Naisporukassa ulkopuoliseksi jääminen, kokemuksia?

Vierailija kirjoitti:

No, toisilla nyt vaan on enemmän keskinäistä kemiaa kuin toisilla. Sellaista se ystävyys on. Eiköhän se sunkin aikas vielä tule. Vai haluaisitko että sun kanssa kaveerattaisiin säälistä? Itse en ainakaan.

Tämä. Sorry to say, mutta joidenkin kanssa on vaan sitä kemiaa ja toisten ei. Tottakai kaikki haluavat viettää aikaa sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa synkkaa parhaiten.

Ahdistava ajatus, että jossakin porukassa kaikkien olisi oltava toisilleen yhtä läheisiä ystäviä. Ystävyys perustuu vapaaehtoisuuteen.

Oletko kaunis ja tavanomaista hienompi ihminen? Teitä on harvassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisten välinen ystävyys on hankalaa. Minulle on kaksi tai kolmekin kertaa käynyt niin, että kun luulen olevani paras ystävä ystäväni kanssa, niin sitten tämä ystävä sivulauseessa mainitsee, että mun paras ystävä on henkilö x. Siinä sitten kokoilet itseäsi. Mielestäni tuo on asia, josta sopisi puhua vain sen parhaan ystävän kanssa, miksi asia pitää kertoa muulle ystävälle?

Olen kokenut monta kertaa sen, että monet ihmiset ovat sellaisia, että ystävystyvät helposti, mutta vanha kaveri jätetään kun uusi löytyy. Ja se uusikin ystävyys kulutetaan muutamassa vuodessa loppuun. Nämä ovat sellaisia sarjaystävystyjiä. Itse kun olen sitä toista laatua.

Joten olen todennut, että on parasta panostaa eniten omiin perheenjäseniin. He eivät yleensä samalla tavalla jätä kuin nämä muutaman vuoden ystävät. Ihan typerää palvoa (soitella, pyytää kylään, viedä mökille jne) jotakuta muutama vuosi ja sitten huimata että toisen yhteydenotot ovat tosi harvassa enää.

Viestisi oli erittäin hyvä. Sarjaystävystyjät, eivät ole ystäviä. He ovat vain ystävällisiä.

Yleensä nämä ihmiset ovat sellaisia jotka alkavat käyttämään toista hyväkseen. Jos he tarvitsevat seuraa esimerkiksi salille, he saattavat soittaa. Sama juttu jos he pyytävät lasilliselle tai kauppaan tms. Mutta siitä huolimatta he eivät avaa muuta elämäänsä sinulle. He saattavat keskustella vakavistakin aiheista, mutta eivät siitä millaista elämää he viettävät. Sen vuoksi sitten tuleekin yllätyksenä se kuinka he kertovat että x on heidän paras ystävänsä, tai he yhtäkkiä ilmoittavat että eivät jaksa enää tehdä töitä "täällä", vaan haluavat muuttaa Helsinkiin ja hankkia työtä siellä. Nuo ihmiset ovat aivan liian sosiaalisesti vahvoja ja itsenäisiä, että kukaan pääsisi heidän ystäväpiiriinsä paitsi se yksi jonka he itse valitsevat ja jonka he uskaltavat myös ääneen julistaa parhaaksi ystäväkseen, joka osoittaa muille että he eivät ystäväpiiriin ole päässeet, vaikka viikkotolkulla on vietetty aikaa kahdestaan.

Tämän lisäksi aika muuttaa, kauniistakin naisista tulee näkymättömiä.

Joskus se, joka ei ollut 2 - kymppisenä kaunis. Onkin 45- v. tosi kaunis, ikäistensä seurassa.

Kaikenkaikkiaan aika harva on naisista sitä ihmistyyppiä, et on avarakatseinen ja elää hetkessä.

Aika muuttaa naisporukankin ryhmädynamiikkaa, 2 - kymppisenä saattaa olla vielä se, että naiset ryhmänä ovat baareissa, ja ryhmädynamiikkalla mm. analysoidaan, miehet ja tilanteet. Ainakin ennen oli, nykyisin on tinderit.

Vähän vastaavaa oli kun miesporukalla lähettiin piirittää naisia 2 - kymppisinä.

Osumatodennäköisyys kasvaa kun on paljon miehiä ja naisia, ja kaikki ovat vapaita.

Kun ikää on 40 +, ja osalla on perheet ja parisuhteet, niin se ns. vapaa liikkumavara on melkoisesti kaventunut, sinkut ja perheelliset, elävät helposti erilaista arkea.

Lisäksi osa on toisella kierroksella.

Jossainmäärin ne arjen kiinnekohdat yhdistävät tai erottavat.

Tavallaan ihmiset pyrkivät siihen, et on jotain yhteistä. Esim urheilulliset ihmiset hakeutuvat urheilullisten seuraan, nämä erot näkyvät myöhemmällä iällä.

Siinä missä lapsettomat, vertailevat eri brunsseja ja käyvät viikonloppu matkoilla Euroopassa, on tuommoinen kuvio monelle perheelliselle pariskunnalle, suuren järjestelyn takana.

Oma on tietysti, jos on viiteryhmä, esim joukkuelaji, tällöin teeman ympärillä seurustellaan.

Siskoni perui monta kertaa kyläilyt ku pitää pientä perhettä ihan liian helppona elämänä verrattuna häneen. Epäilen kyllä, että on kateellinen.

Mukavaa iltaa😊

Minulla ei ole koskaan ollut mitään naisporukkaa, jossa olisin voinut tuntea itseni yhtään miksikään. Surullista, mutta totta.

Ehkäpä me muut ei kokeneet teitä 5 porukaksi, vaan individuaaleiksi, ja alkoivat hakea bestistä siitä, sen mukaan kenen kanssa oli mukavat jutut jne. Sun pitää lopettaa tuo porukka-ajattelu, herkästi tunnustella kuka on kenenkin ystävä, ja hakea muualta se läheinen ystäväsi. Voithan myöhemmin pyytää jonkun tuosta sakista kahdestaan jonnekkin, mutta jos ei niin ei.

Vierailija kirjoitti:

Minulle kävi amk:ssa noin, että jäin ulkopuoliseksi. Meillä oli opintojen alussa tiivis 5 hengen tyttöporukka. Sitten kun muutin avoliittoon, minua kutsuttiin tosi harvoin enää mukaan minnekään. Se ilmeni myös sellaisena syrjintänä, että kun toiset oli lähdössä opiskelijabileisiin ja kysyin, missä tavataan, onko jossain kokoontuminen ennen niitä, minulle vastattiin, että ei tiedä, jaksaako lähteä tai onko rahaa. Sitten kun avomiehen kanssa ilmestyttiin opiskelijabileisiin, kuitenkin halailivat minua ja sanoivat, miten ihanaa, kun minäkin pääsin paikalle. Ja ihan takuulla olivat ottaneet pari juomaa pohjalle jonkun asunnossa, muttei minua kutsuttu.

Ei se koskaan ole selvinnyt, miksi minua alettiin syrjiä heti kun muutin avoliiittoon. Oliko se kateutta vai oliko ne niin vanhanaikaisia, ettei ihminen voi pitää hauskaa, jos se asuu jonkun kanssa yhdessä. Nyt myöhemmin on kyllä kutsuttu mukaan, jos se entinen porukka on kokoontunut vaikka jonkun mökille. Pari kaupunkilomareissua on myös tehty lentäen ennen korona-aikaa. Meistä viidestä neljä on naimisissa ja yksi on eronnut sinkku.

Siis miks tyttöporukka haluaisi jonkun tuntemattoman miehen sinne heidän illanistujaisiinsa, kuuntelemaan heidän salaisuuksiaan? Joko menet yksin, mutta et sen miehen kanssa, ne on vain tytöille.

Vierailija kirjoitti:

Aikuiset ihmiset tuntuvat sietävän jotenkin hurjan huonosti toisten erilaisuutta. Minut on jätetty kaveripiiristä ensin sen vuoksi kun otin eri rotuisen koiran. Aiemmin oli samaa kuin muilla, tultiin toimeen ja nähtiin, käytiin koirien kanssa näyttelyssä. Sitten otin erirotuisen ja se siitä. Jäin ulkopuolelle täysin.

Toisen kerran jäin ulkopuolelle kun sain lapsen. Kaikki sinkkukaverit hylkäsi. Minulla ei ollut enää ketään. Jännästi pari olisi halunnut kaveerata muutaman vuoden jälkeen kun itse saivat vauvan.. mutta olin loukkaantunut enkä ottanut yhteyttä. Jättivät useaksi vuodeksi yksin ja kun oman vauvan kanssa on yksinäistä niin sitten kelpaa..

Yhteen kaveriin välit parani, vaikka hän vihaa lapsia. Joskus hänen puheensa vähän loukkaa ja tunnen että en aivan täysin kelpaa noiden lasten takia. Uuteen ihmiseen olen tutustunut harrastuksen kautta. Hänellä on itselläänkin lapsia joten ei tuomitse sitä puolta elämässäni.

Kolmas kaveri ei ole juuri minun kanssa enää tekemisissä kun tapasi uuden miehen. Jotenkin ei aika minulle enää riittänyt. Mies on aika kontrolloiva tekemisien suhteen.

Nyt siis on kaksi kaveria. Se on hurjasti enemmän kuin silloin kun esikoinen oli vauva. Silloin olin tosi yksinäinen.

Kyllä tuntuvat huonosti sietävän. Useat niin lapsellisia vielä! Ihan vaikka,jos olet jostain asiasta eri mieltä,saattaa joku suuttua. Mukavia,rentoja,itsensä kanssa sinut olevia on todella todella harvassa. Ennemmin löydät mukavan,rennon miehen :).

Minua ei ole koskaan otettu mihinkään naisporukkaa nuorempana. Nyt vanhempana en ole enää edes kiinnostunut koko asiasta.

Meitä oli neljä naista, jotka oltiin nuoruudessa paljon yhdessä liikkeellä, tanssiravintoloissa ja harrastuksissa.

Sitten perustettiin perheet, yksi muutti paikkakuntaakin, ja porukka hajosi. Kun lapset olivat muuttaneet kotoa, ruvettiin taas pitämään yhteyttä. Tavattiin kaupungilla kahviloissa, yritin olla hauskaa seuraa. Kuitenkin kävi niin, että jäin syrjään. Muut tapailivatkin ilman minua. Tuntui ikävältä, mutta ajattelin että ei voi mitään, elämä on.

Kului muutama vuosi, nyt on kaksi noista entisistä kavereistani muistisairaiden hoitokodissa.

Vierailija kirjoitti:

Elämässä pitää osata ja uskaltaa tehdä asioita yksinkin, ilman mitään laumaa tai juttuseuraa ympärillä. Moni ainoana lapsena kasvanut varmaan tunnistaa tämän kokemuksen. Siinä väkisinkin tottuu ja kasvaa tietynlaiseen itsenäisyyteen. Toki itselläkin lapsuus- ja nuoruusvuosina on aina ollut joku bestis, mutta perhe- ja työkuvioiden, muuttojen ja pitkien välimatkojen takia yhteydenpito on jäänyt. Hyvin menee, ilman minkäänlaista niin sanottua uskottua parasta ystävääkään.

Loppujen lopuksi, tärkeintä on olla sovussa itsensä kanssa, ei elää liikaa muiden ihmisten kautta.

Eihän ystävien puutos liity siihen uskaltaako vai eiko uskalla tehdä asioita yksinkin. Pointtina on kkemusten jakaminen ja yhdessä vietetty aika. Itsenäisyyskään ei kärsi siitä, jos on ystäviä. Usein vahvan sosiaalisen verkoston omaavat ovat rohkeasti itsenäisiä, koska ovat saaneet kokemuksia hyväksytyksi tulemisesta.

KirkkoSisko kirjoitti:

Ulkopuolisuuden kokemus on yleensä ihmisille vaikea sietää ja helposti se synnyttää sellaisia ajatusmalleja, että onko minussa jokin vika, miten minun pitäisi muuttua jne. On kuitenkin melko lailla sosiologinen fakta että useamman ihmisen porukassa joidenkin kemiat synkkaavat paremmin ja he ovat muita tiiviimmin yhdessä. Hyvin harvoin vuorovaikutus ja 'kuulumisen tunne' ovat täysin samantasoiset koko porukan kesken. 

Mitä sinä itse voit tehdä? Oikeastaan samaa, mikä on kaikessa elämässä tärkeää: kertoa mitä toivot. 

Voit aktiivisesti ilmaista mitä tahdot, mahdollisimman selvästi. Joko kaikilta yhteisesti: kuka lähtis mun kanssa ensi viikonloppuna ostaan kesäkengät / XXX? Tai sitten kohdennetusti yhdeltä, jos hän vaikka asuu lähimpänä tai muuten on kiinnostunut asiasta: Lähtisitkö xxx. Yleensä on huono juttu ilmaista tarpeensa tai toiveensa epäselvästi kuten Ois kiva joskus lähteä jonnekin... Siihen on paljon vaikeampi saada selvää vastaustakaan.  

Samalla voit miettiä, voisitko elämässäsi muutenkin, muissakin yhteyksissä kuin tässä porukassa, aktiivisemmin itse pyytää seuraa, kun kerroit kokevasi yksinäisyyttä?

Ryhmän dynamiikka myös muuttuu yleensä eri vaiheissa. 

Toivottavasti jonain päivänä yksinäisyyden kokemusten rinnalle on tullut liittymisen ja vastavuoroisuuden iloa.

Miltä tämä kuulostaa?

 

Jos ei välttämättä halua asettaa kieltäytymishaluisia kiusalliseen tilanteeseen, niin on parempi olla esittämättä noin suoria ehdotuksia ainakaan ryhmätilanteessa. 

Vierailija kirjoitti:

Minulle kävi amk:ssa noin, että jäin ulkopuoliseksi. Meillä oli opintojen alussa tiivis 5 hengen tyttöporukka. Sitten kun muutin avoliittoon, minua kutsuttiin tosi harvoin enää mukaan minnekään. Se ilmeni myös sellaisena syrjintänä, että kun toiset oli lähdössä opiskelijabileisiin ja kysyin, missä tavataan, onko jossain kokoontuminen ennen niitä, minulle vastattiin, että ei tiedä, jaksaako lähteä tai onko rahaa. Sitten kun avomiehen kanssa ilmestyttiin opiskelijabileisiin, kuitenkin halailivat minua ja sanoivat, miten ihanaa, kun minäkin pääsin paikalle. Ja ihan takuulla olivat ottaneet pari juomaa pohjalle jonkun asunnossa, muttei minua kutsuttu.

Ei se koskaan ole selvinnyt, miksi minua alettiin syrjiä heti kun muutin avoliiittoon. Oliko se kateutta vai oliko ne niin vanhanaikaisia, ettei ihminen voi pitää hauskaa, jos se asuu jonkun kanssa yhdessä. Nyt myöhemmin on kyllä kutsuttu mukaan, jos se entinen porukka on kokoontunut vaikka jonkun mökille. Pari kaupunkilomareissua on myös tehty lentäen ennen korona-aikaa. Meistä viidestä neljä on naimisissa ja yksi on eronnut sinkku.

Ihmiset myös kasvaa henkisesti. Ehkä sinun ystävilläsi oli sama juttu kuin meillä, että sinne bileisiin lähdettiin haku päällä. Siinä on varattu ihminen tavallaan ylimääräinen.

Työporukan kanssa oltiin menossa saunomaan, mutta naispuoliset työntekijät eivät päästäneet minua saunaan heidän kanssaan.

Onkohan yksinjääminen periytyvää? Mä olen jäänyt monestakin naisporukasta ulkopuoliseksi, en oikein tiedä syytä, mutta en koe sitä omalla kohdallani ollenkaan haastavaksi tai huonoksi asiaksi kun viihdyn yksin ja oman ydinperheeni kanssa. Sen sijaan kun näen kuinka tyttölapseni jää ulkopuoliseksi kaikissa tyttöporukoissa niin se tekee kipeää :( Mitään selkeää syytä en sillekään tiedä, miksi hänet jätetään ulkopuoliseksi, mutta niin hän ei asian haluaisi olla ja toivon että saisi edes yhden hyvän kaverin. Koulussa olo on pahinta, kun sinne ei tietysti me vanhemmat voida mennä keksii muuta ajanvietettä välitunneiksi, mutta kyllä se näkyy harrastuksissa ja muuallakin, jopa isovanhemmat ei halua viettää aikaa lapsen kaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikuiset ihmiset tuntuvat sietävän jotenkin hurjan huonosti toisten erilaisuutta. Minut on jätetty kaveripiiristä ensin sen vuoksi kun otin eri rotuisen koiran. Aiemmin oli samaa kuin muilla, tultiin toimeen ja nähtiin, käytiin koirien kanssa näyttelyssä. Sitten otin erirotuisen ja se siitä. Jäin ulkopuolelle täysin.

Toisen kerran jäin ulkopuolelle kun sain lapsen. Kaikki sinkkukaverit hylkäsi. Minulla ei ollut enää ketään. Jännästi pari olisi halunnut kaveerata muutaman vuoden jälkeen kun itse saivat vauvan.. mutta olin loukkaantunut enkä ottanut yhteyttä. Jättivät useaksi vuodeksi yksin ja kun oman vauvan kanssa on yksinäistä niin sitten kelpaa..

Yhteen kaveriin välit parani, vaikka hän vihaa lapsia. Joskus hänen puheensa vähän loukkaa ja tunnen että en aivan täysin kelpaa noiden lasten takia. Uuteen ihmiseen olen tutustunut harrastuksen kautta. Hänellä on itselläänkin lapsia joten ei tuomitse sitä puolta elämässäni.

Kolmas kaveri ei ole juuri minun kanssa enää tekemisissä kun tapasi uuden miehen. Jotenkin ei aika minulle enää riittänyt. Mies on aika kontrolloiva tekemisien suhteen.

Nyt siis on kaksi kaveria. Se on hurjasti enemmän kuin silloin kun esikoinen oli vauva. Silloin olin tosi yksinäinen.

Kyllä tuntuvat huonosti sietävän. Useat niin lapsellisia vielä! Ihan vaikka,jos olet jostain asiasta eri mieltä,saattaa joku suuttua. Mukavia,rentoja,itsensä kanssa sinut olevia on todella todella harvassa. Ennemmin löydät mukavan,rennon miehen :).

Naiset vaalivat tunteitaan ettei olisi mitään häiritsevää.  Herkimmät haluaisi valita työtoverinsakin, ei ainoastaan vapaa-ajan kavereitaan mikä onkin oikein.

Vierailija kirjoitti:

Onkohan yksinjääminen periytyvää? Mä olen jäänyt monestakin naisporukasta ulkopuoliseksi, en oikein tiedä syytä, mutta en koe sitä omalla kohdallani ollenkaan haastavaksi tai huonoksi asiaksi kun viihdyn yksin ja oman ydinperheeni kanssa. Sen sijaan kun näen kuinka tyttölapseni jää ulkopuoliseksi kaikissa tyttöporukoissa niin se tekee kipeää :( Mitään selkeää syytä en sillekään tiedä, miksi hänet jätetään ulkopuoliseksi, mutta niin hän ei asian haluaisi olla ja toivon että saisi edes yhden hyvän kaverin. Koulussa olo on pahinta, kun sinne ei tietysti me vanhemmat voida mennä keksii muuta ajanvietettä välitunneiksi, mutta kyllä se näkyy harrastuksissa ja muuallakin, jopa isovanhemmat ei halua viettää aikaa lapsen kaa.

Meidän lapset eivät saaneet kauaa isovanhempiaan pitää.  - Voisiko niiden isovanhempien kanssa jutella lapsen tietämättä ja pyytää, että antaisivat aikaansa lapselle. Olen lukenutkin, että mummeilla ja vaareilla on lapselle suuri merkitys (jos on lämpimät välit). Toivotan parasta.

Vierailija kirjoitti:

Naisten välinen ystävyys on hankalaa. Minulle on kaksi tai kolmekin kertaa käynyt niin, että kun luulen olevani paras ystävä ystäväni kanssa, niin sitten tämä ystävä sivulauseessa mainitsee, että mun paras ystävä on henkilö x. Siinä sitten kokoilet itseäsi. Mielestäni tuo on asia, josta sopisi puhua vain sen parhaan ystävän kanssa, miksi asia pitää kertoa muulle ystävälle?

Olen kokenut monta kertaa sen, että monet ihmiset ovat sellaisia, että ystävystyvät helposti, mutta vanha kaveri jätetään kun uusi löytyy. Ja se uusikin ystävyys kulutetaan muutamassa vuodessa loppuun. Nämä ovat sellaisia sarjaystävystyjiä. Itse kun olen sitä toista laatua.

Joten olen todennut, että on parasta panostaa eniten omiin perheenjäseniin. He eivät yleensä samalla tavalla jätä kuin nämä muutaman vuoden ystävät. Ihan typerää palvoa (soitella, pyytää kylään, viedä mökille jne) jotakuta muutama vuosi ja sitten huimata että toisen yhteydenotot ovat tosi harvassa enää.

Minulle on käynyt sama juttu ja tämä olisi voinut olla kuin minun kirjoittamani! Olen, kuten sinä, näiden väliaikaisten varakaveruuksien sijaan alkanut panostaa vain perheeseeni.