Lue keskustelun säännöt.
Kateelliset! Teettekö asioiden "uudelleenkirjoitusta" päässänne ?
26.05.2021 |
Aloitin keskustelun eilen rajattomuudesta. En löytänyt juuri ketään kommentoimaan, joka kokisi samoin, ajattelin että kateus on ehkä lähestyttävämpi aihe. Laitan tuon keskustelun seuraavaan kommenttiin linkkinä.
Minussa kateus aiheuttaa pakonomaisen ”uudelleenkirjoittamisen” tarpeen. Jos jollain on kaunis piha niin ajattelen että he pystyy siihen koska heillä ei ole lapsia, ja koska heillä ei ole lapsia niin heidän elämä on sisällötöntä ja köyhää.
Tämän jälkeen voin sääliä heitä ja minulle tulee esim hyvä olo jos saan auttaa heitä pihansa kanssa. Mutta jos se kukoistaa ja he hankkii vaikka lapsia, niin tässä vaiheessa mulla on taas jo paljon tietoa jolla voin tyynnytellä itseäni. Että se mies on niin rassukka eikä olis halunnut lapsia ja ne on onnettomia. Ja taas voin sääliä heitä.
Ja heidän elämänsä on mun silmissä VAAN tätä. Jos heillä sitten on vaikka jotkut pihajuhlat missä ne vaikuttaa onnellisilta niin saatan suuttua todella pahasti päiviksi ja taas on pakko keksiä joku millä saan ne ”järjestykseen” päässäni.
Tää aiheuttaa myös huomattavaa ahdistusta välillä :(
Kokeeko muut samanlaista? Huomaatteko että teette näin siinä tilanteessa? Minkälainen tausta ja lapsuus teillä on ollut? Turvaton?
Kommentit (277)
Kateus on neuroottisuutta. En osaa antaa muuta neuvoa kuin että man up.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vahingollinen kateus kirjoitti:
Kateus on normaali tunne ja jokainen sitä kokee, jos sen kykenee tunnistamaan itsessään. Se ei ole haitallista, jos sen kykenee käsittelemään itsessään rakentavasti. Monet ihmiset eivät kykene ja tuo tunne muuttuu ilkeilyksi, piikittelyksi ja toisen vahingoittamiseksi sanoilla, jopa teoilla. Tämänkin palstan ketjuissa tätä huomaa paljon. Tosin tätä palstaa lukiessa havaitsee usein myös selkeitä mielenterveyden ongelmia.
Kateus on lapsellinen tunne josta kasvetaan ulos samalla kun aikuistutaan. Se etteivät kaikki kasva siitä ulos ei tarkoita että se on normaalia enää aikuisella ihmisellä.
Minä kyllä epäilen, että suurin osa oppii vain kutsumaan kateuttaan jollain hyväksyttävämmällä nimellä ja oikeuttamaan sitä paremman kuuloisilla syillä. Itse perustunne ei siitä vielä katoa.
Saahan sitä kaikenlaista epäillä. Kateellisen ihmisen luonteeseen kuuluu nähdä asia niin että kaikki muutkin ovat kateellisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vahingollinen kateus kirjoitti:
Kateus on normaali tunne ja jokainen sitä kokee, jos sen kykenee tunnistamaan itsessään. Se ei ole haitallista, jos sen kykenee käsittelemään itsessään rakentavasti. Monet ihmiset eivät kykene ja tuo tunne muuttuu ilkeilyksi, piikittelyksi ja toisen vahingoittamiseksi sanoilla, jopa teoilla. Tämänkin palstan ketjuissa tätä huomaa paljon. Tosin tätä palstaa lukiessa havaitsee usein myös selkeitä mielenterveyden ongelmia.
Kateus on lapsellinen tunne josta kasvetaan ulos samalla kun aikuistutaan. Se etteivät kaikki kasva siitä ulos ei tarkoita että se on normaalia enää aikuisella ihmisellä.
Minä kyllä epäilen, että suurin osa oppii vain kutsumaan kateuttaan jollain hyväksyttävämmällä nimellä ja oikeuttamaan sitä paremman kuuloisilla syillä. Itse perustunne ei siitä vielä katoa.
Saahan sitä kaikenlaista epäillä. Kateellisen ihmisen luonteeseen kuuluu nähdä asia niin että kaikki muutkin ovat kateellisia.
Ei kukaan ole "kateellinen ihminen" eikä se kuulu kenenkään luonteeseen vaan kateus on tunne joka ihmisellä voi jossain tilanteessa olla. Kateus tarkoittaa, että tunnepuolella on joku asia mikä pitäisi käsitellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vahingollinen kateus kirjoitti:
Kateus on normaali tunne ja jokainen sitä kokee, jos sen kykenee tunnistamaan itsessään. Se ei ole haitallista, jos sen kykenee käsittelemään itsessään rakentavasti. Monet ihmiset eivät kykene ja tuo tunne muuttuu ilkeilyksi, piikittelyksi ja toisen vahingoittamiseksi sanoilla, jopa teoilla. Tämänkin palstan ketjuissa tätä huomaa paljon. Tosin tätä palstaa lukiessa havaitsee usein myös selkeitä mielenterveyden ongelmia.
Kateus on lapsellinen tunne josta kasvetaan ulos samalla kun aikuistutaan. Se etteivät kaikki kasva siitä ulos ei tarkoita että se on normaalia enää aikuisella ihmisellä.
Minä kyllä epäilen, että suurin osa oppii vain kutsumaan kateuttaan jollain hyväksyttävämmällä nimellä ja oikeuttamaan sitä paremman kuuloisilla syillä. Itse perustunne ei siitä vielä katoa.
Saahan sitä kaikenlaista epäillä. Kateellisen ihmisen luonteeseen kuuluu nähdä asia niin että kaikki muutkin ovat kateellisia.
No tähän voisi taas vastata, että tuon oikeuttamisen ja muuksi kutsumisen tunnistaa siitä, että ihminen kieltää koko kateuden tunteen olemassaolon itsessään 🤷♀️ Mene ja tiedä näistä psykologisoinneista. Kieltoreaktionhan tunnistaa siitä, että henkilö kerta kaikkiaan kiistää asian x liittymisen ollenkaan itseensä 😅 Miten siis kukaan voi itse tietää, onko asia omalla kohdalla niin vai näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vahingollinen kateus kirjoitti:
Kateus on normaali tunne ja jokainen sitä kokee, jos sen kykenee tunnistamaan itsessään. Se ei ole haitallista, jos sen kykenee käsittelemään itsessään rakentavasti. Monet ihmiset eivät kykene ja tuo tunne muuttuu ilkeilyksi, piikittelyksi ja toisen vahingoittamiseksi sanoilla, jopa teoilla. Tämänkin palstan ketjuissa tätä huomaa paljon. Tosin tätä palstaa lukiessa havaitsee usein myös selkeitä mielenterveyden ongelmia.
Kateus on lapsellinen tunne josta kasvetaan ulos samalla kun aikuistutaan. Se etteivät kaikki kasva siitä ulos ei tarkoita että se on normaalia enää aikuisella ihmisellä.
Minä kyllä epäilen, että suurin osa oppii vain kutsumaan kateuttaan jollain hyväksyttävämmällä nimellä ja oikeuttamaan sitä paremman kuuloisilla syillä. Itse perustunne ei siitä vielä katoa.
Saahan sitä kaikenlaista epäillä. Kateellisen ihmisen luonteeseen kuuluu nähdä asia niin että kaikki muutkin ovat kateellisia.
No tähän voisi taas vastata, että tuon oikeuttamisen ja muuksi kutsumisen tunnistaa siitä, että ihminen kieltää koko kateuden tunteen olemassaolon itsessään 🤷♀️ Mene ja tiedä näistä psykologisoinneista. Kieltoreaktionhan tunnistaa siitä, että henkilö kerta kaikkiaan kiistää asian x liittymisen ollenkaan itseensä 😅 Miten siis kukaan voi itse tietää, onko asia omalla kohdalla niin vai näin.
Voisiko tässä toimia jonkinlainen tietoinen harjoitus? Ottaa yksi kerrallaan mielensä käsittelyyn jonkun läheisen ihmisen. Mistä hänessä pidän? Mitä ihailen? Missä hän on parempi kuin minä? Onko hän minua kauniimpi? Onko hänellä parempi parisuhde? Paksummat hiukset? Parempi ura? Hienompi talo? Enemmän elämänkokemusta?
Ennen kaikkea, mitä hän voisi minulle opettaa kaksin sellaisesta asiasta, jossa olen ajatellut olevani parempi? Onko ajatus kiusallinen? Voisiko lapseton ystäväsi kertoa sinulle elämänkokemuksesta, jota sinulla ei ole?
Minkälaisia tuntemuksia nämä ajatukset herättää? Tuleeko heti jotain alentavaa mieleen "No on, mutta...?" Onko se totta? Miksi ajattelet näin? Ajatteletko vain asioita, jotka ei saa sinussa kiusallisia tunteita heräämään, vältteletkö jotain ajatusta?
Toinen esimerkki:
Onko tapanasi myös ajatella, että asiat johtuvat sinusta? Saat lapsen - > joku muu saa = minä olin hieno esimerkki, tämä liittyy minuun.
Muutat jonnekkin -> joku muukin muuttaa = minun esimerkkiäni on seurattu, olen tärkeä tekijä toisen elämässä.
Nuo ajatustavat ovat rajattomuutta, ja kyvyttömyyttä ymmärtää muiden auktoriteettia ja itsenäisyyttä suhteessa itseen. Ne on myös tapoja tyynnytellä itseä kateutta kohtaan, koska kun ottaa roolin toisen ihmisen elämässä siinä, mistä on kateellinen, niin voi edelleen tuntea ylemmyyttä, eikä merkityksettömyyttä. Suosittelitko jota kuta työhönsä, ja nyt hänellä ura kiitää. Sinun ansiotasi? Ei taida ihan pelkästään olla.
Tarkastelepa näitä mielessäsi. Kyllä sinä pystyt siihen, olethan niin tarkkanäköinen muiden ihmisten ongelmien, ihmissuhteiden ja psykologisten traumojen kanssa. Miksi et siis omiesi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vahingollinen kateus kirjoitti:
Kateus on normaali tunne ja jokainen sitä kokee, jos sen kykenee tunnistamaan itsessään. Se ei ole haitallista, jos sen kykenee käsittelemään itsessään rakentavasti. Monet ihmiset eivät kykene ja tuo tunne muuttuu ilkeilyksi, piikittelyksi ja toisen vahingoittamiseksi sanoilla, jopa teoilla. Tämänkin palstan ketjuissa tätä huomaa paljon. Tosin tätä palstaa lukiessa havaitsee usein myös selkeitä mielenterveyden ongelmia.
Kateus on lapsellinen tunne josta kasvetaan ulos samalla kun aikuistutaan. Se etteivät kaikki kasva siitä ulos ei tarkoita että se on normaalia enää aikuisella ihmisellä.
Minä kyllä epäilen, että suurin osa oppii vain kutsumaan kateuttaan jollain hyväksyttävämmällä nimellä ja oikeuttamaan sitä paremman kuuloisilla syillä. Itse perustunne ei siitä vielä katoa.
Näin on, kateus oikeutetaan ja rationalisoidaan juuri tuon "tasan"-ideologian avulla. Kateus on kuitenkin hyvin helppo huomata aivan niin kuin narsistisuuskin, jos siihen on harjaantunut. Aivan tietyt puhetavat liittyvät kateuteen eli sen tunnistaa tavasta millä puhuu muista ihmisistä.
Joku edeltävä mainitsi tikapuut, nouseminenkin on mainittu. Kateellinen ei oikein pysty puhumaan asioista vertailematta jatkuvasti ja asettamatta muita itse keksimälleen mittaristolle. Hän myös usein miettii sitä kuuluuko jokin asia toiselle vai ei, eli kokee olevansa oikeutettu samaan mitä toisella on.
Kateuden pirullisuus piilee juuri siinä, ettei ymmärretä kaiken olevan yhteismitattomia. Jokaisella on oma ainutlaatuinen persoonallisuutensa ja elämänsä. Vaikka kateellinen panisi päälleen saman vaatteen kuin kadehtimansa ihminen ei se näytä samalta tai vaikka saisi samanlaisen auton, ei se ole samaa kuin toisella. Toiselta ei voi varastaa mitään, ei yhtään mitään. Eikä varastaminen ja tuhoaminen hävitä kateuden tunnetta kuin hetkeksi.
Se väite, että kateus saa yrittämään samaa kuin kadehditulla on on siis valhetta. Sitä mitä toisella on ei voi koskaan saada, koska pohjimmiltaan kateuden tunne kertoo siitä, että oma itse on muiden hallussa (osaobjektit). Ellei tuohon puututa pitkäaikaisella psykoterapialla, säilyy kateellisen ajatusmaailma siitä, että toisen hyvän voisi saada tai edes tuhota. Puolustusmekanismeista ei pysty luopumaan, koska muuten minuus uhkaa hajota siihen kauhuun, että "kaikki viedään". Persoonallisuus on jäänyt kroonisesti kateellisella yhtä haavoittuvaksi kuin hyvin pienellä lapsella. Hän on riippuvainen muihin tekemistään sijoituksista, ne suojaavat hänen minuuttaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vahingollinen kateus kirjoitti:
Kateus on normaali tunne ja jokainen sitä kokee, jos sen kykenee tunnistamaan itsessään. Se ei ole haitallista, jos sen kykenee käsittelemään itsessään rakentavasti. Monet ihmiset eivät kykene ja tuo tunne muuttuu ilkeilyksi, piikittelyksi ja toisen vahingoittamiseksi sanoilla, jopa teoilla. Tämänkin palstan ketjuissa tätä huomaa paljon. Tosin tätä palstaa lukiessa havaitsee usein myös selkeitä mielenterveyden ongelmia.
Kateus on lapsellinen tunne josta kasvetaan ulos samalla kun aikuistutaan. Se etteivät kaikki kasva siitä ulos ei tarkoita että se on normaalia enää aikuisella ihmisellä.
Minä kyllä epäilen, että suurin osa oppii vain kutsumaan kateuttaan jollain hyväksyttävämmällä nimellä ja oikeuttamaan sitä paremman kuuloisilla syillä. Itse perustunne ei siitä vielä katoa.
Näin on, kateus oikeutetaan ja rationalisoidaan juuri tuon "tasan"-ideologian avulla. Kateus on kuitenkin hyvin helppo huomata aivan niin kuin narsistisuuskin, jos siihen on harjaantunut. Aivan tietyt puhetavat liittyvät kateuteen eli sen tunnistaa tavasta millä puhuu muista ihmisistä.
Joku edeltävä mainitsi tikapuut, nouseminenkin on mainittu. Kateellinen ei oikein pysty puhumaan asioista vertailematta jatkuvasti ja asettamatta muita itse keksimälleen mittaristolle. Hän myös usein miettii sitä kuuluuko jokin asia toiselle vai ei, eli kokee olevansa oikeutettu samaan mitä toisella on.
Kateuden pirullisuus piilee juuri siinä, ettei ymmärretä kaiken olevan yhteismitattomia. Jokaisella on oma ainutlaatuinen persoonallisuutensa ja elämänsä. Vaikka kateellinen panisi päälleen saman vaatteen kuin kadehtimansa ihminen ei se näytä samalta tai vaikka saisi samanlaisen auton, ei se ole samaa kuin toisella. Toiselta ei voi varastaa mitään, ei yhtään mitään. Eikä varastaminen ja tuhoaminen hävitä kateuden tunnetta kuin hetkeksi.
Se väite, että kateus saa yrittämään samaa kuin kadehditulla on on siis valhetta. Sitä mitä toisella on ei voi koskaan saada, koska pohjimmiltaan kateuden tunne kertoo siitä, että oma itse on muiden hallussa (osaobjektit). Ellei tuohon puututa pitkäaikaisella psykoterapialla, säilyy kateellisen ajatusmaailma siitä, että toisen hyvän voisi saada tai edes tuhota. Puolustusmekanismeista ei pysty luopumaan, koska muuten minuus uhkaa hajota siihen kauhuun, että "kaikki viedään". Persoonallisuus on jäänyt kroonisesti kateellisella yhtä haavoittuvaksi kuin hyvin pienellä lapsella. Hän on riippuvainen muihin tekemistään sijoituksista, ne suojaavat hänen minuuttaan.
Olen aina ajatellut että en varmaan siksi ole kovin kateellinen ihminen kun haluan niin erilaisia asioita, ettei niille ole oikein vertailupintaa. No ei se oikeastaan ole näin, ja nyt tästä mitä sanoit ymmärsin, että ajattelen juuri noin: en kadehdi toisen ihmisen suhdetta, koska en ole kiinnostunut ko. miehestä. En kadehdi toisen ihmisen taloa, koska se on.. no sen toisen ihmisen. Olen melkein kyvytön näkemään muiden ihmisten elämissä vertailukelpoisia asioita. Se on hyvä kateudensuoja. Voihan se olla jonkinlaista tyhmyyttäkin, mutta olen siihen ihan tyytyväinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vahingollinen kateus kirjoitti:
Kateus on normaali tunne ja jokainen sitä kokee, jos sen kykenee tunnistamaan itsessään. Se ei ole haitallista, jos sen kykenee käsittelemään itsessään rakentavasti. Monet ihmiset eivät kykene ja tuo tunne muuttuu ilkeilyksi, piikittelyksi ja toisen vahingoittamiseksi sanoilla, jopa teoilla. Tämänkin palstan ketjuissa tätä huomaa paljon. Tosin tätä palstaa lukiessa havaitsee usein myös selkeitä mielenterveyden ongelmia.
Kateus on lapsellinen tunne josta kasvetaan ulos samalla kun aikuistutaan. Se etteivät kaikki kasva siitä ulos ei tarkoita että se on normaalia enää aikuisella ihmisellä.
Minä kyllä epäilen, että suurin osa oppii vain kutsumaan kateuttaan jollain hyväksyttävämmällä nimellä ja oikeuttamaan sitä paremman kuuloisilla syillä. Itse perustunne ei siitä vielä katoa.
Saahan sitä kaikenlaista epäillä. Kateellisen ihmisen luonteeseen kuuluu nähdä asia niin että kaikki muutkin ovat kateellisia.
No tähän voisi taas vastata, että tuon oikeuttamisen ja muuksi kutsumisen tunnistaa siitä, että ihminen kieltää koko kateuden tunteen olemassaolon itsessään 🤷♀️ Mene ja tiedä näistä psykologisoinneista. Kieltoreaktionhan tunnistaa siitä, että henkilö kerta kaikkiaan kiistää asian x liittymisen ollenkaan itseensä 😅 Miten siis kukaan voi itse tietää, onko asia omalla kohdalla niin vai näin.
Voisiko tässä toimia jonkinlainen tietoinen harjoitus? Ottaa yksi kerrallaan mielensä käsittelyyn jonkun läheisen ihmisen. Mistä hänessä pidän? Mitä ihailen? Missä hän on parempi kuin minä? Onko hän minua kauniimpi? Onko hänellä parempi parisuhde? Paksummat hiukset? Parempi ura? Hienompi talo? Enemmän elämänkokemusta?
Ennen kaikkea, mitä hän voisi minulle opettaa kaksin sellaisesta asiasta, jossa olen ajatellut olevani parempi? Onko ajatus kiusallinen? Voisiko lapseton ystäväsi kertoa sinulle elämänkokemuksesta, jota sinulla ei ole?
Minkälaisia tuntemuksia nämä ajatukset herättää? Tuleeko heti jotain alentavaa mieleen "No on, mutta...?" Onko se totta? Miksi ajattelet näin? Ajatteletko vain asioita, jotka ei saa sinussa kiusallisia tunteita heräämään, vältteletkö jotain ajatusta?
Toinen esimerkki:
Onko tapanasi myös ajatella, että asiat johtuvat sinusta? Saat lapsen - > joku muu saa = minä olin hieno esimerkki, tämä liittyy minuun.
Muutat jonnekkin -> joku muukin muuttaa = minun esimerkkiäni on seurattu, olen tärkeä tekijä toisen elämässä.
Nuo ajatustavat ovat rajattomuutta, ja kyvyttömyyttä ymmärtää muiden auktoriteettia ja itsenäisyyttä suhteessa itseen. Ne on myös tapoja tyynnytellä itseä kateutta kohtaan, koska kun ottaa roolin toisen ihmisen elämässä siinä, mistä on kateellinen, niin voi edelleen tuntea ylemmyyttä, eikä merkityksettömyyttä. Suosittelitko jota kuta työhönsä, ja nyt hänellä ura kiitää. Sinun ansiotasi? Ei taida ihan pelkästään olla.
Tarkastelepa näitä mielessäsi. Kyllä sinä pystyt siihen, olethan niin tarkkanäköinen muiden ihmisten ongelmien, ihmissuhteiden ja psykologisten traumojen kanssa. Miksi et siis omiesi?
Olipas aika ylemmyydentuntoinen viesti. On siinä asiaakin, mutta ehkä tässä on pientä pata kattilaa soimaa -tilannetta: paljon oletuksia siitä, mitä toinen ajattelee tai ei ajattele, paljon kärjistyksiä. Ja loppuun alentuva ”tarkastelepa”…
Esimerkiksi tuo ”sinun ansiotasi ihan pelkästään”, ei kai nyt kovin moni niin ajattele?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vahingollinen kateus kirjoitti:
Kateus on normaali tunne ja jokainen sitä kokee, jos sen kykenee tunnistamaan itsessään. Se ei ole haitallista, jos sen kykenee käsittelemään itsessään rakentavasti. Monet ihmiset eivät kykene ja tuo tunne muuttuu ilkeilyksi, piikittelyksi ja toisen vahingoittamiseksi sanoilla, jopa teoilla. Tämänkin palstan ketjuissa tätä huomaa paljon. Tosin tätä palstaa lukiessa havaitsee usein myös selkeitä mielenterveyden ongelmia.
Kateus on lapsellinen tunne josta kasvetaan ulos samalla kun aikuistutaan. Se etteivät kaikki kasva siitä ulos ei tarkoita että se on normaalia enää aikuisella ihmisellä.
Minä kyllä epäilen, että suurin osa oppii vain kutsumaan kateuttaan jollain hyväksyttävämmällä nimellä ja oikeuttamaan sitä paremman kuuloisilla syillä. Itse perustunne ei siitä vielä katoa.
Näin on, kateus oikeutetaan ja rationalisoidaan juuri tuon "tasan"-ideologian avulla. Kateus on kuitenkin hyvin helppo huomata aivan niin kuin narsistisuuskin, jos siihen on harjaantunut. Aivan tietyt puhetavat liittyvät kateuteen eli sen tunnistaa tavasta millä puhuu muista ihmisistä.
Joku edeltävä mainitsi tikapuut, nouseminenkin on mainittu. Kateellinen ei oikein pysty puhumaan asioista vertailematta jatkuvasti ja asettamatta muita itse keksimälleen mittaristolle. Hän myös usein miettii sitä kuuluuko jokin asia toiselle vai ei, eli kokee olevansa oikeutettu samaan mitä toisella on.
Kateuden pirullisuus piilee juuri siinä, ettei ymmärretä kaiken olevan yhteismitattomia. Jokaisella on oma ainutlaatuinen persoonallisuutensa ja elämänsä. Vaikka kateellinen panisi päälleen saman vaatteen kuin kadehtimansa ihminen ei se näytä samalta tai vaikka saisi samanlaisen auton, ei se ole samaa kuin toisella. Toiselta ei voi varastaa mitään, ei yhtään mitään. Eikä varastaminen ja tuhoaminen hävitä kateuden tunnetta kuin hetkeksi.
Se väite, että kateus saa yrittämään samaa kuin kadehditulla on on siis valhetta. Sitä mitä toisella on ei voi koskaan saada, koska pohjimmiltaan kateuden tunne kertoo siitä, että oma itse on muiden hallussa (osaobjektit). Ellei tuohon puututa pitkäaikaisella psykoterapialla, säilyy kateellisen ajatusmaailma siitä, että toisen hyvän voisi saada tai edes tuhota. Puolustusmekanismeista ei pysty luopumaan, koska muuten minuus uhkaa hajota siihen kauhuun, että "kaikki viedään". Persoonallisuus on jäänyt kroonisesti kateellisella yhtä haavoittuvaksi kuin hyvin pienellä lapsella. Hän on riippuvainen muihin tekemistään sijoituksista, ne suojaavat hänen minuuttaan.
Puhut nyt eri asiasta kuin arkikielen kateus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vahingollinen kateus kirjoitti:
Kateus on normaali tunne ja jokainen sitä kokee, jos sen kykenee tunnistamaan itsessään. Se ei ole haitallista, jos sen kykenee käsittelemään itsessään rakentavasti. Monet ihmiset eivät kykene ja tuo tunne muuttuu ilkeilyksi, piikittelyksi ja toisen vahingoittamiseksi sanoilla, jopa teoilla. Tämänkin palstan ketjuissa tätä huomaa paljon. Tosin tätä palstaa lukiessa havaitsee usein myös selkeitä mielenterveyden ongelmia.
Kateus on lapsellinen tunne josta kasvetaan ulos samalla kun aikuistutaan. Se etteivät kaikki kasva siitä ulos ei tarkoita että se on normaalia enää aikuisella ihmisellä.
Minä kyllä epäilen, että suurin osa oppii vain kutsumaan kateuttaan jollain hyväksyttävämmällä nimellä ja oikeuttamaan sitä paremman kuuloisilla syillä. Itse perustunne ei siitä vielä katoa.
Saahan sitä kaikenlaista epäillä. Kateellisen ihmisen luonteeseen kuuluu nähdä asia niin että kaikki muutkin ovat kateellisia.
Ei kukaan ole "kateellinen ihminen" eikä se kuulu kenenkään luonteeseen vaan kateus on tunne joka ihmisellä voi jossain tilanteessa olla. Kateus tarkoittaa, että tunnepuolella on joku asia mikä pitäisi käsitellä.
Krooninen kateus kyllä kuuluu, valitettavasti, sillä se on syntynyt varhaisen vuorovaikutuksen häiriöistä, jotka muokkaavat persoonallisuutta pysyvästi. Persoonallisuuden rakenteita on hyvin vaikea muuttaa, mutta aivan mahdotonta se ei ole, jos ihminen itse ymmärtää muutoksen tarpeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vahingollinen kateus kirjoitti:
Kateus on normaali tunne ja jokainen sitä kokee, jos sen kykenee tunnistamaan itsessään. Se ei ole haitallista, jos sen kykenee käsittelemään itsessään rakentavasti. Monet ihmiset eivät kykene ja tuo tunne muuttuu ilkeilyksi, piikittelyksi ja toisen vahingoittamiseksi sanoilla, jopa teoilla. Tämänkin palstan ketjuissa tätä huomaa paljon. Tosin tätä palstaa lukiessa havaitsee usein myös selkeitä mielenterveyden ongelmia.
Kateus on lapsellinen tunne josta kasvetaan ulos samalla kun aikuistutaan. Se etteivät kaikki kasva siitä ulos ei tarkoita että se on normaalia enää aikuisella ihmisellä.
Minä kyllä epäilen, että suurin osa oppii vain kutsumaan kateuttaan jollain hyväksyttävämmällä nimellä ja oikeuttamaan sitä paremman kuuloisilla syillä. Itse perustunne ei siitä vielä katoa.
Näin on, kateus oikeutetaan ja rationalisoidaan juuri tuon "tasan"-ideologian avulla. Kateus on kuitenkin hyvin helppo huomata aivan niin kuin narsistisuuskin, jos siihen on harjaantunut. Aivan tietyt puhetavat liittyvät kateuteen eli sen tunnistaa tavasta millä puhuu muista ihmisistä.
Joku edeltävä mainitsi tikapuut, nouseminenkin on mainittu. Kateellinen ei oikein pysty puhumaan asioista vertailematta jatkuvasti ja asettamatta muita itse keksimälleen mittaristolle. Hän myös usein miettii sitä kuuluuko jokin asia toiselle vai ei, eli kokee olevansa oikeutettu samaan mitä toisella on.
Kateuden pirullisuus piilee juuri siinä, ettei ymmärretä kaiken olevan yhteismitattomia. Jokaisella on oma ainutlaatuinen persoonallisuutensa ja elämänsä. Vaikka kateellinen panisi päälleen saman vaatteen kuin kadehtimansa ihminen ei se näytä samalta tai vaikka saisi samanlaisen auton, ei se ole samaa kuin toisella. Toiselta ei voi varastaa mitään, ei yhtään mitään. Eikä varastaminen ja tuhoaminen hävitä kateuden tunnetta kuin hetkeksi.
Se väite, että kateus saa yrittämään samaa kuin kadehditulla on on siis valhetta. Sitä mitä toisella on ei voi koskaan saada, koska pohjimmiltaan kateuden tunne kertoo siitä, että oma itse on muiden hallussa (osaobjektit). Ellei tuohon puututa pitkäaikaisella psykoterapialla, säilyy kateellisen ajatusmaailma siitä, että toisen hyvän voisi saada tai edes tuhota. Puolustusmekanismeista ei pysty luopumaan, koska muuten minuus uhkaa hajota siihen kauhuun, että "kaikki viedään". Persoonallisuus on jäänyt kroonisesti kateellisella yhtä haavoittuvaksi kuin hyvin pienellä lapsella. Hän on riippuvainen muihin tekemistään sijoituksista, ne suojaavat hänen minuuttaan.
Puhut nyt eri asiasta kuin arkikielen kateus.
Mikä on arkikielen kateus? Itse näen, että samat mekanismit ovat myös kateuden pistosten takana, sillä aika ajoin jokaiselle meistä sattuu vaihe, jolloin omaan elämään ei olla niin kovin tyytyväisiä. Krooninen kateus on patologisempi ja pysyvämpi ilmiö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vahingollinen kateus kirjoitti:
Kateus on normaali tunne ja jokainen sitä kokee, jos sen kykenee tunnistamaan itsessään. Se ei ole haitallista, jos sen kykenee käsittelemään itsessään rakentavasti. Monet ihmiset eivät kykene ja tuo tunne muuttuu ilkeilyksi, piikittelyksi ja toisen vahingoittamiseksi sanoilla, jopa teoilla. Tämänkin palstan ketjuissa tätä huomaa paljon. Tosin tätä palstaa lukiessa havaitsee usein myös selkeitä mielenterveyden ongelmia.
Kateus on lapsellinen tunne josta kasvetaan ulos samalla kun aikuistutaan. Se etteivät kaikki kasva siitä ulos ei tarkoita että se on normaalia enää aikuisella ihmisellä.
Minä kyllä epäilen, että suurin osa oppii vain kutsumaan kateuttaan jollain hyväksyttävämmällä nimellä ja oikeuttamaan sitä paremman kuuloisilla syillä. Itse perustunne ei siitä vielä katoa.
Saahan sitä kaikenlaista epäillä. Kateellisen ihmisen luonteeseen kuuluu nähdä asia niin että kaikki muutkin ovat kateellisia.
Ei kukaan ole "kateellinen ihminen" eikä se kuulu kenenkään luonteeseen vaan kateus on tunne joka ihmisellä voi jossain tilanteessa olla. Kateus tarkoittaa, että tunnepuolella on joku asia mikä pitäisi käsitellä.
Niin, VOI olla, kaikillahan näin ei ole. Kaikki eivät suinkaan ole kateellisia, vaikka kateellinen näin oikeuttaakin omaa kateellisuuttaan muita kohtaan. Ihmiset ovat kateellisia ihmisiä, rakastuneita ihmisiä, onnellisia ihmisiä, voit itse jatkaa listaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vahingollinen kateus kirjoitti:
Kateus on normaali tunne ja jokainen sitä kokee, jos sen kykenee tunnistamaan itsessään. Se ei ole haitallista, jos sen kykenee käsittelemään itsessään rakentavasti. Monet ihmiset eivät kykene ja tuo tunne muuttuu ilkeilyksi, piikittelyksi ja toisen vahingoittamiseksi sanoilla, jopa teoilla. Tämänkin palstan ketjuissa tätä huomaa paljon. Tosin tätä palstaa lukiessa havaitsee usein myös selkeitä mielenterveyden ongelmia.
Kateus on lapsellinen tunne josta kasvetaan ulos samalla kun aikuistutaan. Se etteivät kaikki kasva siitä ulos ei tarkoita että se on normaalia enää aikuisella ihmisellä.
Minä kyllä epäilen, että suurin osa oppii vain kutsumaan kateuttaan jollain hyväksyttävämmällä nimellä ja oikeuttamaan sitä paremman kuuloisilla syillä. Itse perustunne ei siitä vielä katoa.
Saahan sitä kaikenlaista epäillä. Kateellisen ihmisen luonteeseen kuuluu nähdä asia niin että kaikki muutkin ovat kateellisia.
No tähän voisi taas vastata, että tuon oikeuttamisen ja muuksi kutsumisen tunnistaa siitä, että ihminen kieltää koko kateuden tunteen olemassaolon itsessään 🤷♀️ Mene ja tiedä näistä psykologisoinneista. Kieltoreaktionhan tunnistaa siitä, että henkilö kerta kaikkiaan kiistää asian x liittymisen ollenkaan itseensä 😅 Miten siis kukaan voi itse tietää, onko asia omalla kohdalla niin vai näin.
Voisiko tässä toimia jonkinlainen tietoinen harjoitus? Ottaa yksi kerrallaan mielensä käsittelyyn jonkun läheisen ihmisen. Mistä hänessä pidän? Mitä ihailen? Missä hän on parempi kuin minä? Onko hän minua kauniimpi? Onko hänellä parempi parisuhde? Paksummat hiukset? Parempi ura? Hienompi talo? Enemmän elämänkokemusta?
Ennen kaikkea, mitä hän voisi minulle opettaa kaksin sellaisesta asiasta, jossa olen ajatellut olevani parempi? Onko ajatus kiusallinen? Voisiko lapseton ystäväsi kertoa sinulle elämänkokemuksesta, jota sinulla ei ole?
Minkälaisia tuntemuksia nämä ajatukset herättää? Tuleeko heti jotain alentavaa mieleen "No on, mutta...?" Onko se totta? Miksi ajattelet näin? Ajatteletko vain asioita, jotka ei saa sinussa kiusallisia tunteita heräämään, vältteletkö jotain ajatusta?
Toinen esimerkki:
Onko tapanasi myös ajatella, että asiat johtuvat sinusta? Saat lapsen - > joku muu saa = minä olin hieno esimerkki, tämä liittyy minuun.
Muutat jonnekkin -> joku muukin muuttaa = minun esimerkkiäni on seurattu, olen tärkeä tekijä toisen elämässä.
Nuo ajatustavat ovat rajattomuutta, ja kyvyttömyyttä ymmärtää muiden auktoriteettia ja itsenäisyyttä suhteessa itseen. Ne on myös tapoja tyynnytellä itseä kateutta kohtaan, koska kun ottaa roolin toisen ihmisen elämässä siinä, mistä on kateellinen, niin voi edelleen tuntea ylemmyyttä, eikä merkityksettömyyttä. Suosittelitko jota kuta työhönsä, ja nyt hänellä ura kiitää. Sinun ansiotasi? Ei taida ihan pelkästään olla.
Tarkastelepa näitä mielessäsi. Kyllä sinä pystyt siihen, olethan niin tarkkanäköinen muiden ihmisten ongelmien, ihmissuhteiden ja psykologisten traumojen kanssa. Miksi et siis omiesi?
Olipas aika ylemmyydentuntoinen viesti. On siinä asiaakin, mutta ehkä tässä on pientä pata kattilaa soimaa -tilannetta: paljon oletuksia siitä, mitä toinen ajattelee tai ei ajattele, paljon kärjistyksiä. Ja loppuun alentuva ”tarkastelepa”…
Esimerkiksi tuo ”sinun ansiotasi ihan pelkästään”, ei kai nyt kovin moni niin ajattele?
Paljon oletuksia siitä, mitä toinen ajattelee. Ehkä näin, mutta sinänsä jokaisen meistä pitäisi voida tarkastella näitä kysymyksiä itsessään rehellisesti ja miettiä, ajatteleeko aina väistämättä niin, että lähtee selittämään negaation kautta toisten hyvää?
Lisäksi ne asiat muiden elämässä, joissa rajaton/kateellinen kokee, että hän on edelläkävijä ja suunnannäyttäjä (ja ehkä muiden kateuden kohde), on vaikeita silloin, kun muut ihmiset tekevät samoja ja ehkä paremmin, isommin tai enemmän kuin kateellinen/rajaton. Silloin moni asiasta kärsivä liittää ne itseen, ne on hänen ansiotaan, esimerkkiään, muut eivät olisi näitä "hirveän erikoisia" asioita tehneet ilman häntä (hankkineet lapsia, ostaneet taloa, edenneet urallaan). Siis asioita joita ne ihmiset tekee hyvin todennäköisesti ilman, että koskaan tulee edes mieleen ko kateellinen/rajaton. Mutta hänelle ne ovat ihan keskeisiä osia hänen minuuttaan, koska jos ei olisi, niin muilla ihmisillä olisi oma tahto, auktoriteetti ja hänen kontrollin ulkopuolella oleva menestymispotentiaali jota hän ei pysty hallita, ja hänen mielelleen se ei ole kestävä tilanne. Hän ei pysty käsitellä sellaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muista että vaikka olisit miten kade, se ei oikeuta sinua vahingoittamaan ketään millään tavalla.
Kateus on äärimmäisen pahuuden alkujuuri eikä sitä kannata ruokkia. Kateelliset on huonoimpia mitä olla voi, kateutensa takia. Terveissä suhteissa ei ole vastakkainasettelua.
Mutta, onko kateus ja narsismi samaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vahingollinen kateus kirjoitti:
Kateus on normaali tunne ja jokainen sitä kokee, jos sen kykenee tunnistamaan itsessään. Se ei ole haitallista, jos sen kykenee käsittelemään itsessään rakentavasti. Monet ihmiset eivät kykene ja tuo tunne muuttuu ilkeilyksi, piikittelyksi ja toisen vahingoittamiseksi sanoilla, jopa teoilla. Tämänkin palstan ketjuissa tätä huomaa paljon. Tosin tätä palstaa lukiessa havaitsee usein myös selkeitä mielenterveyden ongelmia.
Kateus on lapsellinen tunne josta kasvetaan ulos samalla kun aikuistutaan. Se etteivät kaikki kasva siitä ulos ei tarkoita että se on normaalia enää aikuisella ihmisellä.
Minä kyllä epäilen, että suurin osa oppii vain kutsumaan kateuttaan jollain hyväksyttävämmällä nimellä ja oikeuttamaan sitä paremman kuuloisilla syillä. Itse perustunne ei siitä vielä katoa.
Saahan sitä kaikenlaista epäillä. Kateellisen ihmisen luonteeseen kuuluu nähdä asia niin että kaikki muutkin ovat kateellisia.
No tähän voisi taas vastata, että tuon oikeuttamisen ja muuksi kutsumisen tunnistaa siitä, että ihminen kieltää koko kateuden tunteen olemassaolon itsessään 🤷♀️ Mene ja tiedä näistä psykologisoinneista. Kieltoreaktionhan tunnistaa siitä, että henkilö kerta kaikkiaan kiistää asian x liittymisen ollenkaan itseensä 😅 Miten siis kukaan voi itse tietää, onko asia omalla kohdalla niin vai näin.
Voisiko tässä toimia jonkinlainen tietoinen harjoitus? Ottaa yksi kerrallaan mielensä käsittelyyn jonkun läheisen ihmisen. Mistä hänessä pidän? Mitä ihailen? Missä hän on parempi kuin minä? Onko hän minua kauniimpi? Onko hänellä parempi parisuhde? Paksummat hiukset? Parempi ura? Hienompi talo? Enemmän elämänkokemusta?
Ennen kaikkea, mitä hän voisi minulle opettaa kaksin sellaisesta asiasta, jossa olen ajatellut olevani parempi? Onko ajatus kiusallinen? Voisiko lapseton ystäväsi kertoa sinulle elämänkokemuksesta, jota sinulla ei ole?
Minkälaisia tuntemuksia nämä ajatukset herättää? Tuleeko heti jotain alentavaa mieleen "No on, mutta...?" Onko se totta? Miksi ajattelet näin? Ajatteletko vain asioita, jotka ei saa sinussa kiusallisia tunteita heräämään, vältteletkö jotain ajatusta?
Toinen esimerkki:
Onko tapanasi myös ajatella, että asiat johtuvat sinusta? Saat lapsen - > joku muu saa = minä olin hieno esimerkki, tämä liittyy minuun.
Muutat jonnekkin -> joku muukin muuttaa = minun esimerkkiäni on seurattu, olen tärkeä tekijä toisen elämässä.
Nuo ajatustavat ovat rajattomuutta, ja kyvyttömyyttä ymmärtää muiden auktoriteettia ja itsenäisyyttä suhteessa itseen. Ne on myös tapoja tyynnytellä itseä kateutta kohtaan, koska kun ottaa roolin toisen ihmisen elämässä siinä, mistä on kateellinen, niin voi edelleen tuntea ylemmyyttä, eikä merkityksettömyyttä. Suosittelitko jota kuta työhönsä, ja nyt hänellä ura kiitää. Sinun ansiotasi? Ei taida ihan pelkästään olla.
Tarkastelepa näitä mielessäsi. Kyllä sinä pystyt siihen, olethan niin tarkkanäköinen muiden ihmisten ongelmien, ihmissuhteiden ja psykologisten traumojen kanssa. Miksi et siis omiesi?
Oi, tässä tulee mieleen eräs Anni, missä lie nykyään. Romahdus tuli 30-40v aikaan, juuri siksi että ihmisiä ei jaksanut enää edes kohteliaisuudesta ylläpitää suhteita ja siinä iässä ihmiset "saavuttaa" yhtä ja toista. Hallinnanmenetys muiden ihmisten asioista ja oman tavallisuuden tajuaminen vei kohti seinää...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vahingollinen kateus kirjoitti:
Kateus on normaali tunne ja jokainen sitä kokee, jos sen kykenee tunnistamaan itsessään. Se ei ole haitallista, jos sen kykenee käsittelemään itsessään rakentavasti. Monet ihmiset eivät kykene ja tuo tunne muuttuu ilkeilyksi, piikittelyksi ja toisen vahingoittamiseksi sanoilla, jopa teoilla. Tämänkin palstan ketjuissa tätä huomaa paljon. Tosin tätä palstaa lukiessa havaitsee usein myös selkeitä mielenterveyden ongelmia.
Kateus on lapsellinen tunne josta kasvetaan ulos samalla kun aikuistutaan. Se etteivät kaikki kasva siitä ulos ei tarkoita että se on normaalia enää aikuisella ihmisellä.
Minä kyllä epäilen, että suurin osa oppii vain kutsumaan kateuttaan jollain hyväksyttävämmällä nimellä ja oikeuttamaan sitä paremman kuuloisilla syillä. Itse perustunne ei siitä vielä katoa.
Saahan sitä kaikenlaista epäillä. Kateellisen ihmisen luonteeseen kuuluu nähdä asia niin että kaikki muutkin ovat kateellisia.
No tähän voisi taas vastata, että tuon oikeuttamisen ja muuksi kutsumisen tunnistaa siitä, että ihminen kieltää koko kateuden tunteen olemassaolon itsessään 🤷♀️ Mene ja tiedä näistä psykologisoinneista. Kieltoreaktionhan tunnistaa siitä, että henkilö kerta kaikkiaan kiistää asian x liittymisen ollenkaan itseensä 😅 Miten siis kukaan voi itse tietää, onko asia omalla kohdalla niin vai näin.
Voisiko tässä toimia jonkinlainen tietoinen harjoitus? Ottaa yksi kerrallaan mielensä käsittelyyn jonkun läheisen ihmisen. Mistä hänessä pidän? Mitä ihailen? Missä hän on parempi kuin minä? Onko hän minua kauniimpi? Onko hänellä parempi parisuhde? Paksummat hiukset? Parempi ura? Hienompi talo? Enemmän elämänkokemusta?
Ennen kaikkea, mitä hän voisi minulle opettaa kaksin sellaisesta asiasta, jossa olen ajatellut olevani parempi? Onko ajatus kiusallinen? Voisiko lapseton ystäväsi kertoa sinulle elämänkokemuksesta, jota sinulla ei ole?
Minkälaisia tuntemuksia nämä ajatukset herättää? Tuleeko heti jotain alentavaa mieleen "No on, mutta...?" Onko se totta? Miksi ajattelet näin? Ajatteletko vain asioita, jotka ei saa sinussa kiusallisia tunteita heräämään, vältteletkö jotain ajatusta?
Toinen esimerkki:
Onko tapanasi myös ajatella, että asiat johtuvat sinusta? Saat lapsen - > joku muu saa = minä olin hieno esimerkki, tämä liittyy minuun.
Muutat jonnekkin -> joku muukin muuttaa = minun esimerkkiäni on seurattu, olen tärkeä tekijä toisen elämässä.
Nuo ajatustavat ovat rajattomuutta, ja kyvyttömyyttä ymmärtää muiden auktoriteettia ja itsenäisyyttä suhteessa itseen. Ne on myös tapoja tyynnytellä itseä kateutta kohtaan, koska kun ottaa roolin toisen ihmisen elämässä siinä, mistä on kateellinen, niin voi edelleen tuntea ylemmyyttä, eikä merkityksettömyyttä. Suosittelitko jota kuta työhönsä, ja nyt hänellä ura kiitää. Sinun ansiotasi? Ei taida ihan pelkästään olla.
Tarkastelepa näitä mielessäsi. Kyllä sinä pystyt siihen, olethan niin tarkkanäköinen muiden ihmisten ongelmien, ihmissuhteiden ja psykologisten traumojen kanssa. Miksi et siis omiesi?
Olipas aika ylemmyydentuntoinen viesti. On siinä asiaakin, mutta ehkä tässä on pientä pata kattilaa soimaa -tilannetta: paljon oletuksia siitä, mitä toinen ajattelee tai ei ajattele, paljon kärjistyksiä. Ja loppuun alentuva ”tarkastelepa”…
Esimerkiksi tuo ”sinun ansiotasi ihan pelkästään”, ei kai nyt kovin moni niin ajattele?Paljon oletuksia siitä, mitä toinen ajattelee. Ehkä näin, mutta sinänsä jokaisen meistä pitäisi voida tarkastella näitä kysymyksiä itsessään rehellisesti ja miettiä, ajatteleeko aina väistämättä niin, että lähtee selittämään negaation kautta toisten hyvää?
Lisäksi ne asiat muiden elämässä, joissa rajaton/kateellinen kokee, että hän on edelläkävijä ja suunnannäyttäjä (ja ehkä muiden kateuden kohde), on vaikeita silloin, kun muut ihmiset tekevät samoja ja ehkä paremmin, isommin tai enemmän kuin kateellinen/rajaton. Silloin moni asiasta kärsivä liittää ne itseen, ne on hänen ansiotaan, esimerkkiään, muut eivät olisi näitä "hirveän erikoisia" asioita tehneet ilman häntä (hankkineet lapsia, ostaneet taloa, edenneet urallaan). Siis asioita joita ne ihmiset tekee hyvin todennäköisesti ilman, että koskaan tulee edes mieleen ko kateellinen/rajaton. Mutta hänelle ne ovat ihan keskeisiä osia hänen minuuttaan, koska jos ei olisi, niin muilla ihmisillä olisi oma tahto, auktoriteetti ja hänen kontrollin ulkopuolella oleva menestymispotentiaali jota hän ei pysty hallita, ja hänen mielelleen se ei ole kestävä tilanne. Hän ei pysty käsitellä sellaista.
Tällä esimerkillä on jo muutakin kuin vain kateutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vahingollinen kateus kirjoitti:
Kateus on normaali tunne ja jokainen sitä kokee, jos sen kykenee tunnistamaan itsessään. Se ei ole haitallista, jos sen kykenee käsittelemään itsessään rakentavasti. Monet ihmiset eivät kykene ja tuo tunne muuttuu ilkeilyksi, piikittelyksi ja toisen vahingoittamiseksi sanoilla, jopa teoilla. Tämänkin palstan ketjuissa tätä huomaa paljon. Tosin tätä palstaa lukiessa havaitsee usein myös selkeitä mielenterveyden ongelmia.
Kateus on lapsellinen tunne josta kasvetaan ulos samalla kun aikuistutaan. Se etteivät kaikki kasva siitä ulos ei tarkoita että se on normaalia enää aikuisella ihmisellä.
Minä kyllä epäilen, että suurin osa oppii vain kutsumaan kateuttaan jollain hyväksyttävämmällä nimellä ja oikeuttamaan sitä paremman kuuloisilla syillä. Itse perustunne ei siitä vielä katoa.
Saahan sitä kaikenlaista epäillä. Kateellisen ihmisen luonteeseen kuuluu nähdä asia niin että kaikki muutkin ovat kateellisia.
No tähän voisi taas vastata, että tuon oikeuttamisen ja muuksi kutsumisen tunnistaa siitä, että ihminen kieltää koko kateuden tunteen olemassaolon itsessään 🤷♀️ Mene ja tiedä näistä psykologisoinneista. Kieltoreaktionhan tunnistaa siitä, että henkilö kerta kaikkiaan kiistää asian x liittymisen ollenkaan itseensä 😅 Miten siis kukaan voi itse tietää, onko asia omalla kohdalla niin vai näin.
Voisiko tässä toimia jonkinlainen tietoinen harjoitus? Ottaa yksi kerrallaan mielensä käsittelyyn jonkun läheisen ihmisen. Mistä hänessä pidän? Mitä ihailen? Missä hän on parempi kuin minä? Onko hän minua kauniimpi? Onko hänellä parempi parisuhde? Paksummat hiukset? Parempi ura? Hienompi talo? Enemmän elämänkokemusta?
Ennen kaikkea, mitä hän voisi minulle opettaa kaksin sellaisesta asiasta, jossa olen ajatellut olevani parempi? Onko ajatus kiusallinen? Voisiko lapseton ystäväsi kertoa sinulle elämänkokemuksesta, jota sinulla ei ole?
Minkälaisia tuntemuksia nämä ajatukset herättää? Tuleeko heti jotain alentavaa mieleen "No on, mutta...?" Onko se totta? Miksi ajattelet näin? Ajatteletko vain asioita, jotka ei saa sinussa kiusallisia tunteita heräämään, vältteletkö jotain ajatusta?
Toinen esimerkki:
Onko tapanasi myös ajatella, että asiat johtuvat sinusta? Saat lapsen - > joku muu saa = minä olin hieno esimerkki, tämä liittyy minuun.
Muutat jonnekkin -> joku muukin muuttaa = minun esimerkkiäni on seurattu, olen tärkeä tekijä toisen elämässä.
Nuo ajatustavat ovat rajattomuutta, ja kyvyttömyyttä ymmärtää muiden auktoriteettia ja itsenäisyyttä suhteessa itseen. Ne on myös tapoja tyynnytellä itseä kateutta kohtaan, koska kun ottaa roolin toisen ihmisen elämässä siinä, mistä on kateellinen, niin voi edelleen tuntea ylemmyyttä, eikä merkityksettömyyttä. Suosittelitko jota kuta työhönsä, ja nyt hänellä ura kiitää. Sinun ansiotasi? Ei taida ihan pelkästään olla.
Tarkastelepa näitä mielessäsi. Kyllä sinä pystyt siihen, olethan niin tarkkanäköinen muiden ihmisten ongelmien, ihmissuhteiden ja psykologisten traumojen kanssa. Miksi et siis omiesi?
Olipas aika ylemmyydentuntoinen viesti. On siinä asiaakin, mutta ehkä tässä on pientä pata kattilaa soimaa -tilannetta: paljon oletuksia siitä, mitä toinen ajattelee tai ei ajattele, paljon kärjistyksiä. Ja loppuun alentuva ”tarkastelepa”…
Esimerkiksi tuo ”sinun ansiotasi ihan pelkästään”, ei kai nyt kovin moni niin ajattele?Paljon oletuksia siitä, mitä toinen ajattelee. Ehkä näin, mutta sinänsä jokaisen meistä pitäisi voida tarkastella näitä kysymyksiä itsessään rehellisesti ja miettiä, ajatteleeko aina väistämättä niin, että lähtee selittämään negaation kautta toisten hyvää?
Lisäksi ne asiat muiden elämässä, joissa rajaton/kateellinen kokee, että hän on edelläkävijä ja suunnannäyttäjä (ja ehkä muiden kateuden kohde), on vaikeita silloin, kun muut ihmiset tekevät samoja ja ehkä paremmin, isommin tai enemmän kuin kateellinen/rajaton. Silloin moni asiasta kärsivä liittää ne itseen, ne on hänen ansiotaan, esimerkkiään, muut eivät olisi näitä "hirveän erikoisia" asioita tehneet ilman häntä (hankkineet lapsia, ostaneet taloa, edenneet urallaan). Siis asioita joita ne ihmiset tekee hyvin todennäköisesti ilman, että koskaan tulee edes mieleen ko kateellinen/rajaton. Mutta hänelle ne ovat ihan keskeisiä osia hänen minuuttaan, koska jos ei olisi, niin muilla ihmisillä olisi oma tahto, auktoriteetti ja hänen kontrollin ulkopuolella oleva menestymispotentiaali jota hän ei pysty hallita, ja hänen mielelleen se ei ole kestävä tilanne. Hän ei pysty käsitellä sellaista.
Tällä esimerkillä on jo muutakin kuin vain kateutta.
Joo näin on. Luin tuon alkuun linkatun toisen keskustelun rajattomuudesta ja sen ilmenemisestä niin se vähän sekoittaa, pahoittelut.
Tässä ketjussa puhutaan todella äärimmäisestä kateellisuudesta, joka vaikuttaa lähes harhaiselta ja suuruudenhulluudelta. Ajatteleeko oikeasti joku, että kaikki toisten ihmisten teot ja elämäntapahtumat liittyvät jotenkin itseen? Eikö tuo ole jo psykoottista eikä kateellisuutta?
Itse ymmärrän kateuden ohimenevänä tunteena kuten vaikkapa ilo, hämmennys, raivo jne. Tunteet tulee ja menee, eikä muutu miksikään harhakuvitelma-rakennelmiksi.
Minä teen tarkistulistoja tuntemuksistani päässäni. En muuten tunnistaisi ajatuksiani tai pysyisi perässä niissä. Se on vaikeeta ja ahdistavaa ja välillä mietin epäilenkö itseäni liikaakiin. Terapeutti auttaa.
Huomaan että välillä lipsun ja harmillisesti se tuottaa mielihyvää ja vie pois ahdistusta. Se on siis pakonomaista ja tunnen paljon epäonnistumisen tunteita.
Lisäksi monet asiat ovat minulle niin todellisia, että niiden taakse näkeminen aiheuttaa epävarmuutta asioissa, joissa en ole ennen ollut epävarma. Että juuri jos joku on (kuviteellisena esimerkkinä) ostanut auton tai talon tai tehnyt piharemontin, niin vaikka mulla on nämä samat niin se aiheuttaa kateutta ja ajattelen että meitä on tässä kahdittu tai ihailtu, ja me ollaan jotenkin jossain roolissa asiassa.
Just mieheni ja terapeuttini huomauttanut että yhden ihmisen lähipiirissä aika moni ihminen ostaa auton. Miksi just ME edes oltaisiin se esimerkki, jos joku on? Tähän alueelle on muuttanut satoja ihmisiä, ja jos haluaa tän tyyppiselle, niin vaihtoehtoja ei ole loputtomasti. Että ehkä se syy on siellä. Lisäksi mä oon ihan uustulokas koko alueella, muilla voi olla lapsuudenmuistoja, kokemuksia ja sukulaisia täällä. En välttämättä liity asiaan mitenkään!!
Voi olla että meen vaan lopullisesti aivan sekaisin kaikesta tästä mutta en usko että mulla on mitään vaihtoehtoja. En tiedä mikä on totta ja mikä ei. Haluan uskoa että kuitenkin kaikki se kapasiteetti jolla oon pystynyt valehtelemaan itselleni on niin iso että jos valjastan sen päinvastaiseen niin selviän.
Pimeitä hetkiä ja aikoja ja ajatuksia tulee ihan joka päivä. Täälläkin on viestejä joita en pysty käsittelemään avoimesti vaan herkkähipiäisyys ja kiukkuinen musta hyökkäys ja raivo meinaa nousta. Typerykset, kateelliset pikkusieluiset keittiöpsykologit siellä, ylemmyydentuntoiset holhoavat ääliöt. Mutta itseänihän siellä
peiliin katselen ja sehän siinä on sietämätöntä.
ap
Mikä aasinsilta rajattomuudella ja kateudella on? Kateelliset on rajattomia, mutta tuskin se heitä itseään haittaa.