Lue keskustelun säännöt.
Mikä on kouluaikasi inhottavin liikuntamuisto?
Tuon musiikkiketjun innoittamana. Minut koululiikunta sai vihaamaan urheilua vuosiksi ja vasta aikuisena löysin liikunnallisen puoleni. Kaikkea piti mitata ja kaikesta kilpailla aina. Yksi pelko oli hiihtokilpailut, yksi huutojako, pesiksen ajolähtö jne.
Kommentit (1860)
Liikuntatuntien jälkeen opettaja tuli aina vahtimaan pesuhuoneeseen, että kävikö kaikki suihkussa. Näin oli käytäntönä ala-asteella ja yläasteella, toivottavasti ei ole enään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hiihto niillä penteleen lipsuvilla suksilla. En ole hiihtänyt kertaakaan sitten kouluaikojen.
Sama täällä. Suksiin koskin viimeksi 80-luvulla. Ei ikinä enää. Hiihdettiin vielä huhtikuun alussakin. Pakko raahata kävellen harjun päälle. Mukana vielä todella raskas koululaukku ja iltapäivällä urheilutunnilla voiteet väärin, kun oli jo lämmintä. Jotkut kuulemma vielä maksaa hiihtomatkoille pääsystään rahaakin.
Sukset piti kuljettaa linja-autossa, ja ne laitettiin pitkittäin käytävän lattialle. Kaikki kävelivät niiden päältä. En osaa enää näin 20 vuotta myöhemmin hahmottaa, että vain siksikö, että suksia oli paljon ja niistä ei muuten päässyt ohi, vai oliko kyse vain siitä että sukseni koetettiin hajottaa kuten kaikki muukin.
Vierailija kirjoitti:
Se kun urpot huusi kuorossa pesistä pelatessa "JUOKSE, JUOKSE!!!!!" Vihaan vieläkin pesistä ja lentopalloa.
Mä ymmärsin vasta tänä vuonna telkkarista pesistä nähdessäni ekaa kertaa jotakin säännöistä. Mä tosiaan juoksin tasan silloin kun mulle huudettiin, että JUOKSE! kun ei mitenkään muuten opetettu.
Uimahalliin meno oli inhottavaa. Sitä nuorena ja ujona hävetti olla suihkussa ja saunassa.Ei edes pyyhettä saanut pitää. Aikuisena en ole käynyt uimahalleissa.
1500 metrin juoksu ja ajanotto. En jaksanut ja olin aina huonoin. Olin luokan nuorin. Se oli semmoista julkista nöyryytystä. Yleensäkin että liikuntatunnit oli aina paremmuuden mittaamista, eikä liikkumista hyvän mielen ja olon vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
se kun aina valittiin vikaks joukkueisiin
Tykkäsin urheilusta, mutta jako sukupuolen mukaan kahteen ryhmään oli älytön käytäntö. Olisin halunnut pelata poikien kanssa pallopelejä koska pidin niistä ja olin parhaimpien poikien tasoa. Tytöt tekivät usein jotain paljon tylsempää ja jos jotain pelattiin niin tasoerot oli ihan liian isoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koripallon pakkopelaamien pitkien ihmisten kanssa. Se oli täysin epäluonnollista lyhyiden ihmisten nöyryyttämistä. Lyhyet silmälasipäät vaan jyrättiin kumoon. Ja jostain syystä sitten suosittiin näitä "urheilullisia" ihmisiä ja heidän mukaansa valittiin mitä tehdään. Eli pelattiin sitä koripalloa. En voi sietää koko lajia nykyään, ja jos televisiosta tai mistä tahansa mediasta tulee vastaan koripalloa, vaihdan välittömästi kanavaa tai sivua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pesäpallo ja telinevoimistelu, erityisesti pukin yli hyppely.
Pesäpallo 👎Telinevoimistelua/voimistelua suorastaan rakastin! Ja pidän voimistelusta edelleen.
Lukion tokalla luokalla vetäsin venäläisnäköiset vermeet päälle ja loikin liikuntasaliin. Opettaja katsoi jotta perskules. Kun näin hänen kirjaavan läsnäoloni paksuun vihkoonsa poistuin vaivihkaa pukuhuoneeseen muka vessaan. Vaihdoin vaatteet ja häivyin. Tokaluokan liikuntamääräni oli viisi minuuttia. Kolmannella luokalla nolla minuuttia, koska saimme allekirjoittaa sairaspäivämme itse. Arvosanani oli 7, joka oli kaiketi alin annettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ikinä ei kannustettu yhtään mihinkään. Oletettiin aina, että osattiin ja jos ei osannut niin paheksuttiin. Sääntöjähän ei koko kouluajan kerrottu mistään lajista. Typerin kouluaine ikinä!
Vierailija kirjoitti:
1500 metrin juoksu ja ajanotto. En jaksanut ja olin aina huonoin. Olin luokan nuorin. Se oli semmoista julkista nöyryytystä. Yleensäkin että liikuntatunnit oli aina paremmuuden mittaamista, eikä liikkumista hyvän mielen ja olon vuoksi.
Minä taas jännitin 1500 metrin juoksua niin paljon, että yöunet katosi ja oksetti. Minulla se liittyi siihen, että oli pakko olla paras tai vähintään kolmen joukossa, koska harrastin yleisurheilua. Vaikka en todellakaan juossut mitään 1500 metriä yleisurheilussa, juoksemisesta tuli paineet. Toinen jännitystä aiheuttanut oli se kuntotesti. Vedin hampaat irvessä vatsalihaksia ja roikuntaa tangossa, koska olisi hävettänyt pärjätä huonosti, kun kerran harrasti vapaa-ajalla urheilua. Jännä juttu, ettei siellä mikään kisa jännittänyt kuten nuo koulun testit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lukion tokalla luokalla vetäsin venäläisnäköiset vermeet päälle ja loikin liikuntasaliin. Opettaja katsoi jotta perskules. Kun näin hänen kirjaavan läsnäoloni paksuun vihkoonsa poistuin vaivihkaa pukuhuoneeseen muka vessaan. Vaihdoin vaatteet ja häivyin. Tokaluokan liikuntamääräni oli viisi minuuttia. Kolmannella luokalla nolla minuuttia, koska saimme allekirjoittaa sairaspäivämme itse. Arvosanani oli 7, joka oli kaiketi alin annettu.
On se ollut epätasaista. Meillä reputti moni liikunnan, koska olivat liikaa poissa tunneilta. Opettaja sanoi, ettei sillä syyllä ole väliä, koska jos poissaoloja on liikaa, ei kurssi ole suoritettu. Lukion kolmosella vielä jotkut kertasi ykkösluokan liikuntaa.
Vierailija kirjoitti:
Hiihto niillä penteleen lipsuvilla suksilla. En ole hiihtänyt kertaakaan sitten kouluaikojen.
Sama.
Vaikka muuten liikuntatunnit oli ihan parasta ja olin monessa lajissa varsin hyvä. Mutta hiihtäminen oli kamalaa ja eteenkin 15-20 asteen pakkasessa oli ihan hirveetä. Veren maku suussa ja varpaat jäässä vedettiin.
Jos oli lauhaa niin sukset lipsu niin että käsivoimilla suurinpiirtein eteenpäin raahauduttiin. En ole murtsikkasuksiin koskenut sitten yläasteen (joskus 85 ehkä).
Köysiä pitkin piti kiivetä kattoon ja alas tullessa aloin liukumaan köyttäpitkin nopeasti alas, syvät jurmut tuli sormiin ja palaneen ihon haju oli paha.
Ala-asteen kilpailuhenkisyys pilasi minunkin mielikuvani liikunnasta. Yläasteella sitten saatiin liikunnanopettajaksi sellainen hirveä noita-akka. Nöyryytti niitä jotka eivät olleet tarpeeksi liikunnallisia, ja suorastaan sirkutti niille jotka jotain urheilulajia harrastivat. Lopulta en jaksanut häntä enää edes yrittää miellyttää vaan mystisesti jätin luistimet ja uimapuvut kotiin, sama kutonen sieltä rapsahti.
Nykyään rakastan liikkumista. Pyöräilen, uin, teen pitkiä lenkkejä maastossa koiran kanssa, kotona viikoittain pilatesta jne.
Jos olisi omia lapsia, ahdistaisi laittaa heidät koululiikunnan pariin.
Vierailija kirjoitti:
Hiihto niillä penteleen lipsuvilla suksilla. En ole hiihtänyt kertaakaan sitten kouluaikojen.
Just tämä ja kaikenlisäksi pakotettiin laskemaan korkealta jäiseltä mäeltä alas, ennen ei päässyt kotiin. Onneksi selvittiin ehjänä, olisi voinut käydä pahastikkin.
Kyllä se on se, kun joutui jäämään liikunnan tukiopetukseen ja pukemaan "hippahousut"...
Ei niinkään liikuntatunnit, vaan suihkussa käynti tuntien jälkeen. Olin eka kelle kasvoi rinnat ja pimppakarvat. Teki mieli aina kävellä naama kohti seinään, ja peseytyä tiukasti seinässä kiinni ettei kukaan näe.
Tytöt oli aika julmia, naurua riitti ja pilkkaa teki, osin ehkä tietämättömyyttään, osin ehkä kun olin hiljainen ja helppo kiusan kohde. eräs ala-asteen uimahallireissu jäänyt mieleen, uima-asun alta pursuaa pimppakarvat ja luokan poika osoittaa ja nauraa. Ei ollut kivaa olla köyhäst perheestä, ja ei kyllä kukaan kertonut kotona että on ok hoitaa puskaa, nämä tajusin liian myöhään, toisaalta eipä olis varmaan äidiltä irronut rahaa höylään karvojen poistoa varten. Urheiluliivit olis ollut kiva saada kanssa.
Liikunnan ilon löysin myöhemmin, onneksi, ja kadonneen itsetunnon.
Tuskin olen ainua kenelle on tälläisiä kokemuksia jäänyt mieleen.