Millaisia on ne älykkäät keskustelut, joita osa haluaa käydä kavereidensa kesken?

Minulla ei oikein ystäviä ole, että siinä mielessä vaikeaa ajatella tätä. Itsekään en silti ehkä sanoisi keskustelujen olevan älykkäitä vaan mieluummin syvällisiä. Niitä kaipaan, kun harvat läheiset eivät tavallaan pysty pääsemään sinne tasolle minne tahtoisin ja puhun tässä nyt perheenjäsenistäni. Kamalaa tässä kirjoittaa, mutta heillä kaikki pyörii hyvin tavallisten aiheiden parissa ja yleissivistys heikko. Eivät halua puhua mistään syvällisesti ja eivät edes voi kun eivät tiedä asioista. Tämän huomaa nopeasti.

Itse kaipaan kunnon puhetta esim urheilusta (eri pelaajien vertailut, tilastot, joukkueen rakenne, sijoitukset, peli-urat jne), musiikista ( bändien tyylilajit, biisit, eri levyjen vertailu), historiasta (kaikenlaiset tapahtumat ja henkilöt), maantieteestä ( kansat ja kulttuurit, erilaiset tavat, luonto ja eläimet, matkakohteet, paikkojen historia), joistakin sarjoista ( juonen käänteet, henkilön persoona ja suhteet), psykologiasta ( mielen sairaudet, jaksamiseen ja stressiin liittyvät jutut), eri tyyleistä tai esim kuvataiteeseen liittyvistä jutuista. En pysty puhumaan mistään näistä ja esim maantieteen kohdalla puhe alkaa siitä, että yritän saada henkilön ymmärtämään missä kyseinen maa (esim Intia) on. Näin voi päätellä, ettei keskustelu oikein suju. Menee liikaa siinä samassa asiassa (yleensä työ, tai mitä joku kertoi milloinkin) linjassa ja itse tavallaan kärsin paljon, kun en voi puhua mistään kunnolla. En sano, että olisin mikään älykäs, mutta tiedän aika paljon ja ajatukseni vähän sellaisia, että ei aina käsitetä mitä mietin ja jo lapsena sain sitten kotoa kuulla, että haaveilen liikaa ja en oikein sovi tähän perheeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustelussa voi viitata kirjallisuuteen, tutkimukseen, vaikka elokuvaan tietäen, että toinen tietää mistä on kyse. Ettei keskustelu junnaa siinä, että pitää selittää viittauksia auki.

Tätä olen ihmetellyt, miten tällainen keskustelu toimii. Ikään kuin olisi joku yhteinen kaava, mitä elokuvia kaikkien on pitänyt nähdä, mitä kirjoja tai tutkimuksia lukea. Ei kai kukaan yritä väittää, että kaikkien kuuluisi tietää kaikki samat elokuvat ja tutkimukset. 

Joskus kysyin tähän aiheeseen liittyen, mitä ovat ne "kirjallisuuskeskustelut" ja ihmettelin, miten voidaan olettaa, että kaikki ovat lukeneet samat kirjat tai ylipäätään muistaisivat näistä kirjoista sellaisia yksityiskohtia, joista voitaisiin keskustella. Kysyin, miten tällainen "kirjallisuuskeskustelu" oikeasti etenee. Puhutaanko juonesta vai arvioidaanko kirjailijoiden tuotantoja tai heijastetaanko kirjan tapahtumia yhteiskuntaan. Ja mitä sitten tapahtuu, jos jompikumpi ei ole lukenut kirjaa. Sain vähän kierteleviä vastauksia näihin keskustelun aiheisiin liittyen, mutta sitten sain muutaman vastauksen, jossa kerrottiin, miten keskustelu yleensä etenee ja hämmästyin näitä vastauksia.

"Luin viime viikolla kirjan x."

"Minä en ole vielä lukenut sitä. Menen huomenna kirjastoon."

"Minunkin pitäisi mennä kirjastossa käymään, kun pitää palauttaa pari kirjaa."

"Minä lainasin työkaverilta kirjan x." 

Ja nämä ihmiset olivat ihan tosissaan! Ja nämä pitivät minua moukkana, kun pidin tällaista "keskustelua" vähän erilaisena kuin odotin. Tiedän, että kukaan ei nyt usko minua, mutta kyllä, olen käynyt tämän keskustelun ja saanut tällaiset vastaukset. Ja vieläkään kukaan ei ole kertonut mitään muuta. 

Tuollaistahan se silloin on, jos jompi kumpi ei ole lukenut samaa kirjaa. Siitähän se lähtee juttu usein sitten polveilemaan.  Teetkö sinä jostain keskusteluistakin suorittamista? Tehokasta tekemistä? Suorite, jolla saadaan pisteitä tai rasti ruutuun, mihin? Päivän tehtävälistaan, jossa lukee kympin juoksun ja joogan välissä 'keskustelua älykkäästi ja syvällisesti Ellin kanssa kirjallisuudesta (hätätilanteessa Miljakin käy)'?

Siis miten niin? Tässä puhutaan älykkäistä keskusteluista. Ei kaikista keskusteluista. Kyllä minä oletan, että se älyllinen keskustelu on jotain muuta kuin se arkikeskustelu. Miksi sitä muuten pitäisi mainostaa älyllisenä? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisilla:

- Sinkkuelämää -sarjan vaikutus naisten seksipositiiviseen voimaantumisdiskurssiin

- jakamaton ihmisarvo

- ilmastonmuutos

Miehillä:

- tieteen ja teknologian uusimmmat saavutukset ja mahdolliset uhkakuvat

- politiikka ja sen vaikutus päivittäiseen arkitodellisuuteemme

En tiedä, oliko tämän tarkoitus olla vitsi, mutta tällaisiahan nämä vastaukset useimmiten ovat. En vain käsitä, mitä jossain ilmastonmuutoksessa on keskusteltavaa. 

Niin, mitäpä keskusteltavaa maailman muuttumisessa voisi olla. Esim. jos jossain päin maailmaa maa muuttuu viljelykelvottomaksi, niin mitäpä siitä keskustelemaan.

No kerro toki esimerkki, miten se keskustelu etenee. Se, että jokin asia on tärkeä tai lähellä sydäntä tai huolestuttava tms, ei minulle kuitenkaan tarkoita sitä, että siitä riittää keskusteltavaa. Juu, maa muuttuu viljelykelvottomaksi, on kamalaa ja jotain pitäisi tehdä, juu näin on. Varsinkin jos molemmat keskustelijat tietävät ne asian perusteet eikä kumpaakaan tarvitse sen kummemmin opettaa, niin mitä asiaa se keskustelu sisältää. 

Keskustelu etenee sillä tavalla kuin keskustelut nyt tapaavat edetä. Joku kertoo jotain ja toiset vastaavat siihen. Voi kertoa sekä siitä, mitä on jostain lukenyt tai vaikka dokumentista, jota on katsonut, ja sen lisäksi omista kokemuksistaan.

Eivät keskustelut siihen tyrehdy, että tiedetään asian perusteet. Keskustelu ei myöskään ole sitä, että toinen opettaa toista. Jos keskustelut tyrehtyisivät siihen, että perusteet on opittu, tieteentekijät eivät koskaan keskustelisi mistään.

Onko tämä joku ihmistyyppi, joka pyytää kertomaan, miten joku keskustelu menee? Onko niin, että te ette juur käy pitkiä keskusteluja, ja sen takia koko konsepti on vieras?

Kyllä, siksihän tässä kyselenkin. En ole koskaan käynyt pitkiä keskusteluja elokuvista, kirjoista tai ympäristön tilasta. Minun keskusteluni sisältävät aina henkilökohtaisia kokemuksia, asioita, joita toinen ei tiedä tai joihin minulla on jotain konkreettista annettavaa, esimerkiksi ratkaisuja toisen kysymyksiin. Elokuvat ja kirjat eivät minulle edusta sellaista kokemusmaailmaa, josta näkisin olevan tarpeellista keskustella. 

Vertaus tieteentekijöihin on mielestäni huono. Tieteellinen keskustelu on mielestäni täysin eri asia kuin normaali kavereiden kanssa käyty keskustelu. Tieteellisessä keskustelussahan yleensä on tarkoitus haastaa tai kritisoida olemassa olevia näkemyksiä ja luoda "parempaa" totuutta. Kaverin kanssa tällainen olisi mielestäni jopa epäkunnioittavaa. 

Taiteentutkimus on myös yksi tieteenala. Tieteentekijät käyvät myös ihan kasvokkaiskeskusteluja tieteestä, julkaisuissa käytävä keskustelu ei ole se ainoa tapa.

Ihmisille, jotka käyvät keskusteluja kirjallisuudesta ja elokuvista, ne edustavat henkilökohtaisia kokemuksia, koska niistä syntyvät ajatukset ovat henkilökohtaisia kokemuksia. Kun päässä on koko ajan ajatuksia, jotka koskevat vaikkapa kirjallisuutta tai historiaa, niin niitä hienoa päästä jakamaan toisten kanssa.

Niin? Nyt haluaisinkin tietää, mitä ne ajatukset ovat ja millä tavalla niitä jaetaan toisten kanssa. Ihan siis konkreettisia esimerkkejä. Juu, joku pian alkaa haukkumaan minua autistiksi tai miksi lie, mutta oikeasti minun on vaikeaa hahmottaa tätä asiaa, ellei anneta jotain rautalankaesimerkkejä. Totuus on se, että en ole käynyt kavereiden kanssa muistaakseni koskaan keskusteluita jostain yleismaailmallisesta aiheesta. Minulle on ihan sama, vaikka pitäisitte minua nyt tämän takia tyhmänä. 

Mä oon kyllä mielestäni antanut tässä keskustelussa jo vaikka kuinka monta esimerkkiä, tuntuu vähän ärsyttävältä, että pitää jatkuvasti antaa uusia esimerkkejä, kun mikään ei kelpaa. Mutta vaikka viimeksi olen puhunut kaverieni kanssa David Lynchin elokuvista ja siitä, miten niitä tulkitaan, mutta myös siitä, miten niitä ei kannata tulkita liikaa.

En tiedä, miten nyt asian ilmaisisin, että ymmärtäisit. Mielestäni olen moneen kertaan nyt sanonut, että en tarkoita mistä aiheista puhutaan, vaan ihan sanasta sanaan, millä tavalla niitä aiheita käsitellään. Aloitetaanko keskustelu esim tuomalla esiin jokin uutinen? Kysytäänkö toisen mielipidettä asiaan? Oletetaanko, että toinen ei ole tietoinen siitä uutisesta? Mitä tapahtuu, jos toinen on tietoinen siitä ja huomaatte heti olevanne asiasta samaa mieltä? 

Ongelmasi ei niinkään ole se syvällinen keskustelu, vaan sosiaalisten taitojen puute. Yleensä ihmiset aloittavat keskuteluja varsin vaivatta ja se aihe joko etenee tai ei etene siitä luontevasti. Toinen voi vaikka aloittaa keskustelun lukemastaan kirjasta. Jos toinen ei ole siihen perhehtynyt, keskustelu siltä osin jää ja etsitään uusi aihe. 

Minusta taas tämä kommenttisi oli ristiriitainen. Ensin sanote, että aiheet etenevät luontevasti. Sitten kuitenkin heti perään sanot, että jompikumpi nimenomaan ottaa esiin jonkin random-aiheen ja sitten katsotaan syntyykö siitä keskustelu. Minulle tuollainen vuorovaikutustilanne vaikuttaa pikemminkin kiusallisilta treffeiltä, joilla yritetään väkisin keksiä jotain puhuttavaa, kun ei vielä kovin hyvin tunneta. 

Eikö suuri osa keskusteluista lähde käyntiin suhteellisen random-aiheista? No jos olet metrossa ja sähköt katkeavat ja istutte pimeässä tunnelissa niin silloin keskustelun lähtökonta on aika ilmeinen, mutta jos aloitat vaikka sanomalla ajatelleesi ostavasi sukset, ja mitään hiihtämiseen viittaavaa ei ole tapahtunut, aihe on kuulijalle varsin random (tai jos hiihtämisestä on puhuttu, miten siihen on yleensä päädytty katsomalla hiihtokilpailuja vai säätiedotusta?)

No miten siinä sähkökatkoksessa päästään aiheeseen Baabelin kirjasto? Mikä on se ensimmäinen asiayhteys, jossa sellaiseen päästään viittaamaan? 

Sinä olet todella fiksaantunut tuohon Baabelin kirjastoon - eivät kaikki keskustelut vie sinne, ei se mikään Rooma ole. Itselleni luontevat suunnat ehkä liittyisivät ahtaan paikan kammoon, katastrofielokuviin (ei jos ollaan lasten kanssa liikkeellä), metrokauhuun (kehittelen mielelläni kauhutarinaideoita arkiympäristöissä), liikennelaitoksen kiroilemiseen ja siihen kuinka kiintoisaa olisi nähdä minkälaisten paikkojen kautta matkustajien evakuointireitti kulkee ja minne se johtaa.

En minä muista väittäneeni että kaikki keskusteluni ovat älykkäitä, jotkut ovat, suurin osa ei erityisen.

Kuka nyt on sanonutkaan, että sen pitäisi nyt nimenomaan olla Baabelin kirjasto. Nämä ovat esimerkkejä. Voit itse keksiä paremman esimerkin, jos tuosta et keksi mitään. Kun nyt saataisiin edes joku esimerkki. 

Tässä alkaa kyllä hieman herätä epäilys, mikä näiden älykeskustelijoiden ymmärryksen taso on, kun yksinkertaisia kysymyksiä, esimerkkejä, vertauksia ja argumenttejä näin kierrellään ja kaarrellaan. 

- Ei hitto sähköt meni

- Näköjään, toivottavasti saadaan pian korjattua.

- Ajatteleva muuten miten riippuvaisia me ollaan sähköstä, sitä pitää niin itsestään selvänä.

- Niinpä. Mikähänlainen yhteiskunta meillä olisi jos sähköä ei olisi keksitty.

Ja tästä saadaankin aikaiseksi keskustelua esimerkiksi millainen yhteiskunta olisi ilman sähköä, kehityksen huomista harppauksista (mitä sähkökin edustaa), miten jotkut valitsevat elämän ilman sähköä ja miksi, onko sähkö edellytys sivistyneelle hyvinvointiyhteiskunnalle.. Metron sähkökatkosta voi saada vaikka minkälaisen keskustelun aikaan. Lisäksi puhujilla voi tulla jostain lauseesta tai sanasta joku mielleyhtymä, joka vie keskustelun ihan eri aiheeseen ja näin voidaan päästä vaikkapa siihen Baabelin kirjastoon.

No niin, kiitos! Vihdoinkin kunnon esimerkki. 

Tuolla aiemmin mainittiin myös ilmastonmuutoskeskustelu, joka oli mielestäni myös hyvä. Minusta on vain hassua, että näistä kumpikaan ei vaadi sitä järjetöntä korkeasivistyksen tuntemista vaan aika pitkälle molemmissa pääsee ihan sillä maalaisjärjellä ja omilla kokemuksilla. En ymmärrä, miksi täällä annetaan esimerkkejä niistä Baabelin kirjastoista ja 1800-luvun kertomakirjallisuuksista, kun lopulta sitten ne keskustelut ovatkin sitten tällaista "mitä jos" -meininkiä, johon lapsikin voi osallistua. 

Älykkäisiin keskusteluihin ei välttämättä tarvita korkeasivistystä, mutta yleissivistystä kuitenkin. Ja kykyä nähdä syy-yhteyksiä sekä kykyä analysoida.

Tuo keskustelunaloitus voi kehittyä älykkääksi keskusteluksi. Tai sitten laantua tavanomaiseksi rupatteluksi. Jos vastapuolena on lapsi tai henkilö, jolla ei ole yleissivistystä tai ymmärrystä esimerkiksi yhteiskunnan rakenteista, voisi keskustelu jatkua vaikkapa näin:

- Sitten ei ois valoja, pitäis kaivaa kynttilät esille.

- Ja kännykkää ei voisi ladata.

- Pitäisiköhän kuitenkin mennä kouluun/töihin? Toivottavasti ei vaan sais olla vapaalla.

- Joo, haha. Onneksi on puusauna, niin saunaa ainakin vois lämmittää.

- No niinpä

Tässä keskustelussa ei päästäisi siihen, miten ilman sähköä ei olisi juoksevaa vettäkään. Ja siitä koituviin ongelmiin kuten mistä saa juomavettä. Tai siihen, että pankkiautomaateista ei saa rahaa, ei myöskään pankista, koska järjestelmät toimivat sähköllä. Kaupasta ei voisi ostaa mitään, koska kassat toimivat sähköisesti. Et voi asioida lääkärissä, poliisilla, virastoissa, koska nykyisin kaikki on sähköisissä järjestelmissä. Näistä keskusteleminen vaatii jo ymmärrystä yhteiskunnan infrasta.

Ne vähemmän älykkäät keskustelijat kykenevät näkemään vain oman välittömän kokemuspiirinsä, kuten että puhelinta ei voi ladata. Ymmärtämättä tai osaamatta yhdistää, että ei sillä puhelimella paljonkaan tekisi, sillä Internetkin tarvitsee sähköä.

No, mun mielestä ei tarvi kummoistakaan yleissivistystä, että jotta tietää, mihin sähköä tarvitaan. Monet tällaiset asiat on täysin pääteltävissä, sen sijaan sun ei oo pakko olla käynyt vaikkapa lukiota sen tajuamiseksi tai tietää, kuinka sähköä historiallisesti alettiin käyttää. Normaali järjenjuoksu riittää näihin keskusteluihin, mikäli aihe kiinnostaa. Toisaalta taas, jos ei kiinnosta, ei se ylioppilas välttämättä tuu ajatelleeksi sen kokemuspiirinsä ulkopuolelle.

Ja tämän vuoksi pitäisi jokaisen ensin kertoa, mitä yleissivistys hänelle tarkoittaa. Mun mielestä sivistys on jotain sellaista, mikä pitää erikseen oppia eikä oo jokaisen pääteltävissä. Tai kyllä siinä on ainakin jotain eroa, normaali äly ei voi tarkoittaa automaattisesti yleissivistystä. Vai odotanko liikaa keskimääräisen suomalaisen älyltä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisilla:

- Sinkkuelämää -sarjan vaikutus naisten seksipositiiviseen voimaantumisdiskurssiin

- jakamaton ihmisarvo

- ilmastonmuutos

Miehillä:

- tieteen ja teknologian uusimmmat saavutukset ja mahdolliset uhkakuvat

- politiikka ja sen vaikutus päivittäiseen arkitodellisuuteemme

En tiedä, oliko tämän tarkoitus olla vitsi, mutta tällaisiahan nämä vastaukset useimmiten ovat. En vain käsitä, mitä jossain ilmastonmuutoksessa on keskusteltavaa. 

Niin, mitäpä keskusteltavaa maailman muuttumisessa voisi olla. Esim. jos jossain päin maailmaa maa muuttuu viljelykelvottomaksi, niin mitäpä siitä keskustelemaan.

No kerro toki esimerkki, miten se keskustelu etenee. Se, että jokin asia on tärkeä tai lähellä sydäntä tai huolestuttava tms, ei minulle kuitenkaan tarkoita sitä, että siitä riittää keskusteltavaa. Juu, maa muuttuu viljelykelvottomaksi, on kamalaa ja jotain pitäisi tehdä, juu näin on. Varsinkin jos molemmat keskustelijat tietävät ne asian perusteet eikä kumpaakaan tarvitse sen kummemmin opettaa, niin mitä asiaa se keskustelu sisältää. 

Keskustelu etenee sillä tavalla kuin keskustelut nyt tapaavat edetä. Joku kertoo jotain ja toiset vastaavat siihen. Voi kertoa sekä siitä, mitä on jostain lukenyt tai vaikka dokumentista, jota on katsonut, ja sen lisäksi omista kokemuksistaan.

Eivät keskustelut siihen tyrehdy, että tiedetään asian perusteet. Keskustelu ei myöskään ole sitä, että toinen opettaa toista. Jos keskustelut tyrehtyisivät siihen, että perusteet on opittu, tieteentekijät eivät koskaan keskustelisi mistään.

Onko tämä joku ihmistyyppi, joka pyytää kertomaan, miten joku keskustelu menee? Onko niin, että te ette juur käy pitkiä keskusteluja, ja sen takia koko konsepti on vieras?

Kyllä, siksihän tässä kyselenkin. En ole koskaan käynyt pitkiä keskusteluja elokuvista, kirjoista tai ympäristön tilasta. Minun keskusteluni sisältävät aina henkilökohtaisia kokemuksia, asioita, joita toinen ei tiedä tai joihin minulla on jotain konkreettista annettavaa, esimerkiksi ratkaisuja toisen kysymyksiin. Elokuvat ja kirjat eivät minulle edusta sellaista kokemusmaailmaa, josta näkisin olevan tarpeellista keskustella. 

Vertaus tieteentekijöihin on mielestäni huono. Tieteellinen keskustelu on mielestäni täysin eri asia kuin normaali kavereiden kanssa käyty keskustelu. Tieteellisessä keskustelussahan yleensä on tarkoitus haastaa tai kritisoida olemassa olevia näkemyksiä ja luoda "parempaa" totuutta. Kaverin kanssa tällainen olisi mielestäni jopa epäkunnioittavaa. 

No, minä yritän. Keskustelu taiteesta voisi edetä vaikka niin, että lähdetään liikkelle jostain yhteitsestä teoksesta, jonka molemmat ovat nähneet/lukeneet/kokeneet. Puhutaan juuri niistä henkilökohtaisista kokemuksista, vertaillaan niitä. Analysoudaan sitä, mistä tuo kokemus koostui, oliko taideteoksen teemassa jotain joka erityisesti kiinnosti, joka herätti tunteita, jonka tunnisti. Oliko joku osa-alue erityisen onnistunut tai epäonnistunut, oliko teoksen muoto kiinnostava (esim.kirjan rakenne), toiko teos jotain uutta siihen mielikuvaa, joka taiteilijasta tai ryhmästä oli aikaisemmin ollut, oliko teos poliittisesti mielenkiintoinen jne. Älykkäällä varmaan tarkoitetaan yleensä sitä, että pystytään näkemään yhteyksiä, erittelemään ja erottelemaan asioita toisistaan, ei hypätä heti johtopäätöksiin heppoisin perustein vaan kyetään myös kyseenalaistamaan omia ajatuksia, pystytään kuvaamaan asioita hyvin sanoilla.  Tietotaso ei ole sama asia kuin älykkyys, mutta kyllähän keskustelusta tulee helpommin älykäs, jos osapuolet tietävät aiheestaan paljon ja osaavat viitata sen ulkopuolelle. 

Olen myös aivan eri mieltä siitä, että kriittisyys olisi kaverien kesken epäkunnioittavaa. Päinvastoin melkeimpä, jos se tapahtuu rakentavassa hengessä. Mulla on yleensä kiinnostavimpia keskusteluja niiden kavereiden kanssa, jotka uskaltavat olla kriittisiä ja osaavat perustella hyvin. 

Mutta kaikki tämä tietenkin vaatii sen, että kumpaakin ylipäänsä kiinnostaa koko puheenaihe ja että on nyt edes jotain perustietoja, joista lähteä liikkeelle. Useimpia ihmisiä ei välttämättä kiinnosta taide ihan niin paljon? 

Jatkan tähän omaan viestiini. Mistäkö nämä keskustelut alkavat? Yleensä täysin spontaanisti, ihan missä vain tilanteessa. Mutta joskus olen kyllä myös sopinut jonkun kanssa erikseen, että varataan aikaa ja jutellaan jostain aiheesta, vaikka jostain tekstistä, joka kiinnostaa kumpaakin. Tällöin suhde on sellainen että kumpikin arvostaa keskusteluja toisen kanssa tosi paljon. Ne voivat myös liittyä työhön, jos ollaan samalla alalla. Ja joillain ihmisillähän on esim.kirjallisuuspiirejä, joissa suunnitellusti kokoonnutaan puhumaan jostain kirjasta (ja samalla muustakin). 

Jotenkin hassulta tuntuu selittää tätä. 

Juu, tämä on kyllä jotenkin todella vieras toimintamalli. Ei sinänsä, että ei kiinnostaisi keskustella vaan ihan sosiaalisena toimintatapana tuntuisi minusta tosi omituiselta soittaa kaverille, että "hei, olisiko sinulla aikaa puhua Jari Tervon tuotannosta". Kuulostaa nimenomaan joltain lukupiiriltä tai työprojektilta. Tai ehkä jopa lahkolta. 

Mutta ei siinä kaikin mokomin, jos joillekin tuo tuntuu luontevalta. 

Lahkolta (:  No mikäs siinä. Jos intohimoinen kiinnostus johonkin asiaan kuulostaa lahkolta niin kuulostakoon sitten. Yleensä se menee niin, että aiemmin spontaanisti on juteltu jostain ja se on jäänyt siihen, että on sanottu: "Tämä on kiinnostavaa, tästä voisi jutella enemmänkin". Ja sitten palataan asiaan myöhemmin. Tai vaikka niin, että soittaa ja sanoo;: "Hei muistatko kun sanoit joskus niin tai näin, nyt tuli tämä teema vastaan muualla, mitä sanot tähän?"

Eri ihmisille eri asiat on luontevia, niinhän se on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustelussa voi viitata kirjallisuuteen, tutkimukseen, vaikka elokuvaan tietäen, että toinen tietää mistä on kyse. Ettei keskustelu junnaa siinä, että pitää selittää viittauksia auki.

Tätä olen ihmetellyt, miten tällainen keskustelu toimii. Ikään kuin olisi joku yhteinen kaava, mitä elokuvia kaikkien on pitänyt nähdä, mitä kirjoja tai tutkimuksia lukea. Ei kai kukaan yritä väittää, että kaikkien kuuluisi tietää kaikki samat elokuvat ja tutkimukset. 

Joskus kysyin tähän aiheeseen liittyen, mitä ovat ne "kirjallisuuskeskustelut" ja ihmettelin, miten voidaan olettaa, että kaikki ovat lukeneet samat kirjat tai ylipäätään muistaisivat näistä kirjoista sellaisia yksityiskohtia, joista voitaisiin keskustella. Kysyin, miten tällainen "kirjallisuuskeskustelu" oikeasti etenee. Puhutaanko juonesta vai arvioidaanko kirjailijoiden tuotantoja tai heijastetaanko kirjan tapahtumia yhteiskuntaan. Ja mitä sitten tapahtuu, jos jompikumpi ei ole lukenut kirjaa. Sain vähän kierteleviä vastauksia näihin keskustelun aiheisiin liittyen, mutta sitten sain muutaman vastauksen, jossa kerrottiin, miten keskustelu yleensä etenee ja hämmästyin näitä vastauksia.

"Luin viime viikolla kirjan x."

"Minä en ole vielä lukenut sitä. Menen huomenna kirjastoon."

"Minunkin pitäisi mennä kirjastossa käymään, kun pitää palauttaa pari kirjaa."

"Minä lainasin työkaverilta kirjan x." 

Ja nämä ihmiset olivat ihan tosissaan! Ja nämä pitivät minua moukkana, kun pidin tällaista "keskustelua" vähän erilaisena kuin odotin. Tiedän, että kukaan ei nyt usko minua, mutta kyllä, olen käynyt tämän keskustelun ja saanut tällaiset vastaukset. Ja vieläkään kukaan ei ole kertonut mitään muuta. 

Ei tietenkään voi olettaa, että kaikki ovat lukeneet saman asian. Ei se ole mikään edellytys keskustelulle. Ei sitä voi etukäteen tietää, miten keskustelu menee, kun keskustelun osapuolet voivat viedä sitä aivan eri suuntiin. 

Edelleen, niitä esimerkkejä haluaisin kuulla. Tämäkin kommenttisi on juuri tuota aiemmin mainitsemaani kiertelyä. 

Yleensä aloitetaan jostakin kirjasta, jonka molemmat ovat lukeneet (sen ei tarvitse olla mikään uutuusteos) ja siitä valikoituu sitten joku teema (vaikka Baabelin kirjasto, jos molemmat ovat Borges-faneja, kutn vaikkapa tätini ja minä) tätä teemaa tarkastellaan sitten monilta kanteilta, kuten ottamalla esiin muita teoksia, jossa kirjastoa on käsitelty samalla tavalla (Pratchett, Fforde), ja kuinka kaikki mahdolliset kirjat sisältävä kirjasto käsittää suunnattoman määrän informaatiota, joka on järjetöntä (tässä voi koukata Toisen asteen demoniin Lemillä) ja siihen informaatiotulvaan, joka siinäkin tapauksessa että se koostuisi pelkistä faktoista olisi enimäkseen hyödytöntä, järjetöntä ja tarpeetonta (joskin välillä toki hauskaa ja kiinostavaa) jonkinlaisen konsistentin maailmankuvan raketamiseen, j siitä sitten kohti tekoaälyä, ja onko se ystävä vai vihollinen...

Keskustelen lisäksi äitini kanssa taiteen tekemisestä, sisareni kanssa eläinten kohtelusta apaikastaihmisten elämässä (samoin yhden serkkuni, joskin eri kulmasta), kasvatuksen ja koulutukse  teoriasta ja käytännöstä toisen serkuni vaimon kanssa, politiikasta siitä kiinnostuneiden työtovereideni kanssa, Kolmannen serkkuni kanssa puhumme työelämän bisarreista käytännöistä ja mistä ne voivat johtua jne. Olen käynyt kouluikäisten sukulaisten kanssa pitkiä keskusteluja heidän tulevaisuuden toiveistaan, ja miten ne voisi saavuttaa, ja myös vaikka kuinka kirjoittaa hyviä kauhutarinoita (ja analysoinut "Miraculous: Tales of Ladybug and Cat Noir" -sarjaa). Ei syvälliseksi äityviä keskusteluja käydä kaikista aiheista kaikkien kanssa - eikä tosissaan aina tiedä mistä avautuu uusia ideoita ja näkymiä.

Ulkopuolinen tunkee väliin.

Tästä kuvauksesta ja itse asiassa koko ketjusta tulivat mieleen paneelikeskustelut, joissa on tarkoitus puhua älykkäitä ja syvällisiä yleisön ja kameroiden edessä. Ja ravintolapöydät, joissa yritetään pienessä hiprakassa porukalla tehdä älykästä vaikutusta johonkuhun vieraampaan pöytäänpäätyneeseen.

Selkä voi olla suorana tai köyryssä, mutta kaulan on oltava pitkällä. Silmät vienosti sirrilleen, koska se näyttää kultiveeratulta. Kohdistetaan katse tiukasti kulloisenkin puhujan silmiin, vaikka tämä katsoisikin muualle. Kaivataan tupakkaa, jota voisi pitää peukalon ja etusormen välissä kuten mustavalkoisissa 60-luvun filmeistä Vanhan valtauksen ajan keikkuvissa ravintolapöydissä, joissa oltiin älykkäitä ja tiedostettiin. Voi huulia hieman käyristää tupakattakin, koska se kuvastaa keskittymistä. Välillä voi osoittaa rehvakkaalla ryhmänaurulla, että vaikka tässä intelligentsiaa ollaankin, huumori erottaa ihmiset eläimistä. Haa - haa - haa kunnolla tauotettuna ja vaikka läimäytys lähimmän kaverin selkään hyväksynnän merkiksi.

Mistä te päättelette, että juuri teidän keskustelunne ovat älykkäitä? Työelämän bisarreista käytännöistä ja konsistentista maailmankuvasta voi nimittäin käydä keskustelua tyhmästikin.

Mielestäni ne ovat älykkäitä silloin kun yhteisestä pohdinnasta tai toisen tiedosta/kokemuksesta syntyy oivallus siitä, että tämän keskustelun jälkeen minulla on parempi ymmärrys  jostakin asiasta ja jopa ideoita siitä, miten jotakin bisarria käytäntöä voi hivuttaa lähemmäksi rationaalista toimintaa. Jos keskustelun tulos on että joo, on se Korhonen täysi ***** niin en sanoisi keskustelua hirmuisen älykkääksi.

Ei älykästä keskustelua normaalielämässä lähdetä käymään, se tapahtuu, jos tunnelma, aihe ja osallistujat toimivat yhteen. Paneelikeskustelut ovat sitten eri asia, semmoisiinkin olen osallistunut, eivätkä tosiaan yleensä lähde mihinkään lentoon, joskus kylläkin.

Onko keskustelun lopputulemana bisarri syvällisempää kuin *****?

Todennäköisesti ongelma käytännöissä on jotakin muuta kuin Korhosen luonne/käyttäytyminen, siksi sitä outoa käytäntöä olisi tarkoitus purkaa muillakin tasoilla kuin henkilöongelmana.

Pahoittelen epäselvää ilmaisuani. Tarkoitukseni oli hienoisen sarkasmin kautta osoittaa kultivoituneisuutta tavoittelevan ja sellaisena huvittavan "bisarrin" ja tuon tähtiin piilottamasi mauttomuuden samankaltaisuus.

Bisarri on ehdottomasti eräs suosikkisanoistani, joten viljelen sitä runsaasti, ei se ehkä ehkä ihan irrelevantin tasolla (sillä on kuitenkin suppeampi käyttöalue), mutta korkeammalla kuin vaikka banaali. Pieni käyttäytymisen erityispiirre, joka liittyy siihen millaiset äänneyhdistemät koen miellyttävinä - ei eroa oleellisesti sarkasmista keskustelun ryydittäjänä.

Mitä tulee pikkutähtösiin, alatyylisten ilmaisujen käyttö täällä on aina pikkuinen riski, joten sitä ei kannata ottaa, jollei halua että algoritmi nappaa viestin.

Tarpeettomien, suomen kielen muottiin väkisin tungettujen lainasanojen runsas viljeleminen on ääliön tunnusmerkki. :)

Jos olisin opettavaisella tuulella sanoisin, että noin vähäisen datan perusteella teoretisoiminen toisen älyllisestä kykeneväisyydestä on hiukan hataralla pohjalla. En kuitenkaan ole, joten tyydyn toteamaan että sinulla on oikeus mielipiteeseesi.

Älä nyt noin helpolla luovuta. Ei ääliöydellä ole välttämättä mitään tekemistä älyllisen kykeneväisyyden tai kykenemättömyyden kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisilla:

- Sinkkuelämää -sarjan vaikutus naisten seksipositiiviseen voimaantumisdiskurssiin

- jakamaton ihmisarvo

- ilmastonmuutos

Miehillä:

- tieteen ja teknologian uusimmmat saavutukset ja mahdolliset uhkakuvat

- politiikka ja sen vaikutus päivittäiseen arkitodellisuuteemme

En tiedä, oliko tämän tarkoitus olla vitsi, mutta tällaisiahan nämä vastaukset useimmiten ovat. En vain käsitä, mitä jossain ilmastonmuutoksessa on keskusteltavaa. 

Niin, mitäpä keskusteltavaa maailman muuttumisessa voisi olla. Esim. jos jossain päin maailmaa maa muuttuu viljelykelvottomaksi, niin mitäpä siitä keskustelemaan.

No kerro toki esimerkki, miten se keskustelu etenee. Se, että jokin asia on tärkeä tai lähellä sydäntä tai huolestuttava tms, ei minulle kuitenkaan tarkoita sitä, että siitä riittää keskusteltavaa. Juu, maa muuttuu viljelykelvottomaksi, on kamalaa ja jotain pitäisi tehdä, juu näin on. Varsinkin jos molemmat keskustelijat tietävät ne asian perusteet eikä kumpaakaan tarvitse sen kummemmin opettaa, niin mitä asiaa se keskustelu sisältää. 

Keskustelu etenee sillä tavalla kuin keskustelut nyt tapaavat edetä. Joku kertoo jotain ja toiset vastaavat siihen. Voi kertoa sekä siitä, mitä on jostain lukenyt tai vaikka dokumentista, jota on katsonut, ja sen lisäksi omista kokemuksistaan.

Eivät keskustelut siihen tyrehdy, että tiedetään asian perusteet. Keskustelu ei myöskään ole sitä, että toinen opettaa toista. Jos keskustelut tyrehtyisivät siihen, että perusteet on opittu, tieteentekijät eivät koskaan keskustelisi mistään.

Onko tämä joku ihmistyyppi, joka pyytää kertomaan, miten joku keskustelu menee? Onko niin, että te ette juur käy pitkiä keskusteluja, ja sen takia koko konsepti on vieras?

Kyllä, siksihän tässä kyselenkin. En ole koskaan käynyt pitkiä keskusteluja elokuvista, kirjoista tai ympäristön tilasta. Minun keskusteluni sisältävät aina henkilökohtaisia kokemuksia, asioita, joita toinen ei tiedä tai joihin minulla on jotain konkreettista annettavaa, esimerkiksi ratkaisuja toisen kysymyksiin. Elokuvat ja kirjat eivät minulle edusta sellaista kokemusmaailmaa, josta näkisin olevan tarpeellista keskustella. 

Vertaus tieteentekijöihin on mielestäni huono. Tieteellinen keskustelu on mielestäni täysin eri asia kuin normaali kavereiden kanssa käyty keskustelu. Tieteellisessä keskustelussahan yleensä on tarkoitus haastaa tai kritisoida olemassa olevia näkemyksiä ja luoda "parempaa" totuutta. Kaverin kanssa tällainen olisi mielestäni jopa epäkunnioittavaa. 

No, minä yritän. Keskustelu taiteesta voisi edetä vaikka niin, että lähdetään liikkelle jostain yhteitsestä teoksesta, jonka molemmat ovat nähneet/lukeneet/kokeneet. Puhutaan juuri niistä henkilökohtaisista kokemuksista, vertaillaan niitä. Analysoudaan sitä, mistä tuo kokemus koostui, oliko taideteoksen teemassa jotain joka erityisesti kiinnosti, joka herätti tunteita, jonka tunnisti. Oliko joku osa-alue erityisen onnistunut tai epäonnistunut, oliko teoksen muoto kiinnostava (esim.kirjan rakenne), toiko teos jotain uutta siihen mielikuvaa, joka taiteilijasta tai ryhmästä oli aikaisemmin ollut, oliko teos poliittisesti mielenkiintoinen jne. Älykkäällä varmaan tarkoitetaan yleensä sitä, että pystytään näkemään yhteyksiä, erittelemään ja erottelemaan asioita toisistaan, ei hypätä heti johtopäätöksiin heppoisin perustein vaan kyetään myös kyseenalaistamaan omia ajatuksia, pystytään kuvaamaan asioita hyvin sanoilla.  Tietotaso ei ole sama asia kuin älykkyys, mutta kyllähän keskustelusta tulee helpommin älykäs, jos osapuolet tietävät aiheestaan paljon ja osaavat viitata sen ulkopuolelle. 

Olen myös aivan eri mieltä siitä, että kriittisyys olisi kaverien kesken epäkunnioittavaa. Päinvastoin melkeimpä, jos se tapahtuu rakentavassa hengessä. Mulla on yleensä kiinnostavimpia keskusteluja niiden kavereiden kanssa, jotka uskaltavat olla kriittisiä ja osaavat perustella hyvin. 

Mutta kaikki tämä tietenkin vaatii sen, että kumpaakin ylipäänsä kiinnostaa koko puheenaihe ja että on nyt edes jotain perustietoja, joista lähteä liikkeelle. Useimpia ihmisiä ei välttämättä kiinnosta taide ihan niin paljon? 

Okei, eli tuollaista omien mielipiteiden, tulkintojen ja tunteiden vaihtamista. Onko siis niin, että on jotenkin älyllisesti köyhää, jos nauttii vain taiteesta sellaisenaan ilman sen tarkempaa analysointia? Olen joskus ihmetellyt esimerkiksi musiikin osalta sitä, että jos minusta joku kappale on mukaansatempaava ja siinä on kiva melodia ja jollain tavalla koskettavat tai muuten miellyttävät sanat, sitä ei jotenkin saa sanoa ääneen, kun se on kuitenkin joidenkin "asiantuntijoiden" mielestä jotain taidotonta tusinahumppaa. Tällaisissa asioissa tuntuu, että onko taide sittenkään sallittua kaikille, kun sielläkin on ilmeisesti joku sääntö, miten asiat pitää kokea ja käsitellä. Jos kokee tarpeettomana yksityiskohtien ruotimisen ja tarkastelun ihan vain siksi, että haluaa nauttia, miksi se on jotenkin väärin? 

Nautittavaksi se musiikki on tehty, ei analysoitavaksi, noin alkujaan, ja voisi olla sitä mieltä, että jos jostakin teoksesta voi nauttia vasta ankaran analysoinnin jälkeen, se ei ole kovin onnistunut nimenomaan taideteoksena (tällaistakin on tarjolla). Jos joku kappale on suosittu, siinä on selvästi jotakin piirteitä, jotka vetoavat/vaikuttava ihmisiin, se on selvästi selvästi saavuttanut tarkoituksensa. Mielestäni mitään taideteosta, varsinkaan nykytaidesellaista, ei ole syytä lähestyä "ymmärtäminen" vaan uteliaisuus edellä. Vähän niin kuin olisi löytänyt Marsista jonkun oudon kapineen ja tutkistelisi mitä se oikeastaan voisi olla.

On monenlaisia tapoja lähestyä taidetta. Ne ovat kaikki ihan yhtä hyviä. Se, että minä tykkään analysoida taidetta vuolaasti, ei tarkoita että minusta kaikkien muidenkin pitäisi tehdä niin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisilla:

- Sinkkuelämää -sarjan vaikutus naisten seksipositiiviseen voimaantumisdiskurssiin

- jakamaton ihmisarvo

- ilmastonmuutos

Miehillä:

- tieteen ja teknologian uusimmmat saavutukset ja mahdolliset uhkakuvat

- politiikka ja sen vaikutus päivittäiseen arkitodellisuuteemme

En tiedä, oliko tämän tarkoitus olla vitsi, mutta tällaisiahan nämä vastaukset useimmiten ovat. En vain käsitä, mitä jossain ilmastonmuutoksessa on keskusteltavaa. 

Niin, mitäpä keskusteltavaa maailman muuttumisessa voisi olla. Esim. jos jossain päin maailmaa maa muuttuu viljelykelvottomaksi, niin mitäpä siitä keskustelemaan.

No kerro toki esimerkki, miten se keskustelu etenee. Se, että jokin asia on tärkeä tai lähellä sydäntä tai huolestuttava tms, ei minulle kuitenkaan tarkoita sitä, että siitä riittää keskusteltavaa. Juu, maa muuttuu viljelykelvottomaksi, on kamalaa ja jotain pitäisi tehdä, juu näin on. Varsinkin jos molemmat keskustelijat tietävät ne asian perusteet eikä kumpaakaan tarvitse sen kummemmin opettaa, niin mitä asiaa se keskustelu sisältää. 

Keskustelu etenee sillä tavalla kuin keskustelut nyt tapaavat edetä. Joku kertoo jotain ja toiset vastaavat siihen. Voi kertoa sekä siitä, mitä on jostain lukenyt tai vaikka dokumentista, jota on katsonut, ja sen lisäksi omista kokemuksistaan.

Eivät keskustelut siihen tyrehdy, että tiedetään asian perusteet. Keskustelu ei myöskään ole sitä, että toinen opettaa toista. Jos keskustelut tyrehtyisivät siihen, että perusteet on opittu, tieteentekijät eivät koskaan keskustelisi mistään.

Onko tämä joku ihmistyyppi, joka pyytää kertomaan, miten joku keskustelu menee? Onko niin, että te ette juur käy pitkiä keskusteluja, ja sen takia koko konsepti on vieras?

Kyllä, siksihän tässä kyselenkin. En ole koskaan käynyt pitkiä keskusteluja elokuvista, kirjoista tai ympäristön tilasta. Minun keskusteluni sisältävät aina henkilökohtaisia kokemuksia, asioita, joita toinen ei tiedä tai joihin minulla on jotain konkreettista annettavaa, esimerkiksi ratkaisuja toisen kysymyksiin. Elokuvat ja kirjat eivät minulle edusta sellaista kokemusmaailmaa, josta näkisin olevan tarpeellista keskustella. 

Vertaus tieteentekijöihin on mielestäni huono. Tieteellinen keskustelu on mielestäni täysin eri asia kuin normaali kavereiden kanssa käyty keskustelu. Tieteellisessä keskustelussahan yleensä on tarkoitus haastaa tai kritisoida olemassa olevia näkemyksiä ja luoda "parempaa" totuutta. Kaverin kanssa tällainen olisi mielestäni jopa epäkunnioittavaa. 

No, minä yritän. Keskustelu taiteesta voisi edetä vaikka niin, että lähdetään liikkelle jostain yhteitsestä teoksesta, jonka molemmat ovat nähneet/lukeneet/kokeneet. Puhutaan juuri niistä henkilökohtaisista kokemuksista, vertaillaan niitä. Analysoudaan sitä, mistä tuo kokemus koostui, oliko taideteoksen teemassa jotain joka erityisesti kiinnosti, joka herätti tunteita, jonka tunnisti. Oliko joku osa-alue erityisen onnistunut tai epäonnistunut, oliko teoksen muoto kiinnostava (esim.kirjan rakenne), toiko teos jotain uutta siihen mielikuvaa, joka taiteilijasta tai ryhmästä oli aikaisemmin ollut, oliko teos poliittisesti mielenkiintoinen jne. Älykkäällä varmaan tarkoitetaan yleensä sitä, että pystytään näkemään yhteyksiä, erittelemään ja erottelemaan asioita toisistaan, ei hypätä heti johtopäätöksiin heppoisin perustein vaan kyetään myös kyseenalaistamaan omia ajatuksia, pystytään kuvaamaan asioita hyvin sanoilla.  Tietotaso ei ole sama asia kuin älykkyys, mutta kyllähän keskustelusta tulee helpommin älykäs, jos osapuolet tietävät aiheestaan paljon ja osaavat viitata sen ulkopuolelle. 

Olen myös aivan eri mieltä siitä, että kriittisyys olisi kaverien kesken epäkunnioittavaa. Päinvastoin melkeimpä, jos se tapahtuu rakentavassa hengessä. Mulla on yleensä kiinnostavimpia keskusteluja niiden kavereiden kanssa, jotka uskaltavat olla kriittisiä ja osaavat perustella hyvin. 

Mutta kaikki tämä tietenkin vaatii sen, että kumpaakin ylipäänsä kiinnostaa koko puheenaihe ja että on nyt edes jotain perustietoja, joista lähteä liikkeelle. Useimpia ihmisiä ei välttämättä kiinnosta taide ihan niin paljon? 

Jatkan tähän omaan viestiini. Mistäkö nämä keskustelut alkavat? Yleensä täysin spontaanisti, ihan missä vain tilanteessa. Mutta joskus olen kyllä myös sopinut jonkun kanssa erikseen, että varataan aikaa ja jutellaan jostain aiheesta, vaikka jostain tekstistä, joka kiinnostaa kumpaakin. Tällöin suhde on sellainen että kumpikin arvostaa keskusteluja toisen kanssa tosi paljon. Ne voivat myös liittyä työhön, jos ollaan samalla alalla. Ja joillain ihmisillähän on esim.kirjallisuuspiirejä, joissa suunnitellusti kokoonnutaan puhumaan jostain kirjasta (ja samalla muustakin). 

Jotenkin hassulta tuntuu selittää tätä. 

Juu, tämä on kyllä jotenkin todella vieras toimintamalli. Ei sinänsä, että ei kiinnostaisi keskustella vaan ihan sosiaalisena toimintatapana tuntuisi minusta tosi omituiselta soittaa kaverille, että "hei, olisiko sinulla aikaa puhua Jari Tervon tuotannosta". Kuulostaa nimenomaan joltain lukupiiriltä tai työprojektilta. Tai ehkä jopa lahkolta. 

Mutta ei siinä kaikin mokomin, jos joillekin tuo tuntuu luontevalta. 

Lahkolta (:  No mikäs siinä. Jos intohimoinen kiinnostus johonkin asiaan kuulostaa lahkolta niin kuulostakoon sitten. Yleensä se menee niin, että aiemmin spontaanisti on juteltu jostain ja se on jäänyt siihen, että on sanottu: "Tämä on kiinnostavaa, tästä voisi jutella enemmänkin". Ja sitten palataan asiaan myöhemmin. Tai vaikka niin, että soittaa ja sanoo;: "Hei muistatko kun sanoit joskus niin tai näin, nyt tuli tämä teema vastaan muualla, mitä sanot tähän?"

Eri ihmisille eri asiat on luontevia, niinhän se on.

No tuolla lahkolla viittasin lähinnä tilanteeseen, jossa se toinen osapuoli ei välttämättä ole yhtä innokas siihen keskusteluun. Ja siis tuo ilmaisu "olisiko sinulla aikaa puhua.." -tyyli, että pitäisi ikään kuin varata aikaa, että voidaan vaihtaa mielipiteitä asiasta x. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisilla:

- Sinkkuelämää -sarjan vaikutus naisten seksipositiiviseen voimaantumisdiskurssiin

- jakamaton ihmisarvo

- ilmastonmuutos

Miehillä:

- tieteen ja teknologian uusimmmat saavutukset ja mahdolliset uhkakuvat

- politiikka ja sen vaikutus päivittäiseen arkitodellisuuteemme

En tiedä, oliko tämän tarkoitus olla vitsi, mutta tällaisiahan nämä vastaukset useimmiten ovat. En vain käsitä, mitä jossain ilmastonmuutoksessa on keskusteltavaa. 

Niin, mitäpä keskusteltavaa maailman muuttumisessa voisi olla. Esim. jos jossain päin maailmaa maa muuttuu viljelykelvottomaksi, niin mitäpä siitä keskustelemaan.

No kerro toki esimerkki, miten se keskustelu etenee. Se, että jokin asia on tärkeä tai lähellä sydäntä tai huolestuttava tms, ei minulle kuitenkaan tarkoita sitä, että siitä riittää keskusteltavaa. Juu, maa muuttuu viljelykelvottomaksi, on kamalaa ja jotain pitäisi tehdä, juu näin on. Varsinkin jos molemmat keskustelijat tietävät ne asian perusteet eikä kumpaakaan tarvitse sen kummemmin opettaa, niin mitä asiaa se keskustelu sisältää. 

Keskustelu etenee sillä tavalla kuin keskustelut nyt tapaavat edetä. Joku kertoo jotain ja toiset vastaavat siihen. Voi kertoa sekä siitä, mitä on jostain lukenyt tai vaikka dokumentista, jota on katsonut, ja sen lisäksi omista kokemuksistaan.

Eivät keskustelut siihen tyrehdy, että tiedetään asian perusteet. Keskustelu ei myöskään ole sitä, että toinen opettaa toista. Jos keskustelut tyrehtyisivät siihen, että perusteet on opittu, tieteentekijät eivät koskaan keskustelisi mistään.

Onko tämä joku ihmistyyppi, joka pyytää kertomaan, miten joku keskustelu menee? Onko niin, että te ette juur käy pitkiä keskusteluja, ja sen takia koko konsepti on vieras?

Kyllä, siksihän tässä kyselenkin. En ole koskaan käynyt pitkiä keskusteluja elokuvista, kirjoista tai ympäristön tilasta. Minun keskusteluni sisältävät aina henkilökohtaisia kokemuksia, asioita, joita toinen ei tiedä tai joihin minulla on jotain konkreettista annettavaa, esimerkiksi ratkaisuja toisen kysymyksiin. Elokuvat ja kirjat eivät minulle edusta sellaista kokemusmaailmaa, josta näkisin olevan tarpeellista keskustella. 

Vertaus tieteentekijöihin on mielestäni huono. Tieteellinen keskustelu on mielestäni täysin eri asia kuin normaali kavereiden kanssa käyty keskustelu. Tieteellisessä keskustelussahan yleensä on tarkoitus haastaa tai kritisoida olemassa olevia näkemyksiä ja luoda "parempaa" totuutta. Kaverin kanssa tällainen olisi mielestäni jopa epäkunnioittavaa. 

No, minä yritän. Keskustelu taiteesta voisi edetä vaikka niin, että lähdetään liikkelle jostain yhteitsestä teoksesta, jonka molemmat ovat nähneet/lukeneet/kokeneet. Puhutaan juuri niistä henkilökohtaisista kokemuksista, vertaillaan niitä. Analysoudaan sitä, mistä tuo kokemus koostui, oliko taideteoksen teemassa jotain joka erityisesti kiinnosti, joka herätti tunteita, jonka tunnisti. Oliko joku osa-alue erityisen onnistunut tai epäonnistunut, oliko teoksen muoto kiinnostava (esim.kirjan rakenne), toiko teos jotain uutta siihen mielikuvaa, joka taiteilijasta tai ryhmästä oli aikaisemmin ollut, oliko teos poliittisesti mielenkiintoinen jne. Älykkäällä varmaan tarkoitetaan yleensä sitä, että pystytään näkemään yhteyksiä, erittelemään ja erottelemaan asioita toisistaan, ei hypätä heti johtopäätöksiin heppoisin perustein vaan kyetään myös kyseenalaistamaan omia ajatuksia, pystytään kuvaamaan asioita hyvin sanoilla.  Tietotaso ei ole sama asia kuin älykkyys, mutta kyllähän keskustelusta tulee helpommin älykäs, jos osapuolet tietävät aiheestaan paljon ja osaavat viitata sen ulkopuolelle. 

Olen myös aivan eri mieltä siitä, että kriittisyys olisi kaverien kesken epäkunnioittavaa. Päinvastoin melkeimpä, jos se tapahtuu rakentavassa hengessä. Mulla on yleensä kiinnostavimpia keskusteluja niiden kavereiden kanssa, jotka uskaltavat olla kriittisiä ja osaavat perustella hyvin. 

Mutta kaikki tämä tietenkin vaatii sen, että kumpaakin ylipäänsä kiinnostaa koko puheenaihe ja että on nyt edes jotain perustietoja, joista lähteä liikkeelle. Useimpia ihmisiä ei välttämättä kiinnosta taide ihan niin paljon? 

Okei, eli tuollaista omien mielipiteiden, tulkintojen ja tunteiden vaihtamista. Onko siis niin, että on jotenkin älyllisesti köyhää, jos nauttii vain taiteesta sellaisenaan ilman sen tarkempaa analysointia? Olen joskus ihmetellyt esimerkiksi musiikin osalta sitä, että jos minusta joku kappale on mukaansatempaava ja siinä on kiva melodia ja jollain tavalla koskettavat tai muuten miellyttävät sanat, sitä ei jotenkin saa sanoa ääneen, kun se on kuitenkin joidenkin "asiantuntijoiden" mielestä jotain taidotonta tusinahumppaa. Tällaisissa asioissa tuntuu, että onko taide sittenkään sallittua kaikille, kun sielläkin on ilmeisesti joku sääntö, miten asiat pitää kokea ja käsitellä. Jos kokee tarpeettomana yksityiskohtien ruotimisen ja tarkastelun ihan vain siksi, että haluaa nauttia, miksi se on jotenkin väärin? 

Nautittavaksi se musiikki on tehty, ei analysoitavaksi, noin alkujaan, ja voisi olla sitä mieltä, että jos jostakin teoksesta voi nauttia vasta ankaran analysoinnin jälkeen, se ei ole kovin onnistunut nimenomaan taideteoksena (tällaistakin on tarjolla). Jos joku kappale on suosittu, siinä on selvästi jotakin piirteitä, jotka vetoavat/vaikuttava ihmisiin, se on selvästi selvästi saavuttanut tarkoituksensa. Mielestäni mitään taideteosta, varsinkaan nykytaidesellaista, ei ole syytä lähestyä "ymmärtäminen" vaan uteliaisuus edellä. Vähän niin kuin olisi löytänyt Marsista jonkun oudon kapineen ja tutkistelisi mitä se oikeastaan voisi olla.

On monenlaisia tapoja lähestyä taidetta. Ne ovat kaikki ihan yhtä hyviä. Se, että minä tykkään analysoida taidetta vuolaasti, ei tarkoita että minusta kaikkien muidenkin pitäisi tehdä niin. 

No eikö tuo liity sitten pikemminkin niihin mielenkiinnon kohteisiin kuin sivistystasoon, jos ei vain kiinnosta ruotia jotain kirjojen henkilöhahmojen minuuksien ristiriitoja. Tässä kuitenkin tyypillisenä esimerkkinä älyllisestä keskustelusta käytetään sitä, että KYKENEE (huom! ei haluaa tai kiinnostaa vaan kykenee) analysoimaan luetun kirjan eri nyansseja. Sitten väitetään, että jos tällainen keskustelu ei kiinnosta, niin ei vain kykene älykkääseen keskusteluun. Eli eikös se taas tarkoita, että olet vähän sivistymätön. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisilla:

- Sinkkuelämää -sarjan vaikutus naisten seksipositiiviseen voimaantumisdiskurssiin

- jakamaton ihmisarvo

- ilmastonmuutos

Miehillä:

- tieteen ja teknologian uusimmmat saavutukset ja mahdolliset uhkakuvat

- politiikka ja sen vaikutus päivittäiseen arkitodellisuuteemme

En tiedä, oliko tämän tarkoitus olla vitsi, mutta tällaisiahan nämä vastaukset useimmiten ovat. En vain käsitä, mitä jossain ilmastonmuutoksessa on keskusteltavaa. 

Niin, mitäpä keskusteltavaa maailman muuttumisessa voisi olla. Esim. jos jossain päin maailmaa maa muuttuu viljelykelvottomaksi, niin mitäpä siitä keskustelemaan.

No kerro toki esimerkki, miten se keskustelu etenee. Se, että jokin asia on tärkeä tai lähellä sydäntä tai huolestuttava tms, ei minulle kuitenkaan tarkoita sitä, että siitä riittää keskusteltavaa. Juu, maa muuttuu viljelykelvottomaksi, on kamalaa ja jotain pitäisi tehdä, juu näin on. Varsinkin jos molemmat keskustelijat tietävät ne asian perusteet eikä kumpaakaan tarvitse sen kummemmin opettaa, niin mitä asiaa se keskustelu sisältää. 

Keskustelu etenee sillä tavalla kuin keskustelut nyt tapaavat edetä. Joku kertoo jotain ja toiset vastaavat siihen. Voi kertoa sekä siitä, mitä on jostain lukenyt tai vaikka dokumentista, jota on katsonut, ja sen lisäksi omista kokemuksistaan.

Eivät keskustelut siihen tyrehdy, että tiedetään asian perusteet. Keskustelu ei myöskään ole sitä, että toinen opettaa toista. Jos keskustelut tyrehtyisivät siihen, että perusteet on opittu, tieteentekijät eivät koskaan keskustelisi mistään.

Onko tämä joku ihmistyyppi, joka pyytää kertomaan, miten joku keskustelu menee? Onko niin, että te ette juur käy pitkiä keskusteluja, ja sen takia koko konsepti on vieras?

Kyllä, siksihän tässä kyselenkin. En ole koskaan käynyt pitkiä keskusteluja elokuvista, kirjoista tai ympäristön tilasta. Minun keskusteluni sisältävät aina henkilökohtaisia kokemuksia, asioita, joita toinen ei tiedä tai joihin minulla on jotain konkreettista annettavaa, esimerkiksi ratkaisuja toisen kysymyksiin. Elokuvat ja kirjat eivät minulle edusta sellaista kokemusmaailmaa, josta näkisin olevan tarpeellista keskustella. 

Vertaus tieteentekijöihin on mielestäni huono. Tieteellinen keskustelu on mielestäni täysin eri asia kuin normaali kavereiden kanssa käyty keskustelu. Tieteellisessä keskustelussahan yleensä on tarkoitus haastaa tai kritisoida olemassa olevia näkemyksiä ja luoda "parempaa" totuutta. Kaverin kanssa tällainen olisi mielestäni jopa epäkunnioittavaa. 

No, minä yritän. Keskustelu taiteesta voisi edetä vaikka niin, että lähdetään liikkelle jostain yhteitsestä teoksesta, jonka molemmat ovat nähneet/lukeneet/kokeneet. Puhutaan juuri niistä henkilökohtaisista kokemuksista, vertaillaan niitä. Analysoudaan sitä, mistä tuo kokemus koostui, oliko taideteoksen teemassa jotain joka erityisesti kiinnosti, joka herätti tunteita, jonka tunnisti. Oliko joku osa-alue erityisen onnistunut tai epäonnistunut, oliko teoksen muoto kiinnostava (esim.kirjan rakenne), toiko teos jotain uutta siihen mielikuvaa, joka taiteilijasta tai ryhmästä oli aikaisemmin ollut, oliko teos poliittisesti mielenkiintoinen jne. Älykkäällä varmaan tarkoitetaan yleensä sitä, että pystytään näkemään yhteyksiä, erittelemään ja erottelemaan asioita toisistaan, ei hypätä heti johtopäätöksiin heppoisin perustein vaan kyetään myös kyseenalaistamaan omia ajatuksia, pystytään kuvaamaan asioita hyvin sanoilla.  Tietotaso ei ole sama asia kuin älykkyys, mutta kyllähän keskustelusta tulee helpommin älykäs, jos osapuolet tietävät aiheestaan paljon ja osaavat viitata sen ulkopuolelle. 

Olen myös aivan eri mieltä siitä, että kriittisyys olisi kaverien kesken epäkunnioittavaa. Päinvastoin melkeimpä, jos se tapahtuu rakentavassa hengessä. Mulla on yleensä kiinnostavimpia keskusteluja niiden kavereiden kanssa, jotka uskaltavat olla kriittisiä ja osaavat perustella hyvin. 

Mutta kaikki tämä tietenkin vaatii sen, että kumpaakin ylipäänsä kiinnostaa koko puheenaihe ja että on nyt edes jotain perustietoja, joista lähteä liikkeelle. Useimpia ihmisiä ei välttämättä kiinnosta taide ihan niin paljon? 

Okei, eli tuollaista omien mielipiteiden, tulkintojen ja tunteiden vaihtamista.

Sitäkin. Mutta myös viittaamista siihen, mitä joku muu on asiasta sanonut, joskus ihan teorioihinkin.

Onko siis niin, että on jotenkin älyllisesti köyhää, jos nauttii vain taiteesta sellaisenaan ilman sen tarkempaa analysointia?

Ei. Taiteesta voi nauttia sellaisenaan tai sitten siitä voi keskustella tuntikausia. Ei ole yhtä oikeaa tapaa, jolla vastaanottaa taidetta.

Olen joskus ihmetellyt esimerkiksi musiikin osalta sitä, että jos minusta joku kappale on mukaansatempaava ja siinä on kiva melodia ja jollain tavalla koskettavat tai muuten miellyttävät sanat, sitä ei jotenkin saa sanoa ääneen, kun se on kuitenkin joidenkin "asiantuntijoiden" mielestä jotain taidotonta tusinahumppaa. Tällaisissa asioissa tuntuu, että onko taide sittenkään sallittua kaikille, kun sielläkin on ilmeisesti joku sääntö, miten asiat pitää kokea ja käsitellä. Jos kokee tarpeettomana yksityiskohtien ruotimisen ja tarkastelun ihan vain siksi, että haluaa nauttia, miksi se on jotenkin väärin? 

Ei ole millään tavalla väärin.

Juu ei ehkä sillä tavalla väärin, mutta esimerkiksi tässä keskustelussa olet kakkosluokan kansalainen alhaisella älykkyysosamäärällä, jos kirja on sinulle vain kirja eikä aiheuta sinulle mitään viikkokausien tykytyksiä, joita pitää paatoksella tarkkaan analysoiden sitten julistaa kaikille kavereille. Jotenkin tuntuu, että tässä nyt sekoitetaan mielenkiinnon kohteet ja intohimo yleissivistykseen. Jos ei ole suurta intohimoa samaistua kirjojen henkilöhahmoihin tai fiilistellä kirjojen tunnelmaa, niin ei kai se minusta tyhmää tee. 

En ole varma, mihin kommentteihin viittaat. Koska kommentoit minun viestiäni, sanon nyt, että en pidä älykkyyden edellytyksenä intohimoista suhtautumista kirjallisuuteen enkä mielestäni ole myöskään niin sanonut. Mutta kyllä moni intohimoinen keskustelu on myös älykäs. Intohimo lisää usein motivaatiota perehtyä asiaan syvällisesti. Samastuminen taas usein kertoo empatiasta joka puolestaan on yhteydessä mielikuvitukseen ja nämä molemmat usein taas ovat yhteydessä ns.tunneälykkyyteen eli kykyyn tunnistaa ja ymmärtää omia ja muiden tunteita aj sen myötä sosiaalista maailmaa. 

Yleissivistys taas on vielä eri asia. 

Minä aloin miettiä, liittyykö tämä ero nyt jotenkin myös sosiaalisiin tapoihin. Tässä keskustelussa näköjään on todella monia, jotka eivät ymmärrä, miten epäloogiselta ja luonnottomalta joistakin tuntuu yhtäkkiä siinä ruoanlaiton lomassa ryhtyä puhumaan niistä 1800-luvun kirjallisuusklassikoista. Itse nimenomaan olen tottunut spontaaniin vuorovaikutukseen ja tilanteen mukaan etenemiseen, joten omaan korvaan se kuulostaa tosi tönköltä ja luonnottomalta, jos toinen yhtäkkiä kuin tyhjästä ilman mitään aasinsiltaa paukauttaa kysymyksen, mitä mieltä olet turvetuotannosta tai Kalevalan maailmankatsomuksesta. Joillekin tämä töksäyttely ilmeisesti on ihan luontevaa sosiaalista kommunikointia. 

Mulle melkein mikä tahansa aihe kelpaa, kunhan siinä mennään oikeastikin syvälle.  Tämä vaatii toki tiettyä sivistys-/kypsyystasoa toiselta osapuolelta. En kestä kovin pitkään small talk-tyylistä keskustelua tai pelkkää konkretiaa. Olen huomannut, että jotkut pitäytyvät aina kokretiassa tajuamatta edes, että muutakin voisi olla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustelussa voi viitata kirjallisuuteen, tutkimukseen, vaikka elokuvaan tietäen, että toinen tietää mistä on kyse. Ettei keskustelu junnaa siinä, että pitää selittää viittauksia auki.

Tätä olen ihmetellyt, miten tällainen keskustelu toimii. Ikään kuin olisi joku yhteinen kaava, mitä elokuvia kaikkien on pitänyt nähdä, mitä kirjoja tai tutkimuksia lukea. Ei kai kukaan yritä väittää, että kaikkien kuuluisi tietää kaikki samat elokuvat ja tutkimukset. 

Joskus kysyin tähän aiheeseen liittyen, mitä ovat ne "kirjallisuuskeskustelut" ja ihmettelin, miten voidaan olettaa, että kaikki ovat lukeneet samat kirjat tai ylipäätään muistaisivat näistä kirjoista sellaisia yksityiskohtia, joista voitaisiin keskustella. Kysyin, miten tällainen "kirjallisuuskeskustelu" oikeasti etenee. Puhutaanko juonesta vai arvioidaanko kirjailijoiden tuotantoja tai heijastetaanko kirjan tapahtumia yhteiskuntaan. Ja mitä sitten tapahtuu, jos jompikumpi ei ole lukenut kirjaa. Sain vähän kierteleviä vastauksia näihin keskustelun aiheisiin liittyen, mutta sitten sain muutaman vastauksen, jossa kerrottiin, miten keskustelu yleensä etenee ja hämmästyin näitä vastauksia.

"Luin viime viikolla kirjan x."

"Minä en ole vielä lukenut sitä. Menen huomenna kirjastoon."

"Minunkin pitäisi mennä kirjastossa käymään, kun pitää palauttaa pari kirjaa."

"Minä lainasin työkaverilta kirjan x." 

Ja nämä ihmiset olivat ihan tosissaan! Ja nämä pitivät minua moukkana, kun pidin tällaista "keskustelua" vähän erilaisena kuin odotin. Tiedän, että kukaan ei nyt usko minua, mutta kyllä, olen käynyt tämän keskustelun ja saanut tällaiset vastaukset. Ja vieläkään kukaan ei ole kertonut mitään muuta. 

Ei tietenkään voi olettaa, että kaikki ovat lukeneet saman asian. Ei se ole mikään edellytys keskustelulle. Ei sitä voi etukäteen tietää, miten keskustelu menee, kun keskustelun osapuolet voivat viedä sitä aivan eri suuntiin. 

Edelleen, niitä esimerkkejä haluaisin kuulla. Tämäkin kommenttisi on juuri tuota aiemmin mainitsemaani kiertelyä. 

Yleensä aloitetaan jostakin kirjasta, jonka molemmat ovat lukeneet (sen ei tarvitse olla mikään uutuusteos) ja siitä valikoituu sitten joku teema (vaikka Baabelin kirjasto, jos molemmat ovat Borges-faneja, kutn vaikkapa tätini ja minä) tätä teemaa tarkastellaan sitten monilta kanteilta, kuten ottamalla esiin muita teoksia, jossa kirjastoa on käsitelty samalla tavalla (Pratchett, Fforde), ja kuinka kaikki mahdolliset kirjat sisältävä kirjasto käsittää suunnattoman määrän informaatiota, joka on järjetöntä (tässä voi koukata Toisen asteen demoniin Lemillä) ja siihen informaatiotulvaan, joka siinäkin tapauksessa että se koostuisi pelkistä faktoista olisi enimäkseen hyödytöntä, järjetöntä ja tarpeetonta (joskin välillä toki hauskaa ja kiinostavaa) jonkinlaisen konsistentin maailmankuvan raketamiseen, j siitä sitten kohti tekoaälyä, ja onko se ystävä vai vihollinen...

Keskustelen lisäksi äitini kanssa taiteen tekemisestä, sisareni kanssa eläinten kohtelusta apaikastaihmisten elämässä (samoin yhden serkkuni, joskin eri kulmasta), kasvatuksen ja koulutukse  teoriasta ja käytännöstä toisen serkuni vaimon kanssa, politiikasta siitä kiinnostuneiden työtovereideni kanssa, Kolmannen serkkuni kanssa puhumme työelämän bisarreista käytännöistä ja mistä ne voivat johtua jne. Olen käynyt kouluikäisten sukulaisten kanssa pitkiä keskusteluja heidän tulevaisuuden toiveistaan, ja miten ne voisi saavuttaa, ja myös vaikka kuinka kirjoittaa hyviä kauhutarinoita (ja analysoinut "Miraculous: Tales of Ladybug and Cat Noir" -sarjaa). Ei syvälliseksi äityviä keskusteluja käydä kaikista aiheista kaikkien kanssa - eikä tosissaan aina tiedä mistä avautuu uusia ideoita ja näkymiä.

Juu, näitä vastauksia on nyt kuultu useita. En tarvitse listaa aiheista, joita käsitellään vaan ihan sitä sanallista tapaa, millä näitä aiheita käsitellään ja miten ne esimerkiksi alun perin otetaan puheeksi. Minusta tuossa sinunkin kommentissasi on käsittämätöntä tuo ilmaisu "yleensä aloitetaan jostain kirjasta". Siis millä tavalla aloitetaan. Istutaan pöydän ääreen ja sanotaan, keskusteltaisiinko tänään tästä? Vai miten se aloitus tapahtuu? Ja miten se teema valikoituu? Molemmat ovat lukeneet kirjan x. Onko aiemmin käsitelty muita tämän kirjan teemoja ja tällä kertaa otetaan eri teema? Vai lähteekö keskustelu vain ihan tyhjästä hiljaisuudesta tyyliin "kirjassa x on minusta mielenkiintoista aihe y"? 

- Kuin muuten Kjell Weston Leijat Helsingin yllä, vähänkö oli hyvä. Ei ihme, että sitä on hehkutettu.

- Hei poks lukenut sen Kjell Weston Leijat Helsingin yllä?

- Ai niin, mää muuten luin nyt sen Leijat Helsingin yllä, sen mistä viimeksi oli puhetta.

Esimerkiksi jollain noista tavoista voi aloittaa keskustelun. Ihan samalla lailla ne keskustelut aloitetaan kuin muutkin keskustelut.

Ihan oikeastiko joku tarvitsee vuorosanat avukseen voidakseen aloittaa keskustelun oman ystävänsä kanssa? 

Tässä ei ollut nyt kyse siitä, että tarvitaan vuorosanoja. Kyse oli siitä, kun olen tässä kysynyt, miten älykäs keskustelu toimii. Yksi niistä kysymyksistä oli, miten sellainen keskustelu alkaa ja siihen annettiin näitä "vuorosanoja". Tämä ei kuitenkaan minun mielestäni vielä vastaa kysymykseen, mutta hyvä yritys kuitenkin. 

eri

Miksi sinä arvelet että älykäs keskustelu toimisi jotenkin eri tavalla kuin joku muu keskustelu (olettaen että oikeasti keskustellaan, eli vaihdetaan mielipiteitä, ajatuksia ja kokemuksia, eikä saarnata tai pidetä monologeja)?

Siksi, että minun on vaikeaa ymmärtää, mikä on se spontaani ajatuskulku ruoanlaittamisen ja 1800-luvun kirjallisuuden välillä. Itse olen tässä moneen kertaan sanonut, että minun mielestäni luontevimmat ja parhaat keskustelua ovat omakohtaisia kokemuksia ja mielipiteitä eikä yleisten totuuksien toistelua. Monet tässä nyt kuitenkin kertovat että nämä yleiset totuudet juuri ovat niitä älyllisiä puheenaiheita. 

Luulen että tässä on avainsana se spontaani, eli yksi asia voi johtaa toiseen ihan satunnaisesti (ei ole mitään reittiä, joka automaattisesti johtaa ruoanlaitosta Baabelin kirjastoon, joskus sellaiselle voi kuitenkin sattuman vaikutuksesta joutua) näkee jonkun mainoksen, muistaa mitä ajatteli mustikkamaidon mausta lapsena, näkee miehen jolla on samanlaiset viikset kuin Gallen-Kallelalla, ajaa autolla tuulimyllyjen ohi tai mitä tahansa, joka yhtäkkiä tuo keskusteluun jonkun uuden suunnan, joka kiinnostaa muitakin. Yhtä hyvin kuin älykästä keskustelua, ne voivat tietysti saada aikaa holtitonta räkätystä toinen toistaan huonommille puujalkavitseille (hyvin nautittavaa sekin).

Mitä tulee noihin yleisiin totuuksiin, eihän niitä ole tarkoitus toistella, vaan testailla millä tavalla ne mahdollisesti näkyvät joidenkin kokemusten ja ajatusten taustalla. Jos toisen ystävän vanhempien motto on ollut "rajana taivas" ja toisen ystävän "ei sinusta koskaan mitään tule", menee luultavasti aika paljon kahvia ja tupakkaa, ja "yleisiä totuuksia" ennen kuin todellinen ymmärrys kokemusten eroavaisuuksista ja sen vaikutuksesta aika moneen elämännäkemykseen avautuu kokonaan ymmärryksen, ei pelkän tiedon tasolla.

Eivätpä ammattilaisetkaan näemmä osaa vastata kovin selvästi.

http://keskustelunanalyysi.fi/2017/01/09/mita-on-alykas-keskustelu-vuor…

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisilla:

- Sinkkuelämää -sarjan vaikutus naisten seksipositiiviseen voimaantumisdiskurssiin

- jakamaton ihmisarvo

- ilmastonmuutos

Miehillä:

- tieteen ja teknologian uusimmmat saavutukset ja mahdolliset uhkakuvat

- politiikka ja sen vaikutus päivittäiseen arkitodellisuuteemme

En tiedä, oliko tämän tarkoitus olla vitsi, mutta tällaisiahan nämä vastaukset useimmiten ovat. En vain käsitä, mitä jossain ilmastonmuutoksessa on keskusteltavaa. 

Niin, mitäpä keskusteltavaa maailman muuttumisessa voisi olla. Esim. jos jossain päin maailmaa maa muuttuu viljelykelvottomaksi, niin mitäpä siitä keskustelemaan.

No kerro toki esimerkki, miten se keskustelu etenee. Se, että jokin asia on tärkeä tai lähellä sydäntä tai huolestuttava tms, ei minulle kuitenkaan tarkoita sitä, että siitä riittää keskusteltavaa. Juu, maa muuttuu viljelykelvottomaksi, on kamalaa ja jotain pitäisi tehdä, juu näin on. Varsinkin jos molemmat keskustelijat tietävät ne asian perusteet eikä kumpaakaan tarvitse sen kummemmin opettaa, niin mitä asiaa se keskustelu sisältää. 

Keskustelu etenee sillä tavalla kuin keskustelut nyt tapaavat edetä. Joku kertoo jotain ja toiset vastaavat siihen. Voi kertoa sekä siitä, mitä on jostain lukenyt tai vaikka dokumentista, jota on katsonut, ja sen lisäksi omista kokemuksistaan.

Eivät keskustelut siihen tyrehdy, että tiedetään asian perusteet. Keskustelu ei myöskään ole sitä, että toinen opettaa toista. Jos keskustelut tyrehtyisivät siihen, että perusteet on opittu, tieteentekijät eivät koskaan keskustelisi mistään.

Onko tämä joku ihmistyyppi, joka pyytää kertomaan, miten joku keskustelu menee? Onko niin, että te ette juur käy pitkiä keskusteluja, ja sen takia koko konsepti on vieras?

Kyllä, siksihän tässä kyselenkin. En ole koskaan käynyt pitkiä keskusteluja elokuvista, kirjoista tai ympäristön tilasta. Minun keskusteluni sisältävät aina henkilökohtaisia kokemuksia, asioita, joita toinen ei tiedä tai joihin minulla on jotain konkreettista annettavaa, esimerkiksi ratkaisuja toisen kysymyksiin. Elokuvat ja kirjat eivät minulle edusta sellaista kokemusmaailmaa, josta näkisin olevan tarpeellista keskustella. 

Vertaus tieteentekijöihin on mielestäni huono. Tieteellinen keskustelu on mielestäni täysin eri asia kuin normaali kavereiden kanssa käyty keskustelu. Tieteellisessä keskustelussahan yleensä on tarkoitus haastaa tai kritisoida olemassa olevia näkemyksiä ja luoda "parempaa" totuutta. Kaverin kanssa tällainen olisi mielestäni jopa epäkunnioittavaa. 

No, minä yritän. Keskustelu taiteesta voisi edetä vaikka niin, että lähdetään liikkelle jostain yhteitsestä teoksesta, jonka molemmat ovat nähneet/lukeneet/kokeneet. Puhutaan juuri niistä henkilökohtaisista kokemuksista, vertaillaan niitä. Analysoudaan sitä, mistä tuo kokemus koostui, oliko taideteoksen teemassa jotain joka erityisesti kiinnosti, joka herätti tunteita, jonka tunnisti. Oliko joku osa-alue erityisen onnistunut tai epäonnistunut, oliko teoksen muoto kiinnostava (esim.kirjan rakenne), toiko teos jotain uutta siihen mielikuvaa, joka taiteilijasta tai ryhmästä oli aikaisemmin ollut, oliko teos poliittisesti mielenkiintoinen jne. Älykkäällä varmaan tarkoitetaan yleensä sitä, että pystytään näkemään yhteyksiä, erittelemään ja erottelemaan asioita toisistaan, ei hypätä heti johtopäätöksiin heppoisin perustein vaan kyetään myös kyseenalaistamaan omia ajatuksia, pystytään kuvaamaan asioita hyvin sanoilla.  Tietotaso ei ole sama asia kuin älykkyys, mutta kyllähän keskustelusta tulee helpommin älykäs, jos osapuolet tietävät aiheestaan paljon ja osaavat viitata sen ulkopuolelle. 

Olen myös aivan eri mieltä siitä, että kriittisyys olisi kaverien kesken epäkunnioittavaa. Päinvastoin melkeimpä, jos se tapahtuu rakentavassa hengessä. Mulla on yleensä kiinnostavimpia keskusteluja niiden kavereiden kanssa, jotka uskaltavat olla kriittisiä ja osaavat perustella hyvin. 

Mutta kaikki tämä tietenkin vaatii sen, että kumpaakin ylipäänsä kiinnostaa koko puheenaihe ja että on nyt edes jotain perustietoja, joista lähteä liikkeelle. Useimpia ihmisiä ei välttämättä kiinnosta taide ihan niin paljon? 

Okei, eli tuollaista omien mielipiteiden, tulkintojen ja tunteiden vaihtamista. Onko siis niin, että on jotenkin älyllisesti köyhää, jos nauttii vain taiteesta sellaisenaan ilman sen tarkempaa analysointia? Olen joskus ihmetellyt esimerkiksi musiikin osalta sitä, että jos minusta joku kappale on mukaansatempaava ja siinä on kiva melodia ja jollain tavalla koskettavat tai muuten miellyttävät sanat, sitä ei jotenkin saa sanoa ääneen, kun se on kuitenkin joidenkin "asiantuntijoiden" mielestä jotain taidotonta tusinahumppaa. Tällaisissa asioissa tuntuu, että onko taide sittenkään sallittua kaikille, kun sielläkin on ilmeisesti joku sääntö, miten asiat pitää kokea ja käsitellä. Jos kokee tarpeettomana yksityiskohtien ruotimisen ja tarkastelun ihan vain siksi, että haluaa nauttia, miksi se on jotenkin väärin? 

Nautittavaksi se musiikki on tehty, ei analysoitavaksi, noin alkujaan, ja voisi olla sitä mieltä, että jos jostakin teoksesta voi nauttia vasta ankaran analysoinnin jälkeen, se ei ole kovin onnistunut nimenomaan taideteoksena (tällaistakin on tarjolla). Jos joku kappale on suosittu, siinä on selvästi jotakin piirteitä, jotka vetoavat/vaikuttava ihmisiin, se on selvästi selvästi saavuttanut tarkoituksensa. Mielestäni mitään taideteosta, varsinkaan nykytaidesellaista, ei ole syytä lähestyä "ymmärtäminen" vaan uteliaisuus edellä. Vähän niin kuin olisi löytänyt Marsista jonkun oudon kapineen ja tutkistelisi mitä se oikeastaan voisi olla.

On monenlaisia tapoja lähestyä taidetta. Ne ovat kaikki ihan yhtä hyviä. Se, että minä tykkään analysoida taidetta vuolaasti, ei tarkoita että minusta kaikkien muidenkin pitäisi tehdä niin. 

No eikö tuo liity sitten pikemminkin niihin mielenkiinnon kohteisiin kuin sivistystasoon, jos ei vain kiinnosta ruotia jotain kirjojen henkilöhahmojen minuuksien ristiriitoja. Tässä kuitenkin tyypillisenä esimerkkinä älyllisestä keskustelusta käytetään sitä, että KYKENEE (huom! ei haluaa tai kiinnostaa vaan kykenee) analysoimaan luetun kirjan eri nyansseja. Sitten väitetään, että jos tällainen keskustelu ei kiinnosta, niin ei vain kykene älykkääseen keskusteluun. Eli eikös se taas tarkoita, että olet vähän sivistymätön. 

Niin, siis vuolas analyyttinen ("älykäs") keskustelu yleensä kertoo sekä intohimosta että sivistystasosta.

On myös ihmisiä, jotka ovat älykkäitä ja muulla alalla sivistyneitä mutta eivät juuri kiinnoistuneita kirjaliisuudesta.

Ja ihmisiä, jotka nauttivat kirjallisuudesta, mutta eivät halua käydä analyyttistä keskutelua juuri siitä. Kenties jostain muusta haluavat. 

En ole keskustelijatyyppiä, mutta kirjoitan mieluummin älykkäistä jutuista ensin tutkittiani asiaa.

Vierailija kirjoitti:

Minä aloin miettiä, liittyykö tämä ero nyt jotenkin myös sosiaalisiin tapoihin. Tässä keskustelussa näköjään on todella monia, jotka eivät ymmärrä, miten epäloogiselta ja luonnottomalta joistakin tuntuu yhtäkkiä siinä ruoanlaiton lomassa ryhtyä puhumaan niistä 1800-luvun kirjallisuusklassikoista. Itse nimenomaan olen tottunut spontaaniin vuorovaikutukseen ja tilanteen mukaan etenemiseen, joten omaan korvaan se kuulostaa tosi tönköltä ja luonnottomalta, jos toinen yhtäkkiä kuin tyhjästä ilman mitään aasinsiltaa paukauttaa kysymyksen, mitä mieltä olet turvetuotannosta tai Kalevalan maailmankatsomuksesta. Joillekin tämä töksäyttely ilmeisesti on ihan luontevaa sosiaalista kommunikointia. 

Ihan takuuvarmasti liittyy sosiaalisiin tapohin, ja siihen missä on kasvanut. Tosin kyllä useimmiten varmaan sentään joku aasinsilta on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustelussa voi viitata kirjallisuuteen, tutkimukseen, vaikka elokuvaan tietäen, että toinen tietää mistä on kyse. Ettei keskustelu junnaa siinä, että pitää selittää viittauksia auki.

Tätä olen ihmetellyt, miten tällainen keskustelu toimii. Ikään kuin olisi joku yhteinen kaava, mitä elokuvia kaikkien on pitänyt nähdä, mitä kirjoja tai tutkimuksia lukea. Ei kai kukaan yritä väittää, että kaikkien kuuluisi tietää kaikki samat elokuvat ja tutkimukset. 

Joskus kysyin tähän aiheeseen liittyen, mitä ovat ne "kirjallisuuskeskustelut" ja ihmettelin, miten voidaan olettaa, että kaikki ovat lukeneet samat kirjat tai ylipäätään muistaisivat näistä kirjoista sellaisia yksityiskohtia, joista voitaisiin keskustella. Kysyin, miten tällainen "kirjallisuuskeskustelu" oikeasti etenee. Puhutaanko juonesta vai arvioidaanko kirjailijoiden tuotantoja tai heijastetaanko kirjan tapahtumia yhteiskuntaan. Ja mitä sitten tapahtuu, jos jompikumpi ei ole lukenut kirjaa. Sain vähän kierteleviä vastauksia näihin keskustelun aiheisiin liittyen, mutta sitten sain muutaman vastauksen, jossa kerrottiin, miten keskustelu yleensä etenee ja hämmästyin näitä vastauksia.

"Luin viime viikolla kirjan x."

"Minä en ole vielä lukenut sitä. Menen huomenna kirjastoon."

"Minunkin pitäisi mennä kirjastossa käymään, kun pitää palauttaa pari kirjaa."

"Minä lainasin työkaverilta kirjan x." 

Ja nämä ihmiset olivat ihan tosissaan! Ja nämä pitivät minua moukkana, kun pidin tällaista "keskustelua" vähän erilaisena kuin odotin. Tiedän, että kukaan ei nyt usko minua, mutta kyllä, olen käynyt tämän keskustelun ja saanut tällaiset vastaukset. Ja vieläkään kukaan ei ole kertonut mitään muuta. 

Ei tietenkään voi olettaa, että kaikki ovat lukeneet saman asian. Ei se ole mikään edellytys keskustelulle. Ei sitä voi etukäteen tietää, miten keskustelu menee, kun keskustelun osapuolet voivat viedä sitä aivan eri suuntiin. 

Edelleen, niitä esimerkkejä haluaisin kuulla. Tämäkin kommenttisi on juuri tuota aiemmin mainitsemaani kiertelyä. 

Yleensä aloitetaan jostakin kirjasta, jonka molemmat ovat lukeneet (sen ei tarvitse olla mikään uutuusteos) ja siitä valikoituu sitten joku teema (vaikka Baabelin kirjasto, jos molemmat ovat Borges-faneja, kutn vaikkapa tätini ja minä) tätä teemaa tarkastellaan sitten monilta kanteilta, kuten ottamalla esiin muita teoksia, jossa kirjastoa on käsitelty samalla tavalla (Pratchett, Fforde), ja kuinka kaikki mahdolliset kirjat sisältävä kirjasto käsittää suunnattoman määrän informaatiota, joka on järjetöntä (tässä voi koukata Toisen asteen demoniin Lemillä) ja siihen informaatiotulvaan, joka siinäkin tapauksessa että se koostuisi pelkistä faktoista olisi enimäkseen hyödytöntä, järjetöntä ja tarpeetonta (joskin välillä toki hauskaa ja kiinostavaa) jonkinlaisen konsistentin maailmankuvan raketamiseen, j siitä sitten kohti tekoaälyä, ja onko se ystävä vai vihollinen...

Keskustelen lisäksi äitini kanssa taiteen tekemisestä, sisareni kanssa eläinten kohtelusta apaikastaihmisten elämässä (samoin yhden serkkuni, joskin eri kulmasta), kasvatuksen ja koulutukse  teoriasta ja käytännöstä toisen serkuni vaimon kanssa, politiikasta siitä kiinnostuneiden työtovereideni kanssa, Kolmannen serkkuni kanssa puhumme työelämän bisarreista käytännöistä ja mistä ne voivat johtua jne. Olen käynyt kouluikäisten sukulaisten kanssa pitkiä keskusteluja heidän tulevaisuuden toiveistaan, ja miten ne voisi saavuttaa, ja myös vaikka kuinka kirjoittaa hyviä kauhutarinoita (ja analysoinut "Miraculous: Tales of Ladybug and Cat Noir" -sarjaa). Ei syvälliseksi äityviä keskusteluja käydä kaikista aiheista kaikkien kanssa - eikä tosissaan aina tiedä mistä avautuu uusia ideoita ja näkymiä.

Ulkopuolinen tunkee väliin.

Tästä kuvauksesta ja itse asiassa koko ketjusta tulivat mieleen paneelikeskustelut, joissa on tarkoitus puhua älykkäitä ja syvällisiä yleisön ja kameroiden edessä. Ja ravintolapöydät, joissa yritetään pienessä hiprakassa porukalla tehdä älykästä vaikutusta johonkuhun vieraampaan pöytäänpäätyneeseen.

Selkä voi olla suorana tai köyryssä, mutta kaulan on oltava pitkällä. Silmät vienosti sirrilleen, koska se näyttää kultiveeratulta. Kohdistetaan katse tiukasti kulloisenkin puhujan silmiin, vaikka tämä katsoisikin muualle. Kaivataan tupakkaa, jota voisi pitää peukalon ja etusormen välissä kuten mustavalkoisissa 60-luvun filmeistä Vanhan valtauksen ajan keikkuvissa ravintolapöydissä, joissa oltiin älykkäitä ja tiedostettiin. Voi huulia hieman käyristää tupakattakin, koska se kuvastaa keskittymistä. Välillä voi osoittaa rehvakkaalla ryhmänaurulla, että vaikka tässä intelligentsiaa ollaankin, huumori erottaa ihmiset eläimistä. Haa - haa - haa kunnolla tauotettuna ja vaikka läimäytys lähimmän kaverin selkään hyväksynnän merkiksi.

Mistä te päättelette, että juuri teidän keskustelunne ovat älykkäitä? Työelämän bisarreista käytännöistä ja konsistentista maailmankuvasta voi nimittäin käydä keskustelua tyhmästikin.

Mielestäni ne ovat älykkäitä silloin kun yhteisestä pohdinnasta tai toisen tiedosta/kokemuksesta syntyy oivallus siitä, että tämän keskustelun jälkeen minulla on parempi ymmärrys  jostakin asiasta ja jopa ideoita siitä, miten jotakin bisarria käytäntöä voi hivuttaa lähemmäksi rationaalista toimintaa. Jos keskustelun tulos on että joo, on se Korhonen täysi ***** niin en sanoisi keskustelua hirmuisen älykkääksi.

Ei älykästä keskustelua normaalielämässä lähdetä käymään, se tapahtuu, jos tunnelma, aihe ja osallistujat toimivat yhteen. Paneelikeskustelut ovat sitten eri asia, semmoisiinkin olen osallistunut, eivätkä tosiaan yleensä lähde mihinkään lentoon, joskus kylläkin.

Onko keskustelun lopputulemana bisarri syvällisempää kuin *****?

Todennäköisesti ongelma käytännöissä on jotakin muuta kuin Korhosen luonne/käyttäytyminen, siksi sitä outoa käytäntöä olisi tarkoitus purkaa muillakin tasoilla kuin henkilöongelmana.

Pahoittelen epäselvää ilmaisuani. Tarkoitukseni oli hienoisen sarkasmin kautta osoittaa kultivoituneisuutta tavoittelevan ja sellaisena huvittavan "bisarrin" ja tuon tähtiin piilottamasi mauttomuuden samankaltaisuus.

Bisarri on ehdottomasti eräs suosikkisanoistani, joten viljelen sitä runsaasti, ei se ehkä ehkä ihan irrelevantin tasolla (sillä on kuitenkin suppeampi käyttöalue), mutta korkeammalla kuin vaikka banaali. Pieni käyttäytymisen erityispiirre, joka liittyy siihen millaiset äänneyhdistemät koen miellyttävinä - ei eroa oleellisesti sarkasmista keskustelun ryydittäjänä.

Mitä tulee pikkutähtösiin, alatyylisten ilmaisujen käyttö täällä on aina pikkuinen riski, joten sitä ei kannata ottaa, jollei halua että algoritmi nappaa viestin.

Tarpeettomien, suomen kielen muottiin väkisin tungettujen lainasanojen runsas viljeleminen on ääliön tunnusmerkki. :)

Jos olisin opettavaisella tuulella sanoisin, että noin vähäisen datan perusteella teoretisoiminen toisen älyllisestä kykeneväisyydestä on hiukan hataralla pohjalla. En kuitenkaan ole, joten tyydyn toteamaan että sinulla on oikeus mielipiteeseesi.

Älä nyt noin helpolla luovuta. Ei ääliöydellä ole välttämättä mitään tekemistä älyllisen kykeneväisyyden tai kykenemättömyyden kanssa.

Sormet syyhyävät sanakirjamerkityksen kopioimiseen, mutta se nyt ei ole kovinkaan kummoinen argumentti.

(189) mielestäni käsittelytapa on olennaisempi kuin itse aihe. Avain hyviin keskusteluihin on tietyntasoinen reflektointikyky molemmilla osapuolilla. 

Minun on vaikeaa ymmärtää, mikä on naisilla ajatuskulku autolla ajamisen suhteen. Itse olen tässä moneen kertaan sanonut, että minun mielestäni huonoimmat ja vaarallisimmat autonkuljettajat ovat naisia. Mielipide tämä ei ole vaan totuus. Monet tässä nyt kuitenkin kertovat että nämä yleiset totuudet (kuten naisten huono ajotaito) juuri ovat niitä älyllisiä puheenaiheita. Naisilla ei tosin älyä ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisilla:

- Sinkkuelämää -sarjan vaikutus naisten seksipositiiviseen voimaantumisdiskurssiin

- jakamaton ihmisarvo

- ilmastonmuutos

Miehillä:

- tieteen ja teknologian uusimmmat saavutukset ja mahdolliset uhkakuvat

- politiikka ja sen vaikutus päivittäiseen arkitodellisuuteemme

En tiedä, oliko tämän tarkoitus olla vitsi, mutta tällaisiahan nämä vastaukset useimmiten ovat. En vain käsitä, mitä jossain ilmastonmuutoksessa on keskusteltavaa. 

Niin, mitäpä keskusteltavaa maailman muuttumisessa voisi olla. Esim. jos jossain päin maailmaa maa muuttuu viljelykelvottomaksi, niin mitäpä siitä keskustelemaan.

No kerro toki esimerkki, miten se keskustelu etenee. Se, että jokin asia on tärkeä tai lähellä sydäntä tai huolestuttava tms, ei minulle kuitenkaan tarkoita sitä, että siitä riittää keskusteltavaa. Juu, maa muuttuu viljelykelvottomaksi, on kamalaa ja jotain pitäisi tehdä, juu näin on. Varsinkin jos molemmat keskustelijat tietävät ne asian perusteet eikä kumpaakaan tarvitse sen kummemmin opettaa, niin mitä asiaa se keskustelu sisältää. 

Keskustelu etenee sillä tavalla kuin keskustelut nyt tapaavat edetä. Joku kertoo jotain ja toiset vastaavat siihen. Voi kertoa sekä siitä, mitä on jostain lukenyt tai vaikka dokumentista, jota on katsonut, ja sen lisäksi omista kokemuksistaan.

Eivät keskustelut siihen tyrehdy, että tiedetään asian perusteet. Keskustelu ei myöskään ole sitä, että toinen opettaa toista. Jos keskustelut tyrehtyisivät siihen, että perusteet on opittu, tieteentekijät eivät koskaan keskustelisi mistään.

Onko tämä joku ihmistyyppi, joka pyytää kertomaan, miten joku keskustelu menee? Onko niin, että te ette juur käy pitkiä keskusteluja, ja sen takia koko konsepti on vieras?

Kyllä, siksihän tässä kyselenkin. En ole koskaan käynyt pitkiä keskusteluja elokuvista, kirjoista tai ympäristön tilasta. Minun keskusteluni sisältävät aina henkilökohtaisia kokemuksia, asioita, joita toinen ei tiedä tai joihin minulla on jotain konkreettista annettavaa, esimerkiksi ratkaisuja toisen kysymyksiin. Elokuvat ja kirjat eivät minulle edusta sellaista kokemusmaailmaa, josta näkisin olevan tarpeellista keskustella. 

Vertaus tieteentekijöihin on mielestäni huono. Tieteellinen keskustelu on mielestäni täysin eri asia kuin normaali kavereiden kanssa käyty keskustelu. Tieteellisessä keskustelussahan yleensä on tarkoitus haastaa tai kritisoida olemassa olevia näkemyksiä ja luoda "parempaa" totuutta. Kaverin kanssa tällainen olisi mielestäni jopa epäkunnioittavaa. 

No, minä yritän. Keskustelu taiteesta voisi edetä vaikka niin, että lähdetään liikkelle jostain yhteitsestä teoksesta, jonka molemmat ovat nähneet/lukeneet/kokeneet. Puhutaan juuri niistä henkilökohtaisista kokemuksista, vertaillaan niitä. Analysoudaan sitä, mistä tuo kokemus koostui, oliko taideteoksen teemassa jotain joka erityisesti kiinnosti, joka herätti tunteita, jonka tunnisti. Oliko joku osa-alue erityisen onnistunut tai epäonnistunut, oliko teoksen muoto kiinnostava (esim.kirjan rakenne), toiko teos jotain uutta siihen mielikuvaa, joka taiteilijasta tai ryhmästä oli aikaisemmin ollut, oliko teos poliittisesti mielenkiintoinen jne. Älykkäällä varmaan tarkoitetaan yleensä sitä, että pystytään näkemään yhteyksiä, erittelemään ja erottelemaan asioita toisistaan, ei hypätä heti johtopäätöksiin heppoisin perustein vaan kyetään myös kyseenalaistamaan omia ajatuksia, pystytään kuvaamaan asioita hyvin sanoilla.  Tietotaso ei ole sama asia kuin älykkyys, mutta kyllähän keskustelusta tulee helpommin älykäs, jos osapuolet tietävät aiheestaan paljon ja osaavat viitata sen ulkopuolelle. 

Olen myös aivan eri mieltä siitä, että kriittisyys olisi kaverien kesken epäkunnioittavaa. Päinvastoin melkeimpä, jos se tapahtuu rakentavassa hengessä. Mulla on yleensä kiinnostavimpia keskusteluja niiden kavereiden kanssa, jotka uskaltavat olla kriittisiä ja osaavat perustella hyvin. 

Mutta kaikki tämä tietenkin vaatii sen, että kumpaakin ylipäänsä kiinnostaa koko puheenaihe ja että on nyt edes jotain perustietoja, joista lähteä liikkeelle. Useimpia ihmisiä ei välttämättä kiinnosta taide ihan niin paljon? 

Jatkan tähän omaan viestiini. Mistäkö nämä keskustelut alkavat? Yleensä täysin spontaanisti, ihan missä vain tilanteessa. Mutta joskus olen kyllä myös sopinut jonkun kanssa erikseen, että varataan aikaa ja jutellaan jostain aiheesta, vaikka jostain tekstistä, joka kiinnostaa kumpaakin. Tällöin suhde on sellainen että kumpikin arvostaa keskusteluja toisen kanssa tosi paljon. Ne voivat myös liittyä työhön, jos ollaan samalla alalla. Ja joillain ihmisillähän on esim.kirjallisuuspiirejä, joissa suunnitellusti kokoonnutaan puhumaan jostain kirjasta (ja samalla muustakin). 

Jotenkin hassulta tuntuu selittää tätä. 

Juu, tämä on kyllä jotenkin todella vieras toimintamalli. Ei sinänsä, että ei kiinnostaisi keskustella vaan ihan sosiaalisena toimintatapana tuntuisi minusta tosi omituiselta soittaa kaverille, että "hei, olisiko sinulla aikaa puhua Jari Tervon tuotannosta". Kuulostaa nimenomaan joltain lukupiiriltä tai työprojektilta. Tai ehkä jopa lahkolta. 

Mutta ei siinä kaikin mokomin, jos joillekin tuo tuntuu luontevalta. 

Lahkolta (:  No mikäs siinä. Jos intohimoinen kiinnostus johonkin asiaan kuulostaa lahkolta niin kuulostakoon sitten. Yleensä se menee niin, että aiemmin spontaanisti on juteltu jostain ja se on jäänyt siihen, että on sanottu: "Tämä on kiinnostavaa, tästä voisi jutella enemmänkin". Ja sitten palataan asiaan myöhemmin. Tai vaikka niin, että soittaa ja sanoo;: "Hei muistatko kun sanoit joskus niin tai näin, nyt tuli tämä teema vastaan muualla, mitä sanot tähän?"

Eri ihmisille eri asiat on luontevia, niinhän se on.

No tuolla lahkolla viittasin lähinnä tilanteeseen, jossa se toinen osapuoli ei välttämättä ole yhtä innokas siihen keskusteluun. Ja siis tuo ilmaisu "olisiko sinulla aikaa puhua.." -tyyli, että pitäisi ikään kuin varata aikaa, että voidaan vaihtaa mielipiteitä asiasta x. 

Aivan. Tällainen keskustelukulttuuri on vain niiden kavereiden kanssa, joiden kanssa ollaan samalla aaltopituudella tässä mielessä.