Millaisia on ne älykkäät keskustelut, joita osa haluaa käydä kavereidensa kesken?

Vierailija kirjoitti:

Minä miellän älykkään keskustelun sellaiseksi, jossa voi pohtia mitä tahansa aihetta, sen syitä ja seurauksia, hakea uusia näkökulmia ja laajentaa omaa ymmärrystä asiasta.

Esim. seuraava keskustelu ei ole älyllistä:

”Katoitsä eilen tempparit?”

”Joo”

”Mitä siinä oli”

”No ne ryyppäs ja pani taas”

Sen sijaan keskustelu siitä, että miksi tosi-tv:tä tehdään, miksi se on niin suosittua, mihin ihmisten tarpeeseen se vastaa ja mihin suuntaan ilmiö voi tulevaisuudessa kehittyä, on älykästä.

Mistä tahansa aiheesta voi käydä älykästä keskustelua. Kaikkea ei aihepiiristä tarvitse tietää, voi pohtia asiaa yleisemmällä tasolla. Hyvä yleissivistys takaa sen, että pystyy keskustelemaan jollain tasolla lähes mistä tahansa, vaikkei asiantuntija olisikaan.

Näin minäkin asian ajattelen. Ja sen vuoksi en ystävieni ja kavereideni kanssa harrastakaan älykkäitä keskusteluja. Ihan siksi, ettei minua kiinnosta tipan tippaa, miksi jokin tv-sarja on suosittua, mihin ihmisten tarpeeseen se vastaa tai mihin suuntaan ilmiö voi tulevaisuudessa kehittyä. Mua ei kiinnosta spekuloida ihmisten tarpeilla tai millään muullakaan asialla, joka koskee jotain mulle täysin tuntemattomia ihmisiä. Jos ystäväni haluaa kertoa, mihin hänen tarpeeseensa jokin asia vastaa, se on ihan ok. Mutta en ala käsittelemään aihetta laajentaen sitä suurempaan ihmisjoukkoon. 

Hiihtämisestä voi keskustelu edetä varsin helposti koululiikuntaan, ja sitä kautta opetukseen ja kehityspsykologiaan ja traumoihin ja lastenkasvatukseen ja liikunnan terveysvaikutuksiin ja ties minne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustelussa voi viitata kirjallisuuteen, tutkimukseen, vaikka elokuvaan tietäen, että toinen tietää mistä on kyse. Ettei keskustelu junnaa siinä, että pitää selittää viittauksia auki.

Tätä olen ihmetellyt, miten tällainen keskustelu toimii. Ikään kuin olisi joku yhteinen kaava, mitä elokuvia kaikkien on pitänyt nähdä, mitä kirjoja tai tutkimuksia lukea. Ei kai kukaan yritä väittää, että kaikkien kuuluisi tietää kaikki samat elokuvat ja tutkimukset. 

Joskus kysyin tähän aiheeseen liittyen, mitä ovat ne "kirjallisuuskeskustelut" ja ihmettelin, miten voidaan olettaa, että kaikki ovat lukeneet samat kirjat tai ylipäätään muistaisivat näistä kirjoista sellaisia yksityiskohtia, joista voitaisiin keskustella. Kysyin, miten tällainen "kirjallisuuskeskustelu" oikeasti etenee. Puhutaanko juonesta vai arvioidaanko kirjailijoiden tuotantoja tai heijastetaanko kirjan tapahtumia yhteiskuntaan. Ja mitä sitten tapahtuu, jos jompikumpi ei ole lukenut kirjaa. Sain vähän kierteleviä vastauksia näihin keskustelun aiheisiin liittyen, mutta sitten sain muutaman vastauksen, jossa kerrottiin, miten keskustelu yleensä etenee ja hämmästyin näitä vastauksia.

"Luin viime viikolla kirjan x."

"Minä en ole vielä lukenut sitä. Menen huomenna kirjastoon."

"Minunkin pitäisi mennä kirjastossa käymään, kun pitää palauttaa pari kirjaa."

"Minä lainasin työkaverilta kirjan x." 

Ja nämä ihmiset olivat ihan tosissaan! Ja nämä pitivät minua moukkana, kun pidin tällaista "keskustelua" vähän erilaisena kuin odotin. Tiedän, että kukaan ei nyt usko minua, mutta kyllä, olen käynyt tämän keskustelun ja saanut tällaiset vastaukset. Ja vieläkään kukaan ei ole kertonut mitään muuta. 

Ei tietenkään voi olettaa, että kaikki ovat lukeneet saman asian. Ei se ole mikään edellytys keskustelulle. Ei sitä voi etukäteen tietää, miten keskustelu menee, kun keskustelun osapuolet voivat viedä sitä aivan eri suuntiin. 

Edelleen, niitä esimerkkejä haluaisin kuulla. Tämäkin kommenttisi on juuri tuota aiemmin mainitsemaani kiertelyä. 

Yleensä aloitetaan jostakin kirjasta, jonka molemmat ovat lukeneet (sen ei tarvitse olla mikään uutuusteos) ja siitä valikoituu sitten joku teema (vaikka Baabelin kirjasto, jos molemmat ovat Borges-faneja, kutn vaikkapa tätini ja minä) tätä teemaa tarkastellaan sitten monilta kanteilta, kuten ottamalla esiin muita teoksia, jossa kirjastoa on käsitelty samalla tavalla (Pratchett, Fforde), ja kuinka kaikki mahdolliset kirjat sisältävä kirjasto käsittää suunnattoman määrän informaatiota, joka on järjetöntä (tässä voi koukata Toisen asteen demoniin Lemillä) ja siihen informaatiotulvaan, joka siinäkin tapauksessa että se koostuisi pelkistä faktoista olisi enimäkseen hyödytöntä, järjetöntä ja tarpeetonta (joskin välillä toki hauskaa ja kiinostavaa) jonkinlaisen konsistentin maailmankuvan raketamiseen, j siitä sitten kohti tekoaälyä, ja onko se ystävä vai vihollinen...

Keskustelen lisäksi äitini kanssa taiteen tekemisestä, sisareni kanssa eläinten kohtelusta apaikastaihmisten elämässä (samoin yhden serkkuni, joskin eri kulmasta), kasvatuksen ja koulutukse  teoriasta ja käytännöstä toisen serkuni vaimon kanssa, politiikasta siitä kiinnostuneiden työtovereideni kanssa, Kolmannen serkkuni kanssa puhumme työelämän bisarreista käytännöistä ja mistä ne voivat johtua jne. Olen käynyt kouluikäisten sukulaisten kanssa pitkiä keskusteluja heidän tulevaisuuden toiveistaan, ja miten ne voisi saavuttaa, ja myös vaikka kuinka kirjoittaa hyviä kauhutarinoita (ja analysoinut "Miraculous: Tales of Ladybug and Cat Noir" -sarjaa). Ei syvälliseksi äityviä keskusteluja käydä kaikista aiheista kaikkien kanssa - eikä tosissaan aina tiedä mistä avautuu uusia ideoita ja näkymiä.

Juu, näitä vastauksia on nyt kuultu useita. En tarvitse listaa aiheista, joita käsitellään vaan ihan sitä sanallista tapaa, millä näitä aiheita käsitellään ja miten ne esimerkiksi alun perin otetaan puheeksi. Minusta tuossa sinunkin kommentissasi on käsittämätöntä tuo ilmaisu "yleensä aloitetaan jostain kirjasta". Siis millä tavalla aloitetaan. Istutaan pöydän ääreen ja sanotaan, keskusteltaisiinko tänään tästä? Vai miten se aloitus tapahtuu? Ja miten se teema valikoituu? Molemmat ovat lukeneet kirjan x. Onko aiemmin käsitelty muita tämän kirjan teemoja ja tällä kertaa otetaan eri teema? Vai lähteekö keskustelu vain ihan tyhjästä hiljaisuudesta tyyliin "kirjassa x on minusta mielenkiintoista aihe y"? 

- Kuin muuten Kjell Weston Leijat Helsingin yllä, vähänkö oli hyvä. Ei ihme, että sitä on hehkutettu.

- Hei poks lukenut sen Kjell Weston Leijat Helsingin yllä?

- Ai niin, mää muuten luin nyt sen Leijat Helsingin yllä, sen mistä viimeksi oli puhetta.

Esimerkiksi jollain noista tavoista voi aloittaa keskustelun. Ihan samalla lailla ne keskustelut aloitetaan kuin muutkin keskustelut.

Juu ja mitä sitten tapahtuu? Tässä on nyt näitä samanlaisia tokaisuja, joita kirjoitin tuonne ensimmäiselle sivulle. Minusta "luin kirjan x" ei ole vielä keskustelua kirjallisuudesta. 

Kysyit _nimenomaan_ miten te sen keskustelun aloitatte. Että istutteko pöydän ääreen ja sanotte, että nyt voitaisiin keskustella tästä aiheesta.

Annoin kolme esimerkkiä miten keskustelun voi aloittaa. Pyysit nimenomaan esimerkkiä siitä tuossa komenntissasi mihin vastasin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisilla:

- Sinkkuelämää -sarjan vaikutus naisten seksipositiiviseen voimaantumisdiskurssiin

- jakamaton ihmisarvo

- ilmastonmuutos

Miehillä:

- tieteen ja teknologian uusimmmat saavutukset ja mahdolliset uhkakuvat

- politiikka ja sen vaikutus päivittäiseen arkitodellisuuteemme

En tiedä, oliko tämän tarkoitus olla vitsi, mutta tällaisiahan nämä vastaukset useimmiten ovat. En vain käsitä, mitä jossain ilmastonmuutoksessa on keskusteltavaa. 

Niin, mitäpä keskusteltavaa maailman muuttumisessa voisi olla. Esim. jos jossain päin maailmaa maa muuttuu viljelykelvottomaksi, niin mitäpä siitä keskustelemaan.

No kerro toki esimerkki, miten se keskustelu etenee. Se, että jokin asia on tärkeä tai lähellä sydäntä tai huolestuttava tms, ei minulle kuitenkaan tarkoita sitä, että siitä riittää keskusteltavaa. Juu, maa muuttuu viljelykelvottomaksi, on kamalaa ja jotain pitäisi tehdä, juu näin on. Varsinkin jos molemmat keskustelijat tietävät ne asian perusteet eikä kumpaakaan tarvitse sen kummemmin opettaa, niin mitä asiaa se keskustelu sisältää. 

Keskustelu etenee sillä tavalla kuin keskustelut nyt tapaavat edetä. Joku kertoo jotain ja toiset vastaavat siihen. Voi kertoa sekä siitä, mitä on jostain lukenyt tai vaikka dokumentista, jota on katsonut, ja sen lisäksi omista kokemuksistaan.

Eivät keskustelut siihen tyrehdy, että tiedetään asian perusteet. Keskustelu ei myöskään ole sitä, että toinen opettaa toista. Jos keskustelut tyrehtyisivät siihen, että perusteet on opittu, tieteentekijät eivät koskaan keskustelisi mistään.

Onko tämä joku ihmistyyppi, joka pyytää kertomaan, miten joku keskustelu menee? Onko niin, että te ette juur käy pitkiä keskusteluja, ja sen takia koko konsepti on vieras?

Kyllä, siksihän tässä kyselenkin. En ole koskaan käynyt pitkiä keskusteluja elokuvista, kirjoista tai ympäristön tilasta. Minun keskusteluni sisältävät aina henkilökohtaisia kokemuksia, asioita, joita toinen ei tiedä tai joihin minulla on jotain konkreettista annettavaa, esimerkiksi ratkaisuja toisen kysymyksiin. Elokuvat ja kirjat eivät minulle edusta sellaista kokemusmaailmaa, josta näkisin olevan tarpeellista keskustella. 

Vertaus tieteentekijöihin on mielestäni huono. Tieteellinen keskustelu on mielestäni täysin eri asia kuin normaali kavereiden kanssa käyty keskustelu. Tieteellisessä keskustelussahan yleensä on tarkoitus haastaa tai kritisoida olemassa olevia näkemyksiä ja luoda "parempaa" totuutta. Kaverin kanssa tällainen olisi mielestäni jopa epäkunnioittavaa. 

Taiteentutkimus on myös yksi tieteenala. Tieteentekijät käyvät myös ihan kasvokkaiskeskusteluja tieteestä, julkaisuissa käytävä keskustelu ei ole se ainoa tapa.

Ihmisille, jotka käyvät keskusteluja kirjallisuudesta ja elokuvista, ne edustavat henkilökohtaisia kokemuksia, koska niistä syntyvät ajatukset ovat henkilökohtaisia kokemuksia. Kun päässä on koko ajan ajatuksia, jotka koskevat vaikkapa kirjallisuutta tai historiaa, niin niitä hienoa päästä jakamaan toisten kanssa.

Niin? Nyt haluaisinkin tietää, mitä ne ajatukset ovat ja millä tavalla niitä jaetaan toisten kanssa. Ihan siis konkreettisia esimerkkejä. Juu, joku pian alkaa haukkumaan minua autistiksi tai miksi lie, mutta oikeasti minun on vaikeaa hahmottaa tätä asiaa, ellei anneta jotain rautalankaesimerkkejä. Totuus on se, että en ole käynyt kavereiden kanssa muistaakseni koskaan keskusteluita jostain yleismaailmallisesta aiheesta. Minulle on ihan sama, vaikka pitäisitte minua nyt tämän takia tyhmänä. 

Mä oon kyllä mielestäni antanut tässä keskustelussa jo vaikka kuinka monta esimerkkiä, tuntuu vähän ärsyttävältä, että pitää jatkuvasti antaa uusia esimerkkejä, kun mikään ei kelpaa. Mutta vaikka viimeksi olen puhunut kaverieni kanssa David Lynchin elokuvista ja siitä, miten niitä tulkitaan, mutta myös siitä, miten niitä ei kannata tulkita liikaa.

En tiedä, miten nyt asian ilmaisisin, että ymmärtäisit. Mielestäni olen moneen kertaan nyt sanonut, että en tarkoita mistä aiheista puhutaan, vaan ihan sanasta sanaan, millä tavalla niitä aiheita käsitellään. Aloitetaanko keskustelu esim tuomalla esiin jokin uutinen? Kysytäänkö toisen mielipidettä asiaan? Oletetaanko, että toinen ei ole tietoinen siitä uutisesta? Mitä tapahtuu, jos toinen on tietoinen siitä ja huomaatte heti olevanne asiasta samaa mieltä? 

Ongelmasi ei niinkään ole se syvällinen keskustelu, vaan sosiaalisten taitojen puute. Yleensä ihmiset aloittavat keskuteluja varsin vaivatta ja se aihe joko etenee tai ei etene siitä luontevasti. Toinen voi vaikka aloittaa keskustelun lukemastaan kirjasta. Jos toinen ei ole siihen perhehtynyt, keskustelu siltä osin jää ja etsitään uusi aihe. 

Minusta taas tämä kommenttisi oli ristiriitainen. Ensin sanote, että aiheet etenevät luontevasti. Sitten kuitenkin heti perään sanot, että jompikumpi nimenomaan ottaa esiin jonkin random-aiheen ja sitten katsotaan syntyykö siitä keskustelu. Minulle tuollainen vuorovaikutustilanne vaikuttaa pikemminkin kiusallisilta treffeiltä, joilla yritetään väkisin keksiä jotain puhuttavaa, kun ei vielä kovin hyvin tunneta. 

Eikö suuri osa keskusteluista lähde käyntiin suhteellisen random-aiheista? No jos olet metrossa ja sähköt katkeavat ja istutte pimeässä tunnelissa niin silloin keskustelun lähtökonta on aika ilmeinen, mutta jos aloitat vaikka sanomalla ajatelleesi ostavasi sukset, ja mitään hiihtämiseen viittaavaa ei ole tapahtunut, aihe on kuulijalle varsin random (tai jos hiihtämisestä on puhuttu, miten siihen on yleensä päädytty katsomalla hiihtokilpailuja vai säätiedotusta?)

No miten siinä sähkökatkoksessa päästään aiheeseen Baabelin kirjasto? Mikä on se ensimmäinen asiayhteys, jossa sellaiseen päästään viittaamaan? 

Sinä olet todella fiksaantunut tuohon Baabelin kirjastoon - eivät kaikki keskustelut vie sinne, ei se mikään Rooma ole. Itselleni luontevat suunnat ehkä liittyisivät ahtaan paikan kammoon, katastrofielokuviin (ei jos ollaan lasten kanssa liikkeellä), metrokauhuun (kehittelen mielelläni kauhutarinaideoita arkiympäristöissä), liikennelaitoksen kiroilemiseen ja siihen kuinka kiintoisaa olisi nähdä minkälaisten paikkojen kautta matkustajien evakuointireitti kulkee ja minne se johtaa.

En minä muista väittäneeni että kaikki keskusteluni ovat älykkäitä, jotkut ovat, suurin osa ei erityisen.

Kuka nyt on sanonutkaan, että sen pitäisi nyt nimenomaan olla Baabelin kirjasto. Nämä ovat esimerkkejä. Voit itse keksiä paremman esimerkin, jos tuosta et keksi mitään. Kun nyt saataisiin edes joku esimerkki. 

Tässä alkaa kyllä hieman herätä epäilys, mikä näiden älykeskustelijoiden ymmärryksen taso on, kun yksinkertaisia kysymyksiä, esimerkkejä, vertauksia ja argumenttejä näin kierrellään ja kaarrellaan. 

- Ei hitto sähköt meni

- Näköjään, toivottavasti saadaan pian korjattua.

- Ajatteleva muuten miten riippuvaisia me ollaan sähköstä, sitä pitää niin itsestään selvänä.

- Niinpä. Mikähänlainen yhteiskunta meillä olisi jos sähköä ei olisi keksitty.

Ja tästä saadaankin aikaiseksi keskustelua esimerkiksi millainen yhteiskunta olisi ilman sähköä, kehityksen huomista harppauksista (mitä sähkökin edustaa), miten jotkut valitsevat elämän ilman sähköä ja miksi, onko sähkö edellytys sivistyneelle hyvinvointiyhteiskunnalle.. Metron sähkökatkosta voi saada vaikka minkälaisen keskustelun aikaan. Lisäksi puhujilla voi tulla jostain lauseesta tai sanasta joku mielleyhtymä, joka vie keskustelun ihan eri aiheeseen ja näin voidaan päästä vaikkapa siihen Baabelin kirjastoon.

No niin, kiitos! Vihdoinkin kunnon esimerkki. 

Tuolla aiemmin mainittiin myös ilmastonmuutoskeskustelu, joka oli mielestäni myös hyvä. Minusta on vain hassua, että näistä kumpikaan ei vaadi sitä järjetöntä korkeasivistyksen tuntemista vaan aika pitkälle molemmissa pääsee ihan sillä maalaisjärjellä ja omilla kokemuksilla. En ymmärrä, miksi täällä annetaan esimerkkejä niistä Baabelin kirjastoista ja 1800-luvun kertomakirjallisuuksista, kun lopulta sitten ne keskustelut ovatkin sitten tällaista "mitä jos" -meininkiä, johon lapsikin voi osallistua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustelussa voi viitata kirjallisuuteen, tutkimukseen, vaikka elokuvaan tietäen, että toinen tietää mistä on kyse. Ettei keskustelu junnaa siinä, että pitää selittää viittauksia auki.

Tätä olen ihmetellyt, miten tällainen keskustelu toimii. Ikään kuin olisi joku yhteinen kaava, mitä elokuvia kaikkien on pitänyt nähdä, mitä kirjoja tai tutkimuksia lukea. Ei kai kukaan yritä väittää, että kaikkien kuuluisi tietää kaikki samat elokuvat ja tutkimukset. 

Joskus kysyin tähän aiheeseen liittyen, mitä ovat ne "kirjallisuuskeskustelut" ja ihmettelin, miten voidaan olettaa, että kaikki ovat lukeneet samat kirjat tai ylipäätään muistaisivat näistä kirjoista sellaisia yksityiskohtia, joista voitaisiin keskustella. Kysyin, miten tällainen "kirjallisuuskeskustelu" oikeasti etenee. Puhutaanko juonesta vai arvioidaanko kirjailijoiden tuotantoja tai heijastetaanko kirjan tapahtumia yhteiskuntaan. Ja mitä sitten tapahtuu, jos jompikumpi ei ole lukenut kirjaa. Sain vähän kierteleviä vastauksia näihin keskustelun aiheisiin liittyen, mutta sitten sain muutaman vastauksen, jossa kerrottiin, miten keskustelu yleensä etenee ja hämmästyin näitä vastauksia.

"Luin viime viikolla kirjan x."

"Minä en ole vielä lukenut sitä. Menen huomenna kirjastoon."

"Minunkin pitäisi mennä kirjastossa käymään, kun pitää palauttaa pari kirjaa."

"Minä lainasin työkaverilta kirjan x." 

Ja nämä ihmiset olivat ihan tosissaan! Ja nämä pitivät minua moukkana, kun pidin tällaista "keskustelua" vähän erilaisena kuin odotin. Tiedän, että kukaan ei nyt usko minua, mutta kyllä, olen käynyt tämän keskustelun ja saanut tällaiset vastaukset. Ja vieläkään kukaan ei ole kertonut mitään muuta. 

Ei tietenkään voi olettaa, että kaikki ovat lukeneet saman asian. Ei se ole mikään edellytys keskustelulle. Ei sitä voi etukäteen tietää, miten keskustelu menee, kun keskustelun osapuolet voivat viedä sitä aivan eri suuntiin. 

Edelleen, niitä esimerkkejä haluaisin kuulla. Tämäkin kommenttisi on juuri tuota aiemmin mainitsemaani kiertelyä. 

Yleensä aloitetaan jostakin kirjasta, jonka molemmat ovat lukeneet (sen ei tarvitse olla mikään uutuusteos) ja siitä valikoituu sitten joku teema (vaikka Baabelin kirjasto, jos molemmat ovat Borges-faneja, kutn vaikkapa tätini ja minä) tätä teemaa tarkastellaan sitten monilta kanteilta, kuten ottamalla esiin muita teoksia, jossa kirjastoa on käsitelty samalla tavalla (Pratchett, Fforde), ja kuinka kaikki mahdolliset kirjat sisältävä kirjasto käsittää suunnattoman määrän informaatiota, joka on järjetöntä (tässä voi koukata Toisen asteen demoniin Lemillä) ja siihen informaatiotulvaan, joka siinäkin tapauksessa että se koostuisi pelkistä faktoista olisi enimäkseen hyödytöntä, järjetöntä ja tarpeetonta (joskin välillä toki hauskaa ja kiinostavaa) jonkinlaisen konsistentin maailmankuvan raketamiseen, j siitä sitten kohti tekoaälyä, ja onko se ystävä vai vihollinen...

Keskustelen lisäksi äitini kanssa taiteen tekemisestä, sisareni kanssa eläinten kohtelusta apaikastaihmisten elämässä (samoin yhden serkkuni, joskin eri kulmasta), kasvatuksen ja koulutukse  teoriasta ja käytännöstä toisen serkuni vaimon kanssa, politiikasta siitä kiinnostuneiden työtovereideni kanssa, Kolmannen serkkuni kanssa puhumme työelämän bisarreista käytännöistä ja mistä ne voivat johtua jne. Olen käynyt kouluikäisten sukulaisten kanssa pitkiä keskusteluja heidän tulevaisuuden toiveistaan, ja miten ne voisi saavuttaa, ja myös vaikka kuinka kirjoittaa hyviä kauhutarinoita (ja analysoinut "Miraculous: Tales of Ladybug and Cat Noir" -sarjaa). Ei syvälliseksi äityviä keskusteluja käydä kaikista aiheista kaikkien kanssa - eikä tosissaan aina tiedä mistä avautuu uusia ideoita ja näkymiä.

Juu, näitä vastauksia on nyt kuultu useita. En tarvitse listaa aiheista, joita käsitellään vaan ihan sitä sanallista tapaa, millä näitä aiheita käsitellään ja miten ne esimerkiksi alun perin otetaan puheeksi. Minusta tuossa sinunkin kommentissasi on käsittämätöntä tuo ilmaisu "yleensä aloitetaan jostain kirjasta". Siis millä tavalla aloitetaan. Istutaan pöydän ääreen ja sanotaan, keskusteltaisiinko tänään tästä? Vai miten se aloitus tapahtuu? Ja miten se teema valikoituu? Molemmat ovat lukeneet kirjan x. Onko aiemmin käsitelty muita tämän kirjan teemoja ja tällä kertaa otetaan eri teema? Vai lähteekö keskustelu vain ihan tyhjästä hiljaisuudesta tyyliin "kirjassa x on minusta mielenkiintoista aihe y"? 

- Kuin muuten Kjell Weston Leijat Helsingin yllä, vähänkö oli hyvä. Ei ihme, että sitä on hehkutettu.

- Hei poks lukenut sen Kjell Weston Leijat Helsingin yllä?

- Ai niin, mää muuten luin nyt sen Leijat Helsingin yllä, sen mistä viimeksi oli puhetta.

Esimerkiksi jollain noista tavoista voi aloittaa keskustelun. Ihan samalla lailla ne keskustelut aloitetaan kuin muutkin keskustelut.

Juu ja mitä sitten tapahtuu? Tässä on nyt näitä samanlaisia tokaisuja, joita kirjoitin tuonne ensimmäiselle sivulle. Minusta "luin kirjan x" ei ole vielä keskustelua kirjallisuudesta. 

Kysyit _nimenomaan_ miten te sen keskustelun aloitatte. Että istutteko pöydän ääreen ja sanotte, että nyt voitaisiin keskustella tästä aiheesta.

Annoin kolme esimerkkiä miten keskustelun voi aloittaa. Pyysit nimenomaan esimerkkiä siitä tuossa komenntissasi mihin vastasin.

Ja ei. Minä en keskustele älykkäästi kirjoista. Keskustelen niistä ihan tavallisesti jutustellen. Olen kyllä kuullut älykkäitäkin keskusteluja kirjoista ja suurinpiirtein ne alkavat noin. Mikä siitä keskustelusta sitten tekee älykästä verrattuna minun jutusteluuni on kyky analysointiin, viittauksia, yhteiskunnalliseen kontekstiin..

Mun keskusteluissa lähinnä kerron miten hyvä se kirja mun mielestä oli.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen käyttäytymistieteilijä ja mielenkiintoni suuntautuu ihmiseen. Syvälliseksi miellän keskustelun, jossa reflektoidaan omia tunteita ja toimintaa, ja erityisen syvällinen on keskustelu, joss löydetään käyttöytymisen takana olevat uskomukset.

Ehkä on helpompi määritellä, mikä ei ole syvällistä: minkä tahansa aiheen keskustelu, joka kulkee pelkästään syyllistämisen ja tuomitsemisen akselilla.

Eli iltapäivälehdet :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustelussa voi viitata kirjallisuuteen, tutkimukseen, vaikka elokuvaan tietäen, että toinen tietää mistä on kyse. Ettei keskustelu junnaa siinä, että pitää selittää viittauksia auki.

Tätä olen ihmetellyt, miten tällainen keskustelu toimii. Ikään kuin olisi joku yhteinen kaava, mitä elokuvia kaikkien on pitänyt nähdä, mitä kirjoja tai tutkimuksia lukea. Ei kai kukaan yritä väittää, että kaikkien kuuluisi tietää kaikki samat elokuvat ja tutkimukset. 

Joskus kysyin tähän aiheeseen liittyen, mitä ovat ne "kirjallisuuskeskustelut" ja ihmettelin, miten voidaan olettaa, että kaikki ovat lukeneet samat kirjat tai ylipäätään muistaisivat näistä kirjoista sellaisia yksityiskohtia, joista voitaisiin keskustella. Kysyin, miten tällainen "kirjallisuuskeskustelu" oikeasti etenee. Puhutaanko juonesta vai arvioidaanko kirjailijoiden tuotantoja tai heijastetaanko kirjan tapahtumia yhteiskuntaan. Ja mitä sitten tapahtuu, jos jompikumpi ei ole lukenut kirjaa. Sain vähän kierteleviä vastauksia näihin keskustelun aiheisiin liittyen, mutta sitten sain muutaman vastauksen, jossa kerrottiin, miten keskustelu yleensä etenee ja hämmästyin näitä vastauksia.

"Luin viime viikolla kirjan x."

"Minä en ole vielä lukenut sitä. Menen huomenna kirjastoon."

"Minunkin pitäisi mennä kirjastossa käymään, kun pitää palauttaa pari kirjaa."

"Minä lainasin työkaverilta kirjan x." 

Ja nämä ihmiset olivat ihan tosissaan! Ja nämä pitivät minua moukkana, kun pidin tällaista "keskustelua" vähän erilaisena kuin odotin. Tiedän, että kukaan ei nyt usko minua, mutta kyllä, olen käynyt tämän keskustelun ja saanut tällaiset vastaukset. Ja vieläkään kukaan ei ole kertonut mitään muuta. 

Ei tietenkään voi olettaa, että kaikki ovat lukeneet saman asian. Ei se ole mikään edellytys keskustelulle. Ei sitä voi etukäteen tietää, miten keskustelu menee, kun keskustelun osapuolet voivat viedä sitä aivan eri suuntiin. 

Edelleen, niitä esimerkkejä haluaisin kuulla. Tämäkin kommenttisi on juuri tuota aiemmin mainitsemaani kiertelyä. 

Yleensä aloitetaan jostakin kirjasta, jonka molemmat ovat lukeneet (sen ei tarvitse olla mikään uutuusteos) ja siitä valikoituu sitten joku teema (vaikka Baabelin kirjasto, jos molemmat ovat Borges-faneja, kutn vaikkapa tätini ja minä) tätä teemaa tarkastellaan sitten monilta kanteilta, kuten ottamalla esiin muita teoksia, jossa kirjastoa on käsitelty samalla tavalla (Pratchett, Fforde), ja kuinka kaikki mahdolliset kirjat sisältävä kirjasto käsittää suunnattoman määrän informaatiota, joka on järjetöntä (tässä voi koukata Toisen asteen demoniin Lemillä) ja siihen informaatiotulvaan, joka siinäkin tapauksessa että se koostuisi pelkistä faktoista olisi enimäkseen hyödytöntä, järjetöntä ja tarpeetonta (joskin välillä toki hauskaa ja kiinostavaa) jonkinlaisen konsistentin maailmankuvan raketamiseen, j siitä sitten kohti tekoaälyä, ja onko se ystävä vai vihollinen...

Keskustelen lisäksi äitini kanssa taiteen tekemisestä, sisareni kanssa eläinten kohtelusta apaikastaihmisten elämässä (samoin yhden serkkuni, joskin eri kulmasta), kasvatuksen ja koulutukse  teoriasta ja käytännöstä toisen serkuni vaimon kanssa, politiikasta siitä kiinnostuneiden työtovereideni kanssa, Kolmannen serkkuni kanssa puhumme työelämän bisarreista käytännöistä ja mistä ne voivat johtua jne. Olen käynyt kouluikäisten sukulaisten kanssa pitkiä keskusteluja heidän tulevaisuuden toiveistaan, ja miten ne voisi saavuttaa, ja myös vaikka kuinka kirjoittaa hyviä kauhutarinoita (ja analysoinut "Miraculous: Tales of Ladybug and Cat Noir" -sarjaa). Ei syvälliseksi äityviä keskusteluja käydä kaikista aiheista kaikkien kanssa - eikä tosissaan aina tiedä mistä avautuu uusia ideoita ja näkymiä.

Juu, näitä vastauksia on nyt kuultu useita. En tarvitse listaa aiheista, joita käsitellään vaan ihan sitä sanallista tapaa, millä näitä aiheita käsitellään ja miten ne esimerkiksi alun perin otetaan puheeksi. Minusta tuossa sinunkin kommentissasi on käsittämätöntä tuo ilmaisu "yleensä aloitetaan jostain kirjasta". Siis millä tavalla aloitetaan. Istutaan pöydän ääreen ja sanotaan, keskusteltaisiinko tänään tästä? Vai miten se aloitus tapahtuu? Ja miten se teema valikoituu? Molemmat ovat lukeneet kirjan x. Onko aiemmin käsitelty muita tämän kirjan teemoja ja tällä kertaa otetaan eri teema? Vai lähteekö keskustelu vain ihan tyhjästä hiljaisuudesta tyyliin "kirjassa x on minusta mielenkiintoista aihe y"? 

- Kuin muuten Kjell Weston Leijat Helsingin yllä, vähänkö oli hyvä. Ei ihme, että sitä on hehkutettu.

- Hei poks lukenut sen Kjell Weston Leijat Helsingin yllä?

- Ai niin, mää muuten luin nyt sen Leijat Helsingin yllä, sen mistä viimeksi oli puhetta.

Esimerkiksi jollain noista tavoista voi aloittaa keskustelun. Ihan samalla lailla ne keskustelut aloitetaan kuin muutkin keskustelut.

Juu ja mitä sitten tapahtuu? Tässä on nyt näitä samanlaisia tokaisuja, joita kirjoitin tuonne ensimmäiselle sivulle. Minusta "luin kirjan x" ei ole vielä keskustelua kirjallisuudesta. 

Kysyit _nimenomaan_ miten te sen keskustelun aloitatte. Että istutteko pöydän ääreen ja sanotte, että nyt voitaisiin keskustella tästä aiheesta.

Annoin kolme esimerkkiä miten keskustelun voi aloittaa. Pyysit nimenomaan esimerkkiä siitä tuossa komenntissasi mihin vastasin.

Tässä viestini johon vastasit: 

"sitä sanallista tapaa, millä näitä aiheita käsitellään ja miten ne esimerkiksi alun perin otetaan puheeksi. Minusta tuossa sinunkin kommentissasi on käsittämätöntä tuo ilmaisu "yleensä aloitetaan jostain kirjasta". Siis millä tavalla aloitetaan. Istutaan pöydän ääreen ja sanotaan, keskusteltaisiinko tänään tästä? Vai miten se aloitus tapahtuu? Ja miten se teema valikoituu? Molemmat ovat lukeneet kirjan x. Onko aiemmin käsitelty muita tämän kirjan teemoja ja tällä kertaa otetaan eri teema? Vai lähteekö keskustelu vain ihan tyhjästä hiljaisuudesta tyyliin "kirjassa x on minusta mielenkiintoista aihe y"?"

Miten onnistuit sivuuttamaan nuo muut kysymykset? Ja-sana yleensä tarkoittaa, että siinä puhutaan kahdesta eri asiasta ja tässä tapauksessa kahdesta eri kysymyksestä. 

Vierailija kirjoitti:

Naisilla:

- Sinkkuelämää -sarjan vaikutus naisten seksipositiiviseen voimaantumisdiskurssiin

- jakamaton ihmisarvo

- ilmastonmuutos

Miehillä:

- tieteen ja teknologian uusimmmat saavutukset ja mahdolliset uhkakuvat

- politiikka ja sen vaikutus päivittäiseen arkitodellisuuteemme

Minä olen kiinnostunut noista "miesten" keskustelunaiheista, mutta en lainkaan noista "naisten" keskustelunaiheista. Olen kaikilla fyysisillä mittareilla mitattuna nainen, ja myös identiteetiltäni olen nainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustelussa voi viitata kirjallisuuteen, tutkimukseen, vaikka elokuvaan tietäen, että toinen tietää mistä on kyse. Ettei keskustelu junnaa siinä, että pitää selittää viittauksia auki.

Tätä olen ihmetellyt, miten tällainen keskustelu toimii. Ikään kuin olisi joku yhteinen kaava, mitä elokuvia kaikkien on pitänyt nähdä, mitä kirjoja tai tutkimuksia lukea. Ei kai kukaan yritä väittää, että kaikkien kuuluisi tietää kaikki samat elokuvat ja tutkimukset. 

Joskus kysyin tähän aiheeseen liittyen, mitä ovat ne "kirjallisuuskeskustelut" ja ihmettelin, miten voidaan olettaa, että kaikki ovat lukeneet samat kirjat tai ylipäätään muistaisivat näistä kirjoista sellaisia yksityiskohtia, joista voitaisiin keskustella. Kysyin, miten tällainen "kirjallisuuskeskustelu" oikeasti etenee. Puhutaanko juonesta vai arvioidaanko kirjailijoiden tuotantoja tai heijastetaanko kirjan tapahtumia yhteiskuntaan. Ja mitä sitten tapahtuu, jos jompikumpi ei ole lukenut kirjaa. Sain vähän kierteleviä vastauksia näihin keskustelun aiheisiin liittyen, mutta sitten sain muutaman vastauksen, jossa kerrottiin, miten keskustelu yleensä etenee ja hämmästyin näitä vastauksia.

"Luin viime viikolla kirjan x."

"Minä en ole vielä lukenut sitä. Menen huomenna kirjastoon."

"Minunkin pitäisi mennä kirjastossa käymään, kun pitää palauttaa pari kirjaa."

"Minä lainasin työkaverilta kirjan x." 

Ja nämä ihmiset olivat ihan tosissaan! Ja nämä pitivät minua moukkana, kun pidin tällaista "keskustelua" vähän erilaisena kuin odotin. Tiedän, että kukaan ei nyt usko minua, mutta kyllä, olen käynyt tämän keskustelun ja saanut tällaiset vastaukset. Ja vieläkään kukaan ei ole kertonut mitään muuta. 

Ei tietenkään voi olettaa, että kaikki ovat lukeneet saman asian. Ei se ole mikään edellytys keskustelulle. Ei sitä voi etukäteen tietää, miten keskustelu menee, kun keskustelun osapuolet voivat viedä sitä aivan eri suuntiin. 

Edelleen, niitä esimerkkejä haluaisin kuulla. Tämäkin kommenttisi on juuri tuota aiemmin mainitsemaani kiertelyä. 

Yleensä aloitetaan jostakin kirjasta, jonka molemmat ovat lukeneet (sen ei tarvitse olla mikään uutuusteos) ja siitä valikoituu sitten joku teema (vaikka Baabelin kirjasto, jos molemmat ovat Borges-faneja, kutn vaikkapa tätini ja minä) tätä teemaa tarkastellaan sitten monilta kanteilta, kuten ottamalla esiin muita teoksia, jossa kirjastoa on käsitelty samalla tavalla (Pratchett, Fforde), ja kuinka kaikki mahdolliset kirjat sisältävä kirjasto käsittää suunnattoman määrän informaatiota, joka on järjetöntä (tässä voi koukata Toisen asteen demoniin Lemillä) ja siihen informaatiotulvaan, joka siinäkin tapauksessa että se koostuisi pelkistä faktoista olisi enimäkseen hyödytöntä, järjetöntä ja tarpeetonta (joskin välillä toki hauskaa ja kiinostavaa) jonkinlaisen konsistentin maailmankuvan raketamiseen, j siitä sitten kohti tekoaälyä, ja onko se ystävä vai vihollinen...

Keskustelen lisäksi äitini kanssa taiteen tekemisestä, sisareni kanssa eläinten kohtelusta apaikastaihmisten elämässä (samoin yhden serkkuni, joskin eri kulmasta), kasvatuksen ja koulutukse  teoriasta ja käytännöstä toisen serkuni vaimon kanssa, politiikasta siitä kiinnostuneiden työtovereideni kanssa, Kolmannen serkkuni kanssa puhumme työelämän bisarreista käytännöistä ja mistä ne voivat johtua jne. Olen käynyt kouluikäisten sukulaisten kanssa pitkiä keskusteluja heidän tulevaisuuden toiveistaan, ja miten ne voisi saavuttaa, ja myös vaikka kuinka kirjoittaa hyviä kauhutarinoita (ja analysoinut "Miraculous: Tales of Ladybug and Cat Noir" -sarjaa). Ei syvälliseksi äityviä keskusteluja käydä kaikista aiheista kaikkien kanssa - eikä tosissaan aina tiedä mistä avautuu uusia ideoita ja näkymiä.

Juu, näitä vastauksia on nyt kuultu useita. En tarvitse listaa aiheista, joita käsitellään vaan ihan sitä sanallista tapaa, millä näitä aiheita käsitellään ja miten ne esimerkiksi alun perin otetaan puheeksi. Minusta tuossa sinunkin kommentissasi on käsittämätöntä tuo ilmaisu "yleensä aloitetaan jostain kirjasta". Siis millä tavalla aloitetaan. Istutaan pöydän ääreen ja sanotaan, keskusteltaisiinko tänään tästä? Vai miten se aloitus tapahtuu? Ja miten se teema valikoituu? Molemmat ovat lukeneet kirjan x. Onko aiemmin käsitelty muita tämän kirjan teemoja ja tällä kertaa otetaan eri teema? Vai lähteekö keskustelu vain ihan tyhjästä hiljaisuudesta tyyliin "kirjassa x on minusta mielenkiintoista aihe y"? 

- Kuin muuten Kjell Weston Leijat Helsingin yllä, vähänkö oli hyvä. Ei ihme, että sitä on hehkutettu.

- Hei poks lukenut sen Kjell Weston Leijat Helsingin yllä?

- Ai niin, mää muuten luin nyt sen Leijat Helsingin yllä, sen mistä viimeksi oli puhetta.

Esimerkiksi jollain noista tavoista voi aloittaa keskustelun. Ihan samalla lailla ne keskustelut aloitetaan kuin muutkin keskustelut.

Juu ja mitä sitten tapahtuu? Tässä on nyt näitä samanlaisia tokaisuja, joita kirjoitin tuonne ensimmäiselle sivulle. Minusta "luin kirjan x" ei ole vielä keskustelua kirjallisuudesta. 

Kysyit _nimenomaan_ miten te sen keskustelun aloitatte. Että istutteko pöydän ääreen ja sanotte, että nyt voitaisiin keskustella tästä aiheesta.

Annoin kolme esimerkkiä miten keskustelun voi aloittaa. Pyysit nimenomaan esimerkkiä siitä tuossa komenntissasi mihin vastasin.

Meillä älykkäät keskustelut vain syntyvät. On sopiva porukka koolla. 2 henkilöä riittää, mutta voi olla enemmänkin. Joku sanoo jotain, mistä toiselle tulee mieleen jotain älykästä, ja siitä se sitten lähtee.

Vierailija kirjoitti:

Minä miellän älykkään keskustelun sellaiseksi, jossa voi pohtia mitä tahansa aihetta, sen syitä ja seurauksia, hakea uusia näkökulmia ja laajentaa omaa ymmärrystä asiasta.

Esim. seuraava keskustelu ei ole älyllistä:

”Katoitsä eilen tempparit?”

”Joo”

”Mitä siinä oli”

”No ne ryyppäs ja pani taas”

Sen sijaan keskustelu siitä, että miksi tosi-tv:tä tehdään, miksi se on niin suosittua, mihin ihmisten tarpeeseen se vastaa ja mihin suuntaan ilmiö voi tulevaisuudessa kehittyä, on älykästä.

Mistä tahansa aiheesta voi käydä älykästä keskustelua. Kaikkea ei aihepiiristä tarvitse tietää, voi pohtia asiaa yleisemmällä tasolla. Hyvä yleissivistys takaa sen, että pystyy keskustelemaan jollain tasolla lähes mistä tahansa, vaikkei asiantuntija olisikaan.

Niin, esimerkkini meni ilmeisesti sinulta ohi. Siinä mielestäni nimenomaan sanoin, että jos se tempparikeskustelu on perustelevaa, eri näkökulmia käsittelevää, laajasti ilmiön taustaa tuntevaa jne.

Silti haluaisin, että tässä esimerkissä pysyttäisiin nimenomaan siinä tv-ohjelmassa eikä lipsahdettaisi tosi-tv:seen ilmiönä, että tämän esimerkin idea säilyy. Eli että ei käsitellä ohjelmaa pelkästään yhtenä tosi-tv-ohjelmana, jota kukaan järkevä ei edes halua katsoa vaan käsiteltäisiin asiaa siten, että miksi parit ovat menneet sinne, mikä näyttäisi olevan kenenkin "selviytymismahdollisuudet", mitkä tapahtumat ovat käsikirjoitettuja, mitä mikäkin kommentti voi aiheuttaa, miten erilaisia tilanteita voidaan leikata, millä tavalla on kohtuullista reagoida missäkin tilanteessa jne. Tällaista analysointinäkökulmaa tunnutaan jotenkin pelkäävän, kun ohjelman seuraaminenhan on niin noloa. On ilmeisesti helpompaa vain tarkastella ohjelmaa etäältä yhtenä ohjelmana, että älyllisyyden vaikutelma säilyy. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustelussa voi viitata kirjallisuuteen, tutkimukseen, vaikka elokuvaan tietäen, että toinen tietää mistä on kyse. Ettei keskustelu junnaa siinä, että pitää selittää viittauksia auki.

Tätä olen ihmetellyt, miten tällainen keskustelu toimii. Ikään kuin olisi joku yhteinen kaava, mitä elokuvia kaikkien on pitänyt nähdä, mitä kirjoja tai tutkimuksia lukea. Ei kai kukaan yritä väittää, että kaikkien kuuluisi tietää kaikki samat elokuvat ja tutkimukset. 

Joskus kysyin tähän aiheeseen liittyen, mitä ovat ne "kirjallisuuskeskustelut" ja ihmettelin, miten voidaan olettaa, että kaikki ovat lukeneet samat kirjat tai ylipäätään muistaisivat näistä kirjoista sellaisia yksityiskohtia, joista voitaisiin keskustella. Kysyin, miten tällainen "kirjallisuuskeskustelu" oikeasti etenee. Puhutaanko juonesta vai arvioidaanko kirjailijoiden tuotantoja tai heijastetaanko kirjan tapahtumia yhteiskuntaan. Ja mitä sitten tapahtuu, jos jompikumpi ei ole lukenut kirjaa. Sain vähän kierteleviä vastauksia näihin keskustelun aiheisiin liittyen, mutta sitten sain muutaman vastauksen, jossa kerrottiin, miten keskustelu yleensä etenee ja hämmästyin näitä vastauksia.

"Luin viime viikolla kirjan x."

"Minä en ole vielä lukenut sitä. Menen huomenna kirjastoon."

"Minunkin pitäisi mennä kirjastossa käymään, kun pitää palauttaa pari kirjaa."

"Minä lainasin työkaverilta kirjan x." 

Ja nämä ihmiset olivat ihan tosissaan! Ja nämä pitivät minua moukkana, kun pidin tällaista "keskustelua" vähän erilaisena kuin odotin. Tiedän, että kukaan ei nyt usko minua, mutta kyllä, olen käynyt tämän keskustelun ja saanut tällaiset vastaukset. Ja vieläkään kukaan ei ole kertonut mitään muuta. 

Ei tietenkään voi olettaa, että kaikki ovat lukeneet saman asian. Ei se ole mikään edellytys keskustelulle. Ei sitä voi etukäteen tietää, miten keskustelu menee, kun keskustelun osapuolet voivat viedä sitä aivan eri suuntiin. 

Edelleen, niitä esimerkkejä haluaisin kuulla. Tämäkin kommenttisi on juuri tuota aiemmin mainitsemaani kiertelyä. 

Yleensä aloitetaan jostakin kirjasta, jonka molemmat ovat lukeneet (sen ei tarvitse olla mikään uutuusteos) ja siitä valikoituu sitten joku teema (vaikka Baabelin kirjasto, jos molemmat ovat Borges-faneja, kutn vaikkapa tätini ja minä) tätä teemaa tarkastellaan sitten monilta kanteilta, kuten ottamalla esiin muita teoksia, jossa kirjastoa on käsitelty samalla tavalla (Pratchett, Fforde), ja kuinka kaikki mahdolliset kirjat sisältävä kirjasto käsittää suunnattoman määrän informaatiota, joka on järjetöntä (tässä voi koukata Toisen asteen demoniin Lemillä) ja siihen informaatiotulvaan, joka siinäkin tapauksessa että se koostuisi pelkistä faktoista olisi enimäkseen hyödytöntä, järjetöntä ja tarpeetonta (joskin välillä toki hauskaa ja kiinostavaa) jonkinlaisen konsistentin maailmankuvan raketamiseen, j siitä sitten kohti tekoaälyä, ja onko se ystävä vai vihollinen...

Keskustelen lisäksi äitini kanssa taiteen tekemisestä, sisareni kanssa eläinten kohtelusta apaikastaihmisten elämässä (samoin yhden serkkuni, joskin eri kulmasta), kasvatuksen ja koulutukse  teoriasta ja käytännöstä toisen serkuni vaimon kanssa, politiikasta siitä kiinnostuneiden työtovereideni kanssa, Kolmannen serkkuni kanssa puhumme työelämän bisarreista käytännöistä ja mistä ne voivat johtua jne. Olen käynyt kouluikäisten sukulaisten kanssa pitkiä keskusteluja heidän tulevaisuuden toiveistaan, ja miten ne voisi saavuttaa, ja myös vaikka kuinka kirjoittaa hyviä kauhutarinoita (ja analysoinut "Miraculous: Tales of Ladybug and Cat Noir" -sarjaa). Ei syvälliseksi äityviä keskusteluja käydä kaikista aiheista kaikkien kanssa - eikä tosissaan aina tiedä mistä avautuu uusia ideoita ja näkymiä.

Ulkopuolinen tunkee väliin.

Tästä kuvauksesta ja itse asiassa koko ketjusta tulivat mieleen paneelikeskustelut, joissa on tarkoitus puhua älykkäitä ja syvällisiä yleisön ja kameroiden edessä. Ja ravintolapöydät, joissa yritetään pienessä hiprakassa porukalla tehdä älykästä vaikutusta johonkuhun vieraampaan pöytäänpäätyneeseen.

Selkä voi olla suorana tai köyryssä, mutta kaulan on oltava pitkällä. Silmät vienosti sirrilleen, koska se näyttää kultiveeratulta. Kohdistetaan katse tiukasti kulloisenkin puhujan silmiin, vaikka tämä katsoisikin muualle. Kaivataan tupakkaa, jota voisi pitää peukalon ja etusormen välissä kuten mustavalkoisissa 60-luvun filmeistä Vanhan valtauksen ajan keikkuvissa ravintolapöydissä, joissa oltiin älykkäitä ja tiedostettiin. Voi huulia hieman käyristää tupakattakin, koska se kuvastaa keskittymistä. Välillä voi osoittaa rehvakkaalla ryhmänaurulla, että vaikka tässä intelligentsiaa ollaankin, huumori erottaa ihmiset eläimistä. Haa - haa - haa kunnolla tauotettuna ja vaikka läimäytys lähimmän kaverin selkään hyväksynnän merkiksi.

Mistä te päättelette, että juuri teidän keskustelunne ovat älykkäitä? Työelämän bisarreista käytännöistä ja konsistentista maailmankuvasta voi nimittäin käydä keskustelua tyhmästikin.

Mielestäni ne ovat älykkäitä silloin kun yhteisestä pohdinnasta tai toisen tiedosta/kokemuksesta syntyy oivallus siitä, että tämän keskustelun jälkeen minulla on parempi ymmärrys  jostakin asiasta ja jopa ideoita siitä, miten jotakin bisarria käytäntöä voi hivuttaa lähemmäksi rationaalista toimintaa. Jos keskustelun tulos on että joo, on se Korhonen täysi ***** niin en sanoisi keskustelua hirmuisen älykkääksi.

Ei älykästä keskustelua normaalielämässä lähdetä käymään, se tapahtuu, jos tunnelma, aihe ja osallistujat toimivat yhteen. Paneelikeskustelut ovat sitten eri asia, semmoisiinkin olen osallistunut, eivätkä tosiaan yleensä lähde mihinkään lentoon, joskus kylläkin.

Onko keskustelun lopputulemana bisarri syvällisempää kuin *****?

Todennäköisesti ongelma käytännöissä on jotakin muuta kuin Korhosen luonne/käyttäytyminen, siksi sitä outoa käytäntöä olisi tarkoitus purkaa muillakin tasoilla kuin henkilöongelmana.

Pahoittelen epäselvää ilmaisuani. Tarkoitukseni oli hienoisen sarkasmin kautta osoittaa kultivoituneisuutta tavoittelevan ja sellaisena huvittavan "bisarrin" ja tuon tähtiin piilottamasi mauttomuuden samankaltaisuus.

Bisarri on ehdottomasti eräs suosikkisanoistani, joten viljelen sitä runsaasti, ei se ehkä ehkä ihan irrelevantin tasolla (sillä on kuitenkin suppeampi käyttöalue), mutta korkeammalla kuin vaikka banaali. Pieni käyttäytymisen erityispiirre, joka liittyy siihen millaiset äänneyhdistemät koen miellyttävinä - ei eroa oleellisesti sarkasmista keskustelun ryydittäjänä.

Mitä tulee pikkutähtösiin, alatyylisten ilmaisujen käyttö täällä on aina pikkuinen riski, joten sitä ei kannata ottaa, jollei halua että algoritmi nappaa viestin.

Tarpeettomien, suomen kielen muottiin väkisin tungettujen lainasanojen runsas viljeleminen on ääliön tunnusmerkki. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisilla:

- Sinkkuelämää -sarjan vaikutus naisten seksipositiiviseen voimaantumisdiskurssiin

- jakamaton ihmisarvo

- ilmastonmuutos

Miehillä:

- tieteen ja teknologian uusimmmat saavutukset ja mahdolliset uhkakuvat

- politiikka ja sen vaikutus päivittäiseen arkitodellisuuteemme

En tiedä, oliko tämän tarkoitus olla vitsi, mutta tällaisiahan nämä vastaukset useimmiten ovat. En vain käsitä, mitä jossain ilmastonmuutoksessa on keskusteltavaa. 

Niin, mitäpä keskusteltavaa maailman muuttumisessa voisi olla. Esim. jos jossain päin maailmaa maa muuttuu viljelykelvottomaksi, niin mitäpä siitä keskustelemaan.

No kerro toki esimerkki, miten se keskustelu etenee. Se, että jokin asia on tärkeä tai lähellä sydäntä tai huolestuttava tms, ei minulle kuitenkaan tarkoita sitä, että siitä riittää keskusteltavaa. Juu, maa muuttuu viljelykelvottomaksi, on kamalaa ja jotain pitäisi tehdä, juu näin on. Varsinkin jos molemmat keskustelijat tietävät ne asian perusteet eikä kumpaakaan tarvitse sen kummemmin opettaa, niin mitä asiaa se keskustelu sisältää. 

Keskustelu etenee sillä tavalla kuin keskustelut nyt tapaavat edetä. Joku kertoo jotain ja toiset vastaavat siihen. Voi kertoa sekä siitä, mitä on jostain lukenyt tai vaikka dokumentista, jota on katsonut, ja sen lisäksi omista kokemuksistaan.

Eivät keskustelut siihen tyrehdy, että tiedetään asian perusteet. Keskustelu ei myöskään ole sitä, että toinen opettaa toista. Jos keskustelut tyrehtyisivät siihen, että perusteet on opittu, tieteentekijät eivät koskaan keskustelisi mistään.

Onko tämä joku ihmistyyppi, joka pyytää kertomaan, miten joku keskustelu menee? Onko niin, että te ette juur käy pitkiä keskusteluja, ja sen takia koko konsepti on vieras?

Kyllä, siksihän tässä kyselenkin. En ole koskaan käynyt pitkiä keskusteluja elokuvista, kirjoista tai ympäristön tilasta. Minun keskusteluni sisältävät aina henkilökohtaisia kokemuksia, asioita, joita toinen ei tiedä tai joihin minulla on jotain konkreettista annettavaa, esimerkiksi ratkaisuja toisen kysymyksiin. Elokuvat ja kirjat eivät minulle edusta sellaista kokemusmaailmaa, josta näkisin olevan tarpeellista keskustella. 

Vertaus tieteentekijöihin on mielestäni huono. Tieteellinen keskustelu on mielestäni täysin eri asia kuin normaali kavereiden kanssa käyty keskustelu. Tieteellisessä keskustelussahan yleensä on tarkoitus haastaa tai kritisoida olemassa olevia näkemyksiä ja luoda "parempaa" totuutta. Kaverin kanssa tällainen olisi mielestäni jopa epäkunnioittavaa. 

Taiteentutkimus on myös yksi tieteenala. Tieteentekijät käyvät myös ihan kasvokkaiskeskusteluja tieteestä, julkaisuissa käytävä keskustelu ei ole se ainoa tapa.

Ihmisille, jotka käyvät keskusteluja kirjallisuudesta ja elokuvista, ne edustavat henkilökohtaisia kokemuksia, koska niistä syntyvät ajatukset ovat henkilökohtaisia kokemuksia. Kun päässä on koko ajan ajatuksia, jotka koskevat vaikkapa kirjallisuutta tai historiaa, niin niitä hienoa päästä jakamaan toisten kanssa.

Niin? Nyt haluaisinkin tietää, mitä ne ajatukset ovat ja millä tavalla niitä jaetaan toisten kanssa. Ihan siis konkreettisia esimerkkejä. Juu, joku pian alkaa haukkumaan minua autistiksi tai miksi lie, mutta oikeasti minun on vaikeaa hahmottaa tätä asiaa, ellei anneta jotain rautalankaesimerkkejä. Totuus on se, että en ole käynyt kavereiden kanssa muistaakseni koskaan keskusteluita jostain yleismaailmallisesta aiheesta. Minulle on ihan sama, vaikka pitäisitte minua nyt tämän takia tyhmänä. 

Mä oon kyllä mielestäni antanut tässä keskustelussa jo vaikka kuinka monta esimerkkiä, tuntuu vähän ärsyttävältä, että pitää jatkuvasti antaa uusia esimerkkejä, kun mikään ei kelpaa. Mutta vaikka viimeksi olen puhunut kaverieni kanssa David Lynchin elokuvista ja siitä, miten niitä tulkitaan, mutta myös siitä, miten niitä ei kannata tulkita liikaa.

En tiedä, miten nyt asian ilmaisisin, että ymmärtäisit. Mielestäni olen moneen kertaan nyt sanonut, että en tarkoita mistä aiheista puhutaan, vaan ihan sanasta sanaan, millä tavalla niitä aiheita käsitellään. Aloitetaanko keskustelu esim tuomalla esiin jokin uutinen? Kysytäänkö toisen mielipidettä asiaan? Oletetaanko, että toinen ei ole tietoinen siitä uutisesta? Mitä tapahtuu, jos toinen on tietoinen siitä ja huomaatte heti olevanne asiasta samaa mieltä? 

Ongelmasi ei niinkään ole se syvällinen keskustelu, vaan sosiaalisten taitojen puute. Yleensä ihmiset aloittavat keskuteluja varsin vaivatta ja se aihe joko etenee tai ei etene siitä luontevasti. Toinen voi vaikka aloittaa keskustelun lukemastaan kirjasta. Jos toinen ei ole siihen perhehtynyt, keskustelu siltä osin jää ja etsitään uusi aihe. 

Minusta taas tämä kommenttisi oli ristiriitainen. Ensin sanote, että aiheet etenevät luontevasti. Sitten kuitenkin heti perään sanot, että jompikumpi nimenomaan ottaa esiin jonkin random-aiheen ja sitten katsotaan syntyykö siitä keskustelu. Minulle tuollainen vuorovaikutustilanne vaikuttaa pikemminkin kiusallisilta treffeiltä, joilla yritetään väkisin keksiä jotain puhuttavaa, kun ei vielä kovin hyvin tunneta. 

Eikö suuri osa keskusteluista lähde käyntiin suhteellisen random-aiheista? No jos olet metrossa ja sähköt katkeavat ja istutte pimeässä tunnelissa niin silloin keskustelun lähtökonta on aika ilmeinen, mutta jos aloitat vaikka sanomalla ajatelleesi ostavasi sukset, ja mitään hiihtämiseen viittaavaa ei ole tapahtunut, aihe on kuulijalle varsin random (tai jos hiihtämisestä on puhuttu, miten siihen on yleensä päädytty katsomalla hiihtokilpailuja vai säätiedotusta?)

No miten siinä sähkökatkoksessa päästään aiheeseen Baabelin kirjasto? Mikä on se ensimmäinen asiayhteys, jossa sellaiseen päästään viittaamaan? 

Sinä olet todella fiksaantunut tuohon Baabelin kirjastoon - eivät kaikki keskustelut vie sinne, ei se mikään Rooma ole. Itselleni luontevat suunnat ehkä liittyisivät ahtaan paikan kammoon, katastrofielokuviin (ei jos ollaan lasten kanssa liikkeellä), metrokauhuun (kehittelen mielelläni kauhutarinaideoita arkiympäristöissä), liikennelaitoksen kiroilemiseen ja siihen kuinka kiintoisaa olisi nähdä minkälaisten paikkojen kautta matkustajien evakuointireitti kulkee ja minne se johtaa.

En minä muista väittäneeni että kaikki keskusteluni ovat älykkäitä, jotkut ovat, suurin osa ei erityisen.

Kuka nyt on sanonutkaan, että sen pitäisi nyt nimenomaan olla Baabelin kirjasto. Nämä ovat esimerkkejä. Voit itse keksiä paremman esimerkin, jos tuosta et keksi mitään. Kun nyt saataisiin edes joku esimerkki. 

Tässä alkaa kyllä hieman herätä epäilys, mikä näiden älykeskustelijoiden ymmärryksen taso on, kun yksinkertaisia kysymyksiä, esimerkkejä, vertauksia ja argumenttejä näin kierrellään ja kaarrellaan. 

Ystäväni ja minä ajamme ratikalla Nide-kirjakaupan ohitse:

Minä: kävin muuten ostamassa sen "Seitsemän iltaa"-kirjan, josta vinkkasit viime viikolla (ystäväni on innokas kulttuurisivujen lukija).

Ystävä: oletko ehtinyt jo lukea sen, mitä pidit?

Minä: En vielä, mutta kun luin Borgesia ensimmäisen kerran 70-luvulla, se avasi minulle kokonaan uuden näkokulman siihen millaista kirjallisuus voi olla (olin silloin teini, joten silloin monet asiat avasivat kokonaan uusia näkökulmia). Erityisesti mieleeni on jäänyt kertomus Baabelin kirjastosta....

Noin se suunnilleen tapahtui, ja sitten se jatkui niihin muihin asioihin - en nyt muista mitä tarkkaan ottaen mistäkin sanottiin, mutta ainakin minulle jäi siitä oivallus siitä kuinka varhain monet kiinnostuksen kohteeni ovat syntyneet, ja millaisten muiden asioiden äärellene ovat minua ohjanneet ja todellakin, kuinka sen kirjaston hoitajina/asiakkaina, jonka muodostaa kaikki se informaatio, jonka joudumme kohtaamaan koko ajan, todella olemme jonkinlaisen hulluuden partaalla, kun tarkasteleemeidän reagointiamme siihen. Ei nyt mikään hirveän omaperäinen oivallus, mutta on eri asia tuntea se sisäisesti kuin vain lukea siitä.

En käytä ilmaisua "älyllinen keskustelu", mutta jos sillä tarkoitetaan syvällisempää analysointia jostain aiheesta kaverin kanssa, niin sen aloittaminen riippuu kaverista. Millainen se kaveri on.

Esimerkiksi eräs kaverini haalii lähes päivittäin kaikenlaista tietoa maailmasta netin kautta. Hän on usein lähtökohtaisesti siinä mielentilassa, että on valmis keskustelemaan ei arkisista asioista.

Keskustelu voi lähteä liikkeelle kuulumisten vaihdon ohessa siitä, että kysäisen häneltä, onko Internetin maailmasta löytynyt mitään ihmeellistä. Kaveri voi todeta, että joo, Amerikassa on kehitetty robotteja, jotka osaavat tarkkailla eläimiä ja matkia sen perusteella niiden liikkeitä. Kuvitteellinen esimerkki. Voi olla että jäädään keskustelemaan roboteista ja kaikista mahdollisuuksista, mihin niitä voisi hyödyntää. Siksi, koska aihepiiri kiinnostaa molempia. Tai totean, että kuulostaa siltä, että sulla on ollut hauskaa. Ja kaveri voi todeta, että joo, ne ei taida kiinnostaa sua. Ja päädytään juttelemaan muista asioista.

Vaihtoehtoisesti jos mulla ois pyörinyt mielessä joku kiinnostava aihepiiri niin keskustelu vois alkaa näin. Toinen kysyy mun kuulumisia. Vastaan ettei kuulu ihmeempiä, mutta oon miettinyt yhtä kiinnostavaa juttua. Jos toinen kysyy aiheesta lisää aiheesta, niin sanon esimerkiksi miettineeni Gatesien hyväntekeväisyysprojekteja, että miksi ne on päätyneet tukemaan niitä asioita, joita ne tukee.

Toinen joko tarttuu siihen lausahduksen tai ei. Jos asia kiinnostaa sitäkin, voidaan päätyä juttelemaan aiheesta. Tai sit jutut etenee muihin aihepiireihin.

Vierailija kirjoitti:

Hiihtämisestä voi keskustelu edetä varsin helposti koululiikuntaan, ja sitä kautta opetukseen ja kehityspsykologiaan ja traumoihin ja lastenkasvatukseen ja liikunnan terveysvaikutuksiin ja ties minne.

Tästäkin on nyt pakko vähän ihmetellä, millaista keskustelua noista sitten syntyy. Kai on kiistatonta, että liikunnalla on terveysvaikutuksia ja joillakin on traumoja koululiikunnan epäonnistumisista. En vain ymmärrä, miksi se asia muuttuu keskustelulla tai mitä uusia näkökulmia voisin saada, keskustelemalla tällaisista asioista kaverin kanssa. Omakohtaisia kokemuksia toki on kiva vaihtaa, mutta onko se nyt sitten taas sitä älykästä keskustelua. 

Tiedän, että tätä on nyt joidenkin todella vaikeaa ymmärtää, mutta en vain hahmota, mitä kiinnostavaa on keskustella itsestäänselvistä kaikkien tietämistä asioista . Minulle tuo kuulostaa vain sellaiselta taivastelulta ja hymistelyltä tai knoppitiedoilla brassailulta. Tai sitten se on ihan vain kokemuksien vaihtoa, mitä en miellä tällaiseksi "älykkääksi" keskusteluksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustelussa voi viitata kirjallisuuteen, tutkimukseen, vaikka elokuvaan tietäen, että toinen tietää mistä on kyse. Ettei keskustelu junnaa siinä, että pitää selittää viittauksia auki.

Tätä olen ihmetellyt, miten tällainen keskustelu toimii. Ikään kuin olisi joku yhteinen kaava, mitä elokuvia kaikkien on pitänyt nähdä, mitä kirjoja tai tutkimuksia lukea. Ei kai kukaan yritä väittää, että kaikkien kuuluisi tietää kaikki samat elokuvat ja tutkimukset. 

Joskus kysyin tähän aiheeseen liittyen, mitä ovat ne "kirjallisuuskeskustelut" ja ihmettelin, miten voidaan olettaa, että kaikki ovat lukeneet samat kirjat tai ylipäätään muistaisivat näistä kirjoista sellaisia yksityiskohtia, joista voitaisiin keskustella. Kysyin, miten tällainen "kirjallisuuskeskustelu" oikeasti etenee. Puhutaanko juonesta vai arvioidaanko kirjailijoiden tuotantoja tai heijastetaanko kirjan tapahtumia yhteiskuntaan. Ja mitä sitten tapahtuu, jos jompikumpi ei ole lukenut kirjaa. Sain vähän kierteleviä vastauksia näihin keskustelun aiheisiin liittyen, mutta sitten sain muutaman vastauksen, jossa kerrottiin, miten keskustelu yleensä etenee ja hämmästyin näitä vastauksia.

"Luin viime viikolla kirjan x."

"Minä en ole vielä lukenut sitä. Menen huomenna kirjastoon."

"Minunkin pitäisi mennä kirjastossa käymään, kun pitää palauttaa pari kirjaa."

"Minä lainasin työkaverilta kirjan x." 

Ja nämä ihmiset olivat ihan tosissaan! Ja nämä pitivät minua moukkana, kun pidin tällaista "keskustelua" vähän erilaisena kuin odotin. Tiedän, että kukaan ei nyt usko minua, mutta kyllä, olen käynyt tämän keskustelun ja saanut tällaiset vastaukset. Ja vieläkään kukaan ei ole kertonut mitään muuta. 

Ei tietenkään voi olettaa, että kaikki ovat lukeneet saman asian. Ei se ole mikään edellytys keskustelulle. Ei sitä voi etukäteen tietää, miten keskustelu menee, kun keskustelun osapuolet voivat viedä sitä aivan eri suuntiin. 

Edelleen, niitä esimerkkejä haluaisin kuulla. Tämäkin kommenttisi on juuri tuota aiemmin mainitsemaani kiertelyä. 

Yleensä aloitetaan jostakin kirjasta, jonka molemmat ovat lukeneet (sen ei tarvitse olla mikään uutuusteos) ja siitä valikoituu sitten joku teema (vaikka Baabelin kirjasto, jos molemmat ovat Borges-faneja, kutn vaikkapa tätini ja minä) tätä teemaa tarkastellaan sitten monilta kanteilta, kuten ottamalla esiin muita teoksia, jossa kirjastoa on käsitelty samalla tavalla (Pratchett, Fforde), ja kuinka kaikki mahdolliset kirjat sisältävä kirjasto käsittää suunnattoman määrän informaatiota, joka on järjetöntä (tässä voi koukata Toisen asteen demoniin Lemillä) ja siihen informaatiotulvaan, joka siinäkin tapauksessa että se koostuisi pelkistä faktoista olisi enimäkseen hyödytöntä, järjetöntä ja tarpeetonta (joskin välillä toki hauskaa ja kiinostavaa) jonkinlaisen konsistentin maailmankuvan raketamiseen, j siitä sitten kohti tekoaälyä, ja onko se ystävä vai vihollinen...

Keskustelen lisäksi äitini kanssa taiteen tekemisestä, sisareni kanssa eläinten kohtelusta apaikastaihmisten elämässä (samoin yhden serkkuni, joskin eri kulmasta), kasvatuksen ja koulutukse  teoriasta ja käytännöstä toisen serkuni vaimon kanssa, politiikasta siitä kiinnostuneiden työtovereideni kanssa, Kolmannen serkkuni kanssa puhumme työelämän bisarreista käytännöistä ja mistä ne voivat johtua jne. Olen käynyt kouluikäisten sukulaisten kanssa pitkiä keskusteluja heidän tulevaisuuden toiveistaan, ja miten ne voisi saavuttaa, ja myös vaikka kuinka kirjoittaa hyviä kauhutarinoita (ja analysoinut "Miraculous: Tales of Ladybug and Cat Noir" -sarjaa). Ei syvälliseksi äityviä keskusteluja käydä kaikista aiheista kaikkien kanssa - eikä tosissaan aina tiedä mistä avautuu uusia ideoita ja näkymiä.

Ulkopuolinen tunkee väliin.

Tästä kuvauksesta ja itse asiassa koko ketjusta tulivat mieleen paneelikeskustelut, joissa on tarkoitus puhua älykkäitä ja syvällisiä yleisön ja kameroiden edessä. Ja ravintolapöydät, joissa yritetään pienessä hiprakassa porukalla tehdä älykästä vaikutusta johonkuhun vieraampaan pöytäänpäätyneeseen.

Selkä voi olla suorana tai köyryssä, mutta kaulan on oltava pitkällä. Silmät vienosti sirrilleen, koska se näyttää kultiveeratulta. Kohdistetaan katse tiukasti kulloisenkin puhujan silmiin, vaikka tämä katsoisikin muualle. Kaivataan tupakkaa, jota voisi pitää peukalon ja etusormen välissä kuten mustavalkoisissa 60-luvun filmeistä Vanhan valtauksen ajan keikkuvissa ravintolapöydissä, joissa oltiin älykkäitä ja tiedostettiin. Voi huulia hieman käyristää tupakattakin, koska se kuvastaa keskittymistä. Välillä voi osoittaa rehvakkaalla ryhmänaurulla, että vaikka tässä intelligentsiaa ollaankin, huumori erottaa ihmiset eläimistä. Haa - haa - haa kunnolla tauotettuna ja vaikka läimäytys lähimmän kaverin selkään hyväksynnän merkiksi.

Mistä te päättelette, että juuri teidän keskustelunne ovat älykkäitä? Työelämän bisarreista käytännöistä ja konsistentista maailmankuvasta voi nimittäin käydä keskustelua tyhmästikin.

Mielestäni ne ovat älykkäitä silloin kun yhteisestä pohdinnasta tai toisen tiedosta/kokemuksesta syntyy oivallus siitä, että tämän keskustelun jälkeen minulla on parempi ymmärrys  jostakin asiasta ja jopa ideoita siitä, miten jotakin bisarria käytäntöä voi hivuttaa lähemmäksi rationaalista toimintaa. Jos keskustelun tulos on että joo, on se Korhonen täysi ***** niin en sanoisi keskustelua hirmuisen älykkääksi.

Ei älykästä keskustelua normaalielämässä lähdetä käymään, se tapahtuu, jos tunnelma, aihe ja osallistujat toimivat yhteen. Paneelikeskustelut ovat sitten eri asia, semmoisiinkin olen osallistunut, eivätkä tosiaan yleensä lähde mihinkään lentoon, joskus kylläkin.

Onko keskustelun lopputulemana bisarri syvällisempää kuin *****?

Todennäköisesti ongelma käytännöissä on jotakin muuta kuin Korhosen luonne/käyttäytyminen, siksi sitä outoa käytäntöä olisi tarkoitus purkaa muillakin tasoilla kuin henkilöongelmana.

Pahoittelen epäselvää ilmaisuani. Tarkoitukseni oli hienoisen sarkasmin kautta osoittaa kultivoituneisuutta tavoittelevan ja sellaisena huvittavan "bisarrin" ja tuon tähtiin piilottamasi mauttomuuden samankaltaisuus.

Bisarri on ehdottomasti eräs suosikkisanoistani, joten viljelen sitä runsaasti, ei se ehkä ehkä ihan irrelevantin tasolla (sillä on kuitenkin suppeampi käyttöalue), mutta korkeammalla kuin vaikka banaali. Pieni käyttäytymisen erityispiirre, joka liittyy siihen millaiset äänneyhdistemät koen miellyttävinä - ei eroa oleellisesti sarkasmista keskustelun ryydittäjänä.

Mitä tulee pikkutähtösiin, alatyylisten ilmaisujen käyttö täällä on aina pikkuinen riski, joten sitä ei kannata ottaa, jollei halua että algoritmi nappaa viestin.

Tarpeettomien, suomen kielen muottiin väkisin tungettujen lainasanojen runsas viljeleminen on ääliön tunnusmerkki. :)

Jos olisin opettavaisella tuulella sanoisin, että noin vähäisen datan perusteella teoretisoiminen toisen älyllisestä kykeneväisyydestä on hiukan hataralla pohjalla. En kuitenkaan ole, joten tyydyn toteamaan että sinulla on oikeus mielipiteeseesi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisilla:

- Sinkkuelämää -sarjan vaikutus naisten seksipositiiviseen voimaantumisdiskurssiin

- jakamaton ihmisarvo

- ilmastonmuutos

Miehillä:

- tieteen ja teknologian uusimmmat saavutukset ja mahdolliset uhkakuvat

- politiikka ja sen vaikutus päivittäiseen arkitodellisuuteemme

En tiedä, oliko tämän tarkoitus olla vitsi, mutta tällaisiahan nämä vastaukset useimmiten ovat. En vain käsitä, mitä jossain ilmastonmuutoksessa on keskusteltavaa. 

Niin, mitäpä keskusteltavaa maailman muuttumisessa voisi olla. Esim. jos jossain päin maailmaa maa muuttuu viljelykelvottomaksi, niin mitäpä siitä keskustelemaan.

No kerro toki esimerkki, miten se keskustelu etenee. Se, että jokin asia on tärkeä tai lähellä sydäntä tai huolestuttava tms, ei minulle kuitenkaan tarkoita sitä, että siitä riittää keskusteltavaa. Juu, maa muuttuu viljelykelvottomaksi, on kamalaa ja jotain pitäisi tehdä, juu näin on. Varsinkin jos molemmat keskustelijat tietävät ne asian perusteet eikä kumpaakaan tarvitse sen kummemmin opettaa, niin mitä asiaa se keskustelu sisältää. 

Keskustelu etenee sillä tavalla kuin keskustelut nyt tapaavat edetä. Joku kertoo jotain ja toiset vastaavat siihen. Voi kertoa sekä siitä, mitä on jostain lukenyt tai vaikka dokumentista, jota on katsonut, ja sen lisäksi omista kokemuksistaan.

Eivät keskustelut siihen tyrehdy, että tiedetään asian perusteet. Keskustelu ei myöskään ole sitä, että toinen opettaa toista. Jos keskustelut tyrehtyisivät siihen, että perusteet on opittu, tieteentekijät eivät koskaan keskustelisi mistään.

Onko tämä joku ihmistyyppi, joka pyytää kertomaan, miten joku keskustelu menee? Onko niin, että te ette juur käy pitkiä keskusteluja, ja sen takia koko konsepti on vieras?

Kyllä, siksihän tässä kyselenkin. En ole koskaan käynyt pitkiä keskusteluja elokuvista, kirjoista tai ympäristön tilasta. Minun keskusteluni sisältävät aina henkilökohtaisia kokemuksia, asioita, joita toinen ei tiedä tai joihin minulla on jotain konkreettista annettavaa, esimerkiksi ratkaisuja toisen kysymyksiin. Elokuvat ja kirjat eivät minulle edusta sellaista kokemusmaailmaa, josta näkisin olevan tarpeellista keskustella. 

Vertaus tieteentekijöihin on mielestäni huono. Tieteellinen keskustelu on mielestäni täysin eri asia kuin normaali kavereiden kanssa käyty keskustelu. Tieteellisessä keskustelussahan yleensä on tarkoitus haastaa tai kritisoida olemassa olevia näkemyksiä ja luoda "parempaa" totuutta. Kaverin kanssa tällainen olisi mielestäni jopa epäkunnioittavaa. 

No, minä yritän. Keskustelu taiteesta voisi edetä vaikka niin, että lähdetään liikkelle jostain yhteitsestä teoksesta, jonka molemmat ovat nähneet/lukeneet/kokeneet. Puhutaan juuri niistä henkilökohtaisista kokemuksista, vertaillaan niitä. Analysoudaan sitä, mistä tuo kokemus koostui, oliko taideteoksen teemassa jotain joka erityisesti kiinnosti, joka herätti tunteita, jonka tunnisti. Oliko joku osa-alue erityisen onnistunut tai epäonnistunut, oliko teoksen muoto kiinnostava (esim.kirjan rakenne), toiko teos jotain uutta siihen mielikuvaa, joka taiteilijasta tai ryhmästä oli aikaisemmin ollut, oliko teos poliittisesti mielenkiintoinen jne. Älykkäällä varmaan tarkoitetaan yleensä sitä, että pystytään näkemään yhteyksiä, erittelemään ja erottelemaan asioita toisistaan, ei hypätä heti johtopäätöksiin heppoisin perustein vaan kyetään myös kyseenalaistamaan omia ajatuksia, pystytään kuvaamaan asioita hyvin sanoilla.  Tietotaso ei ole sama asia kuin älykkyys, mutta kyllähän keskustelusta tulee helpommin älykäs, jos osapuolet tietävät aiheestaan paljon ja osaavat viitata sen ulkopuolelle. 

Olen myös aivan eri mieltä siitä, että kriittisyys olisi kaverien kesken epäkunnioittavaa. Päinvastoin melkeimpä, jos se tapahtuu rakentavassa hengessä. Mulla on yleensä kiinnostavimpia keskusteluja niiden kavereiden kanssa, jotka uskaltavat olla kriittisiä ja osaavat perustella hyvin. 

Mutta kaikki tämä tietenkin vaatii sen, että kumpaakin ylipäänsä kiinnostaa koko puheenaihe ja että on nyt edes jotain perustietoja, joista lähteä liikkeelle. Useimpia ihmisiä ei välttämättä kiinnosta taide ihan niin paljon? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustelussa voi viitata kirjallisuuteen, tutkimukseen, vaikka elokuvaan tietäen, että toinen tietää mistä on kyse. Ettei keskustelu junnaa siinä, että pitää selittää viittauksia auki.

Tätä olen ihmetellyt, miten tällainen keskustelu toimii. Ikään kuin olisi joku yhteinen kaava, mitä elokuvia kaikkien on pitänyt nähdä, mitä kirjoja tai tutkimuksia lukea. Ei kai kukaan yritä väittää, että kaikkien kuuluisi tietää kaikki samat elokuvat ja tutkimukset. 

Joskus kysyin tähän aiheeseen liittyen, mitä ovat ne "kirjallisuuskeskustelut" ja ihmettelin, miten voidaan olettaa, että kaikki ovat lukeneet samat kirjat tai ylipäätään muistaisivat näistä kirjoista sellaisia yksityiskohtia, joista voitaisiin keskustella. Kysyin, miten tällainen "kirjallisuuskeskustelu" oikeasti etenee. Puhutaanko juonesta vai arvioidaanko kirjailijoiden tuotantoja tai heijastetaanko kirjan tapahtumia yhteiskuntaan. Ja mitä sitten tapahtuu, jos jompikumpi ei ole lukenut kirjaa. Sain vähän kierteleviä vastauksia näihin keskustelun aiheisiin liittyen, mutta sitten sain muutaman vastauksen, jossa kerrottiin, miten keskustelu yleensä etenee ja hämmästyin näitä vastauksia.

"Luin viime viikolla kirjan x."

"Minä en ole vielä lukenut sitä. Menen huomenna kirjastoon."

"Minunkin pitäisi mennä kirjastossa käymään, kun pitää palauttaa pari kirjaa."

"Minä lainasin työkaverilta kirjan x." 

Ja nämä ihmiset olivat ihan tosissaan! Ja nämä pitivät minua moukkana, kun pidin tällaista "keskustelua" vähän erilaisena kuin odotin. Tiedän, että kukaan ei nyt usko minua, mutta kyllä, olen käynyt tämän keskustelun ja saanut tällaiset vastaukset. Ja vieläkään kukaan ei ole kertonut mitään muuta. 

Ei tietenkään voi olettaa, että kaikki ovat lukeneet saman asian. Ei se ole mikään edellytys keskustelulle. Ei sitä voi etukäteen tietää, miten keskustelu menee, kun keskustelun osapuolet voivat viedä sitä aivan eri suuntiin. 

Edelleen, niitä esimerkkejä haluaisin kuulla. Tämäkin kommenttisi on juuri tuota aiemmin mainitsemaani kiertelyä. 

-Oletko lukenut Delia Owensin Suon villi laulu?

-Olen.

-Minusta se oli aivan ihana, niin lämmihenkistä kerrontaa.

-Kyllä. Sehän on voittanut vaikka mitä palkintoja, aivan ansaitusti.

-Kyllä, vaikea kuvitella esikoiskirjailijaksi.

-Välillä säälitti päähenkilö. Onneksi tuollakin päin maailmaa ei rasismia esiinny enää tuossa muodossa.

-Niinpä. Meidänkin asuinaluetta ympäröi suo. Ei ihan sama meininki!

-Ne luontokuvaukset olivat ihania.

-Näin suon aamu-usvan!

-Arvasitko loppuratkaisua?

-No epäilin kyllä, että hän sen teki, mutta en ollut varma.

Ole hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisilla:

- Sinkkuelämää -sarjan vaikutus naisten seksipositiiviseen voimaantumisdiskurssiin

- jakamaton ihmisarvo

- ilmastonmuutos

Miehillä:

- tieteen ja teknologian uusimmmat saavutukset ja mahdolliset uhkakuvat

- politiikka ja sen vaikutus päivittäiseen arkitodellisuuteemme

En tiedä, oliko tämän tarkoitus olla vitsi, mutta tällaisiahan nämä vastaukset useimmiten ovat. En vain käsitä, mitä jossain ilmastonmuutoksessa on keskusteltavaa. 

Niin, mitäpä keskusteltavaa maailman muuttumisessa voisi olla. Esim. jos jossain päin maailmaa maa muuttuu viljelykelvottomaksi, niin mitäpä siitä keskustelemaan.

No kerro toki esimerkki, miten se keskustelu etenee. Se, että jokin asia on tärkeä tai lähellä sydäntä tai huolestuttava tms, ei minulle kuitenkaan tarkoita sitä, että siitä riittää keskusteltavaa. Juu, maa muuttuu viljelykelvottomaksi, on kamalaa ja jotain pitäisi tehdä, juu näin on. Varsinkin jos molemmat keskustelijat tietävät ne asian perusteet eikä kumpaakaan tarvitse sen kummemmin opettaa, niin mitä asiaa se keskustelu sisältää. 

Keskustelu etenee sillä tavalla kuin keskustelut nyt tapaavat edetä. Joku kertoo jotain ja toiset vastaavat siihen. Voi kertoa sekä siitä, mitä on jostain lukenyt tai vaikka dokumentista, jota on katsonut, ja sen lisäksi omista kokemuksistaan.

Eivät keskustelut siihen tyrehdy, että tiedetään asian perusteet. Keskustelu ei myöskään ole sitä, että toinen opettaa toista. Jos keskustelut tyrehtyisivät siihen, että perusteet on opittu, tieteentekijät eivät koskaan keskustelisi mistään.

Onko tämä joku ihmistyyppi, joka pyytää kertomaan, miten joku keskustelu menee? Onko niin, että te ette juur käy pitkiä keskusteluja, ja sen takia koko konsepti on vieras?

Kyllä, siksihän tässä kyselenkin. En ole koskaan käynyt pitkiä keskusteluja elokuvista, kirjoista tai ympäristön tilasta. Minun keskusteluni sisältävät aina henkilökohtaisia kokemuksia, asioita, joita toinen ei tiedä tai joihin minulla on jotain konkreettista annettavaa, esimerkiksi ratkaisuja toisen kysymyksiin. Elokuvat ja kirjat eivät minulle edusta sellaista kokemusmaailmaa, josta näkisin olevan tarpeellista keskustella. 

Vertaus tieteentekijöihin on mielestäni huono. Tieteellinen keskustelu on mielestäni täysin eri asia kuin normaali kavereiden kanssa käyty keskustelu. Tieteellisessä keskustelussahan yleensä on tarkoitus haastaa tai kritisoida olemassa olevia näkemyksiä ja luoda "parempaa" totuutta. Kaverin kanssa tällainen olisi mielestäni jopa epäkunnioittavaa. 

Taiteentutkimus on myös yksi tieteenala. Tieteentekijät käyvät myös ihan kasvokkaiskeskusteluja tieteestä, julkaisuissa käytävä keskustelu ei ole se ainoa tapa.

Ihmisille, jotka käyvät keskusteluja kirjallisuudesta ja elokuvista, ne edustavat henkilökohtaisia kokemuksia, koska niistä syntyvät ajatukset ovat henkilökohtaisia kokemuksia. Kun päässä on koko ajan ajatuksia, jotka koskevat vaikkapa kirjallisuutta tai historiaa, niin niitä hienoa päästä jakamaan toisten kanssa.

Niin? Nyt haluaisinkin tietää, mitä ne ajatukset ovat ja millä tavalla niitä jaetaan toisten kanssa. Ihan siis konkreettisia esimerkkejä. Juu, joku pian alkaa haukkumaan minua autistiksi tai miksi lie, mutta oikeasti minun on vaikeaa hahmottaa tätä asiaa, ellei anneta jotain rautalankaesimerkkejä. Totuus on se, että en ole käynyt kavereiden kanssa muistaakseni koskaan keskusteluita jostain yleismaailmallisesta aiheesta. Minulle on ihan sama, vaikka pitäisitte minua nyt tämän takia tyhmänä. 

Mä oon kyllä mielestäni antanut tässä keskustelussa jo vaikka kuinka monta esimerkkiä, tuntuu vähän ärsyttävältä, että pitää jatkuvasti antaa uusia esimerkkejä, kun mikään ei kelpaa. Mutta vaikka viimeksi olen puhunut kaverieni kanssa David Lynchin elokuvista ja siitä, miten niitä tulkitaan, mutta myös siitä, miten niitä ei kannata tulkita liikaa.

En tiedä, miten nyt asian ilmaisisin, että ymmärtäisit. Mielestäni olen moneen kertaan nyt sanonut, että en tarkoita mistä aiheista puhutaan, vaan ihan sanasta sanaan, millä tavalla niitä aiheita käsitellään. Aloitetaanko keskustelu esim tuomalla esiin jokin uutinen? Kysytäänkö toisen mielipidettä asiaan? Oletetaanko, että toinen ei ole tietoinen siitä uutisesta? Mitä tapahtuu, jos toinen on tietoinen siitä ja huomaatte heti olevanne asiasta samaa mieltä? 

Ongelmasi ei niinkään ole se syvällinen keskustelu, vaan sosiaalisten taitojen puute. Yleensä ihmiset aloittavat keskuteluja varsin vaivatta ja se aihe joko etenee tai ei etene siitä luontevasti. Toinen voi vaikka aloittaa keskustelun lukemastaan kirjasta. Jos toinen ei ole siihen perhehtynyt, keskustelu siltä osin jää ja etsitään uusi aihe. 

Minusta taas tämä kommenttisi oli ristiriitainen. Ensin sanote, että aiheet etenevät luontevasti. Sitten kuitenkin heti perään sanot, että jompikumpi nimenomaan ottaa esiin jonkin random-aiheen ja sitten katsotaan syntyykö siitä keskustelu. Minulle tuollainen vuorovaikutustilanne vaikuttaa pikemminkin kiusallisilta treffeiltä, joilla yritetään väkisin keksiä jotain puhuttavaa, kun ei vielä kovin hyvin tunneta. 

Eikö suuri osa keskusteluista lähde käyntiin suhteellisen random-aiheista? No jos olet metrossa ja sähköt katkeavat ja istutte pimeässä tunnelissa niin silloin keskustelun lähtökonta on aika ilmeinen, mutta jos aloitat vaikka sanomalla ajatelleesi ostavasi sukset, ja mitään hiihtämiseen viittaavaa ei ole tapahtunut, aihe on kuulijalle varsin random (tai jos hiihtämisestä on puhuttu, miten siihen on yleensä päädytty katsomalla hiihtokilpailuja vai säätiedotusta?)

No miten siinä sähkökatkoksessa päästään aiheeseen Baabelin kirjasto? Mikä on se ensimmäinen asiayhteys, jossa sellaiseen päästään viittaamaan? 

Sinä olet todella fiksaantunut tuohon Baabelin kirjastoon - eivät kaikki keskustelut vie sinne, ei se mikään Rooma ole. Itselleni luontevat suunnat ehkä liittyisivät ahtaan paikan kammoon, katastrofielokuviin (ei jos ollaan lasten kanssa liikkeellä), metrokauhuun (kehittelen mielelläni kauhutarinaideoita arkiympäristöissä), liikennelaitoksen kiroilemiseen ja siihen kuinka kiintoisaa olisi nähdä minkälaisten paikkojen kautta matkustajien evakuointireitti kulkee ja minne se johtaa.

En minä muista väittäneeni että kaikki keskusteluni ovat älykkäitä, jotkut ovat, suurin osa ei erityisen.

Kuka nyt on sanonutkaan, että sen pitäisi nyt nimenomaan olla Baabelin kirjasto. Nämä ovat esimerkkejä. Voit itse keksiä paremman esimerkin, jos tuosta et keksi mitään. Kun nyt saataisiin edes joku esimerkki. 

Tässä alkaa kyllä hieman herätä epäilys, mikä näiden älykeskustelijoiden ymmärryksen taso on, kun yksinkertaisia kysymyksiä, esimerkkejä, vertauksia ja argumenttejä näin kierrellään ja kaarrellaan. 

Ystäväni ja minä ajamme ratikalla Nide-kirjakaupan ohitse:

Minä: kävin muuten ostamassa sen "Seitsemän iltaa"-kirjan, josta vinkkasit viime viikolla (ystäväni on innokas kulttuurisivujen lukija).

Ystävä: oletko ehtinyt jo lukea sen, mitä pidit?

Minä: En vielä, mutta kun luin Borgesia ensimmäisen kerran 70-luvulla, se avasi minulle kokonaan uuden näkokulman siihen millaista kirjallisuus voi olla (olin silloin teini, joten silloin monet asiat avasivat kokonaan uusia näkökulmia). Erityisesti mieleeni on jäänyt kertomus Baabelin kirjastosta....

Noin se suunnilleen tapahtui, ja sitten se jatkui niihin muihin asioihin - en nyt muista mitä tarkkaan ottaen mistäkin sanottiin, mutta ainakin minulle jäi siitä oivallus siitä kuinka varhain monet kiinnostuksen kohteeni ovat syntyneet, ja millaisten muiden asioiden äärellene ovat minua ohjanneet ja todellakin, kuinka sen kirjaston hoitajina/asiakkaina, jonka muodostaa kaikki se informaatio, jonka joudumme kohtaamaan koko ajan, todella olemme jonkinlaisen hulluuden partaalla, kun tarkasteleemeidän reagointiamme siihen. Ei nyt mikään hirveän omaperäinen oivallus, mutta on eri asia tuntea se sisäisesti kuin vain lukea siitä.

Okei, eli kerrot lukeneesi kirjan ja että pidit siitä ja muita tuntemuksia siitä, mitä lukeminen ja kirjallisuus sinulle merkitsee? Mitä ystäväsi sitten sanoi aiheesta? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisilla:

- Sinkkuelämää -sarjan vaikutus naisten seksipositiiviseen voimaantumisdiskurssiin

- jakamaton ihmisarvo

- ilmastonmuutos

Miehillä:

- tieteen ja teknologian uusimmmat saavutukset ja mahdolliset uhkakuvat

- politiikka ja sen vaikutus päivittäiseen arkitodellisuuteemme

En tiedä, oliko tämän tarkoitus olla vitsi, mutta tällaisiahan nämä vastaukset useimmiten ovat. En vain käsitä, mitä jossain ilmastonmuutoksessa on keskusteltavaa. 

Niin, mitäpä keskusteltavaa maailman muuttumisessa voisi olla. Esim. jos jossain päin maailmaa maa muuttuu viljelykelvottomaksi, niin mitäpä siitä keskustelemaan.

No kerro toki esimerkki, miten se keskustelu etenee. Se, että jokin asia on tärkeä tai lähellä sydäntä tai huolestuttava tms, ei minulle kuitenkaan tarkoita sitä, että siitä riittää keskusteltavaa. Juu, maa muuttuu viljelykelvottomaksi, on kamalaa ja jotain pitäisi tehdä, juu näin on. Varsinkin jos molemmat keskustelijat tietävät ne asian perusteet eikä kumpaakaan tarvitse sen kummemmin opettaa, niin mitä asiaa se keskustelu sisältää. 

Keskustelu etenee sillä tavalla kuin keskustelut nyt tapaavat edetä. Joku kertoo jotain ja toiset vastaavat siihen. Voi kertoa sekä siitä, mitä on jostain lukenyt tai vaikka dokumentista, jota on katsonut, ja sen lisäksi omista kokemuksistaan.

Eivät keskustelut siihen tyrehdy, että tiedetään asian perusteet. Keskustelu ei myöskään ole sitä, että toinen opettaa toista. Jos keskustelut tyrehtyisivät siihen, että perusteet on opittu, tieteentekijät eivät koskaan keskustelisi mistään.

Onko tämä joku ihmistyyppi, joka pyytää kertomaan, miten joku keskustelu menee? Onko niin, että te ette juur käy pitkiä keskusteluja, ja sen takia koko konsepti on vieras?

Kyllä, siksihän tässä kyselenkin. En ole koskaan käynyt pitkiä keskusteluja elokuvista, kirjoista tai ympäristön tilasta. Minun keskusteluni sisältävät aina henkilökohtaisia kokemuksia, asioita, joita toinen ei tiedä tai joihin minulla on jotain konkreettista annettavaa, esimerkiksi ratkaisuja toisen kysymyksiin. Elokuvat ja kirjat eivät minulle edusta sellaista kokemusmaailmaa, josta näkisin olevan tarpeellista keskustella. 

Vertaus tieteentekijöihin on mielestäni huono. Tieteellinen keskustelu on mielestäni täysin eri asia kuin normaali kavereiden kanssa käyty keskustelu. Tieteellisessä keskustelussahan yleensä on tarkoitus haastaa tai kritisoida olemassa olevia näkemyksiä ja luoda "parempaa" totuutta. Kaverin kanssa tällainen olisi mielestäni jopa epäkunnioittavaa. 

Taiteentutkimus on myös yksi tieteenala. Tieteentekijät käyvät myös ihan kasvokkaiskeskusteluja tieteestä, julkaisuissa käytävä keskustelu ei ole se ainoa tapa.

Ihmisille, jotka käyvät keskusteluja kirjallisuudesta ja elokuvista, ne edustavat henkilökohtaisia kokemuksia, koska niistä syntyvät ajatukset ovat henkilökohtaisia kokemuksia. Kun päässä on koko ajan ajatuksia, jotka koskevat vaikkapa kirjallisuutta tai historiaa, niin niitä hienoa päästä jakamaan toisten kanssa.

Niin? Nyt haluaisinkin tietää, mitä ne ajatukset ovat ja millä tavalla niitä jaetaan toisten kanssa. Ihan siis konkreettisia esimerkkejä. Juu, joku pian alkaa haukkumaan minua autistiksi tai miksi lie, mutta oikeasti minun on vaikeaa hahmottaa tätä asiaa, ellei anneta jotain rautalankaesimerkkejä. Totuus on se, että en ole käynyt kavereiden kanssa muistaakseni koskaan keskusteluita jostain yleismaailmallisesta aiheesta. Minulle on ihan sama, vaikka pitäisitte minua nyt tämän takia tyhmänä. 

Mä oon kyllä mielestäni antanut tässä keskustelussa jo vaikka kuinka monta esimerkkiä, tuntuu vähän ärsyttävältä, että pitää jatkuvasti antaa uusia esimerkkejä, kun mikään ei kelpaa. Mutta vaikka viimeksi olen puhunut kaverieni kanssa David Lynchin elokuvista ja siitä, miten niitä tulkitaan, mutta myös siitä, miten niitä ei kannata tulkita liikaa.

En tiedä, miten nyt asian ilmaisisin, että ymmärtäisit. Mielestäni olen moneen kertaan nyt sanonut, että en tarkoita mistä aiheista puhutaan, vaan ihan sanasta sanaan, millä tavalla niitä aiheita käsitellään. Aloitetaanko keskustelu esim tuomalla esiin jokin uutinen? Kysytäänkö toisen mielipidettä asiaan? Oletetaanko, että toinen ei ole tietoinen siitä uutisesta? Mitä tapahtuu, jos toinen on tietoinen siitä ja huomaatte heti olevanne asiasta samaa mieltä? 

Ongelmasi ei niinkään ole se syvällinen keskustelu, vaan sosiaalisten taitojen puute. Yleensä ihmiset aloittavat keskuteluja varsin vaivatta ja se aihe joko etenee tai ei etene siitä luontevasti. Toinen voi vaikka aloittaa keskustelun lukemastaan kirjasta. Jos toinen ei ole siihen perhehtynyt, keskustelu siltä osin jää ja etsitään uusi aihe. 

Minusta taas tämä kommenttisi oli ristiriitainen. Ensin sanote, että aiheet etenevät luontevasti. Sitten kuitenkin heti perään sanot, että jompikumpi nimenomaan ottaa esiin jonkin random-aiheen ja sitten katsotaan syntyykö siitä keskustelu. Minulle tuollainen vuorovaikutustilanne vaikuttaa pikemminkin kiusallisilta treffeiltä, joilla yritetään väkisin keksiä jotain puhuttavaa, kun ei vielä kovin hyvin tunneta. 

Eikö suuri osa keskusteluista lähde käyntiin suhteellisen random-aiheista? No jos olet metrossa ja sähköt katkeavat ja istutte pimeässä tunnelissa niin silloin keskustelun lähtökonta on aika ilmeinen, mutta jos aloitat vaikka sanomalla ajatelleesi ostavasi sukset, ja mitään hiihtämiseen viittaavaa ei ole tapahtunut, aihe on kuulijalle varsin random (tai jos hiihtämisestä on puhuttu, miten siihen on yleensä päädytty katsomalla hiihtokilpailuja vai säätiedotusta?)

No miten siinä sähkökatkoksessa päästään aiheeseen Baabelin kirjasto? Mikä on se ensimmäinen asiayhteys, jossa sellaiseen päästään viittaamaan? 

Sinä olet todella fiksaantunut tuohon Baabelin kirjastoon - eivät kaikki keskustelut vie sinne, ei se mikään Rooma ole. Itselleni luontevat suunnat ehkä liittyisivät ahtaan paikan kammoon, katastrofielokuviin (ei jos ollaan lasten kanssa liikkeellä), metrokauhuun (kehittelen mielelläni kauhutarinaideoita arkiympäristöissä), liikennelaitoksen kiroilemiseen ja siihen kuinka kiintoisaa olisi nähdä minkälaisten paikkojen kautta matkustajien evakuointireitti kulkee ja minne se johtaa.

En minä muista väittäneeni että kaikki keskusteluni ovat älykkäitä, jotkut ovat, suurin osa ei erityisen.

Kuka nyt on sanonutkaan, että sen pitäisi nyt nimenomaan olla Baabelin kirjasto. Nämä ovat esimerkkejä. Voit itse keksiä paremman esimerkin, jos tuosta et keksi mitään. Kun nyt saataisiin edes joku esimerkki. 

Tässä alkaa kyllä hieman herätä epäilys, mikä näiden älykeskustelijoiden ymmärryksen taso on, kun yksinkertaisia kysymyksiä, esimerkkejä, vertauksia ja argumenttejä näin kierrellään ja kaarrellaan. 

- Ei hitto sähköt meni

- Näköjään, toivottavasti saadaan pian korjattua.

- Ajatteleva muuten miten riippuvaisia me ollaan sähköstä, sitä pitää niin itsestään selvänä.

- Niinpä. Mikähänlainen yhteiskunta meillä olisi jos sähköä ei olisi keksitty.

Ja tästä saadaankin aikaiseksi keskustelua esimerkiksi millainen yhteiskunta olisi ilman sähköä, kehityksen huomista harppauksista (mitä sähkökin edustaa), miten jotkut valitsevat elämän ilman sähköä ja miksi, onko sähkö edellytys sivistyneelle hyvinvointiyhteiskunnalle.. Metron sähkökatkosta voi saada vaikka minkälaisen keskustelun aikaan. Lisäksi puhujilla voi tulla jostain lauseesta tai sanasta joku mielleyhtymä, joka vie keskustelun ihan eri aiheeseen ja näin voidaan päästä vaikkapa siihen Baabelin kirjastoon.

No niin, kiitos! Vihdoinkin kunnon esimerkki. 

Tuolla aiemmin mainittiin myös ilmastonmuutoskeskustelu, joka oli mielestäni myös hyvä. Minusta on vain hassua, että näistä kumpikaan ei vaadi sitä järjetöntä korkeasivistyksen tuntemista vaan aika pitkälle molemmissa pääsee ihan sillä maalaisjärjellä ja omilla kokemuksilla. En ymmärrä, miksi täällä annetaan esimerkkejä niistä Baabelin kirjastoista ja 1800-luvun kertomakirjallisuuksista, kun lopulta sitten ne keskustelut ovatkin sitten tällaista "mitä jos" -meininkiä, johon lapsikin voi osallistua. 

Minua alkaa kiinnostaa, millaisen keskustelun itse kelpuuttaisit älykkääksi keskusteluksi.  Mitä aihetta se voisi kokea ja miten se eteneisi? Kuinka monet ihmiset mielestäsi pystyvät käymään älykkäitä keskusteluja, onko sinulla valtavan korkeat standardit sille, kenet miellät älykkääksi? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustelussa voi viitata kirjallisuuteen, tutkimukseen, vaikka elokuvaan tietäen, että toinen tietää mistä on kyse. Ettei keskustelu junnaa siinä, että pitää selittää viittauksia auki.

Tätä olen ihmetellyt, miten tällainen keskustelu toimii. Ikään kuin olisi joku yhteinen kaava, mitä elokuvia kaikkien on pitänyt nähdä, mitä kirjoja tai tutkimuksia lukea. Ei kai kukaan yritä väittää, että kaikkien kuuluisi tietää kaikki samat elokuvat ja tutkimukset. 

Joskus kysyin tähän aiheeseen liittyen, mitä ovat ne "kirjallisuuskeskustelut" ja ihmettelin, miten voidaan olettaa, että kaikki ovat lukeneet samat kirjat tai ylipäätään muistaisivat näistä kirjoista sellaisia yksityiskohtia, joista voitaisiin keskustella. Kysyin, miten tällainen "kirjallisuuskeskustelu" oikeasti etenee. Puhutaanko juonesta vai arvioidaanko kirjailijoiden tuotantoja tai heijastetaanko kirjan tapahtumia yhteiskuntaan. Ja mitä sitten tapahtuu, jos jompikumpi ei ole lukenut kirjaa. Sain vähän kierteleviä vastauksia näihin keskustelun aiheisiin liittyen, mutta sitten sain muutaman vastauksen, jossa kerrottiin, miten keskustelu yleensä etenee ja hämmästyin näitä vastauksia.

"Luin viime viikolla kirjan x."

"Minä en ole vielä lukenut sitä. Menen huomenna kirjastoon."

"Minunkin pitäisi mennä kirjastossa käymään, kun pitää palauttaa pari kirjaa."

"Minä lainasin työkaverilta kirjan x." 

Ja nämä ihmiset olivat ihan tosissaan! Ja nämä pitivät minua moukkana, kun pidin tällaista "keskustelua" vähän erilaisena kuin odotin. Tiedän, että kukaan ei nyt usko minua, mutta kyllä, olen käynyt tämän keskustelun ja saanut tällaiset vastaukset. Ja vieläkään kukaan ei ole kertonut mitään muuta. 

Ei tietenkään voi olettaa, että kaikki ovat lukeneet saman asian. Ei se ole mikään edellytys keskustelulle. Ei sitä voi etukäteen tietää, miten keskustelu menee, kun keskustelun osapuolet voivat viedä sitä aivan eri suuntiin. 

Edelleen, niitä esimerkkejä haluaisin kuulla. Tämäkin kommenttisi on juuri tuota aiemmin mainitsemaani kiertelyä. 

Yleensä aloitetaan jostakin kirjasta, jonka molemmat ovat lukeneet (sen ei tarvitse olla mikään uutuusteos) ja siitä valikoituu sitten joku teema (vaikka Baabelin kirjasto, jos molemmat ovat Borges-faneja, kutn vaikkapa tätini ja minä) tätä teemaa tarkastellaan sitten monilta kanteilta, kuten ottamalla esiin muita teoksia, jossa kirjastoa on käsitelty samalla tavalla (Pratchett, Fforde), ja kuinka kaikki mahdolliset kirjat sisältävä kirjasto käsittää suunnattoman määrän informaatiota, joka on järjetöntä (tässä voi koukata Toisen asteen demoniin Lemillä) ja siihen informaatiotulvaan, joka siinäkin tapauksessa että se koostuisi pelkistä faktoista olisi enimäkseen hyödytöntä, järjetöntä ja tarpeetonta (joskin välillä toki hauskaa ja kiinostavaa) jonkinlaisen konsistentin maailmankuvan raketamiseen, j siitä sitten kohti tekoaälyä, ja onko se ystävä vai vihollinen...

Keskustelen lisäksi äitini kanssa taiteen tekemisestä, sisareni kanssa eläinten kohtelusta apaikastaihmisten elämässä (samoin yhden serkkuni, joskin eri kulmasta), kasvatuksen ja koulutukse  teoriasta ja käytännöstä toisen serkuni vaimon kanssa, politiikasta siitä kiinnostuneiden työtovereideni kanssa, Kolmannen serkkuni kanssa puhumme työelämän bisarreista käytännöistä ja mistä ne voivat johtua jne. Olen käynyt kouluikäisten sukulaisten kanssa pitkiä keskusteluja heidän tulevaisuuden toiveistaan, ja miten ne voisi saavuttaa, ja myös vaikka kuinka kirjoittaa hyviä kauhutarinoita (ja analysoinut "Miraculous: Tales of Ladybug and Cat Noir" -sarjaa). Ei syvälliseksi äityviä keskusteluja käydä kaikista aiheista kaikkien kanssa - eikä tosissaan aina tiedä mistä avautuu uusia ideoita ja näkymiä.

Juu, näitä vastauksia on nyt kuultu useita. En tarvitse listaa aiheista, joita käsitellään vaan ihan sitä sanallista tapaa, millä näitä aiheita käsitellään ja miten ne esimerkiksi alun perin otetaan puheeksi. Minusta tuossa sinunkin kommentissasi on käsittämätöntä tuo ilmaisu "yleensä aloitetaan jostain kirjasta". Siis millä tavalla aloitetaan. Istutaan pöydän ääreen ja sanotaan, keskusteltaisiinko tänään tästä? Vai miten se aloitus tapahtuu? Ja miten se teema valikoituu? Molemmat ovat lukeneet kirjan x. Onko aiemmin käsitelty muita tämän kirjan teemoja ja tällä kertaa otetaan eri teema? Vai lähteekö keskustelu vain ihan tyhjästä hiljaisuudesta tyyliin "kirjassa x on minusta mielenkiintoista aihe y"? 

- Kuin muuten Kjell Weston Leijat Helsingin yllä, vähänkö oli hyvä. Ei ihme, että sitä on hehkutettu.

- Hei poks lukenut sen Kjell Weston Leijat Helsingin yllä?

- Ai niin, mää muuten luin nyt sen Leijat Helsingin yllä, sen mistä viimeksi oli puhetta.

Esimerkiksi jollain noista tavoista voi aloittaa keskustelun. Ihan samalla lailla ne keskustelut aloitetaan kuin muutkin keskustelut.

Ihan oikeastiko joku tarvitsee vuorosanat avukseen voidakseen aloittaa keskustelun oman ystävänsä kanssa? 

Tässä ei ollut nyt kyse siitä, että tarvitaan vuorosanoja. Kyse oli siitä, kun olen tässä kysynyt, miten älykäs keskustelu toimii. Yksi niistä kysymyksistä oli, miten sellainen keskustelu alkaa ja siihen annettiin näitä "vuorosanoja". Tämä ei kuitenkaan minun mielestäni vielä vastaa kysymykseen, mutta hyvä yritys kuitenkin. 

eri

Miksi sinä arvelet että älykäs keskustelu toimisi jotenkin eri tavalla kuin joku muu keskustelu (olettaen että oikeasti keskustellaan, eli vaihdetaan mielipiteitä, ajatuksia ja kokemuksia, eikä saarnata tai pidetä monologeja)?