Mikä on kouluaikasi inhottavin liikuntamuisto?

Vierailija kirjoitti:

Olin piirikunnan paras kaikissa lajeissa, niin odotin liikuntunteja oikein innolla.

Tåämänkö sitten koit oikein inhottavaksi - ketjun otsikkoon viitaten?

Jumppasalissa oli typerin mahdollinen liikuntaväline: Kiipeilyköydet! Sepä se oli luokkakavereiden mielestä ratkiriemukasta, kun en kerta kaikkiaan päässyt yhtään ylöspäin.

Kaikki liikuntatunnit oli inhottavia.

Vierailija kirjoitti:

Vaihtoaskel hyppy Vaihtoaskel hyppy Vaihtoaskel hyppy..... pum pum pum

Tuttua eka-tokaluokalta 70-luvun alusta.

Minulla oli koko kouluajan liikunnasta 7. En osannut koripallosääntöjäkään, kun vaihdoin koulua siinä vaiheessa, kun edellisssä koulussa vasta opeteltiin pallon pompottelua ja seuraavassa koulussa (6. luokka) pelattiin koripalloa jo täysillä. Tämä samainen 6 lk opettaja jakoi luokan tytöt ryhmiin: toiset pelasivat lentopalloa joka kerta syyslukukauden aikana ja toiset harjoittelivat joulujuhlaan tulevaan esitykseen voimistelunäytöstä. Minut ja toisen tytön opettaja jätti nimeämättä kumpaankaan ryhmään. Me oltiin kai niin surkeita liikunnassa. No, jouduttiin anelemaan, että päästäisiinkö tähän voimisteluryhmään ja sitten päästiinkin. Kai se oli oppilaiden nolaamista tältä Utterilta.

Sama opettaja vaati spagaatteja tyttöoppilailta. Yhden 5-lk tytön oli painanut väkisin spagaattiin, ja sen jälkeen tyttö ontui kävellessä pitkän aikaa. Opettaja väitti, että vain tyttö teeskentelee, mutta sai kuitenkin varoituksen tästä.

Lukiossa liikuntanumero oli edelleen 7. Sai valita parista kolmesta vaihtoehdosta, minkä liikuntamuodon valitsee, ja yhden kerran valitsin pyöräilyn. Opettaja käski pyöräillä sellaiseen maaseudun suuntaan kaupungissamme, jossa en ollut koskaan liikkunut. Sitten kun sanoin, että oikein uskalla siihen suuntaan lähteä, kun en tunne aluetta, oli opettaja sitä mieltä, että minusta näkee, etten ole pyöräillyt. Olin hoikka, alta 50-kiloinen. Pyöräilin kuitenkin koulumatkat 7 km mennen tullen ja viikonloppuisin pyöräilin mökille 20 km.

Tämä sama lukion liikunnan ope antoi lukion viimeisessä kurssissa arvosanaksi 8. Tämä siksi, että oli seuraamassa kuoromme kirkkokonserttia, ja hän istui siinä lähietäisyydellä, että näki laulajat.

Kaikki joukkuepelit, kun en tajunnut säännöistä hevonveetä ja muut olivat aina vihaisia ja huusivat minulle. Yritin vain pysyä poissa tieltä. Yllättäen minut valittiin aina viimeisenä joukkueeseen. Tai siis toinen joukkue joutui väkisin ottamaan minut.

Sitä, että liikuntatuntien jälkeen oli pakko käydä suihkussa ja olla alasti muiden samaa sukupuolta olevien oppilaiden nähden. Heitä nauratti vatsassani oleva iso arpi ja minua kiusattiin myös siitä. He tekivät niin, vaikka kerroin heille totuuden eli että arpi on muisto leikkauksesta jota ilman olisin todennäköisesti kuollut vauvana. Minulle kun tehtiin vauvana iso mahaleikkaus ja siitä on yhä mahassa arpi muistona.

Peronpuo kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on kyllä jännä, että koulussa vain ruvettiin pelaamaan, oli se sitten koripalloa, pesistä, mitä tahansa. Tyyliin jaetaan joukkueet, tässä on välineet, sitten mäiskimään. Yhdestäkään lajista en kuullut sääntöjä. Ainoastaan ekoilla luokilla harjoiteltiin pesäpallon lyömistä tolpan nokasta ja kopittelua räpsän kanssa. 

Pesiksen säännöt sentään olin oppinut etukäteen, kun laumana pelattiin lähileikkikentällä isompien lasten kanssa, mutta jokin ringette on minulle yhä täysi mysteeri.

En tykännyt liikunnasta. En ole koskaan ollut liikunnallinen. Tasapainoni on kehno, samoin hapenottokykyni. Olen aina ollut rotevan oloinen, siinä ylipainon kynnyksellä, eikä se teininä kyllä antanut intoa olla fyysisesti esillä.

Koulukeskuksessamme oli uimahalli, joten joka toinen viikko meillä oli uintia, ekaluokasta lukion kolmanteen asti. Sieltä sai sentään joskus pinnattua, kun sanoi, että on kuukautiset.

Kun nyt ajattelen, minulla ei ole yhtään miellyttävää muistoa koululiikunnasta.

En tiedä oletko nainen vai mies, mutta meillä taas tyttöjen liikunnassa ei muuta ollutkaan kuin sääntöjen opettelua, koskaan ei päästy kunnolla pelaamaan mitään. Kun me tytöt harjoiteltiin kymmenettä tuntia että miten palloa potkitaan, niin pojat pelasi täysillä jalkapalloa.

Kummalla on kuukautiset?

Nykyään ollaan niin sukupuolettomia, ettei yhtään tiedä, kumpaako sukupuolta on, kun on kuukautiset. Vai onko kumpaakaan?

Olen aina ollut koululiikunnassa surkea ja sen myös opettajan taholta kokenut. Joskus viidennellä luokalla koulussa lähdin kerran Naisvoimistelijoiden jumppaan ja pidin siitä. Siellä en sitten saanut kuitenkaan jatkossa käydä, kiitos SDP-kannattajien vanhempien. Samasta syystä siskoni ei saanut osallistua partioon.

Liikunnan riemun löydin vasta 25-vuotiaana, kun lähdin mukaan erilaisiin jumppiin. Vanhemmat eivät enää niitä olleet politiikan vuoksi kieltämässä.

Miksihän niitä pelien sääntöjä ei koskaan opetettu (ainakaan 90-luvulla)? Ja mikä pakko oli aina PELATA? Muistan vielä 20 vuoden jälkeen liikunnanopettajani lausahduksen: "Harmi, kun meillä ei ole enempää voimistelua, kun sinä pärjäisit siinä." Voimistelua oli 1-2 kertaa lukuvuodesta. Olisin ilomielin pyörinyt kärrynpyöriä vaikka pari tuntia, mutta aina oli pakko pelata salibandya, koripalloa tai lentopalloa, joiden sääntöjä ei edes ikinä selitetty. Opettaja vain karjui jossain näistä peleistä naama punaisena: "Kolmen sekunnin alue!" Mietin vieläkin, että mikähän sekin oli.

Jokainen liikunnantunti oli yhtä piinaa.

se kun näin liikunnanopettajan harmistuneen ilmeen kun en koskaan hävinnyt. olin paras mutta minusta ei pidetty.

koko koulu liikunnan pilasi nua urheilu mouhot opettajat. -70 lovulla 10v minulla oli jo moottori saha ja oma mopo KUNTO TOSI KOVA. ILLAT JA VIIKON LOPUT HAKKASIN HALKOJA. äijä oikein piinasi että olisi pitänyt punikki seuraan liittyä ja urheilla. kerran alko hiihtoakin opettamaan otin suksi kerrallaan ja löin polvea vasten poikki ja sanoin hiihdä pelle itse. pinna palo totaalisesti huomasi että olisin antanut turpaan porukka taputti takana sen jälkeen mouho kyseli mitä haluamme tehdä HOMMA MUUTTUI TÄYSIN. 

Vierailija kirjoitti:

Tässä keskustelussa näkee, miten avuttomia ja herkkiä suuri osa ihmisistä on, kuin heidät olisi tehty lasista. Itse olin koululiikunnassa huono lukuunottamatta uimista, josta pidin ja jossa pystyin uimaan kilometrinkin putkeen lepäämättä. Muissa lajeissa minua ei haitannut pätkääkään, että valittiin viimeisenä, sillä otin lajeissa aina oman tavoitteeni tyylin "koripallossa saan heitettyä yhden levypallon" tai vastaavia. Kun sain sen tehtyä, olin tyytyväinen suoritukseeni.

Kun en tiennyt jonkun lajin, esimerkiksi koripallon, sääntöjä, painuin ihan itse koulupäivän jälkeen kirjastoon ja etsin sieltä kirjan, joka kertoi ne. Koska osasin lukea ja ymmärsin lukemani, katsoin sieltä, miten lajia tulee pelata. Samoin kykenin etsimään kirjastosta kirjoja, joissa kerrottiin siitä, miten koordinaatiota saa parannettua ja treenasin kotonani esimerkiksi heittämällä palloa oman huoneeni seinään ja ottamalla kiinni.

En siis oppinut avuttomaksi, vaan kykenin itse selvittämään asioita.

Kirjastossa vietin kyllä paljon aikaa mutta ei olisi voinut vähempää kiinnostaa käyttää siellä aikaa pallopelien sääntöjen opiskeluun

Minullakin oli liikunnanopettajana sellainen urheiluhullu pikkunazi ja liiallisella innollaan sai monet oppilaat oppimaan liikunnasta vain sen että se on pipipäiden hommaa. Koulun jälkeen kesti monta vuotta kun löysin itse oma-aloitteisesti liikunnasta iloa.. ne oli ja on vieläkin kävely ja pitkät lenkit pyörällä...

Tuollaiset opettajat sais kieltää lailla.. ihmettelen, miten jotkut opet voi uskoa että nazityylillä saadaan oppilaat tykkäämään liikunnasta?!

Vierailija kirjoitti:

Tässä keskustelussa näkee, miten avuttomia ja herkkiä suuri osa ihmisistä on, kuin heidät olisi tehty lasista. Itse olin koululiikunnassa huono lukuunottamatta uimista, josta pidin ja jossa pystyin uimaan kilometrinkin putkeen lepäämättä. Muissa lajeissa minua ei haitannut pätkääkään, että valittiin viimeisenä, sillä otin lajeissa aina oman tavoitteeni tyylin "koripallossa saan heitettyä yhden levypallon" tai vastaavia. Kun sain sen tehtyä, olin tyytyväinen suoritukseeni.

Kun en tiennyt jonkun lajin, esimerkiksi koripallon, sääntöjä, painuin ihan itse koulupäivän jälkeen kirjastoon ja etsin sieltä kirjan, joka kertoi ne. Koska osasin lukea ja ymmärsin lukemani, katsoin sieltä, miten lajia tulee pelata. Samoin kykenin etsimään kirjastosta kirjoja, joissa kerrottiin siitä, miten koordinaatiota saa parannettua ja treenasin kotonani esimerkiksi heittämällä palloa oman huoneeni seinään ja ottamalla kiinni.

En siis oppinut avuttomaksi, vaan kykenin itse selvittämään asioita.

"treenasin kotonani esimerkiksi heittämällä palloa oman huoneeni seinään ja ottamalla kiinni."

Kiva sulle! 😂 Varmaan sopiva harrastus.

Kammottavinta oli kun kansalaiskoulussa pakotettiin yrittämään hevosen yli hyppelyä. Aika vaarallistakin, jos ei ollut liikunnallinen. Itse olin pitkä ja jäykkä, ilmeisesti skolioosikin oli jo tuolloin, sitä vaan ei koskaan tutkittu. No enhän minä hepan yli päässyt, enkä päässyt köysilläkään mihinkään. Kuperkeikkaa en uskaltanut yrittää jostain syystä, kunnes liikunnallinen pikkuserkku opetti sen minulle, hetkellisesti sen pääsin. Joukkuepelit oli kammotus, lentopallosta jäi mieleen, että hyvä pelaajat kielsivät meitä huonoja edes koskemasta palloon, että olisivat saaneet päteä. Pesäpallo; toivotonta. En oikein osunut koko palloon. Polttopallo oli kyllä ihan kivaa!

Kansakoulussa ei onneksi tarvinnut edes käydä suihkussa koska sellaista ei koko koulussa ollut. Sisäliikuntakin suoritettiin luokkahuoneen lattialla, ei aina niin puhtaalla.

Kilttinä lapsena en tietenkään tajunnut kapinoida sitä vastaan, kun liikunnalliset oppilaat saivat ihan vapaasti nauraa meille kömpelöille. Siihen aikaan (70-lukua) ei edes ollut ylipainoisia. Mutta annas olla, jos olisi vaikka englannin, äidinkielen, tai muun lukuaineen tunnilla röhähtänyt nauruun jonkun tyhmän vastauksen takia! Eihän se olisi sopinut, enkä tietenkään niin tehnytkään. Aika usein liikunnassa hyvät olivat lukuaineissa huonommasta päästä.

Kun tätäkin ketjua lukee, ovat liikuntahullut opettajat aiheuttaneet monelle pysyvänkin vieroituksen koko lajeihin.

Luistelu ja hiihto

Lähinnä se liikunnan arvostelu. Pidin liikkatunneista, osallistuin aina innolla kaikkeen ja olin mukana. Mutta koska en ollut tarpeeksi lahjakas missään, numeroni olivat aina pettymys. Paras kaverini oli huomattavasti huonommalla asenteella mukana. Hän sai kuitenkin aina paremman numeron, koska osasi juosta kovaa. 

Pituushyppäys verenmaku suussa ja "pakolla", tosin jotkut jättivät tulematta kouluun mutta muut joutuivat melko täydessä liikuntahallissa hyppäämään ja lähes jokainen tipahti kovalle patjalle, siinä muiden vieraiden katsellessa koska piitushyppäys paikka oli juoksuringin keskellä vieraiden nähtävillä. Oli todella noloa ja alentavaa yrittää väkisin hypätä. Kaveri alkoi täysillä itkemään. 

Meillä oli liikunnanopettajana yläasteella armeijaintoinen talvisotanatsi. Kaikki perustui armeijaan menon valmisteluun. Marssittiin ympäri  salia vasen-kaks-kolme. Ihan uskomattoman hyödyllistä ja jätti jälkeensä ikiaikaisen rakkauden kaikkeen liikuntaan.

Tiputanssi yläasteella. Ysiluokan pojat nauraa räkätti väliverhon takaa kurkistellen. Miten hitossa niillä pojilla oli aina mahdollisuus tirkistellä?