Miten hyväksyä se että miestä ei vain kiinnosta hänen lapsi?

En lukenut kuin aloituksen.

Mitä vaihtoehtoja on? Hyväksyminen on ainoa vaihtoehto.

Hän voi erota, mutta ei sitä miestä silti kiinnosta.

Lopputulos sama.

Vierailija kirjoitti:

Miehen on muututtava, etkö ymmärrä?

Vierailija kirjoitti:

Ei ketään voi väkisin pakottaa kiinnostumaan, jotkut on sellaisia että innostuvat aluksi mutta kiinnostus hiipuu muutamassa viikossa.

Anna lähde, jossa sanotaa, että toista ihmistä voi muuttaa.

Fakta on, että ei voi. Hän muuttuu, jos itse haluaa. Jos ei halua, niin kukaan ei voi pakottaa.

Eri

Ystävälläni myös puoliso joka innokkaana halusi perheen ja jälkikasvua. Se tottakai kuului itsestäänselvästi asiaan naimisiin menon jälkeen. Tyly arki paljastui lasten tulon myötä.

Lasten synnyttyä puoliso muuttui välinpitämättömäksi ja pasiiviseksi lapsiaan kohtaan. Koki mustasukkaisuutta huomiosta jota lapset saivat toiselta vanhemmaltaan joka tuhlasi sitä enemmän huolenpitoa ja hellyyttä lapsilleen täyttäen yhä suurempaa tunnetyhjiötä mitä toinen vanhempi lapsilleen tuotti asenteellaan.

Esimerkki: lasten ruokailutilanne , jo vauvasta saakka täytyi järjestää eri aikaan kuin puolison, sillä puolisoa oksennutti ja teki pahaa "lasten sottaaminen" ruokailutilanteessa.

Puoliso myös kilpaili huomiosta omien lastensa kanssa. Sattoi kiukutella tyyliin paiskoa ovia sek-si-n puutetta vaikka toinen oli nääntymäisillään väsymyksestä mitä lapset välillä aiheuttivat.

Lasta kohtaan osoitti kiinnostusta lähinnä matkimalla lasten itkua mikäli lapsi oli hätääntynyt jostain. Ei kyennyt lohduttamaan siis.

Taloudellisista syistä eivät eronneet, toinen puoliso jousti "lasten takia".

Lasten kasvettua aikuisiksi ihmetellään nyt laajasti, miten tavallisen "kunnollisen, raittiin, työteliään ja yhteiskunnallisesti osallistuvan " perheen aikuisilla lapsilla niin pahoja ongelmia elämässään (mt-ongelmia ja alkoholismia).

Kun alatte tosimielessä harkitsemaan lapsia yhdessä, katsokaa miten toinen suhtautuu lapsiin vaikka lainaamalla tuttavaperheen lapsia arkeenne säännöllisesti hoitoon. Katsokaa miten sen toisen kanssa sujuu, kuinka suhtautuu lapsiin, ymmärtääkö ikätasoisen mukaista kohtelua ja pitääkö lapsista hyvää huolta.

Moro.Näkemiin?

Vierailija kirjoitti:

Ihan ensiksi, iso halaus sinulle Ap.

Olen itse samassa tilanteessa.

Lapseni ovat kylläkin jo isompia, teinejä jo.

Miestäni kiinnosti lapset, joita on kaksi, vauva-aikana ja ihan pieninä taaperoina. Miehelleni oli helppoa hoitaa vauvoja, sylitteli, syötti, vaihtoi vaipat ja kylvetti. Nyt jälkikäteen ymmärrän, että hienoa kun hoiti lapsiaan, mutta kaikki oli kuitenkin aika mekaanista ja suorituskeskeistä. Tavallaan mieheni ei oppinut tuntemaan lapsiaan lainkaan, vaikka hoitikin heitä. Ymmärsin, että minä vietin aikaa lasten kanssa, ihan vain köllöttelin lattialla viltillä pienten kanssa, luettiin kirjoja, laulettiin, juteltiin, ihmeteltiin pihan kukkia ja pikkuötököitä jne. Mies ei osannut tai halunnut tällaisii juttuihin osallistua tai tehdä mitään vastaavaa lasten kanssa itse.

Lasten kasvaessa mies on kadonnut johonkin omaan kuplaansa perheen sisällä. Eli minä ja lapset olemme eri yksikkö kuin mies.

Edelleen mieheni tekee kotitöitä, kuljettaa teinit tarvittaessa harrastuksiin, laittaa ruokaa jne. Tekee myös ajoittain todella pitkää päivää töissä. Miestäni voisi luonnehtia kunnon mieheksi, mutta lapsiaan ei tunne kunnolla, harvoin edes puhuu heidän kanssaan.

Teinit tuntevat isänsä kyllä, ja olen tehnyt kaikkeni, jotta lasten tarpeet tulevat täytetyiksi.

Eroaminen on kuitenkin usein mielessä, mutta ei sekään ongelmatonta ole. Mieheni ei ymmärrä itse, että on kadonnut kuplaansa ja että liitto on minulle yksinäinen ja että isän rooli on muutakin kuin käydä töissä ja joskus kokata ja kuskata. Ei oikeasti ymmärrä, että minäkin käyn töissä ja silti teen kaiken muun.

Mutta näillä on tultu tähän asti. Välillä olen tosi väsynyt ja pettynyt, mutta myös onnellinen lapsistani.

Teinini ovat onnellisen oloisia, harrastavat, urheilevat, on kavereita ja koulussa menee hyvin. Minulla ja teineillä on lämpimät ja läheiset välit.

Jos nyt eroaisin, panisin teinejen elämän uusiksi, hyvin herkässä vaiheessa. Lisäksi luulen, että mieheni saattaisi innostua ties mihin venkoilemiseen ja vaatimiseen erotilanteessa, joten harkitsen asiaa uudelleen kun teinit lähtevät opiskelemaan.

Toivoisin, että voisin kertoa jotain positiivisempaa ja rohkaisevampaa.

En maininnut viestissäni puhumista, voi kyllä, olen puhunut, ja pyytänyt, mutta kun toiselta puuttuu ymmärrys läheisten tarpeista ja vain konkreettisia tekoja ymmärretään, ei asialle paljonkaan voi.

Eiköhän tämä ole ihan peruskuvio monessa perheessä. Sääli, että naiset huijataan uskomaan muuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehiä alkaa kiinnostaa lapset kun ne on vähän toisella kymmenellä

Meillä näin. Lapsi ei kiinnostanut miestä yhtään kun oli alle 10v, ehkä ei vain osannut olla. Nyt kun lapsella ikää 12v niin ovat kuin paita ja perce ja omassa kuplassaan, mihin tuntuu etten minä aina mahdu, heillä niin paljon omia juttuja, mitkä mua ei oikein kiinnosta.

Onneksi moni myös "havahtuu" ja ryhtyy oikeaksi vanhemmaksi .

Alkaa oikeasti välittämään.

Vierailija kirjoitti:

Ystävälläni myös puoliso joka innokkaana halusi perheen ja jälkikasvua. Se tottakai kuului itsestäänselvästi asiaan naimisiin menon jälkeen. Tyly arki paljastui lasten tulon myötä.

Lasten synnyttyä puoliso muuttui välinpitämättömäksi ja pasiiviseksi lapsiaan kohtaan. Koki mustasukkaisuutta huomiosta jota lapset saivat toiselta vanhemmaltaan joka tuhlasi sitä enemmän huolenpitoa ja hellyyttä lapsilleen täyttäen yhä suurempaa tunnetyhjiötä mitä toinen vanhempi lapsilleen tuotti asenteellaan.

Esimerkki: lasten ruokailutilanne , jo vauvasta saakka täytyi järjestää eri aikaan kuin puolison, sillä puolisoa oksennutti ja teki pahaa "lasten sottaaminen" ruokailutilanteessa.

Puoliso myös kilpaili huomiosta omien lastensa kanssa. Sattoi kiukutella tyyliin paiskoa ovia sek-si-n puutetta vaikka toinen oli nääntymäisillään väsymyksestä mitä lapset välillä aiheuttivat.

Lasta kohtaan osoitti kiinnostusta lähinnä matkimalla lasten itkua mikäli lapsi oli hätääntynyt jostain. Ei kyennyt lohduttamaan siis.

Taloudellisista syistä eivät eronneet, toinen puoliso jousti "lasten takia".

Lasten kasvettua aikuisiksi ihmetellään nyt laajasti, miten tavallisen "kunnollisen, raittiin, työteliään ja yhteiskunnallisesti osallistuvan " perheen aikuisilla lapsilla niin pahoja ongelmia elämässään (mt-ongelmia ja alkoholismia).

Kun alatte tosimielessä harkitsemaan lapsia yhdessä, katsokaa miten toinen suhtautuu lapsiin vaikka lainaamalla tuttavaperheen lapsia arkeenne säännöllisesti hoitoon. Katsokaa miten sen toisen kanssa sujuu, kuinka suhtautuu lapsiin, ymmärtääkö ikätasoisen mukaista kohtelua ja pitääkö lapsista hyvää huolta.

Minun mies osoittautui juuri tuollaiseksi mieheksi mitä kuvasit kaverisi miehestä. Mutta tuo loppuvinkki ei pätenyt hänen kohdallaan. On nimittäin edelleen todella kiva vieraita lapsia kohtaan, omiinsa vaan suhtautuu todella kurjasti. 

Oikein ja luonnollista.

" En suosittele valehtelemaan lapselle että "kyllä se isi silti rakastaa". Tästä lapsi vaan oppii että rakkaus = välinpitämättömyys ja altistuu omissa suhteissaan sietämään välinpitämättömiä kumppaneita, koska ajattelee kuinka rakastava ihminen on välinpitämätön niinkuin isäkin oli.

Väitän myös, että päivittäinen torjunta on lapselle pahempi kuin erillään asuminen.

Eron jälkeen lapsi pääsisi toipumaan päivittäisistä hylkäys-kokemuksista."

Tämän takia av-palsta on kiinnostava ---> sieltä löytyy välillä edellisen kaltaisia erittäin viisaita kommentteja.

Älä eroa kun ei siitä asiat parane jos ei kiinnosta niin ei kiinnosta vaikka eroaisitte.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystävälläni myös puoliso joka innokkaana halusi perheen ja jälkikasvua. Se tottakai kuului itsestäänselvästi asiaan naimisiin menon jälkeen. Tyly arki paljastui lasten tulon myötä.

Lasten synnyttyä puoliso muuttui välinpitämättömäksi ja pasiiviseksi lapsiaan kohtaan. Koki mustasukkaisuutta huomiosta jota lapset saivat toiselta vanhemmaltaan joka tuhlasi sitä enemmän huolenpitoa ja hellyyttä lapsilleen täyttäen yhä suurempaa tunnetyhjiötä mitä toinen vanhempi lapsilleen tuotti asenteellaan.

Esimerkki: lasten ruokailutilanne , jo vauvasta saakka täytyi järjestää eri aikaan kuin puolison, sillä puolisoa oksennutti ja teki pahaa "lasten sottaaminen" ruokailutilanteessa.

Puoliso myös kilpaili huomiosta omien lastensa kanssa. Sattoi kiukutella tyyliin paiskoa ovia sek-si-n puutetta vaikka toinen oli nääntymäisillään väsymyksestä mitä lapset välillä aiheuttivat.

Lasta kohtaan osoitti kiinnostusta lähinnä matkimalla lasten itkua mikäli lapsi oli hätääntynyt jostain. Ei kyennyt lohduttamaan siis.

Taloudellisista syistä eivät eronneet, toinen puoliso jousti "lasten takia".

Lasten kasvettua aikuisiksi ihmetellään nyt laajasti, miten tavallisen "kunnollisen, raittiin, työteliään ja yhteiskunnallisesti osallistuvan " perheen aikuisilla lapsilla niin pahoja ongelmia elämässään (mt-ongelmia ja alkoholismia).

Kun alatte tosimielessä harkitsemaan lapsia yhdessä, katsokaa miten toinen suhtautuu lapsiin vaikka lainaamalla tuttavaperheen lapsia arkeenne säännöllisesti hoitoon. Katsokaa miten sen toisen kanssa sujuu, kuinka suhtautuu lapsiin, ymmärtääkö ikätasoisen mukaista kohtelua ja pitääkö lapsista hyvää huolta.

Minun mies osoittautui juuri tuollaiseksi mieheksi mitä kuvasit kaverisi miehestä. Mutta tuo loppuvinkki ei pätenyt hänen kohdallaan. On nimittäin edelleen todella kiva vieraita lapsia kohtaan, omiinsa vaan suhtautuu todella kurjasti. 

Totta tuokin, valitettavasti.

Moni saattaa huokailla ihastuneesti katsellen lasten kanssa leikkisästi peuhaavaa miestä että "sinusta tulisi kyllä loistava isä lapsilleni!" "Kuinka osaatkaan olla lasten kanssa noin hienosti!"

Sitten kun ollaan perhe perustettu, niin huomaakin että tuollainen käytös oli vain osa teeskenneltyä viehätysvoimaa, esitys paikalla olevia naisia varten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystävälläni myös puoliso joka innokkaana halusi perheen ja jälkikasvua. Se tottakai kuului itsestäänselvästi asiaan naimisiin menon jälkeen. Tyly arki paljastui lasten tulon myötä.

Lasten synnyttyä puoliso muuttui välinpitämättömäksi ja pasiiviseksi lapsiaan kohtaan. Koki mustasukkaisuutta huomiosta jota lapset saivat toiselta vanhemmaltaan joka tuhlasi sitä enemmän huolenpitoa ja hellyyttä lapsilleen täyttäen yhä suurempaa tunnetyhjiötä mitä toinen vanhempi lapsilleen tuotti asenteellaan.

Esimerkki: lasten ruokailutilanne , jo vauvasta saakka täytyi järjestää eri aikaan kuin puolison, sillä puolisoa oksennutti ja teki pahaa "lasten sottaaminen" ruokailutilanteessa.

Puoliso myös kilpaili huomiosta omien lastensa kanssa. Sattoi kiukutella tyyliin paiskoa ovia sek-si-n puutetta vaikka toinen oli nääntymäisillään väsymyksestä mitä lapset välillä aiheuttivat.

Lasta kohtaan osoitti kiinnostusta lähinnä matkimalla lasten itkua mikäli lapsi oli hätääntynyt jostain. Ei kyennyt lohduttamaan siis.

Taloudellisista syistä eivät eronneet, toinen puoliso jousti "lasten takia".

Lasten kasvettua aikuisiksi ihmetellään nyt laajasti, miten tavallisen "kunnollisen, raittiin, työteliään ja yhteiskunnallisesti osallistuvan " perheen aikuisilla lapsilla niin pahoja ongelmia elämässään (mt-ongelmia ja alkoholismia).

Kun alatte tosimielessä harkitsemaan lapsia yhdessä, katsokaa miten toinen suhtautuu lapsiin vaikka lainaamalla tuttavaperheen lapsia arkeenne säännöllisesti hoitoon. Katsokaa miten sen toisen kanssa sujuu, kuinka suhtautuu lapsiin, ymmärtääkö ikätasoisen mukaista kohtelua ja pitääkö lapsista hyvää huolta.

Minun mies osoittautui juuri tuollaiseksi mieheksi mitä kuvasit kaverisi miehestä. Mutta tuo loppuvinkki ei pätenyt hänen kohdallaan. On nimittäin edelleen todella kiva vieraita lapsia kohtaan, omiinsa vaan suhtautuu todella kurjasti. 

Totta tuokin, valitettavasti.

Moni saattaa huokailla ihastuneesti katsellen lasten kanssa leikkisästi peuhaavaa miestä että "sinusta tulisi kyllä loistava isä lapsilleni!" "Kuinka osaatkaan olla lasten kanssa noin hienosti!"

Sitten kun ollaan perhe perustettu, niin huomaakin että tuollainen käytös oli vain osa teeskenneltyä viehätysvoimaa, esitys paikalla olevia naisia varten.

Monelle miehelle perhe on tärkeä saada statuksen vuoksi tai siksi että oma äiti kärttää lapsenlapsia, tällöin kannattaa esittää lapsirakasta tulevalle puolisolle.

Vierailija kirjoitti:

Älä eroa kun ei siitä asiat parane jos ei kiinnosta niin ei kiinnosta vaikka eroaisitte.

Eipähän joutuisi katsomaan miehen nyrpeää naamaa jos eroaisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä eroa kun ei siitä asiat parane jos ei kiinnosta niin ei kiinnosta vaikka eroaisitte.

Eipähän joutuisi katsomaan miehen nyrpeää naamaa jos eroaisi.

Aika heppoinen ero, jos nyrpeä naama on ainut syy...

Eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä eroa kun ei siitä asiat parane jos ei kiinnosta niin ei kiinnosta vaikka eroaisitte.

Eipähän joutuisi katsomaan miehen nyrpeää naamaa jos eroaisi.

Aika heppoinen ero, jos nyrpeä naama on ainut syy...

Eri

Jos toinen on koko ajan nyrpeällä naamalla perhe-elämää kohtaan niin ei se liitto varmaan kovin auvoinen ole.

Vierailija kirjoitti:

Lapsi sopeutuu kun ei muusta tiedä. Asia luultavasti vaivaa sinua enemmän kuin lasta. Joskus isompana lapsi ehkä alkaa enemmän kaivata aikaa myös isän kanssa, kun näkee kavereiden tekvän myös asioita omien isiensä kanssa. Toisaalta, voihan olla että mielenkiinnonkohteet isän kanssa kohtaavatkin paremmin sitten isompana, ja isän onkin luontevampi viettää aikaa lapsen kanssa. Itse en suinpäin suosittelisi eroa, kuten moni näyttää tekevän. Eron myötä lapsi myös menettäisi taloudellista turvaa, joka todennäköisesti on parempi kahden vanhemman perheessä, mutta ennenkaikkea eron jälkeen isällä jokatapauksessa olisi oikeus tavata lastaan, ja jos hän ei oikeasti ole yhtään kiinnostunut, olisi lapsella aika kamalat ja yksinäiset isä-viikonloput edessään. Ikävä äitiä ja turvaton olo henkisesti poissaolevan isän kanssa. Parempi siis ehkä kuitenkin lapsen kannalta että vanhemmat pysyvät saman katon alla. Ainakin vielä kun lapsi on noin pieni että tarvitsee konkreettisesti vielä paljon aikuisen apua ja hoivaa arjessa. Ymmärrän että äidin kannalta voi olla raskasta, ja puhtaasti ”uhraus” pysyä yhdessä miehen kanssa jota sisimmissään ei pysty arvostamaan, ja tuntee lähinnä paheksuntaa ja halveksuntaa tätä kohtaan. Auttaisikohan perhe- tai pariterapia?

Ei, ei, ei. Lapsi huomaa. Jo ihan pieni lapsi. Ja kärsii. Ja muistaa.

Mulla oli isä, jota lapset kiinnosti vain silloin, kun olivat tehneet jotain "väärin". Sitten, kun kasvoimme teini-ikään ja vanhemmiksi alkoi syyttää äitiä siitä että hän oli vieraannuttanut meidät isästä. Mikä siis ei pidä paikkaansa ollenkaan, vaan isä kaivoi kuoppansa ihan itse omalla välinpitämättömyydellään.

Kukaan sisaruksista ei ollut erityisen läheinen isän kanssa. Soiteltiin vain äidille silloinkin, kun isä vielä eli jne. Ihmetteli, kun emme hänelle soita ikinä... Vaan kun ei hänkään koskaan ottanut meihin yhteyttä.

Totuus on se, että välinpitämättömyys poikii välinpitämättömyyttä, ja piittaamaton vanhempi aivan varmasti tulee niittämään, mitä on kylvänyt.

Mato.

Oletteko vielä lapsia?

Vierailija kirjoitti:

Oletteko vielä lapsia?

Ketkä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä eroa kun ei siitä asiat parane jos ei kiinnosta niin ei kiinnosta vaikka eroaisitte.

Eipähän joutuisi katsomaan miehen nyrpeää naamaa jos eroaisi.

Aika heppoinen ero, jos nyrpeä naama on ainut syy...

Eri

Jos toinen on koko ajan nyrpeällä naamalla perhe-elämää kohtaan niin ei se liitto varmaan kovin auvoinen ole.

Niin, kuka haluaa elää tuollaisessa suhteessa...