Naisporukassa ulkopuoliseksi jääminen, kokemuksia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jollet suostu juoruilemaan et kelpaa

Olen monta kertaa joutunut todistamaan, miten naisporukoissa muuten juoruillaan selän takana. En itse kuulu mihinkään porukkaan, mutta olen ollut läsnä jutuissa ja ystävystynyt kahden kesken syvällisemmin jonkun sellaisen johonkin porukkaan kuuluvan naispuolisen kanssa. Hänkin puhui selän takana heistä, vaikka oli niin kaveria, niin kaveria. Että sellaista. 

Siksi kannattaakin kaverustua miesten kanssa.

Tässä on vain se ongelma ettet ole koskaan yksi miehistä, vaikka sinusta niin tuntuisikin. Et saa osaksesi sitä miesten välistä veetuilua ja kiusaamista, koska sinua kohdellaan naisena miesten joukossa. Tästä syystä tuntuu että miesporukat ovat pääsääntöisesti parempia paikkoja. Samalla tavalla jos mies on naisporukassa, ja tekee/sanoo täsmälleen saman jutun kuin sirpa, niin miestä ymmärretään ja hänelle ei suututa, ehkä jopa nauretaan, mutta sirpa, jos nyt ei potkita ulos porukasta niin ainakin saa kuulla kunniansa ja joutuu jäähylle.

Kyllä saa. Se pitää myös kestää ja siihen ei kaikkien ego taivu. Kiukuttelu ja pikkumaisuus johtaa siihen ettei pääse porukkaan kuten se että tuo naiseuttaan esille ja koittaa siitä hyötyä. Kun toimii kuten muutkin, ei ole mitään ongelmaa. Jos sinä et ole miesporukkaan sopinut, se ei tarkoita etteikö joku muu sopisi. Meitä miehiä ja porukoita on myös monenlaisia. M

Miehet tunnistavat naisen vaikka tämä kulkisi miesten vaatteissa, joten sitä naisellisuuttaan ei tarvitse tuoda esiin. Minulla on paljonkin miehiä kavereina, ja yleisimpään kokoonpanoon kuuluu minä, mieheni, ja sitten muita miehiä. Naisia on pari kaverina, ollut jo monenkymmentä vuotta. 

Jos sinä ajattelet että teidän mieskaveriporukkaanne sopii yksi nainen, ja tämä nainen on sinulle kuin mies, niin se ei tarkoita että muut miehet näkisivät samoin. 

Toisaalta tällä ei sinänsä ole väliä, koska tiedän että olet se nainen joka kuvittelee olevansa yksi miehistä. Odota vain tuon nuoruutsesi kuvitelman ohi, niin elämä näyttää sinulle miten väärässä olit.

Vierailija kirjoitti:

Yhden yksinäisen ja samalla tavalla ulkopuolisen kokemuksesta: ei välttämättä ole paras idea valitella yksinäisyyttään tällaisessa tilanteessa. Tämä on toki vain yksi kokemus ja tilanteita on yhtä paljon kuin ihmisiä, mutta kerrompa kuitenkin ajatukseni jos se jotakuta vastaavassa tilanteessa olevaa auttaa, ajatuksen siemenen kun sain itsekin tältä palstalta yksinäisten ketjusta. 

Itselläni ei oikein ole ollut aikoihin läheisiä ihmissuhteita entisten viilennyttyä vuosien varrella. Olen lapseton ja perheen perustaneet tuttavat viihtyvät mielummin muiden perheellisen kanssa ja moni ystävä on muuttanut toiselle puolelle Suomea tai ulkomaille asti. Kun tuttavat näkevät naisporukalla tai järjestävät talkoita ym, jään usein ulkopuolelle. Olen sanonut että tulen mielelläni mukaan ja toki yrittänyt itsekin järjestää menoja ja kutsua muita mukaan. Yleensä eivät tule, joten parin vuoden yrittämisen jälkeen lopetin tämänkin.

Valittelin yksinäisyyttä useita vuosia tuttavilleni ja olin hämmentynyt kun tunnuin ajautuvan aina vain kauemmaksi niistäkin ihmisistä jotka asuvat lähistöllä. Tajusin sentään olla valittamatta heille suoraan, mutta ihmettelin mielessäni että minähän kerroin heille olevani yksinäinen, miksi eivät kutsu mukaan?!

Lueskelin tältä palstalta yksinäisten kirjoituksia ja tuli vastaan yhden ei-yksinäisen ajatuksia siitä miksi hän huomaa usein valitsevansa seuransa ihan muista ihmisistä kuin näistä yksinäisistä. Koki yksinäiset raskaaksi, koska heille jokainen näkeminen ja kirppiskäynti toisen ihmisen kanssa on niin iso juttu, että siitä tulee iso velvollisuus. Jos lapsi sairastuu tai mies lähteekin työreissulle ja kirppiskäynti peruuntuu, se on yksinäiselle iso juttu, mistä tulee itsellekin harmi ja paha mieli, kun ei toki haluaisi yksinäiselle tehdä ohareita. Kun taas ihmiselle jonka elämässä tapahtuu paljon tuollainen on ihan normaalia elämän kommellusta ja ohitetaan olankohauksella, uusia kirppisreissuja ja menoja tulee.

Ymmärsin että yksinäisyydesta valittelu voi käydä raskaaksi ystäville. Ihmiset kokevat helposti vastuuta heikommasta, tässä tapauksessa yksinäisestä, ja saattavat kokea että heillä on velvollisuus muistaa aina tämä yksinäinen, ottaa aina mukaan, pitää huolta, kohdella muutenkin eri tavalla kuin omilla jaloillaan seisovia ystäviään. 

Ihmisillä on kiireiset ja stressaavat elämät, ollaan vastuussa töistä, perheestä, kodista, remonteista, harrastuksista, itsensä kehittämisestä, lemmikeistä, ehkä omista vanhenevista vanhemmistaan. Se aika mitä jää ystäville halutaan viettää rennosti, ei silloin haluta olla vastuussa taas yhdestä ihmisestä. Vaikka ihmiset tykkäisivät sinusta, tuo pienikin vastuullisuuden tunne saattaa olla kaikkien muiden elämän vastuiden päälle liikaa ja on helppo kääntyä niiden ihmisten puoleen, jotka eivät mene rikki siitä jos heitä ei aina oteta mukaan eikä heitä aina huomioida. Näiden ihmisten kanssa on rento olla tasa-arvoisena.

Tämän ymmärrettyäni lopetin valituksen yksinäisyydestä. Itkin yksinäisyyttäni yksikseni ja ihmisille puhuin positiivisempia asioita elämästä. Kerroin harrastuksista, lenkillä käynneistä, matkoista, remonteista kotona, grillailuista ym. En vain maininnut että tein tämän kaiken yksin. Aikaa kului ehkä vajaa vuosi, ja huomasin että tilanne alkaa hiljalleen muuttua. Yksi tuttava alkoi pistäytyä kahvilla aina välillä. Toinen kutsui talkoisiin kavereiksi. Yhden porukan kanssa järkätään illallisia kerran kuussa. 

Ymmärsin että ihmiset haluavat lähipiirinsä ihmisiä jotka tuovat heidän elämäänsä jotain positiivista. Yritän olla sellainen ja yllättäen yksinäisyyteni onkin väistymässä. 

Juuri näin. Ihmiset haluavat ympärilleen vahvoja, itsenäisiä ihmisiä. Iloisia, positiivisia, toimeliaita. Se, että lähes ensimmäisenä kertoo olevansa yksinäinen saa muut kavahtamaan. Lisäksi tietysti varmaan jotenkin alitajunnassa käy looginen päättely: jos tuo ihminen on yksinäinen, kukaan muu ei häntä kelpuuta, niin miksi minun pitäisi? Mikä hänessä on vikana?

Vietän aikani oikeastaan vain kaksistaan mieheni kanssa, plus sitten jos joku haluaa tulla käymään meillä. 

En ole koskaan kelvannut naisporukoihin, ja kun olen huomannut ettei minua oikeastaan haluta mukaan, niin olen itse jättäytynyt pois. Minulla on ollut elämäni varrella kyllä useita miesporukoita, joihin olisi sitten näitä naisporukkanaisia halunnut siivelläni mukaan miestä metsästämään, mutta en ole ottanut heitä mukaan, koska kaveriporukka on kaveriporukka, eikä mitkään sinkkuiltamat. 

Miehelläni on ollut myös useita porukoita, mutta ne jotka ovat keskittyneen lähinnä juhlintaan ja alkoholinkäyttöön ovat jääneet pois jo aikaa sitten, kun ei mies sellaiselle jaksa perustaa kaveruutta. Enenevissä määrin hänkin on vain kotosalla kanssani. Toisaalta meillä on kyllä yhdessä niin kivaa että joskus kun tulee mieleen että pitäisikö pyytää se tai se illanviettoon meidän kanssa, niin päädytään että ei pyydetä, koska sitten meidän hyvä flow menee pilalle. Se joku haluaa kuitenkin siten kuunnella täysillä jotain kökkömusaa josta emme pidä, ja me kohteliaina haluamme että vieras viihtyy, niin sittenpä kuuntelemme sitä  :D  Tai jos yhtäkkiä meille tulee fiilis että soitetaan jotain, niin se on sitten ikävää kun joudutaan olemaan soittamatta kun vieras ei tykkää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On kokemusta. Olen jäänyt kaikista naisporukoista aina ulkopuolelle, en oikein tiedä miksi. Olen ihan ok asian kanssa nykyään, mutta teininä tämä otti joskus vähän koville.

Minulla sama. Usein kyllä vetäydyn suosiolla "pelistä", kun huomaan, että se on käynnissä. Joillakin näkyy ihan päälle päin, miten kauhea hätä heille on yksin jäämisestä, ja alkavat toimia siten, etteivät varmasti jää yksin. Blokkaavat vaikka jonkun muun ulkopuolelle, esim. jos istumapaikkoja samalla rivillä ei ole enempää. Se pidättyväisempi, joka ei rynni ja etuile, jää sitten pikku hiljaa ulkopuolelle, kun ei käytä kyynärpäätaktiikkaa.

Varmasti on muitakin syitä, miksi jään ulkopuolelle. En edes viihdy kolmen hengen seurueessa tai isommassa, sillä ihmiset yleensä puhuvat mielellään niin paljon, ettei siihen keskeyttämättä saa sanaa väliin. Ja taas kaksi äänessä ollutta ovat sitoutuneet toisiinsa ja mielestään luoneet tunnelmaa, itse olen hiljempaa jos huomaan etten mitenkään saa sanottua väliin mitään. Usein minua ei myöskään kuunnella, vaikka jotain sanoisin. Olemuksessani täytyy olla jotain sellaista, että minut määritellään alitajuisesti vähempiarvoiseksi, jonka asiat voi sivuuttaa. Olen miettinyt tätä paljon, mutta en ole vielä keksinyt, miten pukeutuisin, liikkuisin, ilmeilisin ja puhuisin niin, että minua pidettäisiin yhtä tärkeänä kuin muitakin.

Sopivatko nämä sinuun yhtään, oletko vetäytyvä tai ainakin sillä tavalla hienostunut, ettet missään nimessä ryhdy "rynnimään"?

Kyllä sopii, olen juurikin tuollainen. En ole ujo, en siis pelkää tai arkaile puhua porukassa, mutta en myöskään ole kovin puhelias. Sanoisin, että olen rauhallinen. Haluan antaa muille tilaa sanoa sanottavansa, en halua puhua päälle tai keskeyttää. Haluan keskittyä siihen, mistä muut puhuvat. En myöskään tykkää sellaisesta small talk -tyylisestä liibalaaba-keskustelusta, joten ehkä olemuksestani huomaa, kuinka tylsistynyt olen, jos tällainen keskustelu jatkuu pidempään. Tämä kaikki yhdessä johtaa joskus isommissa porukoissa siihen, että muut puhua pälättävät ja minä jään hieman sivustaseuraajaksi.

Tajusin jotain tuosta, kun kirjoitit että joillain on kauhea hätä yksinjäämisestä. Minulla ei sellaista hätää ole ollenkaan, etenkään nykyään. Viihdyn kaikkein parhaiten yksin omassa seurassani, joten jos huomaan merkkejä siitä, ettei minusta pidetä tai seurassani viihdytä, vetäydyn nykyään suosiolla pois porukasta. En jaksa enää yhtään sellaista kissa-hiiri-leikkiä, jossa koitan juosta muiden suosion tai hyväksynnän perässä.

Olen tullut siihen johtopäätökseen, että itsessäni on vähän vikaa näissä tilanteissa. Joskus saatan vetäytyä niin paljon, että muut todennäköisesti pitävät minua kylmänä tai tylynä. Olen parhaimmillani kahdenkeskeisissä keskusteluissa ja aktiviteeteissa, ja monet ovat sanoneetkin hieman hämmästellen, että olen loistavaa keskusteluseuraa. He ovat ennen tätä tutustuneet minuun porukassa, joten luulivat ehkä, että olen aina vähän hiljaisempi ja vetäytyvämpi.

Mulle käy näin jokaikisellä työpaikalla, ihan sama missä työskentelen ja kenen alaisuudessa ja millä alalla. Olen tosin omituinen ja enemmän "miesmäinen", joten ehkä se vaikuttaa. Yleensä ystävystyn toisten omituisten otusnaisten kanssa parhaiten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On kokemusta. Olen jäänyt kaikista naisporukoista aina ulkopuolelle, en oikein tiedä miksi. Olen ihan ok asian kanssa nykyään, mutta teininä tämä otti joskus vähän koville.

Minulla sama. Usein kyllä vetäydyn suosiolla "pelistä", kun huomaan, että se on käynnissä. Joillakin näkyy ihan päälle päin, miten kauhea hätä heille on yksin jäämisestä, ja alkavat toimia siten, etteivät varmasti jää yksin. Blokkaavat vaikka jonkun muun ulkopuolelle, esim. jos istumapaikkoja samalla rivillä ei ole enempää. Se pidättyväisempi, joka ei rynni ja etuile, jää sitten pikku hiljaa ulkopuolelle, kun ei käytä kyynärpäätaktiikkaa.

Varmasti on muitakin syitä, miksi jään ulkopuolelle. En edes viihdy kolmen hengen seurueessa tai isommassa, sillä ihmiset yleensä puhuvat mielellään niin paljon, ettei siihen keskeyttämättä saa sanaa väliin. Ja taas kaksi äänessä ollutta ovat sitoutuneet toisiinsa ja mielestään luoneet tunnelmaa, itse olen hiljempaa jos huomaan etten mitenkään saa sanottua väliin mitään. Usein minua ei myöskään kuunnella, vaikka jotain sanoisin. Olemuksessani täytyy olla jotain sellaista, että minut määritellään alitajuisesti vähempiarvoiseksi, jonka asiat voi sivuuttaa. Olen miettinyt tätä paljon, mutta en ole vielä keksinyt, miten pukeutuisin, liikkuisin, ilmeilisin ja puhuisin niin, että minua pidettäisiin yhtä tärkeänä kuin muitakin.

Sopivatko nämä sinuun yhtään, oletko vetäytyvä tai ainakin sillä tavalla hienostunut, ettet missään nimessä ryhdy "rynnimään"?

Kyllä sopii, olen juurikin tuollainen. En ole ujo, en siis pelkää tai arkaile puhua porukassa, mutta en myöskään ole kovin puhelias. Sanoisin, että olen rauhallinen. Haluan antaa muille tilaa sanoa sanottavansa, en halua puhua päälle tai keskeyttää. Haluan keskittyä siihen, mistä muut puhuvat. En myöskään tykkää sellaisesta small talk -tyylisestä liibalaaba-keskustelusta, joten ehkä olemuksestani huomaa, kuinka tylsistynyt olen, jos tällainen keskustelu jatkuu pidempään. Tämä kaikki yhdessä johtaa joskus isommissa porukoissa siihen, että muut puhua pälättävät ja minä jään hieman sivustaseuraajaksi.

Tajusin jotain tuosta, kun kirjoitit että joillain on kauhea hätä yksinjäämisestä. Minulla ei sellaista hätää ole ollenkaan, etenkään nykyään. Viihdyn kaikkein parhaiten yksin omassa seurassani, joten jos huomaan merkkejä siitä, ettei minusta pidetä tai seurassani viihdytä, vetäydyn nykyään suosiolla pois porukasta. En jaksa enää yhtään sellaista kissa-hiiri-leikkiä, jossa koitan juosta muiden suosion tai hyväksynnän perässä.

Olen tullut siihen johtopäätökseen, että itsessäni on vähän vikaa näissä tilanteissa. Joskus saatan vetäytyä niin paljon, että muut todennäköisesti pitävät minua kylmänä tai tylynä. Olen parhaimmillani kahdenkeskeisissä keskusteluissa ja aktiviteeteissa, ja monet ovat sanoneetkin hieman hämmästellen, että olen loistavaa keskusteluseuraa. He ovat ennen tätä tutustuneet minuun porukassa, joten luulivat ehkä, että olen aina vähän hiljaisempi ja vetäytyvämpi.

Tai sitten olet yksi meistä jotka haluavat aitoja ihmissuhteita, jolloin et sovi tekoihmissuhteita haluavien joukkoon.

Vierailija kirjoitti:

Mulle käy näin jokaikisellä työpaikalla, ihan sama missä työskentelen ja kenen alaisuudessa ja millä alalla. Olen tosin omituinen ja enemmän "miesmäinen", joten ehkä se vaikuttaa. Yleensä ystävystyn toisten omituisten otusnaisten kanssa parhaiten.

Et ole miesmäinen. Kukaan nainen ei ole. Luultavasti olet huono sosiaalisissa tilanteissa, siitä se yleensä johtuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhden yksinäisen ja samalla tavalla ulkopuolisen kokemuksesta: ei välttämättä ole paras idea valitella yksinäisyyttään tällaisessa tilanteessa. Tämä on toki vain yksi kokemus ja tilanteita on yhtä paljon kuin ihmisiä, mutta kerrompa kuitenkin ajatukseni jos se jotakuta vastaavassa tilanteessa olevaa auttaa, ajatuksen siemenen kun sain itsekin tältä palstalta yksinäisten ketjusta. 

Itselläni ei oikein ole ollut aikoihin läheisiä ihmissuhteita entisten viilennyttyä vuosien varrella. Olen lapseton ja perheen perustaneet tuttavat viihtyvät mielummin muiden perheellisen kanssa ja moni ystävä on muuttanut toiselle puolelle Suomea tai ulkomaille asti. Kun tuttavat näkevät naisporukalla tai järjestävät talkoita ym, jään usein ulkopuolelle. Olen sanonut että tulen mielelläni mukaan ja toki yrittänyt itsekin järjestää menoja ja kutsua muita mukaan. Yleensä eivät tule, joten parin vuoden yrittämisen jälkeen lopetin tämänkin.

Valittelin yksinäisyyttä useita vuosia tuttavilleni ja olin hämmentynyt kun tunnuin ajautuvan aina vain kauemmaksi niistäkin ihmisistä jotka asuvat lähistöllä. Tajusin sentään olla valittamatta heille suoraan, mutta ihmettelin mielessäni että minähän kerroin heille olevani yksinäinen, miksi eivät kutsu mukaan?!

Lueskelin tältä palstalta yksinäisten kirjoituksia ja tuli vastaan yhden ei-yksinäisen ajatuksia siitä miksi hän huomaa usein valitsevansa seuransa ihan muista ihmisistä kuin näistä yksinäisistä. Koki yksinäiset raskaaksi, koska heille jokainen näkeminen ja kirppiskäynti toisen ihmisen kanssa on niin iso juttu, että siitä tulee iso velvollisuus. Jos lapsi sairastuu tai mies lähteekin työreissulle ja kirppiskäynti peruuntuu, se on yksinäiselle iso juttu, mistä tulee itsellekin harmi ja paha mieli, kun ei toki haluaisi yksinäiselle tehdä ohareita. Kun taas ihmiselle jonka elämässä tapahtuu paljon tuollainen on ihan normaalia elämän kommellusta ja ohitetaan olankohauksella, uusia kirppisreissuja ja menoja tulee.

Ymmärsin että yksinäisyydesta valittelu voi käydä raskaaksi ystäville. Ihmiset kokevat helposti vastuuta heikommasta, tässä tapauksessa yksinäisestä, ja saattavat kokea että heillä on velvollisuus muistaa aina tämä yksinäinen, ottaa aina mukaan, pitää huolta, kohdella muutenkin eri tavalla kuin omilla jaloillaan seisovia ystäviään. 

Ihmisillä on kiireiset ja stressaavat elämät, ollaan vastuussa töistä, perheestä, kodista, remonteista, harrastuksista, itsensä kehittämisestä, lemmikeistä, ehkä omista vanhenevista vanhemmistaan. Se aika mitä jää ystäville halutaan viettää rennosti, ei silloin haluta olla vastuussa taas yhdestä ihmisestä. Vaikka ihmiset tykkäisivät sinusta, tuo pienikin vastuullisuuden tunne saattaa olla kaikkien muiden elämän vastuiden päälle liikaa ja on helppo kääntyä niiden ihmisten puoleen, jotka eivät mene rikki siitä jos heitä ei aina oteta mukaan eikä heitä aina huomioida. Näiden ihmisten kanssa on rento olla tasa-arvoisena.

Tämän ymmärrettyäni lopetin valituksen yksinäisyydestä. Itkin yksinäisyyttäni yksikseni ja ihmisille puhuin positiivisempia asioita elämästä. Kerroin harrastuksista, lenkillä käynneistä, matkoista, remonteista kotona, grillailuista ym. En vain maininnut että tein tämän kaiken yksin. Aikaa kului ehkä vajaa vuosi, ja huomasin että tilanne alkaa hiljalleen muuttua. Yksi tuttava alkoi pistäytyä kahvilla aina välillä. Toinen kutsui talkoisiin kavereiksi. Yhden porukan kanssa järkätään illallisia kerran kuussa. 

Ymmärsin että ihmiset haluavat lähipiirinsä ihmisiä jotka tuovat heidän elämäänsä jotain positiivista. Yritän olla sellainen ja yllättäen yksinäisyyteni onkin väistymässä. 

Juuri näin. Ihmiset haluavat ympärilleen vahvoja, itsenäisiä ihmisiä. Iloisia, positiivisia, toimeliaita. Se, että lähes ensimmäisenä kertoo olevansa yksinäinen saa muut kavahtamaan. Lisäksi tietysti varmaan jotenkin alitajunnassa käy looginen päättely: jos tuo ihminen on yksinäinen, kukaan muu ei häntä kelpuuta, niin miksi minun pitäisi? Mikä hänessä on vikana?

Minussa yksinäisyyden valittaminen herättää kiukkua, koska siinä joku yrittää ripustautua minuun, sysätä omat ongelmansa minun hoidettavakseni. Sain tuosta tarpeekseni, kun perheeni syyllisti minut pitämään seuraa masentuneelle ja yksinäisyyttään itkevälle mummolleni. Lähes 10 vuotta vain kurjuutta ja valitusta, ei ollut kivaa aralle ja liian kiltille tytölle. Nykyään olen allerginen syyllistäjille.

En ymmärrä miksi aikuinen tarvitsee ystävän ! Etkö osaa olla yksin ? Käy harrastamassa eri paikassa, saat takuulla monta hyvänpäivän tuttua. Minua naisena ainakin ahdistaisi jos joku yrittäisi liimautua iholle. Työelämässä olen kaikkien tuttu mutta en halua sieltäkään (vihonviimeinen paikka) ketään bestistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jollet suostu juoruilemaan et kelpaa

Olen monta kertaa joutunut todistamaan, miten naisporukoissa muuten juoruillaan selän takana. En itse kuulu mihinkään porukkaan, mutta olen ollut läsnä jutuissa ja ystävystynyt kahden kesken syvällisemmin jonkun sellaisen johonkin porukkaan kuuluvan naispuolisen kanssa. Hänkin puhui selän takana heistä, vaikka oli niin kaveria, niin kaveria. Että sellaista. 

Siksi kannattaakin kaverustua miesten kanssa.

Tässä on vain se ongelma ettet ole koskaan yksi miehistä, vaikka sinusta niin tuntuisikin. Et saa osaksesi sitä miesten välistä veetuilua ja kiusaamista, koska sinua kohdellaan naisena miesten joukossa. Tästä syystä tuntuu että miesporukat ovat pääsääntöisesti parempia paikkoja. Samalla tavalla jos mies on naisporukassa, ja tekee/sanoo täsmälleen saman jutun kuin sirpa, niin miestä ymmärretään ja hänelle ei suututa, ehkä jopa nauretaan, mutta sirpa, jos nyt ei potkita ulos porukasta niin ainakin saa kuulla kunniansa ja joutuu jäähylle.

Kyllä saa. Se pitää myös kestää ja siihen ei kaikkien ego taivu. Kiukuttelu ja pikkumaisuus johtaa siihen ettei pääse porukkaan kuten se että tuo naiseuttaan esille ja koittaa siitä hyötyä. Kun toimii kuten muutkin, ei ole mitään ongelmaa. Jos sinä et ole miesporukkaan sopinut, se ei tarkoita etteikö joku muu sopisi. Meitä miehiä ja porukoita on myös monenlaisia. M

Miehet tunnistavat naisen vaikka tämä kulkisi miesten vaatteissa, joten sitä naisellisuuttaan ei tarvitse tuoda esiin. Minulla on paljonkin miehiä kavereina, ja yleisimpään kokoonpanoon kuuluu minä, mieheni, ja sitten muita miehiä. Naisia on pari kaverina, ollut jo monenkymmentä vuotta. 

Jos sinä ajattelet että teidän mieskaveriporukkaanne sopii yksi nainen, ja tämä nainen on sinulle kuin mies, niin se ei tarkoita että muut miehet näkisivät samoin. 

Toisaalta tällä ei sinänsä ole väliä, koska tiedän että olet se nainen joka kuvittelee olevansa yksi miehistä. Odota vain tuon nuoruutsesi kuvitelman ohi, niin elämä näyttää sinulle miten väärässä olit.

Olet väärässä jokaisessa asiassa mitä väität. Ensinnäkään kyse ei ole tunnistetaanko nainen, vaan siitä miten hän käyttäytyy.

Meidän kaveriporukassa on kaksi naista, ovat ihan tasavertaisia muiden kanssa ja hienoja ystäviä. Sopivat kaikkien mielestä hyvin porukkaan. En väitä että kaikki sopivat kaikkeen, vaan että naisen on mahdollista olla osa miesporukkaa, silloin se on sitten vaikka sekaporukka.

Olen mies.

Voisitko nyt olla ulottamatta omia kokemuksiasi kaikkiin naisiin ja miehiin. Katsos kun SINÄ et ole välttämättä kykeneväinen sopeutumaan miesporukkaan, se voi ihan hyvin olla niinkin, ja sitä kertoo myös ulosantisi ehdottomuus ja asennenteesi. Pysy sinä naisporukoissa kun se on SINULLE selvästi parempi ratkaisu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jollet suostu juoruilemaan et kelpaa

Olen monta kertaa joutunut todistamaan, miten naisporukoissa muuten juoruillaan selän takana. En itse kuulu mihinkään porukkaan, mutta olen ollut läsnä jutuissa ja ystävystynyt kahden kesken syvällisemmin jonkun sellaisen johonkin porukkaan kuuluvan naispuolisen kanssa. Hänkin puhui selän takana heistä, vaikka oli niin kaveria, niin kaveria. Että sellaista. 

Siksi kannattaakin kaverustua miesten kanssa.

Tässä on vain se ongelma ettet ole koskaan yksi miehistä, vaikka sinusta niin tuntuisikin. Et saa osaksesi sitä miesten välistä veetuilua ja kiusaamista, koska sinua kohdellaan naisena miesten joukossa. Tästä syystä tuntuu että miesporukat ovat pääsääntöisesti parempia paikkoja. Samalla tavalla jos mies on naisporukassa, ja tekee/sanoo täsmälleen saman jutun kuin sirpa, niin miestä ymmärretään ja hänelle ei suututa, ehkä jopa nauretaan, mutta sirpa, jos nyt ei potkita ulos porukasta niin ainakin saa kuulla kunniansa ja joutuu jäähylle.

Asioita voi aina selitellä mieleisekseen. Se missä tuntuu parhaalta olla, siellä kannattaa olla, riippumatta sujupuolesta. Tuo vanha puheenparsi, on naisten ylläpitämä, porukkaan sopii nainen jos on saman henkinen. Sivusta

Aina voi kuvitella kaikenlaista, ja luulla olevansa jotain mitä ei ole. 

Ai hyvä tyyppi? Ei kukaan kaipaa negatiivista energiasyöppöä ystäväksi, miehenä kierrän nämä kaukaa, niin ystävyyden kuin parisuhteenkin saralla. Sivusta

Minut on heivattu ulos eräästä porukasta. Teimme yhdessä reissuja ja muuta kivaa.

Yhtäkkiä sain kuulla, että ovatkin tehneet enemmänkin juttuja ilman minua.

Eipä siinä oikein muuta voi kuin väistyä takavasemmalle ja jatkaa omaa elämää, kehitellä muita porukoita joiden kanssa voi tehdä mukavia juttuja. 

Vierailija kirjoitti:

Sano suoraan hymy kasvoilla, että sinustakin olisi mukava liittyä seuraan. Älä näytä, että sinua harmittaa, vaan näyttäydy niin mukavana seurana, että mielellään pyytäisivät sinutkin. Jos ei onnistu, harmi, tuppautuakaan ei kannata. Olisiko sinulla muita kavereita harrastuksen ulkopuolelta, joiden kanssa voisit viettää aikaa?

Itse sanoisin kun kertovat viikonlopun hauskoista yhteisistä tekemisistään että ”voi, kuulostaa tosi kivalle. Mäkin voisin joku kerta lähteä”

Heitän ilmaan ajatuksen ja he tarttuvat siihen jos tarttuvat. Mutta en alkaisi jankkaamaan asiaa sen enempää. Ja ole onnellinen jos näet heitä kuitenkin silloin tällöin. Itse olen huomannut että on paljon ihmisiä, joilla ei ole ystäviä lainkaan. Ei ketään kenen kanssa viettää aikaa ja se on aika kauheaa.

Ei naistenporukoihin kannata jäädä, niissä asiat vain kärjistyy aina jossain vaiheessa..."kot-kot-kot-kot-kot" ; )

Minulla oli eräs kaveri ,jota minun tuli ymmärtää,tukea ja lohduttaa,hän oli eläkkeellä, oli usein yksinäinen ja valitteli usein omaa oloaan ja olotilaansa, luonteeltaan oli kiltti ja mukava,mutta ajan myöten kävi raskaaksi, käyn itse töissä ja sanoinkin etten joka päivä jaksa viestitellä ja soitella, jos hän soitti oli pitkiä maraton puheluja,jaksoin jutella hänelle,mutta sitten alkoi väsyttää henkisesti tämä ihminen.

Jos sanoin että olisi mukava nyt että olisi viikon tauko,niin heti tenttaus mitä pahaa on tehnyt ja onko loukannut,sanoin vaan että on töitä. Sitten jos oli viikon tauko niin tasan viikon päästä alkoi jatkuvalla syötöllä tulemaan viestiä yms.

Hän ei ymmärtänyt etten jaksanut aivan jatkuvasti viestitellä ja soitella.

Lopulta vaan en vastannut mitään ja blokkasin, oli pakko tehdä niin, kävi raskaaksi.

Minun piti jatkuvasti tukea,ymmärtää ja lohduttaa,teki monesti sellaisia valintoja elämässään mitkä vaikuttivat häneen itseensä ja joskus tuntui että teki tahallaan sellaisia valintoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kokemusta löytyy. Liian kaunis jätetään ulkopuolelle kateuden vuoksi.

Tai jollain lailla erottuva. Esimerkiksi itse olen as-piirteinen ja normaalit naiset välttelevät minua kuin ruttoa.

Välttely ei johdu siitä että olet ”erottuva” vaan siitä, että normaalit naiset kokevat as-piirteesi ylimielisyytenä ja epäkohteliaisuutena.

Parinmuodostus tapahtuu heti, kun porukassa on epävarma tyyppi. Se ettii toisen mahdollisimman samanlaisen ja sit niit on kaks, mikä on helpotus koska kaikki itsestä poikkeava on epävarmalle uhka.

Sulle jäi nyt tossa porukassa tyhjä arpa, mut oot vapaa ettii rohkeempia tyyppejä kavereiksi samalla kun hengailet näiden kanssa silloin tällöin. Et oo ainakaan täysin yksin, eikä kukaan epävarma oo ripustautunu suhun estämään muita kaverisuhteita.

Mulle on tarttunu muutama tollasta pari-tyyppiä takiaiseksi jossain vaiheessa elämää, ja vaikka se on välillä helppoo, ne on myös mustasukkasia, yrittää sabotoida muita kaverisuhteita (just merkkamalla reviiriä noilla tarinoilla) ja sit toisaalta jättää heti kun sä tai sun tilanne muuttuu niin että oot riittävän poikkeava että sut koetaan uhkana.

En sano että just sun porukassa olis niin epävarmoja tyyppejä, mutta ehkä jotain sinne päin. On niitä vakaampiakin tyyppejä.

Työskentelen isossa työyksikössä. Ystävystyin kolmen muun naisen kanssa. Erityisesti yhden kanssa klikkasi ja vietimme kahdestaankin aikaa. Ryhmädynamiikka muuttui ja olen pullahtanut tuosta porukasta ulos. Jos he lähtevät esim. lounaalle, ei mua muisteta pyytää mukaan. Jos olemme kaikki kahvihuoneessa yhtäaikaa, on tilanne väkinäisen pirteä. Niinpä olen oppinut välttelemään noita kiusallisia hetkiä. Kärsin asiasta aiemmin, nyt oon jatkanut elämää. Mulla on kavereita myös työn ulkopuolella ja on niissäkin suhteissa tapahtunut vaihtelua.

Vierailija kirjoitti:

Jollet suostu juoruilemaan et kelpaa

Kateelliset ne eniten juoruaa ja vieläpä valehdeltuja asioita.

Vierailija kirjoitti:

Tuo on aikalailla sellaista normaalia ryhmän elämistä: ensin kaikki ovat vieraita keskenään, sitten alkaa muodostua lähempiä tuttavuuksia ja ystävyyksiä ja sitten ehkä joku jääulkopuoliseksi.

Tästä huolimatta voit edelleen tavata heitä harrastuksen merkeissä. Tiiviimpiä ystävyyksiä löytynee sitten muualta.

Sinun kannaltasi ikävää, mutta näin ryhmädynamiikka toimii.

Vinkki: älä kerro yksinäisyydestäsi. Se tekee sinusta vähemmän kiinnostavan ja pelätään ripustautumista. Sen sijaan moni haluaa ystäväkseen itsenäisen, omillaan toimeentulevan aikuisen ihmisen.

Juuri näin. Kun itse on kaikkien kanssa pärjäävä, mutta kuitenkin yksin viihtyvä ihminen, niin sitä ei vain jaksa kuunnella toisen itkuja yksinäisyydestä kovin kauan. Kannattaa jättää mielummin se yksinäisyystieto kertomatta ja ottaa muiden ihmisten seurasta ilon irti silloin, kun sitä on ja ei miettiä turhuuksia, jotka eivät asiaan kuulu, vaan ovat vain oman mielen mörköjä.

Silloin kun ei ole heidän kanssaan, niin pitää ihan itse keksiä elämälleen täytettä ja tekemistä eikä miettiä mitä ne muut ehkä tekevät. Jokaisella pitää olla muutakin elämää, kuin sen ryhmän kanssa on. Kaikkiin tekemisiin ei tarvitse edes yrittää tunkea mukaan ja silloin pitää olla täysin ok, että muut tekevät ilman sinua. Jos itse keksii jotain mahdollisesti kivaa, niin pitää reippaasti lähteä ajamaan sitä asiaa eikä jäädä odottelemaan, että muut tekevät kaiken valmiiksi ja hypätä sitten vasta kyytiin. Pitää osata ilmaista, että olisi kiinnostunut lähtemään mukaan, alkaa edesauttamaan asiaa ja pitää yhteyttä toisiin aktiivisesti.

Jos porukka vaikka innostuu, että vuokrataanpas yhdessä mökki jostakin laskettelukeskuksen läheltä viikonlopuksi ja mennään sinne yhdessä, niin sitten vain suuta auki ja sanomaan, että hyvä idea! Sopisiko niin, että minä ja Pirjo aletaan etsimään sopivaa mökkiä ja Tiina miettii Riinan kanssa tietoa mitä rinteitä ja muuta aktiviteettia sieltä löytyy, Tiia ja Piia katsovat miten sinne olisi paras mennä ja tulla pois? Että jokainen maksaa kuudesosansa mökistä vaikka mun tilille, niin mä teen varauksen ja maksan sen.

Tadaa, ei ollut vaikeaa. Jos taas itseä ei moinen huvita ollenkaan, vaan haluaisi kylpylään, niin taas suuta auki ja sanomaan, että minä en kiitos nyt tule, mutta olin ajatellut vähän, että keväällä voisi olla joku ihana kylpyläloma kiva, tiedättekö kivoja paikkoja? Haluaisiko vaikka Piia katsoa niitä mun kanssa?

Jos tytöt sitten lähtevät laskettelemaan, niin ei siinä auta olla nokka kippurassa, kun muut menevät ja asiasta juttelevat ennen ja jälkeen, tekevät ehkä oman ryhmänkin asioiden viestittelyyn. Sinä voit tehdä oman ryhmän kylpyläkeskusteluun ja kaikki ovat tyytyväisiä.