Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Käyn läpi jotain ahdistavaa jaksoa elämässäni. Häpeä ja viha on vallannut mieleni. Osaisiko joku auttaa?
11.06.2021 |
Alkuun sanon vain, että taustalla on todella rankkoja asioita läpielämän, joista en pääse yli itsekseni.
Kaikki jollain tavalla pohjautuvat turvattomaan lapsuuteen ja sitä myötä elettyyn elämääni, josta en voi olla kovin ylpeä.
Nykyään joka aamu kun herään ahdistaa. Ensimmäiset ajatukset liittyvät häpeään olemassaolostani. On raskasta vain, tekisi mieli huutaa, hajoittaa jotain tai purkaa jollain tavoin tämä sisäinen kaaos. Välillä purkaudun itkemällä omissa oloissani ja silloin jokapuolelle kehoakin sattuu se tuska.
En voi näyttää nyt mitään ulos kenellekään. Olen yksinäinen ja päättänyt jättää huonot ihmissuhteet taakseni, ne jotka vievät minut vain syvemmälle. On otettava vastuu omista tunteistani ilman, että sokeana lähden hakemaan apua ja rakkautta sieltä mistä sitä en kuitenkaan tule saamaan.
Opiskelen, käun töissä nyt kesän ja yritän pärjäillä. Itsetunto on nollissa ja jatkuvasti hävettää, muisti pätkii ja koen itseni idiootiksi töissä, koulussa tai ihan vain mennessäni kotoani ulos. Olen alkanut inhoamaan sekä itseäni , että muita jos kuvittelen, että he arvostelevat minua. Tahdon eristäytyä ja mielessäni haukun lähestulkoon koko ajan itseäni.
Olen tietenkin yrittänyt kääntää ajatukseni positiivisiksi ja olenkin normaalisti nauravainen ihminen sekä erittäin myötätuntoinen. Nyt olen vain kaukana itsestäni ja se on hieman pelottavaakin. Koen tavallaan oloni turraksi mutta myös nöyryytetyksi ja joudun vain kestämään olotilaani, Olen jotenkin pysähdyksissä ja maailma tuntuu siltä kuin minä en sinne kuuluisi.
On ollut masennuskausia ennenkin useaan otteeseen. Olen myös elänyt traumojani uudelleen esimerkiksi väkivaltaisten kumppaneiden kautta tai ihmisten, jotka käyttävät. Olen liian kiltti ja toisaalta kadoksissa itsestäni. Olen vasta eronnut enkä kaipaa parisuhdetta, oli pitkä prosessi päästä siitä eroon mutta nyt on alkanut jokin prosessi identiteettini suhteen.
Häpeän siis itseäni jo niin, että se saa minut voimaan pahoin. Muistoja tulvii mieleen, ne muistot, jotka liittyvät erityisesti epäonnistumisiin. Ihan pienetkin nolot asiat tulevat pinnalle, musiikki muistuttaa tilanteista joissa olen ollut mielestäni nolo. Häpeä on vallannut täysin. En edes halua katsoa edes itseäni peiliin muuta kuin sen verran, että olen ok siisti töitäni varten tai sitten koulua. Olen siis jo hieman vanhempi nuori ja uudelleen kouluttautumassa.
Muuten en oikein enää tahdo pukeutua kivasti, meikata tai laittaa itseäni. Se on aivan samantekevää. Yritän kyllä laihtua kun eron myötä lihoin mutta muuten koen itseni tyhjäksi kuoreksi. Yritän silti vain mennä päivä kerrallaan ja luottaa, että selviän. Tämä on vain todella kuluttavaa ja koen, että muutkin pitävät minua outona.
En ole saavuttanut mitään pysyvää elämässäni enkä tiedä oikein mitä edes haluan oikeasti.
Terapiaan menen ja toivon, että vihdoin saan itseni kuntoon ja asiani käsiteltyä. Tuntuu kuitenkin, että olen jo niin paljon tehnyt vääriä valintoja, että häpeä on kestämätön ja pettymys itseään kohtaan on valtava.
Syön vitamiineja, rautaa, terveellistä ruokaa pääosin, liikun päivittäin edes vähän. Eli tästä on kyse nyt todella jostain kriisistä mitä yritän käsitellä mutta kyllä se syö nyt ihmistä.
Kommentit (39)
Häpeästä on kirjoitettu suomeksikin kirjallisuutta mitä voin suositella. Terveisin melkein koko ikänsä mitä ihmeellisimpiä asioita täysin kohtuuttomasti hävennyt ja siitä parantunut. Nyt elämä maistuu taas.
N40
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No tähän ketjuun voi purkaa omia tuntemuksiaan. Luen ja yritän kommentoida jaksamiseni mukaan mutta nyt tahdon vain kirjoittaa.
Tuntuu vain siltä kun olisi ihan vereslihalla. Sattuu ja ahdistaa. Jotenkin väsyttävää mutta yritän silti puskea vain ja ajatella, että tämä on nyt tarpeellista ja individuaatiota tämän hetkisessä elämässäni.
Ehkä joskus voin kokea olevani taas kiitollinen kaikesta kokemasta ja epäonnistumisista, jos vain jaksan nyt.
Ap
Olen lukenut kirjallisuutta häpeästä. Häpeän monet kasvot niminen kirja, trauma ja rakkaus - kirja sekä Tommy Hellstenin kirjallisuutta. Ne uppoaa ja joskus rauhoittaa kun hänkin alkoholismin varjossa kasvanut lapsi. Silti nämä ovat asioita, joita voi toki ymmärtää kirjojen kautta mutta kun itse läpielää tätä niin tajuan itkeväni jo vain kirjojen edetessä eteenpäin, väsyn ja vain nöyrryn tunteisiini, en voi muutakaan. Ap
Vierailija kirjoitti:
Olen lukenut kirjallisuutta häpeästä. Häpeän monet kasvot niminen kirja, trauma ja rakkaus - kirja sekä Tommy Hellstenin kirjallisuutta. Ne uppoaa ja joskus rauhoittaa kun hänkin alkoholismin varjossa kasvanut lapsi. Silti nämä ovat asioita, joita voi toki ymmärtää kirjojen kautta mutta kun itse läpielää tätä niin tajuan itkeväni jo vain kirjojen edetessä eteenpäin, väsyn ja vain nöyrryn tunteisiini, en voi muutakaan. Ap
Vaikka se on klise niin terapiassa neuvottiin että asia ja päivä kerrallaan. Kun koko ajan oli elimistö 100% tunne tilassa ja menneisyys ja kuviteltu tulevaisuus kaatumassa päälle niin oli vaikea tehdä oikeasti elämään vaadittuja korjausliikkeitä. Sain itsekunnioitusta takaisin kun otin elämäni haltuun aivan alkeellisia asioita tekemällä enkä dumannut itseäni siitä että osasinkin hoitaa asioita joihin nyt olisi pystynyt opaskoirakin. Siinä meni muutama vuosi mutta sivuille vilkuilematta rakensin itsestä paremman kuin koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen lukenut kirjallisuutta häpeästä. Häpeän monet kasvot niminen kirja, trauma ja rakkaus - kirja sekä Tommy Hellstenin kirjallisuutta. Ne uppoaa ja joskus rauhoittaa kun hänkin alkoholismin varjossa kasvanut lapsi. Silti nämä ovat asioita, joita voi toki ymmärtää kirjojen kautta mutta kun itse läpielää tätä niin tajuan itkeväni jo vain kirjojen edetessä eteenpäin, väsyn ja vain nöyrryn tunteisiini, en voi muutakaan. Ap
Vaikka se on klise niin terapiassa neuvottiin että asia ja päivä kerrallaan. Kun koko ajan oli elimistö 100% tunne tilassa ja menneisyys ja kuviteltu tulevaisuus kaatumassa päälle niin oli vaikea tehdä oikeasti elämään vaadittuja korjausliikkeitä. Sain itsekunnioitusta takaisin kun otin elämäni haltuun aivan alkeellisia asioita tekemällä enkä dumannut itseäni siitä että osasinkin hoitaa asioita joihin nyt olisi pystynyt opaskoirakin. Siinä meni muutama vuosi mutta sivuille vilkuilematta rakensin itsestä paremman kuin koskaan.
Hei, kiitos viestistäsi!
Haluaisitko kertoa käytännön tasolla muutoksista joita teit?
Itse elän tunteiden kautta valitettavasti melko pitkälle etenkin nyt. Osaan onneksi kuitenkin ulkoistaa ne kun lähden hoitamaan asioitani tulevaisuutta varten. Yritän pysyä yhteiskunnassa kiinni enkä sillätavalla tahdo jäädä ns. tuleen makaamaan.
Kuitenkin huomaan, että olen todella kriittinen itseäni kohtaan, en vain usko itseeni. Kaikki mitä olen tehnyt hyvin niin tuntuu, että minulla oli vain säkää. Hyvät arvosanat ja kehut kantavat vain hetken mutta loppuen lopuksi ajattelen, että minä vain esitin hetken osaavani osaamatta kuitenkaan.
Sain juuri työpaikan harjoittelustakin parhaimman arvosanan ja työpaikan lisäksi. Koen, että olen surkea ja saan kenkää hetkenä minä hyvänsä. Joskus myös menestyin entisessä ammatissani ja tein töitä arvostetuille henkilöille kaupunkin parhaaksi palkitussa firmassa ja sain useita palkankorotuksia. Minulle myös olisi tarjottu työsuhde-etuja enemmänkin mutta lopulta ahdistuin, paloin loppuun ja menin kuoreeni. Sabotoin itselleni sitten taakse hienon uran. En ollut vain valmis siihen kaikkeen vaikka parhaani yritin ja lopulta se palkittiin, en vain kokenutkaan ansaitsevani mitään ja romahdin.
Tämä on vain kivuliasta, koko ajan ajaa päin seinää varsinkin jos juuri luulit vihdoin ylittäneesi haasteet ja itsesi. kyseenalaistaneesi omat toimintamallit ja eheyteensi. Taas pari askelta taaksepäin ja käsittelyä uudelleen ja uudelleen, samojen asioiden kanssa eri tilanteissa vain.
Jospa se jo loppuisi, en jaksaisi enää kantaa tätä loputonta taakkaa, en vain osaa tätä kai tehdä itsekseni. Jään junan alle lopulta vaikka kuinka yrittäisin pysyä mukana. Ap
Huh. Muistui mieleen, kun kävin itse omassa prosessissani läpi tuota pahinta turbulenssia. Kun oli alkanut tiedostaa asioita, muttei ollut vielä oikein keinoja käsitellä niitä, ja sitä vain rypi vaikeiden tunteiden suossa. On todella raskasta elää siellä myrskyn silmässä, joten yritä jostain rääpiä armoa itseäsi kohtaan.
Niin hyvä, että olet menossa terapiaan, toivottavasti osuu hyvä terapeutti kohdalle. Jos tuntuu, ettei oikeanlaista apua saa, rohkeutta ja voimia etsiä sulle paremmin sopiva tyyppi! Itselläni vasta kolmas kerta toden sanoi, ja sitten löytyikin niin taitava auttaja, ettei todellistakaan :)
Tämä ei ehkä tässä vaiheessa tarkoita sulle vielä mitään, mutta sanon silti. Itse opin terapiassa, että häpeä on ainoa tunne, jolla ei ole mitään informatiivista arvoa. Sen viesti on, että sinä olet arvoton/kelvoton, mikä vain on valhe, joka kerta. On kuitenkin ymmärrettävää, että alamme hävetä itseämme, jos toistuvasti saamme toisilta ihmisiltä sen viestin, ettemme ole tärkeitä. Esim. alkoholistiperheessä, jossa lapsen tarpeet jäävät näkymättömiksi/alkoholistin sekoilujen varjoon, kyllähän siinä on se puhumaton viesti, ettei lapsi ole tärkeä/arvostettu. Mutta vain niille ihmisille, ja vain heistä johtuvista syistä. Se ei ole mikään yleismaailmallinen totuus, että sinä olet arvoton ja häpeällinen.
Tuon juuri nyt kokemasi vaikean vaiheen läpi ei oikein voi kuin rämpiä, kunnes alkaa saada apua ja olo helpottaa. Kun oikein kovasti ahdistaa, kannattaa pyrkiä nollaamaan ajatukset vaikka väkisin, katsoa hömppä TV:tä, syödä jotain hyvää tai mitä tahansa, jolla saa edes pienen tauon tuskasta. Se kyllä odottaa ja tulee sitten taas takaisin, ja sitten taas nollailee. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huh. Muistui mieleen, kun kävin itse omassa prosessissani läpi tuota pahinta turbulenssia. Kun oli alkanut tiedostaa asioita, muttei ollut vielä oikein keinoja käsitellä niitä, ja sitä vain rypi vaikeiden tunteiden suossa. On todella raskasta elää siellä myrskyn silmässä, joten yritä jostain rääpiä armoa itseäsi kohtaan.
Niin hyvä, että olet menossa terapiaan, toivottavasti osuu hyvä terapeutti kohdalle. Jos tuntuu, ettei oikeanlaista apua saa, rohkeutta ja voimia etsiä sulle paremmin sopiva tyyppi! Itselläni vasta kolmas kerta toden sanoi, ja sitten löytyikin niin taitava auttaja, ettei todellistakaan :)
Tämä ei ehkä tässä vaiheessa tarkoita sulle vielä mitään, mutta sanon silti. Itse opin terapiassa, että häpeä on ainoa tunne, jolla ei ole mitään informatiivista arvoa. Sen viesti on, että sinä olet arvoton/kelvoton, mikä vain on valhe, joka kerta. On kuitenkin ymmärrettävää, että alamme hävetä itseämme, jos toistuvasti saamme toisilta ihmisiltä sen viestin, ettemme ole tärkeitä. Esim. alkoholistiperheessä, jossa lapsen tarpeet jäävät näkymättömiksi/alkoholistin sekoilujen varjoon, kyllähän siinä on se puhumaton viesti, ettei lapsi ole tärkeä/arvostettu. Mutta vain niille ihmisille, ja vain heistä johtuvista syistä. Se ei ole mikään yleismaailmallinen totuus, että sinä olet arvoton ja häpeällinen.
Tuon juuri nyt kokemasi vaikean vaiheen läpi ei oikein voi kuin rämpiä, kunnes alkaa saada apua ja olo helpottaa. Kun oikein kovasti ahdistaa, kannattaa pyrkiä nollaamaan ajatukset vaikka väkisin, katsoa hömppä TV:tä, syödä jotain hyvää tai mitä tahansa, jolla saa edes pienen tauon tuskasta. Se kyllä odottaa ja tulee sitten taas takaisin, ja sitten taas nollailee. Tsemppiä!
Kiitos sinulle ja siitä, että taidat ymmärtää mitä elän nyt läpi. Se on tajuttoman vaikeaa ja jollain tavalla sitä elää tässä hetkessä mutta kuitenkin tietynlaisessa defensissä. Kokee olevansa ulkopuolella itsestään mutta tiedostaa sen niin, että sattuu enkä löydä oikein sanoja. Kun menen ulos ahdistaa. Tekisi mieli juosta heti sisälle, joudun psyykkaamaan itseäni ja rauhoittamaan mieltäni sen häpeän vuoksi. Pakotan itseni menemään mukavuusalueiden ulkopuolelle.
Toivon itsekin löytäväni hyvän terapeutin. Hoitajani, jolla kävin säännöllisesti keskustelemassa ja jonka kautta vihdoin ja viimein jaksoin ponnistaa lääkärin b-llausuntoon asti terapiaa varten, sanoi minulle, että olen valmis terapiaan. Osaan kertoa tunteista ja teen sen rehellisesti sekä taitavasti reflekoiden. Siihen uskon itsekin, tarvitsen nyt nähdyksi tulemista. Se puoli on minussa nyt siinä tilassa joka ihan todella taistelee ulos, jotta voin olla jollekin se kuka olen. Joku jolle voin kertoa roolia vetämättä kuka olen, sitä tässä nyt varmasti tarvitsen jos tahdon oikeasti eheytyä. Toivottavasti kuuntelen intuitiotani terapeutin suhteen enkä suorita tai mielistele vain sen takia, ettei jollekin tulisi paha mieli tai etten usko itseeni.
Se on vain itseäni varten, siitä minun tulee muistuttaa, jotta saan prosessini eteenpäin tarkoituksenmukaisesti.
Siitä häpeästä vielä. Minä en usko ,että tunnen häpeää pelkästään kokemuksieni kautta. No joo, toki siis ihmiset ovat kohdelleet todella huonosti ja olen antanut sen tapahtua hyvin pitkälle tiedostamattanikin mutta kuitenin kalvaa syyllisyys, että miten olen voinut olla niin typerä, että olen langennut aivan ilmiselvään hyväksikäyttöön niin usein ja lisäksi todella toistanut samoja traumoja moneen kertaan. En ole vain kuunnellut intuitiotani vaan lähinnä hälytyskellot ovatkin soineet hääkelloina loppuenlopuksi mukamas. Ottaa päähän, että seisonutkaan omalla puolellani vaan lähdin leikkiin mukaan, typeryyttäni, uteliaisuuttani tai ajatellut, että ei tuo ihminen ainakaan minua murenna vaikka tässä hauskaa pitäisimme. Loppuen lopuksi olen satuttanut itseäni useaan kertaan ja pahinta on ollut se, että kun jään koukkuun, en osaa päästää irti paitsi vasta sitten kun enää muita vaihtoehtoja ei ole ja on tarpeeksi monta kertaa kärsitty. Vasta hiljalleen tosiaan tiedostan näitä asioita ja olen niin vihainen mutta yritän vain kahlata tämän läpi.
Ap
Niin ja oikeastaan myös muut ihmissuhteet ovat olleet hankalia, ei vain parisuhteet. Epätoivoista ollut ja olen ymmärtänyt sen myöhemmin. No mutta mitä muutakaan voi odottaa ihmiseltä, joka hakee hyväksyntää miellyttämällä toisia ja lopulta pettyy kun tosiaan se olikin ainoa liima pitää suhdetta yllä. Tasapuolista vastavuoroisuutta ei rakentunutkaan koskaan korkeista odotuksistani huolimatta.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sulla on niitä ikäviä asioita käsittelemättä mielessä, ja ne tuntuvat isona möykkynä. Ja se möykky pyrkii pintaan juuri silloin, kun elämässä on muuten vähän rauhallisempaa.
Ne möykyt pitää vaan läpikäydä ja antaa sen vihan tulla ja käsitellä se. Ja hyväksyä, että nyt on sitten jonkun aikaa tuulista sitä läpikäydessä - ja se kestää vähimmilläänkin kuukausia eikä viikkoja.
Ja kaikki tunteet on erittäin ok, ja ne on vain tunteita. Ei siinä vihassa, häpeässä, tai mitä niitä onkaan, ole mitään pahaa tai tukahdutettavaa. Anna tunteiden tulla ja huomaat kyllä, että niitten kanssa selviää ja niiden kanssa oppii elämään. Toki on hyvä pyytää tarpeellinen määrä tukea (läheiset / terapia / lääkäri), koska ihan yksin ei koskaan tarvitse vaikeuksiaan läpikäydä.
Voimakkaaseen häpeään minulla on auttanut yksi ajatus: yleensä jokainen meistä yliarvioi sen miten paljon muut meitä ajattelevat.
Miltei kaikki ihmiset ajattelevat etupäässä itseään, omia asioitaan ja kokemuksiaan. Jokin 5 vuotta sitten sattunut nolo tilanne ei oikeasti ole kenenkään muun mielessä kuin sen häpeän kantajan. Jo tilastollinen todennäköisyys sille on todella pieni.
Sen lisäksi, että ihmiset ovat huonomuistisia, he ovat usein myös yllättävän armeliaita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lue läpi tämän blogitekstin kommenttiosio. (Älä keskity siihen mistä aiheesta itse blogi on, keskustelu on todella hyvä ja on mahdollista, että se on avuksi sinulle.)
https://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/2021/06/vapaus-pelottaa…
Jatkan nyt tätä häpeästä puhumista. Se on niin suuri taakka ja olen itsekin siihen syyllinen.
Olen miellyttämisessä mennyt aivan äärimäisiin asioihn saakka ja se ahdistaa. Olen hakenut hyväksyntää miehiltä aivan väärin. Jos nykyään vastaan tulisi eräskin mies niin en kehtaa edes kertoa sitä raivoa. Niin julmaa hyväksikäyttöä ja olen hakenut rakkautta itseäni reilusti vanhemmilta miehiltä vain kokeakseni olevani kaunis tai muuten kelpaava. Jopa joskus esimieheni alkoi hiljalleen lähentymään enkä kehdannut kertoa asioista eteenpäin vaan mielummin mielistelin jotten saisi potkuja. Nykyään kertoisin heti eteenpäin jos joku manipuloisi sillä tavalla. Lapsena sain jo osani hyväksikäytöstä ja vaan ahdstaa tosiaan se, että olen ymmärtänyt eläväni näitä uudelleen ajatellen, että tällä kertaa pääsen niskan päälle tilanteessa ja se ihminen näkee minut arvokkaana ja pyytää anteeksi sekä huomaa minun olevan rakkauden arvoinen. Aina lopulta olenkin jäänyt tyhjän arvan kanssa enkä kaiken miellyttämisen kautta saanutkaan arvostusta.
No, onneksi tiedostan näitä kuitenkin nyt.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisin kyllä aloittaa päiväkirjaan raportoinnin. Tämä kirjoittaminen tuntuu kuitenkin ainakin hetkellisesti auttavan pahimpiin olotiloihin. Kiitos tosiaan teille vastanneille.
Saatan tässä välillä kirjoitella mietteitäni tähän samaan ketjuun jos tuntuu todella tukalalta. Ap
Kuulostaa siltä, että sulla on traumoja taustalla. Tosi hyvä, että olet pääsemässä terapiaan. Toivottavasti tosiaan löytyy hyvä, mutta luulen, että hyödyt joka tapauksessa, vaikka siinä valinnassa jokin menisikin vähän pieleen. Ensimmäisen vuoden jälkeen on vielä ihan hyvä vaihtaa kuitenkin.
Hyvä, kun kirjoitat 😊 Jotain lempeää kehollista harjoitusta voi vielä kokeilla rinnalle, esim joogaa tai rauhallista venyttelyä. Kun on tosi paha olo, voi kokeilla auttaako vaikka suihkuun meno.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että sulla on traumoja taustalla. Tosi hyvä, että olet pääsemässä terapiaan. Toivottavasti tosiaan löytyy hyvä, mutta luulen, että hyödyt joka tapauksessa, vaikka siinä valinnassa jokin menisikin vähän pieleen. Ensimmäisen vuoden jälkeen on vielä ihan hyvä vaihtaa kuitenkin.
Hyvä, kun kirjoitat 😊 Jotain lempeää kehollista harjoitusta voi vielä kokeilla rinnalle, esim joogaa tai rauhallista venyttelyä. Kun on tosi paha olo, voi kokeilla auttaako vaikka suihkuun meno.
Olet oikeassa monessa asiassa viestissäsi. Kiitos sinullekin :)
Minua auttaa pyöräily, musiikki ja jännä, että mainitsit tuon suihkun. Se on yksi paikka joka auttaa kun olen aivan surkeana. Saatan luhistua lattialle veden alle hetkeksi itkemään ja sen jälkeen olo on jo paljon lohdullisempi kun olen hetken siellä potenut. Harrastan tuota vain aivan äärimmäisen tuskan tullessa jos tuntuu, ettei muuten kestä niin suihku saa ainakin hieman rauhoittumaan ja sinne meneminen on sellainen automaatio jos on tarvetta tietyssä tunnetilassa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että sulla on traumoja taustalla. Tosi hyvä, että olet pääsemässä terapiaan. Toivottavasti tosiaan löytyy hyvä, mutta luulen, että hyödyt joka tapauksessa, vaikka siinä valinnassa jokin menisikin vähän pieleen. Ensimmäisen vuoden jälkeen on vielä ihan hyvä vaihtaa kuitenkin.
Hyvä, kun kirjoitat 😊 Jotain lempeää kehollista harjoitusta voi vielä kokeilla rinnalle, esim joogaa tai rauhallista venyttelyä. Kun on tosi paha olo, voi kokeilla auttaako vaikka suihkuun meno.
Olet oikeassa monessa asiassa viestissäsi. Kiitos sinullekin :)
Minua auttaa pyöräily, musiikki ja jännä, että mainitsit tuon suihkun. Se on yksi paikka joka auttaa kun olen aivan surkeana. Saatan luhistua lattialle veden alle hetkeksi itkemään ja sen jälkeen olo on jo paljon lohdullisempi kun olen hetken siellä potenut. Harrastan tuota vain aivan äärimmäisen tuskan tullessa jos tuntuu, ettei muuten kestä niin suihku saa ainakin hieman rauhoittumaan ja sinne meneminen on sellainen automaatio jos on tarvetta tietyssä tunnetilassa.
Ap
Osaan mainita sen, koska olen ollut samankaltaisessa tilanteessa. Yhä tipun traumakuoppaan välillä, mutta nyt ainakin tiedän mistä on kyse, jos ei muuta. Järvessä uimista voi myös kokeilla. Se on niin kehollinen kokemus, että voi tuoda mukanaan sisäisen olotilan muutoksen myös 😊
Menneisyys on vain menneisyyttä - tärkeämpää, että voit rakentaa tulevaisuutesi vielä moneen kertaan tietoisemmin.
Alue: Aihe vapaa
Mulla on samoja tuntemuksia ja ollut varmaan yli 10 vuotta ja julkisen kautta vielä terapia evättin oikeasti minulta:( Yksityiseen ei ole varaa ilman kelakorvauksia todellakaan, koska olen vielä työtönkin:( Lääkkeitä vaan tarjotaan "avuksi"ja saan itse niistä pelkät haitat, niin todella toivoton olo on itselläkin päivittäin ja lähes joka hetki.
Pelottaa myös "joutua"töihin tai no siis jhnk ilmaispuuhasteluihin mut varmaan korkeintaan enää otettaiskaan, mutta että mitne jaksan sielläkään käydä,kun itselleni käy työstä jo päästä edes ulko-ovestani ulkoilemaan,kauppaan jne. just tuon häpeän ja lamaannuksen takia ja vihaa tunne myös itse paljon elämääni pilanneita kiusaajia ,löapsuudenperhettäni ym.kohtaan ja tosiaan aterapiaankaan en päsäe näitä purkamaan niin mahtava juttu kertakaikkiaan:(