Mikä on kouluaikasi inhottavin liikuntamuisto?

Inhottavin muisto on kertakaikkiaan se, kun meiltä kiellettiin ysillä jääkiekon pelaaminen. Otettiin kiekko pois ja tilalle saatiin tennispallo..siihen loppu sen lajin pelaaminen kaikilta liikuntatunneilla. Oli kuulemma niin vaarallista pelata kiekon kanssa, että se piti kieltää kaikissa kouluissa.

Opettaja heitti koripallolla päähän, jos jutteli rivissä.

Aaargh!!Juuri tätä samaa höpöstelyä joutunut sietämään.Paskinta oli se pallovoimistelu,huulia ja kurkkua alkoi kutittaa mutta opettaja vain käski jatkamaan.Tunnin lopuksi silmät oli kuin viikon vanhat puukon viillot ja opettaja vain totesi että taidat olla kumille allerginen.Kyllä,sitä yritin juuri sanoa.

Saakelin jumppakärpänen. Liikunnanopettaja oli telinevoimisteluvalmentaja ja sen kyllä huomasi. Ihan sama kuinka hyvä oli muissa lajeissa, liikuntanumero oli seiska, jos et ollut voimistelussa hyvä. Jos oli hyvä näissä jumppakärpäsen sarjoissa, sai kympin, vaikka ei muissa pärjännytkään. Yyh, muistan vieläkin puomisarjan ja toivottoman olon, kun yritin oppia open arvostamia rekkijuttuja ja spagaatteja. 

Vaikka liikuntatunnit muutenkin oli kauheita ja veivät loppuelämän ajaksi kiinnostuksen kaikkiin lajeihin, joita siellä kokeiltiin, oli pahinta se että pakotettiin olemaan alasti sekä luokkakavereiden ja rinnakkaisluokkalaisten että opettajan edessä. Luuliko joku oikeasti että lapsi oppii terveellistä hygieniasta huolehtimista niin että kerran viikossa aikuinen tuijottaa vieressä vaatteiden vaihtoa, pakottaa riisumaan alasti ja menemään suihkuun ja laskemaan siellä kymmeneen ennen kuin saa tulla pois ja pukea päälle? Varsinkin kun itse en ainakaan lapsena edes hikoillut käytännössä lainkaan ja sittenkin kun teininä aloin hikoilla, iso osa liikuntatunneista ei todellakaan saanut hikoilemaan (lajeina esim pesäpallo ja lentopallo olivat 90% paikallaan seisomista, telinevoimistelu telineelle jonottamista, moni muu muuten vain matalasykkeistä).

Millä vuosikymmenellä te olette kouluja käyneet?

Onneksi nyt on opsi muuttunut- ja hyvä, että lette löytäneet oman tapanne liikkua.

Se on kuitenkin tärkeää hyvinvoinnille. Ja vaikka mitä kivaa on.

Ennen opetussuunnitelmassa oli tosenlaiset tavoitteet.

Montahan näitä on, mutta jaetaan nyt yksi. 

Joskus oli tällainen liikunnallinen rata koulussa. Yhtenä pisteenä oli puolapuita vasten laitettu pitkä penkki nojalleen. Tarkoituksena oli kiivetä puolapuita ylös, ja laskea sitä penkkiä pitkin sitten alas. 

Menin tästä alakouluikäisenä aivan hysteeriseksi, kun minusta se ei tuntunut turvalliselta, ja pelkäsin, että penkki kaatuu kesken kaiken. 

Vierailija kirjoitti:

Millä vuosikymmenellä te olette kouluja käyneet?

Onneksi nyt on opsi muuttunut- ja hyvä, että lette löytäneet oman tapanne liikkua.

Se on kuitenkin tärkeää hyvinvoinnille. Ja vaikka mitä kivaa on.

Ennen opetussuunnitelmassa oli tosenlaiset tavoitteet.

2001 menin ekaluokalle

Tyo viimeisenä valitseminen. Uinnista tykkäsin varsinkin ylä-asteella kun kaikki muut sano että on menkat eikä tulleet uimaan😅Sain olla ihan rauhassa. Koulun hiihtopäivä oli myös karmea..20km lenkki juomaan kuumaa laineeta mehua ja kylmää makkaraa, hyi.

Ihan karmeita tarinoita. 

Millaistakohan koululiikunta nykyään on? 

Se oli ikävää, kun ei päästy uimaan.

Kaikki liikuntatunnit.

Miksi niitä edes on. Mitään merkitystä niillä ei ole kunnon kohentamiseen. Semmoista pakkopullaa joka saa inhoaan niitä lajeja. Hiihto paras esimerkki. Nuoret lopettaa hiihtämiset koulussa tapahtuvan hiihdon vuoksi

Olin aina joukon pienin ja lyhin, en pärjännyt enkä osannut ja minut "valittiin" aina viimeisenä joukkueeseen. Sanottiin kyllä että "riittää kun yrittää", mutta ei se oikeasti riittänyt. Inhosin ja vihasin ja kammosin liikuntatunteja koko kouluajan.

Kerran yläasteella oltiin yleisurheilukentällä ja hypättiin korkeutta. Minä en vaan päässyt, osuin aina rimaan. Liikuntatunti oli päivän viimeinen ja opettaja oli sitä mieltä että kukaan ei lähde kotiin ennen kuin minäkin olen hypännyt riman yli. Siinä sitten yritin ja yritin ja yritin, muut odottivat kiukkuisina ja kärsimättöminä. En muista onnistuinko lopulta, tuskin, mutta muistan sen nöyryytyksen tunteen ja kuinka naamaa kuumotti kun yritin pidättää itkua.

Vierailija kirjoitti:

Olin aina joukon pienin ja lyhin, en pärjännyt enkä osannut ja minut "valittiin" aina viimeisenä joukkueeseen. Sanottiin kyllä että "riittää kun yrittää", mutta ei se oikeasti riittänyt. Inhosin ja vihasin ja kammosin liikuntatunteja koko kouluajan.

Kerran yläasteella oltiin yleisurheilukentällä ja hypättiin korkeutta. Minä en vaan päässyt, osuin aina rimaan. Liikuntatunti oli päivän viimeinen ja opettaja oli sitä mieltä että kukaan ei lähde kotiin ennen kuin minäkin olen hypännyt riman yli. Siinä sitten yritin ja yritin ja yritin, muut odottivat kiukkuisina ja kärsimättöminä. En muista onnistuinko lopulta, tuskin, mutta muistan sen nöyryytyksen tunteen ja kuinka naamaa kuumotti kun yritin pidättää itkua.

Meidänkin liikunnanopettaja sanoi aina että tärkeintä on yrittää. Kaikesta muusta paistoi läpi, ettei ollut. Koskaan ei kehuttu siitä oli yrittänyt vaan aina läksytettiin jos oli liian huono. Voin vakuuttaa että yritin aina täysillä, todennäköisesti enemmän kuin ne jotka onnistuivat, koska olin (ja olen) traumatisoitunut siitä millaista kohtelua olin saanut aiemmin liikuntatunneilla epäonnistuessani. Luultavasti epäonnistuin jatkuvasti juuri siksi, että en pystynyt keskittymään itse tekemiseen kun keskityin niin paljon onnistumiseen.

Jääkö jollekkin oikeasti traumat niinkin pienestä asiasta kun koululiikunnasta. ㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤㅤ

Koulu-uinti. Pelkäsin lapsena uimista. Erityisesti sukeltamista. Tähän liittyi eräs hukkumistapaus sekä oma kokemus melkein hukkumisesta (ei ehkä kovin lähellä, mutta lapsena tällaiselta se tuntui) uintitunnilla. Opettaja tiesi tämän, mutta ei välittänyt pätkääkään. Kerran opettaja soitti minulle kotiin asti ja sanoi, että nyt jos en tule isoon altaaseen uimaan, niin liikuntanumeroni laskee seuraavassa todistuksessa. Seuraavassa todistuksessa liikunnasta 7, vaikka olin tuohon aikaan kaikissa muissa lajeissa parhaimpien joukossa. Hyvin "opetti" tämä opettaja.

Koululiikunta oli pakkopullaa ja ahdistavaa läpi kouluvuosien. Erityisen paljon inhosin lentopalloa ja pesäpalloa. Sääntöjä ei meilläkään kunnolla koskaan opetettu. Huutojako joukkueisiin oli äärimmäisen epämiellyttävää ja nöyryyttävää. Useimmiten tulin valituksi lähes viimeisenä. Kerran opettaja extempore antoikin minun ja toisen vähemmän suositun valita joukkueet. Halusin maksaa vähän takaisin ja valitsin omaan joukkueeseen ainoastaan ne epäsuositut ja nautin suunnattomasti kun suositut tytöt eivät tulleetkaan heti valituksi vaan hämmentyneinä seisoivat kentän laidalla. No oma joukkueeni tietysti hävisi, mutta se oli sen arvoista  :D 

Vierailija kirjoitti:

Kaikki liikuntatunnit.

Miksi niitä edes on. Mitään merkitystä niillä ei ole kunnon kohentamiseen. Semmoista pakkopullaa joka saa inhoaan niitä lajeja. Hiihto paras esimerkki. Nuoret lopettaa hiihtämiset koulussa tapahtuvan hiihdon vuoksi

Niiden tarkoitus olisi esim. opettaa lapsille koordinaatiota ja muita motorisia taitoja, yhteistyötaitoja (joukkuelajit), saada myös ne lapset tutustumaan liikuntaan ja eri lajeihin joiden vanhemmat eivät näin tee. Säännöllinen liikunta kasvuiässä vaikuttaa positiivisesti myös esim. luuston ja hermoston kehitykseen. Positiiviset liikuntakokemukset lapsuudessa ja nuoruudessa tukevat myös terveen omaan kehoon suhtautumisen kehittymistä. Kyllä liikunnasta on ihmiselle muutakin hyötyä kuin kestävyys- ja lihaskunnon kohentaminen. Siitä olen samaa mieltä ettei näitä tavoitteita ole ainakaan viime vuosikymmenien liikuntatunneilla saavutettu. Onneksi nykyään tämä on huomioitu myös opetussuunnitelmassa.

Laiska liikunnanopettaja ajoi itse autolla sen 300m koululta läheiselle urheilukentälle. Jos satoi, tuuli tai oli muuten huono ilma, hän istui autossaan huutelemassa kommentteja pesäpallopeliimme tai mitä ikinä teimmekään. Todella huono esimerkki "liikunnan ilosta".

Samainen opettaja laittoi meidät välillä juoksemaan jonnekin valitsemaansa päätepisteeseen, esim. Parin kilometrin päässä olevalle hautausmaan portille ja takaisin, muttei itse vaivautunut vahtimaan lenkkiämme. Kun palasimme lenkiltä, hän ei yleensä uskonut meidän edes käyneen perillä.. Seuraavalla kerralla sovimme että jokainen katsoo hautausmaan kukkakioskista jonkin kukan hinnan ja kun opettaja taas tapansa mukaan haukkui, ettemme käyneetkään perillä asti, niin käskimme hänen mennä tarkistamaan katsomamme hinnat. Laiskimus saatiin sillä kertaa hiljaiseksi ;D

Se kun jumppailtiin opettajan johdolla usein tämän biisin tahtiin. Opella oli neonvärinen kasari jumppapuku päällä.