Meidän lasten päiväkotirumba pian ohi! Tätä muuten juhlitaan!

Parasta aikaa oli silloin kun olin lapsen kanssa kotona ja tehtiin päivistä oman näköiset. Päiväkoti ajat muistan kiireisenä ja ahdistavana muistona, etenkin aamut jos lapsi kiukutteli ja oli kiire päiväkotiin ja töihin. töiden jälkeen juoksin hakemaan lasta hoidosta ettei olisi viimeinen. Lapsi kiukutteli, kun kaikki kaverit on haettu neljään mennessä. Nämä olivat yksinhuoltajan kokemuksia. Pariskunnilla se on helpompaa, kun voi sopia puolison kanssa kumpi vie ja hakee.

pienet lapset pienet murheet, isot lapset isot murheet

Minusta taas tilanne muuttui paljon haastavammaksi, kun lapsi aloitti koulun. Päiväkodissa lapsi oli turvassa ja hoivassa, söi siellä aamiaisen, lounaan ja välipalan. Sai touhuta ulkona, nukkui hyvin, enkä muista yhtään kiukkuaamua. Tosin meillä päiväkoti oli samassa korttelissa, joten kevyt pukeutuminen riitti ja muut vaatteet kainaloon.

Vierailija kirjoitti:

Päiväkotiaika oli kaikkein helpoin vaihe.

Minun vanhin lapseni on 12-vuotias, keskimmäinen 10-vuotias ja nuorin viisi. Olen yllä olevan kanssa aivan päinvastaista mieltä.

Totta kai sillä on väliä, että millainen päiväkoti ja koulu, ja miten lapsi koulussa viihtyy ja menestyy.

Mutta meillä ainakin päiväkoti on se kaikkein rasittavin paikka ollut, varsinkin kahdella vanhemmalla. Heidän pk-aikana asuttiin toisella puolella kaupunkia, jossa asukkaita palveli jättimäinen, kunnallinen päiväkoti. Se oli huonosti johdettu, neuvostoliittolaista yhtenäistämistä kannattava paikka, jossa vaihtui tiuhaan hoitajat. Myös joka syksy lapsilla vaihtui ryhmät, ryhmän nimet, ja hoitajat. Siis joka syksy.

Vaihtoehtoja ei tuolloin ollut, kun itse opiskelin ja mies kävi kauempana töissä. Päiväkodissa sattui myös molempien lasten esikouluaikaan sellaiset lapset, joiden vuoksi missään retkillä ei käyty, eikä mitään kivaa tehty. Heijaa inkluusio!

Nyt nuorin on ollut samassa, yksityisessä päiväkodissa koko "uransa", ja vaikka tämäkään paikka ei ole mikään paratiisi, eroa edelliseen on kuin yöllä ja päivällä. Silti odotan, että vuoden päästä saadaan sanoa heippa kaikelle tälle.

Ja onhan se päiväkotimaksukin (meillä ensi vuonna 240€/kk) jonkin verran rahaa ja on kiva, ettei sitä tarvitse enää maksaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä loppuu jo peruskoulurumba. Kuopus päättä 9. luokan.

Mitä rumbaa peruskoulu on aiheuttanut?

Minua hirvittää kun lapsi kasvaa, ja tähän mennessä parhaita vaiheita on ollut alle 1-vuotias eli vauvavuosi (niin ihanaa, rentoa ja seesteistä aikataulutonta eli STRESSITÖNTÄ elämää + vielä imetyksen tuomat tasaiset oksitosiinihöyryt niin ah) sekä 7-vuotiaasta ylöspäin pikkukoululaisena, nyt siis 10v.

2-5v eli ns. päiväkoti-ikää/vaihetta en ole ikinä kaipaillut :D

Todella ikävää. Ne on parhaat lapsen kasvun vuodet, lapsi on silloin mainioimmillaan ja oppii paljon. Älkää viekö lasta hoitoon sen ikäisenä, jos suinkin vain pystytte hoitamaan itse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitenkäs uskot, että tilanne muuttuu lapsen aloittaessa koulun?

Asumme koulun vieressä, minun ei tarvitse kuljettaa lapsia kouluun. Ekaluokkalainen tekee myös itse aamupalansa, kun on ensin tottunut kouluarkeen. Koulussa ei käytetä kuravaatteita, joten ei tarvitse siitäkään enää tapella. Hän osaa herätä myös itse herätyskelloon. Minun ei tarvitse vaihtaa joka aamu inhottavien hoitajien kanssa lapsen kuulumisia, opettajankin nään todennäköisesti vain 1-2 kertaa vuodessa.

Ja hei, vuorotyössä se hyvä puoli että saan nukkua itse vaikka klo. 12.00 asti, jos haluan... minun ei tarvitse itse herätä ketään kuskaamaan päiväkotiin enää..

Ihanaa, että voi hylätä lapsen oman onnensa nojaan. Harvoin, mutta nyt kysyn, että miksi on pitänyt hankkia lapsia, jos arkiset asiat tuntuvat niin suurilta vaivoilta ja odotetaan, että lapsi voi hoitaa itse itsensä. Ja en todellakaan ollut mikään kotiäiti.

Meillä ei kyllä ollut mitään aamuraivoavia lapsia ja päiväkodin henkilökunnasta suurin osa sai kunnioitukseni, että sillä palkalla jaksavat kaikenlaisia lapsia ja niitä veemäisiä vanhempia. Itse vastaavassa tilanteessa olisin ehkä katsonut peiliin ja miettinyt, miten omat tekemiseni ja tekemättä jättämiset vaikuttaa siihen, että tilanne on niin sietämätön. Ymmärrän toki vuorotyön aiheuttaman rasituksen, mutta se ei ole lapsen tai päiväkodin vika. 

Tyttäreni eivät koskaan kiukutelleet tai kieltäytyneet lähtemästä päiväkotiin, tykkäsivät olla siellä. Ainoa vaiva oli tietysti pukeminen, minulle miehenä oli ongelmallista miettiä mikä olisi sopiva vaatetus kullekin säälle.

Koulu toi enemmän huolta, koska matka piteni, mutta edelleen koskaan eivät ole kieltäytyneet menemästä. Tosin ei se minua haittaisi vaikka joskus pitäisivätkin ylimääräisiä vapaapäivia, niin kauan kun ei vaikuta koulumenestykseen(pärjäävät siis hyvin).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jep, minäkin 46v valkoinen heteromies hoidan vieläkin joka aamu 8v lapsen kouluun ja tätä ennen hoidin aina päiväkotiin. Kyllä se on mukavaa hommaa, sanon minä! Mammat ei vaan osaa, kyllä miehet hoitaa nämäkin jutut vaan paremmin ja rennommin. Terveisin 46v valkoinen heteromies jumalan armosta

Jep. Vaimosi herätti, pesetti kiljuvan lapsen, teki aamupalat, pesi ja etsi vaatteet ja sukat ja hoki ja huusi, että pue, tai puetti väkisin, laittoi varavaatteet ja kaikki allekirjoitetut laput reppuun, eväätkin, ohjeisti sinua mitä piti muistaa kysyä ja sanoa päiväkodissa. Joo. Eikä itse ehtinyt käydä suihkussa, meikata, laittoi viimeviikkoiset hikiset vaatteet, lähti syömättä ja eväittä töihin, bad hair day, keittiön siivos odottaa kottiin tullessa, myöhästyi töistä sai moitteet, ei ehtinyt tehdä kaikkea mitä piti.

Peukut sulle: sulla on kivaa, osaat tehdä elämästä kepeää, iloista ja helppoa. Onnittelut.

Siis suostuuko joku nainen tuollaiseen elämään? :D

Ja miksi kukaan alkaa niin tyhmän miehen kanssa, jota pitää ohjeistaa jostain päiväkotiin viemisestä?

”Eikä itse ehtinyt käydä suihkussa, meikata, laittoi viimeviikkoiset hikiset vaatteet, lähti syömättä ja eväittä töihin jne...” siis yöks mitä tekstiä, tämänhän on pakko olla trolli sillä ei kukaan elä noin

Ap:n ilakointi kuulostaa jo siltä, että kohta on ekaluokkalainen ihan heitteillä. Milloin ajattelit nähdä lasta, jos nukut kun hänen lähtee kouluun ja kun hän tulee koulusta ja olet jo ehkä lähtenyt töihin? Ja jos päiväkotiin lähtö on ollut huutoa ja tappelua, niin miksi kouluun lähtö sitten yhtäkkiä sujuukin hienosti? Muistaako ekaluokkalainen pakata repun? Osaako tehdä läksyt?

Päiväkodissa on oma rumbansa, mutta se johtuu siitä että lapsetkin on pieniä ja monissa asioissa hukassa ja autettavia. Kouluaikana opeja ei nää, mutta se kuuluisa vilma kyllä kilahtaa, jos asiaa on.

Ei vanhemman vastuu mihinkään katoa, kun lapsi aloittaa koulun. Päin vastoin, ekaluokkalainen tarvitsee paljon tukea ja kannustusta sekä vanhemman aikaa ja läsnäoloa.

Päiväkotiaika on helppoa, tietää, että missä lapsi on, tietää, että hänestä huolehditaan, hän saa ruokaa, lepoa, leikkiä ja opastusta. Kauhulla ajattelen aikaa, kun koulu alkaa - ei 6-7-vuotias pärjää vielä yksin, eikä sen ikäistä saisi jättääkään ilman aikuisen valvontaa.

Vierailija kirjoitti:

Tyttäreni eivät koskaan kiukutelleet tai kieltäytyneet lähtemästä päiväkotiin, tykkäsivät olla siellä. Ainoa vaiva oli tietysti pukeminen, minulle miehenä oli ongelmallista miettiä mikä olisi sopiva vaatetus kullekin säälle.

Koulu toi enemmän huolta, koska matka piteni, mutta edelleen koskaan eivät ole kieltäytyneet menemästä. Tosin ei se minua haittaisi vaikka joskus pitäisivätkin ylimääräisiä vapaapäivia, niin kauan kun ei vaikuta koulumenestykseen(pärjäävät siis hyvin).

Ei minunkaan tytär kiukutellut juurikaan (paitsi pahimmassa uhmaiässä), mutta minä inhoan 8-16 elämää ja oli hyvin vastenmielistä raahata lapsi aamulla päiväkotiin tiettyyn aikaan vain, koska niin vaan kuuluu tehdä ja näin yhteiskunta pyörii.

Omat aikatauluni olin siis järjestänyt niin, että lapsen täytyisi olla mahdollisimman vähän tarhassa, saataisiin hitaat aamut jne. lapsen- ja perheentahtista elämää, mutta ei käynyt, koska näin ei ole tapana toimia.

Ymmärrän toki sen, että päiväkodilla on tietty runko päivän kulusta ja se kaurapuuro syödään klo 8, sitten pistetään kuravaatteet päälle ja mennään ulos, tullaan sisälle syömään nakkikeittoa, mennään ”päikyille”, sitten taas ulos jne., mutta minä henkilökohtaisesti inhoan tuollaista elämää joten siksi päiväkotivaihe oli karsea vastenmielinen vaihe jota en ikävöi koskaan.

Lapsi ei suuremmin kiukutellut, hoitajatkin olivat kivoja jne., mutta päiväkoti merkitsi minulle substanssia joka määrää minun elämääni ja vie siitä vapauden.

Minäminäminäminunpersausjaminunstressi. Minä juhli, kun minä saan sitä ja tätä...

Säälittää sun lapset todella. Meillä ei lapset menneet itkien hoitoon. Tuskin vaivauduit edes lohduttamaan ja selvittämään mistä on kyse tuota omalta uhriutumiseltasi...

Vierailija kirjoitti:

Mitenkäs uskot, että tilanne muuttuu lapsen aloittaessa koulun?

No, se lapsi ensinnäkin kasvaa ja oppii huolehtimaan omista asioistaan. Se menee itse sinne kouluun eikä tarvitse viedä ja hakea. Yksi autorumba aamusta ja iltapäivästä pois. Ei olla aina myöhässä töistä ja myöhässä hakemassa.

Aika paljon siis muuttuu tilanne, meillä esim. oli 10 vuotta sitä päiväkotia, kurahousua, varavaatetta.

Vierailija kirjoitti:

Päiväkotiaika on helppoa, tietää, että missä lapsi on, tietää, että hänestä huolehditaan, hän saa ruokaa, lepoa, leikkiä ja opastusta. Kauhulla ajattelen aikaa, kun koulu alkaa - ei 6-7-vuotias pärjää vielä yksin, eikä sen ikäistä saisi jättääkään ilman aikuisen valvontaa.

Ja kiusaaminen on paljon helpompaa ku jättilaumaa "vahtii" pari valvojaa, jotka ei koskaan näe tai tiedä mistään mitään.

Lisäksi koulumatkat, hukkuvat tavarat, itsenäistyvien koululaisten päähänpistot. Ei ne huolet lopu.

Ap:lla on jotenkin ihana kuva koulunkäynnin autuudesta. Tai sitten jos on jo kokemusta niin myös kokemus lapsen totaalisesta unohtamisesta kun hänestä tulee pikkukoululainen.

Joo-o, ei ole enää kurahaalareita, sen sijaan on:

- kouluaamut jotka alkavat just eikä melkein eli on varmistettava että lapsi on oikeasti juuri esim. 8:15 koulussa eikä esim. 8:20

- kotitehtävissä avustaminen ja kokeisiin tenttaaminen/niihin lukemiseen auttaminen

- on liikuntatunnit jolloin pitää muistaa ottaa erikseen liikkavaatteet mukaan, ai niin oliko sisä vai ulkoliikkaa, vai kenties uintia, luistelua, hiihtoa, pulkkamäkeilyä - muista omat varusteet ja vesipullo lapselle mukaan, eipä tarvinnut muistella päiväkodissa

- retkipäivät: muistattehan omat eväät mukaan

- aamiaiset ja välipalat kotona: oho, niitä ei saakaan koulussa kuten päiväkodissa

Tässä nyt vaan muutama esimerkki yllä.

Päiväkodissa pääsi paljon vähemmällä. Ellei omat aikataulut pakottaneet (vanhemman on pakko olla just eikä melkein töissä tiettyyn aikaan) niin on ihan sama onko päiväkodilla 7:45, 8:15 tai 8:45 tai mitä vaan tällä välillä. Kouluun mennään jämptisti, jos liian aikaisin lapsi seisoo ulkona toimettomana kunnes koulupäivä alkaa, jos liian myöhään hän myöhästyy tunnilta. Jne.

Minäkin olen kokenut päiväkotivaiheen raskaana. Siitä huolimatta, että "oma" päiväkotimme on ihana paikka, ja kaikki hoitajatkin ovat olleet mukavia.

Omalla kohdallani raskaaksi hommasta teki se, että olin itse aina se joka vei ja haki, koska oma työni oli lähempänä ja olin siten näitä tekemässä säälliseen aikaan jotta lasten ei tarvinnut olla pitkiä aikoja hoidossa.

Toinen syy oli se, että kuuntelin liiaksi omia ja miehen vanhempia, ja vein lapset hoitoon silloinkin kun olin kotosalla parin kuukauden mittaisen jakson. Näiden mielestä päiväkoti on suunnilleen parasta, mitä lapsen elämässä voi tapahtua. Lapset olivat tuolloin siis virikehoidossa. Jälkikäteen ajatellen en toimisi samoin, koska koin sen "rumban" kuormittavana.

Sittemmin meille syntyi vielä yksi lapsi, joka onkin ollut kotihoidossa. Ihan mielelläni kokkailen, ulkoilen ym. pidän säännölliset rutiinit yllä, kun meno on kuitenkin vähemmän kelloon katsomista tässä vaiheessa.

Vierailija kirjoitti:

Ap:lla on jotenkin ihana kuva koulunkäynnin autuudesta. Tai sitten jos on jo kokemusta niin myös kokemus lapsen totaalisesta unohtamisesta kun hänestä tulee pikkukoululainen.

Joo-o, ei ole enää kurahaalareita, sen sijaan on:

- kouluaamut jotka alkavat just eikä melkein eli on varmistettava että lapsi on oikeasti juuri esim. 8:15 koulussa eikä esim. 8:20

- kotitehtävissä avustaminen ja kokeisiin tenttaaminen/niihin lukemiseen auttaminen

- on liikuntatunnit jolloin pitää muistaa ottaa erikseen liikkavaatteet mukaan, ai niin oliko sisä vai ulkoliikkaa, vai kenties uintia, luistelua, hiihtoa, pulkkamäkeilyä - muista omat varusteet ja vesipullo lapselle mukaan, eipä tarvinnut muistella päiväkodissa

- retkipäivät: muistattehan omat eväät mukaan

- aamiaiset ja välipalat kotona: oho, niitä ei saakaan koulussa kuten päiväkodissa

Tässä nyt vaan muutama esimerkki yllä.

Päiväkodissa pääsi paljon vähemmällä. Ellei omat aikataulut pakottaneet (vanhemman on pakko olla just eikä melkein töissä tiettyyn aikaan) niin on ihan sama onko päiväkodilla 7:45, 8:15 tai 8:45 tai mitä vaan tällä välillä. Kouluun mennään jämptisti, jos liian aikaisin lapsi seisoo ulkona toimettomana kunnes koulupäivä alkaa, jos liian myöhään hän myöhästyy tunnilta. Jne.

Riippuu lapsesta.

Minun lapseni on aika säntillinen luonne, eli ei tarvitse varmistella onko hän ajoissa paikalla.

Kokeista tulee pelkkää kiitettävää lukemattakin ja läksyt tekee omatoimisesti heti koulun jälkeen, kertoo itse jos on jokin retki ja pyytää minua hankkimaan mieleisensä eväät, ennen liikuntatuntia saattaa pyytää pesemään jumppavaatteet jos ne ei ole puhtaana (puhtaana ollessa laittaa vaan sen kummempia ilmoittelematta reppuunsa) ja aamu- ja välipalatkin osaa ottaa itse.

Ei ole ollut yhtään mitään koulun puolesta, kerran viikossa käyn katsomassa Wilman muttei siellä ole ollut ikinä lapsesta mitään (kerta viikkoon riittää käydä katsomassa yleiset tiedotteet).

Lapsi nyt alakouluikäinen.

- se 8-16-elämää inhoava

Muistan tuon tunteen. Oli ihana laittaa ovi kiinni ja jatkaa kohti koulua lapsen kanssa. Meidän lapsi todella inhosi päiväkotia, ne päiväunet vei kaiken ilon päiväkodista ja eskarista.  Oli kyllä semmoista taistelua joka aamu. Päiväkodin Ltot olivat niin tietäväisiä ja minulle sanottiin, että minun lapseni on haastava ja vaikea. Joka päivä sain pienen puhuttelun kun lapseni ei ollut kiltisti sängyssä 1,5 tuntia. Vaatteet pois ja makuulle pienessä huoneessa, ei saanut pitää kirjaa (osasi lukea). Piti makaa hiljaa 1,5 tuntia. Jotenkin ymmärrän miksi hänellä oli vaikeuksia. Kun asiasta yritin keskustella, varsinkin kun kesäloma lähestyi ja koulu alkaisi muutaman viikon päästä, yhteistuumin kerrottiin minulle kuinka tärkeä päiväuni aika on. Siihen sitten tokaisin, että on tämä kummallista, lapseni menee kouluuun ihan kohta ja siellä niitä päiväunia ei tarjota. Mikä tässä enää muuttuu?

Meidän hieno lastentarhaopettaja toivotti minulle kestämistä koulussa. No, nytpä tuo haastava ja vaikea lapsi menestyy tosi hyvin, kokeista tule todella hyviä arvosanoja. Hän on kohtelias, tykkää koulusta, ei ole vaikea herättää aamulla (vaikka onkin nyt 13 vuotias). Hän on mukana koulun toiminassa ja monesti tukioppilaana kun toisella on vaikea. 

Meidän päiväkodit on hyvin erillaisia, mutta en enää jaksaisi tuota valitusrumbaa, ikuista lappujen täyttelyä ja vasukeskusteluja (josta ei pidetä kiinni). Milloin piti lähteä aikaisemmin töistä kun oli suunnittelu, tykypäivä jne.

Olen niin onnellinen kun sain lapseni pois sieltä ja semmoiseen paikkaan jossa hän viihtyy.

Erikoinen avaus. Minusta on tuhannesti helpompaa viedä lapsi hoitoon työpäiväni ajaksi kuin järjestää hänestä huolehtiminen jollakin toisella tapaa. Joka aamu suuri ilo viedä hänet tuttuun hoitopaikkaan mukavien kavereiden luo ja ihanien hoitajien huomaan. Eläköön päivähoito! Saa toki vaikka palkata hoitajan itse kotiin tai hoitaa lapset itse, mikäli sen helpommaksi kokee. Meille toimii hyvin päivähoito päiväkodissa. En harrasta rumbaa tai muita tansseja.

Koskaan ei ole tarvinnut kuravaatteista tapella, ei pkotiin lähdöstä. Miten te niitä lapsianne kasvatatte kun kaikesta pitää tapella?