Mikä on kouluaikasi inhottavin liikuntamuisto?

Kertokaa te, mitä liikuntatunneilla olisi pitänyt olla, ettei olisi tuntunut kauhealta? Karkinsyöntikilpailujako vai hidasta kävelyä omaan tahtiin koulun ympäri?

Pelkäsin liikuntatunteja niin, että en saanut edellisenä yönä juuri nukutuksi. Vieläkin ahdistun torstai-päivistä. Silloin sitä liikuntaa oli. Jotenkin tosi ahdistavaa se oli ja tappoi kaiken innon liikuntaan ja aloin vihata koko sanaa. Vaikka olin aika hyväkin, voitin hiihtokilpailuja ym.

Liikunta pitäis vaihtaa ihan toiseen konseptiin. Sadististen opettajien tilalle liiksatsempparit ja arvosanat veks. Olis kansanterveydellinen teko.

Ehdottomasti kaikki, etenkin hernepussin heittely tamburiinin tahdittamana, "viehkeästi ja naisellisesti".

Vierailija kirjoitti:

Kertokaa te, mitä liikuntatunneilla olisi pitänyt olla, ettei olisi tuntunut kauhealta? Karkinsyöntikilpailujako vai hidasta kävelyä omaan tahtiin koulun ympäri?

No minäpä kerron: hyvällä fiiliksellä tehtyjä kävelyjä, hiihtoretkiä ja pelihetkiä. Luisteluesityksiä, rakentelua ja puissa kiipeilyä. Kivoja jumppia, joogaa ja kuntosalia. Leikkejä pienille.

Ja tuo kaikki sen paikallaan seisomisen (pesäpallo, lentopallo), huutojakojen, yksilösuoritusten ja ääneen hoidettujen arvostelujen ja esteen yli hyppäämisen pakottamisen sijaan.

Kunpa joku voisi edes loogisesti selittää, miksi liikunnasta annetaan todistukseen numero ja miksi se lasketaan mukaan keskiarvoon.

Olin muuten ihan hyvä koulussa, sain useita ysejä ja jokusen kympinkin sekä kaseja, mutta liikunta oli aina se sama seiska vaikka miten olisin yrittänyt.

Sen ainakin tiesin, etten miellyttänyt opea, sen verran inhottava hänen käytöksensä oli minua kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Kertokaa te, mitä liikuntatunneilla olisi pitänyt olla, ettei olisi tuntunut kauhealta? Karkinsyöntikilpailujako vai hidasta kävelyä omaan tahtiin koulun ympäri?

Tutustumista eri lajeihin kokeilemisen kautta. Ei kilpailupakkoa ja oppilaiden ainaista paremmuusjärjestykseen laittamista.

Oppilaiden toiveiden huomioon ottamista. Ns. ”opt-out”-vaihtoehto, eli tarjottaisiin vaihtoehto sen sijaan että pakotetaan. Ei huutojakoja.

Keskittyminen terveellisen elämäntavan edistämiseen kilpailun lietsomisen sijaan. Yksilöllisyyden tunnustaminen: sen sijaan, että haukutaan Pertti kun hän ei harrasta liikuntaa, mietitään miten Pertti saataisiin kiinnostumaan liikunnasta. Ei soimata vähemmän liikunnallisia tai fyysisesti kömpelömpiä tai pienikokoisia oppilaita.

Tunnustetaan se asia, että kaikki lajit eivät sovi kaikille. Se, että lajeja ei ole jaettu tyttöjen ja poikien lajeihin.

Tähän päälle liikuntatiloihin sovituskoppi-tyyliset ratkaisut niin pukkariin kuin suihkuunkin, jotta kenenkään ei tarvitse pakotettuna nakuilla luokkatovereiden ja opettajan edessä.

Pukkarihäpeä. Aina sai hävetä vatsaa, karvoja, rintoja, mustelmia ja myöhemmin menkkasiteitä. Hätäisesti riuhtoen yritti nopeasti vaihtaa vaatteet, että paljasta ei näkyisi. Onko tuollainen pakkopaljastelu edes laillista? Olin hyväksikäytetty ja pahoinpidelty lapsi ja todella traumatisoitunut.

Varmaan sanomattakin selvää, että traumat jäi.

Keskikoulussa jokaisella piti olla pieni vihko, johon täytyi merkitä, miten oli tunnilla osallistunut...niinpä niin, helppoahan heillä oli, jotka olivat pienestä pitäen voimistelleet ja urheilleet, siinähän onnistui puomit ja tangot, rekit ja renkaat ja hernepussit ja keilat ja hiihtäminen ja lentopallo ja pesäpallo ja mitä inhotuksia niitä olikaan! Ja kiekonheittö, pituus- ja korkeyshyppy ja 60 metrin juoksu. Vihaan edelleen urheilua. perusteellisesti.

Lentopallo ja koripallo! Ei mitään käsitystä säännöistä, mutta heti vaan laitettiin pelaamaan eikä puhettakaan, että opettaja olisi vaivautunut edes pintapuoliseen opastukseen itse pelistä.

Sama suunnistettaessa: kompassit ja kartat käteen ja maastoon rasteja etsimään ilman alkeellisintakaan opetusta kartasta tai suunnanotosta.

Toivottavasti nykyopetus on laadukkaampaa.

Olenko poikkeus, kun lempilajejani olivat telinevoimistelu, luistelu ja uinti?

Muut olikin epäkiinnostavaa pakkopullaa. Ihmettelen edelleen mm. pallonheittoa. Mitään heittotekniikkaa ei näytetty. Opettaja käski vain heittää palloa mahdollisimman pitkälle. No ei lennellyt sillä tekniikalla.

Inhottaa vieläkin, kun Sotkamossa ala-asteella uimaopettaja pakotti 1lk sukeltamaan: ILMAPALLO POSKET JA KASVOT VETEEN. Ja piti kävellä syvää allasta tällä tavalla, pienillä jalat yltänyt pohjaan. Sitten 7lk sama hirviö pakotti sukeltamaan 2,5 metristä renkaan pohjalta, yritin ainakin viidesti enkä onnistunut. Tosi painostava olo tuli tästä ja en ole tässä uimahallissa käynyt enää sen jälkeen. Traumat jäi! Osaan uida muuten, mutta sukeltaminen ei ole mun juttu.

Uimahallikäynnit yläasteella. Oli kauheaa olla poikalauman arvosteltavana uimapuku päällä, ulkonäköä kun haukuttiin ihan muutenkin. Opettajalla meni hermo, kun tytöillä alkoi olla menkat joka uintireissulla (”Ei teillä kaikilla voi olla aina kuukautiset”).

Pesäpallo oli inhokkilistan alkupäässä.

Vihasin pesäpalloa keskikoulussa ja lukiossa.  Tein periaatepäätöksen etten palloon koske jos se ei suoraan putoa käteen. Ope ei tykännyt.

Vielä hirveempi oli Cooperin testi.  Inhosin juoksua enkä siis juossut.

Paksu ope juoksi vierellä ja kannusti minua juoksemaan.  Sanoin vaan etten juokse ja sillä selvä.

Sairasta oli kyllä uimareissut ja muutenkin "kuntorata" - radalla piti tehdä trampalla voltti ja ne jotka ei tehneet, niitä porukka piti noobeina ja alkoivat syrjiä. Sitten piti tehdä rekillä kiekka ja yhdellä murtui solisluu, yksi oksensi. Ihan hullua menoa. Saatanallinen kilpailuhenki ja kiusaamiskulttuuri siitä syntyi, kokonaan liikunnan ilo meni ja meni vuosia ennen kuin aloin lenkkeillä enemmän ja harrastaa kuntoilua uudelleen, että kiitos vaan yläasteen "liikunnan" opettajat. Liikuntaa pitäisi tehdä hyvän mielen ja kunnon vuoksi, ei egon pönkittämisen ja syrjimisen, ym kiusaamisen, sairaanloisen kilpailun vuoksi tai "kuka on paras, saa eniten vatsoja" 

Toivottavasti viimeisellä tuomiolla on huutojako ja juuri ennen kuin portti suljetaan, ulos jää nuo kiusaajajumppaopet ja todetaan vain " sori, karma kostaa" ja portti kiinni.

Pelkäsin liikunanntunteja, kouluajan helvetti.

Itken, kun muistelen, huutoäänestyksessä mut valittiin aina vikana.

Typerintä ikinä oli Kehruuvalssin opettelu!!  Vielä piti laulaakin mukana:

"kehrää, kehrää tyttönen, illalla saat sinä sulhasen.

Tyttö kehräs, kehräs vaan, sulhasta ei tullutkaan"

AAAAARRGGHH!

Mä olin oikeastaan hyvä ainoastaan hiihdossa, ja voitinkin jotkut kunnalliset kisat. Olin kuitenkin auttamattoman surkea kaikissa joukkuepallolajeissa, joten liikunnan numero oli ja pysyi seiskana.

Koululiikunnasta ei ole kyllä mitään hyviä muistoja. Aina vaan karjuttiin ja haukuttiin, kun ei osunut siihen hemmetin palloon. Aina oli kylmää ja epämukavaa. Aina tunsi itsensä vääränlaiseksi ja epäonnistujaksi.