Mikä on kouluaikasi inhottavin liikuntamuisto?

Uinnit. Opin uimaan vasta kolmannella luokalla. Edelleenkään en uskalla hypätä veteen ja pidän nenästä kiinni sukeltaessa. Ja inhoan ylipäätään laittaa pään veteen. Aina painostettiin hyppimään ja sukeltamaan. Lisäksi oli pakko käydä saunassa. En edelleenkään ymmärrä miksei suihku riittänyt.

Puhumattakaan yläasteajoista kun olin karvaisempi kuin muut. Amiksessa sai sitten käydä vapaa-ajalla kunhan näytti opelle kuitin.

Rauhassa pulikoinnista kyllä tykkäsin itsekseen jo silloin.

Välikysymys: joko tästä on ollut juttu Ilta-Sanomissa ?

Koululiikunta oli yleensä ihan jees, mutta hiihto ja jatkuva suunnistus oli ihan peestä. Ala- ja yläasteella muistan kun oli yksi tyyppi, joka aina valittiin viimeisenä joukkueeseen. Sit joskus ope halus et kaks kääntyy selin muihin ja valitsee tyyppejä tyyliin "toinen vasemmalta", niin sit se sama tyyppi jäi silloinkin viimeiseksi :DDD

Seiskaluokalla kun pojat on siinä vaiheessa, että kaikki kehittyy eri tahtia, osalla on esim. munakarvat ja osalla ei, sanoi meidän liikunnansijainen uimahallissa, että saunaan ei mennä uimahousut jalassa käyttäen lausetta nyt kaikki ne katkaravun puolikkaat esiin :--D

Tykkäsin liikunnasta. Kaikki nöyryyttävä kuten uiminen yläasteella, tanssi ja telinevoimistelu olivat hirveitä. Luistelu syvältä, harrastin taitoluistelua mutta koulussa piti ikuisuus tehdä samaa liikettä nilkkojen kipeytymiseen saakka. Jos huilasin opettaja rääkyi vieressä että pitää jatkaa vaikka osaa.

Se, kun piti ala-asteella tehdä joku rentoutusharjoitus liikunnan jälkeen. Piti sulkea silmät ja kuunnella ohjeita ja tehdä jotain Venyttelyliikkeitä. Ne, jotka oli tehneet liikkeet väärin, niin muut sai nauraa niille opettajan kanssa. Itsehän kuuluin siihen porukkaan, jolle naurettiin.

Mä olen liikunnallinen ja vaikka olinkin melkoinen pullukka pärjäsin hyvin melkein lajissa kuin lajissa. Liikunta numero aina 9 tai 10. Mutta lukiossa meille vaihtui opettajaksi himo aerobiccaaja ja sitä rasittavaa ja ärsyttävää musiikkia ja kaiken maailman hyppimistä ja hymyilyä tunnista toiseen. Tiputti mun liikunta numeron seiskaan kun purnasin ja valitin kun ulkona oli hyvät ilmat pelata jotain tai luistella niin ei. Meidät vajaa 30 teiniä laitettiin hyppimään pieneen tanssisaliin pariksi tunniksi säällä kuin säällä. Piti olla neovärinen aerobicpuku ja tossut ja säärystimet ja mielellään kestohymy ja permanentti jos halusi liikunnasta kiitettävän. No onneksi se ei ollut kuin yhden vuoden, seuraava oli taas ihan ok.

Vierailija kirjoitti:

Pienessä maalaiskoulussa ei useinkaan ollut liikuntasali vapaana koska pojat pelasivat siellä koripalloa. Ei kun luokassa pulpetit seinien viereen ja tavallisissa vaatteissa hillumaan jytäjumppaa. Joka kerta sama kammottava ”Mollamaija” biisi ja sama koreografia. Mikään muu laji ei ahdistanut eikä jäänyt kaivamaan.

Meilläkin oli näin. Poikien pallopelit olivat aina tärkeämpiä kuin mikään mitä tytöt tekivät. Vaikka tytöt olisivat jo olleet siellä, heidät hätistettiin pois kun poikien piti päästä pelaamaan sählyä tai korista.

Talvella oli sama juttu jääkentän kanssa.

Tykkäsin yksin hiihtää lapsena kun sain tehdä sen omaan tahtiin. Koulussa verenmaku suussa hiihtäminen vei ilon koko lajiin.

Kaikki liikunta oli kilpailua. Minut valittiin usein viimeisenä joukkueeseen. Välillä opettaja siirsi minut tarkoituksella samaan ryhmään niiden kanssa jotka eivät halunneet hävitä. Sain astmakohtauksen juostessani ja huudot ryhmän hikipingoilta kun olin niin hidas ja estin heidän voiton.

Yksin uimisesta pidin myös, en vaan osannut sukeltaa kun nenään meni aina vettä. Siihen pakotettiin monta kertaa ja lopulta vedin vettä niin pahasti henkeeni että uimaopettaja haki minut altaasta ja oksensin. Inhoan kilpailua ja hikiliikuntaa edelleen.

Ala-asteen voikkatunnit luokkahuoneessa, jossa oli vasta ollut ruokatunti. Ällöttävää lojua lattialla, jonne oli ruokailun aikana tippunut milloin mitäkin... Muuten kaikki pallopelit, yleisurheilu, luistelu ja hiihtäminen oli mukavaa. Yläasteella opettaja yritti pakottaa luistelemaan monta numeroa liian suurilla luistimilla, kun omia ei ollut. En suostunut, koska olisin voinut taittaa nilkkani tms. Jouduin (pääsin) kävelemään yksin pitkin kylän raitteja. Tanssitunnit oli mielestäni noloja, enkä osallistunut. Harmittaa, sillä tanssitaitoni ovat vieläkin vaatimatonta luokkaa.

Telinevoimistelu ja eritoten pukkihyppely. En pystynyt hahmottamaan missä kohti olisi pitänyt ponnistaa, että olisin päässyt pukin yli. Olin voimakkaasti likinäköinen ja minulla oli silmälasit, jotka pomppivat nenälläni. Vasta aikuisena tajusin, että minulta puuttui stereonäkö. Välimatkoja en pystynyt hahmottamaan silloin, enkä pysty vieläkään.

Kävin kyläkoulussa luokat 1-4. Joka talvi järjestettiin hiihtokisat. Olin ihan ok hiihtäjä ja luokilla 1-3 olin aina kisoissa neljäs, tämä harmitti vietävästi koska jäin tietenkin ilman hopealusikkaa. Aina ne kolme samaa tyttöä olivat parempia. Sitten neljännellä luokalla yksi heistä oli sairas ja tämä oli tiedossa jo pari päivää ennen kisaa. Tietenkin ajattelin että nyt onkin hyvät mahikset kolmanteen sijaan ja hopealusikkaan...treenasin jopa kotona pihan ympäri hiihtäen että varmasti onnistuisin.

Kisassa tsemppasin ja hiihdin niin kovaa kuin pystyin ja kyllä vain, olin kolmas. Muistan vieläkin sen huumaavaan tunteen, olin todella iloinen. Palkintojenjakotilaisuudessa odotin niiiiin että pääsen koko koulun eteen ja katselin niitä hopealusikoita kun olivat pöydällä rivissä. Samat kaksi tyttöä kuin edellisvuosina kuulutettiin ja nousivat ja saivat lusikkansa raikuvien suosionosoitusten kera. Ja sitten...ope kuulutti että tänä vuonna ei jaeta kolmatta palkintoa ollenkaan, että tiedoksi vain sinullekin Maija.

Siis olen vieläkin musertunut, en vaan millään ymmärrä miksi ihmeessä tekivät niin. Ihmeellisiä aikuisia ihmisiä miksi tahtovat pahaa lapselle, koskee koko tätä ketjua.

Meillä oli 90-luvulla aivan sairas liikunnanohjaaja. Nainen, varmaan naisiin päin menevä. Oli AINA katsomassa että porukka meni suihkuun. Kovasti painotti ja uhkaili huonommalla numerolla jos ei mennyt.

Talvella, kun pakkasta oli niin paljon, että vietimme luokassa katsellen elokuvaa (tositapahtumiin perustuva englantilainen elokuva)

Kertoi perheen sisäisestä seksuaalisesta hyväksikäytöstä.. se elokuva oli ihan kamala. Lähdin kesken elokuvan pois.

Tämä on jäänyt mieleen ja voin pahoin kun tämä tulee mieleen.

Mä en ikinä halua nähdä tätä naista enää. Itselleni on jäänyt traumat. En halua mennä pukukoppiin tai yleisiin suihkutiloihin.

Ihmetyttää tuo että lapset saivat huutoäänestyksellä valita muut pelaajat joukuepeleissä noinkin monessa koulussa. Eikö todellakaan kenenkään open mieleen tullut että on joillekin ikävää jäädä aina viimeiseksi?  Vai olivatko he vain ilkeitä ihmisiä?

Telinevoimistelu on minusta sellainen juttu jonka ei edes pitäisi kuulua koululiikuntaan. Se on taitamattomalle ja kömpelölle noviisille suorastaan vaarallista, eikä useimmissa kouluissa ole edes kunnon suojavarusteita loukkaantumisen estämiseksi. Sitä voivat harrastaa omalla ajallaan ne jotka haluavat sellaisessa lajissa kilpailla, harva aikuinenkaan kieppuu vapaa-ajallaan huvikseen tangossa tai tekee jotain pukkihyppelyjä.

Ihanteellisessa maailmassa liikunta olisi valinnaisaine ala-asteen jälkeen. Ja liikunnanopettajat joutuisivat ennen valmistumista käymään useamman kurssin oppiakseen miten motivoida liikunnan iloa kaikissa oppilaissa, ei vain niissä valmiiksi urheilullisissa.

Kaikki pallopelit sisällä. Etenkin sähly ja lentopallo. Sählyssä kärsi yleensä varpaat ja lentopallossa sain kerran pallon päähän, niin että oksetti koko loppupäivän. Sen jälkeen ei enää kiinnostanut. Itse tykkäsin enemmän ulkoliikunnasta. Moni täällä on inhonnut hiihtoa, mutta itsestä se oli mukavaa. Samoin suunnistus oli kans kivaa.

Sain edellisellä tunnilla migreenikohtauksen. Liikuntatunnilla oli pesäpalloa ja sanoin opettajalle tunnin alussa, että särkee päätä niin kovasti, etten pysty pelaamaan. Opettaja arveli, että se on psykosomaattista ja komensi kentälle. Niinpä migreenikohtauksen pääsäryissä pelasin pesäpalloa. Ulkovuorossa alkoi sitten kohtaukseen liittyvä hillitön oksentelu. Opettaja kun näki sen valtavan ryöpyn ja varmaan olin siinä vaiheessa jo kalmankalpea ja tuskanhikinenkin, niin kyllä hän säikähti kovasti ja hoki vaan pelästyneenä: mikä sun on?mikä sun on? Ja ohjasi minut kentän laidalle lepäämään. Siinä sitten kieriskelin ja uikutin ja oksentelin. Vasta kun kohtaus oli ohi huomasin kieriskelleeni nokkospuskassa kusiaisten kanssa. Että semmonen oli kamalin liikuntatuntimuistoni kouluajoilta.

Ne kenellä on kunnon migreenisäryt ymmärtävät mitä tarkoittaa migreenin ja pesäpallon yhdistäminen. Muut eivät tajua.

Ensin oli joku juoksutehtävä. Sen jälkeen opettaja valitsi joukosta ne, jotka hänen mielestään juoksivat parhaimmalla tekniikalla. "Parhaimmat" saivat tehdä vielä vielä kunniajuoksukierroksen opettajan ihastellessa, ja me muut katsoimme tumput suorina kentän laidalla. Mietinpä vaan miten tällaisen toiminnan pitäisi olla kannustavaa ja liikunnan iloa luovaa?

Vierailija kirjoitti:

Yksi vanhanaikainen liikunnanopettajamme lukioaikaan jaksoi toistuvasti surkutella minua muiden edessä tyyliin "voi kun tuo Heikki on niin hentonen ja laiha". No olinhan minä, mutta olin silti esim. kiekossa parhaassa neljänneksessä ja pitkänmatkan juoksussa olisin ollut top 3:ssa jos koulussa olisi ollut aikaa tehdä sellaista.

Osa ongelmaa oli luultavasti se että minulla oli vääränlaiset hiukset :-DDD

Näin tuon gubben vuosia myöhemmin kun hän oli raihnaistunut ja itse olin aikuinen. Kävi mielessä josko kommentoisin jotain hänen surkeasta liikkumisestaan, mutta nyökkäsin vain vaisusti ja jatkoin matkaa.

Sä olet Heikki viisaampi mies kuin se vanha patu. Hyvin tehty.

Yläasteella oleva tyttäreni tuli kerran innoissaan koulusta kotiin ja kertoi, että liikuntaa oli ollut opettamassa sijainen, joka oli sanonut että kukin saa itse valita millaista liikuntaa haluaa nyt tunnin ajan tehdä.

Osa oli päättänyt pelata yhdessä sählyä, jotkut tytöt olivat venytelleet ja jooganneet yhdessä, pari poikaa oli heitellyt koreja ja oma cheerleadingia harrastava tyttöni oli muutaman samalla luokalla olevan joukkuetoverin kanssa treenannut nostoja ja heittoja. Sijainen oli itse käynyt kokeilemassa vähän kaikkea.

Kuulemma hauskin liikuntatunti ikinä, kaikilla oli ollut mukavaa. Opet voisivat ainaisen pakottamisen ja kilpailutuksen ottaa mallia tästä mukavasta miehestä joka ei edes ollut ”oikea” liikunnanopettaja.

Se etten päässyt luistelemaan syystä että ei ollut varaa luistimiin.