Lapsi ei tottele yhtään. Mitä minun pitää tehdä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi tarvitsee rakkautta, aikaa

ja vanhempiensa läsnäoloa. Lapsi tarvitsee ikätasoista hoitoa ja huolenpitoa ja turvalliset ja pitävät rajat ja säännöt. Vanhempien johdonmukaisuus ja selkeä päivärytmi on kasvatuksen perusta.

3-vuotias lapsi EI päätä, mennäänkö leikkipuistoon vai rannalle. Äiti tai isä päättää, koska ja minne mennään.

Kaikki älylaitteet, puhelimet, läppärit ja tabletit pois lapselta. Pieni lapsi ei tarvitse älylaitteita mihinkään. Televisio, pleikka ja tietokoneet kiinni. Myös vanhemmilta.

Onko lapsi ollut hoidossa isovanhemmilla? Valitettavasti on myös isovanhempia, jotka eivät ajattele lapsen parasta. Nämä isovanhemmat kumoavat vanhempien rajat, antavat lapselle kaiken periksi ja pilaavat kotikasvatuksen. Jos isoäidit ja isoisät kävelevät ylitsenne, pitäkää reilu tauko mummolakyläilyissä ja isovanhemmat eivät hoida lasta.

No kyllä minusta tuntuu, että lapsi saa vähän liikaakin aikaa äidiltään, tämähän on vain viihdytystoimisto. Ja minusta ap kuulostaa myös uuvuttavan johdonmukaiselta, sellaiselta, joka ei ikinä suutu mistään vaan hymyilee vaan leuat kireinä sanoittaen lapsen tunteita, vaikka lapsi tarvitsisi joskus ihan oikeasti ärähdyksen ja sellaisen "pulinat pois, nyt tehdään näin"-vastauksen. Ihmetyttää tällaiset patenttivastaukset tyyliin "johdonmukaisuutta, rajoja ja rakkautta" äidille, joka jo toimii tasan niin. Ja jos älylaitteet, telkkari ym. ovat vain vähäisessä roolissa, niin tuskinpa niidenkään lopettaminen mikään mullistus on. Enää puuttuu vain se, että lapsi varmaan nukkuu ja ulkoilee liian vähän. No joo, joskus asiat ovat oikeasti yksinkertaisia, mutta tässä tapauksessa niin nyt ei vaan näytä olevan. Itsekin luulin, että se "rajoja ja rakkautta" on ihan tyhjentävä opastus, mutta sitten sain lapsia, joista toinen erityissellainen. Siitä alkoi nöyrtymisen tie ja sen tajuaminen, että jokainen lapsi on erilainen, eikä yleispäteviä ohjeita juuri ole.

Lapsi ei murene siitä, jos äiti tai isä joskus ärähtää. Oppivat, että aikuisillakin on tunteita ja tässä kodissa kaikki saavat ilmaista tunteitaan vapaasti. Eläinmaailmassakin emot ärähtävät poikasille, jos eivät muuten usko.

Minä kehitin sellaisen luolamiesmetodin loputtomasti kiukuttelevaan ja märisevään kolmivuotiaaseen. Annoin lyhyitä selkeitä käskyjä, jos ei noudattanut niin sitten sanoin että nyt tehdään ja tehtiin väkisellä. Kun lapsi puhui märisemällä (aina), sanoin että en kuule jos ei puhu tavallisesti. Eli aika armejameiningillä mentiin. Aivan turhaa olisi ollut neuvotella mistään, lapsi ei halunnut mitään muuta kuin vastustaa. Siitä se sitten pikkuhiljaa helpottui.

Meillä on toiminut myös tämä märinänvastustusmetodi. Ihan luontevasti itseltäni ainakin sujuu, etten ota mitään pyyntöjä/toiveita/etenkään käskyjä jos ne tulevat märisemällä, huutamalla tai kitisemällä. Suoraan olen sanonut, että ei sua kukaan halua auttaa, jos huudat, ei tuollaista kukaan jaksa kuunnella, pyydä nätisti tai kerro asiallisesti minkälaista apua tarvitset. 

Hyvin on oppinut kommunikoimaan niin, että saa nopeammin mitä haluaa. Itsekin joskus sanoo, että "vauvat huutaa ja itkee näin "byääääää" mutta mä osaan sanoa nätisti, jos tarvitsen apua." Aivan!

Osta harmonikka kaupasta ja hakkaa sitä sillä

Vierailija kirjoitti:

Osta harmonikka kaupasta ja hakkaa sitä sillä

Kokeileppa tätä ensin itseesi ja tule sitten meille tänne kertomaan, miten tepsi.

Tuollainen johtuu siitä että on lapsesta asti hoettu kaikkeen "ei ei ei ei"  ja että vanhempi on käyttänyt valta-asemaansa mielipuolisesti. 

En tiedä miten tuota voi enää lähteä korjaamaan jos keskinäistä tasa-arvoa ja luottamusta lapsen kanssa ei ole. 

Lasta on yritetty hallita niin paljon, että lapselle iskee kapina ja yrittää kielloista huolimatta päästä tekemään jotain omaa. 

Lapsi siis käytännössä tekee sitä samaa mitä vanhempi on hänelle tehnyt eli käyttäytyy kuin yksinvaltias joka päättää mitä saa tehdä milläkin hetkellä. 

Vierailija kirjoitti:

Neuvokaa joku. Pelkään että alan kohta karjumaan lapselle kun hän ei usko mitään eikä tottele yhtään. Olisi hyvä saada neuvoja nyt ennen sitä.

Ap

                 Lapsella ei ole palikat oikeassa järjestyksessä päässä, minkäs teet !

Vierailija kirjoitti:

Tuollainen johtuu siitä että on lapsesta asti hoettu kaikkeen "ei ei ei ei"  ja että vanhempi on käyttänyt valta-asemaansa mielipuolisesti. 

En tiedä miten tuota voi enää lähteä korjaamaan jos keskinäistä tasa-arvoa ja luottamusta lapsen kanssa ei ole. 

Lasta on yritetty hallita niin paljon, että lapselle iskee kapina ja yrittää kielloista huolimatta päästä tekemään jotain omaa. 

Lapsi siis käytännössä tekee sitä samaa mitä vanhempi on hänelle tehnyt eli käyttäytyy kuin yksinvaltias joka päättää mitä saa tehdä milläkin hetkellä. 

Käytös juontaa siitäkin, että kun lapselta viedään tietynlainen itsenäisyys pois, omatunto ja itsenäinen arviointi hyvästä ja pahasta jää vanhemman hoidettavaksi.  Lapsi siis ei kanna itse enää mitään vastuuta teoistaan, koska itsemääräämisoikeus on täysin vanhemmalla. 

Lapsi siis voi päättömästi vain juoksennella sinne tänne ja tehdä pahojaan, koska vanhempi kantaa kaiken vastuun ja ajattelun, hyvässä ja pahassa. 

Pum-pum.

Neuvolatätinä ja itse omapäisen kolmevuotiaan äitinä voin sanoa, että olet tehnyt kaiken omalla tavallasi oikein. Teidän perhe on omanlainen eikä sen sisäiseen arvomaailmaan sovi kaikki täällä esitetyt tavat.

Ensinnä pitää ymmärtää, että tuollainen lapsen käyttäytyminen on täysin ikään sopivaa ja psykologisesta kasvusta katsottuna erittäin tärkeää. Hänen psyykkeensä kasvaa juuri niinkuin pitääkin. Toisin sanoen kasvatat järkevää ja "omilla jaloillaan seisovaa" ja pärjäävää nuorta. 

Mitään täsmäkikkaa tuohon ei valitettavasti ole.  Pääasia, että toimit samoin joka kerta ja kehut pienestäkin asiasta.

Huolehdi omasta jaksamisestasi, sillä lapsi aistii herkästi vanhemman "kiristyksen/väsymyksen" ja käyttää sitä kyllä hyväkseen. Jos sinulla on kumppani, kerro tunteistasi ääneen. Hän voi suhteuttaa tunteesi ja tilanteen oikeaan mittasuhteeseen. 

Ja yritä löytää lapsestasi niitä söpöjä ja suloisia puolia (vaikka väkisin.) Se auttaa mieltä jaksamaan vaikka tuntuu tyhmältä.  Tutustu mentalisaatioteoriaan (duodecim, yms. Ei ole mikään höpöhöpö-teoria vaikka nimenä siltä kuulostaakin)

Kaikenkaikkiaan. Tsemppiä. Kasvatat voimakasta lasta ja se vaatii vanhemmalta paljon. Kaikki helpottaa kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 

Täällä monet sanoo, että telkkari pois, mutta mä olen sitä mieltä, että jos tunti päivässä Pikku Kakkosta auttaa sua jaksamaan äitinä niitä uhmiskohtauksia, niin anna katsoa. Ei se lapsi Pikku Kakkosesta pilalle mene. Kyllä sitä itsekin tuli lapsena katsottua.

Telkkari on syntiä.

Samat ohjelmat sieltä tietokoneen kauttakin tulee.

Tietokone vasta syntiä onkin. Ja internetti.

Synti on syntiä, saatana.

Vierailija kirjoitti:

Neuvokaa joku. Pelkään että alan kohta karjumaan lapselle kun hän ei usko mitään eikä tottele yhtään. Olisi hyvä saada neuvoja nyt ennen sitä.

Ap

Vika on helppo paikallistaa henkilöön joka kysyy lapsen kasvatukseen apua ventovierailta tällä keskustelupalstalla. Mikähän olisi oikea osoite, hmmm?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saat korottaa ääntä, saa näyttää että olet suuttunut tai mielesi on pahoittunut. Lapsi oppii tunteita ja saa esimerkin siitä, miten voimakkaan tunteen vallassa silti toimitaan järkevästi. Eli ei rikota mitään, ei heitetä mitään, ei lyödä ketään ja niin edelleen.

Omilla lapsillani toimi, että jos ei nätisti pyytäminen eikä 1-3 kieltoa auttaneet otin lujasti selin syliini istumaan. Omat kädet lapsen käsivarsien ympäri, että ei pääse raapimaan tai kääntymään, eikä ylety puremaan. Lapsi on siinä mukavasti ja turvallisesti aikuisen sylissä. Puristaa ei tarvitse, lapsi pysyy siinä helposti.

Lapsi saa purkaa sylissä pettymyksensä itkien, huutaen ja raivoten, mutta aikuinen pysyy vakaana ja turvallisena. Kun pikku raivopää lopulta on rauhoittunut (meillä huuto kesti pisimmillään 20 minuutti), lapsi tarvitsee lohduttamista, ehkä tunteiden sanoittamista (tulit hirmuisen vihaiseksi, kun minä en antanut sinun piirtää seinään) ja uudelleen selityksen, miksi kiellettyä asiaa ei sa tehdä.

Lapset on yksilöitä, mutta meillä tämä toimi molempiin lapsiin erinomaisesti. Kun lapset oppivat, että vanhemman ei on ei, kielto alkoi mennä perille ja raivarit vähenivät.

Tuo väkisin kiinnipitäminen on aivan sairasta. Lasta voi estää satuttamasta itseään tai muita, mutta tuo sylissä vankina pitäminen on ihan kauheaa. Henkistä ja fyysistä väkivaltaa.

Tuollaista soopaa voi päästellä vain joku sellainen, joka ei koskaan ole kokenut oikeaa väkivaltaa.

Älä Helli sitä yhtään, älä huomioi millään tavalla. Sen ikäisen kuuluu olla lain mukaan päiväkodissa ! Ja ootko mahd. yksinhuoltaja ? Eikä lapsen isä oo kuviois ? Miks ?????? Tuskin o kuollu. Se sitten selittääkin asian. Et osaa sanoa lapsellesi EI. Annat aina periksi joka asiassa. Luulet sen olevan helpompaa ? Eipä ole ! Sehän vaan pahentaa asiaa ! Et ole opettanut lapsellesi mitään asioita, mitkä pitäisi jo olla lapsen tiedossa. Kuten esim oikeaa käyttäytymistä. Jos esim käyttäytyy kunnolla, siitä saa jonkun palkinnon. Pienen vain. Siitä lapsi oppii ajan kuluessa, et kun käyttäytyy kunnolla, saa myöskin oikeaa rakkautta yms. Että äitiin ja/tai isään voi AINA luottaa joka asiassa. Itselläni sellaisia vanhempia ei ollut, isä ainakaan, äiti elää vielä. Isäni on kuollut jo yli 4,5 vuotta sitten. En pahemmin kaipaa sitä. 

Itselläni on viisi lasta, vanhimmat teinejä jo, ja jossain vaiheessa huomasin että on turhaa suoltaa patenttivastauksia lastenkasvatuksessa, koska lapset ovat niin erilaisia yksilöitä. Joku toimii niin kuin sanotaan, toiselle asiat pitää kertoa tietyllä tavalla, kolmannen kanssa tehdään asiat leikin varjolla ja niin edelleen. Kasvatus on vuorovaikutusta ja eri persoonat hahmottavat asiat eri tavalla. Lapset ovat persoonia ja niin ovat vanhempansakin.

Mielestäni Ap on hoitanut perusasiat hyvin ja suurin piirtein noin olen itsekin toiminut: tiukat rajat ruutuajalle, tehdään asiat rutiinien puitteissa jne.

Vaikka en lähde neuvomaan että tee näin ja näin, niin voin kuitenkin kertoa kikkoja jotka ovat toimineet omien lasten kohdalla. Niitä voi vapaasti soveltaa oman harkintansa mukaan. Yksi lapsistani vastusti juuri tuossa kolmen vuoden iässä kaikkea aina kun piti lähteä johonkin. Aamulla herätessään pisti jarrut päälle ja aina piti laskea mukaan kiukutteluvara. Aikaa kului paljon, koska nuorempi sisarus piti pukea valmiiksi erikseen. Sitten huomasin että asiat toimivat kun ne käytiin huolellisesti läpi edeltä käsin. Illalla laitettiin potta sängyn viereen, valmiiksi irrotettu vessapaperin pätkä lähelle ja sen jälkeen vaatteet tarkkaan asetelmaan lattialle. Illalla käytiin läpi miten aamulla tehdään: noustaan sängystä, pedataan, yöpuku pois, istutaan potalle, pissan jälkeen pyyhitään, sitten alushousut, sukat, paita ja housut päälle, jonka jälkeen pestään vessassa kädet. Sitten asiat lähtivät rullaamaan, ja kun vaatteet asetteli saman mallin mukaan, toimi pian jo täysin itseohjautuvasti ilman jokailtaista toimintasuunnitelman läpikäyntiä. Kun lapsi ehti tieni-ikään, hän pääsi tutkimuksiin ja niiden lopuksi hänellä todettiin ADHD sekä Aspergerin syndrooma, joka siis nykyään diagnosoidaan autismin kirjoon.

Jos on enemmän lapsia, on hyvä kikka käyttää mallioppimista nuorempien opastamisessa. Tätä osataan nykyään hyödyntää päiväkodeissa tosi hyvin kahden eri ikätason ryhmän kesken. Pienet lapset usein mielellään toimivat samalla tavalla kuin vanhemmat lapset. Vanhemmille lapsillekin tulee hyvä mieli kun pääsevät pätemään pienempiensä edessä.

Tässä opetusvideo:

https://youtube.com/shorts/pEYCuYMjKfQ?si=XfsYMbU5G2Q-m8Ph

PiiS.kaa.