UUSI pino " kevyesti lapsettomille" !

Milka, kiitos tsemppauksesta! Olet taas ollut mielessä, pidän sulle peukkuja melkein yötä päivää =) Muillekin tietysti!!



Täällä menee vieläkin päivät vähän epäuskoisissa tunnelmissa, vaikka melko voimakkaita raskausoireita onkin jo. Esimerkiksi se jatkuva nälkä ja aivan hirveä olo iltaisin. Kaikki ruoka lakkaa maistumasta kun pääsen töistä kotiin ja väsyttää. Lisäksi olen vielä luonteeltani niin kova murehtija, että on vaikea olla ajattelematta kaikkia " vikoja" joita sikiöllä voi ilmetä...

Jos ennen tuntui että elämä pyöri yhden asian ympärillä, niin nyt se siis vasta onkin kutistunut johonkin noin 2cm ja yhden gramman kokoon =)



Täällä ketjussa on aika hiljaista, kertokaahan kuulumisia muutkin kuin milka ja tyllerö!

Kovasti onnea RouvaH:lle! Teillä kävi kuten meillä eli lopulta onnistui luomuraskaus vaikka hoidot häämöttivät jo lähellä.



Tuntemuksesi siitä, että pelkäät sikiöllä olevan jotain vialla: kovin tuttua ekasta raskaudestani. Huolehdin koko raskauden ajan ja toki oli rv25 lähtien aihettakin, koska sikiö alkoi tippua kasvukäyriltä. Nyt en tässä toisessa raskaudessa ehdi/jaksa/viitsi murehtia juuri ollenkaan. En edes jännittänyt ultraan menoa!



Ultrassa sikiö sai 5 pv lisää ikää, kuten uumoilinkin. Ovulaatiohan oli tuossa kierrossa todella aikaisin (kp 11). Nyt on siis menossa rv 14+6. Eipä tuolla lisäiällä muuta väliä ole kuin että pääsen aiemmin äitiyslomalle :-)



Toki välillä käy mielessä, että toivottavasti kaikki menee hyvin ja toivottavasti kaikki on hyvin. Mutta totuuden nimissä suurinta osaa ajastani en edes muista olevani raskaana... aivan hirveän huono omatunto tulee tästäkin asiasta - onpa hölmöä. Mutta kun tuo vähän alle 2v tyttö vie kaiken vapaa-ajan, niin enpä tiedä milloin tätä raskautta oikeasti ehtisi miettimään.



Peukut on pystyssä Milkalle ja muillekin!



Pauliina

Eipä onnistunut ensimmäinen icsi. Jotain hassuja toivonrippeitä kai jaksoin elätellä, kun menkatkaan eivät kuitenkaan alkaneet. Oireita ei kuitenkaan ollut minkäänlaisia, ja jotenkin sen vain tiesi, ettei tärppi käynyt. En nyt kyllä yleisesti ottaen ole mikään selvänäkijä tai henkimaailman ihminen muutenkaan, mutta silti uskon että oireet tunnistaa. No, vaikea sanoa, minuunhan on pumpattu sellainen määrä hormoneja viime viikkoina etten tosiaan tiedä enää kuka edes oikein olen...



Minulla ei ollut mitään intoa testata etukäteen, marssin vain tyynenä verikokeeseen perjantaiaamuna ja kuuntelin tulokset yhtä tyynenä samana iltapäivänä. Jatkoin hommia töissä niin kuin ei mitään. Mutta illalla, kun lähdin töistä ja kävelin yhden leikkipuiston ohi, tapahtui jotakin sellaista mitä ei ikinä ole ennen käynyt - aloin vollottaa siinä kävellessäni kun ne lapset melskasivat, huusivat ja juoksivat siellä puistossa. Sitä sitten kesti hetken, mutta onneksi olin varannut autoon kotimatkaa varten kunnon annokset suklaata ja lakua, joilla tainnutin itseni ähkyiseen turtumuksen tilaan. Illalla juotiin miehen kanssa punaviiniä ja juteltiin ja itkettiin (minä siis) piiiiitkään yöhön asti. Ja eilen ryystettiin enemmälti glögiä lähellä asuvien ystävien luona, joten hyvin tässä on päässyt hukuttamaan murhettaan.



Olisihan se ollut tosi harvinaista, jos ensimmäinen hoito olisi onnistunut. Tai siinä mielessä se tietysti onnistuikin, että alkioita saatiin pakkaseen ja kroppa vastasi hormoneihin ihan hyvin. Yllättävän kivuttomasti kaikki on mennyt kuitenkin. Toisaalta tuntuu, etten ole ollut ihan oma itseni tuon valtavan hormonimäärän takia, ja mistäs sen tietää, vaikka se juuri olisi vaikeuttanut sitä raskaaksi tulemista... Ainakin jos ajattelee, että oma hormonitoimintani on luonnostaan hyvä ja säännöllinen, ja nyt se muutettiin täysin keinotekoiseksi. Hyvähän tällaisia on spekuloida, varsinkin kun olen ammatiltani kaikkea muuta kuin terveysalan ihmisiä, mitä nyt netistä opiskellut tätä " hedelmöitystiedettä" , kuten Milka asian muistaakseni ilmaisi. Mutta kiinnostaisi silti kokeilla PASsia ihan luonnonkiertoon seuraavaksi, ja katsoa mitä tapahtuu.



Pikku hiljaa pitää yrittää suuntautua tulevaisuutta kohti, lääkäriaikakin on jo varattu tammikuuksi. Kai minä kuitenkin jaksan olla jo toiveikas, mikä on varmaan ihan hyvä merkki. Mieheni kanssa ollaan vitsailtu, ettei me yhtä lasta oltaisi haluttukaan, vaan otetaan mieluummin kaksoset sieltä pakkasesta.



Mutta tämän verran nyt oman navan ympärillä pyörimistä tällä erää... Milkalla lienee vielä muutama piinapäivä jäljellä - mikä on olo?



Aivan hurjasti onnea Rouva H:lle! Jos jollekin, niin sinulle minä tuollaista onnenpotkua olisin toivonutkin! Ymmärrän todellakin pelkosi, sellaista se varmaan on alkuvaiheessa, kun on asiaa ehtinyt jo odottaa ja toivoa niin kauan. Ne sormia napsauttamalla raskautuvat eivät osaa varmaan pelätä mitään, ja hyvä niin toisaalta, mutta minusta epävarmuus ja huoli ovat kyllä ihan normaaleja asioita. Toivon todella, että kaikki menee hyvin! Joko olet käynyt ultrassa?



Lämpöistä joulunodotusta täältä glögimukin ääreltä toivottelee Juulija, joka uskoo että elämä se voittaa kuitenkin...

harmi Juulija :(. Olen pahoillani ettei tärpännyt vielä, halaus sinulle. Tunnut ottavan asian kuitenkin aika rauhallisesti lukuunottamatta niitä ekan päivän itkuja. Se on hienoa että katsot myönteisenä tulevaan, sillä todella: sulla on nättejä alkioita odottamassa - ties vaikka just se tuplapotti:).



En tiennyt että olit icsissä, onko se siis se mikroinjektio? Tarkoitatko, ettei se yleensä onnistu ekalla? Vai onko siinä se vastaava todnäk kuin tavallisessa ivf:ssä, eli n. 30%? Se on totta, ettei se tavallaan ole paljon, mutta paljon enemmän silti kuin inssissä tai luomussa.



Mä olen jo ihan sekaisin noissa todnäk-luvuissa, sillä yksi sanoo yhtä, toinen toista. Viimeisimmin lääkärini sanoi, että luomussa todnäk on alle 10% ja hormonituetussa inssissä sitten tuplat eli max. 15%. Aiemmin mulle taas oli sanottu, että luomussa on todennäköisempää kuin inssissä, koska siinä kohtua ei kiusata eikä saateta supistelemaan. Ota sitten selvää!



Mutta oli miten oli, todennäköisyydet on jo sun puolella ens kiekalla!



Mulla piina jatkuu, tänään pp12... Pari päivää ollut menkkatyylistä tuntemusta mutta enpä sit tiedä... Fiilikset tempoilee ylös ja alas just tuntemusten vivahteiden mukaan. Eipä tässä voi muuta kuin odotella ja hermoilla vessassakäyntejä;).



t. Milka

Joo, Milka, icsi eli mikroinjektio se oli. Ilmeisesti sen onnistumisprosentit ovat ihan samaa luokkaa kuin ivf:ssä, ja sehän onkin ihan sama juttu muuten paitsi sen hedelmöityksen osalta. Siittiöiden määrä on meillä niin hirmu pieni, alle 1 milj./ml ja vielä ovat tosi hitaita, siksi meidät laitettiin suoraan icsiin kokeilematta ivf:ää ollenkaan. Se tosin on erikoista, lääkärikin sanoi ettei ole montaakaan kertaa nähnyt vastaavaa, että normimuotoisia siittiöitä on 100%. Täältä kun olen lukenut muiden icsiläisten juttuja, niin monillakin saattaa olla normaaleja vain esim. 1%. Mutta ei kai se mikään kauneuskilpailu sinänsä ole, väkisinhän ne tyypit sinne munasoluihin laitetaan...



Minusta nuo todennäköisyysjutut ovat jotenkin kummallisia - siis onko niin että jos käyn kolme kertaa alkionsiirrossa, niin yksi niistä keskimäärin onnistuu? Vai että jos meitä on kolme akkaa siellä odotushuoneessa menossa toimenpiteeseen, niin yhdellä meistä onnistuu? Ehkä näitä todennäköisyyksiä ei kannata märehtiä niin hirveästi, katsotaan vaan mitä seuraavaksi käy.



Uskoisin kyllä tavallaan, että mitä vähemmän sitä " hormonikiusausta" harjoitetaan, sen luonnollisemmassa tilassa kohtu varmaan on ja näin maalaisjärjellä kuvittelisi, että alkiolle olisi paremmat olosuhteet silloin. Mutta toisaalta taas ne luonnonkierron inssit ovat kai tosi hankalia sen ajoituksen kannalta, näin olen ymmärtänyt, ja sen vuoksi hormoneilla se on helpompaa. Ja eihän inssissä hormonimäärät ole ihan hirveitä kuitenkaan? Millaisilla annoksilla olet piikitellyt?



Huomenna sulla taitaa olla sitten testipäivä? Peukkuja pitelen, että saisit sen maailman parhaan joululahjan!



Minä alkuun pelkäsin ihan hirveästi sitä, että mitä jos ei onnistu ja sitten menee joulukin ihan pilalle. Mutta toisaalta nyt kun kävi näin, olenkin huomannut että on tosi kiva kun se joulu on tulossa. Että on ihan oikeasti jotain hauskaa odotettavaa ja touhuttavaa, sillä tuntuu että sen jälkeen tammikuu on tosi lähellä ja sitten päästään jatkamaan yritystä. Läpäisin sen pahimman testinkin, puolivuotiaan veljentyttöni tapaamisen, nyt viikonloppuna, joten eiköhän se joulukin suju perheen merkeissä aivan hyvin. Se nyt tietysti on vähän rankempaa, että mieheni pojan tyttöystävä on jo erittäin näkyvästi raskaana ja " lapsenlapsipuoleni" syntyy sitten keväämmällä. Onhan nämä meidän perhekuviot vähän erikoisia, mutta kyllä nykypäivänä on onneksi jos jonkinlaisia uusperheviritelmiä olemassa. Ihan täällä meillä landellakin, useampia.

Kiitos Pauliina ja Juulija! Juulijalle erityiskiitos, tuli oikein tippa linssiin kun sanoit toivoneesi meille tällaista onnenpotkua =) Minä toivon sitä niin teille kaikille, en osaa edes kertoa miten paljon!



En ole vielä käynyt ultrassa, menen vasta 2.1. Jännitän kyllä sitä jo nyt, samoin kuin ensi viikon lääkärintarkastusta, jossa selviää onko kohtu oikean kokoinen jne. Itse pelkään myös että joulu menee pilalle jos viikon päästä selviää että jotain häikkää on. Vieläkin lähes tärkein asia minulle on se, että olemme onnistuneet ainakin kerran tulemaan luomusti raskaaksi. En osaa hehkuttaa raskautta ja usein unohdankin koko asian (noloa?). Enemmän mua mietityttää kuvioihin tulleet rytmihäiriöt ja ensi viikolla oleva hammaslääkäri jossa porataan 2 reikää =)



Mukavaa joulunodotusta kaikille, toivottavasti pystytte irrottautumaan silloin vähän näistä kuvioista ja nauttimaan tunnelmasta =)

Rouva H tsemppiä ultraan, eiköhän kaikki ole hyvin, niinhän asiat yleensä ovat! Olen jutellut siskon kanssa paljon aiheesta, että täällä palstaillessaan vääristyvät todennäköisyydet siitä, että jotain olisi pielessä - tännehän kirjoittavat yleensä vain ne, joilla jotain ongelmia on.



Mullakin oli muuten rytmiksiä kun olin silloin raskaana, tosin mulla on niihen taipumusta muutenkin. Onko sulla ollut ennen?



Juulija teillä on tosiaan jännät kuviot sukulaisuussuhteissa, mutta sitähän se todellisuus on, maallakin ;). Urheasti olet selvinnyt hankalista lapsitilanteista, toiset niistä ovat vaikeampia, toiset vähemmän vaikeita.



Mulle tuottaa todella paljon iloa aina kun voin olla siskon lapsen seurassa, mutta en kestä nähdä ollenkaan viimeisillään raskaana olevaa läheistä ystävääni. Oikeastaan vaikeus on siinä raskauden kadehtimisessa, uskon ja toivon, että kun hänen lapsensa syntyy, tilanne normaalistuu, sillä lapsihan on ihana uusi tyyppi, eihän häntä voi " syyttää" siitä että on olemassa.



Kyselit paljonko pistelin puregonia, tällä kertaa joka toinen päivä 50, joka toinen 75 yksikköä. Ja sekin taisi olla liikaa ainakin näin km:n jälkeen, munis tosiaan kasvoi järjetöntä vauhtia. Annokset ovat ihan eri ivf:ssä, tiedän sen, sulla varmasti oli moninkertaiset kun haluttiin iso kasa munia kerralla?



Joo. Tänään on pp15 ja huomenaamuna saan tehdä testin... ellei sitten menkat pärähdä nyt illalla tai yöllä... Kesällä heräsin märkiin lakanoihin sinä aamuna kun testin olisi saanut tehdä, ulkohuussissa asiasta ei ollut enää epäilystäkään... Voivoi tätä.



Kivaa jouluvalmistelua itse kullekin!

Ihanaa rauhoittua joulun viettoon. Aion myös viipyä hetkisen poissa virtuaalimaailmasta ja keskittyä joululoman ajan omiin ihmisiini, hyvästä seurasta ja ruoasta nautiskeluun ja muuhun mukavaan. Talo tuoksuu mausteille ja kynttilät valaisevat, vaikka valkeaa joulua ei taida tullakaan.



Toivon kaikille teille ystävilleni täällä oikein lämpöistä joulua! Nauttikaa elämästä! Milkalle, jonka kuulumisia olen luurannut toisista pinoista, erityiset onnenpotkut matkaan - olet ajatuksissani, ja toivotan hirmusti onnea! Ja kaikille muillekin onnea!



Uusi vuosi tuo sitten uudet kujeet mukanaan, mutta niiden aika on vasta sitten kun niiden aika on... Hyvää joulua!

Hei vaan taas. Joulua odotellaan. En ole mitenkään kummemmin hössöttänyt koko joulusta, en oikeastaan koskaan. Tässä sitä vaan istutaan ja ihmetellään. Taas sain kuulla kahden tutun ihmisen uusista raskauksista :(

Olisinpa minäkin joskus heidän joukossa. no aika näyttää. Olen aika tympääntynyt koko hommaan. Mieski on aina sillon just jossain menossa kun pitäis puuhailla heti kunnolla. Miten kummassa se aina sattuuki niin!

Mitenpä sitä sitte mitään kääröä maailmaan saisi kun ei oo sitä toista tärkeetä osapuolta joka siihen välttämättä tarvitaan.



No se siitä, mutta Hyvää ja rauhaisaa joulua... ja ehkä jollekkin plussa uutisia joulun alla!!!!!!!!

Ihan kamala olo alkoi eilen. Ällötää kaikki. Eilen haisi tuoremehukin oksennukselle. Närästää ihan hirveesti. Mahassa pyörii ja nipistelee ja on sellanen ällöttävä olo että tiiä millon vaikka oksentaa.... Mitähän se tällänen on????? En muistaakseni oo syönykkää muuta normaaliin poikkeavaa ku tonnikalakastiketta ja kinkkua.... kp 18/29-31 menossa.

Ihan ku jotai alkuraskaus oireita. en kyl keksi mistä tää johtuu. En joulustaka stressaa ku ei tarvi itte tehäkkää sen etee mitää.

Matkalta ollaan selvitty onnellisesti, mutta eipä ollut " ylikiloja" kasvavan vatsan seudun muodossa kotiin tuomisina, menkat alkoi tokavikana reissupäivänä:(( Näin se vaan taitaa meillä mennä, Clomiresepti odottaa hyllyssä ja seuraavien menkojen alussa pitäs alkaa popsiin niitä. Miestäkin muistuttelin lupaamastaan joululahjasta...sekä lääkityksen aloituksesta, hän ei juuri asiasta intoonnu juttelemaan..yrtitän olla vaivaamatta päätäni sillä kunhan pidän huolen että hän on ajantasalla ja ymmärtänyt missä mennään.



Olen kovasti miettinyt pitkän tauon jälkeen sijaisvanhemmuutta ja mitä se antaisi/ottaisi sekä mikä olisi motiivini siiihen...haasteena se ei pelota mutta lapsesta luopuminen tuntuu nyt ajateltuna hurjalta varsinkin kun ei ole biologista lasta. Vaikka sanotaan että sijoitukset ovat monesti pitkäaikaisia ns.lopullisia, mutta kuitenkin. Täytyy miettiä asiaa vielä, tosin sellaisen valmennuskurssin voisi käydä ja jatkaa mietintää sen jälkeen uusin eväin.



Onnea kovasti RouvaHlle!!!!!! Mitä Milka1 testi näytti????? toivottavasti kaikki hyvin! Harmi ettei juulijan hoito onnistunut,mutta jospa tuplapotti odottaa teitä;)



Olen kaameassa flunssassa joten nyt ei jaksa enää olla pystyssä, palataan asiaan...en taida malttaa olla vilkasematta tänne taas huomenna, sen verran tylsää on kun henki ei kulje nokan kautta juuri lain;(



Etekäteen hyvää ja onnekasta vuotta 2007 kaikille tähän sakkiin kuuluville!!!! Toivokaamme kaikille meille vauva onnea kun vuosi vaihtuu ja raketit pamahtelee 31.12, itse olen töissä sinä yönä...

Missä väki luuraa??? Olis vielä pari päivää tätä vuotta jäljellä;) Nostan vähän meitä ylöspäin ettei vajoata liiaksi unohduksiin!

Kyllähän niitä lapsia pyritään sijoitusperheistä myös kotiuttamaan, mikäli mahdollista ja ei ole mitään estettä sille, etteikö lapsi voisi asua kotona.

Yleensä lapsen mieleen jää kuva myös sijoutusperheestä ja perhe ei niin vain unohdu. Riippuu tietenkin paljon myös lapsen vanhemmista haluaako he että lapsi on vielä yhteydessä sijaisperheeseen suhteen purkamisen jälkeen.

Ajatuksesi on kyllä hyvä. Paljon on lapsia jotka tarvitsisivat paremman ympäristön kasvaa.

Luopumishetkellä kannattaa ajatella lapsen biologisien vanhempien tunteita, tietysti he haluavat oman lapsensa takaisin... Niinhän sitä ajattelisi itsekkin jos olisi omasta lapsesta kysymys.

Ja tärkeintähän tässä on kuitenkin lapsen paras, ei se että itse saisi lapsen.

Saahan tästä myös " palkkaa" mutta se on toisarvoinen asia.

Missähän kaikki luuraa? Toivotaan että tämä vuosi on meidän ketjun suhteen vauvaonnea täynnä!!



Mullapa se vasta hassu raskaus on, kun aina tutkimusten jälkeen raskausviikot vaan vähenee =) Nyt pitäis olla menkoista laskettuna menossa rv 13+6, mutta ultran mukaan onkin vasta 12+3. No, vauva oli hassu ja vilkas siellä mahassa. Eihän sen liikkeet vielä tunnu eikä maha ole kovin iso, mutta olotila on sitten sen edestä aika kauhea.



Oikeasti oikeasti oikeasti toivon teille plussia tänä vuonna!!!

Hei,

Jostain kumman syystä ajauduin lukemaan tämän koko pitkän viestiketjun ja pidin lukemastani. Monet ajatukset tuntuivat tutuilta, mutta osa vielä kovin kaukaisilta. Tervehdys teille kaikille, ja toivottavasti huolitte mukaan.



Tämä on ensimmäinen kerta kun kirjoitan tästä aiheesta nettiin, mutta olen muutamia lapsettomuus-ketjuja lueskellut, ikään kuin ottaakseni selvää mistä tässä oikein on kyse. Olen aika pihalla vielä kaikesta, etenkin lyhenteistä ja kiertoilmauksista, mutta yritän pysyä kärryillä.



Oma tilanteeni on vielä hyvin kevyt, minulle on vasta kolme kuukautta ollut mahdollista tulla raskaaksi. Mutta toisaalta, minulla on ollut jo monta vuotta ' aavistus' siitä että en tule olemaan helppo tapaus. Aavistukselle ei ole mitään tutkittua perustetta, mutta olen sen jostain syystä itselleni kehitellyt. Tiedän että omalla äidilläni oli vaikeuksia saada esikoista (se kesti viisi vuotta) ja olen jotenkin alitajuisesti varautunut siihen että niin varmaan käy minullekin.



Ja olen sellainen suunnittelija-varautuja tyyppinen ihminen, joten olen sitten miettinyt jo varasuunnitelmiakin ja etenkin adoptio ulkomailta tuntuu hyvinkin mahdolliselta ajatukselta, jos omia lapsia en pysty saamaan. Olen jo miettinyt maitakin, lukenut netistä ja katsonut dokumentteja. Joo, hullua, tiedetään, mutta tykkään tosiaan suunnittelusta.



Vauvakuumetta minulle ei ole oikeastaan vieläkään tullut, eikä sellaista ole ollutkaan. Jotenkin olen vierastanut pieniä lapsia ja vasta viime vuosina olen kummilapsien kautta tutustunut pikkulasten maailmaan.



Ikää minulla alkaa olla kohta 32 vuotta joten ihan nuoria tässä ei enää olla. Tähän asti olen tarkasti pitänyt huolen siitä että lasta ei pääse tulemaan, sillä opiskelut & työt & matkustelut ovat oikeasti kiinnostaneet minua enemmän. Mutta nyt olen viime aikoina huomannut muutoksen, ja välillä jopa pienen pistoksenkin siitä, että olisiko sittenkin pitänyt aloittaa nuorempana? Onko tämä se asia elämässäni jota en kaikesta huolimatta pystykään suunnittelemaan?



Joku tuolla alussa kirjoitti hyvin, miten ei kannata laskeskella tulevaa äitiyslomaa. Tunnustan, minä ajattelen työasioita sen kannalta, mietin että voinko vielä ensi syyskuussa lähteä työmatkalle, jos nyt tulisinkin raskaaksi.



Toisaalta, koen olevani asian suhteen vielä tosi kevyt, enkä aio raskaaksi muuttuakaan ennen kuin se vuosi yritystä on täynnä. Vaikea ennustaa mitä sitten tekisin, mutta voisin kuvitella että lähtisimme tutkimuksiin. Jos jotain olisi tehtävissä suht kevyillä menetelmillä, niin varmaan ottaisimme ne käyttöön. Mutta rankkoja lapsettomuushoitoja jotenkin vierastan, ehkä se adoptio tuntuisi enemmän omalta vaihtoehdolta. Mutta, toisaalta, sitä en voi vielä tietää. Ja kun luin täältä Juulijan kokemuksia pistämisestä yms. niin se kuulosti ihan siedettävältä eikä ollenkaan niin pelottavalta kuin mitä olen tähän asti lukenut.



No niin, nyt tuli pitkä aloituspuheenvuoro, toivottavasti täältä löytyy edelleen keveyttä ja sitä hälläväliä-asennettakin. Elämässä on pakko olla muutakin merkityksellistä kuin äitiys, olen sitä mieltä edelleen vahvasti.



Hyvää uutta vuotta, ja kuulumisiin!

Sinulla tuntuu olevan ihan oikeita ajatuksia tähän ketjuun, vaikka teillä nyt ei ehkä vielä täydestä lapsettomuudesta voi puhuakaan (kuten ei meilläkään...)



Minuun kolahti tuo sinun varautumisesi lapsettomuuteen tai pitkään yritysaikaan, sillä itselläni on ollut jo parisen vuotta sellainen " pelko" että en tule ollenkaan raskaaksi tai joudumme koviin hoitoihin. Ja menihän meillä yli vuosi pettymysten parissa, mutta tämän palstan mittapuun mukaan tulin silti aika nopeasti ja vaivatta raskaaksi. Joku sanoi minulle kerran että monille tulee yllätyksenä tieto lapsettomuudesta tai ongelmista raskaaksitulossa, mutta niille jotka sitä " pelkäävät" jo etukäteen on ehtinyt kehittyä jonkinlainen varasuunnitelma tai hyväksyntä asiaa kohtaan jollain tasolla. Siis on ehtinyt valmistautua. Että jotain hyvää pahassakin, vai mitä?



Luulen että olen aika samanlainen suunnittelija ja pohdiskelija kuin sinä, siksi yritysaikakin voi tuntua kauhean raastavalta kun kaikki on niin kovin epävarmaa! Itse olen kyllä niin hupsu, että murehdin nyt raskaanaollessa yhtä paljon mutta eri asioita, eli luonteesta se on kai kiinni. Mutta täällä saa onneksi avautua ja keskustella sellaisten ihmisten kanssa joilla on paljon samoja ajatuksia!

vaan kaikille! Ja kivaa, että täällä on oltu aktiivisia edes vähän.



Tervetuloa, Tyynit! Kevyesti lapsettomiahan täällä alunperin oltiin kaikki, mutta onneksi monia on jo lykästänyt. Toiset meistä ovat tietysti ajan kuluessa muuttuneet vähän vähemmän kevyiksi, kuten huomasitkin ketjua lukiessasi, mutta toivottavasti täällä ei jutustelun henki kuitenkaan muutu kovin synkäksi. Aika jännä, että olet varautunut lapsensaamisongelmiin jo etukäteen, se on varmaan yleisesti aika harvinaista. Minulle asia tuli kyllä ihan kuin pommi kirkkaalta taivaalta, en olisi kuuna päivänä osannut moista kuvitella omalle kohdalleni. Päinvastoin, olen koko ikäni kuvitellut itseni jotenkin äärettömän hedelmälliseksi. Mistä lie johtuu, mutta varmaan se oli vähän samanlainen aavistus kuin sinulla nyt on omista tulevista vaikeuksistasi. No, omasta hedelmällisyydestäni en vieläkään tiedä, kun meillä ongelma johtuikin miehestä, mutta toivottavasti ainakin sinä olisit aavistuksinesi väärässä ja tärppi kävisi jo pian!



Meillähän oli alussa sellaiset pasmat, että tulee jos on tullakseen ja niin pois päin. Kummasti sitä mieli silti muuttuu, kun ei olekaan tullakseen. Alun alkaen suhtauduin hirveän kriittisesti rankkoihin lapsettomuushoitoihin - minäkö, joka en normaalisti syö edes särkylääkkeitä, nyt pumppaisin itseni täyteen jotain hormoneja. Adoptio todella tuntui meillekin läheisemmältä ajatukselta, mutta kun sitä aloin selvitellä, törmäsin kyllä sellaiseen seinään että jo vain nämä piikityshoidot tuntuvat helpommalta tieltä saada se perhe aikaiseksi...



Alkuvuoden mittaan pitäisi hommassa edetä seuraavaksi pakastetun alkion siirtoon. Se tapahtuu onneksi luonnonkiertoon (ihana sana, jotenkin alkuvoimainen!), joten saanpa ainakin olla oma itseni. Vaikka eihän se piikittelykään sinänsä paha juttu ollut. On vain niin hirveän vaikeaa olla lataamatta asiaan liikaa toiveita, kun vihdoin melkein kahden vuoden yrittämisen jälkeen tietää että ihka ensimmäinen oikea hedelmöittynyt alkio palloilee jossain vatsassani... Oli suoraan sanoen tosi vaikeaa hyväksyä se, ettei se yrittänytkään tarttua kiinni mistään - kiittämätön, tietäisipä miten paljon sen eteen on tehty! Mutta eihän se niin mene, se todellakin tapahtuu sitten kun aika on kypsä, taivaankappaleet oikeassa asennossa, tuuli sopivasta ilmansuunnasta, mielialapuntari kohdillaan ja ne pirut ja enkelit oikeissa asemissaan.



Joku päivä (eilen?) kuuntelin radiosta sellaisesta tukiperhejutusta, missä uupunut yksinhuoltajaäiti löysi neuvolan kautta perheen tai pariskunnan, joka hoitaa hänen lapsiaan silloin tällöin viikonloppuisin ja lomilla, jotta äiti saa välillä omaa aikaa ja tilaisuuden hengähtää. Kerroin siitä miehelleni, joka innostui asiasta, ja seuraavaksi ajattelin selvittää, mihin voin ottaa yhteyttä ja tarjota meitä tällaiseksi tukiperheeksi.



No, mehän tavallaan olemme jo sellainen perhe täällä maalaiskylässä muutamille naapurin lapsille, jotka alunperin tulivat leikkimään koirien kanssa, mutta ovat alkaneet viihtyä meillä muuten vaan. Sellaisia varalapsia, minusta se on hirveän hauskaa että joku oikeasti tykkää käydä meillä! Tuntui tosi hyvältä, kun pieni tyttö sanoi että täällä on niin kiva käydä, kun ei muitten taloihin saa koskaan tällä tavalla vaan tulla.



Jotenkin minusta on tosi omituista, että lapsettomuudesta kärsivät joskus jopa vihaavat muiden ihmisten lapsia, taapero-joulukortteja, vauvanvaunuja... Ainakin minusta on tosi mahtavaa päästä kurkistamaan lasten maailmaan näiden naapurinlasten muodossa, sillä omat lapsuusmuistot ovat kyllä hautautuneet jo melko syvälle historiaan. Ja pääseepä vanha nukkekotinikin karistamaan pölyt päältään pitkästä aikaa!



Uuden vuoden myötä lapsilykkyä kaikille!

Kiitoksia RouvaH tervetulotoivotuksista ja onnea teille odotukseen. Oliko tämä teille ensimmäinen lapsi, tarkistan vaan kun en vielä ihan muista kaikkia ketjun tapahtumia.



Totta varmasti tuo mitä kirjoitat, eli kun lapsettomuutta on jollain tasolla käsitellyt tai edes ajatellut, niin se ei pääse yllättämään. Taidan olla sellainen toivo parasta - pelkää pahinta ajattelija.



Ja toisalta se, että on miettinyt itselleen varasuunnitelman, niin sekin antaa tiettyä mielenrauhaa. Olen ajatellut että täysin lapsettomaksi en tule jäämään, ja oikeastaan se, että en joutuisi kokemaan synnytystä voisi olla myös helpotus. Tuttavapiirissä on myös monta hyvää kokemusta adoptiosta, joten se vaihtoehto ei tunnu liian vaikealta.



Varmasti moni asia vaatii sulattelua, mutta sitähän tässä on - aikaa mietiskellä. Kiukku tai kateellisuus ei ole vielä ehtinyt vaivata, olen oikeastaan ollut huvittunut uteluista (menimme naimisiin pitkän seurustelun jälkeen, ja se on laukaissut vauvautelut, sitä ennen oli ihan rauhallista) ja ihmeelliset kommentitkin olen sulatellut ihan rauhallisesti. Ystävistäni olen huomannut, että osa on lapsiasian suhteen varovaisia ja osa taas ihan tumpeloita. Tiedän kuitenkin etteivät he oikeasti haluaisi sanoa mitään pahaa, enemmän tulee sellaisia hassuja lipsahduksia.



Oikeastaan sellaiset marttyyri-äiti yleistykset ovat ainoita jotka ovat tähän mennessä ärsyttäneet. Olikohan se Pirkka-lehdessä, jossa kerrottiin naiskauppiasryhmästä joka kiipesi Kilimanjarolle. Juttu päättyi jotenkin niin, että " varmasti siksi selvisimme tästä niin hyvin ja organisoidusti, kun olemme lähes kaikki äitejä" . Ja sitten ei-äidit eivät osaa organisoida? Ei sitä varmaan niin ollut tarkoitettu, mutta tuommoiset kommentit kyllä ihmetyttävät. Töissä niitä välillä kuulee, että eihän perheettömät sitä tai lapsettomat tätä, mutta olen kyllä eri mieltä. Samoja taitoja voi lapseton/perheetön oppia kotonaan, eläinten parissa tai ihan vain itse ajattelemalla. Tai vastaavasti joku jolla on lapsia/perhe, ei ikinä opi organisoimaan ja elämä on ihan kaaosta.



No niin, tulipahan vähän mutistua..

että lueskelen vaan kaikkea netistä ja tietysti eksyin taas tänne.



Minäkin luin sen Kilimanjaro-jutun Tyynit! Ja ajattelin ihan samalla tavalla, että kyllä se äitiys varmasti vaikuttaa organisointikykyyn, mutta ehkä heidän tapauksessaan enemmän vaikutusta oli kuitenkin ammatinvalinnalla? Ärsytti minuakin =)



Juulija, mukavaa että pystyt olemaan positiivisella mielellä pettymyksistä huolimatta. Ja ennenkaikkea jaksat olla kiinnostunut muiden lapsista ja elämästä! Itse jotenkin tyhmänä muuten ajattelin, että jos vaan makoilee niin se alkio kiinnittyy varmemmin, mutta kyllä se kai niin on että se on korkeammissa käsissä koko homma alusta loppuun...vaikken uskonnollinen olekaan. Älä vaan luovu tuosta mukavasta asenteesta, on niin hauska lukea kaikki mitä kirjoitat, hyvät ja pahat asiat =) Taas kerran pidän teille peukkuja!



Tyynit: ympäristön vaikutus on varmaan suuri tuohon adoptioon suhtautumisessakin. Joku pystyy paljon luontevammin ajattelemaan itseään adoptiovanhempana ja sehän on todella hyvä asia. Maailma on täynnä orpoja lapsia! Vaikka aina puhutaan synnytyksestä ja raskaudesta jonkinlaisena naiseuden merkkinä, niin itse ainakin toivoisin että ajatukset muuttuisivat vähän toisenlaiseen suuntaan.



Mitä mieltä olette muuten siitä, että esimerkiksi Arja Korisevan saatua tämän viimeisimmän lapsen, mainittiin oikein erikseen että perheeseen kuuluu myös adoptiotytär? Pitääkö se aina mainita, eikö se ole vähän hassua?! Tyhmää korostamista josta pitäisi päästä eroon...



Jaaha, nyt en tule tänne ennen ensi viikkoa, lupaan!

Kiitos Juulija!

Kevyesti lapsettomat kuulostaa kyllä hauskalle, oikeastaan sehän voisi sitten jo tarkoittaa sitä että se lapsettomuus on jo poistumaan päin. Toivottavasti näin tulee käymään kaikille, tavasta viis. Te pääsette sitten jo alkuvuodesta uuteen yritykseen, varmaan hienoa kun alkaa taas tapahtua.



Hauska tuo ajatus, että olet kuvitellut itsesi äärettömän hedelmälliseksi. Mistäköhän sellaiset ajatukset tulevat? Mun lapsettomuusajatukseen vaikuttaa ihan varmasti se mitä äitini on kertonut, jotenkin olen varmaan ajatellut että sekin on perinnöllistä. Toisaalta huvittava ajatus, perinnöllinen lapsettomuus, no, ehkä siis enemminkin vaikeus saada lasta.



Tuotakin olen muuten miettinyt vasta viime aikoina, että mitä jos se johtuisikin miehestä että lapsia ei tulisi. Jotenkin olen vaan klikkiytynyt siihen ajatukseen että se on minusta kiinni jos niin ei käy. Toisaalta, olisi varmaan helpompaa jos sitä lopullista syytä ei selvitettäisikään. Voisin ehkä olla niin alhainen, että alkaisin miettiä " jonkun toisen miehen kanssa se onnistuisi" ... en kai, toivottavasti en kuitenkaan. Tai miten se vaikuttaa miehen ajatuksiin, ainakin perinteiset suomalaiset äijät ovat aika suorapuheisia ja raakoja siitä miten lapsia tehdään. Enkä haluaisi joutua myöskään työpaikkani kahvipöytäkeskustelun kohteeksi, " ne eivät kuulemma voi saada lasta kun niillä on se ja se" . Eli ehkä haluaisin tietää, että onko vika korjattavissa, mutta en sen tarkemmin. Ja en kyllä sitä " vikaa" haluaisi kertoa kenellekään puolitutulle, en varmasti.



Millaiseen seinään törmäsit adoption suhteen?



Totta tuo kiinnittymisajatuskin, miksi senkin vaiheen pitää olla täynnä erilaisia riskejä? Eikö se jo riittäisi että hedelmöitys on saatu aikaiseksi.



Tukiperhetoiminta kuulostaa hienolta, ja varmaan monia tuttujakin lapsiperheitä ilahduttaisi hengähdystauko. Meillä on lähipiirissä viisi perhettä, joiden lapset ovat meille tosi tuttuja. Silti heidän hoitamisensa ottaa voimille, vaikken sitä kovin usein olekaan ehtinyt tekemään. Mutta ollaan kuitenkin päästy näiden ihanien ja vauhdikkaiden tapausten myötä kokeilemaan lasten kanssa eloa, ja onhan se, hmm.. erilaista kuin kahdestaan. Ollaan parin perheen kanssa tehty lomareissujakin yhdessä, ja kyllä me tähän asti ollaan aina oltu ihan puhki niiden jälkeen. Hauskaa, mutta rankkaa.



Kamala ajatus tuo olisi jos alkaisi katkeroitua niin että vihaisi muiden lapsia. a. Eiväthän ne olisi missään tapauksessa minun lapsiani b. Katkeroitumalla pilaa vain omaa elämäänsä c. Nauttimalla muiden lapsista saa hauskoja kokemuksia myös itselleen.



Mä olen aina tykännyt lapsi- ja koirajoulukorteista, mun mielestä ne ovat hauskoja ja on hienoa, että joku jaksaa nähdä vaivaa ja askarrella niitä. Eihän niitä ole kenenkään suruksi tarkoitettu. Ja olen mä omista koiristanikin kortteja tehnyt, eikä niiden korttien saajat ole varmaan pahastuneet. Toivottavasti eivät. :) Yksi hauska joulukortti tuli muutama vuosi sitten, siinä oli valokuva pariskunnan uudesta, yhdessä rakennetusta talosta! Siihen tiivistyi heidän kuulumisensa viimeisen vuoden ajalta, ja tuskin kukaan siitä alkoi kiukutella että mitäs tuollaisen lähettävät, eiväthän kaikki taloa saa...



RouvaH, joo, olen miettinyt samaa että miksi sitä adoptiota joidenkin julkkisten kohdalla korostetaan. Korostavatko he itse vai miksi se nostetaan esiin. Adoptio on arkielämässä aika paljon huomaamattomampaa, ja onhan meidän isovanhempien ja heidän vanhempiensa aikana otettu usein kasvattilapsia. Ympäristöllä on varmasti suuri merkitys, se miten sukulaiset ja ystävät asennoituvat on kyllä tärkeää. Sulattelua se vaatii varmaan kaikilta ja vaatii vanhemmiltakin aika isoa sydäntä, että osaa fiksusti hoitaa ja rakastaa omaa -vaikkakaan ei sitten biologista- lastaan.



Ja ehkä se vastuunotto toisesta ihmisestä on kuitenkin suurempi asia, kuin raskauden ja etenkin synnytyksen mystiikka. Varmasti raskausaika on aika ufoa, miten ihmisen sisällä voi kasvaa toinen ihminen... mutta synnytys on kyllä kaikkien kertomusten jälkeen mun mielestä aika raaka ja pelottavakin kokemus.



Heh, mä olen yrittänyt nyt muuten opiskella ovulaation saloja. Ihan pimeetä, jos on ylipainoa, niin ei välttämättä ovuloi. Jos laiduttaa tai lihottaa, niin ovulaatio saattaa häiriintyä. Mitäs sitten tehdään... treenataan läskit lihaksiksi laihtumatta? Ajankohdasta vielä...Ovulaatio tapahtuu kaksi viikkoa ennen kuukautisia. Niin siis jos on säännöllinen kierto. Muuten se voi tapahtua milloin vaan. Argh!



Hauskaa viikonloppua ja loppiaista!