Lapsi ei tottele yhtään. Mitä minun pitää tehdä?

Vierailija kirjoitti:

Lapsi pois TV:n ääreltä. Ei tee jatkuva ruudun tuojottelu hyvää. Menette vaikka yhdessä ulkoilemaan. Voitte vaikka myös askarrella ja piirtää yhdessä. Johdonmukaisuutta kasvatukseen.

Mahdoitko edes lukea aloitusta! AP nimenomaan ulkoilee ja piirtää lapsen kanssa. Ongelmia on silti.

Ap, meilläkin 2-v aika usein esim just piirtämisen yhteydessä päätyy tahallaan piirtämään muuallekin kuin paperiin. Ensin kiellän ja sanon muista, vain paperille. Jos jatkuu, niin sitten sanon, aha, tussit pois, ei onnistu tällä kertaa piirtäminen vain paperille. Sitten pannaan tussit pois mut en sen kummenpaa jäähyä tai rangaistusta käytä. Jotain muuta tekemistä sitten. Tai no, lapsi usein pyyhkii aiheuttamansa sotkun, mutta ei sitäkään minään rangaistuksena oo tuotu esiin, taitaa olla hänestä ihan hauskaa vaan. Itkupotkuraivareissa yritän rauhoitella vaan lasta, jos ei anna tulla lähelle, niin pysyn etäämmällä ja koiran sanoa jotain että kiukuttele vaan niin kyl se menee ohi. Toimii kotona, muualla olis tietty itsellä isommat paineet saada raivo loppumaan.

Tää on varmasti epäsuosittu mielipide, mutta ainakin mun kokemukset lasten kasvattamisesta eivät tue tuota jatkuvaa kieltoa ja rangaistusta.

Lasta on huomattavan paljon helpompi ohjata tekemään oikeita asioita kuin kieltää tekemästä vääriä. Tätä voi itsekin miettiä vaikka leivontaohjeet kanssa. Kumpaa on helpompi seurata, sitä missä kerrotaan mitä seuraavaksi vai sitä missä kielletään koko ajan kaikkea. Ihan syystäkin kaikki ohjeet kirjoitetaan kirjoitetaan käskymuotoihin, ei kieltoihin.

Sitten se koti, elo ja olo kannattaisi rakentaa sellaiseksi että on mahdollisimman vähän mahiksia tehdä tolloyksia kuten piirtää liiduilla seinään. Ota piirustusvälineet pois vaikka kuukaudeksi. Mitään pahaa ei tapahdu, tai sitten piirrätte vaikka vaan ulkona katuliiduilla.

Mä en oikein tajua tuota rangaistuslogiikkaa. En usko 3 v ajattelevan, että jätänpä piirtämättä liiduilka seinään kun joudun siitä jäähylle ja liidut on poissa 3 päivää. Ei noin pieni lapsi ajattele noin, eihän moni aikuinenkaan ajattele noin. Lapsi ajattelee ennemmin, että mitäpä teen seuraavaksi ja tarttuu siihen. Silloin on parempi että lapsi tarttuu sallittuihin juttuihin eikä kiellettyihin. Siksi jos lapsella on taipumus piirrellä seiniin, niin ota ne kynät nyt pois käytöstä. Leikkikää duploilla.

Useimmat älykkäät lapset uhmaavat kohtuuttomia käskyjä. Kannattaa miettiä, että haluaako opettaa lapsen itse tekemään oikein vai tekemään oikein vainnrangaistuksen pelossa. Lapsi janoaa vanhempien huomiota. Jos hän ei saa positiivista, negatiivinenkin käy.

Vierailija kirjoitti:

Lapsen temperamentti kiivas ja tulinen?!

Jos on myös neurologisia häiriöitä, esim adhd tai asperger, kiellot ei välttämättä autta.

Vaikka vanhempi yrittää muna pystyssä kieltää asioita, se vaan ehkä lisää vettä myllyyn.

Neurologisiin juttuihin ei välttämättä auta ”normaalit” kasvatuskeinot.

Joidenki vanhempien pitäisi katsoa peiliin, ja miettiä että mikä on tälle lapselle parasta, ja miten aikuinen voi helpottaa lapsen oloa. Sekä kannustaa lasta sanoittamaan tunteitansa.

Tuo kielikuva ei nyt ihan toiminut. En ole varma ymmärtääkö kirjoittaja mitä tuolla tarkoitetaan, vai tuliko vain ajatuskatko. Harvemmin siis kukaan vanhempi muna pystyssä kieltelee asioita....

Ala itse itkemään lohduttomasti sitä että seinä on nyt sotkettu, jos vaikka lapsi siitä tajuaisi että on mennyt liian pitkälle.

Muistan omasta uhmastani sen verran että isä jätti joskus tien viereen kun tappelin autossa veljeni kanssa. Lähdin sitten uhmapäissäni kävelemään tien reunaa enkä suostunut tulemaan enää takaisin autoon vaan ajattelin että pärjään hyvin ilman noita kusipäävanhempiani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älylaitteet pois lapselta ja teet sen sijaan lapsen kanssa jotain yhdessä. Esim piirrätte jne. Ei ole vaikeaa! Nykyvanhemmat, huoh!!

Ei lapsella ole älylaitteita, telkkaria saa katsoa max vartin eikä edes joka päivä. Leikin lapsen kanssa paljon ja ulkoilen ja myös piirrän ym.

Ap

Olisi tärkeää, ettei vanhempi kertoisi muunneltua totuutta täällä vain siksi, että se vaikuttaa paremmalta. Rehellisesti vaan kerrot, kauanko se sitä telkkaria katsoo ja mitä teette tai ette.

Vierailija kirjoitti:

Reagoit liian vahvasti lapsen juttuihin, ehkä. Jos piirtää väärään paikkaan, ohjaat takaisin oikeaan, ja kerrot rauhallisesti että piirtäminen loppuu jos vielä toimii noin. Jos toistaa tätä niin sitten uusi yritys huomenna. Ei mitään monien päivien jäähyjä siihen. Ennakoi, ole rauhallinen ja johdonmukainen. Älä anna lapsen provosoida itseäsi. Tuossa iässä hän sitä yrittää, kun etsii erillisyyttään ja omaa tahtoaan. Ole sinä luja peruskallio. Kun lapsi rikkoo sääntöjä, aloitat vaan uusiksi toivotun toiminnan ja kerrot, mitä lapselta odotat.

Amen. Tuo on täysin normaalia käytöstä tuossa iässä. Luulisi, että se olisi jo neuvolassa kerrottu, jos äiti ei ole niin pitkälle sentään mennyt että olisi viitsinyt jonkun kasvatusoppaan lukea?

Päivien jäähyt on tosiaan liian pitkiä tuossa iässä, loppupäivä on okei.

Kannattaa myös valita taistelunsa tarkkaan, ettei uuvu. Itse antaisin lasten piirtää seiniin ja piirtäisin mukana. Ei tuollaisesta pikkuasiasta kannata tehdä arvovaltakysymystä, seinät on niin helppo maalata tai tapetoida uudelleen sitten kun lapsi on kouluiässä.

Ritirati rallaa....😤

Mitä ihmettä kolmevuotias tekee vielä kotona? Vie se tarhaan, ja heti, edes osaksi päivää. Terve kolmevuotias haluaa leikkiä ikäistensä kanssa, ei äidin. Siellä ei saa koko ajan yhden aikuisen huomiota, ja muut lapset pistävät kyllä temppuilijan ruotuun tarvittaessa.

Vierailija kirjoitti:

Ratkaisu on:

Kersa piikille ja APlle jälkiabortointi tulille. Molemmat hoituu samalla lääkärikäynnillä.

Kissanomistaja taas äänessä. 

Ai mitä voit tehdä? Kasvattaa. Lapsesi käyttäytyy kuin villieläin ja sinä kyselet mitä voit tehdä? Kasvattaa.

Lapsia kannattaa kasvattaa suuri piirtein samoin kuin koiria. Kuulostaa hassulta mutta niinhän se on, että koirankin saa helpoiten oppimaan palkitsemalla ja kehumalla. Ei turhia kieltoja ja komentelua vaan johdatellaan tekemään jotain muuta, josta palkitaan/kehutaan. Suusanallisesti tai muuten. Tietysti alun perin pitää ottaa ohjat käsiinsä eikä päästää tenavaa niskan päälle mutta senkin voi tehdä lempeän jämäkästi. Perheessä pitää olla säännöt ja vanhemmat ovat vanhempia ja lapset lapsia. Niin se on eläintenkin kanssa. Muutenhan homma menee sekaisin ja se onkin lapsi/lemmikki , joka määrää tahdin.

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmettä kolmevuotias tekee vielä kotona? Vie se tarhaan, ja heti, edes osaksi päivää. Terve kolmevuotias haluaa leikkiä ikäistensä kanssa, ei äidin. Siellä ei saa koko ajan yhden aikuisen huomiota, ja muut lapset pistävät kyllä temppuilijan ruotuun tarvittaessa.

Komppaan. Lapsi tarvitsee ikäistään seuraa viimeistään 2-vuotiaasta alkaen. Ei toki päivittäin, mutta ainakin viikottain.

Jos lapsen perheellä ei ole lapsiperhekontakteja, että lapsi voi viettää aikaa kavereiden, serkkujen, tai muiden tuttujen kanssa, päivähoito on ainoa järkevä vaihtoehto.

Sosiaaliset taidot opitaan viettämällä aikaa ikötovereiden kanssa, ja helpoimmalla pääsevät kaikki, kun ikätovereihin tutustutaan viimeistään 2-vuotiaana. Jos lapsi elää varhaiset vuotensa kuvitellen, että muut lapset ovat suurin piirtein satuolentoja, hän on todella pahasti jäljessä ikäluokkansa sosiaalisesta kehityksestä eskariin mennessä.

Enkä tosiaan sano, että lasta ei saisi kasvattaa kotona vaikka sinne eskari-ikään asti. Totta kai saa! Mutta hyvään kasvatukseen kuuluu tarjota kontakteja muihin lapsiin. Sisarukset, serkut, kaveriperheen lapset, harrastusporukka, mammakahvila... mikä tahansa käy, kunhan kotikasvatus ei eristä lasta ikätovereistaan.

Vaikka äiti on korvaamaton, hän ei korvaa kaikkea. Äiti ei ole se, jonka kanssa opetellaan jakamaan lelut ja karkkipussit, päättämään leikin säännöt yhdessä, jne. Äiti on se, joka auttaa lastaan oppimaan näitä taitoja kavereiden kanssa toimiessaan.

Hyvä äiti muistaa sen, että äiti valmistelee lastaan pärjäämään tässä julmassa maailmassa ilman äidin läsnäoloa. Suhteiden luominen ikätovereihin on todella tärkeä taito jokaiselle ihmiselle sitten kun he ovat omillaan. Ja mitä aiemmin aloittaa, sitä helpommalla lapsi pääsee.

Hep hep

Lobotomia voisi auttaa. Mutta taitaa olla pois suosiosta. Tai sähköshokit, mutta taitaa olla sama juttu.

Lapsi tarvitsee rakkautta, aikaa ja vanhempiensa läsnäoloa. Lapsi tarvitsee ikätasoista hoitoa ja huolenpitoa ja turvalliset ja pitävät rajat ja säännöt. Vanhempien johdonmukaisuus ja selkeä päivärytmi on kasvatuksen perusta.

3-vuotias lapsi EI päätä, mennäänkö leikkipuistoon vai rannalle. Äiti tai isä päättää, koska ja minne mennään.

Kaikki älylaitteet, puhelimet, läppärit ja tabletit pois lapselta. Pieni lapsi ei tarvitse älylaitteita mihinkään. Televisio, pleikka ja tietokoneet kiinni. Myös vanhemmilta.

Onko lapsi ollut hoidossa isovanhemmilla? Valitettavasti on myös isovanhempia, jotka eivät ajattele lapsen parasta. Nämä isovanhemmat kumoavat vanhempien rajat, antavat lapselle kaiken periksi ja pilaavat kotikasvatuksen. Jos isoäidit ja isoisät kävelevät ylitsenne, pitäkää reilu tauko mummolakyläilyissä ja isovanhemmat eivät hoida lasta.

En ole kokeillut, mutta lukenut, että painoliivit auttavat. Toivottavasti noin pienellekin sellaisia löytyy.

Eli idea taitaa olla siinä, että raskaampi ja hitaampi liikkuminen rauhoittaa ja "hidastaa" muutenkin. Ja TV ja netti minimiin.

https://domesticgoddezz.wordpress.com/2013/04/07/sivistyneiden-lasten-s…

Lue tämä, eli Beben kasvattamisen taito. Ranskalaiseen tyyliin kuuluu mm. se, että ”pikkutuhmuuksia” katsotaan läpi sormien. Kiellettyjä asioita ei ole montaa, 2-3, nekin kaikki henkeä uhkaavia. Tuonikäinen ei pysty muistamaan kovin montaa sääntöä. Ideana on, että kaikki, myös aikuiset voisivat nauttia elämästään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reagoit liian vahvasti lapsen juttuihin, ehkä. Jos piirtää väärään paikkaan, ohjaat takaisin oikeaan, ja kerrot rauhallisesti että piirtäminen loppuu jos vielä toimii noin. Jos toistaa tätä niin sitten uusi yritys huomenna. Ei mitään monien päivien jäähyjä siihen. Ennakoi, ole rauhallinen ja johdonmukainen. Älä anna lapsen provosoida itseäsi. Tuossa iässä hän sitä yrittää, kun etsii erillisyyttään ja omaa tahtoaan. Ole sinä luja peruskallio. Kun lapsi rikkoo sääntöjä, aloitat vaan uusiksi toivotun toiminnan ja kerrot, mitä lapselta odotat.

Tässä on hyviä ohjeita. Yritä etäännyttää itsesi äläkä ota henkilökohtaisesti. Et ole huono äiti etkä ole tehnyt mitään väärin eikä lapsessakaan ole mitään vikaa. Uhmaikä on juuri tuollaista.

Oman lapseni reaktiot varsinkin mukaviin juttuihin olivat ihan absudreja, mitä kivempi asia sitä isommat kilarit. Opittiin sitten että ei yllätyksiä, kivojakaan, vaan mieluiten tavallista rutiinia.

Joku päivä teillä sitten on hauska ja mukava 4-vuotias.

En ota henkilökohtaisesti mutta väsyn siihen kun yritän tehdä päivistä mukavia ja se ei millään onnistu kun kivat asiat menee minuutissa pelkäksi uhmaamiseksi, kiukuksi, tahalliseksi tottelemattomuudeksi ja sotkemiseksi. Minulla olisi muutakin tekemistä kuin kiinnittää takaisin tahallaan alasrevittyjä verhoja, pestä vuokra-asuntomme seiniä liiduista jne. Ja kun kaikki päivät on tätä. Ulkona vielä asian kruunaa muiden katseet, joista en välittäisi jos niitä vain joskus tulisi mutta ei ole todellakaan mukavaa kun niin usein kivat jutut menee ihan hetkessä pelkäksi taisteluksi. Ap

Ai vai olisi muuta tekemistä!? Anteeksi mutta tuota olisi kannattanut miettiä ennen sitä lapsentekoa. Aika paljon joutuu tekemään sellaista mikä ei oikein nappaisi, sehän sinulle on tässä nyt valkenemassa.

Älä nyt sentään viitsi. Halusit tahallasi ymmärtää kommenttini väärin ja provosoitua. Olen antanut lapselleni kaikkeni, kantanut yöt pitkät itkuja, lohduttanut ja puhaltanut jokaikisen pipin, kannustanut, kehunut, ollut tukena jokaisen uhmakiukun. En ole kertaakaan jättänyt lasta yksin kiukun hetkellä ja joka kerta olen jaksanut jälkikäteen käydä tilannetta läpi lapsen kanssa. Verhojen kiinnittämisen ja seinien pesun sijasta olisi parempaa tekemistä tehdä lapsen kanssa jotain mistä hän nauttii.

Ap

Sellaista se vaan on, ei ole vaaleanpunaista ja pullantuoksua. Et voi hyväksyä sitä että lapsen kanssa ei ole kivaa. Uhmaikäisen kanssa ei ole useinmiten kivaa. Käskyt, neuvot ja kehotukset eivät mene läpi, saat sanoa 100 000 kertaa päivässä ja aloittaa taas huomenna alusta. Se on vanhemman homma, ihan selvästi kyllä neuvolan brosyyreissäkin tämä kerrotaan jos ei aikaisemmin ollut tuttua.

Ymmärrän ja tiedän tämän, tiesin jo ennen kuin tulin raskaaksi. Mutta toivoisin että edes joskus, vaikkapa kerran kuussa olisi hyvä päivä, tai vaikka edes hyvä puolipäiväinen. Ei kai se kohtuuton toive ole.

Ap

Ei kannata odottaa että kokonainen päivä olisi optimaalinen, jokaiseen päivään mahtuu hyviä ja huonoja hetkiä, varsinkin uhmaikäisen kanssa kun tunnelmat heittelee laidasta laitaan jatkuvasti.

Onkohan sinulla ihan realistinen käsitys siitä, missä suhteessa hyviä ja huonoja hetkiä on? En oikein jaksa uskoa että ihan koko ajan ja joka päivä menisi huonosti. Jos vaikka se alussa mainitsemasi piirtely sujuu hyvin 5-10 minuuttia ja päättyy itkupotkuraivariin, niin onko se sinulle „epäonnistunut“ piirtelyprojekti vai arvostatko niitä 5-10 minuuttia, jotka sujuivat hyvin?

Väsyneenä ja turhautuneena muistiin yleensä jää ne huonot hetket ja sitten tuntuu, ettei muuta olekaan. Jos vaikka parin viikon ajan kirjaisit illalla kolme asiaa, jotka sinä päivänä sujuivat lapsen kanssa hyvin ja/tai tuottivat iloa? Saattaisit huomata, että hyviä hetkiäkin on. Ne vaan pääsevät äkkiä unohtumaan kun huomio keskittyy huonoihin hetkiin.

Vierailija kirjoitti:

Älylaitteet pois lapselta ja teet sen sijaan lapsen kanssa jotain yhdessä. Esim piirrätte jne. Ei ole vaikeaa! Nykyvanhemmat, huoh!!

Ei nuo auta. Se on vain semmoinen tyyppi. Luoja yksin tietää, mitä tän ihanuuden päässä liikkuu. Meidän poika oli just tuollainen 3-6 vuotiaana. Oli kotona ja mummolassa ihan pitelemätön. Ei auttanut ”keppi eikä porkkana”. Onneksi isovanhemmilla ja meillä vanhemmillakin on pitkä pinna.

Nyt ala ja yläasteella ( tänään 15v), on esimerkillisen fiksu nuori. Keskustelee aikuisten kanssa todella asiallisesti ,keskiarvo hipoo ysiä. Mitään kummallista ei ole hänen kanssaan tehty. Normaalisti on vuosia harrastanut ja saanut käyttää älylaitteita . Niin se vaan muuttuu. On muutamia serkkuja ja sukulaislapsia, olleet samanlaisia pienempänä ja kovin ovat hyvin menestyneet elämässään.