Mikä vaivaa ihmisiä, joille kaikki normaalit ulkotyöt on työleiriä, tavallinen töissäkäyminen on oravanpyörää

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuskin kaikki on vakavasti masentuneita:)

On ihan normaalia että on kausia jolloin ei huvita tai ei jaksaisi, ja on kausia jolloin kaikki on kivaa ja kiinnostavaa. Ei siinä diagnoosia tarvita! Näin on eletty satoja tuhansia vuosia. 

Silti normaali ihminen jaksaa punnertaa ne huonotkin päivät läpi koska elämä on. Töihin on mentävä jotta saa ruokaa ja kodin, lapset on hoidettava kun ne on tehnyt, nurmikkoa harvalla on niin montaa hehtaaria nykyään okt:n pihalla ettei siitä jaksaisi huolehtia:D Ihmiset on vain laiskoja ja saamattomia, kaiken pitäisi olla helppoa. 

Näkeehän sen Kelan tilastoistakin että Suomessa on todella paljon näitä "väsähtäneitä" joita ei enää huvita, me työssäkäyvät joudumme sitten elättämään heitäkin veroillamme. Veetuttaa, nekin rahat voisin käyttää omaan perheeseeni ja hyvinvointiini. 

Omat lapseni olen opettanut huolehtimaan omista asioistaan ja rahoistaan, työmoraali on korkea ja jokainen töissä jopa nyt korona-aikana.  He tietävät että me vanhemmat olemme aina apuna ja tukena mutta seisovat omilla jaloillaan kuten kuuluukin. 

Olet selvästi todella tietämätön mistä puhut, koska et tiedä että "korkea työmoraali" on  suurimpia työuupumukseen vaikuttavia tekijöitä. Toinen on yli tunnollisuus ja liiallinen kiltteys kolmantena.

Itseasiassa tiedän enemmän kuin useimmat. V 98 sairastuin itse burn-outiin, tuolloin sairautta ei vielä tunnettu eikä hoidettu. Sairauslomaa ei saanut eikä lääkkeitä. Ainoa vaihtoehto oli irtisanoutua töistä ja mennä muualle töihin. Vuoden kesti toipuminen mutta koko ajan hoidin normaalisti työt, perheen (3 lasta) ja samaan aikaan rakensimme 1. talomme. 

Vakavaa masennusta olen potenut nyt 4v, tosin tämä johtuu 3 kipusairaudesta eikä mielialahäiriöstä. Mutta tästä ei myöskään ole toivoa parantua koska kipuihin ei ole hoitoa. Käyn töissä, hoidan kodin (enää 1 lapsista kotona) ja näiden vuosien aikana olemme rakentaneet myös 3. talomme. Kivut on niin kovat että saan nukuttua vain pari tuntia yössä. Mitä enemmän teen ja liikun sitä vähemmän tunnen niitä. Tämä tietty aiheuttaa uupumuksen kierteen mutta ei voi mitään, en voi mennä makuulle kuin satunnaisesti päivälläkään.

Olen ollut liian kiltti ja tunnollinen, kyllä. Olen suorittaja, kyllä. Mutta tällä myös olen pystynyt pitämään normaalin elämän kasassa itselleni ja perheelleni. Olisi liian helppoa heittäytyä sänkyyn voivottelemaan (jos siis voisin olla pitkällään) ja jättää kaikki tekemättä mutta mulle elämä on liian arvokas hukattavaksi. Yritän nauttia niistä pienistä hetkistä jolloin kaikki on ok. Kuten siitä että 10 minuutin kuluttua olen lähijärvellä, kuuntelen käen kukuntaa ja uin raikkaassa vedessä hetkeksi kivut unohtaen

Olet viiden vuoden sisään lataamokeikalla. Ja ihan ansaitusti tuolla sisäistetyn aivopesun ja tyhmyyden määrällä.

Minun kohdallani kyse ei ole uupumuksesta, vaan siitä, että arvostan kovasti täydellistä vapaa-aikaa. Minulla on paljon sellaista tekemistä, joka ei ole millään muotoa tuottavaa, aikaansaavaa tai mihinkään lopputulokseen tähtäävää, mutta josta nautin huomattavasti enemmän kuin vaikkapa töissä olemisesta tai pihahommista. Vaikka työni on ihan mukavaa ja olen sitä varten opiskellutkin vuosia, työssäkäynti ei ole minulle merkityksellistä identiteettini, itsearvostukseni, ajanviettoni, sosiaalisten verkostojeni ym. kannalta. Tuollaiset liittyvät kaikkeen muuhun kuin työhön. Työn pääasiallinen tehtävä on tuottaa rahaa, jolla voin sitten panostaa vapaa-aikani nautinnollisuuteen. Minulla on onneksi mahdollisuus pärjätä huomattavasti täyttä työviikkoa pienemmilläkin tunneilla, ja hyödynnänkin sitä mahdollisuutta paljon. En usko, että sellaista työtä on olemassakaan, johon sitoutumisesta nauttisin, eli tuskin on alavalinnastakaan kysymys.

Esteettiset arvoni ovat myös muualla kuin hoidetussa pihamaassa. Minä en saa mitään nautintoa siitä, että nurmikko on leikattu ja kukkia istutettu, joten miksi tekisin niin? En nauti myöskään siivoamisesta enempää kuin monesta muusta asiasta, mutta elintilojeni perussiisteyttä arvostan. Sitä ajatellen meillä käy siivooja kerran viikossa, ja lopun aikaa elellään pellossa. Kaikilla ei ole mahdollisuutta tällaisiin järjestelyihin esim. työn tai siivoamisen suhteen, joten ymmärrän hyvin, että niistä 'velvoitteista' nuristaan. Onhan se minustakin ihan hanurista, ja vielä enemmän hanurista olisi tehdä 40-tuntista työviikkoa, siivota pelkästään perheen kesken tai joutua puolison toiveesta keksimään pihamaalle.

En ole koskaan lukeutunut ihmisiin, jotka aidosti ja omaehtoisesti nauttisivat asioiden "aikaan saamisesta" itseisarvona. Minulle hyvä olo tulee siitä, että joku ikävä pakollinen velvollisuus on valmis ja siksi loppuu. En ole koskaan saanut mitään kiksejä sellaisesta tunteesta, että olipas hienoa kun jaksoin tämänkin epämiellyttävän asian tehdä. Mielummin välttelen kaikkea ei-nautinnollista tekemistä, joka lisäksi kuluttaa aikaa kivoilta asioilta. Työ ja koti eivät yksinkertaisesti ole minulle kovin keskeisiä elämänalueita itsessään, niillä on lähinnä välinearvoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuskin kaikki on vakavasti masentuneita:)

On ihan normaalia että on kausia jolloin ei huvita tai ei jaksaisi, ja on kausia jolloin kaikki on kivaa ja kiinnostavaa. Ei siinä diagnoosia tarvita! Näin on eletty satoja tuhansia vuosia. 

Silti normaali ihminen jaksaa punnertaa ne huonotkin päivät läpi koska elämä on. Töihin on mentävä jotta saa ruokaa ja kodin, lapset on hoidettava kun ne on tehnyt, nurmikkoa harvalla on niin montaa hehtaaria nykyään okt:n pihalla ettei siitä jaksaisi huolehtia:D Ihmiset on vain laiskoja ja saamattomia, kaiken pitäisi olla helppoa. 

Näkeehän sen Kelan tilastoistakin että Suomessa on todella paljon näitä "väsähtäneitä" joita ei enää huvita, me työssäkäyvät joudumme sitten elättämään heitäkin veroillamme. Veetuttaa, nekin rahat voisin käyttää omaan perheeseeni ja hyvinvointiini. 

Omat lapseni olen opettanut huolehtimaan omista asioistaan ja rahoistaan, työmoraali on korkea ja jokainen töissä jopa nyt korona-aikana.  He tietävät että me vanhemmat olemme aina apuna ja tukena mutta seisovat omilla jaloillaan kuten kuuluukin. 

Olet selvästi todella tietämätön mistä puhut, koska et tiedä että "korkea työmoraali" on  suurimpia työuupumukseen vaikuttavia tekijöitä. Toinen on yli tunnollisuus ja liiallinen kiltteys kolmantena.

Itseasiassa tiedän enemmän kuin useimmat. V 98 sairastuin itse burn-outiin, tuolloin sairautta ei vielä tunnettu eikä hoidettu. Sairauslomaa ei saanut eikä lääkkeitä. Ainoa vaihtoehto oli irtisanoutua töistä ja mennä muualle töihin. Vuoden kesti toipuminen mutta koko ajan hoidin normaalisti työt, perheen (3 lasta) ja samaan aikaan rakensimme 1. talomme. 

Vakavaa masennusta olen potenut nyt 4v, tosin tämä johtuu 3 kipusairaudesta eikä mielialahäiriöstä. Mutta tästä ei myöskään ole toivoa parantua koska kipuihin ei ole hoitoa. Käyn töissä, hoidan kodin (enää 1 lapsista kotona) ja näiden vuosien aikana olemme rakentaneet myös 3. talomme. Kivut on niin kovat että saan nukuttua vain pari tuntia yössä. Mitä enemmän teen ja liikun sitä vähemmän tunnen niitä. Tämä tietty aiheuttaa uupumuksen kierteen mutta ei voi mitään, en voi mennä makuulle kuin satunnaisesti päivälläkään.

Olen ollut liian kiltti ja tunnollinen, kyllä. Olen suorittaja, kyllä. Mutta tällä myös olen pystynyt pitämään normaalin elämän kasassa itselleni ja perheelleni. Olisi liian helppoa heittäytyä sänkyyn voivottelemaan (jos siis voisin olla pitkällään) ja jättää kaikki tekemättä mutta mulle elämä on liian arvokas hukattavaksi. Yritän nauttia niistä pienistä hetkistä jolloin kaikki on ok. Kuten siitä että 10 minuutin kuluttua olen lähijärvellä, kuuntelen käen kukuntaa ja uin raikkaassa vedessä hetkeksi kivut unohtaen

Olet viiden vuoden sisään lataamokeikalla. Ja ihan ansaitusti tuolla sisäistetyn aivopesun ja tyhmyyden määrällä.

Tuskinpa, se tilanne olisi tullut jo. Olen muutenkin kärsinyt unettomuudesta 37v joten tämä ei ole sinällään mitään uutta, vain kivut lisänä. Kivuille ei voi mitään, ne pitää ottaa osana elämää. Toki on öitä jolloin suunnittelen käveleväni rekan eteen mutta sellaista en koskaan tule tekemään. Mulla on liian paljon hyvää tässä elämässä - rakastava puoliso, lapset ja lastenlapset, koti ja piha jota rakastan, mahdollisuus matkustella taas kun korona hellittää, ystäviä. Näillä jaksaa. Eläke on ihan nurkan takana.