Lue keskustelun säännöt.
Kateelliset! Teettekö asioiden "uudelleenkirjoitusta" päässänne ?
26.05.2021 |
Aloitin keskustelun eilen rajattomuudesta. En löytänyt juuri ketään kommentoimaan, joka kokisi samoin, ajattelin että kateus on ehkä lähestyttävämpi aihe. Laitan tuon keskustelun seuraavaan kommenttiin linkkinä.
Minussa kateus aiheuttaa pakonomaisen ”uudelleenkirjoittamisen” tarpeen. Jos jollain on kaunis piha niin ajattelen että he pystyy siihen koska heillä ei ole lapsia, ja koska heillä ei ole lapsia niin heidän elämä on sisällötöntä ja köyhää.
Tämän jälkeen voin sääliä heitä ja minulle tulee esim hyvä olo jos saan auttaa heitä pihansa kanssa. Mutta jos se kukoistaa ja he hankkii vaikka lapsia, niin tässä vaiheessa mulla on taas jo paljon tietoa jolla voin tyynnytellä itseäni. Että se mies on niin rassukka eikä olis halunnut lapsia ja ne on onnettomia. Ja taas voin sääliä heitä.
Ja heidän elämänsä on mun silmissä VAAN tätä. Jos heillä sitten on vaikka jotkut pihajuhlat missä ne vaikuttaa onnellisilta niin saatan suuttua todella pahasti päiviksi ja taas on pakko keksiä joku millä saan ne ”järjestykseen” päässäni.
Tää aiheuttaa myös huomattavaa ahdistusta välillä :(
Kokeeko muut samanlaista? Huomaatteko että teette näin siinä tilanteessa? Minkälainen tausta ja lapsuus teillä on ollut? Turvaton?
Kommentit (277)
Aloittajan kaltaisilla ihmisillä on jokin trauma tai ongelma, mitä he eivät osaa terapiassa käsitellä tai ratkaista, osin syy on varmasti terapiaskenen surkeudesta auttaa ongelmissa OIKEASTI, vaikka terepiaan menijä olisi motivoitunutkin pääsemään ikävästä traumastaan eroon.
Ap:lle pisteet siitä, että jo tunnistaa ongelman, koska on TODELLA VAHINGOLLISTA väittää oman pahuutensa johtuvan siitä, jonka ottaa uhrikseen, eli pahan ajattelun kohteeksi! Näinhän suuri osa ihmisp*rseistä tekee.
Kun ei tajua itse hallusinoivansa, voi oikeuttaa pahuutensa kelle tahansa, koska voi väittää ja uskoa ja hallusinoida, että uhri on tässäpaha, en suinkaan minä, vaikka tarinan AINOA PASKA ON TÄÄ PAHAA AJATTELEVA!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika kylmää kyytiä tuolee nyt tuolta kommentoijalta, joka kirjoittaa pitkästi ja moni muukin on aika tylyn tuntuinen. Minusta kateus on tosi tavallista ja ap on varmaan aika älykäs, koska pystyy tuollaisella keinolla tyynnyttämään itseään ja analysoimaan tilannettaan. Olen tehnyt samantapaista, ja joissain tilanteissa se on minusta ihan hyvä psyyken suojautumiskeino, kunhan ei mene liian pitkälle eikä haittaa sillä toisten elämää. Aika erikoinen piirre tuossa on se, että tällä tavalla kadehtivaa ihmistä saatetaan pitää myös tosi empaattisena ja hyvänä tyyppinä, vaikka hän vain salaa kaivelee toisista ihmisistä jotain puoliksi kuviteltuja heikkouksia.
Esimerkki omasta elämästäni on se että perheelläni on ollut kovia koettelemuksia ja olemme lisäksi vähävaraisia. Meillä ei ole hienoa taloa tai autoa tai sen tapaisia asioita. Monet tuttuni leveilevät niillä ulkoisen menestyksen merkeillään, joita en voi koskaan saada. Sen sijaan, että alkaisin murehtia sitä, että minulla ei ole hienoa autoa, ajattelen, että minulla on jotain parempaa (henkistä ja sisäistä onnea, hyviä ihmissuhteita, onnellinen koti) ja jos ne rikkaat tietäisivät millaista minun elämäni on, he vaihtaisivat siihen silmänräpäyksessä. Mitään pahaa ei ole mielestäni siinä, että ajattelen näin joskus mielessäni. Ja jos vaikka joskus heitän miehen kanssa kahden kesken vähän läppää Audi-kuskeista joilla on pieni muna, niin se sallittakoon meille. Sen sijaan kerran huomasin, että kateus sai minussa huonon otteen, aloin seurata pakkomielteisesti erästä tuttuani somessa ja levittää hänestä ikäviä juttuja. Jollakin tavoin en edes ymmärtänyt että myrkytin itseäni ja tein pahaa juoruilemalla. Ajattelin sitä tehdessäni että se on vain harmitonta juttelua. Kun tajusin mitä tein, lopetin tuttavan seuraamisen somessa ja päätin etten koskaan puhu enää hänestä pahaa. Ap:lle sanoisin, että kateuteen auttaa se, että kohentaa omaa elämäänsä ja yrittää ajatella vähemmän niitä kateuden kohteita.
Miksi luulet, ettei menestyneillä ole henkistä ja sisäistä onnea, hyviä ihmissuhteita ja onnellinen koti? Mikä on se asia mikä poistaa nuo jutut heiltä? Olisiko se niin karmea ajatella, että heillä on kaikki mitä sinullakin, mutta sen lisäksi rahaa, menestystä, lahjakkuutta, audeja, iso muna ja kaikkea kadehtimaasi? Jos lakkaisit keksimästä satuja ja koittaisit tulla toimeen tunteittesi kanssa, niin voisit kehittyä ihmisenä ja tulla onnellisemmaksi. Koska joka kerta kun keksit uuden tarinan omasta päästäsi miksi sinulla ei ole ja muilla on, estät kehittymisen ja pysyt lapseksi taantuneena. Pyörit samassa pienessä lammikossa.
Ei ole kamalaa ajatella, että joillain voi olla kaikki hyvin. Ihan hyvin voin ajatella niin ja uskon että jollain voi olla kaikki mahdolliset asiat kunnossa. Kerroin vain tuossa omassa viestissäni, että minulla on joskus kateuden tunteita ja jos minulla on niitä, lohdutan itseäni ajattelemalla, mitä ihanaa ja kahdehdittavaa omassa elämässäni on. Tämä on ihan hyvä asia, eikä täysin eroa terapeuttien suosittelemasta kiitollisuuspäiväkirjasta. Koen että kateus on myös osittain positiivinen asia, sillä se laittaa minua eteenpäin elämäss. Minusta tuntuu että nekin ihmiset pyörivät jossain pienessä lammikossa, jotka stressaavat niin paljon siitä, että mitä joku naapuri tai tuttava heistä ajattelee ja vaativat, että he ihailevat ja iloitsevat oikealla tavalla heidän menestyksestään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ihminen, jota on paljon kadehdittu. En ole varakkaasta perheestä, vaan menestyin sekä koulussa että urheilussa. Aika nopeasti ura lähti lentoon. Täytyy sanoa, että ap: n kaltaiset tyypit tekivät varsinkin nuorempana usein elämästä ikävää. Ilkeys, kateus ja juoruilu. Tällä hetkellä tuollaisia ei enää lähistöllä ole, enkä edes päästäisi lähelleni.
Sama homma. Ei ole vain yksi eikä kaksi ihmistä, jotka ovat olleet muka ystäviä ja avuliaita, mutta samalla piikittelevät joka välissä. Jos ei huomaa sitä ja päästää tuollaisen liian lähelle, niin oma elämä ja itsetunto alkaa kärsimään pikkuhiljaa ja alkaa tulla ongelmia siellä sun täällä. Heidän kanssaan tulisi toimeen jos ei menesty, ei laittaudu, ei puhu rahasta ja pitää aina kynttilää vakan alla onnen kätkien.
Nykyään huomaan heti ap:n kaltaiset ihmiset ja pidän heidät mahdollisimman kaukana tai mieluiten kokonaan poissa. En tee mitään "ystävillä" jotka haluavat vetää minua alaspäin.
Mitä mieltä siitä, että minulla oli äiti, jonka mielestä kaikki menestyminen tai asiat, joissa mulla on muita paremmin aiheuttaisivat kateutta ystävissäni, eikä kukaan voisi olla aito ystävä minulle? Se käännettiin niin päin, että minusta sitten johtuu se, etteivät muut voi olla aitoja ystäviäni, koska on ilmeisesti jotenkin normaalia olla kateellinen? Se käännettiin niin, että minä en ansaitse niitä ihmisiä ja ystäviä, jos aiheutan mitään kadehtimisen arvoista.
Tämän takia pidän aloittajan kaltaisia ihmisiä aika ihmisp*rseinä.Eihän sinun äitisi ikävä tyyli ole mitenkään aloittajan vika, hyvänen aika. Projisoit nyt pahan kerran.
En minä sanonutkaan, että äitni tyyli on ap:n vika, mitä sä oikein taas hallusionoit siellä? Vai etkö ole käynyt lukiota, kun luetun ymmärryksessä menee noin huonosti?
Sanoin, että he ovat ihmisinä samanlaisia ja pidän tuollaisia ihmisiä ihmisp*rseinä, jotka ajattelevat muista pahaa ja VÄITTÄVÄT, että se on faktaa ja heillä on sihen oikeus, koska se toinen ON henkisesti köhä tms. Mutta ilman kokemusta äidistäni en ehkä pitäisi aloittajan käytöstä ihmisp*rseen käytöksenä, koska sellainen käytös ei olisi ikinä satuttanut minua.
Mutta nyt on.
En väitä, että ap on satuttanut minua, van samanlainen käytös, mitä ap on harrastanut.
Vierailija kirjoitti:
Terapeuttini on myös saanut minut ymmärtämään, että en oikeastaan siedä tilannetta missä joku autettavani muuttuu "paremmaksi" kuin minä. Riennän apuun kun jonkun parisuhde on ongelmissa ja saan nautintoa siitä auttamisesta, mutta muutun myrkyksi jos tämä parisuhde alkaa menestyä paremmin kuin oma...sepostan itselleni kuinka heillä ei oikeasti mene hyvin, sen sijaan että käyttäytyisin kuin normaali ihminen: olisin onnellinen heidän puolestaan!!
ap
Linkki keskusteluun: https://www.vauva.fi/keskustelu/4170813/johtuuko-rajaton-kaytos-alkohol…;
Paras ystäväni yli 20 v ajalta oli tuollainen. Tai siis on varmaan edelleenkin. minä se uskoin että ollaan ikuisesti parhaat kamut, mutta niin vain sitten kävi että elämänkumppanin löytäminen ja talon osto keikautti niin pahasti kaveriani, ettei hän enää kyennyt olemaan minulle ystävä. Olisi ollut kiva tietää tästä piirteestä jo esim vaikka 15v sitten, niin olisin jättänyt tuollaisen "ystävyyden" väliin. Sori, ei tule täältä sääliä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika kylmää kyytiä tuolee nyt tuolta kommentoijalta, joka kirjoittaa pitkästi ja moni muukin on aika tylyn tuntuinen. Minusta kateus on tosi tavallista ja ap on varmaan aika älykäs, koska pystyy tuollaisella keinolla tyynnyttämään itseään ja analysoimaan tilannettaan. Olen tehnyt samantapaista, ja joissain tilanteissa se on minusta ihan hyvä psyyken suojautumiskeino, kunhan ei mene liian pitkälle eikä haittaa sillä toisten elämää. Aika erikoinen piirre tuossa on se, että tällä tavalla kadehtivaa ihmistä saatetaan pitää myös tosi empaattisena ja hyvänä tyyppinä, vaikka hän vain salaa kaivelee toisista ihmisistä jotain puoliksi kuviteltuja heikkouksia.
Esimerkki omasta elämästäni on se että perheelläni on ollut kovia koettelemuksia ja olemme lisäksi vähävaraisia. Meillä ei ole hienoa taloa tai autoa tai sen tapaisia asioita. Monet tuttuni leveilevät niillä ulkoisen menestyksen merkeillään, joita en voi koskaan saada. Sen sijaan, että alkaisin murehtia sitä, että minulla ei ole hienoa autoa, ajattelen, että minulla on jotain parempaa (henkistä ja sisäistä onnea, hyviä ihmissuhteita, onnellinen koti) ja jos ne rikkaat tietäisivät millaista minun elämäni on, he vaihtaisivat siihen silmänräpäyksessä. Mitään pahaa ei ole mielestäni siinä, että ajattelen näin joskus mielessäni. Ja jos vaikka joskus heitän miehen kanssa kahden kesken vähän läppää Audi-kuskeista joilla on pieni muna, niin se sallittakoon meille. Sen sijaan kerran huomasin, että kateus sai minussa huonon otteen, aloin seurata pakkomielteisesti erästä tuttuani somessa ja levittää hänestä ikäviä juttuja. Jollakin tavoin en edes ymmärtänyt että myrkytin itseäni ja tein pahaa juoruilemalla. Ajattelin sitä tehdessäni että se on vain harmitonta juttelua. Kun tajusin mitä tein, lopetin tuttavan seuraamisen somessa ja päätin etten koskaan puhu enää hänestä pahaa. Ap:lle sanoisin, että kateuteen auttaa se, että kohentaa omaa elämäänsä ja yrittää ajatella vähemmän niitä kateuden kohteita.
Miksi luulet, ettei menestyneillä ole henkistä ja sisäistä onnea, hyviä ihmissuhteita ja onnellinen koti? Mikä on se asia mikä poistaa nuo jutut heiltä? Olisiko se niin karmea ajatella, että heillä on kaikki mitä sinullakin, mutta sen lisäksi rahaa, menestystä, lahjakkuutta, audeja, iso muna ja kaikkea kadehtimaasi? Jos lakkaisit keksimästä satuja ja koittaisit tulla toimeen tunteittesi kanssa, niin voisit kehittyä ihmisenä ja tulla onnellisemmaksi. Koska joka kerta kun keksit uuden tarinan omasta päästäsi miksi sinulla ei ole ja muilla on, estät kehittymisen ja pysyt lapseksi taantuneena. Pyörit samassa pienessä lammikossa.
Ei ole kamalaa ajatella, että joillain voi olla kaikki hyvin. Ihan hyvin voin ajatella niin ja uskon että jollain voi olla kaikki mahdolliset asiat kunnossa. Kerroin vain tuossa omassa viestissäni, että minulla on joskus kateuden tunteita ja jos minulla on niitä, lohdutan itseäni ajattelemalla, mitä ihanaa ja kahdehdittavaa omassa elämässäni on. Tämä on ihan hyvä asia, eikä täysin eroa terapeuttien suosittelemasta kiitollisuuspäiväkirjasta. Koen että kateus on myös osittain positiivinen asia, sillä se laittaa minua eteenpäin elämäss. Minusta tuntuu että nekin ihmiset pyörivät jossain pienessä lammikossa, jotka stressaavat niin paljon siitä, että mitä joku naapuri tai tuttava heistä ajattelee ja vaativat, että he ihailevat ja iloitsevat oikealla tavalla heidän menestyksestään .
Onkohan tämäkin nyt vaan jotain omaa hallusinontiasi, vai osaatko kertoa jotain esimerkkejä täälaisesta vaatimuksesta? Enpä usko, että kukaan onnellinen ja hyvää saanut ihminen stressaa muiden ajattelusta, jos se on tervettä, saati että vaatisi ketään iloitsemaan ”oikein”. Kuulostaa vain siltä, että sinä haluat varata oikeuden käyttäytyä kuin ap.
Mutta mielenkiinnolla odotan esimerkkejä vaatimisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Surullista, että kateus on näin paha tabu. Hirveää haukkumista ja oletuksia sataa aloittajalle. Ja monessa viestissä tehdään ihan samaa, lytätään muita jotta oma olo helpottuu.
Eihän kateus tarkoita, että ihmisen pitäisi olla ilkeä.
Itselläni on juuri nyt kateuskriisi menossa. Olen tullut siihen ikään, että elämä on pitkälle ”tässä”, ja vaikka minulla on paljon hyvää, olin jotenkin toivonut vielä vähän enemmän. Siksi näen ympärillä paljon sellaista, mitä ehkä itse yritin saada, mutta en saanut.
Kai tästäkin selvitään. Ja ei, en kulje ympäriinsä puhumassa pahaa ihmisistä, en kampita enkä lyttää. Mutta mielessäni pohdin, mistä joku toinen on luopunut saadakseen sen, mitä minulla ei ole. Vaikka lapseton ihminen, jolla on hienompi urakehitys.
Kyllä ihminen saa mielessään pohtia ja ajatella ja rakentaa sillä todellisuudentajuaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapeuttini on myös saanut minut ymmärtämään, että en oikeastaan siedä tilannetta missä joku autettavani muuttuu "paremmaksi" kuin minä. Riennän apuun kun jonkun parisuhde on ongelmissa ja saan nautintoa siitä auttamisesta, mutta muutun myrkyksi jos tämä parisuhde alkaa menestyä paremmin kuin oma...sepostan itselleni kuinka heillä ei oikeasti mene hyvin, sen sijaan että käyttäytyisin kuin normaali ihminen: olisin onnellinen heidän puolestaan!!
ap
Linkki keskusteluun: https://www.vauva.fi/keskustelu/4170813/johtuuko-rajaton-kaytos-alkohol…;
Paras ystäväni yli 20 v ajalta oli tuollainen. Tai siis on varmaan edelleenkin. minä se uskoin että ollaan ikuisesti parhaat kamut, mutta niin vain sitten kävi että elämänkumppanin löytäminen ja talon osto keikautti niin pahasti kaveriani, ettei hän enää kyennyt olemaan minulle ystävä. Olisi ollut kiva tietää tästä piirteestä jo esim vaikka 15v sitten, niin olisin jättänyt tuollaisen "ystävyyden" väliin. Sori, ei tule täältä sääliä.
On hienoa, että ap on oivaltanut, että hän on tehnyt väärin, kun on keksinyt pahaa ystävistään omaa kateuttaan tai on ollut auttamisen motiiveissaan väärässä, mutta minäkin peräänkuulutan katumusta tällälailla toimineilta ihmisiltä. Missä ovat anteeksipyyntönne toisille, joita olette kenties satuttaneet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinulla on ilmeisen hyvä terapeutti, kun olet päässyt kateutesi käsittelemisessä noin pitkälle. Suurin osa ei pysty narsistisuuttaan edes kateutta myöntämään.
Kateuden perusasia on tyytymättömyys omaan elämään ja huonommuuden tunne. Kyseessä on todella varhainen häiriö, joten krooninen kateus usein liittyy persoonallisuushäiriöön. On aika helppo seurata kateellisen ajatuksia, sillä hän projisoi oman tunteensa ja ajatuksensa muihin. Tätä hänen "auttamisensa" usein on, mikä tekee siitä jopa psyykkistä väkivaltaa, sillä hän tunkee omat ajatuksensa ja ongelmansa muiden päähän käsitellen näin muiden avulla itseään. Kateus on siis empatian vastakohta - tätä dynamiikkaa jo viesteissäsi kuvasitkin. Samoin mainitsit, että ihmissuhteissa on vaikeuksia, sillä terve ihminen ei viihdy projektioiden kohteena. Kuvasit hyvin myös sen, miten yliviivaat muiden asioiden ja elämän esittämällä siitä mitätöivän, pahantahtoisen tulkinnan. Tämä asia on tullut päivänvaloon miehesi kommenttien kautta. Olet ymmärtänyt, että elät tietynlaisessa fantasiamaailmassa, missä muut heijastelevat omia mielentilojasi, jolloin jäät myös vaille aitoa kontaktia muihin.
Hyvä että olet terapiassa, etkä ilmeisesti ole kovin vanhakaan vielä. Myös varhaisia häiriöitä on mahdollista hoitaa terapiassa. Moni kateellinen kuvaa elävänsä kuin näytelmässä tai olevansa kuin näyttelijä eli ihmissuhteet jäävät hyvin pinnallisiksi puolustusmekanismien takia. Silloin on vaikea myös saada muilta sitä mitä tarvitsee ja antaa toisille heidän tarvitsemiaan asioita. Iso oivallus on sekin, että olet ymmärtänyt miehesi kommenttien avulla, että muut näkevät kyllä käytöksesi taakse. Pahan puhuminen muista vahingoittaa sinua itseäsi, joten sitä voi ihan tietoisestikin hillitä. Omia ajatuksia on myös mahdollista hillitä ja kääntää muihin suuntiin ymmärtäen, että kateuden vääristämä maailma on korjattavissa ja palautettavissa realiteetteihin.
Kuulostat niin asiantuntevalta että haluaisin kysyä miten neuvoisit, ihan konkreettisesti lause-esimerkein, vuorovaikuttamaan kateellisen ihmisen kanssa, kun huomaa olevansa projisoinnin kohteena?
Anteeksi ohis
Jos on pakko olla tekemisissä (esimerkiksi työpaikalla) sanoisin vaikkapa, että "Asia x ei ole noin" ja vaihtaisin puheenaihetta. Kommentoisin mahdollisimman vähän ja pitäisin etäisyyttä mahdollisuuksien mukaan.
Kenenkään ajattelutapaa ei pysty muuttamaan tai korjaamaan, joten ei kannata kertoa mitään tärkeää, vaan pitää puheenaiheet harmittomina ja ei-henkilökohtaisina. Tämä koskee kaikkia muitakin ihmisiä, joiden kanssa on hankaluuksia eli pysytään erossa, jos ei voida olla sovussa.
Ite en ollut nuorempana kateellinen, enkä myöskään jotenkaan edes tunnistanut muiden kateutta. Nyt nelikymppisenä ihmistuntemuksen lisäännyttyä olen ruvennut huomaamaan, miten kateellisia monet ihmiset loppujen lopuksi ovatkaan. Jokainen varmaan on joskus, harvemmin, kateellinen toiselle ja pystyy käsittelemään sen itsensä kanssa rakentavasti, mutta persoonaltaan kateelliset ovat kateellisia aina ja kaikesta kaikille. Näitä ihmisiä yritän varoa, koska nämä voivat saada paljon pahaa aikaan.
Vierailija kirjoitti:
Surullista, että kateus on näin paha tabu. Hirveää haukkumista ja oletuksia sataa aloittajalle. Ja monessa viestissä tehdään ihan samaa, lytätään muita jotta oma olo helpottuu.
Eihän kateus tarkoita, että ihmisen pitäisi olla ilkeä.
Itselläni on juuri nyt kateuskriisi menossa. Olen tullut siihen ikään, että elämä on pitkälle ”tässä”, ja vaikka minulla on paljon hyvää, olin jotenkin toivonut vielä vähän enemmän. Siksi näen ympärillä paljon sellaista, mitä ehkä itse yritin saada, mutta en saanut.
Kai tästäkin selvitään. Ja ei, en kulje ympäriinsä puhumassa pahaa ihmisistä, en kampita enkä lyttää. Mutta mielessäni pohdin, mistä joku toinen on luopunut saadakseen sen, mitä minulla ei ole. Vaikka lapseton ihminen, jolla on hienompi urakehitys.
Kyllä ihminen saa mielessään pohtia ja ajatella ja rakentaa sillä todellisuudentajuaan.
Kateus ei aina tarkouta sitä, että olisi ilkeä, ei tietenkään! Mutta se on pahuutta, että ryhdytään alentamaan muita oma kateus oikeutuksena. Ja sellaisesta oli aloituksessa kysymys.
Oikeuttajat eivät useinkaan näe, ettei hellä oikeasti ole MITÄÄN OIKEUTTA ajatella toisista siten, uin ajattelevat. He kuvittelevat hallusinaatioittensa olevan faktaa. Se voi olla erittäin satuttavaa esim. vanhempi-lapsi -suhteessa ja kun sellaisesta suhteesta lapsi tapaa aikuisenakin näitä pahaa-ajattelevia.
Toki kateus on varmasti aika harvinaista vanhempi-lapsi -suhteessa, mutta ei täysin tavatonta silti.
Kadehtiminen sinänsä on ok, mutta pahan ajatteleminen toisista ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Surullista, että kateus on näin paha tabu. Hirveää haukkumista ja oletuksia sataa aloittajalle. Ja monessa viestissä tehdään ihan samaa, lytätään muita jotta oma olo helpottuu.
Eihän kateus tarkoita, että ihmisen pitäisi olla ilkeä.
Itselläni on juuri nyt kateuskriisi menossa. Olen tullut siihen ikään, että elämä on pitkälle ”tässä”, ja vaikka minulla on paljon hyvää, olin jotenkin toivonut vielä vähän enemmän. Siksi näen ympärillä paljon sellaista, mitä ehkä itse yritin saada, mutta en saanut.
Kai tästäkin selvitään. Ja ei, en kulje ympäriinsä puhumassa pahaa ihmisistä, en kampita enkä lyttää. Mutta mielessäni pohdin, mistä joku toinen on luopunut saadakseen sen, mitä minulla ei ole. Vaikka lapseton ihminen, jolla on hienompi urakehitys.
Kyllä ihminen saa mielessään pohtia ja ajatella ja rakentaa sillä todellisuudentajuaan.
Mitäs ne perheelliset joilla on hienompi urakehitys? Kuulostat tutultani, joka löytää kaikista lapsettomista oman kateuden lepyttelysyyn, "se on niin epäkypsä, kaupunkilainen, työnarkomaani" ja kaikki tämä, synneistä suurimman vuoksi, eli lapsettomuuden. Hän itse on kova pyrkyri, ja tuntee huonommuutta kun ura ei ole lennossa, muutti maalle ja olettaa että kaikki ihailee kovasti jne. Ja koska ei jakseta hänen neuvojaan ja itsensä ylentämistä, ollaan epäkypsiä kun ei osata ajatella kuin hän.
Hän kun tuppaa unohtamaan että perheellisillä on hieno ura, kaupunkilaisilla on lapsia ja että noin tziljoona vanhempaa ovat "epäkypsiä" hautaan saakka. Nämä kaikki hän unohtaa, jotta itsellä olisi parempi mieli. Kuuntelijaa tietysti - tuulesta riippuen - hihityttää tai vtuttaa. Tauot näkemisessä on isoja, syystäkin.
Sanoisin ap, että minun silmissäni olisit ”parantunut” siinä vaiheessa, kun menet pyytämään anteeksi niiltä ihmisiltä, joista olet ajatellut pahasti siksi, että itse olit kateellinen. Voi olla, ettet ole kaikkia heitä satuttanut, et ehkä merkinnyt osalle heistä niin paljon, mutta jos sinä merkitsit jollekin paljon ja sinä myrkytit sen ihmissuhteen suhtautumalla tähän toiseen ihmiseen halveksivasti, niin sä olet todellakin anteeksipyynnön velkaa.
Et ikinä pääse tuosta kateutesi itsellesi kamalan mielen aiheuttamisesta eroon, ellet pysty ajattelemaan, että sä olet mahdollisesti tärkeä ja merkityksellinen ihminen sille hyvinvoivalle ja se, että sinä aloit ajattelemaan hänestä pahaa oli sinun rikkeesi, joka sinun on korjattava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika kylmää kyytiä tuolee nyt tuolta kommentoijalta, joka kirjoittaa pitkästi ja moni muukin on aika tylyn tuntuinen. Minusta kateus on tosi tavallista ja ap on varmaan aika älykäs, koska pystyy tuollaisella keinolla tyynnyttämään itseään ja analysoimaan tilannettaan. Olen tehnyt samantapaista, ja joissain tilanteissa se on minusta ihan hyvä psyyken suojautumiskeino, kunhan ei mene liian pitkälle eikä haittaa sillä toisten elämää. Aika erikoinen piirre tuossa on se, että tällä tavalla kadehtivaa ihmistä saatetaan pitää myös tosi empaattisena ja hyvänä tyyppinä, vaikka hän vain salaa kaivelee toisista ihmisistä jotain puoliksi kuviteltuja heikkouksia.
Esimerkki omasta elämästäni on se että perheelläni on ollut kovia koettelemuksia ja olemme lisäksi vähävaraisia. Meillä ei ole hienoa taloa tai autoa tai sen tapaisia asioita. Monet tuttuni leveilevät niillä ulkoisen menestyksen merkeillään, joita en voi koskaan saada. Sen sijaan, että alkaisin murehtia sitä, että minulla ei ole hienoa autoa, ajattelen, että minulla on jotain parempaa (henkistä ja sisäistä onnea, hyviä ihmissuhteita, onnellinen koti) ja jos ne rikkaat tietäisivät millaista minun elämäni on, he vaihtaisivat siihen silmänräpäyksessä. Mitään pahaa ei ole mielestäni siinä, että ajattelen näin joskus mielessäni. Ja jos vaikka joskus heitän miehen kanssa kahden kesken vähän läppää Audi-kuskeista joilla on pieni muna, niin se sallittakoon meille. Sen sijaan kerran huomasin, että kateus sai minussa huonon otteen, aloin seurata pakkomielteisesti erästä tuttuani somessa ja levittää hänestä ikäviä juttuja. Jollakin tavoin en edes ymmärtänyt että myrkytin itseäni ja tein pahaa juoruilemalla. Ajattelin sitä tehdessäni että se on vain harmitonta juttelua. Kun tajusin mitä tein, lopetin tuttavan seuraamisen somessa ja päätin etten koskaan puhu enää hänestä pahaa. Ap:lle sanoisin, että kateuteen auttaa se, että kohentaa omaa elämäänsä ja yrittää ajatella vähemmän niitä kateuden kohteita.
Miksi luulet, ettei menestyneillä ole henkistä ja sisäistä onnea, hyviä ihmissuhteita ja onnellinen koti? Mikä on se asia mikä poistaa nuo jutut heiltä? Olisiko se niin karmea ajatella, että heillä on kaikki mitä sinullakin, mutta sen lisäksi rahaa, menestystä, lahjakkuutta, audeja, iso muna ja kaikkea kadehtimaasi? Jos lakkaisit keksimästä satuja ja koittaisit tulla toimeen tunteittesi kanssa, niin voisit kehittyä ihmisenä ja tulla onnellisemmaksi. Koska joka kerta kun keksit uuden tarinan omasta päästäsi miksi sinulla ei ole ja muilla on, estät kehittymisen ja pysyt lapseksi taantuneena. Pyörit samassa pienessä lammikossa.
Ei ole kamalaa ajatella, että joillain voi olla kaikki hyvin. Ihan hyvin voin ajatella niin ja uskon että jollain voi olla kaikki mahdolliset asiat kunnossa. Kerroin vain tuossa omassa viestissäni, että minulla on joskus kateuden tunteita ja jos minulla on niitä, lohdutan itseäni ajattelemalla, mitä ihanaa ja kahdehdittavaa omassa elämässäni on. Tämä on ihan hyvä asia, eikä täysin eroa terapeuttien suosittelemasta kiitollisuuspäiväkirjasta. Koen että kateus on myös osittain positiivinen asia, sillä se laittaa minua eteenpäin elämäss. Minusta tuntuu että nekin ihmiset pyörivät jossain pienessä lammikossa, jotka stressaavat niin paljon siitä, että mitä joku naapuri tai tuttava heistä ajattelee ja vaativat, että he ihailevat ja iloitsevat oikealla tavalla heidän menestyksestään .
Onkohan tämäkin nyt vaan jotain omaa hallusinontiasi, vai osaatko kertoa jotain esimerkkejä täälaisesta vaatimuksesta? Enpä usko, että kukaan onnellinen ja hyvää saanut ihminen stressaa muiden ajattelusta, jos se on tervettä, saati että vaatisi ketään iloitsemaan ”oikein”. Kuulostaa vain siltä, että sinä haluat varata oikeuden käyttäytyä kuin ap.
Mutta mielenkiinnolla odotan esimerkkejä vaatimisesta.
Minusta tämä ketju on osoitus tällaisesta "omasta hallusinaatiostani". Täällä ovat ihmiset aivan raivon vallassa siitä, että joku tunnustaa kokevansa kateuden tunteita. Miksi tällaisen aivan luonnollisen ja varmasti laumaeläimelle täysin tyypillisen ja jopa joissain rajoissa tarpeellisen tunteen rehellinen myöntäminen saa aikaan tällaisia reaktioita? Jos ihminen ymmärtää omaa tunne-elämäänsä, niin sieltä löytyy monenlaista ja ristiriitaistakin, samaa ihmistä voi ihailla ja kadehtia ja hänen kanssaan voi olla myös aidosti ystävä. Minulla ei ole mitään ongelmaa myöntää tällaista itsestäni ja toisissa, ja jos huomaan, että kateus alkaa myrkyttää minua tai lähipiiriä, niin sitten pyrin lopettamaan sen ja suuntaamaan ajatukseni toisaalle tai jos joku ihminen kadehtii minua niin paljon tai avoimesti, että hänen kanssaan on vaikeaa olla, otan etäisyyttä. En tiedä mitä robotteja täällä kaikki muut sitten ovat, että heillä on aivan tasainen tunne-elämä, jossa on vaan miellyttäviä tunteita koko ajan.
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin ap, että minun silmissäni olisit ”parantunut” siinä vaiheessa, kun menet pyytämään anteeksi niiltä ihmisiltä, joista olet ajatellut pahasti siksi, että itse olit kateellinen. Voi olla, ettet ole kaikkia heitä satuttanut, et ehkä merkinnyt osalle heistä niin paljon, mutta jos sinä merkitsit jollekin paljon ja sinä myrkytit sen ihmissuhteen suhtautumalla tähän toiseen ihmiseen halveksivasti, niin sä olet todellakin anteeksipyynnön velkaa.
Et ikinä pääse tuosta kateutesi itsellesi kamalan mielen aiheuttamisesta eroon, ellet pysty ajattelemaan, että sä olet mahdollisesti tärkeä ja merkityksellinen ihminen sille hyvinvoivalle ja se, että sinä aloit ajattelemaan hänestä pahaa oli sinun rikkeesi, joka sinun on korjattava.
Ja ajattele vielä, että jos sinä olet satuttanut jotakuta käytökselläsi, se merkitsee, että SINÄ olit hänelle todella täekwä ja merkityksellinen ihminen.
Jos taas on niin, ettet ole atuttanut ketään, se tarkoittaa, ettet sinä edes merkinnyt heille juuri mitään. Kummanlainen ihminen muille sä haluat olla?
Kannattaa sitäkin miettiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin ap, että minun silmissäni olisit ”parantunut” siinä vaiheessa, kun menet pyytämään anteeksi niiltä ihmisiltä, joista olet ajatellut pahasti siksi, että itse olit kateellinen. Voi olla, ettet ole kaikkia heitä satuttanut, et ehkä merkinnyt osalle heistä niin paljon, mutta jos sinä merkitsit jollekin paljon ja sinä myrkytit sen ihmissuhteen suhtautumalla tähän toiseen ihmiseen halveksivasti, niin sä olet todellakin anteeksipyynnön velkaa.
Et ikinä pääse tuosta kateutesi itsellesi kamalan mielen aiheuttamisesta eroon, ellet pysty ajattelemaan, että sä olet mahdollisesti tärkeä ja merkityksellinen ihminen sille hyvinvoivalle ja se, että sinä aloit ajattelemaan hänestä pahaa oli sinun rikkeesi, joka sinun on korjattava.
Seuraan keskustelua, palaan näihin. Hyvin sanottu, laittaa miettimään.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika kylmää kyytiä tuolee nyt tuolta kommentoijalta, joka kirjoittaa pitkästi ja moni muukin on aika tylyn tuntuinen. Minusta kateus on tosi tavallista ja ap on varmaan aika älykäs, koska pystyy tuollaisella keinolla tyynnyttämään itseään ja analysoimaan tilannettaan. Olen tehnyt samantapaista, ja joissain tilanteissa se on minusta ihan hyvä psyyken suojautumiskeino, kunhan ei mene liian pitkälle eikä haittaa sillä toisten elämää. Aika erikoinen piirre tuossa on se, että tällä tavalla kadehtivaa ihmistä saatetaan pitää myös tosi empaattisena ja hyvänä tyyppinä, vaikka hän vain salaa kaivelee toisista ihmisistä jotain puoliksi kuviteltuja heikkouksia.
Esimerkki omasta elämästäni on se että perheelläni on ollut kovia koettelemuksia ja olemme lisäksi vähävaraisia. Meillä ei ole hienoa taloa tai autoa tai sen tapaisia asioita. Monet tuttuni leveilevät niillä ulkoisen menestyksen merkeillään, joita en voi koskaan saada. Sen sijaan, että alkaisin murehtia sitä, että minulla ei ole hienoa autoa, ajattelen, että minulla on jotain parempaa (henkistä ja sisäistä onnea, hyviä ihmissuhteita, onnellinen koti) ja jos ne rikkaat tietäisivät millaista minun elämäni on, he vaihtaisivat siihen silmänräpäyksessä. Mitään pahaa ei ole mielestäni siinä, että ajattelen näin joskus mielessäni. Ja jos vaikka joskus heitän miehen kanssa kahden kesken vähän läppää Audi-kuskeista joilla on pieni muna, niin se sallittakoon meille. Sen sijaan kerran huomasin, että kateus sai minussa huonon otteen, aloin seurata pakkomielteisesti erästä tuttuani somessa ja levittää hänestä ikäviä juttuja. Jollakin tavoin en edes ymmärtänyt että myrkytin itseäni ja tein pahaa juoruilemalla. Ajattelin sitä tehdessäni että se on vain harmitonta juttelua. Kun tajusin mitä tein, lopetin tuttavan seuraamisen somessa ja päätin etten koskaan puhu enää hänestä pahaa. Ap:lle sanoisin, että kateuteen auttaa se, että kohentaa omaa elämäänsä ja yrittää ajatella vähemmän niitä kateuden kohteita.
Miksi luulet, ettei menestyneillä ole henkistä ja sisäistä onnea, hyviä ihmissuhteita ja onnellinen koti? Mikä on se asia mikä poistaa nuo jutut heiltä? Olisiko se niin karmea ajatella, että heillä on kaikki mitä sinullakin, mutta sen lisäksi rahaa, menestystä, lahjakkuutta, audeja, iso muna ja kaikkea kadehtimaasi? Jos lakkaisit keksimästä satuja ja koittaisit tulla toimeen tunteittesi kanssa, niin voisit kehittyä ihmisenä ja tulla onnellisemmaksi. Koska joka kerta kun keksit uuden tarinan omasta päästäsi miksi sinulla ei ole ja muilla on, estät kehittymisen ja pysyt lapseksi taantuneena. Pyörit samassa pienessä lammikossa.
Ei ole kamalaa ajatella, että joillain voi olla kaikki hyvin. Ihan hyvin voin ajatella niin ja uskon että jollain voi olla kaikki mahdolliset asiat kunnossa. Kerroin vain tuossa omassa viestissäni, että minulla on joskus kateuden tunteita ja jos minulla on niitä, lohdutan itseäni ajattelemalla, mitä ihanaa ja kahdehdittavaa omassa elämässäni on. Tämä on ihan hyvä asia, eikä täysin eroa terapeuttien suosittelemasta kiitollisuuspäiväkirjasta. Koen että kateus on myös osittain positiivinen asia, sillä se laittaa minua eteenpäin elämäss. Minusta tuntuu että nekin ihmiset pyörivät jossain pienessä lammikossa, jotka stressaavat niin paljon siitä, että mitä joku naapuri tai tuttava heistä ajattelee ja vaativat, että he ihailevat ja iloitsevat oikealla tavalla heidän menestyksestään .
Onkohan tämäkin nyt vaan jotain omaa hallusinontiasi, vai osaatko kertoa jotain esimerkkejä täälaisesta vaatimuksesta? Enpä usko, että kukaan onnellinen ja hyvää saanut ihminen stressaa muiden ajattelusta, jos se on tervettä, saati että vaatisi ketään iloitsemaan ”oikein”. Kuulostaa vain siltä, että sinä haluat varata oikeuden käyttäytyä kuin ap.
Mutta mielenkiinnolla odotan esimerkkejä vaatimisesta.Minusta tämä ketju on osoitus tällaisesta "omasta hallusinaatiostani". Täällä ovat ihmiset aivan raivon vallassa siitä, että joku tunnustaa kokevansa kateuden tunteita. Miksi tällaisen aivan luonnollisen ja varmasti laumaeläimelle täysin tyypillisen ja jopa joissain rajoissa tarpeellisen tunteen rehellinen myöntäminen saa aikaan tällaisia reaktioita? Jos ihminen ymmärtää omaa tunne-elämäänsä, niin sieltä löytyy monenlaista ja ristiriitaistakin, samaa ihmistä voi ihailla ja kadehtia ja hänen kanssaan voi olla myös aidosti ystävä. Minulla ei ole mitään ongelmaa myöntää tällaista itsestäni ja toisissa, ja jos huomaan, että kateus alkaa myrkyttää minua tai lähipiiriä, niin sitten pyrin lopettamaan sen ja suuntaamaan ajatukseni toisaalle tai jos joku ihminen kadehtii minua niin paljon tai avoimesti, että hänen kanssaan on vaikeaa olla, otan etäisyyttä. En tiedä mitä robotteja täällä kaikki muut sitten ovat, että heillä on aivan tasainen tunne-elämä, jossa on vaan miellyttäviä tunteita koko ajan.
Negatiiviset tunteet ovat ihan ok. Ei tässä kukaan muuta ole väittänyt tai sanonut.
Mutta jos toimii väärin toisia kohtaan, selkärankaa omaava ihminen menee pyytämään anteeksi. Ei siinä mitkään liirumlaarumit mitään korjaa, auta eikä paranna, vaan jos tajuaatehneensä väärin, se pitää kertoa myös niille, joita se oma väärä käytös satutti.
Mä en kuuntele mitään tekosyitä sille, että miksei hyvä ystävä ja toisista välittäv ihminen pyydä anteeksi, jos näin ison oivalluksen on tehnyt, kuin ap.
Toki sitä anteeksipyynnön sisäistämistäkin tulee varmasti käsitellä, eikä se tapahdu sormia naksauttamalla naks, mutta sen pitää olla tähtäin, muuten kaikki on turhaa sanahelinää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin ap, että minun silmissäni olisit ”parantunut” siinä vaiheessa, kun menet pyytämään anteeksi niiltä ihmisiltä, joista olet ajatellut pahasti siksi, että itse olit kateellinen. Voi olla, ettet ole kaikkia heitä satuttanut, et ehkä merkinnyt osalle heistä niin paljon, mutta jos sinä merkitsit jollekin paljon ja sinä myrkytit sen ihmissuhteen suhtautumalla tähän toiseen ihmiseen halveksivasti, niin sä olet todellakin anteeksipyynnön velkaa.
Et ikinä pääse tuosta kateutesi itsellesi kamalan mielen aiheuttamisesta eroon, ellet pysty ajattelemaan, että sä olet mahdollisesti tärkeä ja merkityksellinen ihminen sille hyvinvoivalle ja se, että sinä aloit ajattelemaan hänestä pahaa oli sinun rikkeesi, joka sinun on korjattava.Seuraan keskustelua, palaan näihin. Hyvin sanottu, laittaa miettimään.
ap
❤️ Olet hyvällä tiellä nyt! 👍
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista, että kateus on näin paha tabu. Hirveää haukkumista ja oletuksia sataa aloittajalle. Ja monessa viestissä tehdään ihan samaa, lytätään muita jotta oma olo helpottuu.
Eihän kateus tarkoita, että ihmisen pitäisi olla ilkeä.
Itselläni on juuri nyt kateuskriisi menossa. Olen tullut siihen ikään, että elämä on pitkälle ”tässä”, ja vaikka minulla on paljon hyvää, olin jotenkin toivonut vielä vähän enemmän. Siksi näen ympärillä paljon sellaista, mitä ehkä itse yritin saada, mutta en saanut.
Kai tästäkin selvitään. Ja ei, en kulje ympäriinsä puhumassa pahaa ihmisistä, en kampita enkä lyttää. Mutta mielessäni pohdin, mistä joku toinen on luopunut saadakseen sen, mitä minulla ei ole. Vaikka lapseton ihminen, jolla on hienompi urakehitys.
Kyllä ihminen saa mielessään pohtia ja ajatella ja rakentaa sillä todellisuudentajuaan.
Mitäs ne perheelliset joilla on hienompi urakehitys? Kuulostat tutultani, joka löytää kaikista lapsettomista oman kateuden lepyttelysyyn, "se on niin epäkypsä, kaupunkilainen, työnarkomaani" ja kaikki tämä, synneistä suurimman vuoksi, eli lapsettomuuden. Hän itse on kova pyrkyri, ja tuntee huonommuutta kun ura ei ole lennossa, muutti maalle ja olettaa että kaikki ihailee kovasti jne. Ja koska ei jakseta hänen neuvojaan ja itsensä ylentämistä, ollaan epäkypsiä kun ei osata ajatella kuin hän.
Hän kun tuppaa unohtamaan että perheellisillä on hieno ura, kaupunkilaisilla on lapsia ja että noin tziljoona vanhempaa ovat "epäkypsiä" hautaan saakka. Nämä kaikki hän unohtaa, jotta itsellä olisi parempi mieli. Kuuntelijaa tietysti - tuulesta riippuen - hihityttää tai vtuttaa. Tauot näkemisessä on isoja, syystäkin.
Se oli ihan vaan esimerkki, voi huokaus sentään. Tällainen minulla sattuu nyt olemaan nenän edessä ihan oikeassa elämässä.
Omassa viestissäsi taas: miksi kunnianhimoinen ihminen on mielestäsi ”pyrkyri”? Eikö uralla eteneminen ole aika tavallinen toive?
Ja jos joku etenee hyvin, on ihan fiksua miettiä, mitä hän tekee oikein. Omassa elämässäni tuo lapseton laittaa hirveästi aikaa työhön, itse en ole samaan pystynyt. Ihan oikeasti on helpompi hyväksyä asia, kun tajuaa, mitä hieno ura on häneltä vaatinut ja vaatii.
Joskus tulee kateuden tunteita mutta silloin rukoilen tälle henkilölle vielä parempaa elämää ja onnea. Ei se ole minulta pois, ja kateutta en halua tuntea saati toivoa huonoa kenellekään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapeuttini on myös saanut minut ymmärtämään, että en oikeastaan siedä tilannetta missä joku autettavani muuttuu "paremmaksi" kuin minä. Riennän apuun kun jonkun parisuhde on ongelmissa ja saan nautintoa siitä auttamisesta, mutta muutun myrkyksi jos tämä parisuhde alkaa menestyä paremmin kuin oma...sepostan itselleni kuinka heillä ei oikeasti mene hyvin, sen sijaan että käyttäytyisin kuin normaali ihminen: olisin onnellinen heidän puolestaan!!
ap
Linkki keskusteluun: https://www.vauva.fi/keskustelu/4170813/johtuuko-rajaton-kaytos-alkohol…;
Paras ystäväni yli 20 v ajalta oli tuollainen. Tai siis on varmaan edelleenkin. minä se uskoin että ollaan ikuisesti parhaat kamut, mutta niin vain sitten kävi että elämänkumppanin löytäminen ja talon osto keikautti niin pahasti kaveriani, ettei hän enää kyennyt olemaan minulle ystävä. Olisi ollut kiva tietää tästä piirteestä jo esim vaikka 15v sitten, niin olisin jättänyt tuollaisen "ystävyyden" väliin. Sori, ei tule täältä sääliä.
On hienoa, että ap on oivaltanut, että hän on tehnyt väärin, kun on keksinyt pahaa ystävistään omaa kateuttaan tai on ollut auttamisen motiiveissaan väärässä, mutta minäkin peräänkuulutan katumusta tällälailla toimineilta ihmisiltä. Missä ovat anteeksipyyntönne toisille, joita olette kenties satuttaneet?
No multa ystävä pyysi jopa anteeksi, mutta ei silti voinut enää olla ystäväni, koska ei anteeksipyynnöstä ja oman tilansa huomaamisesta huolimatta kyennyt enää ystävyyteen kanssani. En minäkään toki häneen olisi luottanut enää koskaan, mutta anteeksipyyntökin on vähän valju, jos sen jälkeen ei viitsi sanoa ettei halua enää olla kaveri ollenkaan, vaan pyytää anteeksi ja sanoo haluavansa edelleen olla samalla tavalla ystäviä kuin aina ennenkin, ja sitten vain häviää.
Eihän sinun äitisi ikävä tyyli ole mitenkään aloittajan vika, hyvänen aika. Projisoit nyt pahan kerran.