Lue keskustelun säännöt.
Rehellisesti, seurustelisitko itsesi kanssa?
Jos vastaan tulisi melkein täysi kopiosi (luonteeltaan ja mielenkiinnoiltaan yms), mutta vastakkaista sukupuolta, niin voisitko seurustella hänen kanssaan? Jos oletetaan, että ulkonäkö olisi miellyttävä.
Minä en voisi. Kaksi tällaista jääräpäätä olisi huono yhdistelmä.
Kommentit (675)
Vierailija kirjoitti:
Jos jonkun kanssa alkaisi seurustelemaan, niin sen pitäisi tuoda leipä pöytään ja elintaso. Mun kopiolla olisi niin matala koulutustaso, ettei tulisi onnistumaan. Siinä olisi sitten kaksi ulosottovelkaista pitkäaikaistyötöntä kaapimassa tähteitä. Mutta luonteen puolesta kyllä. Se olisi rehellinen, mukava, raitis, ei pettäisi, kusettaisi ja varastaisi. Nii, no mistäs semmoisen löytäisi?
Mut mietipä että miksi joku hyvin toimeentuleva mies haluaisi sinut riippakivekseen? Itse ainakin skippaisin jos tulisi heti ilmi. Ja varmaan muutenkin. Vaikea nähdä että elämäntavat ja arvot kohtaisivat, jos ulosottovelat mitenkään liittyvät niihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luonteen ja avoimuuden ja seksuaalisuuden myötä kopio ois jees, mutta samanlainen haaveilija ja säheltäjä no way.. vaikka toisaalta kun on pakko niin osaan oppia uusiakin asioita.
Olen tullut siihen tulokseen, että ehkä sitä oikean tyyppistä ei ikinä löydä ja mitä väliä?
Ehkä sellainen siedettäväki riittää.
Piti ihan pysähtyä miettimään. Vastaukseni on: kyllä.
Kyllä seurustelisin itseni kanssa, menisin naimisiin ja olisin yhdessä kanssani ikuisesti. Oikeesti. Olen kaunis, hauska, tienaan ihan ok. Useampia suhteita ollut, lapset jo aikuisia. Suhteiden jälkeen on sitten tullut niitä katuvia viestejä, voi olla että vikani on valinnassa - parisuhteessa minua on haukuttu ja pidetty likasankona ja kun mittani on viimein täyttynyt, onkin se entinen rakas joutunut tyytymään vähempään. En minä oikein voi sille mitään. Nyt 60v ja tapailen upeaa nuorempaa hyvin käyttäytyvää miestä, välimatka haittaa jonkin verran. Ihan on suomalainen, en ulkomaalaista huoli kun omassa maassamme on hienoja yksilöitä.
Vierailija kirjoitti:
Nuorempana kyllä ja oikeasti silloinen samanlainen olisi ollutkin ihan unelma. Sopivasti menevä ja sosiaalinen, mutta kuitenkin parisuhdehaluinen ja perhekeskeinen tyyppi haussa olikin. Nyt reilu 20 vuotta ja muutama umpisurkea suhdeviritelmä myöhemmin sitä on jo kasvanut niin kieroon yksin asuessaan, ettei yhteiselosta tulisi yhtään mitään toisen tällaisen kanssa.
Eikä tällaista osin erakoitunutta katkeroa kyllä katselisi täysin erilainenkaan.
Jep. Nuorena sitä oli kuin toinen ihminen ja vailla sitä kaikkea painolastia mitä tässä on ehtinyt parin-kolmen vuosikymmenen ehtinyt kerätä juurikin huonojen parisuhteiden ja sitä seuranneen, ensin täysin vapaaehtoisen, sitten vastentahtoisen ja nyt jo elämäntavaksi muuttuneen ikisinkkuuden myötä.
Ei tällainen ihminen varmasti enää kelpaisikaan kuin toiselle samanlaiselle ja siitä suhteesta olisi kyllä onni ja autuus kaukana. En siis seurustelisi edes erilaisen, mutta samanlaisen elämän eläneen miehen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut kaksikymmentä vuotta miehen kanssa, joka on yhtä jääräpäinen, uskollinen ja ärsyttävä (keskittymishäiriöitä yms.) kuin minäkin, joten ehkä. Nyt meillä on tosin kaksi lasta, jotka ovat kaikessa ihanuudessaan yhtä jääräpäisiä ja ärsyttäviä häröpalloja kuin mekin eli välillä on aika haastavaa.
Entisen minäni kanssa kyllä. En voi kuitenkaan sille mitään, miksi olen nykyään sellainen kuin olen, koska tietyt muutkin ihmiset (ja huonosti hoidetut ja tartutetut sairaudet) ovat liikaa vaikuttaneet asiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En, kuten joku muukin edellä mainitsi, niin vaikea luonne. Koitin seurustella miehen kanssa, joka on monessa asiassa hyvin samanlainen (vaikka toki erojakin oli), ja eihän siitä lopulta mitään tullut, molemmat ruokkivat toisen epävarmuuksia ja muita huonoja puolia. Nykyinen kumppani on riittävän erilainen kuin minä, mutta elämänarvomme sopivat kuitenkin hyvin yksiin. Koen että hän vahvistaa hyviä puoliani, ja ehkä minäkin hänen.
Minä taas en missään nimessä entisen minäni kanssa. Nykyisen ehkä joo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En pystyisi. Mahdotonta.
Liian pitkä lista lueteltavaksi miksi en, ja ne hyvä piirteet kuten syvällisyys, pohdiskelu ja vaatimattomuus eivät ole sellaisia, joissa olisi yhtään mitään vetovoimaa kenellekään, ei edes itselle.
En ole edes kaunis sielultani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todellakin. Vaikka olenkin välillä jäärä, niin osaan antaa tilaa muille. Nykyinen puoliso ei aina ymmärrä tätä. Olisi mahtavaa, kun tämmöiset jäärät jääräilisivät, järkeilisivät ja jättäytyisivät. Ei mökötystä, mykkäkoulua yms. paskaa.
En mutta vain, koska pidän juuri itseni vastakohdasta seurustelukumppanina. Paitsi sama huumorintaju ja perusarvot pitää toki olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En,
olen kumppanina välillä melko tuittupää ja minulla on vahvat mielipiteet. En jaksaisi itseäni.
On minussa hyviäkin puolia, kun minulle on hyvä niin minua lojaalimpaa ja rakastavampaa saa etsiä. Mutta en seurustelisi, inhoan luonteessani tuota tulisuutta.
Vierailija kirjoitti:
En mutta vain, koska pidän juuri itseni vastakohdasta seurustelukumppanina. Paitsi sama huumorintaju ja perusarvot pitää toki olla.
Jep. Sama homma. Kerran olin treffeillä naisen kanssa, joka oli yhtä rauhallinen, hidas ja harkitsevainen kuin itse olen. Ihan kaunis ja mukava nainen, mutta en voinut kuvitella mitään seksuaalista välillemme. Välimuotonaisetkin ovat vähän sellaisia, että seksi voi kiinnostaa, mutten ihastu. Ainoastaan tosi energiset tapaukset on sellaisia, että itseäni kiinnostaa syvemmin.
En, ei siksi ettenkö mielestäni olisi ihan hyvä kumppani, mutta en halua mieheltä kaikkia samoja ominaisuuksia kuin itselläni on. Olen huolehtivainen ja vähän arka, haluan miehen olevan rennompi ja dominoivampi.
Mikä ettei. Minun pitäisi hyväksyä, etten koskaan paljasta itsestäni ihan kaikkea. Oma huone ja naisluola on korvieni välissä.
Palkaksi saisi sitten raittiin kumppanin, hyvää huolenpitoa, kodinhoitoa, joustavaa ajattelua tms. Ja potentiaalisesti omaa tilaa.
Kyllä seurustelisin. Kun rakastaa myös itseään, on helpompi rakastaa muitakin.
Mutta onhan se nyt mielenkiintoisempaa seurustella ihmisen kanssa, joka on hieman erilainen luonteeltaan kuin itse on. Ihminen tarvitsee sopivasti haasteita kehittyäkseen ja oppiakseen.
Päivittäin rakastelen itseni kanssa
En olis uskonu että naisilla on näinkin paljon itsekritiikkiä sitä kohtaan, millaisia kumppaneita olisivat, ottaen huomioon miten miehiä täällä haukutaan kumppaneina. No ehkä ne ovat ne ylimieliset jotka ovat koviten äänessä ja muut katselevat niitä vääntöjä sivusta.
T. mies