Mitä iän tuomia muutoksia olette havainneet itsessänne?
Aloitan. Harmaita suortuvia. En ole värjännyt koska ei haittaa.
Naururyppyjä silmäkulmissa, ja otsassa vaakasuoria ryppyjä.
Olkapäät tuntuu välillä raskailta jos joutuu nostaa käsivarret.
Polvissa välillä tuntemuksia. Ihan uus juttu. Kuluma tulossa? Mitenköhän vois välttää?
Oon siis 47.
Kommentit (772)
Olen alkanut entistä enemmän odottamaan kuolemaa. Asun yksin, ei perhettä, sukua, ystäväpiiriä. Töissä hirveä ressi vanhojen ihmisten asioista ja se vie kaikki käytettävissä olevat mehuni. Ei ole mieliala parantunut vaikka kuinka napsii vitamiineja ja urheilee vapaa-ajalla. N41
Vuosi vuoden jälkeen aina vaan rumempi naama näkyy peilistä.
Mulla ei muuta kuin koettaa karvat vaalentua, siis alapäässäkin. Muuten sama, villi ja kanis nainen. n54
Vierailija kirjoitti:
Vuosi vuoden jälkeen aina vaan rumempi naama näkyy peilistä.
Nykyään tehdään niin huonoja peilejä, toista se oli ennen...
Olen lähempänä 60 vuotta kuin koskaan ennen eikä minulla ole vieläkään harmaita hiuksia. Mutta turha kadehtia, hentoinen suomitukka on entistä hennompi ja haituvaisempi :D Leukaperissä on roikkumista, ja kaulassa, mutta syytän siitä laihtumista normaalipainoon.
Vaihdevuodet ovat vihdoinkin alkaneet, siitä olen iloinen koska en kaipaa menkkoja.
Mielestäni en ole vielä kasvoista rypistynyt (varmaan kun sitä läskiä on yhä sulatettavana), mutta käsissä alkaa näkyä ja raajoissa, kuivuutta nimittäin. Enkä laiskana jaksa rasvata itseäni koko ajan. Mitä väliä sillä enää on?
Tässä vaiheessa voin myös kertoa, että pieni- ja pystyrintainen VOI elää ilman liivejä eikä tissit rupsahda. Vasta nyt ne ovat hieman laskeutuneet ja sekin saattaa johtua tuosta pahuksen laihtumisesta.
Lihaskunto alkaa rapistua, mikä ärsyttää. Pakko kai alkaa kyykätä vaikka olisi muutakin tekemistä.
Niin ja ylähuuli tuntuu kutistuvan vuosi vuodelta. Kasvonpiirteet painuvat jotenkin. Voisin laittaa sellaiset ankkahuulet jossain välissä.
Asioiden harmaantuminen mustasta valkoiseen, rypyt, kehon hallinta ja jaksaminen.
Vihdoinkin olen vähentänyt punk-musiikin kuuntelua. En siis lopettanut.
Juon mielellään kasvislientä illalliseksi - vatsahaava poistunut.
Päihteiden tarve, ihmisten tarve, musiikin tarve on radikaalisti vähentynyt.
Paljon on vielä kehitetyttävää.
Arvomaailma on kadonnut kokonaan. Millään ei ole tavallaan mitään väliä.
Olen myös huomannut ettei omaa tahtoa ihmisillä ole. On vain harha siitä.
Elämässä ei oikein voi tehdä muuta kuin elää sitä.
Erilaiset vaivat muistuttavat että kolmekymppisenä on elämää eletty jo yli puolet.
Enää ei kannata suunnitella mitään, koska kuolema voi olla jo kohta ovella huomenna.
Paremmat arvot, vähemmän pinnallinen, kroppani ei kestä alkoholia kuten ennen. Vain parissa vuodessa tullut että toleranssi laskenut ja krapulat pahentuneet kunnolla. Pakko on ollut vähentää juhlimista. Muita muutoksia en ole vielä huomannut.
N29v
Tiedän mitä haluan ja kovasti sen eteen töitä teen. Miehet on vaikeita tapauksia. Oppii ymmärtämään mitä maalla tapahtuu suljettujen ovien takana. Ikää 37
Itsellä arvomaailmaa ei enää oikein ole.
Jokainen elää elämäänsä miten lystää ja se ei minulle kuulu tai muille miten minä elän.
Nelikymppisenä sitä alkaa jo odotella kuolemaa.
Viisikymppisenä on kenties viimeinen vuosikymmen kohtuullista fyysistä elämää jäljellä.
Kuusikymppisenä vain muutamia vuosia. Sen jälkeen pitää alkaa teeskentelemään että muisti pelaa ihan ok ja kävelylenkki sujuu vaivatta, vaikka rytmihäiriöt on selvästi ovella ollut jo parikymmentä vuotta omalla tasollaan.
Sellaista kitumista kuusikymppisestä kasikymppiseksi, jos kohtalo niin määrää.
Kamalinta olisi elää nuoruus ja aikuisuus valmistellen eläkeikään ja kuolla kupsahtaisikin ennen sitä sitten. Näitä on nähty paljon. Ei vanhana matkustelusta saa enää mitään irti. Elämä on mennyt jo silloin.
Fyysisinä juttuina olen huomannut harmaat hiukset (tummassa tukassa näkyy tosi selvästi), naururypyt, leukalinjan valahtamisen, silmien väsyneen katseen, nivelrikon (geneettistä, dg. tuli 37-vuotiaana). Herään todella aikaisin, en jaksa rillutella pitkälle yöhön. Krapula kestää päiviä.
Kaiken kaikkiaan pidän vanhenemisesta, mikään noista edellä mainituista ei ole mikään kamala juttu (no nivelrikko joo on kurja). Olen seestynyt, annan asioiden mennä omalla painollaan ja katson, mitä tuleman pitää. Yleensä kaikki menee lopulta hyvin. Pidän itsestäni paljon enemmän nyt, kuin vaikka parikymppisenä. Olen aarmollisempi itselleni.
N40
Ryppyjä, kolotusta, kipuja. Ruskeita läikkyjä naamassa ja käsissä. Hampaat reikiintyy helpommin, hammaskiveä. Vaikeampi laihtua.
Ikää 51 v.
En jaksa ottaa vastaan p**kaa yhtään. Nuorempana en jaksanut välittää. Nyt tulee takaisin samalla mitalla ja heti.
Vierailija kirjoitti:
Ryppyjä, kolotusta, kipuja. Ruskeita läikkyjä naamassa ja käsissä. Hampaat reikiintyy helpommin, hammaskiveä. Vaikeampi laihtua.
Ikää 51 v.
Unohtu aivan järkyttävät silmäpussit.
Nahat roikkuu kun laihtuu eikä herkästi napakoidu.
Vierailija kirjoitti:
Ryppyjä, kolotusta, kipuja. Ruskeita läikkyjä naamassa ja käsissä. Hampaat reikiintyy helpommin, hammaskiveä. Vaikeampi laihtua.
Ikää 51 v.
Ah, noi pigmenttiläikät! Ihan sama, kuinka hyvin suojaan itseni auringolta, ne tulevat joka kevät. Eivätkä ole naamassa varsinkaan "söpöjä pisamia", vaan oikeasti ruskeita läikkiä. Aivan kuin en olisi pessyt itseäni aikoihin.
Vierailija kirjoitti:
Teini-ikäisten (47) ei kannata paljon puhua iän tuomista muutoksista. Ne alkavat vasta siinä kuuskymppisenä, tai ainakin niitä alkaa huomata vasta silloin. Näin seiskavitosena on ilo havaita aamulla herätessään, ettei jalkoja nyt kolota, olen vielä elossa!
Etkö tohon ikään mennessä ole oppinut mitään yksilöllisistä eroista? Kuvittelet että oma näkemyksesi on totuus?
Kyllä se nelikymppisenä lähtee raju lasku elämänlaadussa.
Jos olisin tiennyt sen, niin olisi jättänyt opiskelut sikseen ja elänyt tukien varassa ja jättänyt varastoimatta tulevaisuuteen.
Elämä pitää elää ennen kolmekymppiä joka päivä sadat lasissa.
Fyysisiä muutoksia: kasvot valahtaa alaspäin, silmäpussit, laihtuminen vaikeaa, väsyneet silmät.
Psyykkisiä muutoksia: häpeäntunteen väheneminen, kilpailuhenkisyyden väheneminen, en jaksa esittää mitään muuta kuin olen, suhteellisuudentajun vahvistuminen.
Surullisuus.
Menkat onneksi ovat mennyttä elämää. Elämä muutenkin tuntuu olevan takanapäin.
N59