Mikä on kouluaikasi inhottavin liikuntamuisto?

Mulla ylivoimaisesti inhottavin koululiikuntaan liikkuva muisto on se, kun jouduin kolmen muun tytön kanssa esittämään joulujuhlassa typerän tanssiesityksen. Olin muistaakseni tuolloin neljännellä luokalla. Voi sitä häpeän määrää, olisin voinut vajota maan alle. Vieläkin jos kuulen Boney M:n Ma Baker - biisin, tulee kaikki ikävä mieleen. Tämä tapahtui 70-luvulla, mutta muisto on hyvin elävä.

Pahinta oli aerobick.

Olin ihan ok tai jopa hyvä monissa nopeutta vaativissa lajeissa, mutta kestävyyslajeissa surkea. Joskus opettaja laittoi soimaan kasetin, jonka mukaan piti tehdä jotain aerobicia. Olin aivan henkihieverissä siitä pomppimisesta ilman taukoa ja piti vain jatkaa ja jatkaa, samalla kun se koko jumppa korosti sitä, miten me tytöt jouduimme tekemään liikunnassa aivan eri asioita kuin pojat. Pojat saivat pelata kivoja pelejä kun meillä oli jotain idioottimaista jumppaa. Telinevoimistelussa meillä oli ihan eri telineet käytössä kuin pojilla. Tosin mikä tahansa teline oli mukavampi kuin se aerobic. Jopa tamburiinin tahtiin hyppelyt ja nilkan ojentelut suoraksi tarjosivat jotain taidollista tavoiteltavaa, liikunnassa oli joku idea. Ne missä vain liikuttiin kunnes henki loppui, olivat vain tylsää ja kidutusta. Pitkän matkan juoksu oli vastaava laji, mutta siinä sai kuitenkin kulkea pururadalla metsässä ja vaihtaa kavereiden kanssa kävelyyn kun ei jaksanut juosta.

"Opettaja" ein koskaan opettanut mitään. Vihasi, nolasi ja simputti meitä "huono"ja.

Hiihto. En ole suostunut katsomaan suksiin päinkään peruskoulun jälkeen. Olin siinä tolkuttoman huono, vihasin hiihtämistä, kilpailuista puhumattakaan. Ylä-asteella mua ei saanut enää millään uimahalliin vaikka aina olen pitänyt uimisesta. Pelkäsin niin paljon sitä läskiksi haukkumista. Onhan noita.. nykyään liikun omien mieltymysteni mukaan. Aika monelle on jättänyt traumoja noi kouluaikojen liikunnat .

Ala-asteella jumppakärpänen. Vähän punkerona lapsena en ollut yhtään ketterä, enkä uskaltanut tehdä edes kuperkeikkaa.

Muutenkin hämmästelen sitä, että olipa kysymys sitten hiihdosta, kuperkeikasta, suunnistuksesta tai jostain joukkuepelistä, en ollenkaan muista että olisi varsinaisesti tekniikkaa tai sääntöjä opetettu, pistettiin vaan hösseliksi ja oletettiin että kaikki osaa.

Ei ihme, että liikunta numero oli korkeintaan 7, kun en vapaa-ajalla mitään liikunnallista harrastanut, eikä kotona koskaan mihinkään lajiin edes patistettu.

Vierailija kirjoitti:

Älytön tepastelu ja kekkulointi tamburiinin tahdissa. Tytöt "sai" harjoitella tätä syksystä kevääseen kun pojat pääsivät pelaamaan jalkapalloa ja muita oikeita lajeja.

Opettajan mielestä tytöille ei sopineet jalkapallot, sählyt tai jääkiekot. Tärkeintä oli jalo ja siro askellus jotta tullaan huomatuiksi.

Tämä kaikki vielä 2000-luvulla!!!

Siis apua! Ei voi olla totta! Tuon olis luullu jääneen jo 70-luvulla viimeistään pois.

Luokkakavereiden kateus kun olin niin hyvä urheilussa. Olisin sopinut paremmin poikien tunneille.

Ala-asteella tamburiinin tahdissa ympyrässä hyppiminen. Se oli niin typerää. Opettaja rummutti ja piti rytmissä hyppelehtiä. Toinen inhokki oli pukkihyppely. Sen pukin takana ollut patja lähti aina luistamaan. Kerrankin keikahdin pukin ja patjan väliin ja löin pään lattiaan, kun patja liukui alta pois.

Hikiliikunta

Yläasteella hiihto oli ihan kaameeta. Luokalla oli kilpahiihtäjä ja muiden kierrosmäärää verrattiin häneen, "kyllä tekin menette viisi kierrosta, kun Maijakin (nimi muutettu) on mennyt niin monta". Myöhästyin jopa tämän takia kerran seuraavan oppiaineen tunnilta.

Yläasteella sain nimen lollo. Oli suurehkot rinnat eikä koti ostanut kuin perusrintaliivejä. Äidin kanssa oli ihan mahdotonta puhuakaan, ettei minun rinnat pysy aisoissa missään puuvillarintsikoissa. Hän oli itse aina käyttänyt puuterinvärisiä perusliivejä ja siksi ei ymmärtänyt, ettei ne käyneet minulle, kun on isommat rinnat. Lollo-nimi tuli oikeastaan kaikesta liikunnasta, jossa juostaan tai hypitään. Joku 1500 metrin juoksu oli tuskaa, kun rinnat pomppi ylös alas. Pesäpallossa yritin juosta hiipivällä tyylillä, ettei rinnat näkyisi niin selvästi. Korkeushyppy oli kaikkein pahin, joka askeleella ja ponnistaessa rinnat pomppi. Olen edelleen katkera lempinimestä.

Yläasteella oli useampikin inhottava juttu. Se lähti jo siitä, että opettaja kutsui minua aina Saimiksi tai Saimaksi, en muista enää kumpi. Korjasin nimen monta kertaa, mutta sillä oli itse tehty nimilista, jonka mukaan se huuteli nimiä. Se opetti tyttöjen liikuntaa luokille A-G joka luokka-asteella. Meillä oli tosi iso koulu. Jonakin vuonna meitä oli 4 luokan tytöt samaan aikaan liikunnassa, siis tyyliin 8 a ja 8 b ja 9 f ja 9 g. Opettajalla saattoi olla toisella puolella salia lentopalloa kaseille ja sermin takana saman salin toisella puolella kuntopiiri yseille. Kaikki varmaan arvaa, miten hyvin se toimi. Osa porukasta väärensi kuntopiiri tuloksia kun ope oli toisella puolella ja lentopallopelikin kesti suunnilleen niin kauan kun ope oli läsnä ja loput ajasta istuttiin tauolla. Oikeastaan kaikesta koululiikunnasta katosi ilo sen myötä.

PESÄPALLO. Muistan miten toivoin että sataisi niin ei tarvis pelata sitä ärsyttävää lajia.

Koulu-uinti oli inhottavaa. Ei saanut tehdä mitään hauskaa. Se oli 25 metrin allas, jota uitiin päästä päähän ja ope sanoi, millä tyylillä. Välillä hypittiin jonossa altaaseen. Muistan kun tein kuperkeikan vedessä ja opettaja piti puhuttelun, että anna olla viimeinen kerta, tuossa voi hukkua, jos tekniikka ei ole oikein. Enpä hukkunut kesämökillä yhtenäkään kesänä, vaikka vedin kuperkeikkaa minkä kerkesin.

Vierailija kirjoitti:

PESÄPALLO. Muistan miten toivoin että sataisi niin ei tarvis pelata sitä ärsyttävää lajia.

Meillä pelattiin myös vesisateessa sekä pesäpalloa että jalkapalloa ja suunnistettiin myös. Iso koulu ja yksi liikuntasali, niin tunnit ei siirtyneet sateellakaan sisälle. Opettaja laittoi lappuja kotiin, että jos sataa, pitää olla sadevaatteet. Se on kiva kumisaappaissa pelata pesäpalloa hiekkakentällä. Siihen aikaan ei goretexiä tunnettu. Kengät oli joko lenkkarit tai kumpparit.

Vierailija kirjoitti:

Pukkihyppely. Jokin trauma siitä jäi. Olin muuten urheilullinen, pidin peleistä yms. mutta tämä pukkihyppely sai epätoivon valtaan. Tärähdin aina keskelle sitä hökötystä, koska en uskaltanut ottaa tarpeeksi vauhtia. Olisin varmaan lentänyt sen yli ja satuttanut itseni muuten. Mielestäni se oli liian korkealla, muistaakseni sitä olisi voinut säätää. 

Näin kun vanhempana ajattelen sitä pukkia,niin en enää uskaltaisi juosta sitä päin edes,teloisin itseni varmasti jotenkin :D en pääsisi hyppäämään kylmiltään kuitenkaan yli :D :D

Pukkihyppely.. mun piti näyttää muka ekana miten hypätään. Se oli semmonen pitkän mallinen pukkipenkki. Ymmärsin jotenki väärin että sen yli pitää hypätä niinkö olympialaisissa kerrassaan. Lysähin mahalleni yli pukin ja koko luokka vain toljotti hiljaa rivissä ja ope tuki kysyyn kävikö mitenkään. Oli noloa

Vierailija kirjoitti:

Ysärillä oli peruskoulussa. KArmeita muistoja lähinnä. Ei ainoastaan liikuntatunneista vaan koulusta ylipäätään.

Uiminen.

Uimahalliin mentiin ja suihkun/saunan jälkeen mentiin altaille. Kukaan ei saanut mennä altaaseen, ennen kuin kaikki olivat saapuneet paikalle. Siinä täristiin sitten rivissä kylmässä uimahallissa.  Hampaat vaan kalisi yhteen.

Hiihto.

Hiihtokisat olivat pahinta. Kaikkien oli osallistuttava. Itselläni oli jotkut vanhempien sisarusteni sukset, jotka olivat kuluneet ja muutenkin huonot. Luokkakavereilla oli hienoja suksia ja ne olivat myös voideltuja. Omat sukset eivät olleet edes voideltu. Muistan yrittäneeni silti parhaani. Silti olin viimeisten joukossa. Hiihtolenkin jälkeen työnnettiin eteen tulikuumaa mehukattia, johon suu paloi. Olin kateellinen luokkakavereiden mitaleista. 

Suunnistaminen

Ikinä ei opeteltu suunnistamista juuri mitenkään, iskettiiin vaan kartta ja kompassi käteen. Tai kai sitä jotenkin katsottiin, mutten tajunnut siitä mitään. Sitten lähdettiin sekoilemaan johonkin  metsään. Itse eksyin enkä löytänyt yhtään rastia. Opettaja oli äkäinen, kun saavuin myöhässä takaisin koululle tyhjän lapun kanssa.

Lentopallo

Meilläkin se pallo oli kivikova! En ikinä ymmärtänyt miksei voitu käyttää pehmeämpää palloa. Inhosin tuota laijia juurikin kivun takia. 

Sähly

Kaikki eivät olleet kentällä yhtä aikaa. Olisin tykännyt pelata, mutta aina kun tuli vaihto ,joku muu meni kentälle. En juuri koskaan päässyt kentälle, kun suositummat oppilaat menivät nenän edestä. Opettajaa ei tuntunut kiinnostavan. 

Huutojaot

Tämä oli nöyryytys. Itseäni ei nöyryytetty kovin paljoa, mutta luokallani oli yksi Salla, joka valittiin aina viimeisenä. Salla oli koulukiusattu ja muistan itsekin, kun tuntui joskus pahalta Kun Sallaa aina syrjittiin. Kerrankin Salla oli laitannut huulipunaa koulukuvauksiin ja muut haukkuivat, miten Salla ei näyttänyt yhtään paremmalta, vaikka huulet oli punaiset. 

.

Niin...miks se lentopallo oli ihan hemmetin kivikova? Ranteet oli ihan kipeinä tunnin jälkeen....

Suunnistus oli aika paha. Kerran oltiin jossain 5-7 km päässä metsässä, kun parin kanssa huomattiin, että olisi pitänyt olla jo vartin päästä urheilukentällä. Juostiin koko matka ja opettaja oli vihainen, kun tultiin myöhässä. Joskus pariksi sattui sellainen, jota ei huvittanut mikään. Löntysteli perässä. Yleensäkin vihasin kaikkea yhdessä tekemistä, jos joku ei halunnut. Yhdessä liikkuminen on mukavaa vain silloin kun kaikilla on motivaatio. Nyt aikuisena kun kaikki maksaa harrastuksestaan, ei sinne tule kukaan, jota ei yhtään kiinnosta.

Inhokkilajini oli suihkussa käynti, joka oli meillä pakollista. Tunnin jälkeen pyyhe tiukasti ympärille ja kävin pesemässä varpaat. Jos oli oikein villi olo, kastelin suihkun alla etuhiukset ja huijasin opea, että nyt on käyty suihkussa.