Lue keskustelun säännöt.
Muita naisia, joita v*tuttaa oletus, että olet joku ehtoinen leipuriemäntä?
05.06.2021 |
Leipominen ja emännöinti ei ole mun juttu. Ei kiinnosta. Käytän sen ajan mieluummin muuten.
Vituttaa, jos kutsun kavereita oluelle niin eivät oikein innostu, vaan mieluummin pitäisi kotisohvalla kahvitella pullaa mussutellen. Muttakun minua ei kiinnosta leipoa sitä pullaa... argh.
Kommentit (488)
Vierailija kirjoitti:
En ota vastaan vieraita, niin ei tarvitse tarjottaviakaan miettiä. Kahvilat ja ravintolat on jees.
Tällä haluaisin itsekin mennä, mutta kaverini eivät jostain syystä halua nähdä ravintolassa. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osaan joten kuten leipoa reseptien mukaan mm.mustikkapiirakkaa ja kinkkupiirakkaa mutta en esim.täytekakkuja. En todellakkan ota paineita tuttujen käynneistä. Olen työssäkäyvä ja lapsestakin on huolehdittava, joten leipominen ei ole to do-listan kärjessä! Kaupoista ja kahviloista saa hyvin ostettua tarjottavaa.
Vierailija kirjoitti:
Todellakin vituttaa. Minulla on jonkin sortin kotihäpeä. Asun vuokralla pikkuasunnossa ja kaikki huonekalut on halpaa eriparia, en osaa sisustaa eikä mulla ole esim. Olohuonetta telkkaria ja sohvaa. Menen lukkoon jos tänne tulee joku. Lapsuudessani oli vaikeat kotiolot joten jollain tavalla tämä kotihäpeä juontaa syvempiin vesiin. Tapaan ihmisiä siis mieluummin muualla kuin kenenkään kotona. Sinänsä ei ole mitään ongelmaa mennä jonkun luo kahville jos pyytää, mutta vastavuoroisuusoletus kaataa sen mahdollisuuden. Tätä kun ei ratkaista silläkään että olen vienyt aina kylään jotain syötävää kaupasta. Silti kysellään milloin vastavierailu.
Toinen mikä ärsyttää on pari lapsuudenystävää joita en ole nähnyt vuosikausiin ilman miehiään. Ottavat miehensä mukaan aina kun nähdään. Itsellä on tässäkin joku vamma. Silloin kun oli mies en halunnut häntä mukaan jos tapasin omia kavereitani.
Noh. Nykyään vietän lähes kaiken vapaa-aikani yksin. Harvakseltaan käyn lenkillä tai ulkona kahvilla jonkun kanssa. Syvemmät ystävyyssuhteet eivät tunnu olevan mahdollisia ilman toisen kotona arvostelukierroksen tekemistä ja minä en vaan pysty kutsumaan ketään ilman monen päivän ahdistusta ja paniikkia. Ehkä olen alunperinkin ollut heikommasta puusta ja nyt luovuttanut sinnittelemisen. En jaksa enää mennä pois mukavuusalueelta ja kehittää itseäni, olkoon se miten muodikasta hyvänsä. Varmaan joku terapeutti olisi osannut auttaa mutta jätän menemättä koska jonossa on nuorempia ja tärkeämpiä.
Tunnistan myös itsessäni hieman kotihäpeää. En ole mikään sisustaja, eikä ole mieskään. Haluaisin kotona ottaa ihan vaan rennosti ja pitää pientä sotkuakin, jos siltä tuntuu.
Tuo vain miesten kanssa näkeminen on kyllä yksi kummallinen ilmiö. Ihan hauska niitä miehiä silloin tällöin nähdä, mutta ei sitä voi samalla tavalla vapautuneesti keskustella asioista. Tuttavien miehillä vielä minun makuuni aika tylsät kiinnostuksen kohteet ja uskon tunteen olevan molemmin puolinen. On joitain ihmisiä joille täytynyt tästä ystävällisesti sanoa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kotona tapaaminen on köyhäilyä. Sivistyneet näkee baarissa, pubissa, ravintolassa, kahvilassa, näyttelyssä, konsertissa jne. Ei Euroopassa kukaan kutsu ketään kotiinsa ellei ole joku rutiköyhä tupajumi.
En ajattele että kaikkien kohdalla näin, mutta omien kavereideni kanssa voi hyvinkin olla. Vaikka haluaisin tarjota, mutta jotenkin siihen on joidenkin vaikea suostua vaikka kyse olisi vain vastavuoroisuudesta.
Ap
Itse ajattelen, että "kotini on linnani", elämän keskus. Vähän sillä tavalla vanhanaikaisesti. Pidän ajatuksesta. Nautin siitä, että koti on tilava, kaunis, viihtyisä ja vieraanvarainen. Se on tavallaan harrastus, joka tuottaa syvää mielihyvää. En tarvitse (oikeasti!) hyvään oloon kahviloita enkä reissuja oikeastaan minnekään. Pidän itseäni onnekkaampana kuin sellaiset ihmiset, jotka kaipaavat kotoa pois. Toki ymmärrän, että asia ei ole mustavalkoinen, mutta näin kärjistettynä, lyhyesti sanottuna.
Ennen vanhaan oli kartanot ja pappilat, ja esim. lääkäritkin pitivät vastaanottoa kodin yhteydessä. Kun olet omassa kodissa, olet omassa valtakunnassa. Voit toteuttaa vapaasti itseäsi ja luovuuttasi. Kahvilassa olet maksavana asiakkaana, ja joku haluaa sinulta "rahat pois".
Se ei ole oleellista, onko pullat itse leivottu vai ei. Mutta kodin arvostaminen ylipäätään.
Vierailija kirjoitti:
Ikävää ettet voi olla kavereidesi kanssa oma itsesi ja mietit tuollaisia.
Tervetuloa käpykylään! Mutta onneksi ne kaverit myös pysyy hamaan tappiin saakka, eivät vaihdu kuin sukat uusien muotien ja elämän kriisien mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kotona tapaaminen on köyhäilyä. Sivistyneet näkee baarissa, pubissa, ravintolassa, kahvilassa, näyttelyssä, konsertissa jne. Ei Euroopassa kukaan kutsu ketään kotiinsa ellei ole joku rutiköyhä tupajumi.
En ajattele että kaikkien kohdalla näin, mutta omien kavereideni kanssa voi hyvinkin olla. Vaikka haluaisin tarjota, mutta jotenkin siihen on joidenkin vaikea suostua vaikka kyse olisi vain vastavuoroisuudesta.
Ap
Itse ajattelen, että "kotini on linnani", elämän keskus. Vähän sillä tavalla vanhanaikaisesti. Pidän ajatuksesta. Nautin siitä, että koti on tilava, kaunis, viihtyisä ja vieraanvarainen. Se on tavallaan harrastus, joka tuottaa syvää mielihyvää. En tarvitse (oikeasti!) hyvään oloon kahviloita enkä reissuja oikeastaan minnekään. Pidän itseäni onnekkaampana kuin sellaiset ihmiset, jotka kaipaavat kotoa pois. Toki ymmärrän, että asia ei ole mustavalkoinen, mutta näin kärjistettynä, lyhyesti sanottuna.
Ennen vanhaan oli kartanot ja pappilat, ja esim. lääkäritkin pitivät vastaanottoa kodin yhteydessä. Kun olet omassa kodissa, olet omassa valtakunnassa. Voit toteuttaa vapaasti itseäsi ja luovuuttasi. Kahvilassa olet maksavana asiakkaana, ja joku haluaa sinulta "rahat pois".
Se ei ole oleellista, onko pullat itse leivottu vai ei. Mutta kodin arvostaminen ylipäätään.
Ymmärrän kyllä tuonkin ajatuksen ja siinä on oma viehätyksensä. Mutta puhutko siis omasta kodistasi? Miten suhtaudut ystävään joka ei halua kutsua sinua linnaansa vaan tarjota kahvit kahvilassa? Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kotona tapaaminen on köyhäilyä. Sivistyneet näkee baarissa, pubissa, ravintolassa, kahvilassa, näyttelyssä, konsertissa jne. Ei Euroopassa kukaan kutsu ketään kotiinsa ellei ole joku rutiköyhä tupajumi.
En ajattele että kaikkien kohdalla näin, mutta omien kavereideni kanssa voi hyvinkin olla. Vaikka haluaisin tarjota, mutta jotenkin siihen on joidenkin vaikea suostua vaikka kyse olisi vain vastavuoroisuudesta.
Ap
Itse ajattelen, että "kotini on linnani", elämän keskus. Vähän sillä tavalla vanhanaikaisesti. Pidän ajatuksesta. Nautin siitä, että koti on tilava, kaunis, viihtyisä ja vieraanvarainen. Se on tavallaan harrastus, joka tuottaa syvää mielihyvää. En tarvitse (oikeasti!) hyvään oloon kahviloita enkä reissuja oikeastaan minnekään. Pidän itseäni onnekkaampana kuin sellaiset ihmiset, jotka kaipaavat kotoa pois. Toki ymmärrän, että asia ei ole mustavalkoinen, mutta näin kärjistettynä, lyhyesti sanottuna.
Ennen vanhaan oli kartanot ja pappilat, ja esim. lääkäritkin pitivät vastaanottoa kodin yhteydessä. Kun olet omassa kodissa, olet omassa valtakunnassa. Voit toteuttaa vapaasti itseäsi ja luovuuttasi. Kahvilassa olet maksavana asiakkaana, ja joku haluaa sinulta "rahat pois".
Se ei ole oleellista, onko pullat itse leivottu vai ei. Mutta kodin arvostaminen ylipäätään.
Ymmärrän kyllä tuonkin ajatuksen ja siinä on oma viehätyksensä. Mutta puhutko siis omasta kodistasi? Miten suhtaudut ystävään joka ei halua kutsua sinua linnaansa vaan tarjota kahvit kahvilassa? Ap
Toki voin mennä kahvilaankin. ...Olisko sun ystävien kohdalla kyse rahasta? Maalla on ehkä vallalla ajatus, että ravintolassa käyminen on rahanhukkaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä on piha ja mun pitäisi olla "ehtoinen puutarhuri". Olen ehtoinen leipoja kyllä, mutta näitä ehtoisuuden osa-alueita on monia. Aina tulee hinovaraisia vinkkejä siitä, mitä milloinkin mihinkin nurkkaan kannattaisi istuttaa. Pliis. Mä opiskelen kesäisin aoimen yliopiston kursseja, luen kirjoja, lenkkeilen.. Nämä on mun arvomaailmassani korkeammalla sijalla. Olen päättänyt seuraavalla kerralla sanoa tiukasti, että sori, en toteuta tässä asiassa perinteistä partiarkaatin toivomaa mallia (jota nämä kommentoivat rouvat itse toteuttavat sen sisäistäneinä).
Voin vain kuvitella sitä ehdotusten määrää! Ei vain mene kaaliin etteivät kaikki naiset halua möyriä mullassa. Minä tykkään kyllä laittaa pihaa, mutta en kenellekään neuvoja jakele jos ei itse ota puheeksi ja kysele. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kotona tapaaminen on köyhäilyä. Sivistyneet näkee baarissa, pubissa, ravintolassa, kahvilassa, näyttelyssä, konsertissa jne. Ei Euroopassa kukaan kutsu ketään kotiinsa ellei ole joku rutiköyhä tupajumi.
En ajattele että kaikkien kohdalla näin, mutta omien kavereideni kanssa voi hyvinkin olla. Vaikka haluaisin tarjota, mutta jotenkin siihen on joidenkin vaikea suostua vaikka kyse olisi vain vastavuoroisuudesta.
Ap
Itse ajattelen, että "kotini on linnani", elämän keskus. Vähän sillä tavalla vanhanaikaisesti. Pidän ajatuksesta. Nautin siitä, että koti on tilava, kaunis, viihtyisä ja vieraanvarainen. Se on tavallaan harrastus, joka tuottaa syvää mielihyvää. En tarvitse (oikeasti!) hyvään oloon kahviloita enkä reissuja oikeastaan minnekään. Pidän itseäni onnekkaampana kuin sellaiset ihmiset, jotka kaipaavat kotoa pois. Toki ymmärrän, että asia ei ole mustavalkoinen, mutta näin kärjistettynä, lyhyesti sanottuna.
Ennen vanhaan oli kartanot ja pappilat, ja esim. lääkäritkin pitivät vastaanottoa kodin yhteydessä. Kun olet omassa kodissa, olet omassa valtakunnassa. Voit toteuttaa vapaasti itseäsi ja luovuuttasi. Kahvilassa olet maksavana asiakkaana, ja joku haluaa sinulta "rahat pois".
Se ei ole oleellista, onko pullat itse leivottu vai ei. Mutta kodin arvostaminen ylipäätään.
Ymmärrän kyllä tuonkin ajatuksen ja siinä on oma viehätyksensä. Mutta puhutko siis omasta kodistasi? Miten suhtaudut ystävään joka ei halua kutsua sinua linnaansa vaan tarjota kahvit kahvilassa? Ap
Toki voin mennä kahvilaankin. ...Olisko sun ystävien kohdalla kyse rahasta? Maalla on ehkä vallalla ajatus, että ravintolassa käyminen on rahanhukkaa?
Voi olla, voi olla. Minä siis mielelläni tarjoan. Täällä kahvila on enemmän eläkeläisille, menee aikaisin kiinni. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä minä emännöin ja isäntä isännöi. Isäntä ei osaa laittaa ruokaa eikä leipoa, mutta kelpo apulainen on keittiössä tarvittaessa. Tekee apukokin hommia mielellään; paloittelee, silppuaa, sekoittaa, mittaa, tiskaa jne.
Joskus kun olen yksin, niin nautin entistäkin enemmän ruoanlaitosta ja leipomisesta, koska ei tarvitse ottaa muiden makuasioita yhtään huomioon, vaan voi vain tehdä oman mauan mukaisia ruokia ja leivonnaisia. Huippikivaa!Fy fan. Kuulostaa inhottavalta.
Sama sinulle!
Minä kuitenkin edustan parempaa maailmaa. Sinä olet vanhanaikaisine tapoinesi häpeäksi sukupuolellesi.
Sinä et vaan osaa! Olet hyvin rajoittunut.
Miehesi on se joka ei osaa, kuten kerroit, normaaleja taitoja.
Meillä, minä emäntänä, ja isäntä isäntänä, saamme nauttia toistemme työn tuloksista. Parasta!
On hyvin outoa ja erikoista, jos ei voi olla ystävien kanssa oma itsensä ja tuntee alemmuutta. Minusta se on jonkinlainen mielenterveyden häiriö, että aina verrataan itseänsä muihin, eikä osata nähdä yksilöllisiä eroja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muutin maajussin morsiameksi pystykaupungista. Kyllä oli shokki tämä rooli, mihin moni (ei maajussini onneksi) olettaa minun solahtavan. Käyn päivätöissä joten en todellakaan ota mitään leipovan emännän roolia täällä vaikka moni sellaista huomaamattaan olettaa. Mies vie kaupan pullapitkot navetan toimistoon ja työntekijät nakerrelkoot niitä. Ok, olen joskus talkooväelle keittänyt keittoa, mutta nää vaatii aina sen että itsellä on vapaapäivä omista töistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se kahvilassa tapaaminen ole sama asia kuin rauhassa toisen kotona tai vaikkapa ihan vain kävelylenkillä. Kaveri pyysi kävelylenkille ja hän oli ottanut kahvia termospulloon ja mukana oli myös kaupasta ostettuja pullia. Oli tosi mukava tapaaminen luonnon rauhassa ja saatiin jutella asioista rauhassa enkä olisi tuota kävelyretkeä kyllä kahvilaan vaihtanut.
Vierailija kirjoitti:
On hyvin outoa ja erikoista, jos ei voi olla ystävien kanssa oma itsensä ja tuntee alemmuutta. Minusta se on jonkinlainen mielenterveyden häiriö, että aina verrataan itseänsä muihin, eikä osata nähdä yksilöllisiä eroja.
Eli jokainen invidualistisen sijaan yhteisöllinen kulttuuri on mielestäsi täynnä mielisairaita? Onnellisempia taitavat silti olla. <3
Eikös ole vähän vihjailevia nämä leivonnaiset.....?
https://images.cdn.yle.fi/image/upload//w_1200,h_1200,f_auto,fl_lossy,q…
Vierailija kirjoitti:
Muutin maajussin morsiameksi pystykaupungista. Kyllä oli shokki tämä rooli, mihin moni (ei maajussini onneksi) olettaa minun solahtavan. Käyn päivätöissä joten en todellakaan ota mitään leipovan emännän roolia täällä vaikka moni sellaista huomaamattaan olettaa. Mies vie kaupan pullapitkot navetan toimistoon ja työntekijät nakerrelkoot niitä. Ok, olen joskus talkooväelle keittänyt keittoa, mutta nää vaatii aina sen että itsellä on vapaapäivä omista töistä.
Voin kuvitella että aikamoinen ylläripylläri, josta mieskään tuskin tajusi varoittaa. Peukut sulle! Ap
Vierailija kirjoitti:
Enpä ole koskaan törmännyt moiseen oletukseen.
Sanoma pahoittelee trollaamistaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävää ettet voi olla kavereidesi kanssa oma itsesi ja mietit tuollaisia.
Tervetuloa käpykylään! Mutta onneksi ne kaverit myös pysyy hamaan tappiin saakka, eivät vaihdu kuin sukat uusien muotien ja elämän kriisien mukaan.
Ai ne kaverit, joita et voi edes kutsua kotiisi, koska talikoiden kanssa vaativat pullaa etupihallasi? Hienoa.
En ajattele että kaikkien kohdalla näin, mutta omien kavereideni kanssa voi hyvinkin olla. Vaikka haluaisin tarjota, mutta jotenkin siihen on joidenkin vaikea suostua vaikka kyse olisi vain vastavuoroisuudesta.
Ap