kiinnostunut muista. Sellaiset ihmiset eivät myöskään opi mitään maailmasta, eihän heitä "kiinnosta" juuri mikään.
Siinä että pakkotuputat uhrillesi videon jossa pirkkopetteri ajaa ensimmäistä kertaa apurattailla, ei ole mitään annettavaa normaalille ihmiselle. Olen kyllä nähnyt pyöriä ennenkin ja osaan itsekkin ajaa semmoisella.
Näin. Itselle läheiset asiat kiinnostaa ja uudet asiat kiinnostaa. Keskustelukumppanin kanssa haetaan niitä aiheita, jotka kiinnostavat molempia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei minuakaan aina kiinnosta ne kaverin kiinnostuksen kohteet. Ihastelen, kyselen ja kehun silti, sillä tiedän, että se on kaverille tärkeää. Kyse voi olla lapsista, uusista ripsistä, autosta tai vaikka juoksemisesta. Eli jaa vain, se on tärkeää kanssakäymistä vaikkei aina kavereita kiinnostaisikaan.
Vierailija kirjoitti:
Itse kyllä mielelläni kuulen (vähän) tuttavieni kiinnostuksenkohteista. Oli ne sitten mehiläisiä tai hevosia tai muuta, josta en tiedä mitään.
Se, että henkilöllä on lapsia tai on lähisukulainen, ei välttämättä tarkoita että voisi lapsistaan intoilla. Minä esim. kuvittelin, että voisin puhua näistä vanhojentansseista (jotka olivat tyttärelle iso juttu) hyvälle työkaverilleni, jolla on saman ikäinen tytär. Yllätyksekseni työkaveri alkoi selitellä, miksi tyttärensä ei ole lukiossa ja että sekin on ihan ok ratkaisu. Tunnelma meni vaivautuneeksi. Minulla ei ole sisaruksia, mutta eipä noille miehen sisaruksille (tai heidän puolisoilleen) voi oikein lapsiamme hehkuttaa.
AP
Ehkä sun ongelma on se, että elämästäsi puuttuu ihmiset, joille noita asioita on luontevaa jakaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No ei minuakaan aina kiinnosta ne kaverin kiinnostuksen kohteet. Ihastelen, kyselen ja kehun silti, sillä tiedän, että se on kaverille tärkeää. Kyse voi olla lapsista, uusista ripsistä, autosta tai vaikka juoksemisesta. Eli jaa vain, se on tärkeää kanssakäymistä vaikkei aina kavereita kiinnostaisikaan.
Tuon tekee mielellään niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa on paljon kiinnostavaa puhuttavaa. Ja jonka kanssa on silleen läheinen, että kaikki sille ihmiselle tärkeä kiinnostaa.
Vierailija kirjoitti:
Itse kyllä mielelläni kuulen (vähän) tuttavieni kiinnostuksenkohteista. Oli ne sitten mehiläisiä tai hevosia tai muuta, josta en tiedä mitään.
Se, että henkilöllä on lapsia tai on lähisukulainen, ei välttämättä tarkoita että voisi lapsistaan intoilla. Minä esim. kuvittelin, että voisin puhua näistä vanhojentansseista (jotka olivat tyttärelle iso juttu) hyvälle työkaverilleni, jolla on saman ikäinen tytär. Yllätyksekseni työkaveri alkoi selitellä, miksi tyttärensä ei ole lukiossa ja että sekin on ihan ok ratkaisu. Tunnelma meni vaivautuneeksi. Minulla ei ole sisaruksia, mutta eipä noille miehen sisaruksille (tai heidän puolisoilleen) voi oikein lapsiamme hehkuttaa.
AP
Mikset hehkuttaisi niitä miehesi sisaruksille tai heidän puolisoilleen? Ties miten hyvä ystävyyssuhde sieltä alkaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse kyllä mielelläni kuulen (vähän) tuttavieni kiinnostuksenkohteista. Oli ne sitten mehiläisiä tai hevosia tai muuta, josta en tiedä mitään.
Se, että henkilöllä on lapsia tai on lähisukulainen, ei välttämättä tarkoita että voisi lapsistaan intoilla. Minä esim. kuvittelin, että voisin puhua näistä vanhojentansseista (jotka olivat tyttärelle iso juttu) hyvälle työkaverilleni, jolla on saman ikäinen tytär. Yllätyksekseni työkaveri alkoi selitellä, miksi tyttärensä ei ole lukiossa ja että sekin on ihan ok ratkaisu. Tunnelma meni vaivautuneeksi. Minulla ei ole sisaruksia, mutta eipä noille miehen sisaruksille (tai heidän puolisoilleen) voi oikein lapsiamme hehkuttaa.
AP
Ehkä sun ongelma on se, että elämästäsi puuttuu ihmiset, joille noita asioita on luontevaa jakaa?
Niin, minulla ei ole äitiä tai siskoja, jos nämä ovat ainoita ihmisiä, joille tätä asiaa voisi jakaa. Ystävät ja miehen sisarukset siis selvästikään eivät näitä ole. Jos nyt tätä yksittäistä vanhojentanssia ajatellaan, niin isäni kanssa en voinut asiaa ihastella, koska tanssipari olisi ollut isän mielestä väärän värinen ja tyttären puku on liian antava. Turhaan en halunnut isääni ärsyttää. Kesällä varmaan nähdään anopin kanssa ja voidaan vaikka katsoa video kaksistaan uudestaan ja ihastella valokuvia. Anopille voi myös hehkuttaa lasten todistuksia ja stipendejä.
AP
Vierailija kirjoitti:
Itse kyllä mielelläni kuulen (vähän) tuttavieni kiinnostuksenkohteista. Oli ne sitten mehiläisiä tai hevosia tai muuta, josta en tiedä mitään.
Se, että henkilöllä on lapsia tai on lähisukulainen, ei välttämättä tarkoita että voisi lapsistaan intoilla. Minä esim. kuvittelin, että voisin puhua näistä vanhojentansseista (jotka olivat tyttärelle iso juttu) hyvälle työkaverilleni, jolla on saman ikäinen tytär. Yllätyksekseni työkaveri alkoi selitellä, miksi tyttärensä ei ole lukiossa ja että sekin on ihan ok ratkaisu. Tunnelma meni vaivautuneeksi. Minulla ei ole sisaruksia, mutta eipä noille miehen sisaruksille (tai heidän puolisoilleen) voi oikein lapsiamme hehkuttaa.
AP
Eikö se sitten riitä, että voit miehesi ja tyttäresi kanssa jakaa nuo fiilikset? Teidän juttuhan se oli ja teitä kosketti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse ajattelen niin, että samassa tilanteessa olevia todennäköisemmin kiinnostaa lastesi asiat kuin lapsettomilla. Kehu ja puhu muille äideille tai isille, kun sellaisia kuitenkin löytyy jokaisen lähipiiristä. Kannattaa silti aina olla varautunut myös siihen vaihtoehtoon ettei ketään tosiaan kiinnosta eikä ottaa nokkiinsa. Jokainen kun saa päättää tahollaan, että mitä kuuntelee, kuinka paljon ja keneltä.
Tai ainakin lapsia omaavien pitää käyttäytyä erittäin kohteliaasti toisiaan kohtaan, kun kaikkihan he haluavat esitellä muille juuri sitä heidän omaa kultamuruaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ketään kiinnosta kehuvat ihmiset! Oikeasti.
Ai? Kyllä mua kiinnostaa onnelliset ihmiset ja ne saa mut hyvälle tuulelle. TEENNÄISYYS on eri asia, mutta ei tässä nyt siitä puhuta, vaan aidosti innoissaan olemisesta.
Aika ankeuttaja täytyy olla, ettei yhtään hellytä, kun joku kohkaa teininsä vanhojen tanssista.
Ei sillä, en itse esittelisi lapsostani ainakaan monen kuvan verran sellaiselle, joka ei häntä tunne yhtään. Mutta kaverien lapsista olen kyllä aidosti kiinnostunut. Ok, ei pitkän monologin verran, mutta siinä missä kaverin omistakin kuulumisista tietenkin!
Minun mielestäni ankeuttajia ovat ne, joita ei kiinnosta keskustella kanssani Stephen Kingin kirjoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä kehun sellaisille ystäville, joiden kanssa ei tavata perheitä, eli ei ole sellaista vertailuasemaa ja jotka ovat lisäksi lapsuudenystäviä. Äitikavereille ja perhetuttaville en kehu, ellei tunnu jotenkin luonnolliselta siinä keskustelussa ja toinenkin kehuu omaansa. Sitten tietysti isovanhemmille ja kummeille kehutaan. Puolison kanssa nauretaan lasten hassuja oivalluksia.
Kai se konteksti ratkaisee lopulta. Kyllä minunkin mielestäni lapsia kehuskelevat ihmiset ovat joskus ärsyttäviä. Ja jotkut tekevät sitä aika ikävällä tavalla ilman mitään empatiaa toista kohtaan. Esimerkiksi yhden ystävän lapsi oli saanut Asperger tai muun sellaisen diagnoosin (en siis muista täysin tarkasti) niin toinen kaveri kehui pian tämän jälkeen yhteisessä tapaamisessa lapsensa sosiaalisuutta ja taitavuutta kaikessa, kuinka lapsi on oppinut kaikkea ikätasoa edellä. Tämän toisen lapselle siis ihan pyöräilyn oppiminenkin oli todella vaikeaa ja luonnollisesti kommunikoinnissa toisten kanssa vaikeuksia. Tämä kaveri möläytti vielä, että onneksi ei täydy stressata että omasta lapsesta tulisi koulukiusattu, kun tämä on niin taitava sosiaalisesti (eskari-ikäinen silloin muistaakseni). Noh, selvästi äitinsä ei ole.
Tuota.. onhan tuolla normaalin, osaavan ja taitavan lapsen äidillä ihan yhtäläinen oikeus kehua omaa lastaan. Ei se ole hänen vikansa eikä hänen lapsensa vika, että joku toinen lapsi on "erityinen".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse kyllä mielelläni kuulen (vähän) tuttavieni kiinnostuksenkohteista. Oli ne sitten mehiläisiä tai hevosia tai muuta, josta en tiedä mitään.
Se, että henkilöllä on lapsia tai on lähisukulainen, ei välttämättä tarkoita että voisi lapsistaan intoilla. Minä esim. kuvittelin, että voisin puhua näistä vanhojentansseista (jotka olivat tyttärelle iso juttu) hyvälle työkaverilleni, jolla on saman ikäinen tytär. Yllätyksekseni työkaveri alkoi selitellä, miksi tyttärensä ei ole lukiossa ja että sekin on ihan ok ratkaisu. Tunnelma meni vaivautuneeksi. Minulla ei ole sisaruksia, mutta eipä noille miehen sisaruksille (tai heidän puolisoilleen) voi oikein lapsiamme hehkuttaa.
AP
Eikö se sitten riitä, että voit miehesi ja tyttäresi kanssa jakaa nuo fiilikset? Teidän juttuhan se oli ja teitä kosketti.
No ei oikein. Tai pakkohan se on riittää, mutta haluaisi kertoa asioista koko maailmalle. En kuitenkaan kerro. Ja tyttären mielestä on creepyä, jos katselen hänen tanssikuviaan syödessäni töissä lounasta.
AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myötäeläminen on taito, jota ei itsekeskeisillä ihmisillä ole.
Tämä. Lisäisin myös, että uteliaisuus elämää ja uusia asioita kohtaan on ÄLYKKYYDEN merkki.
Ok, on tökeröä hieroa omaa onneaan sellaisen naamaan, jolla tietää olevan asiassa vaikeuksia (kommentti tuolla sosiaalisen lapsen kehumisesta autismikirjolaisen äidille). Siis TIETÄÄ, vahinkoja voi sattua.
Ja on totta kai niin että toisen toistuvaa monologia aivan oudosta asiasta tai jonkun ventovieraan tekemisistä ei kauaa jaksa kuunnella. Voi jopa silloin kyllä ihan SANOA sen, että "hei, minä en tunne tuota ihmistä yhtään, ymmärrän että hän on sinulle tärkeä, mutta voidaanko puhua jostakin tutummasta aiheesta?"
Mutta että jotain lähtökohtaisesti ÄRSYTTÄÄ KEHUVAT ELI ONNELLISET ihmiset?! Oletteko te oikeasti vähän... masentuneita tai jotain?
Ja aika kurjalta kuulostaa, jos ystävien ja tuttavien puheista suodattaa kaiken, joka itselle satu olemaan tärkeää tai entuudestaan tuttua. Miten te pärjäsitte koulussa? Elämässä? Työssä?
Jos kaikki uusi tai oudompi on teistä "yäks" ja "ei kiinnosta"?
En ole millään tavalla masentunut, mutta en silti jaksa kahvipöydässä kuunnella tarinoita Pirkko-Petterin ensimmäisestä kakasta pottaan. Tai ensimmäisesta puolikkaasta lauseesta, josta on oikein videokin - joka lähinnä kuulostaa jonkun apinan mölötykseltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myötäeläminen on taito, jota ei itsekeskeisillä ihmisillä ole.
Eli sillä joka pitää pitkiä monologoja lapsistaan eikä ajattele sitä, jolle puhuu.
Ei tässä nyt pitkistä monologeista puhuta. Ihan vaan normaalista kanssakäymisestä. Siitä että joku näyttää kuvan lapsestaa tai kertoo, että olipa hauska ilta, lapsella oli vanhojen tanssit ja se meni mahtavasti.
Tuliko sulle tuon aikana kamala peppukipu ja ahdistus? Oisit varmaan saanut sen 10 sekunnin aikana tehdyksi ihan valtavasti jotain hyödyllisempää?
No kun se joskus oikeasti loppuisikin tuohon. Mutta auta armias, jos osoitat vähänkin kiinnostusta niin siitä se monologi sitten alkaa. On kuvia, kuvia, kuvia ja lisää kuvia. Ja pari videotakin, ja vähän lisää kuvia..
No aika harvoin ketään kiinnostaa tuntemattoman ihmisen elämän tavalliset asiat. Jostain Harvardin opinnoista tai valmistumisesta jaksaisin kuunnellakin, mutta vanhojen tanssit on moneen kertaan nähty, kuultu ja koettu.
Se on kurja fakta, että omien lasten ja lemmikkien jutut on hauskoja ja kiinnostavia vain itselle.
Tätini puhuu tuntikausia lapsenlapsistaan ylistävään sävyyn.En tunne näitä lapsia ja puheenaihe on puuduttava. En oikeasti näe enää vaivaa mennä hänen luokseen pitkää matkaa jos tapaaminen ja toisen juttujen kuuntelu tuntuu pelkältä velvollisuudelta. Varmaan luulee että sukulaisuuden takia minäkin tunnen itselleni vieraat lapset jotenkin kiinnostaviksi.
On muitakin aiheita jotka voivat olla piinallisia liian suurina annoksina: toisen työ, lemmikit, matkat, asunto.
Kohtelias ihminen pyrkii pitämään keskustelun mielekkäänä kummallekin osapuolelle.
Kannattaa ympäröidä itsensä ihmisillä, jotka ovat hyviä sinulle. Kateelliset pask*t voi jättää pois tästä yhtälöstä.
Minulla on tietyt ystävät ja sukulaiset joiden kanssa voi keskustella aidosti, ja sitten on näitä kateellisia pöhköjä, joille en edes viitsi enää kertoa mitään.