Kateelliset! Teettekö asioiden "uudelleenkirjoitusta" päässänne ?

Vierailija kirjoitti:

Ihanan seinähullua...

Minusta taas ap on harvinaisuus kun ylipäätään huomaa kateutensa ja kyseenalaistaa sen. Suurin osa tekee kateuden vallassa ihan rauhassa pahojaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihanan seinähullua...

Minusta taas ap on harvinaisuus kun ylipäätään huomaa kateutensa ja kyseenalaistaa sen. Suurin osa tekee kateuden vallassa ihan rauhassa pahojaan.

Joo ehkä mutta joku raja tällaisen fanittamisellekin. AP:n pitää todella parantua ja hyvittää aiheuttamiaan ongelmia.

Auttaa ymmärtämään kateellisen mielenmaisemaa aika hyvin.

nosto

up

Mikä siellä lapsuudessa on tällaista sitten aiheuttanut?

Niin tottakai mikä tahansa ulkopuolisten käyttäytyminen on pelkkää kateutta - ainakin tosi-tv-bimbojen ja muiden ää-liöiden mukaan...

Ei tule, vaan olen hyvilläni onnellisten ihmisten puolesta, koska heillä on elämä, johon ovat tyytyväisiä, vaikka minulla ei olekaan. Ei minulla ole mitään syytä yrittää vääntää toisten elämää huonoksi päässäni vain siksi, etten itse nauti tästä. Toisten onnellisuus ei ole minulta pois. Jos yrität korostaa omaa onnellisuuttasi ja vertaat jatkuvasti itseäsi muihin, et voi koskaan saavuttaa tyytyväisyyttä, mikäli et luovu näistä tavoista. Ajan mittaan tulet katkeroitumaan. On hyvä ymmärtää, että maailma ei pyöri oman napasi ympärillä, eikä ole koskaan pyörinytkään. Onni tulee jokaiselle eri asioista. On vain etsittävä se oma lähteensä. Minä en ole vielä löytänyt sitä, vaikka olen jo 26-vuotias.

Olen ihminen, jota on paljon kadehdittu. En ole varakkaasta perheestä, vaan menestyin sekä koulussa että urheilussa. Aika nopeasti ura lähti lentoon. Täytyy sanoa, että ap: n kaltaiset tyypit tekivät varsinkin nuorempana usein elämästä ikävää. Ilkeys, kateus ja juoruilu. Tällä hetkellä tuollaisia ei enää lähistöllä ole, enkä edes päästäisi lähelleni.

Kiinnostava ketju. Kommentoin ja aika pitkästi, koska löydän aloittajan kommenteista samoja ajatusmaailmoja ja käyttäytymismalleja mitä eräällä läheiselläni selkeästi oli. Hän ei tietystikään itse näitä tiedostanut, mutta ulkopuolisille nämä tuli pitkän ajan päästä aika selkeiksi.

Täällä monet kommentoineet sitä, miten olet jo todella pitkällä, kun pystyt hyvin reflektoimaan kriittisesti omaa toimintaasi. Olen toisaalta samaa mieltä, mutta mielestäni samalla huomaa, että sulla on puutteita negatiivisten tunteiden käsittelyssä. Esim. omalla läheisellä oli elämässä vähän väliä erilaisia kriisejä, joiden käsittelyyn hän löysi aina ihmisiä, jotka kävivät läpi samaa. Esim. hän saattoi saada töistä potkut ja iloitsi erittäin paljon löytäessään aina ihmisen, joka kävi läpi samaa. Sitten hän toi ilmi näitä keskusteluja: ”Marjakin oli tehnyt näin ja saanut potkut töistä. "Tai ”Liisakin inhoaa miehen uutta vaimoa.” On tietysti normaalia hakea vertaistukea, mutta nämä tuntui enemmän siltä, että hän haki  hyväksyntää omille negatiivisille tunteilleen, sen sijaan, että niitä tunteita olisi itse joutunut käsittelemään. Sitten kun vastapuoli oli päässyt omissa tunteissaan ja elämässään eteenpäin, niin tämä henkilö ei ollutkaan enää kiinnostava, tai hänen tilalleen etsittiin joku muu. Eli silloin hän tavallaan tarvi aina sen toisen ihmisen tuomaan esiin, että on ok tuntea tai ajatella negatiivisesti jostakin, sen sijaan, että näitä tunteita olisi joutunut työstämään.

Ja ehkä kiinnitti huomiota se, miten teit toisen vastaavan ketjun, mutta sinne ei mielestäsi tullut kuin muutama vastaus. Kävin lukemassa tämän toisenkin ketjun ja siellä on neljä sivua keskustelua. Samoin olet sanonut, että olet useamman vuoden jo terapeutin kanssa keskustelut asiasta. Tästä tulee se tunne, että pystyisit loputtomiin jauhamaan asiasta ja suoranaisesti vellomaan aika itsekeskeisestikin miettien omia asioita, jolloin sitä omaa huonommuutta ei tarvitsisi käsitellä ja sen sijaan käytät keinona muiden alentamista. (en itsekeskeisellä tarkoita tässä mitään pahaa, vaan sitä, että olet selkeästi vielä siinä vaiheessa, että hyvin minäkeskeisesti tarkastelet asioita.)

En ole terapeutti, mutta läheisen kautta lueskelin tunne-elämän epävakaudesta ja siellä oli aikanaan aika paljon samanlaisia asioita kuin tässä. En todellakaan väitä, että sinulla olisi epävakaa p.häiriö, mutta ehkä kannattaa etsiä tästä tietoa ihan vain siksi, että voi löytää mekanismeja käsitellä vastaavia asioita. En meinaan usko, että tunteiden käsittelyssä pääsee kovin pitkälle, jos ikään kuin etsii aina muista hyväksyntää omille tunteille. Jos huomasit itsekin, että olet terapeutin ja sen kyseenalaistavasti suhtautuneen miehen ansiosta päässyt eteenpäin asioissa.

Olen aina ajatellut, että en karehdi ketään. Yllätyksekseni olen ollut viime aikoina kateellinen joistakin asioista. Toivon siitä huolimatta ystävälleni kaikkea hyvää. Yleensä en ajattele kovin paljon muiden asioita. Nyt ystäväni on ostanut hienon asunnon Helsingin keskustasta. Hänellä on kaikki huikeat kulttuuripalvelut kävelyetäisyydellä. Meren rannat ja kauppatori. Ajatus on lähes sietämätön. Se olisi minustakin hulppeaa. Itse asun rivitalossa (yli 100 neliötä) 13 kilometrin päässä Helsingin keskustasta. Tässä on monipuoliset palvelut vieressä, luontoa ympärillä ym. Yritän nyt olla kiitollinen niistä asioista mitä on, mutta... Kateus on hirveä asia ja haluan päästö siitä eroon.

Ja lisäyksenä edelliseen pitkään viestiin : 

Suosittelen enemmän terapeutille ja vaikka sille miehelle avautumista ja erilaisten self help tms. -oppaiden lukemista, joilla voisit saada aidosti konkreettista apua negatiivisten tunteiden käsittelyyn. Koska jos vaikka netistä haet ”vertaistukea”, niin mitä luultavammin kyseisillä tyypeillä on itsellään jotakin traumataustaa tai persoonallisuushäiriötä tms. taustalla, joten näiltä saadut käyttäytymismallit ei välttämättä ole kaikkein parhaimpia oman toipumisen kannalta. Tällöin kehä on loputon ja olet ikuisesti siinä pisteessä, että voit kyllä kriittisesti puhua itsestäsi ja omasta toiminnastasi, mutta et pääse aidosti eteenpäin negatiivisten tunteiden käsittelyssä. Koska ajatellaan vaikka esimerkkinä vihanhallinnasta kärsivää henkilöä. Hän voi loputtomiin etsiä vertaistukea ja keskustella siitä, miten hän aina hermostuu, kun ärsyttävä kollega avaa suunsa.  Ja puolustautua sillä, että kollega sanoi tyhmästi, joten oli ihan ok hermostua ja lyödä, kun eihän kukaan muukaan oikein kestä sitä kollegaa.

Vähän raflaava esimerkki, mutta pointti vain siinä, että tässä haetaan oikeutusta omille tunteille.  Tunteiden käsittelyä on vasta siinä kohtaa, kun tiedostaa miksi näitä tunteita nousee ja miten omia tunteita ja käyttäytymistä voi hallita. Koska nyt käytät termiä ”uudelleenkirjoitus” mikä siis käytännössä tarkoittaa samaa kuin muiden alentaminen eli joudut alentamaan muita, sysätäksesi omat huonommuuden tunteet pois.

Mielestä nimenomaan tämä on aika kuvaavaa, että koit aiempien ihmissuhteiden päättyneen muiden kateuden takia. Omalla läheisellä oli samaa, monesti syy oli nimenomaan kateudessa. Kyllähän muut tiesivät, ettei tämä ollut totta, ajatuksena vain oli, että ko hlö ei kehtaa myöntää oikeaa syytä. Mutta vasta jälkikäteen olen ymmärtänyt, että hän varmasti oikeasti luuli muiden olevan kateellisia, koska omat mielen puolustusmekanismit olivat niin vahvat, koska hän ei kyennyt tai osannut käsitellä epäonnistumisia tai huonommuutta.

Jäin oikein miettimään, että olenko minä koskaan kateellinen. Olen työtön ja köyhä, asun liian ahtaasti ja perheenkin kanssa on ongelmia. Kavereilla nämä asiat näyttäisi olevan kunnossa. Mutta en minä koskaan ole ajatellut, että se että kavereilla on jotain, mitä minulla ei, olisi jotenkin minulta pois. Siis jos kaveri menettäisi työnsä ja talonsa, niin enhän minä niitä saisi. Olen iloinen, että heillä menee hyvin, mutta hävettää kutsua ketään meille.

Sitten tajusin, että olenko kateellinen entisestä työpaikastani. Olin joskus määräaikaisessa työssä. Pomo lupasi, että työ jatkuu, kun saadaan rahoitusta. Oli ollut jo paljon aikaisemmin puhetta, että minä tekisin yhtä uutta tehtävää, jota olin jo vähän aloittanut. Hommaan otettiin kuitenkin yksi palkaton harjoittelija, jolla oli juuri kyseiseen tehtävään sopivampi osaaminen. Hän on siellä ilmeisesti vieläkin, nyt palkallisena. Olen kysellyt muutaman kerran töitä sieltä, mutta edelleen odottavat rahoitusta siihen minun vanhaan tehtävään. Somessa näkee aina hehkutuksia, että siihen uuteen juttuun on nyt saatu sopimus sen ja sen paikan kanssa ja ihan mahtavaa on. Mua tuo vain ärsyttää. Onko tämä kateutta?

Aika kylmää kyytiä tuolee nyt tuolta kommentoijalta, joka kirjoittaa pitkästi ja moni muukin on aika tylyn tuntuinen. Minusta kateus on tosi tavallista ja ap on varmaan aika älykäs, koska pystyy tuollaisella keinolla tyynnyttämään itseään ja analysoimaan tilannettaan. Olen tehnyt samantapaista, ja joissain tilanteissa se on minusta ihan hyvä psyyken suojautumiskeino, kunhan ei mene liian pitkälle eikä haittaa sillä toisten elämää. Aika erikoinen piirre tuossa on se, että tällä tavalla kadehtivaa ihmistä saatetaan pitää myös tosi empaattisena ja hyvänä tyyppinä, vaikka hän vain salaa kaivelee toisista ihmisistä jotain puoliksi kuviteltuja heikkouksia.

Esimerkki omasta elämästäni on se että perheelläni on ollut kovia koettelemuksia ja olemme lisäksi vähävaraisia. Meillä ei ole hienoa taloa tai autoa tai sen tapaisia asioita. Monet tuttuni leveilevät niillä ulkoisen menestyksen merkeillään, joita en voi koskaan saada. Sen sijaan, että alkaisin murehtia sitä, että minulla ei ole hienoa autoa, ajattelen, että minulla on jotain parempaa (henkistä ja sisäistä onnea, hyviä ihmissuhteita, onnellinen koti) ja jos ne rikkaat tietäisivät millaista minun elämäni on, he vaihtaisivat siihen silmänräpäyksessä. Mitään pahaa ei ole mielestäni siinä, että ajattelen näin joskus mielessäni. Ja jos vaikka joskus heitän miehen kanssa kahden kesken vähän läppää Audi-kuskeista joilla on pieni muna, niin se sallittakoon meille.  Sen sijaan kerran huomasin, että kateus sai minussa huonon otteen, aloin seurata pakkomielteisesti erästä tuttuani somessa ja levittää hänestä ikäviä juttuja. Jollakin tavoin en edes ymmärtänyt että myrkytin itseäni ja tein pahaa juoruilemalla. Ajattelin sitä tehdessäni että se on vain harmitonta juttelua. Kun tajusin mitä tein, lopetin tuttavan seuraamisen somessa ja päätin etten koskaan puhu enää hänestä pahaa. Ap:lle sanoisin, että kateuteen auttaa se, että kohentaa omaa elämäänsä ja yrittää ajatella vähemmän niitä kateuden kohteita. 

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan ollut kateellinen.

Sama. Monet asiat harmittavat mutta siedän aika hyvin sen että jollakulla menee hyvin. Saatan jopa iloita heidån puolestaan.

En myöskään ole kovin mustasukkainen. Kaksi asiaa josta voi olla tyytyväinen, ja bota te raukat boisitte vaikka kadehtia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harvemmin jään pohtimaan noin paljon. Yleensä se kateuden tunne on ihan hetkellinen, eikä jää kauaksi aikaa pään sisälle. Jos jostain syystä esim. somessa aiheuttaa jatkuvasti itselleni pahaa kateuden fiilistä, en vain enää seuraa.

Mietin tätä vastausta aika pitkään. Olisi varmasti parempi, jos vain pystyisi antaa asian olla, olla miettimättä sitä. Mutta läheisissä suhteissa en pääse karkuun näitä tilanteita, koska ne vaan ovat siinä, naapurit ja kolleegat jne. En tiedä pitäisikö minun kokeilla jotain mindfullnessia tms, tietoisempaa läsnäoloa.. ongelma on että saatan ihan hetkessä tehdä tuon uudelleenkirjoituksen, jopa ääneen jos joku tuttu selittää jostain mikä nostaa kateuden.. silloin olen rikkonut muuta ihmistä kohtaan eikä mindfullness auta kuin itseäni...

ap

Miten voit olla noin inhottava ihminen? Miksi sinun pitää tuntea että olet muka muiden yläpuolella? SINÄ olet tässä se, jonka elämä on surkeaa ja joka on henkinen rassukka. Etkö pysty tuntemaan aitoa iloa toisten hyvästä? Hienoa, että tunnistat inhottavuutesi, mutta mikä oikeus sinulla on ajatella toisista, miten nämä ovat muka surkeita? Tuolla menolla sinulla ei ole edes aitoja ystäviä, koska olet noin myrkyllinen. Sääli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten sä ylipäätään aloit tajuta tän kaiken? Että olet kateellinen jne ja sulla on ongelmia?

En tiedä onko tähän mitään yksiselitteistä vastausta.. Oli paljon pahaa oloa ja konflikteja joista syytin muita.. Mun mies on saanut myös kärsiä kun on joutunut tavallaan yrittää täyttää kaikkien muiden miesten kriteerejä ja tekemisiä, joita olen muissa parisuhteissa kadehtinut. Kai nyt erityisesti viimeiset vuodet kun kaikki tuntuu olevan niin menestyneitä ja omissa elämissään kiinni, niin mies alkanut tajuta tai vaan halunnut sanoa ääneen että elän jossain fantasiamaailmassa. 

Jos oon sanonut että no niillä onkin niin outo parisuhde ja tms. niin mies on alkanut tivaamaan että mistä tiedän, ja alkanut vaan osoittamaan sormella, että tuo on omaa tulkintaa ja että en edes tunne jotain tyyppiä tarpeeksi hyvin sanoakseni noin. 

Ei oo mennyt kotona hyvin siis, ja vuosia oon aina yrittänyt löytää kaikki pienimmätkin käytöksen vinoumat ja lapsuuden traumat miehestä. Sitten voi aina syyttää miehen psykologisia ongelmia ja keskittyä niihin. Ja samaa oon aina tehnyt muillekin. Että syy ei ole mun vuorovaikutustaidoissa, kuuntelutaidossa tai vastavuoroisuuden puutteessa ja kateudessa ja päsmäröinnissä, vaan se toinen ihminen ei vaan oo tarpeeksi henkisesti kypsä, sen lapsuus on tehnyt siitä sulkeutuneen tai ihan mitä vaan, jotta ei tarvii omaa käytöstä miettiä. Mähän olen vaan avulias ja rehellinen, mitä vikaa siinä muka on? 

Ei tää mikään oo mistään yksittäisestä asiasta lähtenyt. Mutta se että mies on ollut vähän lähtökantimissa avasi isoimmat portit. 

ap

Hyi, millainen ihminen. Olet epäluottava, sellaisen kanssa on todella p*skaa elää. Miehessäsi täytyy olla aikamoisia vikoja, että sietää sinua ja on siis samalla ”tasolla” ihmisenä, koska jos ei olisi, miksi kärsisi elämää sinunlaisesi kanssa? Hyvä, ettei miehesi haavoittunut sinun pahuudestasi, vaan on jopa osoittanut sinulle mädät paikkasi.

Hyvä että olet terapiassa. Itsellä ei tommosta ole. Outoa että alkaa säälimään ihmistä jostain asiasta jonka on itse keksinyt.

Vierailija kirjoitti:

Aika kylmää kyytiä tuolee nyt tuolta kommentoijalta, joka kirjoittaa pitkästi ja moni muukin on aika tylyn tuntuinen. Minusta kateus on tosi tavallista ja ap on varmaan aika älykäs, koska pystyy tuollaisella keinolla tyynnyttämään itseään ja analysoimaan tilannettaan. Olen tehnyt samantapaista, ja joissain tilanteissa se on minusta ihan hyvä psyyken suojautumiskeino, kunhan ei mene liian pitkälle eikä haittaa sillä toisten elämää. Aika erikoinen piirre tuossa on se, että tällä tavalla kadehtivaa ihmistä saatetaan pitää myös tosi empaattisena ja hyvänä tyyppinä, vaikka hän vain salaa kaivelee toisista ihmisistä jotain puoliksi kuviteltuja heikkouksia.

Esimerkki omasta elämästäni on se että perheelläni on ollut kovia koettelemuksia ja olemme lisäksi vähävaraisia. Meillä ei ole hienoa taloa tai autoa tai sen tapaisia asioita. Monet tuttuni leveilevät niillä ulkoisen menestyksen merkeillään, joita en voi koskaan saada. Sen sijaan, että alkaisin murehtia sitä, että minulla ei ole hienoa autoa, ajattelen, että minulla on jotain parempaa (henkistä ja sisäistä onnea, hyviä ihmissuhteita, onnellinen koti) ja jos ne rikkaat tietäisivät millaista minun elämäni on, he vaihtaisivat siihen silmänräpäyksessä. Mitään pahaa ei ole mielestäni siinä, että ajattelen näin joskus mielessäni. Ja jos vaikka joskus heitän miehen kanssa kahden kesken vähän läppää Audi-kuskeista joilla on pieni muna, niin se sallittakoon meille.  Sen sijaan kerran huomasin, että kateus sai minussa huonon otteen, aloin seurata pakkomielteisesti erästä tuttuani somessa ja levittää hänestä ikäviä juttuja. Jollakin tavoin en edes ymmärtänyt että myrkytin itseäni ja tein pahaa juoruilemalla. Ajattelin sitä tehdessäni että se on vain harmitonta juttelua. Kun tajusin mitä tein, lopetin tuttavan seuraamisen somessa ja päätin etten koskaan puhu enää hänestä pahaa. Ap:lle sanoisin, että kateuteen auttaa se, että kohentaa omaa elämäänsä ja yrittää ajatella vähemmän niitä kateuden kohteita. 

Eipä ollut tarkoitus olla tyly, vaan aloittaja kyseli kokemuksia ja vastasin siihen, tosin pitkästi. Olen vain omassa läheisessä ihmissuhteessa vastaavia asioita kokenut, en kylläkään aloittajan näkökulmasta. Ei tosiaan tiedetä kuin se mitä ap tänne kirjoitellut, mutta kyllä näistäkin jutuista jo paistaa se, että kateus on hänellä ns. aika "sisäsyntyistä" ja sidoksissa omaan minäkuvaan ja itsetuntoon, jotka rakentuu jo varhaislapsuudessa. Silloin valitettavasti varmasti aika naiivia tällaiset vinkit, että "päätin vain kohentaa elämää ja ajatella vähemmän kateuden kohteita." Vaikka ne kaikessa ystävällisyydessä olisikin annettu. Koska jos ei ole työkaluja muutokseen, kun esim. koko ikänsä ollut "virheellisiä ajatusmalleja", niin niitä on aika vaikea varmasti itsenäisesti työstää. 

Sulla on varmaan narsistinen persoonallisuushäiriö