Mikä on kouluaikasi inhottavin liikuntamuisto?

Vierailija kirjoitti:

Siihen toisten koululaisten vieroksuntaan liittyi nörttimäinen koulumenestys, joka omalla kohdalla oli yksi tekijä, että en päässyt urheiljoiden porukkaan. Osasin jo pikkupoikana luistella, kun isä osti osto- ja myyntiliikkeestä vanhat hokkarit, ja pelloilla oli talvisin jäätä. Jos muualla ei päässyt luistelemaan, kannoin navetalta vettä ja jäädytin hevoslaitumelle jääkentän. Lunta lykättiin puron jäältä kolalla pois, ja tehtiin semmoinen kaukalo. Kaikki vapaa-ajat harjoiteltiin sirklaamista etu- ja takaperin, jarrutuksia, lähtöjä ja nopeusluistelua. Samoin myös hiihdettiin runsaasti tekemällä oma latu ja laajentamalla verkostoa talven aikana. Pelikavereita ei liikoja ollut omanikäisiä. Kotoa pääsi harrastuksiin vain polkupyörällä, linja-autolla tai taksilla, kun kotona ei autoa ollut. Koululääkäri ihmetteli olkapäitteni leveyttä, kyseli, treenaanko, en tunnustanut, mutta sanoin hakkaavani puita. 

Sitten koulun liikuntatunnit j

Ja sitten heräsit märissäs ja pskat housuissas, odottaen että äiti tulisi pyyhkimään ja syöttämään. 

Olen kotoisin Pohjois-Suomesta ja kävin ala-asteen pienessä kyläkoulussa. Liikuntatunneilla hyödynnettiin ympäröivää luontoa; meillä oli luistelukilpailuja läheisen järven jäällä (vaikka koulussa oli kaukalo), suunnistusta lähimetsässä, kävimme joskus uimassakin viereisessä järvessä. Liikunta oli kivaa, ketään ei arvosteltu ja ns. kilpailutkin eivät olleet mitään "veren maku suussa" hommaa.

Sitten tuli siirto yläasteelle parinkymmenen kilometrin päähän. Koulussa oli tytöille kaksi liikunnanopettajaa ja omalle kohdalle sattui se "opettaja helvetistä". Vaikka liikuin aktiivisesti, minulla oli ylipainoa, enkä ollut hyvä juoksija ja tämä tuntui aivan erityisesti opea häiritsevän. Vaikka pärjäsin ihan ok muilla tunneilla, opelle se 1500 metrin juoksu ja telinevoimistelu määritti kaiken. Olisin voinut helposti kävellä 10 km, mutta juokseminen oli vaikeaa. Telinevoimistelussa pärjäsin muuten ok, mutta koukkukäsiriipunta jäi vajaaksi. Sen ja juoksutestin perusteella ope uhkasi jättää minut luokalle. Lisäksi hän käski minua hakemaan laihdutusneuvoja koulun terveydenhoitajalta. Tämän kaiken hän teki koko muun liikkaryhmän edessä. 

Tämä tapahtui 1980 - 90 -lukujen taitteessa. Toivottavasti nykyiset opettajat eivät enää tällaista harrasta.

Yleisurheilukentällä pituushyppy, metsämaastossa suunnistus.

Sanoin opettajalle että "niskani menee poikki", jos teen tietyn liikkeen. En tarkoittanut sitä tietenkään kirjaimellisesti, se oli vastaavaa kuin jos olisin ruokailuun mentäessä sanonut että kuolen nälkään. Sen jälkeen kuulin joidenkin tyttöjen puhuvan asiasta ja nauravan sille, että olin sanonut niin tyhmästi.

Pelattiin koripalloa, mutta minulle ei heitellyt kukaan. Muutaman kerran opettaja keskeyttikin pelin ja sanoi, että pallo on liian epätasaisesti eri henkilöillä. Pelkäsin, että hän mainitsee minut esimerkkinä, että tuolle ei ole heitetty ollenkaan.

Lentopallo. Suuri osa vain seisoi kädet roikkuen sivulla. Jos pallo tuli kohti lyötiin. Kenelläkään ei ollut kivaa. Pelkkää piinaa.

Polttopallo. Kiusaajat pääsivät heittämään oikein luvan kanssa päin näköä. Ja kovaa.

Kauhein muistoni on sählyn pelaaminen ala-asteella. Jostain syystä opettaja oli keksinyt, että sisäliikuntaa harrastetaan paljain jaloin. Jatkuvasti sain sählymailasta kipeän osuman jalkoihin. Kaiken lisäksi talvipakkasilla liikuntasalissa oli noin 15 astetta lämmintä ja todella kylmät lattiat, mutta kenkiä ei saanut käyttää.

Vierailija kirjoitti:

Kauhein muistoni on sählyn pelaaminen ala-asteella. Jostain syystä opettaja oli keksinyt, että sisäliikuntaa harrastetaan paljain jaloin. Jatkuvasti sain sählymailasta kipeän osuman jalkoihin. Kaiken lisäksi talvipakkasilla liikuntasalissa oli noin 15 astetta lämmintä ja todella kylmät lattiat, mutta kenkiä ei saanut käyttää.

Tämä 😫

Vierailija kirjoitti:

Joukkueen valinta.

Harjoitetaanko sitä sadismia vielä kouluissa?

Illalla oli vielä varpaat turtana ja kuumotteli aamupäivän luistelun jälkeen. Oli toki yli 20 astetta pakkasta, mutta pakko oli mennä pelkäämään raajat mahdollisesti silppuavia teriä. Hyi saatana.

Vierailija kirjoitti:

Liikunta olisi tosi tärkeää lapsille ja nuorille. Toivotttavsti joku lukee nämä kirjoitukset, ja oppii millä tavoin EI  kannata laatia oppitunteja, jos ei haluaa liikuntainnostusta niiltä, joille se olisi  tarpeen ja hyväksi.

Ei koulu ole mikään armeija.

                    

Omana kouluaikanani 70-luvulla Hyrylässä liikunnanopettajani olivat usein entisiä huippu-urheilijoita. Ei mielestäni kovin sopiva tausta, kun opetuksessa pitäisi huomioida tasapuolisesti myös ne, jotka eivät ole liikunnassa kympin oppilaita.

Joka ainoa liikuntatunti 70-luvulla, joita pitivät meidän koulun sadistiset liikunnanopettajat. Olin kömpelö ja jäykkäjäseninen lapsi 12 v.  enkä oppinut esim.takaperin kuperkeikkaa. Yksi sadisti väänsi minut väkisin takaperin kuperkeikkaan, jolloin niskassani rusahti pahasti ja melkein meni taju. Opettaja ei välittänyt asiasta, vaan huojuin seinänviereen istumaan, jossa ihmettelin  kun silmissä näkyi vaan harmaata sumua. Kotona en uskaltanut kertoa, minun vikanihan se oli, kun olin niin huono liikunnassa. No, tämä opettaja oli muuten ihan siedettävä, toisin kuin ne hirviöt, jotka antoivat lellikkiensä terrorisoida liikunnassa huonoja ja jotka itsekin pilkkasivat kömpelöitä ja esim.ylipainoisia. 

Terveisiä vaan Le:lle ja Ma:lle, toivottavasti karma on kostanut. Teitä ei todellakaan muistella hyvällä, senkin vastenmieliset hirviöt. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joukkueen valinta.

Harjoitetaanko sitä sadismia vielä kouluissa?

Oli hyvä, kun jossain kohtaa mittani tuli täyteen tuota, että kukaan ei halunnut valita minua ja päätin ottaa pelissä itsestäni kaikesta irti mikä ikinä lähteekin, niin oli hauska nähdä vastustajajoukkueen ilmeet, ja sitä mielistelyä, jota pelin jälkeen sain.

Liikuntatunnit uimahallissa olivat aivan kauheita. Jokaisen uimataitoisen oli pakko osallistua 50 metrin uinnin ajanottoon, jonka opettaja kirjasi muistiin. Uimataidottomat laitettiin nöyryyttävästi lastenaltaaseen opettelemaan uintia pienten lasten sekaan. Jos oli menkat, ei tarvinnut osallistua uintiin. Jos viikon päästä liikuntatunnilla pyysi taas vapautusta menkkojen takia, opettaja sanoi, että eihän sulla voi enää olla menkat. Opettaja piti kirjanpitoa oppilaiden kuukautisista.

Pahin ehkä poikien hyljeksintä ja kiusaaminen paritanssitunneilla yläasteella. Olin lievästi ylipainoinen. 

Alakoulussa joukkoejaossa viimeiseksi jäänti ja sählyssä kun olin puollustaja, pojat syytti että mun takia hävittiin, kun tein maskia maalille. Peli-into loppui.

Tanssissa, koriksessa, hiihdossa ja sulkapallossa olin ihan hyvä. Pesiksessä, uinnissa ja suunnistuksessa ok.

Kuntopiiriä ja cooperia vihasin ja telinevoimistelu olo syvältä. 

Lukiossa koitti taivas, kun liikkakursseja oli 2kpl, mistä erikoislinjalaisena sain jättää toisen pois.

Myöhemmin aloin käymään salilla, jumpissa ja tanssitunneilla. Ihanaa,  kun kukaan ei arvostellut, vertaillut tai tarvinnut kilpailla missään. Tappaa liikunnan ilon.

Näitä kun lukee, voi sanoa että valittajilta on puuttunut sisu ja tsemppi täysin. Mitenkähän ne ovat elämässään pärjänneet? Suomi on itsesäälisten valittajien kansakunta.

1000m juoksu. Jos ei pystynyt juoksemaan koko matkaa niin piti niin monta kertaa uusia, että sai juostua kokonaan. Ei siis saanut hiljentää hölkäksi tai varsinkaan kävelyksi. Huonokuntoisena lukutoukkana tein häpeäjuoksua moneen kertaa... Tämä 2000-luvun taitteessa yläasteella 

Kansakoulun 3 ja 4 luokalla oli liikunnanopettaja ärjy mies joka antoi minulle aina vain arvosanaksi 6. Isäni oli minulle vihainen siitä ja jouduin vapaa ajalla harjoittelemaan kaikenlaista mutta numero ei silti noussut. Syy huonoon numeroon oli se että useimmiten pelattiin vain polttopalloa (fölkkäripalloa) jossa olin huono ja minut jätettiin viimeiseksi heittopussiksi poltettavaksi. Telinevoimistelussa en ollut muita huonompi. Yleisurheilua ei kansakoulussa ollut kun ei ollut urheilukenttää. Uintia ei ollut liikuntatunneilla vaan uimahallin mentiin koko koulu ja vaikka uin joka kerta vähintään 500 m niin sitä ei noteerattu.

Oppikouluun kun menin niin sain arvosanaksi heti 8  vaikka ei tarvinnut esittää mitään, ja hdessä vaiheessa oli jopa 9.

Vierailija kirjoitti:

1000m juoksu. Jos ei pystynyt juoksemaan koko matkaa niin piti niin monta kertaa uusia, että sai juostua kokonaan. Ei siis saanut hiljentää hölkäksi tai varsinkaan kävelyksi. Huonokuntoisena lukutoukkana tein häpeäjuoksua moneen kertaa... Tämä 2000-luvun taitteessa yläasteella 

Eikun sehän olikin 1500m juoksu. Korjaan... Pelkäsin myös poikien kanssa yhteisiä sisäjoukkuepelejä, koska tulivat jaloille päin ja meillä ei ollut varaa sisätossuihin. Luistelu 3 kokoa pienillä luistimilla oli myös kauheaa, mutta sen kanssa selvisi.